Keskiviikko 14. 3. 2007/ 48. merkintä

| Julkaistu 14. 3. 2007 15:44

Helsingin työväentalo Paasipuiston vieressä on upea graniittilinna. Se on vähän kuin kirkkoon menisi, kun astuu työväentalon aulaan. Tänään muutamaa minuuttia vaille 12 marssin ovesta sisään. Onneksi oli tuttu mies vastassa, Heikki Koski ohjasi minut Helsingin Vanhojen Toverien lounastilaisuuteen.

Vanhat toverit on eläkkeellä olevien sosiaalidemokraattien yhteinen kerho, johon kuuluu satoja aktiivisia vaikuttajia. Nyt heitä oli paikalla lähes sata, ja minun tehtäväni oli puhua heille teemasta ”Toimittajat ja poliittinen tiedonvälitys”.

Sen teinkin ja puheen jälkeen käytiin rapsakka keskustelu mm. eduskuntavaalien asetelmista. Vanhojen toverien tilaisuudet ovat ns. luottamuksellisia, joten en voi kertoa tästä keskustelusta sen enempää. Mutta sen voin paljastaa, mikä oli tilaisuuden ensimmäinen kysymys.

Se oli se tuttu: ”Milloin HS:n seuraava gallup ilmestyy?” ja noudatin vastaamisessa HS:n politiikan toimituksen esimiehen Antti Kokkosen vastaamisneuvoa: ”Vielä ennen eduskuntavaaleja.”

Vanhojen Toverien tilaisuus oli kaikin puolin mukava ja niissä tunnelmissa kävelin Kaisaniemen puiston halki Sanomataloon kuulostelemaan vaaleja.

Tilaisuuden aikana sähköpostiini oli tullut tiedote, joka kertoo paljon, todella paljon, näiden vaalien luonteesta.

Tiedotusmies Matti Mönttinen keskustan puoluetoimistosta tiedotti lehdistölle seuraavan uutisen:

”Puoluesihteeri (Jarmo) Korhonen saapuu Shakiran konserttiin puoluejohdon neuvonantajan, Ilkka Halavan, kanssa. Halava on yhteiskunnallisen muutoksen erityisasiantuntija ja merkittävässä roolissa Keskustan uudistaessa toimintatapojaan sekä näkemyksiään, erityisesti kaupunkikulttuurin osalta. Hän on myös eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä.”

Keskustan tiedotteessa Ilkka Halava kertoo muun muassa, että ”tämän hetken kuumin latinotähti, Shakira Isabel Mebarak Ripoll, 29, oli vuoden 2001 todellinen läpimurtoartisti kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Shakiran sensuelli olemus ja napatanssitaidot ovat rakentaneet artistin supersuosiota maailman musiikkitelevisiokanavilla, myös Suomessa.”

Jos minulla ei olisi muuta ohjelmaa tälle illalle, olisin ilman muuta lyöttäytynyt samaan joukkoon Korhosen ja Halavan kanssa. Olisi ollut todella mielenkiintoista kuunnella Shakiran musiikkia tässä seurassa. Kyllä keskusta osaa nämä vaalitemput, ei voi muuta sanoa. Ja sillä on vaikutuksensa.

Siitä on osoituksena STT:n tuore uutinen nuorisovaalien tuloksista.

”Keskusta voitti ammatillisissa oppilaitoksissa, yläkouluissa ja lukioissa järjestetyt varjovaalit. Puolue keräsi nuorisovaaleissa 22,6 prosenttia äänistä.
Toiseksi suosituin puolue oli kokoomus 17 prosentilla, ja kolmanneksi kiilasi vihreät 13,1 prosentilla. Sdp sai nuorten äänistä 12 prosenttia. Vasemmistoliitto keräsi nuorilta 8,4 prosentin, kristillisdemokraatit 6,8 ja Rkp 2,7 prosentin kannatuksen.
Komeimmat vaalivoitot nykyiseen eduskuntaan verrattuna ottivat kuitenkin perussuomalaiset (7,7 prosenttia) ja Skp (4,4 prosenttia). Nuoret äänestivät eduskuntaan myös yhden itsenäisyyspuolueen ehdokkaan prosentin kannatuksella.
Nuorisovaaleissa äänesti maaliskuun alussa runsaat 40 000 koululaista ja opiskelijaa 431 koulussa eri puolilla Suomea.”

