Kuin kaksi lehteä
Sami Sykkö | Julkaistu 23. 11. 2008 5:00Toinen alla olevista sivuista on New York -lehdestä marraskuulta 2007. Toinen on suomalaisen sisustuslehti Divaanin lahjaliitteestä syksyltä 2008.
Onko niissä jotakin samaa? Tai paremminkin, onko niissä MITÄÄN eroa?
Divaani on kopioinut esikuvastaan kaiken: taustavärin, lahjaesineiden määrän, jopa otsikon.
Divaanin lahjaliite marraskuussa 2008 ja New York -lehden sivu vuotta aiemmin.
Kun näytin sivuja yhdelle graafikkokaverilleni, hän näki asiassa kuitenkin myönteistä. Hän oli iloisesti yllättynyt siitä, että Divaanissa ylipäätään luetaan New York -lehteä.
Se oli ikävästi sanottu. Kyllä Suomessa luetaan kansainvälisiä lehtiä ja se näkyy. Hyvässä ja pahassa.
Kopioiminen on toki härskiä, mutta pisteet Divaanille siitä, että sen valitsemat tavarat ovat parempia kuin alkuperäisessä jutussa. Siinä missä New York -lehti kehottaa lukijoitaan ostamaan pomolle halpiskaulaliinan, Divaanissa suositellaan sentään viisi kertaa kalliimpaa kasmir-shaalia. Pomolle vain parasta.
Mitä mieltä te olette? Missä määrin kopiointi on sallittua, ja mihin pitäisi vetää raja? Antakaa palaa!
23. marraskuuta 2008 kello 8.26
Kyllä yhdessä suomalaisessa ruokalehdessä luettiin muutama vuosi sitten niinkin kaukaista lehteä kuin ruotsalaista Allt om Matia. Sama fetavoileipäkakku siellä komeili ruohosipulit pystyssä reunassa. Oli niin erilainen ja hauska koristelutapa, että sen takia sen muisti. Olin repinyt alkuperäisen ohjeen talteen, ja kyllä se oli aika yksi yhteen.
Kopiointi on ajatusten köyhyyttä. Mutta jos narahtaa, niin kannattaa heittää kehiin semiotiikan hyvä sana: intertekstuaalisuus
23. marraskuuta 2008 kello 9.27
Hyi!
Noin suora kopiointi osoittaa kyllä arvostelukyvyn ja luovuuden puutetta sekä suorastaan lukijoiden aliarvioimista. Syöttää nyt meille vanha ruoka uudelleen lämmitettynä!
Ideoitahan on maailma täynnä, ja inspiraation voi noukkia mistä tahansa kunhan virittelee jutun uuteen ja parempaan kuosiin. Luotetaanko Suomessa liikaa siihen, että täällä ei seurata mitä maailman lehdissä tapahtuu?
23. marraskuuta 2008 kello 9.34
Mitä väliä sillä on, jos tällainen taittoidea kopioidaan kokonaan toisen lukijakunnan alueelta toiselle lukijakunnalle? Hyvä taittoidea saa suuremman määrän lukijoita. Ketä tämä siis vahingoittaa ja millä tavalla? Teoriassa taittoidean keksijä jää vaille korvausta idean edelleenkäytöstä, mutta lehtitaitossa tällä ei ole suurta merkitystä. Taittaja on kuukausipalkkalainen. Taittotyössä sivut seuraavat toisiaan, eikä taitoilla pelasteta ihmishenkiä tai tehdä mitään järisyttävää. Vasta jos kopioi liian läheltä, puree se omaan nilkkaan. Taitto elää vain ja ainoastaan lukijoiden silmissä. Graafikoiden kinastelu ei heitä kosketa. Tässä esimerkkitapauksessa vain tuotiin yksi idea myös suomalaisten lukijoiden ulottuville. Suomessa ei New York -lehteä lueta kuin nimeksi, eikä aina niinkään paljoa.
23. marraskuuta 2008 kello 10.45
Kävin viime viikolla Ikeassa ja mietin ihan samaa asiaa. Tunnistin erittäin monen huonekalun ja tavaran esikuvan. Toki monet tavarat eivät ole tällaisia. Sama tilanne on monessa valimisvaateketjussa. Eli näköjään on luvallista “inspiroitua” muiden suunnitelmista. Varmaan nykymaailmassa on erittäin vaikeaa keksiä mitään uutta ja originaalia. Esimerkiksi muoti on menneiden vuosien muunnelmia täynnä. Ideoita ei tietenkään kopioida ihan suoraan, aina niihin lisätään jotain uutta ja erilaista, mutta peruskonsepti on sama. Tämän vuoksi kunnioitankin nykyään yhä enemmän suunniteelijoita, jotka keksivät jonkun alkuperäisen idean ja tuovat jotain uutta.
