Helsingissä ei paljon hiihdellä. Mieliin hiipii epäilys, että tässkö tämä hiihtokausi nyt sitten oli, vain runsas kuukausi. Sumuista ja märkää on kuin oli viime tammikuussa.
Onneksi on ilonaiheitakin. Niistä päällimmäinen on blogin kommenttipalsta, jonne tasaisena virtana tulee kiinnostavia ja iskeviä kirjoituksia. Tälläkin viikolla on ruodittu niin vakavia ja vaativia aiheita, että kevennetään – vain hieman – aihekirjoa.
(Täydennys sunnuntaiaamuna 11.3. Suomen Tietotoimisto STT on teettänyt TNS-Gallupilla mielipidemittauksen täsmälleen samasta asiasta, joka on viikonvaihteen HYVÄNÄ KYSYMYKSENÄ blogissa.
Tutkimuksesta ilmenee, että ehdokkaan ominaisuuksilla on suuri merkitys äänestyspäätöstä tehtäessä.
STT:n uutiseen voi tutustua muun muassa osoitteessa www.hs.fi/kotimaa/
HS:n mielipidesivulla oli tänään pari ajattelemisen aihetta antavaa vaalikirjoitusta. Tutkija Hanna Wass pohti äänestäjien vaaliväsymystä ja äänestämättömyyden syitä, niitä samoja aiheita, joita me olemme joukolla ruotineet tällä viikolla.
Juhani Jokinen Tampereelta kirjoitti kansanedustajaehdokkaista näin:
”Kun on seurannut eduskuntavaaleihin liittyvää keskustelua ja etenkin ehdokasasettelua, ei kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että melkein kuka tahansa on pätevä kansanedustajan tehtävään ja omaa tehtävän menestykselliseen hoitamiseen tarvittavat perustiedot ja taidot kokemuksesta puhumattakaan.”
Jokinen on tähän tyytymätön ja vaatii:
”Kysymys on mielestäni erittäin vakavasti otettavasta ilmiöstä, joka ei ole eduksi poliittisille puolueille eikä eduskunnan arvovallalle maamme korkeimpana hallintoelimenä. Ei ole yhdentekevää, miten äänestämme.”
Näistä kirjoituksista ja torstain kommenttipalstalta sainkin aiheen päivän ja viikonlopun hyvään kysymykseen: Millainen on hyvä ehdokas ja edustaja? Millä perusteilla sellainen ehdokas/edustaja oikein löytyy? Kertokaa kokemuksianne, saa sanoa ehdokkaan nimenkin, saapi jättää sanomatta ja kuvailla vain ominaisuuksia.
Näissä vaaleissa 2004 ehdokasta, joiden kaikkien perustiedot löytyvät osoitteesta www.vaalit.fi
On vara valita.
Päivän blogisiteeraus.
Petri Viglione on 39-vuotias yrittäjä ja Rkp:n ehdokkaana Helsingissä. Näin hän vastaa sivullaan kysymykseen siitä, millaista on olla Rkp:n ehdokas, joka ei puhu ruotsia.
”Miten Rkp:n konservatiivisiipi on suhtautunut ehdokkuuteesi ja ajamiisi asioihin?
Rkp:ssa on on iso mullistus meneillään, sillä se on huomannaut, ettei pärjää pelkkänä kielipuolueena. Puolue on menossa liberaaliin suuntaan, ja EU-parlamentissa kuulumme jo liberaaliryhmään.
Helsinkiläisten suomenruotsalaisten kanssa pärjää kyllä, kunhan muistaa hihkaista ”jösses” tismalleen oikealla hetkellä, mutta Pohjanmaalla kaikki eivät ole pitäneet siitä, etten puhu ruotsia. Pitää ymmärtää, että perustuslaissa mainittu kaksikielisyys on rikkaus ja muidenkin puolueiden kuin Rkp:n asia. Pakkoruotsia en kuitenkaan kannata, sillä kaikki pakko on pahasta. ”
Toinen blogisiteeraus tai pikemminkin vinkki ajankohtaiseen keskusteluun Suomen puolustuksesta ja rypälepommeista.
Katsokaapa, mitä turkulainen EU-asiantuntija Esko Antola kirjoitti tiistaina 6. maaliskuuta blogissaan osoitteessa www.kannuvalimo.fi
Tuota blogia kannattaa muutenkin katsella. Siinä vuorottelevat kirjoittajina Antola, Tero-Pekka Henell ja Visa Nurmi. Kyllä Turussa on intellektuelleja, uskokaa pois.
9. maaliskuuta 2007 kello 12.04
Mielestäni Iltalehti nostaa tänään vanhusongelmat erityisellä tavalla esille esittelemällä vanhuksen, joka ei pääse toivomaansa palvelutaloon liian hyväkuntoisuuden takia vaikka kärsii dementiasta. Mitä pitää tapahtua ennenkuin hallitus todella havahtuu vanhusten ongelmiin? SDP on julistanut ottavansa vanhusasiat esille näissä vaaleissa, mutta hakee epäuskottavuudessaan vertaistaan Suomen historiassa. SDP on ollut hallituksessa vuosikymmeniä ja sen aikana ongelmat ovat vaan pahentuneet. Pidän SDP:n puheita vanhushuollon ongelmista vaalipuheina, eikä todellisina aikeina puuttua aikamme vakavaan ongelmaan.
SDP:n puheenjohtaja puhuu mielellään vanhusten asioista, mutta konkreettiset esitykset asioiden hoitamiseksi kuitenkin huutava poissaolollaan. Haluaisin kysyä, että mitä SDP on tehnyt viimeisten neljän vuoden aikana vanhusten yksinäisyyden, hoitohenkilökunnan tai kotisairaanhoidon laadun parantamiseksi? Toivoisin, että jokainen lukisi oheisen linkin tämän päivän vanhusongelmista.
http://www.iltalehti.fi/vaalit/200703085829255_vl.shtml
Jan Rossi
9. maaliskuuta 2007 kello 12.18
Vaalitavastamme johtuen hyvä ehdokas on sellainen, jolla on mahdollisuudet päästä läpi. Jos valikoin puolueen listoilta sympaattiselta vaikuttavan pikkunimen, annan käytännössä ääneni listan suurimmille nimille. Näin ollen rajaan valintani parhaana pitämäni puolueen sisällä niihin, joilla uskon olevan realistisen mahdollisuuden päästä eduskuntaan vaikuttamaan asioihin suoraan ja muokkaamaan eduskuntaryhmän sisäistä dynamiikkaa.
Pirkanmaalla Vihreitä kannattavana henkilönä nuo ehdokkaat ovat oman arvioni mukaan Oras Tynkkynen ja Pauli Välimäki. Viime vaaleissa kaksikko oli Maija Palanderin kanssa n. 1500 äänen kastissa kaukana Meriläisen ja Hassin takana. Kun kummatkin ääniharavat ovat luopuneet eduskuntatyöstä, kääntyvät katseet profiiliaan neljän vuoden aikana kovasti nostaneisiin Tynkkyseen ja Välimäkeen. Tynkkynen on varma läpimenijä ja Välimäki ehdolla kakkossijalle, joka saattaa pahimmassa tapauksessa kuitenkin livetä kokonaan puolueen käsistä. Välimäki on vaalikoneiden perusteeella samaa mieltä kanssani kaikissa tärkeissä kysymyksissä ja hän edustaa Pirkanmaan Vihreissä miellyttävän pragmaattista – jopa hieman soininvaaramaista – vihreyttä, jota haluaisin nähdä puolueessa lisää. Niinpä äänestän Välimäkeä ja toivon ääneni siivittävän sekä hänet eduskuntaan että Vihreiden eduskuntaryhmän askeleen siihen suuntaan, jota itse pidän toivottavana.
Vähän tylsän laskelmoivaahan tällainen äänestäminen on, mutta kun minulla on vain tämä yksi ääni, aion puristaa siitä irti kaikki mehut
9. maaliskuuta 2007 kello 13.06
Pirkanmaalaisena vihreänä ehdokkaana pidän melko erikoisena Jouni Kotakorven tapaa erotella ehdokkaamme ”pieniin” ja ”suuriin” nimiin. Äänestäjän kannattaa äänestää sitä henkilöä, jonka ajatuksista hän löytää eniten kaikupohjaa.
Tuollainen ”laskelmointi” on Pirkanmaalla turhaa jo senkin takia, että vihreä listamme on rakennettu 18 tasavahvan asiaosaajan varaan. Vaalipäivä näyttää läpimenijät.
9. maaliskuuta 2007 kello 13.08
Minusta hyvä ehdokas on ahkera, vastuuntuntoinen ja jo jonkinverran yhteiskunnallisista asioista joko kokemusta hankkinut tai sitten hyvät yhteiskunnalliset tiedot omaava henkilö (tämä pätee nuorempien ehdokkaiden kohdalla)´. Mielelläni äänestän ehdokasta, jolla on jo jonkin verran kannuksia yhteiskunnallisesta toiminnasta ja vaikuttamisesta. Täytyy sanoa, että omaan valintaani vaikuttaa myös aika paljon se, millaiset kuvittelen ehdokkaan läpimenomahdollisuuden olevan. Ehdokkaalla pitää olla omia mielipiteitä ja uskallusta kertoa ne. Ehdokkaan sukupuoli ei ainakaan omaan äänestyskäyttäytymiseen vaikuta; olen äänestänyt sekä naisia että miehiä. Julkkisehdokkaat eivät ole koskaan saaneet ääntäni. Pelkkä julkkiksena, missinä, urheilijana ym. meriittiä ansainnut ei ainakaan minun ääntäni saa.
Haluaisin lisäksi kysyä Unskilta: Milloin tulee ulos se ”kuuluisa HS:n vaaligallup?”
9. maaliskuuta 2007 kello 13.19
Minkälainen on hyvä ehdokas ja edustaja? Tähän kysymykseen voi katsoa kilpakumppanini, Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronbergin tukilistaa ja tukijoiden perusteluita. Me tuemme Tarjaa-listalla on tänään tasan 200 tukijaa, joista muutama kymmen kertoo, miksi. Tälle tukijalistalle kuuluu puolueisiin sitoutumattomia ja muiden puolueiden kuin Vihreiden jäseniä. Lista löytyy osoitteesta http://www.tarjacronberg.net.
Poimintoja, kaikki sitaatit eri henkilöiltä:
- Kansanedustajiksi pitää valita ihmisiä, joilla on arvot kohdallaan ja tavallista enemmän tietoa, kykyä ja tarmoa paneutua monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin koko Suomen parhaaksi. – paitsi kadehdittava kielitaito, myös paljon sanottavaa – hyvä tahto, luovuus ja vahva elämänkokemus sekä substanssit isolla ässällä!
- analyyttisin puoluejohtaja – valmiutta argumentointiin kansallisessa ja kansainvälisessä eturivissä – Ihmistä kuunnella Tarjalla on taito, Tarja on humaani, välitön ja aito.
- Pohjois-Karjala ei menesty kaukonäköisesti yhden tai kahden puolueen henkeen jäädytettynä. Sekin tarvitsee monimuotoisuutta etenkin nyt globaalisen ilmastonmuutoksen ja talousvoimien rajun keskittymisen aikakaudella. – Uskomatonta, että naapurissa asuu maailmanpoliitikko! – Tarja edustaa niitä arvoja, jotka ovat itselleni läheisiä
- Hänellä on kyky ja mielenkiinto toimia samanaikaisesti sekä arjen ja lähiympäristön asioiden parissa että laatia kauaskantoisia visioita ja strategioita siitä, miten asioita pitäisi kohentaa kansallisesti ja kansainvälisesti. – ne, jotka politiikan jäykässä maailmassa pystyvät luovaan ajatteluun, ovat erittäin tärkeitä suurista asioista päätettäessä. – Tarja tekee sen käytännössä, minkä lupaa.
Tässä näin alkuun lista poliitikon hyvistä ominaisuuksista puolueesta ja aatemaailmasta riippumatta.
9. maaliskuuta 2007 kello 13.31
Käyn varsin usein vaalien alla puhumassa erilaisille ehdokasryhmille tai heidän taustajoukoilleen kampanjatyöstä. Lähes poikkeuksetta kysyn itse ja vastaan kysymykseen ”milloin kampanjointi olisi soveliasta aloittaa?” toteamalla ”kymmenen vuotta ennen vaaleja”.
Näissäkin eduskuntavaaleissa on mukana innokkaita ehdokkaita, joilla olisi kaikki mahdollisuudet toimia ansiokkaasti kansanedustajina. He ovat vain kaiken taustatyönsä osalta aivan liian lyhytjänteisesti liikkeellä tullakseen valituksi.
Toivon toki, että sääntöön olisi poikkeuksia, eritoten nuoremmanta päästä. Joka vaaleissa joku vastikään yhteiskunnalliseen tuntoon tullutta ylittääkin valituksi tulemisen rajan.
Kansanvallan kannalta ongelmallista on, että kansanedustajaksi valituksi tuleminen edellyttää vaikuttamista saman vaalipiirin alueella hyvin pitkään, useamman vaalikauden. Eikä esimerkiksi pidempiaikainen työskentely ulkomailla ole eduksi valituksitulemiselle, vaikka sen ainakin omasta mielestäni tulisi olla mitä suurimmassa määrin.
On hienoa ja tärkeää, että kotisuutuunsa ankkuroituja ihmisiä valitaan eduskuntaan. On ongelmallista, jos sinne valitaan vain heitä.
9. maaliskuuta 2007 kello 13.38
Millainen on hyvä ehdokas ja edustaja? Tuollaiseen kysymykseen on suuri kiusaus vastata: hyvä edustaja on kuin Dostojevksin hyvä ihminen. Mutta eihän sellaisia ole olemassakaan… Minulle hyvä ehdokas on ennen muuta itsenäinen ajattelija. Tiukka puoluesidonnaisuus ja ryhmäkurin kuuliainen noudattaminen ovat perustuslain vastaisia mutta silti näitä ”hyveitä” pidetään välttämättöminä parlamentarismin kannalta. Kysytään, mitä siitä tulisi, jos enemmistöhallitus joutuisi jokaisessa asiassa etukäteen varmistamaan enemmistönsä eduskunnassa. Silti hallituspuolueiden tavaksi on tullut antaa vapaat kädet omille eudustajilleen joissakin asioissa, joita on pidetty omantunnon kysymyksinä. Näin oli laita esim. samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröintiä koskevan hallituksen esityksen kanssa. Asia, rutiininomaisen maistraatissa suoritettavan viranomaistoimituksen hyväksyminen osaksi perhe- ja perintöoikeudellista järjestelmää, on kuitenkin mittausuhteiltaan aivan toisen kokoluokan asia kuin esim. kaikkein pienituloisimpien ihmisten elinehtojen kaventaminen, jota esim. Esko Ahon porvarihallitus ja sen valtiovarainministeri Iiro Viinanen pitivät ehdotonta ryhmäkuria vaativana.
9. maaliskuuta 2007 kello 13.39
Vastaanpa kerrankin blokinpitäjän kysymykseen. Minusta Erkki Tuomioja on hyvä ehdokas, hänen äänestämisensä ei ole minulle ongelmallista. Tällä tavoin osallistun nyt meneillään oleviin kahteen vaalin, kannatan Heinäluomaa päämaisteriksi ja Tuomiojaa kansanedustajaksi. En huomaa, että näillä kahdella, nykyisen hallituksen jäsenellä on vaaliohjelmassaan eroa esim. Nato-kysymyksessä kuten ehkä Annalla ja Heinäluomalla.
Vaalijärjestelmästä puuttuu vielä tämän kerran Internetti äänestys ja sen mukana koko maata käsittävä vaalipiiri pääministerin valitsemista varten, Niinpä täydentäisinkin blokin pitäjän tehtävä niin, että kysyn
- Millä perusteilla valitset kansanedustan omasta vaalipiirissäsi
- Millä perusteella valitset pääministerin
- Kuinka painotat nämä kaksi asiaa kun menet vaalipaikalle kirjoittamaan ehdokkaasi numeron, kumpi ratkaisee?
