Archive for the ‘Kulttuuri’ Category

Bravo, Karita Mattila!

Tiistai, Syyskuu 29th, 2009

Kello pyörähti täällä New Yorkissa juuri yli puolen yön. Päättyi myrskyisä päivä. Pitkien ihanien aurinkoisten syyspäivien jälkeen tänään satoi niin rankasti, että kun olimme syömässä päivällistä trendikkäässä italialaisessa ravintolassa, tarjoilijoiden piti kiikuttaa suuria aurinkovarjoja edestakaisin, etteivät avoimen seinän lähellä istuneet asiakkaat olisi kastuneet.

Ehkä sade oli masentanut myös kokit. Tavallisesti herkullinen ruoka oli mautonta. Se oli yllättävää, sillä New Yorkissa saa melkein kaikkialla hyvää italialaista ruokaa. Samaahan ei tapahdu Italiassa.

Yhtä kaikki, jätimme ravintolan kuuluisan itse tehdyn jäätelön väliin, sillä meitä odotti suuri oopperaelämys. Matkasimme australialaisen ystäväni kanssa sateen läpi ylös Mantattania katsomaan Karita Mattilaa, joka esiintyy täällä haukutussa Toscassa Metropolitan oopperassa.

Tosca
Parasta Toscassa oli Karita Mattila. Kuva Mary Altaffer / AP.

En voi ymmärtää, mitä esitykselle buuanneet ihmiset ovat lavalla nähneet. Sillä tämä ilta Metropolitanissa oli yhtä oopperan juhlaa ja taikaa. Miten huono ja parjattu esitys voikaan olla näin hyvä? Se oli uskottava ja koskettava tarina rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, tyhmyydestä ja katkeruudesta.

Minusta haukutut puvutkaan eivät olleet mitenkään epäonnistuneita, mutta toisen näytöksen lavaste kyllä oli aika kaamea. Se näytti enemmän koululuokalta kuin rikkaan miehen kodilta kauheine keltaraitaisine seineen ja seinille laitettuine karttoineen. Valaistuskin oli välillä outo: laulajat esiintyivät kalseassa valossa ja lopun tornista heittäytyminen näytti koomiselta, kun valomiehes oli myöhässä ja Tosca jäi kiikkumaan tornin aukon reunalle.

Parasta Toscassa oli tietenkin Tosca itse, eli Karita Mattila. Hän oli kerrassaan häikäisevän hyvä. Mattila lauloi täydellisesti ja näytteli mestarillisesti. Pakkohan sitä oli lopussa huutaa bravoota.

Kun pääsimme ulos oopperasta, sadekin oli tauonnut.

Kesän hieno loppu

Tiistai, Syyskuu 1st, 2009

On ollut kerrassaan komea loppukesä. Päivisin aurinko on paistanut, ja iltaisin tähdet ovat loistaneet.
Madonna oli Jätkänsaaren konsertissaan todella massiivinen, Grace Jones Flow-festivaaleilla valtavan dramaattinen. Kenneth Kvarnströmin tanssiteos Alminsalissa oli musta ja kaunis, Carl Knifin koreografia Lume-teatterissa valkoinen ja puhdas.
Sitten viime viikon sunnuntaina lauloi Maija Vilkkumaa.

Jokaisen elämän varrella on sellaisia konsertteja tai taide-elämyksiä, jotka jättävät jäljen. Tuleekohan Maija Vilkkumaan Huvilateltan konsertista sen nähneille sellainen?
Palaan hetkeksi konserttiin, koska se oli yksi sunnuntaina päättyneiden juhlaviikkojen kohokohdista.

maija_vilkkumaa.jpg
Maija Vilkkumaa juhli taiteilijajuhlansa Huvilateltassa. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Vilkkumaa juhli kahtakymmentä vuottaan muusikkona kolmessa osassa. Ensin esiintyi Tarharyhmä, jossa Vilkkumaa soitti ja lauloi uransa alussa. Lavalla oli myös näyttelijä Minna Haapkylä. Hän oli säkenöivä – basson varressakin.
Sitten näyttämölle marssivat vitsikkäät Hunajamelonit, joissa Vilkkumaa on soittanut koskettimia.