Kommentti vielä noita lehtijutuista. Aivan liian samoilta vaikuttavat. Divaani olisi kyllä voinut muuttaa pohjan erilaiseksi, jutun idean kopioiminen ei sinänsä haittaa. Eihän siinä ole samoja tavaroita ja muutenkin tavarat on varmaan valittu suomalaiselle pomolle.
23. marraskuuta 2008 kello 10.51
No nyt heitit pahan..
Onko se väärin, jos olet inspiroitunut jonkun toisen ideoimasta jutusta niin paljon, että käytät sitä pohjana omallesi. Eihän täällä kuitenkaan valtaosa lue sitä alkuperäistä lehteä.
Nojoo, kyllä se kieltämättä silti jonkinsortin varkaudelta tuntuu, moraalittomalta.
Varsinkin, jos otat siitä sitten pisteet itsellesi.
Plus sitten, että jos olet tekemässä lehteä, eikö pitäisi olla kuitenkin omia ajatuksia, ideoita ja innovaatioita ja uskoa siihen, että juuri minulla on jotain, jonka haluan jakaa muillekin, näkemystä.
Toisaalta, voihan se liikeidea perustua siihenkin, että poimii maailmalta parhaat palat ja laittaa ne sitten kotimaiseen pakettiin.
En minä tiedä !!!
Itseäni on kyllä aika ajoin ärsyttänyt sisustusjuttujen “kierrätys”.
Kun luen paljon myös ulkolaisia lehtiä ja välillä tuntuu, että ovatko kiinnostavat kodit loppuneet, kun samaan huusholliin törmää kaiken aikaa.
MUTTA yhden asian silti sanon sulle,
pomolla on hyvinsuurellatodennäköisyydellä parempi palkka, joten ostakoon kalliit shaalinsa itse =)
23. marraskuuta 2008 kello 11.48
Yleissilmäys suomalaisiin aikakauslehtiin kertoo mielestäni, että kaikki mitä uskalletaan julkaista on jo kertaalleen pureskeltu valmiiksi jossain muualla. Tämä sivupari on vain poikkeuksellisen räikeä, mutta ei yhtään poikkeuksellinen. Tätä tapahtuu ilmeisesti siksi, että lehtien visuaalisesta ilmeestä ja juttujen sisällöstä päättävät pääasiassa visuaalisuudesta mitään ymmärtämättömät ihmiset, ne joiden pitäisi mieluummin olla tilinpidossa räknäämässä laskuja, jos kerran ‘krääsäsivutkin’ pitää pelkurimaisesti matkia muualta. On surkeaa, että anttilankatalogimainen sisältö yleistyy joka puolella kauniiden kuvien kustannuksella.
23. marraskuuta 2008 kello 11.59
Olen samaa mieltä, että kopioiminen on mielikuvituksettomuutta ja osoittaa epävarmuutta ja ammattitaidon puutetta.
Ikea on hyvä esimerkki. Ne ovat kärähtäneet noissa lainausjutuissa ainakin joskus. Siellä seurataan tarkkaan, mitä tehdään ja hieman muutellaan ennekuin laitetaan myyntiin.
Totuus on, että myös huippudesignerit kopsaavat tai lainailevat toistensa juttuja. Samoin taiteilijat, jotka matkustelevat Euroopassa, käyvät gallerioissa tsekkailemassa ja sitten tekevät täällä muka uusia juttujaan.
Luovuus ei ole helppoa. Se on uuden ja omaperäisen löytämistä.
23. marraskuuta 2008 kello 12.19
Vuosi tai pari sitten IMAGE pölli suoraan NEW YORKin nelikenttämatriisi-idean jota he käyttävät siis huonojen ja huonojen juttujen taulukoimiseen lehden loppupuolella. En tiedä onko IMAGEssa ollut samaa matriisia ollut myöhemmin kun en suomalaisia lehtiä usein lue ja etenkin paperituhlausta IMAGEa vielä vähemmän.
Silloin yritin asiasta hieman nostaa haloota mutta kaikki vain kohauttivat ja totesivat asian olevan OK. Joo, joo, enenmmän normaalin älyn puutetta ja luovuuden vielä suurempaa puutosta…
23. marraskuuta 2008 kello 12.26
Kyllähän ideoita ja vaikutteita maailmalta on pakko hankkia, ei omat eväät Suomen kokoisessa maassa voi riittää, kun ihmiset matkustelevat ja saavat itse paljon uusia mielikuvia. Sinänsä huono juttu, jos suuren maailman idea näkyy suomalaisessa julkaisussa vasta vuoden kuluttua.