Minusta on törkeää kun tämän aamun TV1 Jälkiviisaat tekivät puoluepolitiikkaan. Jos vielä nyt malttaisivat vaan kehua omia ehdokkaitaan nimellä, mutta kun panettelevat yhden kilpailevan puolueen toimintaa kokonaisuutena. Tällaista esiintymistä ei tässä blokisssa esiinny. Kiitos siitä blokin pitäjälle
9. maaliskuuta 2007 kello 14.10
En kuulu niihin kansalaisiin, joiden mielestä ehdokas voi olla kuka tahansa meistä. En myöskään ymmärrä täysin, mitä tarkoitetaan sillä, että eduskunta olisi ”kansa pienoiskoossa”. Meillä on edustuksellinen demokratia, ja minusta sietäisi enemmän pohtia joskus, mitä tuo sanaparin ensimmäinen osa tarkoittaa. No, juuri tämä kysymys tätä asiaa valottaneekin.
Minä vastaan (vain lyhyesti): hyvä ehdokas kykenee perustelemaan sanomisensa omin sanoin, voi tietenkin nojautua laajaankin kirjallisuuteen, mutta hyvä olisi, jos nuo kirjat olisi luettu ja ymmärretty. Hyvä ehdokas puhuu oikeista asioista, eikä mistään ”teemoista”. Hän sanoo – edes joistakin asioista – , mitä hän asioista oikeasti ajattelee tai on ajatellut, siis mitä on ajatellut, eikä heti tokaise iskulausetta ongelman näennäiseksi ratkaisuksi. Hyvä ehdokas ei listaa kymmentä yleistä teemaa, joita hän ”ajaisi”.
Hyvä ehdokas on ongelmakeskeinen, mutta esittää myös napakan tiivistelmän omasta tuon hetkisestä ratkaisumallistaan ja marssijärjestyksen asioiden hoitamiseksi. Esimerkiksi: lapsilisiä haluan korotettavan siten, että ensin korotetaan lisiä monilapsisissa perheissä (koska tämä kannustaa synnyttämään vielä sen väestöä lisäävän kolmannenkin lapsen), sitten jos rahkeita vielä on, muitakin lapsilisiä. Huono ehdokas sanoo: perheitä on monenlaisia ja kaikkien tarpeet on huomioitava.
Lisäksi: hyvällä ehdokkaalla on jonkin verran elämänkokemusta, on se sitten tullut (oikean) työn, pitkällisen opiskelun tai esimerkiksi (eletyn) perhe-elämän kautta.
9. maaliskuuta 2007 kello 14.11
Ensin voisi ottaa pari otetta perustuslaista.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
”Eduskuntavaaleissa on vaalikelpoinen jokainen äänioikeutettu, joka ei ole vajaavaltainen.”….
…”Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”
Mielestäni hyvä kansanedustaja tietysti täyttää nuo määräykset. Sen lisäksi hänellä on kokemusta kunnallispolitiikasta ja hän on ollut mukana työelämässä edes jonkin aikaa. Hän on nuori tai vanha, mies tai nainen, naimisissa, eronnut tai sinkku. Kansanedustajan pitäisi edustaa kansaa, joten eduskunnassa pitäisi olla erilaisia ihmisiä.
Teoriassa kuka tahansa kansanedustaja voi päästä ministeriksi, joten silloin voi katsoa, mitä perustuslaki toteaa ministereistä:
”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.”
Missä menee sitten rehellisyyden raja esim. vaalirahoitusten tai pöytäkirjaväärennösten suhteen? Onko taitava väärennös ansiokkaampi asia kuin rehellisyys? Miten suhtauta taitamattomaan maksusuoritukseen ja epärehellisyyteen?
Senhän päättää tietysti äänestäjä. Taitavuus ministeritehtävien hoitamisessa onkin sitten vielä vaikeampi aihe määriteltäväksi. Aina ei ministerin toimialaan liittyvä ”siviiliammatti” ole merkinnyt taitoa hoitaa ministeritehtäviä. Ministerin avustaja onkin voinut nousta kansanedustajaksi ja osoittautua taivammaksi ministerinä.
9. maaliskuuta 2007 kello 14.15
Monilla ihmisillä on tarve äänestää itsensä kaltaista ihmistä. Jos joku ehdokas siis esittelee itsessään piirteitä, joita minä voin myös nähdä itsessäni, ajattelen hänestä, että tuopa on hyvä ehdokas. Tämä samankaltaisuuksien haku ulottuu oikeastaan kaikkeen asiaan kuuluvaan ja ennen kaikkea asiaan kuulumattomaan harrastuksista syntymäpaikkaan ja kampauksesta ammattiin. Jotain hyvin kuvaavaa on siinä, miten kasvojen samankaltaisuuksia etsivä ”vaalikone” on kiinnostanut paljon.
Eri asia sitten on, onko ehdokkaan samankaltaisuus oman itsen kanssa tosiaankaan hyvyyttä, mutta sellaiseksi se melko yleisesti mielletään. Oman itsen edustajaahan ihmiset etsivät, ja itsen kaltainen on tietysti tavallaan looginen valinta. Taidan kuitenkin oman pääsääntöni mukaan näissä vaaleissa äänestää naista.
9. maaliskuuta 2007 kello 14.39
Riitta Santala-Köykkä:
Kiitos vastauksestasi. Vastaan tuonne lainausten väleihin:
”Pirkanmaalaisena vihreänä ehdokkaana pidän melko erikoisena Jouni Kotakorven tapaa erotella ehdokkaamme “pieniin” ja “suuriin” nimiin.”
Pidätkö tapaani oikeasti erikoisena vaiko vain kyynisenä? Vaalitavan tunteville tällaisessa laskelmoinnissa ei pitäisi olla mitään erikoista. Ei siitä kuitenkaan tarvitse samaa mieltä toki olla.
”Äänestäjän kannattaa äänestää sitä henkilöä, jonka ajatuksista hän löytää eniten kaikupohjaa.”
Se riippuu minusta siitä, mitä äänestäjä arvostaa. Jos tarkoitus on antaa tuki hyvälle tyypille ja puolueelle yleensä, voi toki äänestää ketä vain. Jos tahtoo olla käyttämässä kaikkien puolueelle äänensä antaneiden ääniä korkeimpien vertailulukujen jakamisessa, on valittava ehdokkaansa listan todennäköisten menestyjien joukosta.
”Tuollainen “laskelmointi” on Pirkanmaalla turhaa jo senkin takia, että vihreä listamme on rakennettu 18 tasavahvan asiaosaajan varaan. Vaalipäivä näyttää läpimenijät.”
Ethän sinä voi sanoa minun puolestani, onko laskelmointi turhaa vai ei. Minulle ei ole sama, kuka niistä 18 asiaosaajasta pääsee eduskuntaan.
Olen sikäli toki onnellisessa asemassa, että Pauli Välimäki on minusta paras ehdokas Pirkanmaan Vihreiden listalta. Äänestin häntä myös 2003, jolloin uskoin kolmannen paikan mahdollisuuteen ja annoin ääneni Välimäelle, jotta hän pääsisi kiilaamaan kolmanneksi. Ei onnistunut, mutta mitäpä tuosta – eduskuntaan nousi lopulta Hassin tilalle pirteä Oras Tynkkynen ja Pauli sai kasvaa korkoa kunnallispolitiikassa.
9. maaliskuuta 2007 kello 14.46
Antolaa aamulla radiosta kuunnellessa – ja hyvin huonokuntoista nelostietä Jyväskylää ajellessa – tuli hiukan turhautunut olo.
Hän puhuu – ja kirjoittaa – järkeä, mutta jotenkin tulee olo siitä, että kyseessä on vain mielipidevaltaa omaava, varsinaisten päättäjien kannalta ”mykkä todistaja”.
Jyväskylässä hämmentää vaalien näkymättömyys: kävelykadulla ei ainuttakaan ehdokasta, vaikka kyseessä on Keski-Suomen kannalta varsin tiukka sekä puolueiden että jäsenten välinen. Ystäväni EU:sta, Heini Utunen, näyttää saaneen samat vaalinumerot kuin minä, mutta päinvastoin (95 vrs 59). Toinen väärti, LVM Susanna, toimii numerolla ysiysi, onnea kumpaisellekin!
Onneksi täältä ilmastomuutoksen sadettamasta ja lämmittämästä etelästä huomenna pääsee Kemijärvelle keskustelemaan Vuotoksesta.
Mahtoikohan Vanhanen Brysselissä saada luvan Kollajan, Vuotoksen ja jopa Ounasjoen rakentamiseen: uusiutuvaa energiaa – alavirrassa asuvista viis! (ml Perämeren tila – siis sen Antolan Itämeren pohjukan).
Suo siellä, vetelä täällä!
9. maaliskuuta 2007 kello 15.07
Hiihtokelejä olen itsekin kaivannut, tosin vaalikampanjoinnin lomassa ladulle lähtö vaatii suunnittelua. Helsinkiläinen vihreä ehdokas Tuomo Jantunen on sijoittanut vaalipisteensä nerokkaasti ladun varteen, pisteet siitä hänelle.
Itse olen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä, mutta kotikuntani on Helsinki. En siis voi äänestää itseäni, vaan valitsen vihreän ehdokkaan Helsingin vaalipiiristä. Yhteistyökyky, nöyryys ja itseironian kyky ovat hyviä ominaisuuksia kansanedustajassa. Ehdokkaan ei välttämättä tarvitse olla ”hyvä tyyppi”, mutta eduksi se on. Tuttua on turvallisempi äänestää kuin tuntematonta. Oma ehdokkaani on liberaali, tulevaisuuteen katsova ja asiantunteva aktiivi, joka on myös tasa-arvon asialla. Hän on ehtinyt jo melko nuorena hankkia kunnon kannukset myös perinteisessä politiikassa.
9. maaliskuuta 2007 kello 15.46
Vaalijärjestelmämme vuoksi hyvä ehdokas on se, joka kerää puolueelle paljon ääniä.
Asioiden hoitamisen kannalta hyvä ehdokas on se, jolla on ”kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa”. (Blogin lukijat kyllä pystyvät määrittämään merkityksen tälle vanhalle, mutta yhä käypäselle periaatteelle.)
Lohdullista on, että ääniharavakin voi oppia, ellei hänellä ole kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa.
9. maaliskuuta 2007 kello 15.52
Viroon syntyy neljän puolueen hallitus:reformipuolue, IRL, sosialidemokraatit, ja vihreät. Nämä puolueet olivat uuden presidentin
Ilveksen valinnan takana. 101 paikkaa – koaliitiolla 66 edustajaa.
Hallitus pyrkii istumaan vaalikauden eli neljä vuotta. Hyvä tavoite.
Vasemmistolainen Keskustapuolue ja Kansanliitto jäävät oppositioon,
kannattivat Arnold Rüütelin uutta kautta. EI helppo tie sillä Edgar
Savisaaren takana on paitsi venäjänkielisiä äänestäjiä, myös idästä
tullutta pääomaa. Osa venäläisistä bisnesmiehistä tuki Savisaarta.
9. maaliskuuta 2007 kello 16.16
Hyvä ihminen on palkanansaitsija sekä yrittäjyyteen orientoituva työllisyysrahoilla luotu vuokrafirma perustuen työvoiman alirektyroimisen myötä kateajattelun suomaan osakeyhtiön voittoon…osakeyhtiörekisterissä, veronmaksajien piirissä, kate syntyy suoritusportaan alhaisista kuluista jotka korreloivat sitä ahneutta jonka osakeyhtiölaki antaa ammattiliittojen ulkopuolelta.
Sosiaalidemokraattinen puolue antaa ymmärtää jotta vasemmiston ammattiyhdistysmaksut ovat vaalien alla kerättyä rahaa demareille.
Suomen keskustalla ei ole tällaista rahastoa muualla kuin euroopanyhteisön keskipuolueiden suomat rahavarat. Kokoomus taas perustaa politiikkansa siihen jotta se ansaintavara joka on verokertymällä kerätty on jakovaraa myös unionissa.
Liikunnallisesti ajatellen sekä puolueiden mielipiteitä että vesikelillisesti;
en ennakkoäänestä vaan herään vaalipäivänä
9. maaliskuuta 2007 kello 16.19
Perässähiihtäjän aikaisemmin mainitsemassa Äänestäjän käsikirjassa
http://julkinentila.wordpress.com/ Markku Wilenius viittaa Sokratekseen, kyselemiseen ja kuuntelemiseen. Wilenius toteaa, että kun ”poliitikko uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä … (hän) muuttuu taas uskottavaksi”.
Missä vaiheessa on alettu kuvitella, että juuri poliitikot ovat yli-ihmisiä, joilla on oltava kaikki tieto kaikista maailman asioista? Ja että on tutkivan journalismin uroteko, jos saa poliitikon kiinni mistä hyvänsä tietämättömyydestä?
Siksi luotan poliitikkoihin, joilla on kyky ja into (ja kielitaito) opiskella uusia asioita, tapana kysellä eri asiantuntijoiden näkemyksiä – ja vastata joskus, ettei tiedä, mutta ottaa selvää.
9. maaliskuuta 2007 kello 16.32
Hyvä edustajalla on laajat tiedot yhteiskunnasta, historiasta, taloudesta ja kansainvälisestä politiikasta. Hänellä on kielitaitoa ja kykyä ottaa selvää asioista ”pintaa syvemmältä”. Tietojen pohjalta edustajalla on kykyä tehdä analyysi eli muodostaa näkemys siitä mitkä päätökset parhaiten edistäisivät isänmaan ja hänen kannattajakuntansa etuja.
Hyvä edustaja uskaltaa kulkea myös tarvittaessa lööppien ja mielipidetiedustelujen osoittamaa tuulta vastaan, jos tietopohja ja analyysi viittaavat toiseen suuntaan. Pitää siis olla vakaumusta, ”iso linja”, eikä pyrkiä vain miellyttämään kaikkia tai lupailemaan mahdottomia. Puhemies Lipposessa oli ja on näitä ominaisuuksia.
Hyvä tietopohja ja mahdollisimman laaja yleissivistys ovat siis tärkeimmät ominaisuudet. Lisäksi luonteessa pitää olla kykyä yhteistyöhön, annos vaatimattomuutta ja huumorintajua sekä vielä ripaus sanomisen ja kirjoittamisen lahjoja.
9. maaliskuuta 2007 kello 17.21
Iltapäivää.
Satuin vilkaisemaan kommenttilaskuria, ja se osoitti, että toveri Matti Viialainen, joka määritteli aivan mainiosti hyvän edustajan ominaisuudet ( on varmaan miettynyt niitä paljonkin) oli järjestyksessä 1400. julkaistun kommentin kirjoittaja. Siitä saavutuksesta lähtee maanantaina Matille kirjalahja.
Perässähiihtäjä
9. maaliskuuta 2007 kello 17.53
Olen hieman huolissani ajatuksesta, jonka mukaan tulisi äänestää ehdokasta, joka menee varmasti läpi. Demokratian toteutumisen kannalta yhdenkään äänestäjän ei tulisi miettiä, miten hän voi vaikuttaa esim. tulevan hallituksen muodostamiseen, vaan antaa äänensä yksinkertaisesti parhaaksi näkemälleen ehdokkaalle, parasta ideologiaa toteuttavassa puolueessa.
Mielestäni hyvällä ehdokkaalla on yhteiskunnallinen koulutus ja kokemusta politiikasta ja vaikuttamisesta. Näitä ominaisuuksia arvostan enemmän, kuin sitä, kuka ehdokkaista tarjoaa parhaat kahvit. Toki minäkin käyn mielelläni ehdokkaita tapaamassa ja muodostan heistä omat mielikuvani. Äänestyspäätökseni muodostuu kuitenkin enemmän CV:n ja ideologian pohjalta.
Eduskunnan 100-vuotisjuhlavaaleissa olisi ehkä syytä äänestää naista, vaikka vain juhlan kunniaksi. Ajatus 75 naiskansanedustajan määrän nostamisesta houkuttelee kovasti. Äänestän kuitenkin miestä, koska on tasa-arvoisempaa valita mielestäni parempi ehdokas. Ja onhan se sentään miesten ansiota, että naisilla on äänioikeus. Kiitos heille, jotka asiasta sata vuotta sitten äänestivät.
9. maaliskuuta 2007 kello 18.42
Haltialan pellolla Helsingissä oli vielä tänään muutama hiihtäjä, mutta lumetetulla 3 km:n ladulla riittää hiihtokelejä.
Suomen suosituin vaalitelttani – siis aurikoisella hiihtosäällä – juotti parhaana päivänä yli 1000 hiihtäjää. Nyt teltta siirtyy uuteen paikkaan: siellä hiihdetään ilman suksia, ja palvelu jatkuu. Tässä lajissakin on perässähiihtäjiä.
