Sartorialist otti kuvan

Sami Sykkö | Julkaistu 21. 10. 2009 10:02

Kävin eilen illalla katsomassa Julie & Julia -elokuvan. Miten valloittava tarina naisista, ruuasta, keittokirjoista ja blogeista.

Suurin osa teistä varmasti tietää elokuvan juonen. Loistava Meryl Streep esittää Julia Childia, naista, joka opetti 1960-luvulla amerikkalaiset kokkaamaan kuin ranskalaiset. Amy Adams taas on Julie Powell, joka saa 40 vuotta myöhemmin päähänsä valmistaa kaikki Childin sadat reseptit yhden vuoden aikana. Blogissaan hän kertoo, millainen soppa siitä syntyy.

Elokuva on esimerkki uuden median eli blogien vallasta. Tuntematon Powell keksi omaperäisen idean, tarjoili sen hauskasti netissä – ja hänestä tuli maailmankuulu. Epäilemättä myös hyvin varakas.
Ja tämä kahden naisen elämän pohjalta tehty elokuva, sehän on niin herkullinen, että jokaisen pitäisi nähdä se. Ainakin jos sataa tai on muuten ankeaa. Kuten vaikka tänään.

Myös muotimaailmassa blogit ovat nykyisin tärkeitä, niin tärkeitä, että vaikutusvaltaisia muotitoimittajia ja sisäänostajia siirretään muotitalojen näytöksissä taaemmas, jotta kuuluisimmat bloggaajat voivat raportoida – parhaassa tapauksessa suorana – näytösten etupenkeistä.

Yksi näistä uusista muotimaailman vaikuttajista on Scott Schuman. Hän on tallentanut Sartorialist-blogiinsa katumuotia jo vuosia, ja kuva kuvalta Schumanin asema muotimaailmassa on kohentunut. Nyt häntä pyydetään kuvaamaan muotijuttuja myös muotilehtiin, ja tänä syksynä Barneys-tavaratalo New Yorkissa houkutteli Schumanin valitsemaan mieleisensä kokoelman tavaratalon miestenvaateosastolle.

Kuvaa Schuman silti yhä tavallisia ihmisiäkin. Pari viikkoa sitten Pariisissa Tuileriesin puistossa, hetki ennen Victor & Rolfin näytöksen alkua, pienikokoinen herra tuli kysymään saisiko ottaa kuvan.

Pariisin muotiviikon hienoimmat

Sami Sykkö | Julkaistu 15. 10. 2009 10:02

Pariisin muotiviikko päättyi viime viikolla, mutta kahta näytöstä kannattaa vielä muistella.

Toinen oli tietysti Chanel. Kun Grand Palaisiin menee katsomaan Chanelia, ei voi koskaan tietää, mikä siellä odottaa. Toissa keväänä suureen korkeaan tilaan oli rakennettu karuselli, viime syksynä sinne oli pystytetty Chanelin myymälän julkisivu.

Nyt keskellä näyttämöä oli (vähän turhan muovisen näköinen) heinälato, ja mallit purjehtivat (kömpelöissä puukengissään) ulos suuren heinäkasan keskeltä.

Chanel
Chanelin näytöksen välipaloja. Kuvat Leena Aro.

Hauskana välipalana lavalle ilmestyi aina välillä pariskunta, mies ja nainen, jotka oli puettu identtisesti.

Mallisto oli hieno, erityisesti venäläistyyliset kukkamekot, mutta vaatekokoelmakin kalpeni, kun lattia läpi lavalle ponnahti tanssiorkesteri, jonka laulusolistina toimi Lily Allen.

Englantilaislaulaja oli viime vuoden show’ssa katsomon puolella, nyt sitten heinien keskellä esiintymässä. Pienessä paljettimekossaan ja sulkasomisteissaan hän veti kantrikappaleensa It’s not fair. Tuli kylmät väreet, pelkästä ilosta. Allen oli valloittava.

Loistava esitys, loistava näytös, loistavaa viihdettä − ja muotia.