Kuin herkullisena jälkiruokana Vilkkumaa oli väliajan jälkeen lavalla yksin. Siitä konsertti vasta alkoikin kasvaa, kohota ja tihentyä.
Vilkkumaalla on loistava draaman ja rytmin taju ja hän oli tuona iltana loistavassa vedossa. Alkupuolella Vilkkumaa puhui enemmän, loppua kohti vain musiikki puhui.
Monen muun Huvila-teltan esiintyjän välispiikit ovat olleet näillä Juhlaviikoilla löysiä kuin kananmuna ennen paistoa. Turhanpäiväisiä yleviä sanoja ja lässytyksiä, joista ei jää mitään mieleen. Tai pikemminkin: jotka haluaa heti unohtaa.
Mutta Vilkkumaa oli välillä hauska kuin stand up -koomikko ja varsinkin konsertin lopussa niin liikuttava, että ainakin meidän rivissämme monen silmän kulmassa näkyi jotakin kiiltävää.
Mitä muuta voi, jos artisti ja äiti kuvailee viimeistä kappalettaan kertomalla, miten hienoa on seurata pienen ihmisen kasvua. Kun toinen ei vielä voi tietää, miten mainioita ovat Hemuli ja Pikku Myy. Ja jos on jo oppinut sen, ei ehkä vielä ole kuullut Peppi Pitkätossusta. On niin paljon uutta, niin paljon löydettävää.

Sitten Vilkkumaa lauloi näin:
Ei hätää kulta, nyt on yö/
paa tyynyyn pää/
yö tuntee kaiken sen mikä on/
mut mitä ei nää/
Ja kuule se kuiskii: hei tuu/
se kutsuu sua seikkailuun/
kauaksi korkeuksiin/
paina vain silmäsi kii/
Ja sitten anna mennä/
mä vierelläs lennän/
mä tiedän enemmän/
ja mä näytän sulle kaiken kauniin/
kaiken minkä tiedän

Lähes koko yleisö seisoi Huvila-teltassa jo kauan ennen konsertin loppua.
Ei illan olisi halunnut päättyvän. Eikä tämän kesän. Mutta jos sen pitää loppua, tämä oli sille hieno loppu.

Grace, mikä tyyli, lyyli

Tiistai, Elokuu 18th, 2009

Palaan vielä lauantain tapahtumiin ja Helsingissä järjestettyyn Flow-festivaaliin. Sää suosi, ja mikä mainio tapahtuma Flow olikaan. En ole festivaali-ihminen, mutta tässä häppeningissä oli tyyliä. Jopa ruokapuoli oli hoidettu hienosti: ei rasvassa käristettyjä pikkumuikkuja, vaan esimerkiksi herkullisia klubileipiä suoraan uunista.

Illan tullen festivaalialueen sadat lamput muuttivat koko teollisuustantereen jotenkin taianomaisen näköiseksi.

Silti ilman Grace Jonesin esitystä jotain olisi jäänyt puuttumaan. Jones peittosi Madonnan mennen tullen ainakin neljässä sarjassa: spontaanisuudessa, puvuissa, lauluäänessä ja jopa pakaroiden esittelyssä.

grace_jones_combo.jpg
Kuvat Juhani Niiranen / HS ja Empics Entertainment / Lehtikuva.

Jonesin tyylissä parasta oli, ettei koskaan voinut arvata, mitä hän tekee tai pukee ylleen seuraavaksi. Hänellä on oma ylidramaattinen ja humoristinen linjansa, joka tuskin on muuttunut paljon Studion 54:n ajoista, mutta koska se on niin erityinen ja omaperäinen, sen ei tarvitsekaan muuttua. Hän ei näyttänyt naiselta, joka yrittää näyttää itseään nuoremmalta. Hän näytti naiselta, joka näytti 61-vuotiaalta itseltään.

Päässä Jonesilla oli aina jotakin hyvin kummallista, kuten nyt vaikka suosikkini kirkkohattu, kultainen lehtimäinen päähine, joka päässään Jones kutsui katsojat kylään ”hänenlaiseensa kirkkoon”. Kirkkohatussaan Jones muisteli Michael Jacksonia ja värisytteli pakaroitaan.

grace_jones.jpg
Kuva Empics Entertainment / Lehtikuva. 

Lopun hienoin hetki oli tietenkin se, kun laulaja tuli pimeälle lavalle, ja yhtäkkiä katosta iskeytyi lavalle lasersäteet. Ne osuivat Jonesin päässä olleeseen diskopallomaiseen hattuun, josta säteet levisivät festivaalikansan ylle.

Pieni yksinkertainen efekti, verraton lopputulos.

Sellaisia ei Madonnan showssa nähty. 

Rinne Niinikoski puvustaa oopperan

Torstai, Kesäkuu 11th, 2009

Tein päivän lehteen pienen uutisen ooperarintamalta. Ensi maaliskuussa Suomen Kansallisoopperaan tulee ensi-iltaan Verdin Naamiohuvit. Ja nyt se hyvä uutinen: oopperan puvustavat Piia Rinne ja Noora Niinikoski. Vaatesuunnittelijat!