Kirjoitin omaan blogiini jaksamisesta vaalityössä. http://www.jantunen.fi. Nimittäin jos ehdokas jaksaa hyvin ja on aktiivinen, se näkyy myös äännestäjissä. Vaaliväsymyskin tarttuu.
Perässähiihtäjä kyselee pätevien perään. Kun olen palkannut 30 vuotta väkeä työhön – palveluammattiin, on tärkein edellytys ollut kokemus ja aikaisemmat näytöt. Apuna on ollut testaus…Toki kaiken taustalla on koulutus, jottei tarvitse nollasta lähteä. Näin olisi oltava kansanedustajankin palveluammatissa: edellytetään monipuolista koulutusta ja kokemusta.
9. maaliskuuta 2007 kello 18.52
Korkea sisäpoliittinen kokemus ja vahva tietämys poliittisesta vaikuttamisesta ovat toki tärkeitä asioita, mutta itse näkisin myös lujan Eurooppa-tietouden eräänä kansanedustajalta vaadittavana tekijänä. Kansallisella parlamentillammehan on keskimäärin muiden EU-maiden parlamentteja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa EU-päätösten kansalliseen valmisteluun ja ministerineuvostoon lähteviin neuvotteluohjeisiin suuressa valiokunnassa, ja eduskunnan kyky tarkkailla EU-päätöksiä riippuu mitä suuremmassa määrin juuri kansanedustajien omasta valppaudesta. Lisäksi (toivottavasti jossakin muodossa joskus voimaantuleva) perustuslaillinen sopimus korostaa kansallisten parlamenttien asemaa subsidiariteettiperiaatteen valvojina. Tältä pohjalta on mielestäni erityisen kummallista, ettei EU-asioista ole näiden vaalien alla keskusteltu lainkaan, ja vähäisenkin keskustelun tasoa kuvaa hyvin se, että itsekin olen ollut yleisönä vaalipaneelissa, jossa panelistina ollut kansanedustajaehdokas sekoitti Euroopan neuvoston ja Eurooppa-neuvoston iloisesti keskenään. Kauan menee vielä siihen, että EU-kysymykset nähtäisiin merkittävinä, sisäpolitiikkaan verrattavissa olevina vaaliteemoina.
9. maaliskuuta 2007 kello 20.07
Yhdenlainen voimattomuus tuntuu vaivaavan äänestäjiä näiden vaalien alla. Monet ystäväni ovat valitelleet, etteivät tiedä ketä äänestäisivät? En sitä tiedä itsekään. Edesmennyt hallitus vannoo, että Suomessa kaikki on hyvin. Talous on kunnossa ja rahaa on jaettavissa miljardeja euroja sinne sun tänne. Miksi ei sitten jaeta? Edelleen leikataan ´Viinasen mallin´ mukaan, vaikka siitä ajasta on jo kohta pari vuosikymmentä. Pihdataan rahaa sieltä, missä sitä muutenkin on vähän ja minne sitä eniten tarvittaisiin. Kuka oikeasti jaksaisi uskoa, että se kaikki mitä nyt luvataan tulee toteutumaan.
Hyvä ehdokas kansanedustajaksi ja pääministeriksikin on mielestäni Timo Soini tai Bjarne Kallis. Heille pitäisi antaa mahdollisuus näyttää, mihin he oikeasti pystyvät. Paperisivistys ei pelkästään riitä, tarvitaan myös näkemystä ja rehellisiä ajatuksia ja tekoja. Suomi on ajautunut valehtelijoiden ja ilkeilijöiden luvatuksi maaksi, jossa eniten tyhmyyksiä tekevä huijari voi hulluudessaan kuvitella olevansa sankari. Ahneus on syönyt rehelliset arvot? Halutaan valtaa ja julkisuutta hinnalla millä hyvänsä. Ihmiset ovat väsyneet siihen, että luottamus politiikkaan on kadonnut.
Olen paljon miettinyt mitä hyvää Matti Vanhanen on saanut aikaan? Hänhän on galluppien kärkimies. Avioeroja ja seksiseikkailuja – sen tiedämme. Hänen egonsa on niin suuri, ettei se tahdo mahtua pieneen nahkaan. Miestä ei ole yleisten vaalien kautta valittu muualle kuin tavalliseksi kansanedustajaksi ja puolueen puheenjohtajaksi. Hänethän nostettiin pääministeriksi Anneli Jäätteenmäen paikalle. Mies ei menestynyt presidentin vaaleissa ja pakeni nopeasti takaisin turvaan vanhalle jakkaralleen – pääministeriksi. Mikä mies siis oikeasti on Matti Vanhanen? Onko kansa sokea kannattaessaan ja puolustaessaan häntä? Eivät taida Merja tai Susankaan avosylein ottaa Mattia takaisin, kun valtaseikkailu on lopullisesti ohitse. Kansa tarvitsee uuden hyvän pääministerin, joka ymmärtää mitä tarkoittaa arvovalta ihmisten mielissä ja mitä ovat kunnialliset teot. Vanhat suomalaiset arvot ovat tässä Suomessa päälaellaan.
Vanhusten hoito on jätetty vastuuntuntoisten omaisten harteille – sukupolvelle, joka vielä ymmärtää mitä tarkoittaa yhteisvastuu. Huonokuntoisia vanhuksia pidetään kotona, vaikka ´pärjääminen´ niissä oloissa on kiikun kaakun ja yksinäisyys riivaa. Selityksiä riittää, mutta oikeita aitoja tekoja asioiden korjaamiseksi ei ole havaittu. Haluanpa nähdä mitä vaalien jälkeen tapahtuu. Vanhusten olojen parantaminen on ollut suurimpia vaaliteemoja, mutta onko se puhe aitoa? Yksi hokema on ollut, että hoitajien määrää pitää lisätä vanhustenhoitokodeissa. Sepä ei paljoa lämmitä, jos ei edes pysyviä paikkoja ole tarjolla vanhukselle – kuten Helsingissä on tilanne. Puheet leijuvat kaukana arkitodellisuudesta. Hoitajana toimiva omainen on usein vanhuksen ainut todellinen luottohenkilö. Hänelle ei useinkaan makseta edes pientä korvausta raskaasta vastuustaan. 300 euron hoitotuen saamiseksi tarvitaan monenlaista dokumenttia. Rahan pitäisi hoitua päävastuuta kantavalle hoitavalle omaiselle. Sitä pitäisi voida myöntää myös takautuvasti, jos omainen ei ole hoksannut hoitosuhteen alettua kyseistä rahaa hakea. Vanhuksen pienen eläkkeen kaupunki osaa ovelasti imaista, niin ettei rahaa riitä muiden juoksevien kulujen maksamiseen. Säästöt hupenevat, koska vanhuksella ei enää ole mahdollisuutta työtä tekemällä kartuttaa tilejään. Kustannukset asumisesta ja ruoasta nousevat, mutta eläkkeet pysyvät pieninä eli ne suhteellisesti vain pienenevät. Kymmenen euron korotus kuukaudessa eläkkeeseen on naurettava lisä maassa, jossa eurolla ei ole mitään arvoa.
Opiskelijat on myös ajettu ahtaaseen rakoon. On pakko tehdä töitä, jotta rahat riittäisivät. Opinnot eivät edisty ja kierre on valmis.
Pienten yrittäjien kohtelu on sietämätöntä. Arvonlisäveron periminen pitäisi miettiä täysin uusiksi. 22 % arvonlisävero kaikesta työstä ja rankat ennakkoverot nujertavat yhden hengen yritykset. Yrittäminen ei enää näissä puitteissa ole mielekästä.
9. maaliskuuta 2007 kello 21.24
Jouni Kotakorpi kirjoitti minulle: ”Kiitos vastauksestasi. Vastaan tuonne lainausten väleihin.”
Olin kirjoittanut aiemmassa kommentissani, että pirkanmaalaisena vihreänä ehdokkaana pidän melko erikoisena Jouni Kotakorven tapaa erotella ehdokkaamme “pieniin” ja “suuriin” nimiin.”
Jouni kysyy: ”Pidätkö tapaani oikeasti erikoisena vaiko vain kyynisenä? Vaalitavan tunteville tällaisessa laskelmoinnissa ei pitäisi olla mitään erikoista. Ei siitä kuitenkaan tarvitse samaa mieltä toki olla.”
Riitta: ”Kiitos vastauksestasi, Jouni. Pidän tapaasi erikoisena, koska nostat esille oman ehdokkaasi ja järkeilet sitten hänen ylivertaisuuttaan vaalitavalla. Pauli Välimäki on vain yksi 18 vahvasta ehdokkaasta, ja vaaliasetelman taustat erittäin hyvin tuntien olen vakuuttunut, että meistä kenelläkään ei ole tietämystä siitä, miten äänestäjät tulevat ehdokkaat lopuksi asettamaan suositummuusjärjestykseen. Vahvuus on siis makuasia. Silloin kun kovasti kannattaa jotakuta, tekee tietysti mieli etsiä perusteluja hänen valitsemisekseen. Mielestäni perustelusi eli ”suuret nimet” on kuitenkin valittu mielivaltaisesti.”
Kirjoitin myös aiemmin: ”Äänestäjän kannattaa äänestää sitä henkilöä, jonka ajatuksista hän löytää eniten kaikupohjaa.”
Jouni: ”Se riippuu minusta siitä, mitä äänestäjä arvostaa. Jos tarkoitus on antaa tuki hyvälle tyypille ja puolueelle yleensä, voi toki äänestää ketä vain. Jos tahtoo olla käyttämässä kaikkien puolueelle äänensä antaneiden ääniä korkeimpien vertailulukujen jakamisessa, on valittava ehdokkaansa listan todennäköisten menestyjien joukosta.”
Riitta: ”Ehdokkaansa saa jokainen valita sillä perusteella kuin haluaa. Todennäköiset menestyjät ovat kuitenkin sinun mielipiteesi, ei fakta. Älä siis esitä sitä sellaisena. Se on harhaanjohtavaa ja läpinäkyvä tapa tehdä vaalityötä oman ehdokkaasi puolesta.”
Kirjoitin aiemmin myös: “Tuollainen “laskelmointi” on Pirkanmaalla turhaa jo senkin takia, että vihreä listamme on rakennettu 18 tasavahvan asiaosaajan varaan. Vaalipäivä näyttää läpimenijät.”
Jouni: ”Ethän sinä voi sanoa minun puolestani, onko laskelmointi turhaa vai ei. Minulle ei ole sama, kuka niistä 18 asiaosaajasta pääsee eduskuntaan.”
Riitta: ”Ymmärrän, että puolustat omaa ehdokastasi, mutta mielestäni sinun pitäisi käyttää hänen nostamisekseen hänen kiistämättömiä ansioitaan politiikassa eikä moista höttöargumetointia. Minä voin sanoa omasta puolestani kaikki pirkanmaalaiset vihreät ehdokkaat ja heidän taustansa tuntien, että mielestäni tapasi laskelmoida ”suurilla nimillä” on harhaanjohtava ja turha. Kutsun sinut jatkamaan tätä keskustelua Pinseriin, vaaliblogiini ”Ehdokkaan päiväkirja” (http://www.pinseri.fi/riitta) ennen kuin hukumme näiden keskinäisten siteerausten suohon.”
9. maaliskuuta 2007 kello 22.17
Menee vähän UH:n kysymyksestä sivuun, mutta viittauksensa Turun älykköjen sivuille pakottaa kommentoimaan. Siviilien kannalta kaikkein epäeettisimpiä ja vaarallisimpia ”miinoja” ovat kaikenlaiset käsiaseet, jotka niittävät Suomessakin satoaan liki päivittäin. Ne pitäisi ensimmäiseksi kieltää.
Suomen rajoja eivät tänä päivänä vartioi miinat niin kuin Antolakin hyvin tietää. Miinoja käytetään vain väkivalloin Suomen alueelle tunkeutuvaa sotavoimaa vastaa – siis sota-aikana vierasta sotavoimaa vastaan ja Suomen alueella. Mistä löytää miinoja eettisemmin vihollisen pysäyttävä ja tappava asejärjestelmä ? Siinäpä poliitikoille ja älyköille pulma. Paljon kalliimmaksi se joka tapauksessa tulee. Ja vaatii poliittisensa veronsa, kuten rypälepommisekoilu jo osoittaa.
9. maaliskuuta 2007 kello 23.06
Riitta Santala-Köykkä ja Jouni Kotakorpi käyvät mielenkiintoista laskelmointikeskustelua! Myönnän käyttäväni Jounin menetelmää: Valitsen puolueen, listaan ehdokkaat siihen järjestykseen kun itse katson heidän saavan ääniä. En anna ääntäni ehdokkaalle, jonka uskon menevän ilman ääntäni läpi. En myöskään anna ääntäni jonon hännillä olevalle. Äänen saa ehdokas, joka on taistelemassa ”viimeisistä paikoista”., ehdokas jonka eduskuntapaikkaan uskon ääneni oikeasti vaikuttavan. Tähän mennessä ei kertaakaan ole käynyt niin, että kaikki ehdokkaat olisivat mielestäni yhtä hyviä, argumentointi voi olla ”höttöä”, mutta kuitenkin todellisuutta.
Tietysti voi sanoa, että ehdokkaan nimen mainitseminen laatusanoin on epäreilua vaalityötä, mutta minusta se vaan on hyväksyttävä. Sitäpaitsi voihan jokainen ehdokas käyttää blogia itsekin hyväkseen. esimerkkinä vaikkapa demarien ehdokas Espoosta, joka on mainostanut vaalikirjaansa jo useasti.
10. maaliskuuta 2007 kello 0.17
Riitta Santala-Köykkä:
(aiheena ehdokkaan menestysmahdollisuuksien merkitys äänestäjän ehdokasvalinnassa, Pauli Välimäki ja Pirkanmaan vihreä ehdokaslista)
Totean tämän blogin puitteissa vain, että tarkoitukseni ei ollut tehdä vaalityötä Paulin puolesta, vaan vastata omakohtaisesti Unskin kysymykseen siitä, millainen on hyvä ehdokas. Paulin otin nimellä esiin, koska minulla ei ollut mitään syytä jättää häntä pimentoonkaan ja halusin havainnollistaa näkemystäni konkreettisen esimerkin avulla. Vastaukseni ydin ei siis ollut Pauli Välimäki vaan vaalijärjestelmä.
Kiitos kutsustasi keskustelemaan aiheesta lisää blogiisi, mutta vastauksesi alentuva sävy, näkemyserojemme syvyys ja ehdokasvalintani perusteiden aggressiivinen sekä valikoiva kyseenalaistaminen eivät innosta tarttumaan haasteeseen. Sen ohella, että laskelmoin todennäköisiä menestyjiä, kerroin Paulin olevan omasta mielestäni listan paras ehdokas ja että näkisin mielelläni hänenlaisensa vihreän eduskunnassa. Jos tällainen argumentointi on ”mielivaltaista” ja ”höttöistä”, niin totean, että eiköhän tässä tullut jo kaikki olennainen.
10. maaliskuuta 2007 kello 0.17
Marja-Riitta Rossin arvio Matti Vanhasesta ei anna kovin hyvää kuvaa kirjoittajan omista arvoista. Lähipiirin arviot Matista ihmisenä ovat todella myönteisiä. Aikaansaava ja työteliäs kuvaavat häntä työtehtävässään hyvin. Lähdin ehdokkaaksi Helsinkiin hänen pyynnöstään. Olen ymmärtänyt, että on muitakin ehdokkaita, jotka näkivät uusien mahdollisuuksien aikakauden merkkejä Matin puheenjohtajakauden käynnistyttyä. Puheenjohtajan henkilökohtaisten ominaisuuksien välillistä vaikutusta ei aina huomata.
10. maaliskuuta 2007 kello 0.53
Näistä omien ehdokkaiden valinnasta vielä sen verran, että toisaalta olisi helppo äänestää sellaista, joka on ollut kansaedustajana jo muutaman kauden. Kuitenkin tuntuu, että sellainen henkilö, joka on luututunut ja kadottanut jokapäiväiseen elämiseen kuuluvat asiat, on ehkä väärä valinta. En kuitenkaan tarkoita, että uusiksi vaan koko laitos, mutta taidan kuitenkin äänestää jotain sellaista, jolla on kokemusta myös elämästä ja muukin loppututkinto kuin pääsy Arkadian mäelle.
