Archive for the ‘Tyyliä maailmalta’ Category

Suomalainen supihattu on muotijuttu

Perjantai, Elokuu 21st, 2009

Miesten muotia esittelevä Menstyle-nettisivusto listaa aika ajoin muotimaailman huiput ja uudet tyylit. Harvoin siellä näkyy mitään suomalaista.

Nyt näkyy.

Kun amerikkalaisten huippumuotiliikkeiden ostajat ovat päässeet listamaan syksyn muotisuosikkinsa, Bergdorf Goodman -tavaratalon sisäänostaja on valinnut suomalaisen supihatun. Se esitellään kuvassa numero 22. Bergdorf Goodman, kuten monet teistä tietävät, on yksi New Yorkin hienoimmista tavarataloista. Siellä suomalainen supi maksaa 850 dollaria. Jos haluatte sellaisen, sopuhintaan, käykää kysymässä Helsingin Kauppatorilta. Siellä niitä myydään.

Tai pyytäkää lainaan isoisältä. Jokaisella suomalaisella ukolla on jossain hyllyn perukoilla samanlainen supireuhka.

 

Grace, mikä tyyli, lyyli

Tiistai, Elokuu 18th, 2009

Palaan vielä lauantain tapahtumiin ja Helsingissä järjestettyyn Flow-festivaaliin. Sää suosi, ja mikä mainio tapahtuma Flow olikaan. En ole festivaali-ihminen, mutta tässä häppeningissä oli tyyliä. Jopa ruokapuoli oli hoidettu hienosti: ei rasvassa käristettyjä pikkumuikkuja, vaan esimerkiksi herkullisia klubileipiä suoraan uunista.

Illan tullen festivaalialueen sadat lamput muuttivat koko teollisuustantereen jotenkin taianomaisen näköiseksi.

Silti ilman Grace Jonesin esitystä jotain olisi jäänyt puuttumaan. Jones peittosi Madonnan mennen tullen ainakin neljässä sarjassa: spontaanisuudessa, puvuissa, lauluäänessä ja jopa pakaroiden esittelyssä.

grace_jones_combo.jpg
Kuvat Juhani Niiranen / HS ja Empics Entertainment / Lehtikuva.

Jonesin tyylissä parasta oli, ettei koskaan voinut arvata, mitä hän tekee tai pukee ylleen seuraavaksi. Hänellä on oma ylidramaattinen ja humoristinen linjansa, joka tuskin on muuttunut paljon Studion 54:n ajoista, mutta koska se on niin erityinen ja omaperäinen, sen ei tarvitsekaan muuttua. Hän ei näyttänyt naiselta, joka yrittää näyttää itseään nuoremmalta. Hän näytti naiselta, joka näytti 61-vuotiaalta itseltään.

Päässä Jonesilla oli aina jotakin hyvin kummallista, kuten nyt vaikka suosikkini kirkkohattu, kultainen lehtimäinen päähine, joka päässään Jones kutsui katsojat kylään ”hänenlaiseensa kirkkoon”. Kirkkohatussaan Jones muisteli Michael Jacksonia ja värisytteli pakaroitaan.

grace_jones.jpg
Kuva Empics Entertainment / Lehtikuva. 

Lopun hienoin hetki oli tietenkin se, kun laulaja tuli pimeälle lavalle, ja yhtäkkiä katosta iskeytyi lavalle lasersäteet. Ne osuivat Jonesin päässä olleeseen diskopallomaiseen hattuun, josta säteet levisivät festivaalikansan ylle.

Pieni yksinkertainen efekti, verraton lopputulos.

Sellaisia ei Madonnan showssa nähty. 

Laura Pausinin vaatekaapissa

Perjantai, Toukokuu 22nd, 2009

Kun italialainen Laura Pausini piipahti maailmankiertueellaan keskiviikkona Suomessa, hänellä oli yllään huippusuunnittelua. Jos joku teistä oli paikalla ja mietti, mistä asut oli hankittu, vastaus on Armanilta.

pausini_2_kuvaa_466.jpg
Laura Pausini esiintyi Suomessa Emporio Armanin asuissa.

Toki italialainen Pausini pyysi pukusuunnittelijaksi nimenomaan italialaisen muotitalon. Ja Armani oli ainakin kuvien ja luonnosten mukaan juuri oikea valinta: ei mitään Jean Paul Gaultierin Madonnalle aikoinaan suunnittelemia tissitötteröitä, vaan saman henkistä kuin Pausinin musiikkikin: klassista, kaunista, eikä mitään liian erikoista.

Myös taustalaulajat on puettu Armaniin.

Koskahan suomalaiset artistit alkavat palkata omia muodinluojatähtiämme esiintymisasujensa suunnittelijoiksi? Ensimmäisenä suunnitteluapua voisi suositella Jari Sillanpäälle. Euroviisujen katsojat tietävät miksi.

Berliini, osa kylpylä pankkiholvissa

Perjantai, Toukokuu 15th, 2009

Päätin matkani Berliinissä kylpylään, jonne nyt vien teidät mukanani.

