2. helmikuuta 2008
Tämä on Minusta tulee isä -blogin viimeinen merkintä. Minusta tuli isä torstaina toissaviikolla, joten blogi on päässyt loogiseen loppuunsa.
Aloitin kirjoittamisen 23. lokakuuta. Blogin kirjoittaminen on tavallista toimittajantyötä antoisempaa siinä mielessä, että kosketus lukijoihin on jatkuva. Lehtijutuista saa palautetta korkeintaan jos sattuu pilkkaamaan jonkun suosikkibändiä tai kirjoittaa jonkun pikkukujan nimen väärin, blogissa jopa gradunteon suunnittelu puhuttaa.
Olen kirjoittanut 29 merkintää, saanut niihin 182 kommenttia. Se on keskimäärin kuusi kommenttia merkintää kohti, Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 11 kommenttia »
31. tammikuuta 2008
Vauva on nyt viikon ikäinen. Hän nukkuu äitinsä sylissä, rauhallisena parin tunnin itkuisuuden jälkeen. Häntä vaivaa ilmeisesti jonkinlainen suolistoperäinen ahdistus.
Olemme sopeutuneet kotiin ihan hyvin. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 5 kommenttia »
28. tammikuuta 2008
Kotiuduimme Kätilöopistolta eilen alkuillasta. Kolme päivää ajan ja paikan ulkopuolella sai hyvin unohtamaan kaiken muun, kuten blogin päivittämisen. Kiitos kaikille onnitteluista!
Lupasin kertovani tarkemmin kokemuksistani ja synnytyksen aiheuttamista tuntemuksista. Näin minä muistelen sen suunnilleen menneen. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 5 kommenttia »
25. tammikuuta 2008
Odotus päättyi eilisiltana. Lähdimme Kätilöopistolle aamulla kello 7.30, ja kello 19.45 vauva oli syntynyt. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 28 kommenttia »
22. tammikuuta 2008
Istuin taas erään kaverin kanssa kahvilla. Kaveri oli vasta käynyt puolisonsa kanssa katsomassa yhtä uutta vauvaa - tai kasvavaa vatsaa, en muista kumpaa.
“Täytyy varmaan hankkia joko lapsia tai nuorempia kavereita”, kaveri totesi hymyillen jotenkin alakuloisen ironisesti, “tai tyytyä jäämään yksin.” Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 15 kommenttia »
20. tammikuuta 2008
Aurinko paistoi tänään ensimmäistä kertaa moneen päivään. Emme kuitenkaan viettäneet päivää ulkona, vaan Kätilöopiston päivystyksessä. Niin se käy.
Ei, synnytys ei vielä alkanut. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | Kommentoi »
17. tammikuuta 2008
Yksi opiskelijaksi ja lapsiperheeksi ryhtymisen varjopuolista on, että joutuu taas olemaan tekemisissä Kelan kanssa. Tiedättehän: hakemuksia, liitteitä, lisäselvityksiä… “Onko henkilö A, B tai C avopuolisonne?”
Täyttelin hakemuksia taas eilen. Tältä kuulta saan opintorahaa ja opintotuen asumislisää, ensi kuulta isyysrahaa ja yleistä asumistukea, maaliskuulta opintotukea ja yleistä asumistukea.
Opintotukien hakeminen meni vielä vanhalla rutiinilla, mutta yleisen asumistuen hakemisesta tuleekin hauskaa. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen, Politiikka | 12 kommenttia »
14. tammikuuta 2008
Kuka näitä isämateriaaleja rustaa? Olen ihmetellyt asiaa aiemminkin, ja ihmettelin taas kun satuin Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapin piirin isäsivuille. Rankka jätkä -sivusto on tähän mennissä kovinta isävalistusta mihin olen sattunut silmäni laskemaan. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 3 kommenttia »
13. tammikuuta 2008
Meillä tuli eilen 38. raskausviikko täyteen. Se tarkoittaa, että jos vauva nyt syntyy, se on täysiaikainen, koska laskettu aika on plus miinus kaksi viikkoa. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen, Nikkarointi | 1 kommentti »
10. tammikuuta 2008
Kaverini soitti kutsuakseen minut kahville.
“Juttelin äsken E:n kanssa”, hän sanoi. “Se sanoi haluavansa nähdä sinut, ennen kuin se lapsi syntyy ja sinä muutut täysin ihmisenä.”
Muutun täysin ihmisenä? Sellaista aikomusta minulla ei ole, eikä E. varmasti ollut sanonut noin vailla ironiaa. Se sai minut joka tapauksessa pohtimaan, ajatteleeko monikin noin. Lue koko artikkeli »
Aihe: Yleinen | 8 kommenttia »