Marja-Riitta Rossi kirjoitti siitä, että rahat menevät minne menevät eivät kuitenkaan sinne, missä niitä tarvitaan. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja toivon uudelta hallitukselta ”silmää” ja pitkän tähtäyksen suunnitelmallista työtä juuri rahan jakamisen osalta.
On erittäin helppo jakaa muiden rahoja, koska ei periaatteessa ole kysymys omista rahoista.
Toivoisin, että ahneet ja kateelliset puolueet lopettaisivat puoluetuet ja yrittäisivät tulla toimeen omillaan. Tuet ovat todella suuret ja mielestäni aivan turhia.
Toinen turha valtion menoerä on näiden kansanedustajien itseään palkitsevat palkankorotukset. Tottakai palkkaa pitää saada, mutta joku tolkku pitäisi olla. Suomessa laitetaan väkeä kilometritehtaalle kiihtyvällä tahdilla, mutta kansanedustajat eivät moisesta juuri piittaa, koksa harvemmin eduskunnasta saa potkuja.
Tässä kohdin minussa aina nostaa päätään se pieni kommunisti, joka ei tahdo millään uskoa, että Suomessa toimii demokratia, sillä eihän se toimi, eriarvoisuus kasvaa kokoajan.
Toivottavasti vaaleissa löytyy ne voittajat, joita me äänestäjät olemme yrittäneet erotella, kuin jyviä akanoista!
10. maaliskuuta 2007 kello 1.56
Tutkija Hanna Wassin kirjoituksiin en ole ehtinyt tutustua tarkemmin – politiikantutkijankoulutukseni pohjalta (oikeesti lämpimät terveiset professori Kari Paloselle!) tunnen hänen ajatusmaailmaansa ainakin kohtalaisesti. Ja tietty Politiikka-lehden aktiivisena lukijana Hanna W. ei ole minulle ‘tuntematon muuttuja’. PItkästyttävää luettavaa sekin akateemista jargonia viljelevä läpyskä aivan liian usein – understatement-ilmaisua käyttääkseni – on.
Vaaliväsymys – meillä peilataan kysymystä kovin kapeasta näkökulmasta. Suomessahan äänestysaktiivisuus on ollut moniin muihin länsimaihin verrattuna aivan omaa luokkaansa: se on ollut eduskuntavaaleissa usein jopa liki 80 %. Kun vertaa asiaa vaikkapa USA:n äänestysaktiivisuuteen, niin meillä jo 70 %:n äänestysaktiivisuus on merkittävää. Okkei: ameriikoissa vaalisysteemi on toinen kuin meillä. Kansalaisten ei tarvitse esim. rekisteröityä äänestäjiksi kuten ameriikoissa.
Suomea on moittien mainittu ns. kansankynttilöitä myöten maailman amerikkalaismyönteisimmäksi maaksi. Kumminkin ns. tavallinen kansa kansankynttilöineen vaikuttaa vihaavaavan Pohjois-Amerikkaa kuten lantaa saappaissa. Miksi? Kysyn vaan. Ettekö kestä katsoa omia saappaitanne?
Amerikoissa tuotetaan ja tehdään esim. maailman parhaita elokuvia. Amerikkalaiset itse ovat kaikkien parhaita kritisoimaan omaa poliittista systeemiään. Missä mättää? Miksi ‘yleinen mielipide’ ei tunnusta em. tosiseikkoja? Jes: ette tunne ameriikan monikultturista rakennetta ettekä -systeemiä. Eikö yhtään hävetä!
Suomi on arvomaailmaltaan varsin homogeeninen maa/valtio. Emme salli kovinkaan helposti muista maista tulevia ihmisiä. Päinvastoin. Okkei: suomen kieli on vaikeaa – mutta onko se syy olla hyväksymättä muunkielisiä – vasitenkaan kun heillä sitä kuulua aivokapasiteettia on? Me vain murehdimme ulkomaille valuvaa suomalaista aivovuotoa. Kukaan valtaeliitissä toimivista ei näytä tekevän juuri mitään sen pysähdyttämiseksi. Miksi? Jos joku sen tietää, niin kerro se minullekin. Kiitos jo etukäteen!
Suomalaiset rakastavat omaa isänmaataan. Ainakin juhlapuheissa – ja onhan meillä oman historiamme kokemukset siitä, miksi asiantola noin on. Yksityisesti koetuista asioista vaietaan. Häivähdys punaista tuo monelle – ikävä kyllä – vihanpunan poskille. Emme ole käsitelleet historiamme kipeitä kysymyksiä. Ja – väitän – suomalaisen mentaliteetin tuntien emme niitä tule käsittelemäänkään. Vainajat eivät puhu. Eivätkä heidän perheenjäsensäkään juuri asiaa framille ota.
Tekee kipeää.
Tekee kipeää seurata, miten Suomi näivettyy useilta kansankerroksiltaan – yhteiskuntaluokka jo käsitteenäkin on tässä yhteydessä ja tässä ajassa epäkorrekti ilmaisu. Mehän ollaan kaikki suomalaisia – eikö vain?
Edellä muutamia hajanaisia pointteja siihen, miksi valtiovallan lakiasäätävän elimen vaalit tuntuvat tutkijasta – onko hän tarinan kaikkitietävä kertoja? – vaisuilta.
Hyvä kansanedustajavaaliehdokas ei leimaudu valtaeliittiin.
Hän ei ole kumminkaan populisti.
Populisteja on maa väärällään. Mene kysymään asiaa vaikkapa jonkin kehä3:n ulkopuolella sijaitsevan kunnan pakolaiskeskuksen omaavalta tavalliselta kuntalaiselta hänen mielipidettään pakolaisasiaan. Vastaus on…No, sen me kaikki (kai) tiedämme. Raakalaismaista. Eivätkä kysymykseesi vastaajat edes ymmärrä salata sitä. Sinänsä hyvä ajan peili. Rehellisyyshän on tunnetusti maassamme hyve.
Suomalainen kulttuurimme. Siinä on kenties avain myönteiseen tulevaisuuteen ja aitoon välittämiseen ja suvaitsevaisuuteen lähimmäisiämme kohtaan. Suomessa.
Muuta en voi. Muuta en halua.
10. maaliskuuta 2007 kello 9.43
Edelliset eduskuntavaalit olivat ensimmäiset, joissa pääsin käyttämään äänioikeuttani.
Innokkaana aloitin oman ehdokkaani etsinnän. Tiesin, että haluan äänestää naista, jolla on kokemusta järjestötyöstä ja kuuluu vihreään puolueeseen.
Silmiini sattuikin nopeasti ehdokas, joka tuntui täyttävän kriteerini ja äänestin häntä epäröimättä. En koskaan päässyt tapaamaan häntä henkilökohtaisesti yhteenkään vaalitilaisuuteen, mutta olin löytööni kokolailla tyytyväinen.
Tuo tyytyväisyys koki kovan kolauksen, kun huomasin nyt neljä vuotta myöhemmin vanhan ehdokkaani vaihtaneen puoluetta. Tässä kohtaa olin hetken valmis yhtymään monen nuoren mielipiteeseen siitä, että kaikki poliitikot tavoittelevat vain ja ainoastaan omaa etuaan. Äänestämättä jätetään, kun koetaan, ettei yhdenkään ehdokkaan ajatuksilla ole sen suurempaa painoarvoa saatikka sisältöä. Omasta suhteellisen laajasta tuttavapiiristäni voisin nimetä vain muutaman joiden uskon käyttävän äänioikeuttaan.
Kouluaikoinani toimin mukana Kuopion nuorisovaltuustossa ja olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. En kuitenkaan niin aktiivisesti, että toimisin mukana nuorisopolitiikassa.
Tahtoisinkin uskoa, että äänestämällä voin vaikuttaa.
Olen kuitenkin ihmeissäni. Miten voin luottaa siihen, ettei se ihminen jolle näissä vaaleissa annan ääneni, olekin neljän vuoden päästä lipunut asioiden toiselle reunalle.
Nykyisellään puoluerajat ovat toki hämärtyneet. Silti se, miten niitä hyviä, kauniita asioita tahdotaan saada aikaan ja ennen kaikkea se, mikä painoarvo niille annetaan, on puolueilla eri. Mielestäni on täysin eriasia olla sitoutumaton vihreä kuin vihertävä kokoomuslainen.
Vanha ehdokkaani lupaakin internet-sivustollaan: ” Äänesi ei mene hukkaan.” Olen kuitenkin ennen kaikkea kiinnostunut siitä mihin se ääni neljän vuoden aikana päätyy.
Mielestäni kuulostaa laskelmoidulle arvioida minkä puolueen listoilla on mahdollisuuksia menestyä vaaleissa. Tällöin monen puolueen tarkoitus häviää.
Kaikki tämä herättää minussa vain yhden kysymyksen. Onko tärkeintä ainoastaan päästä sisään eduskuntaan, hinnalla millä hyvänsä?
10. maaliskuuta 2007 kello 10.44
Perässähiihtäjämme Unski teki ”kuituset” lauantaiaamun Hesarin 10.3. kolumnissaan tuo-malla keskusteluun perintöveron ideologisen ja aatteellisen taustan. Ansiokas kirjoitus, joka oli melko neutraali aatteellisten ajattelutapojen eroja kuvatessaan, kaipaa kuitenkin tuekseen joitakin puuttuvia faktoja perintöverotustilanteen kokonaisuuden hahmottami-seksi. Unski tietänee, millaisen ruutitynnyrin päällä istumme.
Mielestäni perintöverotuksessa ideologinen jännite on vähäisempi kuin Unskin kirjoituk-sessa kuvataan, mutta kouluopetuksen tueksi puolueiden kantojen arvomaailmoja ja nii-den taustoja perintövero selittää hyvin. Eli aatteelliset erot eivät ole se ruutitynnyri.
Suurin jännite on syntynyt perheiden sisälle ja ihan tavallisten ihmisten arkeen, mihin Unski myös viittaa. Olin aika yllättynyt (”turkulainen superlatiivi”), kun Porissa viime heinäkuussa ennen Suomi Areenalla alkanutta puoluejoh-tajien perintöverokeskustelua se leimahti jo aamupäivän Satakuntalaisseuran (demariyh-distys) tilaisuudessa. Oma väki pani Eero Heinäluomaa tiukoille perintöveron lieventämi-seksi. En ollut provosoinut kysyjiä. Yleisötilaisuuden keski-ikä oli reippaasti yli 50 vuotta, ehkäpä 60 vuotta.
Sallinet Unski pienen faktapaketin blogisi tueksi?
Ensinnäkin perintöverotus on hyvin vanha veromuoto, ei vain kymmenen vuotta vanha. Nykyinen perintö- ja lahjaverolaki on Talvisodan päättymisvuodelta 1940. Tuolta ajalta juontavat sen keskeiset periaatteet. Veroprosentit kolmessa eri parenteelissa eli vero-luokassa (rintaperilliset 16 %, sisaret 32 % sekä serkut ja ei-sukulaiset 48 %) sekä vero-vapaan lahjan tai perinnön alaraja (3400 EUR) ovat lain olennaisia elementtejä. Sen jäl-keen lakia on muutettu useita kertoja.
Toiseksi asiaa on ideologisten erojen valossa katsottava myös siltä kannalta, että kaikki puolueet haluavat nyt rukata perintöverotuksen epäkohtia. Kenties suurin paine tulee yl-lättäen vasemmiston suunnalta, missä avopuolison maksamaa 48 % perintö- ja lahjaveroa pidetään epäoikeudenmukaisena. Avopuolisokysymys on se karva, joka on katkaissut ka-melin selän ja edistänyt keskustelua puolueissa. Parisuhteista on joka viides avoliitto. Ja uskokaa tai älkää – lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. Siksi avopuolisokysymys on tässä keskustelussa erittäin merkittävä. Siksi kaikki puolueet näkevät perintö- ja lahjave-rotuksessa epäkohtia.
Kolmas seikka on valtiontalous, jossa tulevat hallitukset voisivat kuvitella lyövänsä ra-hoiksi perinnöillä ja lahjoilla. Verotuotto on vuodesta 1995 moninkertaistunut – noin 150 miljoonasta eurosta 513 miljoonaan euroon. Kun perintöä jättävät ikäluokat kasvavat ja varallisuutemmekin on kasvanut 67 vuodessa moninkertaiseksi, perintö- ja lahjaverosta voisi kehittyä merkittävä rahasampo valtiolle seuraavan neljännesvuosisadan aikana. Tätä taustaa vasten valtiovarainministerin penseä asento on ymmärrettävä ja pidän sitä vielä-kin maltillisena verrattuna paineisiin lieventää veroa.
Valtiovarainministeriö antoi minulle tiedot vuoden 2005 perintö- ja lahjaveron tuottojen erittelyn. Niistä muutama poiminta; perintöjä oli 91 817 kpl ja niiden verotuotto oli 390 694 000 euroa. Lahjoja annettiin 24 483 kpl ja niistä veroja 122 519 000 euroa. Ko-konaistuotto oli siis 513 113 000 euroa. Lesket ja orvot ovat tuottoisin verolähde; 71 084 perintöä tuotti 236 miljoonaa euroa. Lahjoja perheen piirissä (1. veroluokka) an-nettiin 22 644 ja niiden tuotto oli 101 miljoonaa euroa. Eli ensimmäisen veroluokan pii-riin painottuu merkittävin osa veron tuottoa – 337 miljoonaa euroa.
Huojennetun yritysvarallisuuden osuus perintö- ja lahjaverotuksen tuotosta vuoden 2005 verotuksessa on VM: n arvion (valtiosihteeri Pertti Rauhio 18.10.2006 Perheyritystapah-tumassa) mukaan noin 20 – 40 miljoonaa euroa. Voidaan sanoa, että yritysvarallisuuden osuus nykyisen perintö- ja lahjaveron tuotosta on valtiontaloudellisesti vähäinen. Sen si-jaan yritystoiminnan jatkuvuuden epäonnistumisesta seuraavat verotulojen menetykset ovat suurempi uhka kuin helpotuksista aiheutuvat veromenetykset.
KTM:n perheyrittäjyyttä selvittäneen asiantuntijatyöryhmän mietinnössä (2005) arvioi-daan, että valtio menettää vaalikaudessa verotuloja 1,25 miljardia euroa, mikäli puolet yritysten sukupolvenvaihdoksista epäonnistuisi. Tämä merkitsee työryhmän käyttämän ETLA:n selvityksen mukaan verotulojen vähenemisenä ja lisääntyvinä työttömyys- ja sosi-aaliturvakustannuksina noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Vaalikaudessa menetettäisiin noin 32 000 yritystä ja 65 000 työpaikkaa epäonnistuneiden sukupolvenvaihdosten takia.
Yritysvarallisuus onkin hyvin herkkä asia valtiontalouden kannalta. Koska verot kerätään valtaosaltaan yritysten toimesta ja välityksellä, yritysten lukumäärän lasku näkyisi valtion kassavirrassa.
Valtiontalouden kannalta perintö- ja lahjaverotuksen dynamiikka ei avaudu vain perintö- ja lahjaverotuksen kautta. Perunkirjoituksen jälkeen kuolinpesän perijät maksavat verot ja yleensä pesä realisoidaan rahaksi eli varallisuutta myydään. Tämän jälkeen valtio pääsee perimään myyntivoittoveroa 28 prosentilla myyntivoitosta.
Mikäli perintöverotus kokonaan poistettaisiin, on Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskus VATT: n projektijohtaja Iikko B. Voipio (elokuu 2006) pohtinut, että tällöin oman asun-non myyntivoittovero tulisi palauttaa, koska muussa tapauksessa syrjivyys veron poistu-essa siirtyisi oman asunnon omistamiseen. Voipion mukaan valtion verotulot kasvaisivat myyntivoittojen verotuksen kautta sekä arvonlisäverojen kasvun kautta, koska pääosa perittävästä varallisuudesta menee kulutukseen ja myyntiin. Näkemys ei tietenkään vastaa VM:n näkemystä, mutta on tärkeätä havaita, että on olemassa kaksi vaihtoehtoista näkö-kulmaa valtiontalouden kannalta.