Toinen Pariisin muotiviikon kohokohdista oli Alexander McQueenin näytös. Sitä en nähnyt paikan päällä, mutta ei se mitään, sillä sen saattoi katsoa suorana netistä.
Mallistokin edusti muodin uutta aikakautta: vaatteet olivat suoraan tulevaisuudesta. Puhumattakaan kengistä. Näytöksen voi katsoa täältä. Nauttikaa muotimatkasta jollekin toiselle planeetalle.

Alexander McQueen 1

Alexander McQueen 2
Alexander McQueenin näytös. Kuvat Francois Guillot / AFP ja Michel Euler / AP.

Dries van Noten toisti, Givenchy loisti

Sami Sykkö | Julkaistu 6. 10. 2009 20:10

Etenen nyt järjestyksessä. Saman päivän aikana nähtiin Costume Nationalin, Dries van Notenin sekä Givenchyn näytökset.
Iltaa kohti sen kuin parani.

Ensimmäisenä oli vuorossa Costume National. Pidän siitä merkistä. Vaatteet ovat aika yksinkertaisia, mutta niissä on kiinnostavia yksityiskohtia. Olen itsekin ostanut niitä vuosien mittaan.
Tämä näytös ei ollut Costume Nationalin parhaita, mutta mallistossa oli silti paljon silmäniloa. Varsinkin alun nahkayläosia näkisi mielellään Helsingin katukuvassa. Alaosia ei näkisi ilman suurennuslasia, sillä nahkashortisit oli leikattu niin lyhyiksi.

Sitten oli vuorossa Dries van Noten. Belgialainen on viimeiset kaksi kautta ollut upeassa vedossa ja Pariisin lemmikki. Hänen mallistonsa ovat olleet muotiviikkojen parhaimmistoa.
Tämä näytös oli erityisen kiinnostava siksikin, että Dries van Notenia myydään nykyisin myös Helsingissä.

Tällä kertaa van Noten esitteli vaatteensa Place Vendomen laidalla, hotelli Ritzin naapurissa. Siellä oli yllättävä tila: seiniltä ja katosta oli purettu pois kaikki mitä ikinä siellä oli ollutkin, vain muutama seinämaalaus oli jäänyt jäljelle. Niistä erotti esimerkiksi Amerikan intiaanien kuvia. Ne viittasivat siis Yhdysvaltojen menneisyyteen, mutta miksi?

Samaa haluaisi kysyä Dries van Notenilta. Hänkin viittasi mallistollaan menneisyyteen, mutta miksi?
Van Noten oli käyttänyt etnisiä printtikankaita, jollaisista hänet on aiemmin tunnettu. Mukana oli viime kevään menestysmalliston mustavalkoistakin.

Dries van Noten
Dries van Notenin näytöksen etnistä tyyliä. Kuvat Patrick Kovarik / AFP.

Näytöksessä oli hetkensä: huikeita kaulakoruja ja monia kauniita yksittäisiä vaatteita, mutta se ei ollut samalla tavalla kiehtovan yllättävä kokonaisuus kuin viime kausina.
Eikä se näytöksen aikana kasvanut tai kehittynyt. Afrikkalaisuus, intialaiset sari-hameet ja mustavalkoisuuskin esiteltiin heti näytöksen alussa, eikä loppua kohti lavalle enää ilmestynyt mitään uutta.

Mallien tukat roikkuivat märkinä niskassa. Ne näyttivät siltä, kuin mallit olisivat nousseet lavalle suoraan uima-altaasta. Malleille oli myös turhaan laitettu melkein joka sisääntuloon aurinkolasit, kun niissä ei ollut mitään erityistä.

Dries van Notenin suuresta noususta muotimaailman eliittiin kertoo kuitenkin se, että paikalla olivat kaikki. Meidänkin edessämme istui melkein koko September Issue -dokumentista tuttu Amerikan Voguen toimitus. Vain Anna Wintouria − eikä hänen turvamiehiään − näkynyt.

Pariisissa ilta päättyi täysosumaan. Givenchyyn.
Muotitalon näytös oli paras, mitä olen suunnittelija Riccardo Tisciltä nähnyt. Se oli yhtenäinen, kokonainen, harmoninen.
Ja tällainen vaikutelma syntyi, vaikka malleilla oli päissään nahkaiset kypärät ja malliston printit olivat keltamustaa sahalaitakuviota.

