Archive for the ‘Kiitämme’ Category

Artek tuoksuu hyvältä

Torstai, Marraskuu 5th, 2009

Viime keväänä kuulin, että Tiia Vanhatapion vaatteet tulevat myyntiin Stockmannille. Se oli iloinen uutinen. Ajattelin, että hienoa jos pieniä suomalaisia merkkejä otetaan myyntiin Stockmannille muutenkin kuin kerran vuodessa nuorten suunnittelijoiden tapahtuman yhteydessä. Ajattelin myös, että Vanhatapion rantautuminen Stockmannille tekee hyvää paitsi tavaratalon valikoimille myös suomalaiselle vaatesuunnittelulle.

Nyt kävin Stockmannilla. Tulin huonolle tuulelle. Syy: Vanhatapion vaatteet on tyrkätty yhteen rekkiin. Eikä hyvältä näytä. Näyttää halpahallilta.
Se ei johdu vaatteista vaan esillepanosta. Missään ei näy Vanhatapion hienoja mainoskuvia, eikä vaatteita ole viitsitty pukea mallinukkien päälle.
Turha valittaa sesongin päätyttyä, jos vaatteet eivät myy.

Mutta Suomen design-maailmassa on tapahtunut myönteinenkin asia.
Posti toi pahvisen paketin, jossa luki Standard. Sen sisällä oli Artekin ja Comme des Garçonsin uusi tuoksu.
Mikä yllätys!

Artekin ja Comme des Garconsin uusi tuoksu
Artekin hajuvesi tuoksuu mystiseltä. Kuva Juha Nenonen.

Ensinnäkin Artekin parfyymipullo on mudan värinen ja mattapintainen laatikko. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta pullo on niin yksinkertainen ja tyylikäs kuin olla voi. Ei kimallusta, ei krumeluuria, ei mielistelyä mihinkään suuntaan. Juuri Artekin näköinen.
Tuoksu on aika voimakas, mutta kiinnostava ja vähän mystinen: kuin muisto ortodoksiluostareista tai -kirkoista. Mikä ihme siinä tuoksuukaan?
Artekin viime aikojen tuoteuutuudet ovat saattaneet herättää enemmän ihmetystä kuin ihastusta, mutta nyt on onnistuttu. Kuka olisi uskonut, että Artek voi olla myös vakavasti otettava tuoksutalo?

Dries van Noten toisti, Givenchy loisti

Tiistai, Lokakuu 6th, 2009

Etenen nyt järjestyksessä. Saman päivän aikana nähtiin Costume Nationalin, Dries van Notenin sekä Givenchyn näytökset.
Iltaa kohti sen kuin parani.

Ensimmäisenä oli vuorossa Costume National. Pidän siitä merkistä. Vaatteet ovat aika yksinkertaisia, mutta niissä on kiinnostavia yksityiskohtia. Olen itsekin ostanut niitä vuosien mittaan.
Tämä näytös ei ollut Costume Nationalin parhaita, mutta mallistossa oli silti paljon silmäniloa. Varsinkin alun nahkayläosia näkisi mielellään Helsingin katukuvassa. Alaosia ei näkisi ilman suurennuslasia, sillä nahkashortisit oli leikattu niin lyhyiksi.

Sitten oli vuorossa Dries van Noten. Belgialainen on viimeiset kaksi kautta ollut upeassa vedossa ja Pariisin lemmikki. Hänen mallistonsa ovat olleet muotiviikkojen parhaimmistoa.
Tämä näytös oli erityisen kiinnostava siksikin, että Dries van Notenia myydään nykyisin myös Helsingissä.

Tällä kertaa van Noten esitteli vaatteensa Place Vendomen laidalla, hotelli Ritzin naapurissa. Siellä oli yllättävä tila: seiniltä ja katosta oli purettu pois kaikki mitä ikinä siellä oli ollutkin, vain muutama seinämaalaus oli jäänyt jäljelle. Niistä erotti esimerkiksi Amerikan intiaanien kuvia. Ne viittasivat siis Yhdysvaltojen menneisyyteen, mutta miksi?

