Videoiden katselemiseen tarvitaan
Flash Player 8 tai uudempi.
Lataa uusin Flash Player Adoben sivuilta
Hyvät blogin lukijat. Viime viikolla STT kysyi minulta, miten suomalaiset pukeutuvat. Tässä videolla vastaukseni. Nyt haluasin kysyä teiltä, mitä mieltä te olette: millaisia talvipukeutujia suomalaiset ovat ja mitä asialle voisi tehdä?
Näin viikonlopun aluksi sopii varmasti kertoa kaksi uutista muodin maailmasta.
Ensimmäinen on se, että Crocs-muovisämpylät eivät ole sittenkään menossa konkurssiin. Jossain vaiheessa oli jo toivoa, kun muovisämpyläyrityksen talous oli kuralla, mutta nyt yritys on taas kertonut, että sillä menee hyvin. Kolmannen vuosineljänneksen myynti oli kasvanut vuoden takaiseen kaksi prosenttiyksikköä.
Voi ei.
Lamankestävät jalkineet.
Toinenkin uutinen liittyy talouteen. Talouslamasta huolimatta Hermes on kasvattanut myyntiään − kolmannella vuosineljänneksellä yli kymmenen prosenttia.
Siitä voi vetää kevyellä kädellä johtopäätöksen, että huonoinakin aikoina ihmiset haluavat hankkia huippulaatua, mutta myös maailman rumimmat jalkineet.
Hyvää viikonloppua teille kaikille!
Kävin eilen illalla katsomassa Julie & Julia -elokuvan. Miten valloittava tarina naisista, ruuasta, keittokirjoista ja blogeista.
Suurin osa teistä varmasti tietää elokuvan juonen. Loistava Meryl Streep esittää Julia Childia, naista, joka opetti 1960-luvulla amerikkalaiset kokkaamaan kuin ranskalaiset. Amy Adams taas on Julie Powell, joka saa 40 vuotta myöhemmin päähänsä valmistaa kaikki Childin sadat reseptit yhden vuoden aikana. Blogissaan hän kertoo, millainen soppa siitä syntyy.
Elokuva on esimerkki uuden median eli blogien vallasta. Tuntematon Powell keksi omaperäisen idean, tarjoili sen hauskasti netissä – ja hänestä tuli maailmankuulu. Epäilemättä myös hyvin varakas.
Ja tämä kahden naisen elämän pohjalta tehty elokuva, sehän on niin herkullinen, että jokaisen pitäisi nähdä se. Ainakin jos sataa tai on muuten ankeaa. Kuten vaikka tänään.
Myös muotimaailmassa blogit ovat nykyisin tärkeitä, niin tärkeitä, että vaikutusvaltaisia muotitoimittajia ja sisäänostajia siirretään muotitalojen näytöksissä taaemmas, jotta kuuluisimmat bloggaajat voivat raportoida – parhaassa tapauksessa suorana – näytösten etupenkeistä.
Yksi näistä uusista muotimaailman vaikuttajista on Scott Schuman. Hän on tallentanut Sartorialist-blogiinsa katumuotia jo vuosia, ja kuva kuvalta Schumanin asema muotimaailmassa on kohentunut. Nyt häntä pyydetään kuvaamaan muotijuttuja myös muotilehtiin, ja tänä syksynä Barneys-tavaratalo New Yorkissa houkutteli Schumanin valitsemaan mieleisensä kokoelman tavaratalon miestenvaateosastolle.
Kuvaa Schuman silti yhä tavallisia ihmisiäkin. Pari viikkoa sitten Pariisissa Tuileriesin puistossa, hetki ennen Victor & Rolfin näytöksen alkua, pienikokoinen herra tuli kysymään saisiko ottaa kuvan.
Suuret kiitokset teille hyvät blogini lukijat onnitteluista ja kannustuksesta, joita olen saanut siitä asti, kun levisi tieto, että minut on valittu Glorian uudeksi päätoimittajaksi. Vielä tänäänkin on tullut viestejä. Olen niistä jokaisesta pohjattoman iloinen.
Tämä on kolmas päiväni päätoimittajana, ja tämä blogimerkintä tulee Pariisista. Täällä on muotiviikko, ja piipahdin tänne pikaiselle vierailulle. Lauantai Pariisissa oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen, sunnuntai pilvinen, ja tänään on satanut. Ei pientä tihkua, vaan suuria surullisia pisaroita.