Suunnittelija Tiscillä, tai hänen käyttämällään stylistillä, on kyky luoda poikkeuksellisen voimakkaita ja kiinnostavia näytöksiä. Tällä kertaa musiikki oli klassista, ja herkät viulut säestivät mallien kävelyä.

Givenchy
Givenchyn näytös oli täysosuma. Kuvat Francois Guillot / AFP.

Mutta ei ainutlaatuinen tunnelma syntynyt vain kulisseista, se syntyi myös vaatteista. Näytöksen aloitti kulmikas mustavalkoinen osuus. Sitä seurasivat hienot haalarit ja kauniit pliseeratut hameet. Sitten siksakin mallisen lavan valtasivat sahalaitaiset printit, joista oli tehty kenkiä myöten asukokonaisuuksia, jotka eivät näyttäneet kaoottisilta, vaan oudon kauniilta.
Vielä catwalkille ilmestyivät toogamaiset pikku mekot. Niissä oli vähän 50-luvun kotirouvien yöpaitojen henkeä. Yksi niistä oli koristeltu olkapäistä suurilla kiiltävillä kivillä. Seuraavassa asussa samoista kivistä oli tehty liivi. Kyllä vaate voi olla kaunis.

Viimeistään tällä mallistolla Tisci nousi suunnittelijoiden kuninkuusluokkaan.
Lopussa osa yleisöstä taputti suunnittelijalle seisaaltaan. Syystä.

Skandaali: Lindsay Lohan suunnitteli muotia

Sami Sykkö | Julkaistu 6. 10. 2009 14:18

Muotiviikkojen aikaan muotimaailma kuhisee ja kohisee aina. Se on ihan tavallista. Joku saa potkut, jonkun palli heiluu, joku onnistuu, joku epäonnistuu.

Tällä muotiviikolla skandaali on ollut Hollywood-tähti Lindsay Lohanin suunnittelema mallisto. Perinteikäs muotitalo Emanuel Ungaro on ollut tuuliajolla sen jälkeen, kun Ungaro itse jäi eläkkeelle 2004. Suunnitelijoita on tullut ja mennyt.
Nyt muotitaloon on sitten palkattu uusi taiteellinen johtaja, joka on Lindsay Lohan. Hänen tulisi tehdä muotitalosta nuorekas ja mediaseksikäs.

Vaan pieleen meni. Sunnuntain show oli katastrofi.
En ehtinyt itse paikalle, mutta en ilmeisesti menettänyt mitään. Muotikriitikoiden tuomio oli yksimielinen: näytös oli fiasko. Mallistossa oli lähinnä pieniä pinkkejä ja oransseja minimekkoja, mutta ei mitään uutta, ei tyyliä, eikä edes nuorekkuutta.

Lindsay Lohan
Emanuel Ungaron kevät/kesä 2010 -malliston suunnittelivat espanjalainen pääsuunnittelija Estrella Archs ja taiteellinen neuvonantaja Lindsay Lohan. Kuvat Pierre Verdy / AFP ja Jacky Naegelen / Reuters.

Lindsay-parka. Häneltä ei nyt näytä onnistuvan mikään. Ei elokuvaura, ei parisuhde DJ-tyttöystävän kanssa, eikä siis ainakaan vaatesuunnittelu.
Muotimaailman mielipide oli näytöksen jälkeen, että Lindsayn kannattaisi nyt keskittyä näyttelemään. Ei vaatesuunnittelijaa, vaan elokuvissa.

Pariisi esitteli tyyliä ja tylliä

Sami Sykkö | Julkaistu 6. 10. 2009 0:10

Suuret kiitokset teille hyvät blogini lukijat onnitteluista ja kannustuksesta, joita olen saanut siitä asti, kun levisi tieto, että minut on valittu Glorian uudeksi päätoimittajaksi. Vielä tänäänkin on tullut viestejä. Olen niistä jokaisesta pohjattoman iloinen.

Tämä on kolmas päiväni päätoimittajana, ja tämä blogimerkintä tulee Pariisista. Täällä on muotiviikko, ja piipahdin tänne pikaiselle vierailulle. Lauantai Pariisissa oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen, sunnuntai pilvinen, ja tänään on satanut. Ei pientä tihkua, vaan suuria surullisia pisaroita.