Samaa haluaisi kysyä Dries van Notenilta. Hänkin viittasi mallistollaan menneisyyteen, mutta miksi?
Van Noten oli käyttänyt etnisiä printtikankaita, jollaisista hänet on aiemmin tunnettu. Mukana oli viime kevään menestysmalliston mustavalkoistakin.

Dries van Noten
Dries van Notenin näytöksen etnistä tyyliä. Kuvat Patrick Kovarik / AFP.

Näytöksessä oli hetkensä: huikeita kaulakoruja ja monia kauniita yksittäisiä vaatteita, mutta se ei ollut samalla tavalla kiehtovan yllättävä kokonaisuus kuin viime kausina.
Eikä se näytöksen aikana kasvanut tai kehittynyt. Afrikkalaisuus, intialaiset sari-hameet ja mustavalkoisuuskin esiteltiin heti näytöksen alussa, eikä loppua kohti lavalle enää ilmestynyt mitään uutta.

Mallien tukat roikkuivat märkinä niskassa. Ne näyttivät siltä, kuin mallit olisivat nousseet lavalle suoraan uima-altaasta. Malleille oli myös turhaan laitettu melkein joka sisääntuloon aurinkolasit, kun niissä ei ollut mitään erityistä.

Dries van Notenin suuresta noususta muotimaailman eliittiin kertoo kuitenkin se, että paikalla olivat kaikki. Meidänkin edessämme istui melkein koko September Issue -dokumentista tuttu Amerikan Voguen toimitus. Vain Anna Wintouria − eikä hänen turvamiehiään − näkynyt.

Pariisissa ilta päättyi täysosumaan. Givenchyyn.
Muotitalon näytös oli paras, mitä olen suunnittelija Riccardo Tisciltä nähnyt. Se oli yhtenäinen, kokonainen, harmoninen.
Ja tällainen vaikutelma syntyi, vaikka malleilla oli päissään nahkaiset kypärät ja malliston printit olivat keltamustaa sahalaitakuviota.

Suunnittelija Tiscillä, tai hänen käyttämällään stylistillä, on kyky luoda poikkeuksellisen voimakkaita ja kiinnostavia näytöksiä. Tällä kertaa musiikki oli klassista, ja herkät viulut säestivät mallien kävelyä.

Givenchy
Givenchyn näytös oli täysosuma. Kuvat Francois Guillot / AFP.

Mutta ei ainutlaatuinen tunnelma syntynyt vain kulisseista, se syntyi myös vaatteista. Näytöksen aloitti kulmikas mustavalkoinen osuus. Sitä seurasivat hienot haalarit ja kauniit pliseeratut hameet. Sitten siksakin mallisen lavan valtasivat sahalaitaiset printit, joista oli tehty kenkiä myöten asukokonaisuuksia, jotka eivät näyttäneet kaoottisilta, vaan oudon kauniilta.
Vielä catwalkille ilmestyivät toogamaiset pikku mekot. Niissä oli vähän 50-luvun kotirouvien yöpaitojen henkeä. Yksi niistä oli koristeltu olkapäistä suurilla kiiltävillä kivillä. Seuraavassa asussa samoista kivistä oli tehty liivi. Kyllä vaate voi olla kaunis.

Viimeistään tällä mallistolla Tisci nousi suunnittelijoiden kuninkuusluokkaan.
Lopussa osa yleisöstä taputti suunnittelijalle seisaaltaan. Syystä.

Pariisi esitteli tyyliä ja tylliä

Tiistai, Lokakuu 6th, 2009

Suuret kiitokset teille hyvät blogini lukijat onnitteluista ja kannustuksesta, joita olen saanut siitä asti, kun levisi tieto, että minut on valittu Glorian uudeksi päätoimittajaksi. Vielä tänäänkin on tullut viestejä. Olen niistä jokaisesta pohjattoman iloinen.

Tämä on kolmas päiväni päätoimittajana, ja tämä blogimerkintä tulee Pariisista. Täällä on muotiviikko, ja piipahdin tänne pikaiselle vierailulle. Lauantai Pariisissa oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen, sunnuntai pilvinen, ja tänään on satanut. Ei pientä tihkua, vaan suuria surullisia pisaroita.