Lauantaina, säkenöivää säätä myötäillen, nähtiin yksi muotiviikon iloisimmista näytöksistä. Victor & Rolf olivat palkanneet näytöksensä laulajaksi Roisin Murphyn, eivätkä vaatteet todella hävinneet laululle. Niistä ei puuttunut tyyliä − eikä tylliä!
Victor & Rolfin näytöksessä nähtiin huumoria. Kuvat Sami Sykkö / HS ja Leena Aro.
Melkein jokaisessa vaatteessa oli tyllistä tehtyjä siivekkeitä, helmoja ja kauluksia. Mallit olivat lavalla liitäessään kuin eksoottisia etelän lintuja, ja näytöksen tylli-iltapuvut kuin veistoksia: niihin oli koverrettu tai leikattu aukkoja, ympyröitä ja viivoja. Näin oli saatu aikaan pukuja, joissa käveleminen oli ehkä vaikeaa ja jotka vievät paljon tilaa, mutta jollaisia aiemmin ei taatusti ole nähty.
Lopputuloksena oli huikea ja näyttävä kokoelma, jossa oli paljon huumoria − kuten nyt vaikka keltainen munan mallinen yläosa. Tällaisesta näytöksestä osaa nauttia, sillä huumori on harvinaista herkkua muotinäytöksissä.
Kaksikko esiintyi muuten muotiviikon alla ilmestyneessä lehdessä moottorisahan kanssa. Kuvassa oli myös malli, jonka yllä oli tylliunelma, joka oli ilmeisesti saanut kuvauksessa kyytiä. Tyllinpalat olivat lentäneet pitkin studion lattiaa.
Mutta mitä tällä kaikella, näytöksellä ja mallistolla, sitten haluttiin sanoa? Suunnittelijat ovat antaneet kokoelmalleen seuraavan selityksen: kun muualla leikataan laman takia kuluja, he päättivät leikata tylliä.
Tänä aamuna täällä New Yorkissa herätyskello soi aikaisin. Piti matkata Keskuspuiston toiselle puolelle Lincoln Centeriin, missä oli New York Philharmonicsin syyskauden avajaiskonsertin kenraaliharjoitus. Se oli nähtävä, sillä Magnus Lindberg oli säveltänyt orkesterille teoksen, EXPOn.
Konsertti avaa historiallisen kauden. Ensinnäkin kuuluisa orkesteri esiintyy ensi kerran uuden johtajansa Alan Gilbertin tahtipuikon tahtiin (Gilbertin molemmat vanhemmat ovat muuten olleet saman orkesterin viulisteja).
Sen lisäksi orkesterille on palkattu oma säveltäjä, Magnus Lindberg, ja EXPO on hänen ensimmäinen sävellyksensä siinä hommassa.
Paikalle houkutteli tietysti myös maailmankuulu sopraano Renée Fleming, joka oli tulossa laulamaan ranskalaissäveltäjä Messiaenin runoja.
Kenraaliin jaettiin ilmaisia lippuja. Jono kiemurteli pitkin Lincoln Centerin pihaa. Samaan aikaan pihalle rakennettiin illan konserttia varten katsomo ja valkokangas, jolta newyorkilaiset saivat tulla seuraamaan konserttia. Lisäksi se tulee juuri tätä kirjoittaessani suorana televisiosta. Että kyllä Suomen oma Magnus Lindberg nyt saa täällä Yhdysvalloissa näkyvyyttä.
Mutta takaisin kenraaliharjoituksen jonoon. Kello ei ollut vielä puoli yhdeksää, kun osa orkesterin soittajista kierteli tapaamassa jonottajia ja viihdyttämässä heitä. Kohdalleni sattui naisviulisti, joka paljasti, millainen Linbergin teos on.
”Kauhean vaikea.”
”Kun saimme nuotit käsiimme, kauhistuimme, ettemme pysty soittamaan sitä.”
Viulistin mukaan teos on hyvin kaunis mutta paikoin niin nopea, ettei sitä pystynyt soittamaan. Siksi joitakin kohtia hidastettiin.
Toivotin viulistille onnea matkaan ja menin sisään. Aulassa törmäsin Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Vesa Siréniin. Myös hän oli tullut katsomaan kenraalia − ja haastattelemaan säveltäjää.
Sitten päästiin asiaan. Lindbergin uutuus kesti vain 12 minuuttia, mutta nautin joka sekunnista. Teos oli hyvin kaunista musiikkia. Ei mitään kummallista nykytekstuuria, jossa ei ole melodiasta tietoakaan. Ja hienosti huippuorkesteri siitä tietysti selvisi. Ainakin tällaisen maallikon mielestä. Vesa Sirénin arvio on luettavissa täällä.