Voipio laskeskeli syksyllä 2006 Turun Sanomissa, että verovapaan perinnön alarajan tulisi olla jossakin 34 000 – 51 000 euron tasolla, jotta oltaisiin vuoden 1940 lainsäätäjän ta-voittelemalla tasolla. Voipio laski myös, että puolisovähennyksen tulisi tällä logiikalla olla 64 000 – 96 000 euron välimaastossa.
Keskeiset perintö- ja lahjaveron periaatteelliset epäkohdat ovat keskustelussa olleet avo-puolison aseman lisäksi veron ankaruus yleensä, verotettavan varallisuuden alarajan ma-tala taso sekä kertaalleen verotetun varallisuuden verottaminen.
Miten sitten löydetään perittävälle varallisuudelle mahdollisimman korkea verovapaa raja?
Se löytynee periaatteesta, että ainakin oman asunnon periminen ilman veroa olisi en-simmäisessä parenteelissa mahdollista. Tällöin verovapaan varallisuuden arvon raja on liikkunut keskusteluissa 25 000 – 100 000 euron välillä.
Toinen merkittävä alue on perintöveroprosenttien taso, mikä on ollut toistaiseksi yleisen tason pohdintaa. Nähtävästi yksi parenteeli (kolmas tai ensimmäinen) voitaisiin poistaa ja veroprosentteja laskea. Tässä esityksessä ei mennä em. yksityiskohtiin.
Kolmas keskeinen periaatekysymys on, onko saman perheen jäsenten (puoliso ja lapset) maksettava veroa perheen omaisuudesta, josta jo on maksettu verot. Oman asunnon osalta tämä voidaan ratkaista löytämällä riittävän korkea verottoman perinnön tai lahjan alaraja erilaisilla järjestelyillä, mitä voidaan pitää vähimmäisratkaisuna. Maksiimi olisi puo-lisoiden ja lasten vapauttaminen kokonaan perintö- ja lahjaverosta. Näiden ääripäiden sääntelyä varten perintö- ja lahjaveroprosentti ensimmäisessä parenteelissa on tietenkin kolmas vaikuttava tekijä.
Mikäli hyväksyttäisiin periaate, että puoliso ja lapset vapautettaisiin kokonaan perintöve-rosta, hyväksyttäisiin samalla yleisesti ajattelutapa, että veljien ja sisarten sekä ei-sukulaisten tulee maksaa perintö- ja lahjaveroa. Tällöin verovapaan perinnön ja lahjan ar-vo koskisi toista ja kolmatta parenteelia, eikä se olisi sidottu välttämättä ”oman asunnon arvon verovapauden – periaatteeseen”.
Yritysvarallisuuden kohtelussa yleisen periaatteen löytäminen on joko hyvin helppo peri-aatekysymys tai sitten erittäin vaikea käytännöllinen kysymys. Siihen enempää puuttumat-ta viittaan edellä siihen, että yrityskuolemat tulevat valtiolle kalliiksi.
Vaurastuminen vuoden 1940 jälkeen ja se seikka, että kansankapitalismin (osakesäästämi-sen) myötä työväenliike on siirtynyt omistavan luokan olennaiseksi osaksi, merkitsee, et-tä paine tehdä ratkaisuja perintöverotuksessa tulee ensin keskiluokasta. Toinen paine tu-lee intressistä turvata kotimainen ja kasvollinen omistajuus suomalaisissa perheyrityksis-sä. Annetaanko niiden jatkaa ilman, että omistajan lasten perintö- ja lahjaverot rasittavat. Vaikka yritysten osalta perintöverotusta huojennettiin 2004, jäljelle jäi merkittäviä epä-kohtia. En kuitenkaan nyt tässä puutu niihin. Lisää tietoja saa Perheyritysten liiton verk-kosivuilta http://www.perheyritystenliitto.fi.
Loppupäätelmäni on samansuuntainen kuin Unskin kolumnissa. Edelleen yhteiskunnassa on merkittävä joukko niitä, jotka haluavat, että ”joidenkin” tulee maksaa perintöveroa ja että ”mahtiperinnöistä” pitää maksaa veroa. Keitä nämä maksajat ovat ja kuka asettaa ve-roasteikot uudelle tasolle, päätetään eduskunnassa ensi vaalikaudella.
Ennustan, että sellaista hallitusta ei tule, joka ei toisi perintö- ja lahjaveron uudistamisehdotusta eduskuntaan.
10. maaliskuuta 2007 kello 10.46
Hyvä ehdokas on sellainen, johon äänestäjä luottaa niin paljon,että antaa tälle äänensä. Lisäarvoa tuo se, että on oikeasti mahdollisuus tulla valituksi, siementä ei kannata heittää kalliolle. Kyllä ehdokkaan pitää tällainenkin arviointi kestää.
Pirkanmaan vihreät voisivat kuitenkin valita jonkin muun foorumin kuin tämän, semminkin kun Tynkkynen vie sen ainoan paikan joka tapauksessa.Varapaikkojen spekulointi ei tässä ole riittävän laajasti yleistä mielenkiintoa herättävä.
10. maaliskuuta 2007 kello 12.41
Yhteiskunnallinen pelisilmä, sanonta miten kiteyttäisin hyvän kansanedustajan ominaisuudet. Oikeastaan vertaisin tätä vaikkapa jääkiekkopeliin. Siinäkin lajissa joillakin pelaajilla on vain yksinkertaisesti parempi kyky lukea kenttää, ja siten erottautua porukasta. Sama asia on myös yritysmaailmassa; nähdä tulevat karikot ja tulevaisuuden menestystekijät. Ominaisuus, joka on aika pitkälle lahjakkuus. Toki sitä voidaan harjoittaa koulutuksen ja lukeneisuuden kautta. Mitkä ovat tietenkin perusedellytykset tälle kehittymiselle. Mutta huipuksi ei tulla koskaan ilman tätä kykyä, ominaisuutta lukea yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Kansanedustajan esittämät näkemykset on kuin lukisit hyvän kirjan. Sen luettuasi et ole enää entisesi. Se on herättänyt sinussa kysymyksiä, näkemyksiä, nykyisen kyseenalaistamista. Tuonut jopa hiukan ahdistusta pitäessäsi kiinni turvalliseksi koetusta nykyhetkestä.
Kyky ja rohkeus olla perusrellusti eri mieltä valtavirran kanssa, jos sen näkee sisimmässään välttämättömäksi. Ideana miten tekisin tämän paremmin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa aikoinaan Esko Ahon kyky nähdä tulevaisuuteen, kun hän taivutteli kyynisesti EU:n suhtautuvan puolueensa jäsenyyden kannalle.
Herättää äänestäjissä innostusta. Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta A. Stubb:n blogia. Sitä lukiessa oikein huokuu se energia ja innostus EU asioihin, jonka oikein soisi tarttuvan.
Jos edustaja näkemyksillään herättää laajaa keskustelua, silloin hän on onnistunut tehtävässään. Tämän tekivät vihreät ja varsinkin Osmo Soininvaara sosiaaliturva muutosehdotuksillaan.
10. maaliskuuta 2007 kello 13.06
Jouni Kotakorvelle edelleen
(aiheena ehdokkaan menestysmahdollisuuksien merkitys äänestäjän ehdokasvalinnassa, Pauli Välimäki ja Pirkanmaan vihreä ehdokaslista)
Jouni: Sen ohella, että laskelmoin todennäköisiä menestyjiä, kerroin Paulin olevan omasta mielestäni listan paras ehdokas ja että näkisin mielelläni hänenlaisensa vihreän eduskunnassa. Jos tällainen argumentointi on “mielivaltaista” ja “höttöistä”, niin totean, että eiköhän tässä tullut jo kaikki olennainen.”
Riitta: Argumentointisi hataruus perustuu siihen, että veikkailet voittajia ohuenlaisen tietämyksen perusteella, ei siihen, että mielestäsi Pauli on hyvä ehdokas. Minustakin hän on hyvä ehdokas, mutta vain yksi monista. Puutuin siihen, että esität faktoina omia mielipiteitäsi. Hevosmiesten uutistoimistoa käytettäessä kannattaa lähdekin mainita.
Vaalijärjestelmämme toki sallii kaikenlaisen veikkailun, totoamisen ja lottoamisen vaalikopissa. Veikkausta käytännössä kokeilleet kuitenkin tietävät, miten harvoin ”varma rivi” voittaa. Itse laitan lappuuni mustan hevosen, niillä on parempi voittokerroinkin.
10. maaliskuuta 2007 kello 15.46
Olen pahoillani että vastaan kysymykseen pitkästi, mutta kysymys oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja kirvoitti paljon ajatuksia tällaiselta politiikan tarkkailijalta. Uskon myös, että tämä kannattaa lukea loppuun saakka. Lopussa on nimittäin erilaisia äänestyssuosituksia.
Kokemuksesta ja koulutuksesta on politiikassa, kuten monella muullakin elämänalueella hyötyä. Mutta poliittista päätöksentekoa läheltä seuranneena nostaisin silti ehdokkaan ylivoimaisesti tärkeimmäksi ominaisuudeksi hänen arvomaailmansa.
Moni päättää ehdokkaansa muutaman mielipiteen perusteella. Se on sääli. Siksi niin moni ehdokas muotoilee mielipidettään kuulijan mielipiteen mukaiseksi. On siis äänestäjien oma kollektiivinen päätös, jos valituksi tulee niin monta mielistelijää, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Eduskunnassa päätettäviä asioita on todella paljon ja omaksuttava uusi tietomäärä on valtava. Kaikkeen on kuitenkin otettava kantaa. Erilaiset arvot luovat erilaisen lähestymistavan kysymyksiin. Aatteellisesti valveutunut ja johdonmukainen ehdokas antaa selkeän kuvan siitä, miten erilaisiin tuhansiin yksittäisiin kysymyksiin tulee suhtautumaan tulevan neljän vuoden aikana. Vakaa arvopohja on siis myös takuu ehdokkaan tulevista mielipiteistä.
Ihmisen oma yhteiskunnallinen arvomaailma ei koskaan vastaa minkään puolueen aatetta ja politiikkaa suoraan. Siksi puolueen valinta on aina kompromissin tekemmistä. Pitää muistaa, että myös puolueen valitseminen ja siinä toimiminen on vaikuttamista. Puolueiden linjat kehittyvät ja painotukset muuttuvat toimijoiden mukana.
Esimerkiksi kokoomuslaisen humaanin ihmiskäsityksen omaava ja ympäristöasioita tärkeänä pitävä ihminen saattaa aivan hyvin tehdä valintansa Kokoomuksen tai Vihreiden välillä. Itselleni valinta oli harvinaisen helppo: en uskonut Vihreiden muuttuvan tai olevan muuttavissa yhteiskunnan ja ihmisen välisessä suhteessa kannattamalleni maltilliselle liberaalille linjalle, vasemmistosiipi oli – ja on – aivan liian vahva. Sen sijaan koin että Kokoomuksessa oli 90-luvun alussa ympäristökysymysten ja maltillisen liberaalin linjan suhteen valtava mahdollisuus muutokseen. Niin on myös tapahtunut. Jyrki Kataisen puheenjohtajuuskausi on ollut tästä paras osoitus. Sitä paitsi vaikka ympäristöasiat ovatkin mielestäni tärkeitä, ovat se silti vain yksi asiakokonaisuus ja näkökulma politiikassa.
Kokoomuslaisella humaanilla ihmiskäsityksellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ihmiset nähdään kaiken mittana, ei ensisijaisesti toimenpiteiden kohteena. Siinä tunnustetaan ihmisten jatkuvat alitajuisesti kovin itsekkäät pienet valinnat elämässään, vaikka he pääosin kokevat toimivansa eettisesti oikein ja jopa altruistisesti. Yhteiskunnan perusjärjestelmät pitää siis rakentaa sellaisiksi, joissa tämä ominaisuus otetaan huomioon ja pistetään palvelemaan koko yhteiskuntaa. Ihmisille pitää siis ensisijaisesti tarjota mahdollisuuksia ja varmistaa, että he voivat valinnoillaan vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Ihmisiä passivoivat järjestelmät tuhoavat yhteiskuntaa sisältä päin ja ovat suorastaan ihmisoikeusrikos passivoitua ihmistä kohtaan. Omien valintojen vaikutuksesta tuleva elämänhallinnan tunne on ihmisyyden perusta. Maltillisessa liberalismissa pidetään tottakai erityisen hyvää huolta niistä, jotka huolenpitoa tarvitsevat. Vasemmistolla on ehkä enemmän pyrkimys huolehtia niistäkin, jotka eivät monissa kysymyksiä huolenpitoa kaipaa. Silloin ei välttämättä kenestäkään huolehdita lopulta erityisen hyvin.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt stereotypian mukaisia konservatiivisia oikeistolaisia, enkä vasemmistolaisia. Kärjistettynä: Konservatiiviset oikeistolaiset eivät halua yhteiskunnan juurikaan puuttuvan ihmisten taloudellisiin kysymyksiin verotuksella, mutta ovat kovasti säätelemäsää mikä on sopivaa käytöstä ja miten ihmiset sosiaalisen elämänsä järjestävät. Vasemmisto taas haluaa päättää puolestasi mitä sinun rahoillasi tehdään, mutta on taas liberaalimpi sosiaalisissa kysymyksissä. Kumkpikaan ei ole mielestäni kovin aatteellisesti johdonmukaista.
Maltillinen liberalismi tarkoittaa sitä, että on vain yksi perussuhtautuminen ihmisen ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen. Pitää osata erottaa henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen arvomaailma. Verotusta ja yhteiskunnan järjestämiä palveluita tarvitaan hoitamaan ne asiat, jotka on järkevämpi hoitaa yhdessä ja luovat ihmisille positiivista vapautta. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa turvallisuus, perusinfra, koulutus ja terveydenhoito. Rajanveto on tärkeää. Suurimmasta osasta taloudellisista päätöksistä ja vastuista pitää saada päättää ihmisen itse.
Aina kun vaaditaan jotakin uutta asiaa yhteiskunnan hoidettavaksi ja maksettavaksi, on hyvä ajatusleikkinä verrata argumenttejä vaikkapa perustarpeeseemme ruokaan. Olisiko väittäjän argumenttien perustella myös tämä “ihmisille elintärkeä perustarve huolehdittava tasa-arvoisesti julkisella palvelulla eikä uhrattava yksityisen voitontavoittelun alttarille”? Aika moni huomaa, että tarkemmin ajateltuna on paljon kivempi myös hakea ruokakassiin K- tai S-marketista ihan mitä itse haluaa, kuin saada puolestasi valmiiksi mietitty ruokakassi valtion ruokahuoltokeskuksesta… ;-D
Maltillisessa liberalismissa myös valtaosa arvokysymykssistä kuuluu johdonmukaisesti ihmisille itselleen. Siksi uutta lainsäädäntöä tulisi tehdä erittäin harkiten. Suurin osa lainsäädännöstähän rajoittaa ihmisiä eri keinoin. Pelisäännöt tietenkin tarvitaan, mutta varsinkin henkilökohtaisen elämän piiriin kuuluvien arvojen tuputtaminen lainsäädännön keinoin on ehdottoman väärin. Eri vapauksien ja ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä ihmisten henkilökohtaisesta turvallisuudesta ja vaikkapa ympäristökysymyksistä pitää huolehtia yhteiskunnan toimesta. Se taas minkälaisessa elämäntilanteessa elävä nainen haluaa hedelmöityshoitoja, kenen kanssa haluaa mennä naimisiin tai mitä hankkimallaan omaisuudellaan tekee, ei kuulu yhteiskunnalle ellei sillä vahingoita ympäristöä tai toisten ihmisten oikeuksia.
Tästä arvomaailmasta lähtee se Kokoomuksen viesti, että yhteiskuntaa ei pidä rakentaa Marxilaiseen luokkataisteluun perustuvasta lähtökohdasta tai vaikkapa maaseudun ja alueiden etua ylikorostaen. Kun ollaan yhden ihmisryhmän puolesta, ollaan automaattisesti kaikkia muita vastaan. Kokoomus pyrkii arvopohjaisesti etsimään lopulta kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja. Etuajattelun näkökulmasta ollaan siis jalka molemmilla puolilla aitaa ja silloin voi tietysti väittää, että: “tuo ajaa SInun etuasi meitä vähemmän ja tuon toisen etua enemmän”. Loogisesti väite on toki oikea, mutta valittu näkökulma mielestämme totaalisen väärä ja nykymaailmassa huonoja ratkaisuja tuottava.