Lauantaina, säkenöivää säätä myötäillen, nähtiin yksi muotiviikon iloisimmista näytöksistä. Victor & Rolf olivat palkanneet näytöksensä laulajaksi Roisin Murphyn, eivätkä vaatteet todella hävinneet laululle. Niistä ei puuttunut tyyliä − eikä tylliä!

Victor & Rolf
Victor & Rolfin näytöksessä nähtiin huumoria. Kuvat Sami Sykkö / HS ja Leena Aro.

Melkein jokaisessa vaatteessa oli tyllistä tehtyjä siivekkeitä, helmoja ja kauluksia. Mallit olivat lavalla liitäessään kuin eksoottisia etelän lintuja, ja näytöksen tylli-iltapuvut kuin veistoksia: niihin oli koverrettu tai leikattu aukkoja, ympyröitä ja viivoja. Näin oli saatu aikaan pukuja, joissa käveleminen oli ehkä vaikeaa ja jotka vievät paljon tilaa, mutta jollaisia aiemmin ei taatusti ole nähty.

Lopputuloksena oli huikea ja näyttävä kokoelma, jossa oli paljon huumoria − kuten nyt vaikka keltainen munan mallinen yläosa. Tällaisesta näytöksestä osaa nauttia, sillä huumori on harvinaista herkkua muotinäytöksissä.

Kaksikko esiintyi muuten muotiviikon alla ilmestyneessä lehdessä moottorisahan kanssa. Kuvassa oli myös malli, jonka yllä oli tylliunelma, joka oli ilmeisesti saanut kuvauksessa kyytiä. Tyllinpalat olivat lentäneet pitkin studion lattiaa.

Mutta mitä tällä kaikella, näytöksellä ja mallistolla, sitten haluttiin sanoa? Suunnittelijat ovat antaneet kokoelmalleen seuraavan selityksen: kun muualla leikataan laman takia kuluja, he päättivät leikata tylliä.

Bravo, Karita Mattila!

Tiistai, Syyskuu 29th, 2009

Kello pyörähti täällä New Yorkissa juuri yli puolen yön. Päättyi myrskyisä päivä. Pitkien ihanien aurinkoisten syyspäivien jälkeen tänään satoi niin rankasti, että kun olimme syömässä päivällistä trendikkäässä italialaisessa ravintolassa, tarjoilijoiden piti kiikuttaa suuria aurinkovarjoja edestakaisin, etteivät avoimen seinän lähellä istuneet asiakkaat olisi kastuneet.

Ehkä sade oli masentanut myös kokit. Tavallisesti herkullinen ruoka oli mautonta. Se oli yllättävää, sillä New Yorkissa saa melkein kaikkialla hyvää italialaista ruokaa. Samaahan ei tapahdu Italiassa.

Yhtä kaikki, jätimme ravintolan kuuluisan itse tehdyn jäätelön väliin, sillä meitä odotti suuri oopperaelämys. Matkasimme australialaisen ystäväni kanssa sateen läpi ylös Mantattania katsomaan Karita Mattilaa, joka esiintyy täällä haukutussa Toscassa Metropolitan oopperassa.

Tosca
Parasta Toscassa oli Karita Mattila. Kuva Mary Altaffer / AP.

En voi ymmärtää, mitä esitykselle buuanneet ihmiset ovat lavalla nähneet. Sillä tämä ilta Metropolitanissa oli yhtä oopperan juhlaa ja taikaa. Miten huono ja parjattu esitys voikaan olla näin hyvä? Se oli uskottava ja koskettava tarina rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, tyhmyydestä ja katkeruudesta.

Minusta haukutut puvutkaan eivät olleet mitenkään epäonnistuneita, mutta toisen näytöksen lavaste kyllä oli aika kaamea. Se näytti enemmän koululuokalta kuin rikkaan miehen kodilta kauheine keltaraitaisine seineen ja seinille laitettuine karttoineen. Valaistuskin oli välillä outo: laulajat esiintyivät kalseassa valossa ja lopun tornista heittäytyminen näytti koomiselta, kun valomiehes oli myöhässä ja Tosca jäi kiikkumaan tornin aukon reunalle.