Ei minusta pomolle tarvitse antaa mitään ökykallista kashmirhuivia, sehän voi ostaa sellaisen koska vaan omilla rahoillaan. Suomalaiset ovat liian kärkkäitä ylimitoittamaan lahjansa, heikkoa itsetuntoa se vaan on. Pomolle voi antaa vaikka sekasienisalaattia, itse tehtyä Colmanin sinappijauheesta dynamiittisinappia ja raparperimarmelaadia. Tai lupauksen tehdä työnsä entistä paremmin tulevana vuonna, niin pomo voi saada bonusta.
23. marraskuuta 2008 kello 12.54
Kopioida saa, mutta siitä ei pidä jäädä kiinni. Graafikot tekevät tätä jatkuvasti, konsultit tekevät sitä jatkuvasti, muusikot lainaavat sointukulut klassisesta musiikista jne.
Tässä tapauksessa ikävää on eniten se, että joku hyvämuistinen (sinä, Sami?) löysi alkuperäisen konseptin. Toiseksi ikävintä on se, että uuden musiikin sijaan, sekä sointukulku että melodia on samanlainen, vain aksentit ja muuta trioli on tullut omasta yrityksestä.
Parasta tässä tietysti on se, että New York -lehti ei koskaan tule valittamaan Divaanin tekosesta, ja tämänkin blogin ansiosta lehden myynti kasvaa n. 200 kappaleella. Tai sitten ei.
23. marraskuuta 2008 kello 12.55
Onhan tuollainen kopiointi törkeää, mutta jos kysymys ei ole teosluonteisesta tuotoksesta, ei se (kai?) ole laitonta.
Huolestuttavinta on kuitenkin mielikuvituksen puute. Säälittävää, että pitää lähteä apinoimaan ulkomaisista laatulehdistä, jos omalta lehdeltä loppuu ideat. Mur.
23. marraskuuta 2008 kello 16.38
Koulutuksessa mättää. Hyvä esimerkki on TaiK ja sen valokuvausyksikkö, joka lähti lentoon ainoastaan - voisiko kirjoittaa ?- T.Personin myötävaikutuksella. Kiitos hänelle. Ilmeisesti jotkut asiat voivat olla yhdestä persoonasta ( aivoista ) kiinni.
23. marraskuuta 2008 kello 19.25
Olisikohan nyt kuitenkin sellainen vaihtoehto mahdollinen, että Divaani olisi ostanut jutun osana jotain kokonaisuutta New York Magazinelta? Divaanihan ostaa suurimmanosan sisällöstään ulkomailta.
23. marraskuuta 2008 kello 19.30
Ideoiden kopioimista ja lainaamista tapahtuu kaikkialla mediassa koko ajan, muuallakin kuin lehdissä.
Menisikö se raja siinä mikä on kunniallista lainaamista siinä, että jos idea jota lainaa on tarpeeksi omaperäinen, se kannattaa jotenkin kertoa omassa kopiossa. Jos lainattava asia on kovin yleismuotoinen, kopiointi tuskin haittaa ketään, kunhan kyse ei ole esimerkiksi tekstien ja kuvien varastamisesta. Divaanin esimerkki ei imartele Divaanin väkeä, mutta se on ihan samanlaista lainaamista kuin vaikka mainoksissa tehdään koko ajan.
HS Kuukausiliitteessä on se juttusarja, jossa sukulaiset kertoo toisistaan, ja sen idea on suoraan kopioitu Englannista missä se on pyörinyt lehdessä paljon pitempään, kertoi sikäläinen tuttu. Näin kerran sen englantilaislehden ja sarja on täsmälleen samanlainen kuin Kuukausiliitteessä. Ja aivan samaa ideaa ovat kierrättäneet monet suomalaiset lehdet, ainakin Apu ja Me Naiset.
23. marraskuuta 2008 kello 20.57
Toisesta näkökulmasta tähän keskusteluun- yleensä se on päätoimittaja joka päättää tai ainakin hänen pitäisi olla vastuussa lehden sisällöstä ja ulkoasusta ja näin freelancer-sisustustoimittajana tuntuu, että kotimaiset lehdet yleensä pitävät jostakin syystä lähes AINA parempana ulkomaista materiaalia, vaikka kotimaisissa kodeissa/ideoissa olisi vielä paljon hyvällä tavalla tehtyä esiteltävää. Edellä onkin jo käsitelty tätä samaa asiaa- samat kodit ja jutut lehdestä toiseen maasta riippumatta. Luulen että syy on siinä, että halutaan pelata varman päälle-muualla hyväksi havaittu kyllä kelpaa meilläkin-ajattelu!