Siinä sitä on ihmettelemistä.

Entäpä muuta. Parisen viikkoa sitten kyselin tässä merkintäpalstalla, että millaisia vaaliaktiviteetteja puolueet ja ehdokkaat ovat kehitelleet. Toistan tämän päivän hyvänä kysymyksenä. Kun lukijat ovat aktiivisia ihmisiä, te varmasti saatte kaikenlaisia mainoksia, kuulette tilaisuuksista ja tempauksista, joita järjestetään. Kertokaa havaintojanne.

Tänä iltana kello 20 alkaa MTV3:n Pääministeritaistelu, jossa kolme puoluejohtajaa keskustelevat päätoimittaja Merja Ylä-Anttilan ja toimittaja Timo Haapalan johdolla. Keskustelu jatkuu Kymmenen Uutisiin asti, ja niiden jälkeen on vielä toimittaja Päivi Anttikosken vetämä Jälkipeli kello 22.30 – 23.00.

Meitä on siinä Jälkipelissä pieni porukka pohtimassa käytyä keskustelua ja vaaleja vähän yleisemminkin. Jos ei silloin vielä nukuta, kannattaa katsoa. Lähetys on suora, joten kömmähdyksiäni täytyy pyytää anteeksi jo etukäteen. Ja tietysti hävetä.

Enää neljä yötä vaaleihin. Huomenna torstaina on todella mielenkiintoinen ja pitkä vaalipäivä. Mutta ei siitä vielä tänään vaan vasta huomenna.

Päivän blogisiteeraus:

Anu Vehviläinen on keskustan ehdokkaana Pohjois-Karjalassa ja mielii paluuta eduskuntaan, josta hän putosi vuoden 2003 vaaleissa. Näin Vehviläinen kirjoittaa blogissaan viimeisistä päivistä ennen vaaleja – sen jälkeen kun hänen kampanjansa oli huipentunut 600 hengen konserttiin Joensuun Carelia-salissa.

”Viidensiä eduskuntavaaleja käyvänä ehdokkaana tiedän, että viimeiset päivät ennen vaalipäivää vaativat sitkoa, sitkoa ja sitkoa. Ehdokas saa voimaa loppumetreille erityisesti äänestäjien kannustavista kommenteista ja onnentoivotuksista. Äänestäjät pitävät tavallaan ehdokkaan kasassa vaalipäivän iltaan saakka. Näin tämä toimii. Kannusten jälkeen jaksaa jo taas tunnin pari tehdä vaalityötä räntäsateessa.”

26 vastausta artikkeliin “Keskiviikko 14. 3. 2007/ 48. merkintä”

  1. Kari Rajala kirjoittaa:

    Nuorisovaalien tulokset:
    http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit/tulokset

    Aivan lopussa puoluejakauma:
    KESK 50
    KOK 39
    VIHR 31
    SDP 25
    VAS 15
    PS 15
    KD 11
    RKP 7
    SKP 4
    ITS 1
    KÖYH 1

    Jakauman yläpuolella ovat läpimenneiden nimet. Sieltä ei löytynyt nykyisten eduskuntapuolueiden puheenjohtajista seuraavia: Heinäluoma, Katainen ja Wallin.

  2. Elina Moisio kirjoittaa:

    Vaalikentiltä tulleesta palautteesta huomaa, että moni on kyllästynyt ison rahan kampanjoihin ja ns. kolmen suuren puolueen puheenjohtajan keinotekoisiin pääministeritentteihin.

    Vaikuttaa siltä, että näissä vaaleissa on paljon aiempaa suurempi joukko laatutietoisia äänestäjiä, jotka eivät päästä meitä ehdokkaita helpolla. He käyvät netissä läpi vaalikoneiden vastausten perusteluja, kotisivuja, blogeja ja lähettävät sähköpostilla lisäkysymyksiä. Lopputuloksena on äänestyspäätös, jossa kalliit palstamillimetrit tai televisiomainokset eivät ole ratkaisseet.

    Vaalitulos voi yllättää Perässähiihtäjänkin kaltaisen kokeneen tarkkailijan. Paitsi nuorissa, näitä laatutietoisia kapinallisia tuntuu olevan myös varttuneemmissa sukupolvissa. He haluavat jotain muuta kuin peruutuspeiliin katsomista.