Parasta Toscassa oli tietenkin Tosca itse, eli Karita Mattila. Hän oli kerrassaan häikäisevän hyvä. Mattila lauloi täydellisesti ja näytteli mestarillisesti. Pakkohan sitä oli lopussa huutaa bravoota.

Kun pääsimme ulos oopperasta, sadekin oli tauonnut.

Kesän hieno loppu

Tiistai, Syyskuu 1st, 2009

On ollut kerrassaan komea loppukesä. Päivisin aurinko on paistanut, ja iltaisin tähdet ovat loistaneet.
Madonna oli Jätkänsaaren konsertissaan todella massiivinen, Grace Jones Flow-festivaaleilla valtavan dramaattinen. Kenneth Kvarnströmin tanssiteos Alminsalissa oli musta ja kaunis, Carl Knifin koreografia Lume-teatterissa valkoinen ja puhdas.
Sitten viime viikon sunnuntaina lauloi Maija Vilkkumaa.

Jokaisen elämän varrella on sellaisia konsertteja tai taide-elämyksiä, jotka jättävät jäljen. Tuleekohan Maija Vilkkumaan Huvilateltan konsertista sen nähneille sellainen?
Palaan hetkeksi konserttiin, koska se oli yksi sunnuntaina päättyneiden juhlaviikkojen kohokohdista.

maija_vilkkumaa.jpg
Maija Vilkkumaa juhli taiteilijajuhlansa Huvilateltassa. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Vilkkumaa juhli kahtakymmentä vuottaan muusikkona kolmessa osassa. Ensin esiintyi Tarharyhmä, jossa Vilkkumaa soitti ja lauloi uransa alussa. Lavalla oli myös näyttelijä Minna Haapkylä. Hän oli säkenöivä – basson varressakin.
Sitten näyttämölle marssivat vitsikkäät Hunajamelonit, joissa Vilkkumaa on soittanut koskettimia.

Kuin herkullisena jälkiruokana Vilkkumaa oli väliajan jälkeen lavalla yksin. Siitä konsertti vasta alkoikin kasvaa, kohota ja tihentyä.
Vilkkumaalla on loistava draaman ja rytmin taju ja hän oli tuona iltana loistavassa vedossa. Alkupuolella Vilkkumaa puhui enemmän, loppua kohti vain musiikki puhui.
Monen muun Huvila-teltan esiintyjän välispiikit ovat olleet näillä Juhlaviikoilla löysiä kuin kananmuna ennen paistoa. Turhanpäiväisiä yleviä sanoja ja lässytyksiä, joista ei jää mitään mieleen. Tai pikemminkin: jotka haluaa heti unohtaa.
Mutta Vilkkumaa oli välillä hauska kuin stand up -koomikko ja varsinkin konsertin lopussa niin liikuttava, että ainakin meidän rivissämme monen silmän kulmassa näkyi jotakin kiiltävää.
Mitä muuta voi, jos artisti ja äiti kuvailee viimeistä kappalettaan kertomalla, miten hienoa on seurata pienen ihmisen kasvua. Kun toinen ei vielä voi tietää, miten mainioita ovat Hemuli ja Pikku Myy. Ja jos on jo oppinut sen, ei ehkä vielä ole kuullut Peppi Pitkätossusta. On niin paljon uutta, niin paljon löydettävää.

Sitten Vilkkumaa lauloi näin:
Ei hätää kulta, nyt on yö/
paa tyynyyn pää/
yö tuntee kaiken sen mikä on/
mut mitä ei nää/
Ja kuule se kuiskii: hei tuu/
se kutsuu sua seikkailuun/
kauaksi korkeuksiin/
paina vain silmäsi kii/
Ja sitten anna mennä/
mä vierelläs lennän/
mä tiedän enemmän/
ja mä näytän sulle kaiken kauniin/
kaiken minkä tiedän

Lähes koko yleisö seisoi Huvila-teltassa jo kauan ennen konsertin loppua.
Ei illan olisi halunnut päättyvän. Eikä tämän kesän. Mutta jos sen pitää loppua, tämä oli sille hieno loppu.