EXPOn loputtua katsomossa partituuri sylissään istunut säveltäjä Lindberg hyppäsi lavalle. Hän kävi orkesterinjohtajan ja soittajien kanssa läpi teosta, ja muutama kohta soitettiin uudelleen, mutta Lindberg vaikutti tyytyväiseltä kenraaliin.
Sitten oli Renée Flemingin vuoro. Amerikkalainen tähtisopraano on kuuluisa puvuistaan. Viimeksi kun näin hänet täällä New Yorkissa, hänet oli pukenut upeaan John Gallianon suunnittelemaan Dior-iltapukuun. Nyt harjoituksissakin hän oli tyylikäs, modernilla tavalla. Hänellä oli korkeat korot, jännittävä kuparin värinen pallomainen hame ja yksinkertainen musta yläosa. Korvissa roikkuivat pitkät rengasketjut, samoin kaulassa.
Laulusta ei paljon kuulunut, kun sopraano yski välillä ja säästeli ilmeisesti ääntään illan konserttiin. Mutta kiva häntä silti oli kuunnella, aamun aluksi, ja erityisesti katsella.
Miesten muotia esittelevä Menstyle-nettisivusto listaa aika ajoin muotimaailman huiput ja uudet tyylit. Harvoin siellä näkyy mitään suomalaista.
Nyt näkyy.
Kun amerikkalaisten huippumuotiliikkeiden ostajat ovat päässeet listamaan syksyn muotisuosikkinsa, Bergdorf Goodman -tavaratalon sisäänostaja on valinnut suomalaisen supihatun. Se esitellään kuvassa numero 22. Bergdorf Goodman, kuten monet teistä tietävät, on yksi New Yorkin hienoimmista tavarataloista. Siellä suomalainen supi maksaa 850 dollaria. Jos haluatte sellaisen, sopuhintaan, käykää kysymässä Helsingin Kauppatorilta. Siellä niitä myydään.
Tai pyytäkää lainaan isoisältä. Jokaisella suomalaisella ukolla on jossain hyllyn perukoilla samanlainen supireuhka.
Palaan vielä lauantain tapahtumiin ja Helsingissä järjestettyyn Flow-festivaaliin. Sää suosi, ja mikä mainio tapahtuma Flow olikaan. En ole festivaali-ihminen, mutta tässä häppeningissä oli tyyliä. Jopa ruokapuoli oli hoidettu hienosti: ei rasvassa käristettyjä pikkumuikkuja, vaan esimerkiksi herkullisia klubileipiä suoraan uunista.
Illan tullen festivaalialueen sadat lamput muuttivat koko teollisuustantereen jotenkin taianomaisen näköiseksi.
Silti ilman Grace Jonesin esitystä jotain olisi jäänyt puuttumaan. Jones peittosi Madonnan mennen tullen ainakin neljässä sarjassa: spontaanisuudessa, puvuissa, lauluäänessä ja jopa pakaroiden esittelyssä.
Kuvat Juhani Niiranen / HS ja Empics Entertainment / Lehtikuva.
Jonesin tyylissä parasta oli, ettei koskaan voinut arvata, mitä hän tekee tai pukee ylleen seuraavaksi. Hänellä on oma ylidramaattinen ja humoristinen linjansa, joka tuskin on muuttunut paljon Studion 54:n ajoista, mutta koska se on niin erityinen ja omaperäinen, sen ei tarvitsekaan muuttua. Hän ei näyttänyt naiselta, joka yrittää näyttää itseään nuoremmalta. Hän näytti naiselta, joka näytti 61-vuotiaalta itseltään.
Päässä Jonesilla oli aina jotakin hyvin kummallista, kuten nyt vaikka suosikkini kirkkohattu, kultainen lehtimäinen päähine, joka päässään Jones kutsui katsojat kylään ”hänenlaiseensa kirkkoon”. Kirkkohatussaan Jones muisteli Michael Jacksonia ja värisytteli pakaroitaan.
Kuva Empics Entertainment / Lehtikuva.
Lopun hienoin hetki oli tietenkin se, kun laulaja tuli pimeälle lavalle, ja yhtäkkiä katosta iskeytyi lavalle lasersäteet. Ne osuivat Jonesin päässä olleeseen diskopallomaiseen hattuun, josta säteet levisivät festivaalikansan ylle.