Lauantaina, säkenöivää säätä myötäillen, nähtiin yksi muotiviikon iloisimmista näytöksistä. Victor & Rolf olivat palkanneet näytöksensä laulajaksi Roisin Murphyn, eivätkä vaatteet todella hävinneet laululle. Niistä ei puuttunut tyyliä − eikä tylliä!

Victor & Rolf
Victor & Rolfin näytöksessä nähtiin huumoria. Kuvat Sami Sykkö / HS ja Leena Aro.

Melkein jokaisessa vaatteessa oli tyllistä tehtyjä siivekkeitä, helmoja ja kauluksia. Mallit olivat lavalla liitäessään kuin eksoottisia etelän lintuja, ja näytöksen tylli-iltapuvut kuin veistoksia: niihin oli koverrettu tai leikattu aukkoja, ympyröitä ja viivoja. Näin oli saatu aikaan pukuja, joissa käveleminen oli ehkä vaikeaa ja jotka vievät paljon tilaa, mutta jollaisia aiemmin ei taatusti ole nähty.

Lopputuloksena oli huikea ja näyttävä kokoelma, jossa oli paljon huumoria − kuten nyt vaikka keltainen munan mallinen yläosa. Tällaisesta näytöksestä osaa nauttia, sillä huumori on harvinaista herkkua muotinäytöksissä.

Kaksikko esiintyi muuten muotiviikon alla ilmestyneessä lehdessä moottorisahan kanssa. Kuvassa oli myös malli, jonka yllä oli tylliunelma, joka oli ilmeisesti saanut kuvauksessa kyytiä. Tyllinpalat olivat lentäneet pitkin studion lattiaa.

Mutta mitä tällä kaikella, näytöksellä ja mallistolla, sitten haluttiin sanoa? Suunnittelijat ovat antaneet kokoelmalleen seuraavan selityksen: kun muualla leikataan laman takia kuluja, he päättivät leikata tylliä.

Bravo, Karita Mattila!

Sami Sykkö | Julkaistu 29. 9. 2009 7:25

Kello pyörähti täällä New Yorkissa juuri yli puolen yön. Päättyi myrskyisä päivä. Pitkien ihanien aurinkoisten syyspäivien jälkeen tänään satoi niin rankasti, että kun olimme syömässä päivällistä trendikkäässä italialaisessa ravintolassa, tarjoilijoiden piti kiikuttaa suuria aurinkovarjoja edestakaisin, etteivät avoimen seinän lähellä istuneet asiakkaat olisi kastuneet.

Ehkä sade oli masentanut myös kokit. Tavallisesti herkullinen ruoka oli mautonta. Se oli yllättävää, sillä New Yorkissa saa melkein kaikkialla hyvää italialaista ruokaa. Samaahan ei tapahdu Italiassa.

Yhtä kaikki, jätimme ravintolan kuuluisan itse tehdyn jäätelön väliin, sillä meitä odotti suuri oopperaelämys. Matkasimme australialaisen ystäväni kanssa sateen läpi ylös Mantattania katsomaan Karita Mattilaa, joka esiintyy täällä haukutussa Toscassa Metropolitan oopperassa.

Tosca
Parasta Toscassa oli Karita Mattila. Kuva Mary Altaffer / AP.

En voi ymmärtää, mitä esitykselle buuanneet ihmiset ovat lavalla nähneet. Sillä tämä ilta Metropolitanissa oli yhtä oopperan juhlaa ja taikaa. Miten huono ja parjattu esitys voikaan olla näin hyvä? Se oli uskottava ja koskettava tarina rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, tyhmyydestä ja katkeruudesta.

Minusta haukutut puvutkaan eivät olleet mitenkään epäonnistuneita, mutta toisen näytöksen lavaste kyllä oli aika kaamea. Se näytti enemmän koululuokalta kuin rikkaan miehen kodilta kauheine keltaraitaisine seineen ja seinille laitettuine karttoineen. Valaistuskin oli välillä outo: laulajat esiintyivät kalseassa valossa ja lopun tornista heittäytyminen näytti koomiselta, kun valomiehes oli myöhässä ja Tosca jäi kiikkumaan tornin aukon reunalle.