Itse valitsen äänestyspäätöksessäni tuollaisen maltillisen liberaalin arvomaailman omaavia ihmisiä. Lopullisen valinnan teen kuitenkin niistä, jotka erikseen painottavat ympäristökysymyksiä sekä huolehtimisen tarpeessa tai muuten heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä huolehtimisen tärkeyttä.
En ole myöskään (sattumalta) koskaan äänestänyt istuvaa edustajaa, vaikka istuvien käytännön toiminnasta onkin helpoin saada tietoa. Tiettyä vaihtuvuutta kuitenkin tarvitaan ja haluan mieluummin olla nostamassa “uusia nimiä”, jotka edustavat arvomaailmaani ja painottavat minulle tärkeitä asioita. Siten koen vaikuttavani äänelläni eniten. Näissä vaaleissa olen henkilökohtaisesti päätynyt äänestämään Nina Suomalaista, vaikka kuvaukseeni sopivia ehdokkaita ovat esimerkiksi myös hyvin tuntemani Kokoomuksen nuoret ehdokkaat Tuomas Nurmela ja Lotta Backlund sekä jotkut istuvista kansanedustajista. Ääniä ei ikävä kyllä ole kuin yksi.
Jos haluaa vaikuttaa enemmän kuin omalla yhdellä äänellään, voi tehdä vaalityötä sekä yleensä puhua ympärilleen. Voi jopa saada asioista enemmän perillä olevan maineen.
Minulta ovat ennen näitäkin vaaleja kymmenet ihmiset ympäri Suomen kysyneet neuvoa äänestyspäätöksessään. Ja minähän olen neuvoja jakanut kysyttyäni ihmisten omasta arvomaailmasta ja siitä, mitä ihmiset pitävät tärkeimpinä kysymyksinä. Tunnen aika hyvin ehdokkaita ympäri Suomea. Olen Helsingissä suositellut myös Lottaa ja Tuomasta.
Ehkä hauskimpaa on kun jotkut kysyvät myös neuvoa mitä ehdokasta äänestää muista puolueista, kun ovat muuta puoluetta päättäneet äänestää. No, minähän neuvon myös silloin mielelläni. Esimerkiksi Helsingissä olen neuvonut kyseisiin puolueisiin päätyneitä äänestämään SDP:stä jo täälläkin puhuttua Anna Mäenpäätä, Keskustasta Riina Nevamäkeä ja Vihreistä Mari Puoskaria. Muita puolueita ei ole minulta kysytty. Toivottavasti en nyt lyönyt kenenkään otsaan leimakirvestä ja haitannut hirveästi urakehitystä!
Ovat muuten kaikki nuoria naisia, vaikka en ehdokkaan sukupuolta ja ikää pidäkään kriteerinä.
Kirsti Karttunen taitaa puhua omassa postauksessaan Ihmisoikeusliiton pääsihteeristä Kristiina Kouroksesta, joka oli viime vaaleissa Pohjois-Savossa Vihreiden ehdokkaana. Vihreät eivät tällä kertaa vaaliliittosopimuksestaan johtuen ottaneet Kristiinaa ehdokkaakseen. Kokoomukselle hän kelpasi erinomaisesti. Hänen ajatuksiinsa tutustuttuani olen vakuuttunut, että hänen omalla arvomaailmallaan voi uskottavasti toimia myös molemmissa puolueissa. Sitä paitsi vaaliliiton ansiosta Vihreillä on erinomainen mahdollisuus saada ensimmäistä kertaa kansanedustaja Pohjois-Savosta, nappaamalla paikka Vasemmistoliitolta. Myös Kokoomuksessa on Pohjois-Savossa tarjolla lisäpaikka puheenjohtaja Kataisen imussa, joten arvelemasi taktikointisyyt eivät olleet puoluevaihdoksen takana.
###########################################
Tämä viesti on tarkastettu F-Secure Anti-Virus for Exchange -ohjelmalla!
10. maaliskuuta 2007 kello 16.40
Pääsin kuin pääsinkin takaisin Jyväskylästä kehnokuntoista nelostietä pitkin ja sama ihmettely kuin Jyskälässäkin: eipä juuri vaalimainoksia väylän varrella.
Aamulla Alexandriassa Jyväskylän kaoottiseksi muuttuneessa keskustassa (voi aikoja, voi kaavoja) puuron äärellä selailin Hesarin ja totesin, että Unski usuttaa perintöveron lopetteluun (jos kohta ei kerro, mistä vajaa miljardi egeä tulopuolelle otetaan katteeksi). Jäähän siinä enemmän rahaa asianajajille perintöriitojen sovittelu-palkkioihin, kun pesässä on enemmän varoja ;>/
Juha Akkanen samassa aviisissa naureskelee vielä äänestämään aikovien naiiviudelle, kun eivät älyä siirtyä nukkuvien jengiin ja Matti Mielonen samalla aukealla yhtyy kuoroon.
Kiitän Unskia perässähiihtämisen mahdollisuudesta ja toivotan erityisesti kolleegoille (ehdokkaille) voimia kestää median kyynisyys ja äänestäjien toive leikattujen indeksien poistamisesta.
Erityisen paljon onnea Ukonrehjakkeelta Moisin Elinalle: still going strong, suurten ikäluokkien puolesta!
Siirryn omaan blogiini loppuajaksi, mutta muistutan vielä:
Ehdottomasti maan ja hallintoalamaisten kannalta tärkeämpi vaali odottaa nurkan takana: kunnallisvaalit 2008 lokakuussa. Silloin äänestetään päättämään ihmisiä, jotka ovat läheisvastuussa kaikessa siinä, mitä nyt luvataan korjata ja uudistaa. Suomen järjestelmä kun on sellainen, että päätökset verorahojen käytöstä ja niiden kerääminen tapahtuu kunnissa, vaikkakin valtion toimesta. Kuntien ja kuntayhtymien (erikoissairaanhoito vie 58% kuntien verokertymästä) määrä ja kyky toimia sekä metropolialueen viisaus suurimman potin käytöstä ratkaisee Suomen tulevaisuuden.
Se on mitä suurimmassa määrin Hesarin ja Unskin juttu, me harvat Hesarin perukka-lukijat seuraamme odottaen: jos veturi on kunnossa, tohtii vaunuihinkin laittaa asioita, mutta pelkällä raiteella ja vaunulla ei juuri mitään tee.
Siunatuksi lopuksi: huolimatta erittäin lukuisista kynismeistä mediavallankäyttäjien kynänjäljissä:
_käykää äänestämässä_
http://anttiliikkanen.blogs.fi
10. maaliskuuta 2007 kello 17.21
Hyvä kansanedustaja osaa keskustella, neuvotella ja väitellä paisti suomen kielellä myös englannin kielellä. Kansanedustajaehdokkaille voitaisiin järjestää kielikoe. Huono tulos siinä, ei tietenkään estäisi ehdokkaaksi asettumista, mutta antaisi osviittaa sille, onko ko. henkilöllä kykyä hoitaa kansamme etua EU-Suomessa.
Hyvä kansanedustaja on myös avoin kannattajilleen ja esittää vapaaehtoisesti koko vaalirahoituksensa sekä sidoksensa intressijärjestöihin ja talouselämään.
Kokonaisuudessaan kansanedustajilla yhteensä pitäisi olla erilaisia erityisosaamisen alueita, jotta Eduskunnallamme olisi mahdollisimman laaja-alainen kyky ymmärtää asiantuntijoiden lausuntoja sekä nostaa kussakin asiassa esille olennaisimmat seikat sekä luonnollisesti nostaa esille uusia asioita, joilla kansakuntaamme pystytään kehittämään ja hyvinvointiyhteiskuntaamme ylläpitämään.
Pitkäaikaista kunnallispolitiikassa mukanaoloa en pidä edellytyksenä kansanedustajan työn menestyksekkääseen hoitamiseen, mutta sillä lienee tietty vaikutus yleensäkin valituksi tulemiseen.
10. maaliskuuta 2007 kello 17.26
Mielestäni on hyvä että puolueiden väliset raja-aidat ovat vähentyneet.
Niin käy väistämättä kun laajapohjaiset hallitukset toteuttavat ohjelmia.
Ei sitä kannata surra, koska erojakin on runsaasti, riittävästi.
Aikuisopiskelijana pääsin tutustumaan yliopistojen ilmapiiriin, opin
kunnioittamaan vapauden henkeä. Toisaalta ei yliopistotutkinto silti
takaa kaikkea. Henkilökohtaiset ominaisuudet, kasvuolosuhteet myös
vaikuttavat siihen millainen on vastavalittu kansanedustaja.
Poliitikot ovat sovittelelijoita, erikoisesti Suomessa jossa tarvitaan
aina hallitukseen monen puolueen edustajia. Työyhteisössä ihmisen
kyvyt punnitaan. Jos edustaja ei saa ryhmässä tärkeitä tehtäviä niin
hänet on punnittu ja köykäiseksi havaittu.
Tosin tämäkään ei aivan toimi, pienen vaalipiirin pätevän edustajan
on vaikea nousta ministeriksi. Puolueet vartioivat imagoaan, uuden
ministerin toimintakykyyn täytyy voida luottaa.
10. maaliskuuta 2007 kello 17.50
Ilmeisesti olin ensimmäisen kerran äänioikeutettu vuoden 1964 kunnallisvaaleissa. Käytin äänioikeuttani silloin ja niin olen tehnyt kaikissa vaaleissa sen jälkeenkin – myös näissä vaaleissa äänioikeus on jo käytetty.
Politiikka on joukkuepeliä. Siksi ehdokkaan valinta alkaa kohdallani puolueen valinnasta. Ts. minkä puolueen vaaliohjelmat ja harjoittama politiikka on lähimpänä omia arvojani. Kun puolue on valittu, valitsen ehdokkaan niin sanotun pienemmän pahan periaatteella. Ääneni saa ehdokas, jonka puheet ja teot ovat tietojeni mukaan vähiten ristiriidassa keskenään, ja jolla kuitenkin on edes jonkinlaiset menestymisen mahdollisuudet vaaleissa.
Näin menetellen ääneni on usein saanut ei-istuva kansanedustaja (niin nytkin), koska mitä tarkemmin seuraa politiikkoja ja mitä enemmän saa tietää heidän tekemisistään, sitä vähemmän heitä voi kannattaa. Ja tämä ei koske ainoastaan kannattamani puolueen edustajia, sillä olen seurannut aktiivisesti kaikkien tästä kaupungista valittujen edustajien (päättyneellä kaudella 12) edesottamuksia. Ja kun kunnallispolitiikka otetaan mukaan, ei kukaan heistä yllä tyydyttävää parempaan suoritukseen. Oma etu ja puoluepukarointi on liian usein äänestäjien edun edellä.
10. maaliskuuta 2007 kello 21.23
Miten käyttää ainokainen ääni? Se on joka vaaleissa yhtä vaikea kysymys. Suuri osa meistä Perässähiihtäjän peesaajista lienee niitä, joiden puoluekanta on melko vakiintunut, jopa sementoitunut. Meidän voi olla (välttämättä ei ole tietenkään näin) vaikea ymmärtää sitä suurta äänestäjien enemmistöä, jolle puoluepolitiikka ei ole niin verissä.
Minulta kysyttiin presidentinvaalien aikaan, miksi kuljeskelin Heidi Hautalan mainosrepun kanssa, vaikka Heidistä ei voi tulla presidenttiä. Eikö siinä mene ääni hukkaan?, oli se perinteinen kysymys. Vastasin kysyjille, että minusta ääneni menee hukkaan silloin, jos äänestän jotakuta sellaista, jota en kannata. Ääni on ainoa tapa saada vaalituloksessa näkyviin oma arvomaailmani. Jos äänestän toiseksi tai kolmanneksi parasta siksi, että voittajan veikkaaminen tuntuu sosiaalisesti mielekkäämmältä tai kokiakseni hyötyväni enemmän äänestäni, niin joku saattaa vielä luulla, että olen oikeasti pitänyt tätä ”ponssimitalistia” / varmaa valintaa parhaana vaihtoehtona.
Otetaan nyt nuo presidentinvaalit esimerkiksi. Kun Tarja Halonen sai annetuista äänistä 46,3%, niin joku saattaa luulla, että noiden kaikkien mielestä hän oli paras ja hienoin ehdokas, vaikka ainakin osa äänestäjistä äänesti joko varman päälle tai vähiten huonointa ehdokasta. (Tarkoitan tässä samalla hieman myös sitä, että ehdokas itse saattaa luulla olevansa jotain enkä ole tavannut vielä yhtään poliitikkoa, jonka ego varsinaisesti tarvitsisi lisää itsetehostusta.)
No, kollektiivisuus sikseen. Oma kantani on kuitenkin se, että yritän äänelläni saada ääneni kuuluviin ja minusta se tapahtuu vain niin, että äänestän ”suosikkiani”. Minulle on toissijaista ehdokkaan menestys ja ensisijaista se, että oma maailmankuvani projisoituu vaalituloksessa ääneni kautta.
11. maaliskuuta 2007 kello 9.26
Kirsti Karttuselle on pakko vastata hänen viimeisen lauseensa sisältämään kysymykseen, onko ehdokkaille tärkeämpää päästä eduskuntaan hinnalla millä hyvänsä kuin ajaa tärkeiksi esittämiään asioita, joilla kosiskellaan äänestäjiä. Eduskuntaan pyrkiminen on varmasti monille tavoite, johon tähdätään jos nyt ei keinolla millä hyvänsä, mutta taatusti suosion hakemiseksi ollaan valmiita taipumaan monelle mutkalle. Surullisen kuuluisia takinkääntöjä tapahtuukin sitten melko pian, kun jonkun puolueen arvoilla kansanedustajaksi ratsastanut ehdokas ei ollutkaan niiden arvojen takana, joiden perusteella hän äänensä kansalta sai keinoteltua. Onneksi tämän kaltaisia ‘huijareita’ ei ole paljoa, mutta valitettavasti kuitenkin sen verran, että käyttäytyminen on omiaan synnyttämään äänestäjissä epäluottamusta ja äänestyskyllästymistä.
Iltalehti julkisti viikonloppunumerossaan puolueiden puheenjohtajien vuositulot v. 2005. Silmiinpistävin oli demareiden pomon jättitulot verrattuna esim. perussuomalaisten johtajan tuloihin. Kahden naisjohtajan tulot olivat niin ikään reilusti alle miesjohtajien tulojen. On melko loogista, että oma taloudellinen asema sääntelee myös asenteita ja heikompiosaisten ymmärtämistä. Valta kansakunnan kaapin päällä on number one, puolueen vallasta pidetään kiinni kynsin hampain. Miljardien jakamisesta kansa ei ymmärrä mitään. Vaalien alla spekulointi niin ja niin suurten miljoonien jaosta sekoittaa vähäisenkin kyvyn käsittää, kuinka paljon kukin väestöryhmä tulisi jaosta hyötymään.
Jos puhutaan eläkeläisestä, jonka vuositulo on alle 10.000 euroa ja joka toivoisi parannusta loppuelämänsä turvaksi, niin kenen jättituloisen voisi kuvitella asettua tuon köyhän ihmisen asemaan. Ihmisille on puhuttava heidän omalla kielellään ja kerrottava suoraan, kuinka monta euroa eläkeläinen tai jokin muu köyhyysrajan alapuolella sinnittelevä konkreettisesti kakusta saa. On helppo vedota kansatalouden kurissapitämiseen nipistämälllä vähimmätkin tulonlisät kaikkein heikommin itseään puolustamaan kykeneviltä ja samaan aikaan itse istua Oiva Lohtanderin tapaan ylitsepursuavien herkkupöytien äärellä.
11. maaliskuuta 2007 kello 10.37
Lapin miehelle: ei media ole kyynistä, suuri osa toimittajista on tietämättömiä ja oman valtansa sokaisemia. Tyyppiesimerkki löytyy HS:n tämän aamunisesta päätoimittajakirjoittelusta. Tietävä lohdutti murhetta, että ensi vuona silläkin paikalla on uusi mies, joka ei ole demari, kuten nykyinen. Ei voi elää sen kunniakaan hetken varassa, jos 35 vuotta sitten repi Neuvostoliiton lipun Georg Ots -laivalla lipputangosta.
