Viime juhannuksena purjehdimme kaveriporukalla Hankoon. Kaupungilla on kauniin maine, onhan Suomen Saint-Tropezissa hieno vanhojen huviloiden alue.
Kirjoitin kesällä blogissani, että jos eksyy pois huvila-alueelta, tulee vastaan keskusta, joka on rumimpia, mitä olen aikoihin nähnyt. Nostin esimerkiksi hotelli Regatan.
Kauhulinna. Kuvat Sami Sykkö / HS.
Katsoitteko Teemalta dokumentin muotoilija Harri Koskisesta?
Onnistuin näkemään sen vasta lauantai-iltana uusinta. Kun ohjelma loppui, en ihan totta tiennyt, mitä ajatella.
Koskinen on Suomen muotoilun kirkkain tähti kansainvälisesti. Kuulosti etukäteen hauskalta, että hänen mukanaan kierretään Tokiossa, Venetsiassa, Karstulassa, Berliinissä. Miten hieno mahdollisuus päästä kurkistamaan muotoilijan arkeen ja ehkä juhlaankin, maailman eri puolilla.
Muotoilija, joka jää dokumentissa mysteeriksi. Kuva Ulla-Maija Lähteenmäki / IS.
Ihmettelin etukäteen dokumentin nimeä: Hyvää ruokaa ja muotoilua. Olen seurannut Koskista hänen uransa alusta asti, mutta en ole tiennyt hänen olevan erityisesti ruokaihminen. Mutta sitäkin mukavampaa, että hänestä oppii jotakin uutta. Ohjelmaan oli kuvattu ravunsyöntiä ja sushinsyöntiä ja pastanlaittoa eri seurueissa.
Mitä muuta hänestä sitten onnistuttiin kertomaan? (lisää…)
Tiistai-iltana Sinebrychoffin taidemuseossa avattiin Japani-aiheinen näyttely. Ystäväni pyysi minut mukaansa avajaisiin. Lähdin, vaikka olin ihan väärissä vaatteissa.
Olisi pitänyt arvata, mitä silloin tapahtuu. Vastaan tulevat kaikkein tyylikkäimmät
kaverit ja designmaailman tuttavat, joista yksi on juuri ostanut designer-takin Japanista ja toinen tilannut tyylikkään designer-paidan netistä. Kaiken huipuksi paikalle sattuu Elle-lehden toimittaja, joka pyytää kuvaan.
Kuvan ja avajaispuheiden jälkeen seurueemme kiirehti kellarikerrokseen buffet-pöytään. Tuumimme, että on parempi katsoa taidetta sitten vähän myöhemmin, vatsat täynnä. Tarjolla oli japanilaisittain maustettua tonnikalaa ja kanaa, sekä sushia. Oikein hyvää oli.
Avajaisia emännöi museon väen lisäksi Elle-lehden päätoimittaja Mirva Saukkola. Hän liittyi seuraamme ja kertoi hauskan jutun. Jostain syystä Ellen toimituksessa oli juuri puhuttu, kuinka meikäläinen näyttää yhä niin nuorelta, että voisin kuulemma hyvin jatkaa lapsimallin uraani.
Päätoimittaja Saukkolan suloisiin sanoihin saattoi kätkeytyä veitsenteräviä piikkejä, mutta onneksi me entiset mallit emme huomaa kaikkea.
Sanoin Saukkolalle, että seuraavan kerran, kun he tekevät Elleen lasten muotijuttua, tulen ilman muuta malliksi.
Muistan vielä vanhat poseerauksetkin. Ne olivat 80-luvulla sellaisia, ettei niitä hevin unohda.
Utagawa Kunisadan (1786-1864) puupiirros Edolaisnainen sekä Kitagawa Utamaron (1753-1806) puupiirros Tytön muotokuva. Kuvat Arja Orbinski / KKA.
Voi sitä Jamesia. 007 on nykyisin väkivaltainen ja vähän huumorintajuton, mutta keikari hän on edelleen. Hyvä hyvä!
Kävin vasta äskettäin katsomassa uuden Bondin. Ja mikä siinä pisti silmään? Agentin tyyli tietenkin. Jamesilla on uudenlaisia seksikkäitä vaaleita sammareita tai farkkuja (vaikea sanoa kumpia) ja tummaa villatakkia, jossa oli erityisen hieno kaulus.
Ja mikä parasta: James Bond tappelee verissä päin, mutta seuraavaan kohtaukseen on aina löytynyt uusi tyylikäs virheetön asu. Oltiin sitten missä tahansa pikku kylässä tai aavikolla.
James tyylikkäänä, taistelunkin jälkeen. Kuva Karen Ballard.
Huomasitte varmasti viime viikolla uutisen, että suomalaisten valokuvataiteilijoiden töitä oli myyty Lontossa kovilla hinnoilla. Hienoa!
Taannoisella New Yorkin matkalla menin Sotheby´sin huutokaupan näyttöön. Kun siellä myydään modernia taidetta, esillä on hienompia teoksia kuin monissa hyvissä museoissa. Eikä taiteen katselu maksa mitään, sillä näytöt ovat ilmaisia.
Sotheby´s New Yorkissa myi Candida Höferin valokuvan 47500 dollarilla.
Alkusyksystä postiluukusta tupsahti melkein päivittäin teattereiden esitteitä, joissa mainostettiin syksyn ohjelmistoa. Esitteitä selatessa tuli mieleen kysymys: eikö teatteri ole visuaalinen taidemuoto? Eivätkö teatteri-ihmiset työkseen mieti, miltä asiat lavalla näyttävät?
