Kuten tämän aamun Helsingin Sanomissa kirjoitan, yleensä Suomessa on vain yksi puheenaihe kerrallaan, mutta nyt on selvää, että Suomessa on myös yhdet kasvot kerrallaan.
Suomalaisten muotilehtien syksyn suuret muotinumerot näyttävät kaikki vähän samalta, ja se johtuu yhdestä syystä: Mia Frilanderista. Kolme lehteä on päätynyt samaan kansimalliin.

Mia, Mia ja vielä kerran Mia.
Kirjoitin Frilanderista viimeksi keväällä tässä blogissa, kun hänet oli palkattu Pariisin muotiviikon lopuksi esiintymään Louis Vuittonin näytökseen. Se oli mallisaralla hieno saavutus ja teki Frilanderista kiinnostavan nimen, varsinkin Suomen muotipiireissä.
Silti muotilehtien toimituksissa saatettiin olla hieman käärmeissään, kun huomattiin, että kovimmat kilpailijat ovat menneet palkkaamaan samaan aikaan saman kansimallin. Mutta minusta tämä on kiinnostava esimerkki. Hyvä malli voi olla monessa lehdessä ja näyttää silti eri kuvaajien, stylistien ja meikkaajen käsittelyn jälkeen niin erilaiselta, ettei tavallinen ihminen välttämättä edes huomaa koko asiaa.
20-vuotiaassa Frilanderissa todella on ainesta, ja sen näkee näistä kansista.
Lokakuun alussa alkaa seuraava Parisiin muotiviikko. Jos se menee hyvin, Frilanderin kannattaisi viimeistään silloin muuttaa Pariisiin. Se olisi uran kannalta järkevä siirto. Rautaa taotaan, kun se on kuumaa.
Tällä hetkellä Frilander asuu Suomessa ja käy mallintöiden ohella välillä töissä Kämp-ostoskeskuksen Muumi-kaupassa.