Tuoretta tavaraa Stockmannilla

Torstai, Toukokuu 28th, 2009

Tänä aamuna lehdessä oli ilmoitus, että Stockmannilla on jälleen avautunut vuosittainen nuorten suunnittelijoiden ja pienten merkkien myyntinäyttely. Mukana on 35 mallistoa: vaatteita, koruja ja tällä kertaa myös muotoilua. Tapahtuman nimi on Sprouts, ja sen suunnittelussa ovat olleet mukana Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat.

Menin heti aamusta katsastamaan tarjonnan. Niinhän keittiömestaritkin tunnetusti tekevät: torille tai tukkuun on mentävä aikaisin, että saa tuoreimman ja parhaimman tavaran.

antti_asplund_kirsi_nisonen.jpg
Antti Asplundin raitoja ja Kirsi Nisosen paljetteja myydään nyt Stockmannilla.

Tällä kertaa esillepano ei ole yhtä näyttävä kuin viime vuonna. Silloin koko tapahtuma oli sijoitettu korkealle lavalle. Nyt ollaan lattiatasolla, ja kaikki näyttää vähän arkisemmalta. Taideteollisen korkeakoulun uniikkikappaleet ovat kuitenkin esillä hauskassa levypömpelissä.

Tarjonta ja valikoima on sen sijaan vielä parempi kuin viime vuonna. Kiinnostavia ovat esimerkiksi Coston hatut, Dustyn miesten trikoovaatteet, I know why no:n suikalemekot, Maria Matintytär Maattolan Suomen muotoiset kaulakorut, Kirsi Nisosen paljettipäähineet, Antti Asplundin raidalliset mekot ja hameet, Zagros Hatamin neppisautojen malliset keraamisen korut, sekä Elina Aallon rullakaihtimet, joiden avulla ikkunalleen pystyy luomaan näkymän kuin olisi Tukholmassa, Tokiossa tai Pariisissa.

Oli myös hauska huomata, että moni nuori suunnittelija pyrkii eteenpäin ihan tosissaan. Käyntikortit oli teetetty ja erinomaiset nettisivut ovat valmiina.

Mukana oli yllättävän monta merkkiä, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Samaan aikaan paikalla pyöri myös vanha tuttuni, joka aikoinaan veti Muoto-lehteä. Hänkin sanoi, ettei suoralta kädeltä tunnista kaikkia mallistoja. Minusta Stockamannilla on onnistuttu, kun muotia ja muotoilua työkseen seuraavillakin on tapahtumassa löytämisen iloa.

Aamulla rekkien välissä pyöri myös monta mummoa, jotka innoissaan tutkailivat nuorten suunnittelijoiden luomuksia. Siinä taisi olla sitä samaa löytämisen iloa.

Teetä tyylillä

Maanantai, Huhtikuu 27th, 2009

Lauantaina oli hieno kevätpäivä, myös siinä mielessä, että löytyi uusi teemyymälä.

Fredrikinkadulla numerossa 55 on avattu teekauppa. Se on pieni harvinaisuus Suomessa: läpikotaisen tyylikäs, mutta myös tunnelmallinen. Ja siellä on herkullinen teen tuoksu.

Koko teenostokokemus on elämys. Asiantunteva myyjä haistattaa teelaadut ja luettelee, mitä kaikkea teessä on. Lopuksi hän kirjoittaa teepussiin mustekynällä, mitä teetä pussissa on.

(lisää…)

Kiitos Don Johnson

Torstai, Huhtikuu 23rd, 2009

Nykytanssin suurmiehen Tero Saarisen tanssista saa nauttia aivan liian harvoin. Siksi iso käsi Don Johnson Big Bandille, joka on pyytänyt Saarisen esiintymään uusimpaan musiikkivideoonsa.

Olettehan jo kuulleet asiasta? Jos pitää Saarisesta, häntä saa nyt katsoa vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin, sillä hän tanssii esimerkiksi täällä.  

Videolla harmaapukuinen mies liikkuu valkoisessa tilassa. Hän liukuu, sätkii ja hytkyy. Menee päin seinää.