Tällä kommentoin lähinnä Divaania, joka aluksi sekoitti hauskalla tavalla kotimaista sisustuslehtikenttää, mutta nyt kyllästyttää tapa, jolla nuolilla osoitetaan lukijalle kuin idiootille kaikki yksityiskohdat.
Tämä kopionti ei siis yllätä kyllä yhtään! Harmi.
23. marraskuuta 2008 kello 22.42
olisin kyllä mielelläni nähnyt vielä samin osuvat valinnat stressaantuneelle pomolle…
23. marraskuuta 2008 kello 23.42
Divaanin kohde ryhmä ei luultvasti tiedä että juttu on kopio, eikä sillä ole merkitystä.
Tämä vaan ketoo ihmisistä, jotka tekevät lehteä.
toisaalta kumpi on parempi? paska oma idea kun loistava kopio?
24. marraskuuta 2008 kello 9.12
Kaikki ideat saavat alkunsa jostain, mutta inspiroituminen ja plagiointi on eri asia. Jos kuitenkin kopiot ja varastat, tee siitä omasi – ja parempi, eikä löysä variaatio kuten Divaani.
24. marraskuuta 2008 kello 10.54
Ideoita kierrätetään, lainataan, varastetaan, venytetään, vanutetaan… Mutta onko se oikein?
Olisi todellakin hyvä tietää onko New York -lehdelle maksettu materiaalin käytöstä, vai onko väsyneen aamupalaverin tulos ollut se, että kun liitteen tyhjille aukeamille ei enää riitä omia ajatuksia, viedään sekä idea että värimaailma ja taittopohja ja sitten vaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin: “Eihän täällä kukaan sitä lehteä lue…”
Musiikin ja elokuvien tekijänoikeuksia vahditaan ja niistä vaahdotaan. Inhottaa että painetussa sanassa juttuideoista ja taittoratkaisuista lähtien liian moni kirjoitus on vapaata riistaa — ja asenne on sen mukainen lukijoillakin: “Väliäkö tuolla vaikka on jossain ilmestynyt… Kaikkihan sitä tekee”.
24. marraskuuta 2008 kello 13.07
Nii-in, taidettahan ei saa kopioida, mutta kaupallinen taide on lähes vapaata riistaa – jopa ammattilaisten mielestä.
Mutta onko vähemmän hyväksyttävää kopioida taittoa, joka on tunnetun taiteilijan luomus? Tai entä kuuluisan kuvataiteilijan kuvitus – onko sen kopiointi pienempi rikos kuin hänen muotokuvamaalauksen?
Alan arvostus ja oikeudet on vielä hakusessa, mutta taittopohjien tekijänoikeuksiinkin kehitellään parhaillaan säädöksiä. Toivo ei ole kokonaan menetetty.
24. marraskuuta 2008 kello 15.09
Sanotaan nyt vielä, ettei perspektiivi unohtuisi, olisiko Marimekon pitänyt antaa D&G:n pitää Unikko, sillä “kaikkihan kopioivat?” Useinhan kopiointi on ”ihan normaalia,” jos sitä tekee itse, kunnes omat tekeleet tai kansallissymbolit joutuu ryöstöviljelyn kohteeksi…
24. marraskuuta 2008 kello 17.33
Niin, “kaikkihan kopioivat”. Marimekkokin, epäilen. Takavuosina omistin Marimekon hauskat mustat pellavahousut, joissa oli monia, hyvin tunnusomaisia leikkauksia ja päälliketaskut. Samana vuonna Amerikassa satuin näkemään ihan samoin leikatut housut (ei pellavaa), lahkeitten suut vain poikkesivat omistani. Ostin ne, kun olin tyyliin jo kovasti tykästynyt.
Sitten muutaman kuukauden päästä Australiassa jouduin taas vastakkain liki saman mallin kanssa. Yksi leikkaus vaan oli vähemmän. Vuosia harmitti, etten tullut ostaneeksi niitäkin. Olisi ollut kiva esitellä, miten yksi ja sama malli oli kiertänyt maapallon.
Hollannissa taas yhden huushollin naulakossa näin yks yhteen saman pellavatakin kuin oma Marimekon pitkä pellavainen. Hollantilainen putiikkivaate oli kuitenkin vaikuttavamman kankaansa vuoksi omaani näyttävämpi.
25. marraskuuta 2008 kello 12.14
Räikeää kopiointia, kyllä.
