Tärkeimmät ensin. Tänään Radio Helsingissä puhumme filosofi Jukka Relanderin kanssa muodista kaksi kokonaista tuntia. Aloitamme klo 13. Jos ehditte, laittakaa radio päälle.
Yhtenä aiheista on muotisuunnittelija Pierre Cardin, josta tein jutun eilisen lehden kulttuuriosastoon.

Pierre Cardin työhuoneessaan Pariisissa. Kuva Sami Sykkö / HS.
Tapasin Cardinin Pariisissa hänen työhuoneessaan. Cardin on yhä 86-vuotiaana oman muoti-imperiuminsa valtias. Hän ei ole myynyt taloaan ulkopuolisille pääomasijoittajille, vaikka nimensä hän onkin myynyt lisenssituotteisiin ympäri maailmaa. Cardinin sukkia myydään Lidlissäkin.
Pierre Cardin oli suorapuheinen haastateltava. Hän kritisoi kollegoitaan, kuten Yves Saint Laurentia ja Ralph Laurenia, mutta itseään hän kehui.
Juttua valmistellessani kävin läpi Cardinin toimistosta saamani vanhat kuvat. Ne pyörivät tietokoneellani diaesityksenä. Yhtäkkiä tuli vastaan tutut kasvot.

Tutut kasvot Cardinin mainoskuvassa ja näytöksessä. Niina Kurkinen Pariisissa 90-luvun puolivälissä. Kuvat Pierre Cardin.
Niina Kurkinen oli 90-luvulla mallina Pariisissa, ja Cardin käytti häntä monta kertaa. Tapasimme Kurkisen kanssa viime torstaina Kiasman uuden näyttelyn avajaisissa, ja hän kertoi saaneensa kerran Cardinilta kehutkin.
Muuten Cardin ei suostunut puhumaan mallien kanssa englantia, mutta kun Kurkinen oli suunnittelijan mukana televisiolähetyksessä, Cardin oli kehaissut Kurkisen meikkaustaitoja. Ei niinkään jälkeä, vaan nopeutta.