Saarinen on sanonut, että hänelle Don Johnson Big Bandin uusi kappale kertoo ylikuormittuneen ihmisen mielestä: on toistoa, rutiinia, maanisuutta. Saarisen videolle luoma hahmo kiikkuu ratkaisun reunalla ja kurottaa kohti uutta.

Hetkittäin kaikki on luhistumassa, sitten katsojaa jo naurattaa – Saarinen on tanssin humoristi. Hieno veto, Don Johnson Big Band.

Ihastuminen Chanelilla

Torstai, Maaliskuu 12th, 2009

Ei sitä minkä tahansa muotinäytöksen takia juokse Pariisin halki sateessa ja tuulessa. Chanel pistää kuitenkin töppösiin vauhtia. Chanel on nähtävä ja siitä myöhästyminen on muotimaailmassa kuin myöstyisi omista häistään tai hautajaisistaan. No ehkä vähän liioittelen.

chanel2.jpg
Vahvoja mustia ja valkoisia linjoja Chanelilta ensi syksyksi. Kaikki kuvat Leena Aro.

Päivä alkoi joka tapauksessa näin: hotellissa ei toiminut nettiyhteys. Tässä työssä se on välttämätöntä, kun pitää lähettää juttuja kotitoimitukseen. Mutta Pariisi on Pariisi, ja juuri tänään yhteydet cybertodellisuuteen oli katkaistu.
Monsiuer, viisi minuuttia, sitten toimii taas.
Ja toimi. Asun pienessä edullisessa hotellissa, mutta isäntäperhe on mukava ja luotettava.

Aikataulu oli jo poskellaan, joten oli laitettava juoksuksi.
Onneksi metro tuli nopeasti. Epäonneksi meidät heitettiin sieltä ulos kesken matkan. Pommiuhka tai terroristiuhka tai jotakin, mutta kun tiedote annettiin vain ranskaksi, ei voinut tietää.
Oli vaihdettava taksiin. Se ei päässyt perille ruuhkan takia.
Oli pantava taas juoksuksi. Sateenvarjo meni rikki.

Mutta tämä oli vielä pientä. Suomalaiskollega oli kuulemma ollut jäädä Grand Palaisin rautaoven väliin taistellessaan paikasta näytöksessä. Urhea muotisoturi vei taisteluvoiton ja pääsi paikalleen.

Kun pääsin katsomoon, valuin hikeä. Eikä Chanel ole se näytös, jossa haluaa esiintyä rillit huurussa ja otsa hiessä. Sillä olisittepa nähneet missä seurassa olin. Lähes kaikilla oli tietysti Chanelia, se on täällä tapana. Herroilla oli suitut tukat ja yhdellä rouvalla jopa korkea kettuhattu päässään.

Claudia Schifferillä, joka näyttää olevan jo katsomon vakiokalustoa, oli kaunis vaalea paitapusero, Chanel-neulehame ja täydellinen kiiltävä keskijakaus.
Milla Jovovichillä oli hauska tiaramainen panta.
Ja oli paikalla muitakin julkkiksia, mutta vasta juuri ennen näytöstä saapunut Kate Moss pisti kuvaajiin todella vauhtia.

En ole koskaan nähnyt sellaista hullunmyllyä. Henkivartijat ja turvamiehet eivät meinanneet saada kuvaajia aisoihin mitenkään. Lavakin meni rikki.
Kate Moss vain hymyili baananinuttura päässään. Miten ihmeessä hän voi säilyä tervejärkisenä maailmassa, joka kohtelee häntä näin järjettömällä tavalla?

Mossista pitää vielä sanoa, että ilman kuvankäsittelyä hän on aika ryppyinen. Rypyt ovat charmikkaita, joten miksi niitä ei siis voisi hieman näyttää mainoskampanjoiden kuvissakin?
Myös Mossin tukka pisti silmään: se oli yllättävän huonosti värjätty. Ehkä tarkoituksella? Päältä väri oli pissankeltainen, alta tumma. Yllä miss Mossilla oli Chanelia, pyjamahousut ja smokkitakki. Oikein tyylikäs yhdistelmä tietysti. Kainalossa hänellä oli poikaystävä, jolla oli likainen tukka mutta hyvä tyyli.