Oletteko muuten huomanneet, että – kuten kokoomuksen kansanedustaja Ollila tässä huomautti – vihreiden sisällä käydään armotonta taistelua ei vain Pirkanmaalla vaan kaikkialla: onhan 440 euron perustulo paljon vähemmän kuin kansanedustajan toimesta maksetaan. Median sinisilmäisyyttä tai puolueellisuutta korostaa, että kun Tarja Cronberg oli ajanut saastuttavalla maastoautollaan vuosia ja kun vaalitaistelun kuluessa asiasta huomautettiin, niin hän vaihtoi vaalitaistelun kuluessa autoonsa biosäädöt. Nyt hänen hyveekseen luetaan, etä muista poiketen hänen autonsa on biopolttoainetta käyttävä.
Marja-Riitta Rossi kirjoitti: ”Olen paljon miettinyt mitä hyvää Matti Vanhanen on saanut aikaan? Hänhän on galluppien kärkimies. Avioeroja ja seksiseikkailuja – sen tiedämme. Hänen egonsa on niin suuri, ettei se tahdo mahtua pieneen nahkaan. Miestä ei ole yleisten vaalien kautta valittu muualle kuin tavalliseksi kansanedustajaksi ja puolueen puheenjohtajaksi. Hänethän nostettiin pääministeriksi Anneli Jäätteenmäen paikalle. Mies ei menestynyt presidentin vaaleissa ja pakeni nopeasti takaisin turvaan vanhalle jakkaralleen – pääministeriksi. Mikä mies siis oikeasti on Matti Vanhanen?”
Lahjomaton media ei sitä kysy.
Pentti Kangaspunta pohtii Edgar Savisaaren Keskustapuolueen venäläisrahoitusta. Sitä on hyvä miettiä, jos miettii muidenkin rahoitusta ja vaikkapa Viron presidentinvaalit ratkaisseen äänten ostamisten rahoitusta. Toisin kuin Matti Sandqvist on havainnut, lienee käsitys Baltian maiden domokratiasta kohtuullisen optimistinen. Kuka muuten rahoitti Valko-Venäjän ”vapaata yliopistoa” ensin MInskissä ja nnyttemmin Liettuassa?
Minulla ei ole ollut kantaa sen paremmin Ruutelin puolesta kuin vastaankaan. Lennart Meren aikana virolaiset valtasivat Suomessa markkinoita. Kun Ilves haluaa Keski-Euroopan sydämeen, niin kaipa sielläkin virolaisille markkinoita on.
Ruotsissa seurattiin huolestuneina suomalaispuolueiden tiivistä yhteistyötä Neuvostoliiton kommunistipuolueen kanssa. Samoin täällä seurataan huolestuneena Baltian EU-jäsenten toimintaa. Suomeen nähden ruotsalainen lehdistö on valpas. Ehkä kyyninenkin. Se vaatii tietoa.
Kysymykseen: hyvä ehdokas ei aja maataan vaaratilanteisiin, toimii kv. kriiseissä lääkärinä eikä tuomarina, on rehellinen, suvaitseva, kriittinen ja nättikin (nainen!). Siis Eva Biaudet!
Hyvät ystävät: olen käynyt tarkkaan läpi Vaasan vaalipiirin SFP/RKP-naiset. Nyt ongelmani on, että vaalikoneiden ja ilmoitusten perusteella listoilla olevien sodanvastaisuudesta (pasifismia) on vaikea pätellä. Voisiko joku neuvoa olisiko Vaasassa joku kriteerit täyttävä SFP-kandidaatti kun Thors on ehdokkaana etelässä!
Tämäkin osoittaa tarpeen omaan ulkosuomalaisvaalipiiriin.
11. maaliskuuta 2007 kello 12.26
Marja Riitta Rossi on ainoa, joka antaa oman ratkaisunsa ongelmaan, joka syntyy siitä, että Suomessa on mahdollista äänestää pääasiasta, jos sattuu oma pääministeriehdokas omaan vaalipiiriin.
”Hyvä ehdokas kansanedustajaksi ja pääministeriksikin on mielestäni Timo Soini tai Bjarne Kallis.” Siis kuitenkin kaksi nimeä, joista kumpikaan ei ole todellinen pääministeriehdokas
Perjantaina Katainen haastateltiin viimeisenä puoleen puheenjohtajana ja sunnuntaina kolme pääministeriksi mainostettu antavat lopullisen näytön tanssikilpailussa. Tanssimaan eivät pääse vaalien ääniharavat Niinistö ja Tuomioja. TV toimii Matti Vanhasen hyväksi – ei tahallaan vaan järjestelmän takia. Minun on vaikea kuvitella, että Heinäluoman tangoaskeleet johtaisivat minut sosialidemöktratian aatemaailmaan
Vaalitilanteesta on hävinnyt puoluepolitiikan ydin, mistä se johtuu? Suomessa on keksitty poliittinen Sampo, joka tuottaa kultaa, se on nykyinen hallitus. Lauantaiseurassa olivat paikalla työn ja pääoman puhemiehet, jotka kabineteissaan säätelevät vastakohtaisuuden, joka on meidän yhteiskuntaamme vetävä voima. He eivät ota kantaa pääministeriehdokkaisiin, kaikki kelpaavat kabinetteihin, kunhan vaalit on tanssittu.
Kaikki on kerta kaikkiaan hyvin – toistetaan toistamistaan, siis taas Vanhasen hyväksi. Jos niin käy, että Demarit Ruotsin tapaan menettävät otteensa voi Vanhanen vaihtaa hallituskumppania.
11. maaliskuuta 2007 kello 12.40
Olen aika pettynyt siihen, että vaalien alla ei vammaisten ihmisten kannalta tärkeisiin asioihin ole keskustelussa juui kajottu. Viime syksynä ‘avustaja kapinan’ aikana monet vaikuttajat puhuivat kuinka tärkeää vammaisten on saada apua. Nyt on ollut hiljaiksta. http://www.heta-liitto.fi sivuilta voi nähdä puolueidn kantoja.
Nyt keskustelu on aivan muualla. Kuitenkin olisi tärkeä tietää mitä ehdokkaat ajatttelevat vammaisten kannalta tavattoman tärkeistä asioista. Avustaja kysymyksen lisäksi näitä ovat mm esteetön rakentaminen ja kuljetuspalvelut.
Kuljetuspalveut ovat Helsingissä vammaisten kannalta katastrofaaliset mutta kukaan päätöksentekijä ei piittaa. Asiakkaat saavat kuolla, loukkaantua, paleltua ja olla aina myöhässä. Luulen, että yksittäisen matkan hinta ei ole laskenut ja ainoa säästö tulee siitä että ihmiset eivät kätä palvelua. Viimeisin idea on se, että vammaisen täytyy ‘rekisteröidä’ virastoon kenen kanssa kulkee etukäteen.
Esteettöyydessä suuri ongelma on matala ja tiivis asuinrakentaminen. Useimmiten tämä merkitsee myös esteellisyyttä. Olen Helsingin rakennuslautakunnassa ja eniten esteettömyttä yllättäen vastustaa demarit. Viime kokouksessa oli esillä päiväkodin suunnitelma jonka pääovella oli portaat. Yhden demarin mielestä portaat on tarpeen, jott nuoriso ei olisi niin huonokuntoista.
Lopuksi. Helsingissä melkein kaikki vaalimökit ovat portaiden takana.
Kalle Könkkölä
11. maaliskuuta 2007 kello 12.43
Kirkonkellot kumisivat kun astelin postin oven taakse. Maakunnassani
on olluit tapana välttää turhaa toimintaa kun on kirkkoaika. Pidin
kuitenkin äänestystä niin pyhänä asiana, että voin suorittaa sen juuri
tänä aikana. Miehiä ja naisia, kaikilla oli harras ilme, ei mitään ivaa.
Aamulla luin Paavo Rintalan ”Sotilaiden äänet”. Yleisradion nauhoilta
purettuna, millaista oli kun massiiviset tykistökeskitykset hakkasivat
maisemat uusiksi kesällä 1944. Vuoksen ylitys kun vihollisen panssarit
olivat viimeisten perääntyjien seassa. Viipurin nopea menetys.
Hesarista luin tietenkin Ilkka Malmbergin Tuntematon 15.osa. Uutinen,
tekstit julkaistaan kirjana Seitsämän veljeksen tapaan. Hienoa !
Ostin eilen ”sen” saksalaisen kauppaketjun myymälästä suomalaista
poroa. Kristina Smigun antoi hastattelun suomeksi kun voitti Selällä.
Poro on kasarissa. Kun 1907 äänestettiin silloisessa maalaispitäjässä oli kuntaan majoitettuna venäläisiä kasakoita. Nyt on toiset ajat.
Itsenäisen Suomen kansalaisen elämää pyhäisenä vaalipäivänä.
11. maaliskuuta 2007 kello 14.23
Kävin HS:n vaalikoneella ja saamani ehdokkaat yllättivät ja pöyristivät; ketään kymmenestä koneen ehdottamasta en äänestä! Oliko vika vastauksissani vai kysymyksissä? Täytyy siis ajatella itse, kun mahdollisia kyvykkäitä ehdokkaita löytyy liikkuvalle äänestäjälle monista puolueista.
Äänestäminen vaatii monien ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden sietämistä. Edellytän ehdokkaaltani toisaalta itsenäistä ajattelua ja henkilökohtaista voimaa, toisaalta yhteistyökykyä ja joustavuutta. Edellytän tuoreita ideoita vanhoihin ongelmiin, toisaalta edellytän tervettä kriittisyyttä ja realismia. Toivon ehdokkaani menevän läpi, -siispä ”laskelmoin” vaalijärjestelmässämme; toisaalta voin antaa ääneni untuvikkoehdokkaalle, joka ei vielä mene läpi, mutta tarvitsee tukea kasvaakseen. Jussi Lähde kirjoitti hyvin, että kampanja alkaa kymmenen vuotta ennen vaaleja.
Edellytän tietämystä, valveutuneisuutta ja motivaatiota kantaa korsi yhteiseen kekoon. Jaksaakseen sitä pidemmän päälle täytyy ehdokkaalla varmaankin olla kunnianhimoakin. Yksi punnitseva kysymykseni kuitenkin on, onko ehdokas hakemassa politiikasta ja eduskunnasta enemmän itselleen jotain kuin antamassa osaamisensa yhteiseen käyttöön. Epäreilusti, myönnän, punnitsen tätä näkökohtaa puhtaasti mutu-tuntumalla.
Lopulta taidan valita ehdokkaani samalla menetelmällä kuin asuntokaupassa: kun riittävästi olennaisia asia- ja järkikriteerejä täyttyy, ja mahdollisten ehdokkaiden joukko on rajattu, annan näissä turvarajoissa tunteen ratkaista.
Viimeinen siedettävä ristiriita on sitten se, että aina eduskuntaan valitaan myös inhokkeja, jonninjoutavia täytemiehiä ja -naisia, tyhjänpäiväisiä elvistelijöitä – toisten äänillä, jotka ovat yhtä oikeutettuja ja päteviä kuin omani. Tässä juuri on äänestämisen riemullisuus, tasa-arvo ja vallantäyteyden hipaisu, oikeus olla mukana!
11. maaliskuuta 2007 kello 14.26
Olipa ilo lukea kaiman (Romakkaniemi) kirjoitusta. Arvomaailma on todellakin se ylivoimaisesti tärkein.
Ja vaikkapa HS:n vaalikoneeseen vastaamalla ja vertaamalla omia vastauksia ehdokkaiden vastauksiin huomaa, että suunnilleen samasta arvomaailmasta voi päästä perustellustikin päinvastaisiin lopputuloksiin. Ja huomattavan erilaisesta arvomaailmasta yksittäisissä kysymyksissä samoihin johtopäätöksiin. Tietenkin joukossa on kysymyksiä, jotka kertovat jotain arvomaailmasta. Mutta varmasti arvomaailman voi tietää vain tuntemalla ehdokkaan hyvin, muuten täytyy turvautua tunteeseen ja viitekehykseen (=puolue).
Samoin kokemuksesta ja koulutuksesta on hyötyä mutta nekin ovat vain välineitä. Ja Jouni Pullin esittämä kielikoe oli toivottavasti vitsi. Olemme valitsemassa Suomen kansanedustajia Suomen eduskuntaan eikä edes suomen kielen osaaminen ole varsinaisesti ratkaiseva tekijä. Kukin ehdokashan voi kertoa näkemyksensä omasta kielitaidostaan, äänestäjä voi sitten päätellä onko sillä merkitystä äänestyspäätöksen kannalta. Tämän aasinsillan kautta pääsen ensimmäiseen hyvään ehdokkaaseeni: Jorma Kuosmanen, keskusta, Uusimaa-314.
Edelleen kaiman tekstiä lukiessani olen tullut siihen tulokseen, että voisit yhtä hyvin olla keskustalainen. Keskustalainen humaani ja liberaali ihmiskäsitys osuu erittäin hyvin näkemyksiisi. Ainoa eroavuus löytyy kohdasta ‘vaikkapa maaseudun ja alueiden etua ylikorostaen’, ja siinäkin mielestäni olet tehnyt vain virhepäätelmän. Päädyt jopa kanssani samaan hyvään keskustalaiseen ehdokkaaseen Helsingissä: Riina Nevamäki. Valitettavasti taitoni ei riitä vastapalvelukseen, että löytäisin hyviä kokoomuslaisia ehdokkaita Uudeltamaalta tai Helsingistä. Niitä on varmasti mutta ehdokkaiden tuntemukseni ei riitä siihen enkä lyhdy arvailemaan.
Sitten täältä palstoilta löytyy kaksi oikein hyvää ehdokasta. Tuomo Juntunen. Mies, joka on saanut suomalaiset sauvakävelemään, ei voi olla läpeensä paha. Mutta Ari Pusan kolumnista huolimatta, älkää pilatko sauvakävelyä tekemällä siitä olympialaji:-) Ja Pekka Haavisto on nykyään pääministeriluokkaa.
11. maaliskuuta 2007 kello 15.43
Perässähiihtäjä kehotti katsomaan, mitä turkulainen EU-asiantuntija Esko Antola kirjoitti tiistaina 6. maaliskuuta blogissaan osoitteessa http://www.kannuvalimo.fi
No, taitaa olla niin, että Puolustusvoimat tekee ”itsenäisiä” päätöksiä mikäli poliittinen ote niistä on sopivan löysä. Toisin sanoen, politiikan puolella vaikeisiin asioihin lasketuissa jutuissa annetaan sopivat signaalit, joiden mukaan armeija voi päättää.
Yksi tällainen vaikea asia taitaa olla Suomen NATO-jäsenyys, johon suuntaan armeijassa on tehty johdonmukaista työtä.
Tätä tilannetta ei korjailla millään uusilla selonteoilla tms. Tarvittaisiin perusteellinen, kansanvallalle ominainen keskustelu puolustuspolitiikasta. Pelkään, ettei nykyisessä politiikan eliitissä sellaiseen antauduta.
Mm. näistä syistä joutuu miettimään, (1) äänestääkö eduskuntavaaleissa ja (2) jos äänestää, niin täytyisikö ehdokas löytää nimenomaan pienemmistä puolueista, jopa marginaalista.
11. maaliskuuta 2007 kello 17.39
Susanna Gran. , En tiedä mitä Ruotsin lehdet ovat kirjoittaneet Viron
presidentinvaalien äänistä. Suomessa on vielä melkein ratkaisematta
kuka antoi ratkaisevan äänen Urho Kekkoselle 1956. Silloin maksettiin
joko entisiä velkoja tai saatiin lupauksia tulevista eduista.
Toomas Hendrik Ilves oli kansan enemmistön ehdokas, vaikka vanha
vaalijärjestelmä meinasi estää Ilveksen valinnan. Viron venäjänkieliset
ovat monissa vaiheissa osoittaneet pitävänsä Viroa kotimaanaan.
” Virolaiset ovat vallanneet markkinoita”, jos liikkuu Virossa, Baltiassa
niin huomaa helposti että markkinoita ovat luoneet ja vallanneet useat
ruotsalaiset ja suomalaiset yritykset. Tytäryhtiötalous Viron pulma.
Kaubamaja Helsingissä lopetti pian, virolaiset eivät ole pystyneet vielä
valloittamaan markkinoita. Heillä on tietenkin oikeus pyrkii markkinoille.
78, Håkan Nordman, Vaasan valiapiiristä, sivistynyt ihminen sanan
laajassa merkityksessä. Hyvä ehdokas.