Parasta Toscassa oli tietenkin Tosca itse, eli Karita Mattila. Hän oli kerrassaan häikäisevän hyvä. Mattila lauloi täydellisesti ja näytteli mestarillisesti. Pakkohan sitä oli lopussa huutaa bravoota.

Kun pääsimme ulos oopperasta, sadekin oli tauonnut.

Muodin kuninkaat ja Suomen presidentti

Sami Sykkö | Julkaistu 22. 9. 2009 6:20

Tänä iltana, juuri näillä hetkillä, Karita Mattila on päättämässä debyyttiään täällä New Yorkissa, Metropolitan oopperan Toscan uudessa versiossa. Mattilalla on suuri kunnia avata Metropolitanin syyskausi.
Mattilan esitystä on ollut todistamassa moni suomalainen. Muutama päivä sitten Madison Avenuelle käveli vastaan esimerkiksi tuttu suomalainen huippuarkkitehti. Hän ja hänen ystävänsä olivat menossa Metiin.
Presidentti Halonenkin on New Yorkissa ja joidenkin tietojen mukaan myös hän istuu Metropolitanin katsomossa.

Mutta sitten on meitäkin, jotka emme saaneet lippua ensi-iltaan. Olen menossa katsomaan Mattilaa vasta ensi viikolla, loman päätteeksi. Toisaalta pieni odotus on ehkä hyväksikin, ja esitys saattaa olla valmiimpi. Kenraali oli kuulemma kestänyt kuusi tuntia. Viime hetken hiomista ilmeisesti vielä oli.

Muoti-ihmiset ovat sen sijaan jo poistuneet New Yorkista. Nyt on vuorossa Lontoo, josta on jo tullut kiinnostavia näytöskuvia.
New Yorkin viikko päättyi viime torstaina. Viimeisenä päivänä näin Ralph Laurenin ja Tommy Hilfigerin näytökset. Molemmat ovat omalla tavallaan amerikkalaisen muodin kuninkaita. Jos eivät suunnittelijoina, niin ainakin kauppiaina.

Ralph Laurenin kevätnäytös 2010
Ralph Laurenin malliston muotia keväälle 2010. Kuvat Emmanuel Dunand / AFP.

Lauren esitti ensi kevään mallistonsa aamulla ja Hilfiger illalla. Lauren piti näytöksensä Sohon länsireunalla jonkinlaisessa varastossa / valokuvastudiossa. Mallistossa oli paljon perinteisiä amerikkalaisia työvaatteita kuten farkkuhaalareita ja farkkutakkeja. Erityisen paljon oli revittyjä farkkuja, joista vain paljetein peitetty juhlafarkkuversio tuntui uudelta ja jännittävältä.
Onneksi Laurenin mallistoon mahtui myös kaunis valkoinen miesten yöpaitaa muistuttanut mekko ja hienoja liituraitapukuja, joissa oli kerrassaan kulmikkaat leikkaukset.

Julkkiksista oli paikalla vain Voguen toimittaja André Leon Talley, josta itsestään on tullut tunnettu kasvo viimeistään Voguen teosta kertovan The September Issue -dokumentin myötä.
Suurikokoinen mies istui kuumassa näytöstilassa musta sadetakki yllään. Mahtoi olla kuuma.

Näytöksen avasi minulle uusi kasvo, austalialainen malli Christina Carey. Jos saa ennustaa, hänelle voi povata hienoa uraa. Hänen kasvoissaan on samaan aikaan jotakin uutta mutta klassista. Sellaisella yhdistelmällä luulisi pötkivän pitkälle.

Lämmin loppukesän ilta päättyi Bryant Parkin näytösteltassa, New Yorkin muotiviikkojen perinteisessä näytöspaikassa, missä Tommy Hilfiger näytti mallistonsa. Lavalle ilmestyi vaatteita, joissa oli pastellinsävyjä ja beigeä, mutta pääasiassa Amerikan lipun värejä. Teema jatkui myös katsomon puolella. Siellä istui Yorkin herttuatar Sarah Ferguson, joka sopi sinisessä mekossaan, punaisessa tukassaan ja valkoisessa ihossaan erinomaisen hyvin Hilfigerin kevätmalliston henkeen.