Vielä juuri ennen näytöksen alkua paikalle ryntäsi lyhyt mutta leveä englantilaislaulaja Beth Ditto. Hän laulaa rokkia Gossip-nimisessä bändissä ja esiintyy kuulemma alasti uuden Love-lehden kannessa. Ditto piti huolen, että kaikki huomasivat, kuinka hyviä ystäviä he ovat Kate Mossin kanssa. Kun järjestysmiehet komensivat hänet paikalleen, että show pääsisi alkamaan, Ditto kommentoi:
”Aivan kuin koulussa.”
Englantilainen kohulaulaja Lily Allenkin oli paikalla, mutta piileskeli ilmeisesti jossain, kun häntä ei näkynyt.

chanel1.jpg
Iltapukujen kuningattaria. Karl Lagerfeldin taidonnäytteitä.

Ja nyt viimein itse vaatteisiin. Alku oli musta. Komea. Kapea. Mustiin vaatteisiin oli yhdistetty valkoisia irroitettavia kauluksia ja hihansuita. Koko näytöksen avaus oli tyylikäs kuin taivas, jossa Coco Chanel päättää mitä enkeleillä on yllään.

Väliin mahtui vaaleanpunaisia neuleita, joiden pussihihat ja rusetit tuntuivat ryöpsähtelevän joka suuntaan sekä jadenvihreä osuus. Heikoimmat hetket olivat mustat kiiltävät ryppypintaiset toppatakit, sekä kauheat suurin palloin koristellut trikoot.
Miesten vaatteet eivät toimineet, ja miesmallit näyttivät Chaneleissaan taas kerran siltä, että ne yllä on jotenkin vaikea olla.

Näytöksen kengät olivat hauskoja, tasakattoiset hatut vielä hauskempia. Mallit kantoivat läpinäkyviä kovia muovilaukkuja, joiden sisällä oli Chanelin nahkalaukkuja. Vitsikästä!

Lopussa alkoi vielä uusi nousu. Oli lyhyitä tyylikkäitä cocktail-mekkoja ja pieniin jakkuihin yhdistettyjä pitkiä alaspäin leveneviä tyllihameita. Hieno metallinhohtoinen jakkupuku ja upeita kauluksia, joissa Karl Lagerfeldt oli parhaimmillaan.
Näytös päättyi iltapukuun, joka oli Karen Elsonin yllä. Se peitti kaiken, mutta oli niin seksikäs, että piti ottaa kaiteesta tukea.
Chanel tuntuu paranevan vanhetessaan kuin se kuuluisa viini. Tai ehkä olen tullut siihen ikään. Niin tai näin, taidan olla ihan ihastunut.

Asennetta Givenchyllä

Tiistai, Maaliskuu 10th, 2009

Sunnuntai-iltana Pariisissa oli Givenchyn näytös. Sinne oli valtava tungos. Sisään oli menossa esimerkiksi musiikkimaailman lippalakkipäinen tähti, Kanye West. Hänellä oli kainalossaan tyttöystävä, entinen strippari, joka keikisteli koroissaan ja blondatussa tukassaan innokkaasti kameroille.

givenchy1.jpg
Givenchyltä ei puutu asennetta. Kaikki kuvat Leena Aro.

Katsojakaaoksen syy on suunnittelija Riccardo Tisci, joka on pystynyt luomaan Givenchyn muotitalon ympärille valtavan hypen. Se alkoi varsinaisesti vuosi sitten keväällä, ja onneksi sain olla näkemässä syyn. Silloin esiteltiin mallisto, jota pidettiin heti tuoreeltaan Tiscin ensimmäisenä todellisena onnistumisena Givenchyn suunnittelijana. Kokoelma oli samalla yksi kevään muotiviikkojen parhaista.
Givenchyn päämyymälässä rue Saint-Honorélla mallisto oli myyty loppuun. Näin kertoi tänään yksi liikkeen myyjistä.
Syksyllä nähtiin floppi. Vaatteet sopivat vain tikkulaihoille, eikä hommassa ollut muutenkaan mitään järkeä.
Entä nyt?
(lisää…)