Jouni Pulli esittää englannin kielen koetta edustajaehdokkaille, jos
sellaisen vaateen lausuu ääneen niin ei varmasti tule valituksi, tai
ehkä yksi edustaja Helsingin vaalipiiristä. Kieliä on tietenkin osattava.
11. maaliskuuta 2007 kello 18.38
Tulipas niitä kirjoitusvihreitä ihan olan takaa. Siis en aikonut ryhtyä arvailemaan hyviä kokoomusehdokkaita. Ja nimeltä taas piti mainita Tuomo Jantunen.
11. maaliskuuta 2007 kello 19.22
Hyvä ehdokas on mielellään kouluttautunut, kielitaitoinen, joustava, mutta määrätietoinen, esiintymiskykyinen ja sosiaalisesti lahjakas. Mutta kaikista tärkein ominaisuus on kuitenkin arvomaalima, kuten Juho Romakkaniemi kirjoitti.
Olen Romakkaniemen kirjoitusten perusteella pääosin samaa mieltä asioista hänen kanssaan, puoluekin on sama, eli Kokoomus. Määrittelisin itseni kuitenkin enempi konservatiiviseksi kuin liberaaliksi oikeistolaiseksi. En kuitenkaan halua olla säätelemässä ihmisten sosiaalista elämää tai moraalia. Konservatiiviseksi minut tekee se, että vastustan homojen ja lesbojen adobtio-oikeutta ja hedelmöityshoitoja.
Tässä ei ole kyse siitä, että haluaisin puuttua homoseksuaalien elämään millään lailla. Kyse on siitä, että lapselle on mielestäni parempi olla äiti ja isä. Mielestäni kennäläkään ei ole oikeutta toiseen ihmiseen, eli lapseen.
Mielenkiintoinen huomio on se, että arvoliberaaleiksi itsensä määrittelevät sallivat kaikenlaiset hedelmöityshoidot ja adobtiot, mutta yleensä vastustavat seksin myymistä ja ostamista. Eikös se ole juuri toisen ihmisen sosiaaliseen elämään puuttumista, jos kriminalisoi sen tilanteen jos joku vapaasta tahdosta myy itseään ja toinen vapaasti ostaa. Tällainen tilanne on varmaan käytännössä harvinainen, mutta periaatteellisella tasolla mielnkiintoinen kysymys juuri siksi, että kuvittelisin arvoliberaalien ihmisten hyväksyvän tällaisen vapaiden ihmisten toiminnan, joka ei loukkaa ulkopuolisia. Paritus ja pakkoraossa olevalta ihmiseltä seksin ostaminen on tietysti väärin. Tuntuu siltä, että nimenomaan naisten oikeuksien korostaminen, suhteessa vaikkapa lapseen, määritellään liberaaliksi.
Minusta ei ole outoa se, että on talouspolitiikassa liberaali, mutta arvo-asioissa konservatiivinen. Selitys tähän on kristilliset arvot, jotka ovat vahvoja etenkin USA:ssa, jossa juuri on hyvin yleistä se, että ihminen on talouspoliittisesti liberaali, mutta arvoissa konservatiivi.
11. maaliskuuta 2007 kello 19.23
Viikonvaihteen hyvä kysymys on tällä kertaa aivan erityisen hyvä.
Oman ehdokkaan valitseminen tarjokkaiden joukosta on jo sinänsä vaativa tehtävä. Kun luo erilaisia ominaisuussuodattimia ja kenties hakee hieman osviittaa vaalikoneista, varsin kelvollinen oma ehdokas – toivottavasti myös edustaja – sentään useimmiten löytyy. Tässä seulonnassa tärkeitä eivät ole vain samankaltaiset arvot, aatteet, ihanteet, vaan yleensä myös tiedossa oleva ehdokkaan kanta joihinkin yksittäisiin ajankohtaisiin kysymyksiin.
Huomattavasti vaativammalta kuin oman äänestyspäätöksen tekeminen tuntuu asettaa yleinen kriteeristö hyvälle ehdokkaalle ja edustajalle banaliteetteihin sortumatta. Näin sunnuntai-illan tunnelmissa minun TOP5-kriteerini voisivat olla seuraavat:
1. Ehdokkaalla on valmius asettaa vilpitön näkemyksensä yleisestä edusta yksityisen edelle. Yksityisellä edulla en tarkoita vain edustajan omaa ja hänen lähipiirinsä hyvinvointia. Lainsäädäntötyössä edustaja joutuu kohtaamaan tilanteita, joissa vastakkain ovat oman kuvitellun äänestäjäkunnan tärkeätkin intressit ja laajempi – sanokaamme vaikka kansantalouden – etu. Edustajan on tällaisessa tilanteessa harkittava huolella, mutta ajateltava isosti.
2. Ehdokas on omaksumiskykyinen ja uuttera. Kansanedustaja joutuu vaalikauden kuluessa muodostamaan oman kantansa kolossaaliseen määrään tietoa. On selvää, että eduskunnan tulee olla läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta, eikä koulutustaso voi silloin olla valintakriteeri. Vastuullisen äänestäjän tulee mielestäni kuitenkin vakuuttua siitä, että hänen ehdokkaallaan on kohtuulliset edellytykset käsitellä edessä oleva informaatiomassa ja vieläpä erottaa olennainen epäolennaisesta. Eikä omaksumiskykykään riitä, tarvitaan myös tunnollisuutta ja uutteruutta. Esimerkiksi valiokuntatyöhön on tuskin paljonkaan annettavaa edustajalla, joka ei tee huolella kotiläksyjään.
3. Ehdokas on taitava verkostoituja. Vaalit ovat tämän kriteerin suhteen ihan hyvä esikarsinta: jos jaksaa ja viitsii kiertää vaalipiirinsä vähäisimmänkin sopen, kätellä tuhansia ihmisiä ja juoda hehtolitroittain laihaa kahvia, kyseessä ei ilmeisesti ole patologinen erakkoluonne. Kansanedustajan työn menestyksellisen hoitamisen kannalta on kuitenkin aivan olennaista, että vuorovaikutussuhteet eivät rajoitu vain oman äänestäjäkunnan viihdyttämiseen. Vähintään yhtä tärkeää on, että edustaja löytää valtakunnan tasolla heikkojen signaalien lähteille, ymmärtää miten ja missä poliittiset päätökset valmistellaan, tehdään ja toimeenpannaan ja kykenee uskottavasti sukkuloimaan ja tulemaan kuulluksi paitsi poliittisen myös hallinnon, järjestöjen ja elinkeinoelämän eliitin keskuudessa.
4. Ehdokas on havainnut, että Suomi on osa Eurooppaa ja maailmaa. Jos tätä tosiseikkaa on vaikea hahmottaa tai hyväksyä, suosittelen lämpimästi pitäytymään kaupunginosayhdistyksessä tai kylätoimikunnassa. Jo kunnallispolitiikassa kansallisesta päätöksenteosta puhumatta on kohdattava se realiteetti, että olemme lukemattomin erilaisin sitein kietoutuneet osaksi kansainvälisten vuorovaikutussuhteiden alati kehittyvää verkostoa, joka sisältää huikeita myönteisiä näköaloja, mutta väistämättä myös haasteita ja uhkia. Kansa ei tarvitse edustajikseen säikkyjä, jotka panevat pensaaseen suuren ja tuntemattoman edessä, vaan etsijöitä, jotka avoimin mielin hakevat ympäriltämme mahdollisuuksia parempaan huomiseen.
5. Ehdokas ymmärtää, että kansanedustajuus on luottamustehtävä. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanedustaja ei omista tehtäväänsä eikä ole saanut sitä ikiaikaisena läänityksenä. Edustajan on suhtauduttava kansalaisten hänelle osoittamaan luottamukseen nöyrin mielin, joka päivä, niin vaikeaa kuin se Arkadianmäeltä käsin maailmaa tarkkaillen voi välillä ollakin. Tämä merkitsee myös sitä, että jokaisissa eduskuntavaaleissa kunkin kansanedustajan paikka on ihan oikeasti katkolla. Jos vaalit alkavat edustajasta tuntua vain välttämättömältä pahalta, mitä perusteellisin itsetutkiskelu on kiireellisesti tarpeen.
11. maaliskuuta 2007 kello 21.35
Onko Perässähiihtäjästä tullut oman menestyksensä uhri? Monet kommentit (esim. Romakkaniemi, Blom) ovat liian pitkiä ja aiemmin oli selvästi havaittavissa parin ehdokkaan mainontaa. Molemmat ilmiöt voivat johtaa blogin tukehtumiseen. Itsekuria, itsekuria!
11. maaliskuuta 2007 kello 22.31
Tero Tuovinen valaisi ansiokkaasti arvokonservatismiaan. En olisi uskonut ellen olisi lukenut. Huomaan, ettei ole yhdentekevää, minkä nimeron lippuunsa raapustaa.
Ei halua olla säätelemässä ihmisten sosiaalista elämää mutta vastustaa hedelmöityshoitoja! Ehkä se sosiaalinen elämä, johon ei haluta puuttua onkin jotain, mistä en tiedä.
12. maaliskuuta 2007 kello 0.15
Jatketaan vielä yhdellä lyhyellä kommentilla hyvän edustajan ominaisuuksia:
Hyvä edustaja kuuntelee myös omista ajatuksistaan poikkeavia ajatuksia ja pyrkii etsimään niistä hyviä puolia. Vaaleissa korostuu ehkä liiaksikin se, kuinka hyvin edustaja pitää edustamansa ryhmän puolta muita ryhmiä vastaan. Sen sijaan pitäisi etsiä ratkaisuja, jotka ovat oikeudenmukaisia kaikille osapuolille.
12. maaliskuuta 2007 kello 2.22
Viittasin Romakkaniemen kirjoituksen osaan ”Konservatiiviset oikeistolaiset eivät halua yhteiskunnan juurikaan puuttuvan ihmisten taloudellisiin kysymyksiin verotuksella, mutta ovat kovasti säätelemäsää mikä on sopivaa käytöstä ja miten ihmiset sosiaalisen elämänsä järjestävät.”
Olen enempi konservatiivi kuin liberaali, mutta en todellakaan halua säädellä mikä on sopivaa käytöstä ja miten ihmiset sosiaalisen elämänsä järjestävät. Ja niitä samaa sukupuota olevien hedelmöityshoitoja vastusti aika moni muukin, vaikka eihän se kysymys kovin tärkeä ole. Juuri samaa sukupuolta olevien hedelmöityshoidot ja adobtio-oikeus ovat saaneet kohtuuttomasti huomiota politiikassa, vaikka ne koskevat vain muutamia satoja ihmisiä.
12. maaliskuuta 2007 kello 9.21
Pentti Kangasluomalle kiitos Håkan Norrmanista. On harkittava! Samoin onnittelut Viron presidentti Ilveksen myöntämästä korkeasta kunniamerkistä.
12. maaliskuuta 2007 kello 9.45
Minulla olisi pari kysymystä vaalikonetta koskien.
1) miten löytyy se sivu, jossa ehdokkaiden sijoittumista poliittisessa avaruudessa verrataan. Se osoittautui yllättävän vaikeaksi.
2) Vaalikone Irisskanneri lienee mainos – mutta miksei näy kunnolla että kyseessä on mainos?
12. maaliskuuta 2007 kello 11.04
Komppaan vielä näin maanantaiaamuna Juho Joensuuta, ja lisään että kuuntelun lisäksi pitää osata keskustella. Ehdokas saa olla kanssani eri mieltä yhdestä jos toisestakin asiasta, kunhan perustelee kantansa hyvin. Ja ilmottaudun nyt sitten (yhden ihmisen?) vähemmistöksi, minua ei niin kauheasti kiinnosta onko ehdokas jotenkin hyvä tyyppi tai muuten mukava.
Eija-Riitta Korholalle vastauksena, että kartta löytyy esim. http://84.240.73.75/eduskunta2007/cgi-bin/vaalikone?data=1017;gifwidth=600;highlight=10;colorattr=-1
Kopioin linkin Sami Suomalaisen blogista (http://www.samisuomalainen.fi/?p=385), jos joku ihmettelee valitun ehdokkaan nimeä. Ei jaksa perehtyä, vaikuttaa sekavalta. Epäilen myös että informaatiota ei ole enää kovin paljon jäljellä kun tehdään kyselystä (vaalikone), joka itsessään ei anna kovin hyvää kuvaa kenenkään ajatusmaailmasta, vielä tiivistelmä kahdelle akselille.
12. maaliskuuta 2007 kello 11.41
Konservatiivi-liberaali-keskusteluun haluaisin esittää muutamia kysymyksiä. Ensinnäkin jos konservatiivioikeistolaiset ovat sen kannalla, että vapaus on hyvä asia, kun heidän kukkarolleen ei verotuksen mielessä mennä, niin miten samalla konservatiiveilla voi olla sitten oikeus määritellä toisten ihmisten puolesta mikä on oikein?
Itse liberaalina pyrin olemaan johdonmukainen. Mielestäni kaiken keskikohta on yksilö ja yksilönvapaus. Sillä tarkoitan sekä lähtökohtaista oikeutta menestykseen, mutta taas yhteisön subsidiaarista velvollisuutta huolehtia jäsenistään silloin jos tämä ei itse pysty tekemään työtä ja hankkimaan elantoaan sen kautta.
Kun asioita tarkastellaan yksilönvapauden kannalta huomataan muutamia seikkoja:
1) adoptio-oikeus. Kenelläkään ei voi olla subjektiivista oikeutta toiseen ihmiseen eli homo/lesbo-vanhempien yksilönvapaus ei voi aiheuttaa oikeutta adoptioon. Sen sijaan adoption kohteena olevalla lapsella on oikeus huolenpitoon, joka tapahtuu vanhempien kautta. Välillisesti voi olla siis niin, että lapsen etu vaatii vanhempia. On siis parempi, että nykyisin kaikenmaailman orpokodeissa olevat lapset saisivat rakastavat vanhemmat. Minusta on ikävä kuulla jos tämä ei jonkun toisen (ulkopuolisen) arvomaailmaan käy, lapsen etua pitäisi kuitenkin tässä asiassa punnita enemmän.
2) Hedelmöityshoidot. Sama juttu kuin edellisessä. Ei subjektiivista oikeutta. Kysymys on kuitenkin yhdenvertaisesta kohtelusta. On kumma juttu jos vanhempien seksuaalinen käyttäytyminen tai yhteiskunnan luoma mielikuvituksen tuote eli avioliitto olisi peruste tietylle toiminnalle, kun kuitenkin perustuslaissa syrjintä on lähtökohtaisesti kielletty. Jos hedelmöityshoitoja ei olisi sallittu, olisi todennäköisesti osa väestöstä käynyt virosta hakemassa hoitoja, joka taas ei liene kovin fiksua.
3) Prostituutio. Yhteiskunnassa on jotain vikana jos joutuu myymään itseään. Kuitenkin kyseinen ilmiö on aina ollut kaikissa yhteiskunnissa läsnä. Kriminalisoimalla ongelma siirtyy maanalle, jossa todennäköisesti ihmiskauppa lisääntyy tms. Nykyään prostitutioitujen tulisi KHO:n mukaan maksaa veroja, mutta he ovat silti toisen luokan kansalaisia ilman järkevää valvontaa. Laillistamalla kyseinen toiminta pystyttäisiin todennäköisesti ehkäisemään helpommin myös tautien leviäminen.
Nämä kaikki kolme kysymystä on ratkaistavissa oikeistolaisen liberalismin ideologisin perustein pragmaattisesti. Liberaalille ihmiselle suurin autuus on se, ettei muiden asiat lähtökohtaisesti kuulu tälle. Vasta jos toisen yksilön toiminta voi aiheuttaa haittaa muille on toimintaan puututtava. ”Over himself, over his own body and mind, the individual is sovereign.”
14. maaliskuuta 2007 kello 0.29
Muukkonen kirjoittaa ”Liberaalille ihmiselle suurin autuus on se, ettei muiden asiat lähtökohtaisesti kuulu tälle. Vasta jos toisen yksilön toiminta voi aiheuttaa haittaa muille on toimintaan puututtava.”
Olen samaa mieltä. Silti olen enempi konservatiivi. Minusta se, aiheuttaako esim. adodtoiminen homo-perheeseen haittaa adobtoitavalle lapselle on arvo- ja mielipidekysymys. Toisten mielestä aiheuttaa, toisten mielestä ei.