Rinne Niinikoski on saanut tehtäväkseen Verdin oopperan, joka pohjautuu Kustaa III:nen murhaan. Kuten kaikki kustavistit muistavat, tuo murha tapahtui oopperan naamiaisissa. Verdi sijoitti oman oopperansa murhan poliittisista syistä Bostoniin, mistä ohjaajat ovat välillä siirtäneet tapahtumat myös oikeille paikoille Tuhkolmaan. Vilppu Kiljusen ohjaama ooppera tapahtuu tämän ajan Bostonissa, politiikan maailmassa.

Monta kertaa ooppera elää menneessä ja näyttääkin siltä, mutta tämä tuotanto kuulostaa nykypäivältä. Ja kun Rinne Niinikoski tekee puvut, ei tarvitse pelätä, ettei oopperan lavalla olisi kuuntelemisen lisäksi myös katseltavaa. Fashionistoille vielä sellainen tieto, että liput tulevat myyntiin elokuun 10. päivä.

Kenen housuissa Tero Saarinen tanssii?

Keskiviikko, Kesäkuu 10th, 2009

Kerroin blogissa jokin aika sitten Don Johnson Big Bandin uudesta musiikkivideosta, jossa esiintyy tanssitähti Tero Saarinen. Video on todella näkemisen arvoinen. Saarisen tanssi on koskettavaa ja hauskaakin.

Muoti-ihmisen silmään pisti Saarisen asu. Hän tanssii videolla harmaassa puvussa, joka tuntuu venyvän huipputanssijan yllä vaikka mihin asentoihin. Kun kävin Hanna Sarénin uudelleen avatussa liikkeessä, suunnittelija kertoi, kuka puvun on suunnitellut. Hän itse.

Sarén paljasti myös, että puvun joustavuuden salaisuus on lykrassa (vai olikohan se elastaanissa), jota on villan joukossa.

Sitten törmäsin uudessa Salutorgetin kahvilassa myös itseensä Saariseen. Hän sanoi, että ostaa pelkästään Sarénin pukuja. Maestro on mieltynyt Sarénin housujen leikkauksiin. Housut eivät ole suorat, vaan kuin vääräsäärille suunnitellut. Kun ne ovat päällä, leikkaus tuo housuihin ja niiden puntteihin tanssijan kaipaamaa liikettä – tai tohtisiko sanoa vipinää.

Ja video, sitä voi edelleen katsella täällä.

Laura Pausinin vaatekaapissa

Perjantai, Toukokuu 22nd, 2009

Kun italialainen Laura Pausini piipahti maailmankiertueellaan keskiviikkona Suomessa, hänellä oli yllään huippusuunnittelua. Jos joku teistä oli paikalla ja mietti, mistä asut oli hankittu, vastaus on Armanilta.

pausini_2_kuvaa_466.jpg
Laura Pausini esiintyi Suomessa Emporio Armanin asuissa.

Toki italialainen Pausini pyysi pukusuunnittelijaksi nimenomaan italialaisen muotitalon. Ja Armani oli ainakin kuvien ja luonnosten mukaan juuri oikea valinta: ei mitään Jean Paul Gaultierin Madonnalle aikoinaan suunnittelemia tissitötteröitä, vaan saman henkistä kuin Pausinin musiikkikin: klassista, kaunista, eikä mitään liian erikoista.

Myös taustalaulajat on puettu Armaniin.

Koskahan suomalaiset artistit alkavat palkata omia muodinluojatähtiämme esiintymisasujensa suunnittelijoiksi? Ensimmäisenä suunnitteluapua voisi suositella Jari Sillanpäälle. Euroviisujen katsojat tietävät miksi.

Kiitos Don Johnson

Torstai, Huhtikuu 23rd, 2009

Nykytanssin suurmiehen Tero Saarisen tanssista saa nauttia aivan liian harvoin. Siksi iso käsi Don Johnson Big Bandille, joka on pyytänyt Saarisen esiintymään uusimpaan musiikkivideoonsa.

Olettehan jo kuulleet asiasta? Jos pitää Saarisesta, häntä saa nyt katsoa vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin, sillä hän tanssii esimerkiksi täällä.  

Videolla harmaapukuinen mies liikkuu valkoisessa tilassa. Hän liukuu, sätkii ja hytkyy. Menee päin seinää.

Saarinen on sanonut, että hänelle Don Johnson Big Bandin uusi kappale kertoo ylikuormittuneen ihmisen mielestä: on toistoa, rutiinia, maanisuutta. Saarisen videolle luoma hahmo kiikkuu ratkaisun reunalla ja kurottaa kohti uutta.

Hetkittäin kaikki on luhistumassa, sitten katsojaa jo naurattaa – Saarinen on tanssin humoristi. Hieno veto, Don Johnson Big Band.