  3. Teemu Pyyluoma kirjoittaa:

    Satuitpa mainitsemaan demarit, että ei mene tämä ihan aiheen ohi. Aamun Hesarissa (s. 4) mainitaan kolmen suuren työllisyystavoitteita esiteltäessä kohdassa SDP: ”Ansiosidonnaista työttömyysturvaa voitava käyttää uuden ammatin opiskeluun.” Voisiko joko lehti tai joku demari kertoa, että mitä tämä tarkoittaa? Ajatus on äkkiseltään kannatettava, mutta myös aika radikaali.

  4. Veli-Pekka Silvan kirjoittaa:

    En odota tuolta MTV3:n tentiltä paljoakaan, sen verran asenteellinen ko. firma on aina ollut. Eiköhän siellä kaiveta taas tuo SAK esiin ja eri mainoskitinää kuten niin aina ennenkin.

  5. Heikki Hakala kirjoittaa:

    Päivän blogisiteeraus Anu Vehviläiseltä lupaa hyvää. Kerrankin Pohjois-Karjalassa on todellisessa nosteessa ehdokas, jolla on taustaa ja osaamista valtakunnan vaativiimpinkin tehtäviin. Vehviläinenhän ehti istua kaksi kautta eduskunnassa ja olisi hyvin todennäköisesti nyt ministeri, elleivät äänestäjät olisi päättäneet pudottaa Vehviläistä ja lähettää pari ratkipopulistista siltarumpujäärää tilalle.

    Sellaisen kokemuksen jälkeen ei voi kuin nostaa hattua Vehviläiselle uuden yrityksen vaatimasta kunnioitettavasta sisusta.

  6. Anna Mikkola kirjoittaa:

    Nuorisovaaleista myös aika pikaiseen kiertänyt huomio: kaikista vaalipiireistä pääsi läpi ehdokasnumerolla 69.

    En jaksa katsoa pääministeritenttejä. Ensinnäkään äänestäjät eivät päätä kenestä tulee pääministeri, ja toisekseen kolmen suuren puolueen puheenjohtajien samat toisistaan vain nyansseissa poikkeavat jutut on kuultu jo moneen kertaan.

    Odottelen huomista ylen tenttiä, jossa mukana ovat taas kaikki puolueet. Toivottavasti silloin annetaan aikaa muullekin kuin näille Kataisen, Heinäluoman ja Vanhasen itseään toistaville jaarituksille ja aivan tajuttoman pikkumaiselle kädenväännölle siitä että täsmälleen millaisia veroaleja kukakin preferoi.

  7. Harri Smått kirjoittaa:

    Elina Moisio:

    Hankalahan tämä äänestäjän asema on, koska on vain yksi ääni käytössä. Olen tuuminut, että saattaisi jopa olla paikallaan jakaa käyttämättömät äänet meidän innokkaampien kesken.

    Ja vaikka meillä on nämä hienot systeemit, niin ei mikään voita hyvin hoidettua kenttätyöskentelyä. Hyvä ehdokas kelpaa aina, kuten totesit.

  8. Jussi Lähde kirjoittaa:

    Nelosen eilistä kolmen puheenjohtajan tenttiä seurasi keskimäärin 86.000 katsojaa. Viime viikolla YLE:n ja MTV3:n tentit nousivat ensimmäisen kerran kymmenen katsotuimman lähetyksen joukkoon.

    Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia katseluprosenttiosuuksia (osuus kokonaiskatselusta on itseasiassa katsojalukuja huomattavasti mielenkiintoisempi tieto) lähetykset ovat saaneet verrattuna neljän vuoden takaiseen. Valitettavasti tuo tieto vaatisi televisiokanavien omien tutkimusyksiköiden tai katsojalukuja mittaavan Finnpanel Oy:n eksperttien takana olevaa tietoa.

    On myös mielenkiintoista nähdä, miten eri puheenjohtajat tämän ja huomisen päivän vaalitenteissä pyrkivät toisiaan haastamaan. Kolmen gallupeissa ja viime vaaleissa suurimman puheenjohtajan välillä linja on muistuttanut amerikkalaista elokuvafraasia ”nobody moves, nobody gets hurt”.