Pieni yksinkertainen efekti, verraton lopputulos.
Sellaisia ei Madonnan showssa nähty.
Viime viikon lopussa kävin todella hauskassa muotinäytöksessä. Anna Ruohonen oli keksinyt uuden tavan tuoda vaatteita ihmisten lähelle. Hän on pukenut Helsingin Senaatintorin laidalla olevan Cafe Engelin henkilökunnan suunnittelemiinsa vaatteisiin.
Pienessä aamiaisnäytöksessä henkilökunta esitteli kahvia ja teetä tarjoillessaan asunsa, joita he pitävät tästä eteenpäin aina yllään. Näin Ruohosen muotinäytös jatkuu koko kesän. Jokaisella työntekijällä on myös vaihtovaatteet, joten tylsäksi heidän katselemisensa ei käy.
Cafe Engelin tarjoilijoilla on Anna Ruohosen suunnittelemat asut.
Jos sattuu pitämään jostakin vaatteesta, sen voi käydä ostamssa Ruohosen putiikista, joka sijaitsee samassa korttelissa Unioninkadun puolella.
Mainio idea.
Aurinkoisena aamuna järjestetyssä näytöksessä vieressä istunut stylisti epäili, että mahtavat tarjoilijat varsinkin nyt saada kosintoja, kun niitä on kuulemma tullut ennenkin. Engelin edustaja vahvisti tiedon. Hän sanoi, että asiakkaat ovat kantaneet tarjoilijoille vuosien mittaan satoja ruusuja.
Kyllä suomalaisissakin näemmä asuu romantikko, jos toinenkin.
Vietin lähes koko viime viikon Suomen kansallisoopperassa. Siellä järjestettiin Kansainvälinen balettikilpailu. Se on kovatasoinen ja hyvin järjestetty kilpailu, jonne tulee huippulahjakkaita nuoria ympäri maailmaa.
Pääasia on tietysti tanssi, mutta ei pukujakaan voi olla huomaamatta. Kuten muotisuunnittelija Ritva Falla minulle balettikilpailun gaalaillassa huomautti, valkoiset sukkahousut ovat miesten puolella selvästi muotia.
Kovin moni mies esiintyi myös pienessä hameessa. Muotisuunnittelija Marc Jacobs ei ole viime aikoihin pukeutunutkaan muuhun kuin hameeseen, mutta eivät nämä koltut tainneet olla kannanottoja muotimaailman oikkuihin. Hame kuuluu Diana ja Actaeon -nimisen baletin puvustukseen, ja viikon aikana hamosesta nähtiin monta versiota.
Hame on balettimaailmassa suosittu miesten asuste. Leopardikuosissa esiintyi Armenian Arman Zazyan ja polvihameessa Korean Young do Lee. Kuvat Sakari Viika.
Modernin tanssin puolellakin esiinnyttiin hameissa. Sen kunniaksi ja upean balettitapahtuman jälkilöylyksi tässä kilpailujen hirvein ja hienoin hame.
Kerroin blogissa jokin aika sitten Don Johnson Big Bandin uudesta musiikkivideosta, jossa esiintyy tanssitähti Tero Saarinen. Video on todella näkemisen arvoinen. Saarisen tanssi on koskettavaa ja hauskaakin.
Muoti-ihmisen silmään pisti Saarisen asu. Hän tanssii videolla harmaassa puvussa, joka tuntuu venyvän huipputanssijan yllä vaikka mihin asentoihin. Kun kävin Hanna Sarénin uudelleen avatussa liikkeessä, suunnittelija kertoi, kuka puvun on suunnitellut. Hän itse.
Sarén paljasti myös, että puvun joustavuuden salaisuus on lykrassa (vai olikohan se elastaanissa), jota on villan joukossa.
Sitten törmäsin uudessa Salutorgetin kahvilassa myös itseensä Saariseen. Hän sanoi, että ostaa pelkästään Sarénin pukuja. Maestro on mieltynyt Sarénin housujen leikkauksiin. Housut eivät ole suorat, vaan kuin vääräsäärille suunnitellut. Kun ne ovat päällä, leikkaus tuo housuihin ja niiden puntteihin tanssijan kaipaamaa liikettä – tai tohtisiko sanoa vipinää.
Ja video, sitä voi edelleen katsella täällä.
Olet selaamassa aiheen Pukeutuminen arkistoa.