Hilfigerin kevätnäytös 2010
Tommy Hilfigerin Amerikka-henkistä mallistoa. Kuvat Stan Honda / AFP.

Kysyin näytöksen jälkeen tutulta Hilfigerin pr-mieheltä, mitä hän oli tehnyt, jotta oli onnistunut saamaan Fergien katsomoon. Mies vastasi, ettei mitään. Herttuatar ja Hilfiger ovat kuulemma hyviä ystäviä.

Olen joskus haastatellut Hilfigeriä Nyt-liitteeseen. Silloin kävi ilmi, että hänen ystäviään ovat julkkikset ja rokin kuninkaalliset. Nyt tiedetään sitten sekin, että samaan joukkoon mahtuvat myös ihan oikeat kuninkaalliset.

Suomalaisia New Yorkissa

Sami Sykkö | Julkaistu 17. 9. 2009 4:45

Tänä aamuna täällä New Yorkissa herätyskello soi aikaisin. Piti matkata Keskuspuiston toiselle puolelle Lincoln Centeriin, missä oli New York Philharmonicsin syyskauden avajaiskonsertin kenraaliharjoitus. Se oli nähtävä, sillä Magnus Lindberg oli säveltänyt orkesterille teoksen, EXPOn.

Konsertti avaa historiallisen kauden. Ensinnäkin kuuluisa orkesteri esiintyy ensi kerran uuden johtajansa Alan Gilbertin tahtipuikon tahtiin (Gilbertin molemmat vanhemmat ovat muuten olleet saman orkesterin viulisteja).
Sen lisäksi orkesterille on palkattu oma säveltäjä, Magnus Lindberg, ja EXPO on hänen ensimmäinen sävellyksensä siinä hommassa.
Paikalle houkutteli tietysti myös maailmankuulu sopraano Renée Fleming, joka oli tulossa laulamaan ranskalaissäveltäjä Messiaenin runoja.

Kenraaliin jaettiin ilmaisia lippuja. Jono kiemurteli pitkin Lincoln Centerin pihaa. Samaan aikaan pihalle rakennettiin illan konserttia varten katsomo ja valkokangas, jolta newyorkilaiset saivat tulla seuraamaan konserttia. Lisäksi se tulee juuri tätä kirjoittaessani suorana televisiosta. Että kyllä Suomen oma Magnus Lindberg nyt saa täällä Yhdysvalloissa näkyvyyttä.

Mutta takaisin kenraaliharjoituksen jonoon. Kello ei ollut vielä puoli yhdeksää, kun osa orkesterin soittajista kierteli tapaamassa jonottajia ja viihdyttämässä heitä. Kohdalleni sattui naisviulisti, joka paljasti, millainen Linbergin teos on.
”Kauhean vaikea.”
”Kun saimme nuotit käsiimme, kauhistuimme, ettemme pysty soittamaan sitä.”
Viulistin mukaan teos on hyvin kaunis mutta paikoin niin nopea, ettei sitä pystynyt soittamaan. Siksi joitakin kohtia hidastettiin.

Toivotin viulistille onnea matkaan ja menin sisään. Aulassa törmäsin Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Vesa Siréniin. Myös hän oli tullut katsomaan kenraalia − ja haastattelemaan säveltäjää.
Sitten päästiin asiaan. Lindbergin uutuus kesti vain 12 minuuttia, mutta nautin joka sekunnista. Teos oli hyvin kaunista musiikkia. Ei mitään kummallista nykytekstuuria, jossa ei ole melodiasta tietoakaan. Ja hienosti huippuorkesteri siitä tietysti selvisi. Ainakin tällaisen maallikon mielestä. Vesa Sirénin arvio on luettavissa täällä.

EXPOn loputtua katsomossa partituuri sylissään istunut säveltäjä Lindberg hyppäsi lavalle. Hän kävi orkesterinjohtajan ja soittajien kanssa läpi teosta, ja muutama kohta soitettiin uudelleen, mutta Lindberg vaikutti tyytyväiseltä kenraaliin.