  9. Jan Rossi kirjoittaa:

    Tänään se sitten tapahtui. Juhani Luhtanen näyttää tehneen rikosilmoituksen IL:än kirjoittelusta Leena Luhtasen vaalisotkuasiassa. Kirjoitin muutama päivä sitten tapauksesta täällä ja totesin tuolloin, että vaarana on, että oikeusministeri sotkee itsensä soppaan pahemmalla tavalla mukaan ja nyt näyttää uhkakuva toteutuvan. Luhtaset lähtevät vaatimaan oikeustietse oikeutta asiassa, joka Iltalehden esiin vetämien arvioijien mukaan näyttäisi selvältä. Mihin Leena Luhtanen saattaa vielä itsensä? Asia alkaa paisumaan, ja mielestäni skandaaliksi asian näyttää tekevän Luhtasten reagoiminen asiaan.

  10. Riitta Skoglund kirjoittaa:

    Sama tunnelma kuin Anna Mikkolalla, en jaksaisi katsoa tänään MTV:n ”pääministeri-liturgiaa” klo 20, mutta katson kuitenkin. Kiinnostavaa ja jotain uutta oli HS:n mediatorin kaksintaistelut, sellaista fokusoitua asiaa ja väittelyä lisää jatkossa. En osaa ennustaa enkä varsinkaan perustella vaaliyllätyksen mahdollisuutta, mutta toivon sellaista. Koko maailman avautuminen muurin murtumisesta lähtien on muuttanut keski-ikäisenkin ajattelua, että eikö meillä tosiaan lintukodossamme, oikeasti hyvin organisoidussa Suomessa ole suurempia murheita kuin kolmen suuren puoluejohtajan toistamat hokemat. Mutta katsotaan!

    Miten kansalaista on vaalityössä lähestytty, kysyy Unto. Ei juuri mitenkään Postiakin on tullut minimaalisesti, toisin kuin kunnallisvaaleissa. Huomiota kiinnitti, että puoliso saa kollega-ehdokkailtaan tai kollega-ryhmiltä (eri puolueiden ehdokkaina) nimellä postia; sen organisoimisessa saattaa ammattiliittonsakin olla osallisena, en ole varma. Minua lähestyi oma ammattiliittoni e-mailitse ensin kyselemällä ja sitten tiedottamalla omaa ammattikuntaa edustavista ehdokkaista koko maassa, siinä kaikki. Palaveriin mennessä näin bussin ikkunasta hiljaisella Vallilan kadulla yksinäisen numero 86 (?) plakaattia kantavan miehen, joka varhaisaamun autiudessa pisti silmään, ainoana lajiaan.

  11. Susanna Salokannel kirjoittaa:

    Kyselit Unski ehdokkaiden tempausten perään. Minä olen saanut Mäntsälässä paljon kiitosta kierrätä kirjaa -tempauksellani. Olen kolme lauantaita paikallisessa kauppakeskuksessa 9-11 kirjapinon kanssa. Sinne saa tuoda kirjan tullessaan ja viedä toisen mennessään. Näin siis kulki ajatus aluksi. Tosiasiassa minulle on tuotu kassi kaupalla kirjoja ja jonkin verran niitä on lähtenyt myös uusiin koteihin. Jäljelle jäävistä kirjoista osa menee hyväntekeväisyyteen, osa jää samaan kauppakeskukseen laatikkoon kiertokirjoiksi.

    Kirjojen lomassa on pohdittu eläkeläisten asiaa, keskusteltu lapsiperhepolitiikasta ja naurettu vähän pääministerivaaleille.

    Koska täällä ihmiset ovat keskimäärin aikaisemmin liikkeellä kuin muissa uusmaalaisissa keskuksissa, olen ehtinyt loistavasti vielä muualle jakamaan esitteitä ja juttelemaan äänestäjien kanssa.

  12. Kari Rajala kirjoittaa:

    Katainen jaksaa vieläkin jatkaa populistisilla palkankorotuslupauksilla sairaanhoitajille. Kyllä heille palkankorotus kuuluu!
    Mutta, mutta! Valtionosuuksien korotus kunnille? Hyvä ajatus, mutta Katainen tietänee, että valtionosuudet eivät vuosikausiin olleet korvamerkittyjä. Kun kunnan työntekijöiden palkat nousevat, kokoomus lähtee ajamaan väen vähentämistä. Kuntatyönantaja varmaan ilomielin ryhtyy kokoomuksen pyynnöstä nostamaan palkkoja ;-)

    Nyt palveluiden yksityistäminen toimii kunnissa jo hyvin. Lapsen hammaslääkäriaika meni puolen vuoden päähän kunnan palveluna. Yksityiselle pääsi kahdessa päivässä. Hinta 112 euroa. Tämähän kokoomuselle sopii. Ei ole köyhät jonossa vastaanotolla eikä maantiellä.