Muotikeskustelu

Torstai, Huhtikuu 2nd, 2009

Eilen Radio Helsingin äänimies paljasti Sanomatalon hississä, että radion sivuilla voi käydä kuuntelemassa vanhoja lähetyksiä. Menin sinne ja löysin muiden ohjelmien joukosta myös maanantaisen keskustelumme filosofi Jukka Relanderin kanssa.
Puhuimme viikon aluksi kaksi tuntia muodista. Se on pitkä aika, vaikka aihe onkin rajaton. Relander väittää lähetyksessä, ettei ymmärrä mitään vaatteista, mutta se taisi olla puppua.
Hän esitteli asiantuntevasti muiden muassa tunikan historiaa.
Puhuimme myös esimerkiksi Dannyn nahkapuvusta ja kiharakampauksesta. Muodit muuttuvat, vuosikymmenet vierivät, mutta Dannyn nahkapuku ja kiharat pysyvät.
Kun on kerran löytänyt tyylinsä, miksi siitä pitäisikään luopua?

Kunnia sille jolle se kuuluu

Tiistai, Maaliskuu 17th, 2009

Kun palasin Pariisin muotiviikolta, luin lentokoneessa lehdestä kivan uutisen. Suomen kauneimmat kirjat oli valittu. Minun ja valokuvaaja Jaanis Kerkiksen kirja Sisäänkäyntejä oli vuoden 2008 kaunempien kirjojen joukossa.

aukeama_uusi
Sisäänkäyntejä-kirjan aukeama. Graafikko Timo Tervojan kädenjälkeä.

Asia uutisoitiin, mutta niin kuin joskus ennenkin, unohtui mainita yksi tärkeä nimi. Hän, jonka työ tässä varsinaisesti palkittiin. On graafikko Timo Tervojan ansiota, että kirjasta tuli kaunis, hieno ja luettava.

Palkintoraati sanoi Tervojan työstä näin: ”Jo kirjan komea formaatti ja kansikuva houkuttelevat. Kirjassa on kautta linjan korkeatasoiset kuvat ja hyvä painojälki. Kirjan typografia on vahva ja monet ratkaisut ennakkoluulottomia. Kirjan rakenne on poikkeuksellisen hallittu.”

Helsingin Sanomien julkaisemista kirjoista pääsi finaaliin myös Ilkka Malmbergin ja kuvaaja Hannes Heikuran teos, joka kuvaa Suomea ilmasta käsin. Sen taittoi Kuukausiliitteen AD eli Sami Rissanen.

linnun_silmin
Graafikko Sami Rissanen loi ulkoasun Hannes Heikuran ja Ilkka Malmbergin kirjalle Suomi linnun silmin.

Onnea Tervojalle. Onnea Rissaselle. Onnea kaikille niille nimettömille graafikoille, joiden tekemät kirjat ovat menneet yksin kirjoittajien ja kuvaajien nimiin.

Toki onnea myös kauneimpien kirjojen kuvaajille ja kirjoittajille.

Ja jos kauniit kirjat kiinnostavat, Suomen ja Viron Kauneimmat kirjat 2008 -näyttely on esillä Kansalliskirjastossa 20. huhtikuuta asti. Suomen kauneimpien kirjojen kokoelma kiertää myöhemmin kirjastoissa ja kirjamessuilla.

 

Kirjajonossa

Tiistai, Maaliskuu 3rd, 2009

Seuraa kirjallinen ilmoitus. On käynyt ilmi, että minun ja valokuvaaja Jaanis Kerkiksen kirja Sisäänkäyntejä on Helsingin Kaupunginkirjaston sadan halutuimman kirjan joukossa. Suomen kauneimmista ja kummallisimmista kodeista kertovaa, viime syksynä julkaistua kirjaa jonottaa 103 helsinkiläistä. Sillä tuli sija 25. Listan kärjessä on Karin Ehrnroothin isästään kenraali Adolfista kirjoittama opus. Jonottajia 501. Sen sijaan toinen listalla esiintyvä Adolf on yllätys. Hitlerin Taisteluni-teosta jaksaa yhä vuosikymmenten jälkeen jonottaa 59 ihmistä.

En aiemmin tiennyt, että tällaisiakin listauksia tehdään, mutta meille kirjan tekijöille listalle pääsy on tietysti hurjan hieno uutinen! Jos jokainen lainaaja lukee kirjaa kuukauden, listan viimeinen saa sen luettavakseen kymmenen vuoden kuluttua. Hartaasti toivon, että he toteavat silloin, että hyvää kannatti odottaa.

Kirja kansi
Kirja, jota moni jaksaa (tilaston mukaan) jonottaa.

Muotisirkus on muuten siirtymässä Milanosta Pariisiin, ja minä myös. Jatkan Pariisin muotiviikon humusta loppuviikosta. Kuulemisiin.