Sitten oli Renée Flemingin vuoro. Amerikkalainen tähtisopraano on kuuluisa puvuistaan. Viimeksi kun näin hänet täällä New Yorkissa, hänet oli pukenut upeaan John Gallianon suunnittelemaan Dior-iltapukuun. Nyt harjoituksissakin hän oli tyylikäs, modernilla tavalla. Hänellä oli korkeat korot, jännittävä kuparin värinen pallomainen hame ja yksinkertainen musta yläosa. Korvissa roikkuivat pitkät rengasketjut, samoin kaulassa.
Laulusta ei paljon kuulunut, kun sopraano yski välillä ja säästeli ilmeisesti ääntään illan konserttiin. Mutta kiva häntä silti oli kuunnella, aamun aluksi, ja erityisesti katsella.

Muotiviikko Manhattanilla

Sami Sykkö | Julkaistu 14. 9. 2009 18:20

Terveiset New Yorkista! Olen täällä lomalla, mutta koska kaupunki kuhisee ja vilisee nyt muotiviikon takia muotia ja muoti-ihmisiä ja muoti-ilmiöitä, on pakko laittaa pari sanaa.

Ensinnäkin viime torstaina oli Anna Wintourin ja Voguen ideoima muoti-ilta. Vaikutti siltä, että koko Manhattan oli saatu mukaan tempaukseen. Ympäri kaupunkia muotiliikkeet pitivät ovensa auki myöhään, niissä oli kaikenlaista ohjelmaa, ja niissä tarjoiltiin viiniä ja juustoa. Joko laman tai muoti-ihmisten linjojen takia tarjoilukoko juustotarjottimilla näytti olevan muru. Söin siis pari juustonmurua. Lisäksi nautin pari pitsapalaa. Ne olivat postimerkin kokoisia. Kirjaimellisesti.

Olin ajatellut piipahtaa ensin alkuillasta Madison Avenuella Barneys-tavaratalossa − tuttu korusuunnittelija esitteli siellä tuotteitaan − ja jatkaa sitten muualle. Jossain päin Manhattania liikkeissä pyörivät nimittäin Rihannat, Justin Timberlaket, Sienna Millerit, Charlize Theronit ja muut.

Lacosten kevät 2010
Lacosten ensi vuoden kevätmallistoa. Kuvat Eric Thayer / Reuters ja Frazer Harrison / Lehtikuva.

Barneysin seitsemännessä kerroksessa oli yllättäen verrattoman hauska ohjelmanumero. Kolme huippumallia (muiden muassa suosikkini Hanne Gaby Odiele) käveli vaaterekkien väliin improvisoidulla catwalkilla, ja mallit nappasivat myös katsojia mukaansa lavalle.
Monen nuoren tytön (ja parin pojan) unelma täyttyi ja posket punoittivat, kun he pääsivät, vaikka ihan omissa vaatteissaankin, huippumallien kanssa samalle catwalkille.

Kun kaverin korut ja huippumallien tavisnäytös oli katsottu ja olin jo matkalla ulos, minua alkoi väsyttää. Kohdalle sattui naisten kenkäosasto ja pehmeä sohva. Istuin siihen. Jäin siihen.
Miten olisin voinut mennä mihinkään, kun en saanut silmiäni irti ohi virtaavasta muoti-ihmisten massasta. Mikä tyylien kirjo! Miten paljon yritystä! Miten paljon huteja ja osumia. Tyylikkäitä ja tyylittömiä ihmisiä, joista jokaista katseli ilokseen. Mikään muotinäytös maailmassa ei voi olla samalla tavalla kiinnostavaa katsottavaa. Eri tavalla tietysti voi.

Sitten paikalle tuli Iman, entinen huippumalli ja David Bowien vaimo. Hän oli pukeutunut varman päälle: musta jakku, musta toppi, mustat trikoot ja mustat stilettokorkosaappaat.
Iman on yhä yli 50-vuotiaana niin kaunis, että siinä on jotakin epätodellista. Mutta ei hän oikein osannut kävellä saappaillaan. Tai ainakin kävely näytti vähän vaikealta.
Muuten en olisi ehkä edes huomannut Imanin konkottelua, mutta kun satuin olemaan juuri kenkäosastolla.