  13. Matti Mäkinen kirjoittaa:

    Ihmeellistä rutinaa pääministeritentteä kohtaan. Kahdeksan – yhdeksän henkilön keskustelut eivät mahdollista todellista keskustelua ollenkaan. Onko sitten oikein, että vain kolme suurinta ovat äänessä, on tietysti aiheellista keskustelua, mutta aitoa keskustelukulttuuria sellainen paneeli tukee, jossa osallistujia ei ole liiaksi.

    Itse katsoin maikkarin erittäin hyvän pääministeritentin hyvillä mielin. Uskallankin haastaa, että kenen mielestä äskeinen lähetys oli huono, niin kertokoon paremman vaalilähetyksen näiden vaalien osalta

  14. Virpi Oinonen kirjoittaa:

    Tuosta Luhtasen jutusta (pahoittelen että menee vähän ohi aiheen). Osaako joku vastata minulle miksi Luhtasen 1000 euron vaalirahoitussotku on pahempi kuin esim. Jyrki Kataisen asiakirjaväärennyssotku? Siis Luhtasen sotkua on nyt revitelty useampi päivä iltapäivälehdissä, Kataisen sotkua taas käsittääkseni vain kerran Ajankohtaisessa kakkosessa.

    En siis ole tässä nyt kenenkään puolella tai ketään vastaan, vaan haluaisin vain tietää millä perustein poliitikkoa julkisuudessa teilataan. Tottahan toki Luhtanen on ministeri, mutta Katainen on toisaalta pääministerikandidaatti.

    Ja mitä vaalirahoitukseen tulee, niin luulisi moisia vaalirahoitusepäselvyyksiä löytyvän pilvin pimein jos lehdistö vain jaksaisi penkoa.

  15. Tapio Laakso kirjoittaa:

    Nuorisovaaleista pitää todeta se, että 2003 tulosten jälkeen päiviteltiin hölmöjä nuoria, kun Tony Halme oli saanut eniten ääniä. Vaan sitten tulivat oikeiden vaalien tulokset…

    Todella vaikea kyllä sanoa tulevasta tuloksesta oikein mitään. Tuntuu, että näistä vaaleista puuttuu kokonaan se Suuri Kamppailu, mutta silti ihmiset äänestävät vilkkaasti. Tai ainakin äänestivät ennakkoon. Mutta ketä?

  16. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    MTV:n tentti oli oikeastaan melko onnistunut. Toimittajat pystyivät pitämään keskustelijoiden toistensa päälle puhumiset aisoissa, ja tunnelma sähköistyi aika ajoin.

    Vanhanen oli nyt vapautuneempi kuin aiemmissa tenteissä ja ajoitti vastauksensa hyvin. Hän oli tosin edelleen varovainen, mutta samalla vältti virheitä ja teki muutamia onnistuneita vastaiskuja. Tämä oli Vanhaselle varsin hyvä tentti.

    Heinäluoma on parantanut viimeisten viikkojen aikana paljon omaa TV-esiintymistään, mutta nyt ei mennyt ihan putkeen. Vika ei välttämättä ollut pelkästään Heinäluomassa, kyllä hän esiintyi aivan mukinmenevästi, mutta nyt sekä Katainen että Vanhanen olivat totuttua paremassa iskussa, ja niin Heinäluomalle tuli niukka pistetappio.

    Kataisella oli kova yritys päällä, ja sen myötä tuli epätarkkuuksiakin, muttei kovin häiritsevässä määrin. Katainen on hyvä puhuja ja nyt kun hän pani kaikkensa peliin, tulos oli kieltämättä vakuuttava. Olen samaa mieltä kuin tämän blogin pitäjä Jälkipelissä : Katainen oli keskustelun voittaja.