Hotel de Rome sijaitsee kauniin aukion laidalla Berliinin Mittessä, Bebelplatzin laidalla, melkein Unten den Lindenin varrella.

Hotel de Rome rakennettiin sata vuotta sitten pankiksi. Kolme vuotta sitten suureen kivipalatsiin tehtiin luksushotelli. Kuluissa ei säästelty. Sisustus on valtavan hieno, ja alakerrasta löytyy harvinaisuus: kylpylä, joka on osittain pankkiholvissa.

Kynsihoidot tehdään entisessä kassakaapissa.

Berlin_holvi
Kynsihoito entisessä kassakaapissa. Kuvat Sami Sykkö / HS.

(lisää…)

Berliini, osa ostoskeskus

Torstai, Toukokuu 14th, 2009

Muistan, kun Kämp Galleria aikoinaan avattiin. Se oli shokki. Helsingin keskusta oli saanut uuden tasokkaan ostoskeskuksen, joka oli sisustettu kuin Ruotsinlaivojen myymälät.

Viime viikolla Berliinissä asia palasi mieleen. Piipahdimme kalliimpia vaatteita myyvässä Quartier 206 -ostoskuksessa Friedrichstrassella, ja siellä näytti tältä.

Berlin_portaat
Quartier 206 on vaikuttava ostosympäristö. Kuva Sami Sykkö / HS.

Sisustaja on ottanut tilasta otteen ja vedellyt lattioihin värejä rohkeammalla kädellä. Sen sijaan seinät ja katot ovat rauhallisia ja vaaleita. Jos tämä tila on sisäfilee, Kämp ja Suomen muut ostoskukset ovat vähän liian kauan keitettyä pastaa.

Molemmille on toki ystävänsä.

Huomenna minimatka Berliissä päättyy saunaan, keskelle alastomia saksalaisia.

Berliini, osa vessa

Keskiviikko, Toukokuu 13th, 2009

Berliinin keskustassa on yleisiä käymälöitä, jotka näyttävät tältä. Helsingin keskustassa on laatikkomaisia huusseja.

Kummissa mahtaa olla kivampi käydä?
Kummat sopivat paremmin kaupunkien kauneimpiin puistoihin ja aukioille, kulttuurirakennusten keskelle?

Berlin_8kulmaa
Berliiniläisissä huusseissa on tyyliä. Kuva Sami Sykkö / HS.

Berliinin vessoja kutsutaan muuten kahdeksankulmaisiksi kahviloiksi.

Kun kysyin yhdeltä paikalliselta, miksi ne ovat saaneet sellaisen nimen, hän vastasi: ”No koska niissä on kahdeksan kulmaa.”

Huomenna menemme Berliinissä ostoskeskukseen.

Berliini, ensimmäinen osa

Tiistai, Toukokuu 12th, 2009

Olin viime viikolla Berliinissä työmatkalla. Vapaahetkinä yritin juosta kaupungilla, koska Berliinissä joka kulman takana on jotain hämmästyttävää.

Kengännauhat katkeilivat ja kumipohjat kuluivat puhki, mutta oli se sen arvoista.

En tosin ollut aiemmin huomannut, ettei berliiniläisten vaatemaku ole kovin kummoinen. Berliiniläisten suunnittelijoiden vaatteissa on jotain kummallista ja outoa. Esimerkkinä berliiniläisestä suunnittelusta olkoon trikoopaita, jota myytiin Berlinomat-kaupassa. Siellä paikalliset suunnittelijat saavat kaupata tuotteitaan.

Pitkähihaiseen teepaitaan oli laitettu hihoiksi kirjavat neulesukat. Jos se olisikin jäänyt siihen, mutta rintaan on vielä pitänyt printata sammakko.

(lisää…)

Diskopallon paluu

Torstai, Huhtikuu 30th, 2009

Pisti silmään pieni uutinen maailmalta. Belgialainen muotiguru Martin Margiela on avannut Lontooseen uuden liikkeen. Edellinen on kapealla sivukujalla, ja siellä huoneet ovat pieniä ja valkoisia, mutta tämä uusi on toista maata. On peiliä ja kiiltävää lattiaa. Ja todellinen uutinen tulee tässä: siellä on diskopalloja. Niitä on Maison Martin Margielan liikkeen katossa lukemattomia.

Martin Margiela on muodinluojien marginaalia, omapäinen edelläkävijä. Siitä me, tavallinen kansa, voimme vetää johtopäätöksen, että diskopallo on tulossa takaisin. Mitä Margiela edeltä, sitä me perästä?

diskopallo_web.jpg
Diskopallo tuo valoa pimeyteen. Kuva Eva Persson.

Ja hyvin se pallurainen tänne Suomeen sopiikin, erittäin hyvin. Talvi oli pitkä ja pimeä ja talousnäkymät masentavan synkkiä. Nyt uhkaa sikaflunssa. Diskopallo tuo valoa elämään. Satoina säteinä.
Valoisaa vappua!