Eilen aamulla oli Lacosten näytös. Ehkä vaatteissa ei ollut mitään erityisen ihmeellistä, mutta leveät housut, vanhanaikaiset naiselliset uimapuvut ja terveysjalkineita muistuttaneet kengät olivat hienoja. Ja US Openin takia show tuntui tietenkin ajankohtaiselta.
Näytöksen loppu oli piristävä kuin lasillinen kylmää lemonadea. Kaikki mallit kävelivät lavalle keltaisissa vaatteissa. Vaikea tietysti sanoa, mutta ehkä juuri he toivat mukanaan auringon, sillä sateisen viikon jälkeen täällä paistoi eilen kirkkaalta taivaalta.

Kesän hieno loppu

Sami Sykkö | Julkaistu 1. 9. 2009 16:28

On ollut kerrassaan komea loppukesä. Päivisin aurinko on paistanut, ja iltaisin tähdet ovat loistaneet.
Madonna oli Jätkänsaaren konsertissaan todella massiivinen, Grace Jones Flow-festivaaleilla valtavan dramaattinen. Kenneth Kvarnströmin tanssiteos Alminsalissa oli musta ja kaunis, Carl Knifin koreografia Lume-teatterissa valkoinen ja puhdas.
Sitten viime viikon sunnuntaina lauloi Maija Vilkkumaa.

Jokaisen elämän varrella on sellaisia konsertteja tai taide-elämyksiä, jotka jättävät jäljen. Tuleekohan Maija Vilkkumaan Huvilateltan konsertista sen nähneille sellainen?
Palaan hetkeksi konserttiin, koska se oli yksi sunnuntaina päättyneiden juhlaviikkojen kohokohdista.

maija_vilkkumaa.jpg
Maija Vilkkumaa juhli taiteilijajuhlansa Huvilateltassa. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Vilkkumaa juhli kahtakymmentä vuottaan muusikkona kolmessa osassa. Ensin esiintyi Tarharyhmä, jossa Vilkkumaa soitti ja lauloi uransa alussa. Lavalla oli myös näyttelijä Minna Haapkylä. Hän oli säkenöivä – basson varressakin.
Sitten näyttämölle marssivat vitsikkäät Hunajamelonit, joissa Vilkkumaa on soittanut koskettimia.

Kuin herkullisena jälkiruokana Vilkkumaa oli väliajan jälkeen lavalla yksin. Siitä konsertti vasta alkoikin kasvaa, kohota ja tihentyä.
Vilkkumaalla on loistava draaman ja rytmin taju ja hän oli tuona iltana loistavassa vedossa. Alkupuolella Vilkkumaa puhui enemmän, loppua kohti vain musiikki puhui.
Monen muun Huvila-teltan esiintyjän välispiikit ovat olleet näillä Juhlaviikoilla löysiä kuin kananmuna ennen paistoa. Turhanpäiväisiä yleviä sanoja ja lässytyksiä, joista ei jää mitään mieleen. Tai pikemminkin: jotka haluaa heti unohtaa.
Mutta Vilkkumaa oli välillä hauska kuin stand up -koomikko ja varsinkin konsertin lopussa niin liikuttava, että ainakin meidän rivissämme monen silmän kulmassa näkyi jotakin kiiltävää.
Mitä muuta voi, jos artisti ja äiti kuvailee viimeistä kappalettaan kertomalla, miten hienoa on seurata pienen ihmisen kasvua. Kun toinen ei vielä voi tietää, miten mainioita ovat Hemuli ja Pikku Myy. Ja jos on jo oppinut sen, ei ehkä vielä ole kuullut Peppi Pitkätossusta. On niin paljon uutta, niin paljon löydettävää.

Sitten Vilkkumaa lauloi näin:
Ei hätää kulta, nyt on yö/
paa tyynyyn pää/
yö tuntee kaiken sen mikä on/
mut mitä ei nää/
Ja kuule se kuiskii: hei tuu/
se kutsuu sua seikkailuun/
kauaksi korkeuksiin/
paina vain silmäsi kii/
Ja sitten anna mennä/
mä vierelläs lennän/
mä tiedän enemmän/
ja mä näytän sulle kaiken kauniin/
kaiken minkä tiedän

Lähes koko yleisö seisoi Huvila-teltassa jo kauan ennen konsertin loppua.
Ei illan olisi halunnut päättyvän. Eikä tämän kesän. Mutta jos sen pitää loppua, tämä oli sille hieno loppu.