Mutta uutiset nyt tapahtuvat muutenkin maailmalla vähintäänkin pari päivää /tässä tapauksessa vuoden) ennenkuin ne Suomessa uutisoidaan. IS ja joskus jopa HS kopioivat viihdeasiat suoraan ruotsalaisista lehdistä ja Perezhiltonilta.
Toivoisin suomalaisilta lehdiltä a) omaleimaisempaa kopiointia, jos sitä nyt ylipäänsä täytyy harrastaa)
b) ihan omien uutisnenien käyttöä.
25. marraskuuta 2008 kello 12.55
Joo, ei Marimekko tietenkään ole poikkeus, eikä suomalaiset yhtään muita rehellisempiä. ”Meidän” tasaraitakin on adaptoitu klassisesta pariisilaisraidasta, jne. Muttei se tarkoita, että kopiointi olisi hyväksyttävä.
Ajattelin vaan, että useimmat tuskin suvaitsee Unikon ryöstöviljelyä, joten sitä kautta voisi tarkastella muidenkin designien, kuten tässä tapauksessa taiton kopiointia…
25. marraskuuta 2008 kello 12.56
Mirkku kirjoitti: “Toisaalta, voihan se liikeidea perustua siihenkin, että poimii maailmalta parhaat palat ja laittaa ne sitten kotimaiseen pakettiin.”
Juuri tätä ajattelin kun joitain vuosia sitten ‘ihailin’ Ivana Helsingin Camping-lanseerausta. Oheismateriaalien ulkoasu vaikutti suoraan espanjalaiselta Camper-kenkäfirmalta lainatulta pakkauslaatikoiden värejä ja kirjasintyyppejä myöden. Tuoretta suomalaista designiä… Tuntuu toimivan.
25. marraskuuta 2008 kello 15.35
Sama lahjaliite on myös Olivian välissä, Olivian lahjaliite nimellä. Eli kopiointi on jalostettu monistamiseksi Bonnierin kustannustalossa.
25. marraskuuta 2008 kello 16.00
new york -lehteä lukee noin kolme suomalaista. koska kyseessä on kuitenkin erinomainen lehti, olisi tyhmyyttä, jos suomalaiset AD:t ja muut alan ammattilaiset eivät palvelisi lukijoitaan lainaamalla amerikkalaisesta laatulehdestä.
ja toisekseen, käytännössä samaan lopputulokseen olisi saatettu päätyä, jos ideointipalaverissa olisi mietitty, kelle niitä lahjoja oikein voisi ostaa ja mikä olisi arvokkaan näköinen taustaväri sivulle.
näin muuten, että eräässä ilmaisjakelulehdessä oli uutisen otsikon alla kuva ja sen vieressä tekstiä. olikohan ne kopsannu sen idean hesarista?
25. marraskuuta 2008 kello 17.11
Taitolla ei ole copyright-suojaa kuten esimerkiksi Marimekon Unikolla, Hannes Heikuran valokuvilla tai Sami Sykön teksteillä. Se ei ehkä ole oikein, mutta totta se on. Taitto rinnastuu siis ideaan, ja ideoita kopioivat kaikki lehdet, Helsingin Sanomia ja Imagea myöten. Bonnier olisi tietysti voinut tehdä yhteisliitteensä omaperäisemmin ja tyylikkäämmin, mutta samaan syntiin syyllistyvät muutkin. Bonnieria media-ankkalammikossa syntynyt kohu tuskin häiritsee. Lukijat asiasta tuskin jaksavat piitata.
26. marraskuuta 2008 kello 13.36
No, en toisaalta ihmettele kirjoittajien välinpitämätöntä asennetta. Täällähän keikkuu mm. piraatti-käsilaukkuja joka toisen käsivarsilla. Ja Aasian matkasta iloitaan, sillä päästään itse käsiksi valtavaan feikkitarjontaan. Suomi ei tosiaan ole mikään design maa, harva täällä ymmärtää ja arvostaa luovuutta ja estetiikkaa.
26. marraskuuta 2008 kello 13.50
Tämä ei nyt ihan mene inspriroitumisen piikkiin. Vaikutteita voi hakea mutta kyse on tuolloin esim. tyylikeinoista tai parhaimmillaan omien ajatusten jalostamisesta kohti parempaa lopputulosta joka ei tietenkään ole inspriraatiokohteen klooni.
Kyseessä on ilmiselvä kopio, mutta todennäköistä on että kysymys on ostojutusta.
Vaikka Divaanissa suurin osa on näitä sheikkien, paronien ja miljonäärien designkoteja eivät he ole tehneet mitään vääriin hankkiessaan juttujen kyljessä taitotkin muualta.