Unelmien arkkitehti vei voiton

Tiistai, Huhtikuu 14th, 2009

Viime keväänä suunnittelimme kaveriporukalla yhteistä matkaa. Kaverini Heikki tiesi Sveitsissä olevan kylpylän, joka oli jollakin tapaa erityinen.

Menisimmekö sinne, hän ehdotti. Sopii, rakastan kylpylöitä.  

Tulimme kapiseen Valsin kylään, jota ympäröivät Alpit. Ulkoa Therme-kylpylä näytti harmaalta kivilaatikolta vuoren kyljessä. Tätä vartenko tänne tultiin?

Mutta sisältä.

pritzker_combo2.jpg
Palkitun arkkitehdin mestariteos: Therme-kylpylä Valsin kylässä Sveitsissä. Kuvat Helene Binet.

En ollut aiemmin kuullut rakennuksen suunnitelleesta sveitsiläisestä arkkitehdista, Peter Zumthorista. Mutta kun näkee erityisen hienoa arkkitehtuuria, se on samanlainen kokemus kuin suurenmoinen sinfonia tai koskettava elokuva: se läpäisee ihmisen panssarit.

Kylpylän suunnittelu ja rakentaminen kestivät kymmenen vuotta. Lopputuloksessa on jotakin erityisen rauhoittavaa ja vangitsevaa. Suuri kiviallas keskellä, pieniä altaita laidoilla. Ulkoaltaassa olimme monta tuntia. Alppi-ilma oli kylmää ja päälaki oli jäässä, mutta kuinka Alppien arkkitehtuuria ja pilvien muodostelmia voisi väsyä katselemaan? 

Ei ihme, että arkkitehti Zumthor sai nyt elämäntyöstään Pritzker-palkinnon, jota sanotaan maailman merkittävimmäksi arkkitehtuuripalkinnoksi. Sääli, että hän on suunnitellut niin vähän ja enimmäkseen Sveitsiin. Harva pääsee katsomaan hänen hienoja rakennuksiaan.

pritzker_combo1.jpg
Pieni kappeli, jonka tilasi Zumthorilta Scheidtweilerin viljelijäpariskunta. Kappeli sijaitsee Wachendorfissa, Saksassa. Kuvat Walter Mair ja Pietro Savorelli.

Arkkitehtuurin lisäksi sveitsiläisen voisi palkita myös siitä, mitä hän on arkkitehtuurillaan saanut aikaan. Peter Zumthor on rakennuksellaan pelastanut Valsin kylän. Kylä oli kuihtumassa hengiltä, kun Zumthorin kylpylä valmistui.

Nyt Vals voi hyvin ja Therme on kylpylöiden kuningas ja arkkitehtuurin ystävien mekka. Lisäksi ja ennen kaikkea se on myös paikallisten yleinen uimahalli, jossa jokainen voi käydä pikkurahalla kokemassa, millaista on todella merkittävä arkkitehtuuri.

http://www.therme-vals.ch/

Tuli vastaan tutut kasvot

Maanantai, Maaliskuu 30th, 2009

Tärkeimmät ensin. Tänään Radio Helsingissä puhumme filosofi Jukka Relanderin kanssa muodista kaksi kokonaista tuntia. Aloitamme klo 13. Jos ehditte, laittakaa radio päälle.

Yhtenä aiheista on muotisuunnittelija Pierre Cardin, josta tein jutun eilisen lehden kulttuuriosastoon.

pierrecardin.jpg
Pierre Cardin työhuoneessaan Pariisissa. Kuva Sami Sykkö / HS.

Tapasin Cardinin Pariisissa hänen työhuoneessaan. Cardin on yhä 86-vuotiaana oman muoti-imperiuminsa valtias. Hän ei ole myynyt taloaan ulkopuolisille pääomasijoittajille, vaikka nimensä hän onkin myynyt lisenssituotteisiin ympäri maailmaa. Cardinin sukkia myydään Lidlissäkin.

Pierre Cardin oli suorapuheinen haastateltava. Hän kritisoi kollegoitaan, kuten Yves Saint Laurentia ja Ralph Laurenia, mutta itseään hän kehui.

Juttua valmistellessani kävin läpi Cardinin toimistosta saamani vanhat kuvat. Ne pyörivät tietokoneellani diaesityksenä. Yhtäkkiä tuli vastaan tutut kasvot.

niina_kurkinen_combo.jpg
Tutut kasvot Cardinin mainoskuvassa ja näytöksessä. Niina Kurkinen Pariisissa 90-luvun puolivälissä. Kuvat Pierre Cardin.

Niina Kurkinen oli 90-luvulla mallina Pariisissa, ja Cardin käytti häntä monta kertaa. Tapasimme Kurkisen kanssa viime torstaina Kiasman uuden näyttelyn avajaisissa, ja hän kertoi saaneensa kerran Cardinilta kehutkin.

Muuten Cardin ei suostunut puhumaan mallien kanssa englantia, mutta kun Kurkinen oli suunnittelijan mukana televisiolähetyksessä, Cardin oli kehaissut Kurkisen meikkaustaitoja. Ei niinkään jälkeä, vaan nopeutta.