Molempiin kysymyksiin on pakko vastata kyllä.
Ai kamala. Helsingin kaupunginteatteri haluaa kertoa itsestään tällä tavalla.
Miksi esteettinen ajattelu loppuu sitten siihen? Monen teatterin esite oli niin kauhea, että ne tehneille graafikoille pitää antaa joko potkut tai piiskaa. Sama pätee teatterinjohtajiin, jotka ovat esitteet hyväksyneet. (lisää…)
Kävin katsomassa Kansallisbaletin uutuuden, joka on saanut nimekseen Pohjoinen ulottuvuus. Ensimmäisenä kolmen baletin illassa on Jouka Valkaman teos 91° N. Se kertoo ihmisjoukosta paikassa, jota ei olemassa. Konttien keskellä elävä yhdyskunta elää vähän nyrjähtäneessä kylmässä maailmassa.
Kesken esityksen avaruussoturin mustista vaatteista kuoriutuu polvi- ja kyynärpääsuojus kerrallaan vaaleahiuksinen tyttö. Hän aloittaa kauniin dueton komean pojan kanssa.
Balettitanssijat Annika Nieminen muotikuvissa ja tanssiteoksessa. Ylempi kuva Kuukausiliitteestä heinäkuulta. Kuva Jonas Lundqvist. Alempi kuva Kansallisoopperasta lokakuulta. Kuva Suomen Kansallisbaletti / Sakari Viika.
Parissa on jotakin kovin tuttua. Tottakai on, sillä Annika Nieminen ja Frans Valkama ovat ihan sama kaksikko, joka esiintyi meillä heinäkuussa Kuukausiliitteessä olympia-aiheisen muotijutun malleina. Kaiken lisäksi stylisti Teri Niitti oli pukenut heidät muotijuttuun melkein samalla tavalla kuin pukusuunnittelija Erika Turunen oopperan lavalle: tanssijoiden yllä oli silloin ja on nyt kaikenlaisia suojuksia.
Kuukausiliitteessä heidän kauniit vartalonsa ja kasvonsa tekivät muotijutusta ainutlaatuisen. Kansallisoopperan suurelle lavalle sama pari tuo kylmän maailman keskelle hitusen hellyyttä.
Loppuviikosta olin vieraana Helsingin Kirjamessuilla. Siihen oli hyvä syy: tilaisuudessa julkistettiin upouusi kirjani Sisäänkäyntejä.
Ennen omaa esiintymistä minulla oli aikaa kierrellä muilla osastoilla. Kirjakahvilassa muotikonsultti Leena Sarvi kertoi uudesta tyylikirjastaan. Hän näytti upealta niin kuin aina.
Leenan kirjassa on yksi vika: siinä on liian vähän Leenan kuvia. Muistan Leena Sarven koko hienon uran, koska teimme paljon töitä yhdessä jo 80-luvulla. Leena oli menestyvä tähtimalli ja minä lapsimalli. Usein näytösten jälkeen sain Leenalta kyydin kotiin. Minä olin ala-asteella, mutta Leenalla oli jo ajokortti. (lisää…)
Perjantaina oli tehtävä valinta: mennäkö juhlimaan poppana-kuningatar Annikki Karvisen 40-vuotista uraa Finlandiataloon, vai katsomaan Kansallisoopperaan Lokki-balettia, jonka pääosan tanssi viimeisen kerran Kare Länsivuori.
Lokki voitti.
Ilta Finlandiatalossa olisi varmasti ollut visuaalinen juhla, mutta hieno oli ilta oopperatalossakin. Kare Länsivuoren tulkinta Kostjan roolista oli kypsän taiteilijan taidonnäyte. Paljon tunnetta, eikä turhaa yritystä tai hosumista. Kun taiteilijalla on karismaa, hän pystyy näköjään pitämään suuren näyttämön näpeissään vaivattomasti.
Balettitanssija Kare Länsivuori teki hienon roolin
Kansallisbaletin Lokki-baletissa.
Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisooppera.
(lisää…)
New Yorkissa muotiviikko on täydessä käynnissä. Siellä esitellään ensi kevään mallistoja. Pari todella mainiota näytöstä on jo nähty. Esimerkiksi englantilainen Jonathan Saunders on näyttänyt oman geometrisen ja loistavan värisen kokoelmansa, ja Marc Jacobs vetäisi tällä kertaa, ehkä Yhdysvaltain presidentinvaalien kunniaksi, hihastaan amerikkalaishenkisen malliston. Musiikki oli näytöksen henkeen sopivasti amerikkalaista eli jazzia.
Samaan aikaan Suomessa on näytetty tämän syksyn muotia, kun Gloria-lehti järjesti lauantaina Helsingissä suuren muotinäytöksen. Sielläkin oli selvä teema, eli Helsinki. Vaatteet oli jaettu sisääntuloihin, joiden nimet olivat boheemi Bulevardi, mahtava Mannerheimintie…
Mainio idea.
Mutta millä musiikilla Helsinki-näytös alkoi?
Myrskyluodon Maijalla. Se kertoo elämästä saaristossa Ahvenanmaalla.
Emilie Björnbergin hauska mekko ja Jenni Aution suunnittelema turkisliivi. Kaikki kuvat Sami Sykkö / HS.
(lisää…)
Olet selaamassa aiheen Kulttuuri arkistoa.