  17. Jussi Lähde kirjoittaa:

    Jäin miettimään jälkiarvioissa pohdiskeltua toistamisen / inttämisen dilemmaa. Meille kaikki vaalitentit seuraaville suomalaisille (arvioni mukaan jokaisen debatin seuraavia katsojia on katsojalukumatematiikan valossa 16 000 – 20 000 yhden väliin jättäviä noin tuplat) samojen argumenttien toistaminen alkaa todellakin olla puuduttavaa.

    Nyt liikutaan kuitenkin jo sellaisissa katsojaluvuissa, että vähintään 50% kunkin tentin katsojista seuraa keskittyneesti vain yhtä tai kahta lähetystä. Tässä syy siihen, että lähes kaikki kouluttajat opettavat sparrattavilleen kolmea asiaa: toistoa, toistoa ja toistoa.

    Televisio on luonteeltaan massamedia, jossa ei ole kultaista keskitietä joka palvelisi sekä laajoja asioihin hetkellisesti perehtyviä massoja sekä meitä kaiken tietäviä ja puhkianalysoivia vaaliriippuvaisia.

    Uusi päivä kaiken muuttaa voisi, mutta tuskin sitä tekee. Huomisen teemoina lienevät toisto, toisto ja toisto.

  18. Markku Hannula kirjoittaa:

    Kysyit Unski erilaisista vaalitempauksista.

    Ehdokkaana ehdottomasti mukavin on ollut tuulivoimalan pystyttäminen jäälle ja tuulisähköllä keitetyn kahvin ja kuuman mehun jakaminen ulkoilijoille. Tempaus sopi tosi hyvin omaan ilmasto- ja energiapolitiikkaan keskittyvään kampanjaani. Viime sunnuntaina sää suosi tapahtumaa ja muutaman tunnin jutustelu aurinkoisella merenjäällä sai tosi pirteälle mielelle. Hommasta on merkintä blogissani (http://www.markkuhannula.fi/?p=174) ja sieltä löytyy myös linkki videoon tuulivoimalan pystyttämisestä.

  19. lasse hurme kirjoittaa:

    MTV 3 Jälkilöyly oli mielenkiintoinen. Mutta mutta mitä teki Outi Ojala siellä?
    Pätevä nainen , kylläkin tällä kertaa väärässä paikassa.
    Ei tietty voinnut ottaa mitään kantaa ehdokkaisiin , vaan antoi ympäripyöreitä kommentteja.
    Eihän korppi korpin silmää noki , sanoo jo wanha sananlasku.

  20. Veli-Pekka Silvan kirjoittaa:

    ”Tuosta Luhtasen jutusta (pahoittelen että menee vähän ohi aiheen). Osaako joku vastata minulle miksi Luhtasen 1000 euron vaalirahoitussotku on pahempi kuin esim. Jyrki Kataisen asiakirjaväärennyssotku? Siis Luhtasen sotkua on nyt revitelty useampi päivä iltapäivälehdissä, Kataisen sotkua taas käsittääkseni vain kerran Ajankohtaisessa kakkosessa.”

    Virpi Oinoselle vastaus: Siksi koska Luhtanen on vasemmiston edustaja ja Katainen on oikeistolainen. Iltalehti on aina ollut oikeistolainen (enti Uusi Suomi). Ja ylipäätänsä aina kun joku ”vasuri” tekee jotain pikkasen väärin niin siitä syntyy iso haloo, vrt. vaikka siihen että Sasi tappoi jonkun kolarissa!!

    Hesarikin on avoimen oikeistolainen vaikka se muuta leikkiikin. Suomessa on aina ollut vanha oikeistomedia.

  21. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Näyttää tulevan korkea äänestysprosentti, senhän pitäisi olla SDP:n,
    vasemmistoliiton etu. Vai vaihtuvatko nukkuvien puolueen jäsenet ?
    Vai onko vain ennakko’äänestysprosentti korkea ?

    Kolme puheenjohtajaa pärjäsi eilen aika hyvin, voittajan arvioiminen
    on sympatiakysymys. Eversti Nordbergin kysymykset menivät asiaan.
    Tunnustan hyppineeni kanavien välillä kun A-studiossa keskusteltiin
    samaan aikaan myös Venäjän muutoksesta.

    Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves pyysi anteeksi puna-armeijan
    koneiden pommituslentoja Viron kentiltä Talvisodan aikana. Virossa
    historiallinen muisti on tarkempaa, Suomessa uudet polvet eivät ole
    edes perillä asiasta, mielenkiintoinen avaus.

    Punamullalta tuoksuu, sopiva haju kun pellot vapautuvat paraikaa
    lumesta ja jäästä. Sunnuntaina illan suussa – tuleeko takatalvi ?

  22. Ilkka Halava kirjoittaa:

    Vaalien luonnetta miettiessäni päällimmäisenä ajatuksena on, että valitsijakuluttajuus korostuu vaali vaalilta yhä enemmän. Toki äänestäjän kohdalla, joka valitsee sopivaa ehdokasta, mutta myös ehdokkaan kohdalla, joka on täysin vastuussa omasta medianäkyvyydestään, jota ilman Helsingissä ei valituksi tulemisesta kannata unelmoida. Käytännössä ehdokas voi tulla tunnetuksi vain maksetun mainonnan tai muun medianäkyvyyden kautta. Jalkatyöllä tavoittaa Helsingissä kyllä satoja äänestäjiä muttei tuhansia.

    Mistä sitten itse olen halunnut puhua ja tulla huomatuksi? Olen nostanut esiin kuntien kehitysteemoja, ohenevan kansalaisuuden problematiikkaa, uskonnon ja politiikan lomittumista, kysellyt EDA:n vaikutusta puolustusmenoihin, hyvinvointipalvelujen kansalaisraportointia, asumisen sääntelyn tulevaisuutta, politiikan sisältöjen ymmärrettävyyttä, opiskelijoiden Helsinki-tukipakettia, kirkon roolia yhteiskunnan luottamuksen säilyttäjänä, kansalaisjärjestöjen toimintatapauudistuksia, yhteiskunnallisen keskustelun uusia jakolinjoja sekä suomalaisen innovaatiopolitiikan täydentämistä innovaatioiden eskalaatiopolitiikalla. Ja mitkä asiat kiinnostivat mediaa? ShamRock -tapahtumat ja Shakiran konsertti.

    Tämä kertoo paljon, todella paljon, näiden vaalien luonteesta.

    Shakiran konsertissa seurasimme kiinnostuksella sellaista äänestäjäpotentiaalia, jolle saattaa olla työlästä jäsentää politiikan teemoja. Halusimme Korhosen kanssa jalkautua, olla tavoitettavissa, osallistua. Shakira on kovan työn tekijä, asenteeltaan mieluummin nöyrä kuin diiva, menestynyt, edustaa myönteisesti kansallisuuttaan ja pyörittää melkoista hyväntekeväisyysorganisaatiota eli välittää heikoimmista. Melko keskustalaista siis. Saisipa puoluetoiminta samanlaista yleisökontaktia.

  23. Sami Hantula kirjoittaa:

    ”Saako olla lattea?” – Sdp:n vaalityöntekijä tuputtaessaan kahvia Sörnäisten metroaseman liepeillä tänä aamuna

  24. Lauri Tapio Leponiemi kirjoittaa:

    Hieman nuorisovaaleista: Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin äänestäjät näyttävät olevan huomattavasti etelän äänestäjiä aktiivisempia, vai miten muutoin voi selittää, että suosituimpien ehdokkaiden kärkijoukosta löytyvät nimet Kyösti Karjula, 54 v. ja Tapani Tölli 56 v., kumpainenkin keskustan vanhoillislestadiolaisia kansanedustajia. Kyllä ovat syvän maaseudun raamattuvyöhykkeen isät ja äidit hyvin lapsensa kasvattaneet!

  25. Anna Mikkola kirjoittaa:

    Olen ollut siinä käsityksessä, että ne äänestäjät ovat tosiaan kaikki sukua Karjulalle.

  26. Onni Frömark kirjoittaa:

    Kyllä nuorison mielipiteet pelottavat demareita enemmän kuin uskalletaan myöntää. Esim. Yle on ryhtynyt jo torjuntataisteluun perussuomalaisia vastaan – Superfarmi-mitkä vaalit ohjelmaan 11.3. ei perussuomalaisten nuorisojärjestön edustajaa kelpuutettu, kaikkien muiden eduskuntapuolueiden nuorisoedustajat kyllä ja päälle vielä SKP:n edustaja vaikka puolue ei edes istu parlamentissa.