Archive for the ‘Kaupat’ Category

Viime hetken lahjat

Tiistai, Joulukuu 23rd, 2008

Jouluun on vielä yksi yö, joten aikaa on. Älkää hermostuko, jos teiltä puuttuu yhä lahja tai pari. Minulla on kaksi ehdotusta. Käykää Onnissa ja Kruunassa.

Onni löytyy Punavuoresta  ja Kruuna Kruununhaasta. Onni on hauska pieni designputiikki ja Kruuna antiikkikauppa.

 

kaulussisustuscombo.jpg
Irtokaulus Onnista ja designia sekä antiikkia Kruunasta. Kuvat Timo Junttila (vas.) ja Sami Sykkö / HS.

Onnissa myydään jouluksi minikuusia ja irtokauluksia ja designhammastahnaa ja katosta roikkuvia pärekoreja vauvojen kehdoiksi.

Kruunassa on menneiden vuosikymmenten parasta designia.

Jos joululahjat ovat jo löytyneet, käykää ensi vuonna muuten vaan näissä liikkeissä kääntymässä. Vaikka ei ostaisi mitään, niissä tulee hyvä mieli.

 

Marimekko sai jälkikasvua

Tiistai, Joulukuu 16th, 2008

Eilen Marimekko esitteli kaksi uutta perheenjäsentään. Ensimmäinen oli tekstiilisuunnittelija Maija Louekarin pieni suloinen vauva. Louekari oli paikalla, vauva kainalossaan, täysin valkoisessa taidegalleriassa Hietalahden torin lähellä, sillä hän oli suunnitellut kuosin, jota käytetään toisessa Marimekon uudessa tulokkaassa eli laukkumallistossa.

marimekko1.jpg
Uutta Marimekolta. Kirjekuorilaukussa on hauskaa designia. Kuvat Marimekko.

(lisää…)

Salakauppa aukeaa

Keskiviikko, Marraskuu 26th, 2008

Kollega tuli innoissaan töihin. Olemme seuranneet koko syksyn Salakaupan valmistumista, ja nyt ovi Helsingin Pääpostin kulmalla on vihdoin auki.

Hauskaa, että Salakauppa on vihdoin saanut oman tilan. Moni taiteen ystävä varmasti muistaa, että ensimmäisen kerran Salakauppa oli pari vuotta sitten Kiasmassa toisen kerroksen näyttelytilan kulmassa. Toissa kesänä Salakauppa oli hetken auki Jyväskylässä Alvar Aalto-muotoiluseminaarin yhteydessä. Silloin sitä pidettiin auton takakontissa.

Salakauppa 2
Pieni kauppa kadun kulmassa. Kuva Kai Sinervo / HS.

(lisää…)

Hyvällä hinnalla

Tiistai, Marraskuu 25th, 2008

Huomasitte varmasti viime viikolla uutisen, että suomalaisten valokuvataiteilijoiden töitä oli myyty Lontossa kovilla hinnoilla. Hienoa!

Taannoisella New Yorkin matkalla menin Sotheby´sin huutokaupan näyttöön. Kun siellä myydään modernia taidetta, esillä on hienompia teoksia kuin monissa hyvissä museoissa. Eikä taiteen katselu maksa mitään, sillä näytöt ovat ilmaisia.

Kirkko
Sotheby´s New Yorkissa myi Candida Höferin valokuvan 47500 dollarilla.

(lisää…)

Päivitys! Marimekko näkyy sittenkin

Torstai, Huhtikuu 24th, 2008

Eilen kerroin, etteivät Marimekon ja H&M:n yhteistyön hedelmät ole saaneet tuekseen valtavaa maailmanlaajuista mainoskampanjaa.

Eikä olekaan, mutta sen sijaan blogin lukijat ympäri maailmaa ovat huomanneet, että näkyvyyttä on järjestynyt siitä huolimatta.

Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista on tullut viestejä, että H&M:n ikkunoissa Marimekko näkyy komeasti ja niissä lukee isolla Tribute to Marimekko.

H&M:n myymälät sijaitsevat parhailla kauppapaikoilla, joten jos ei muilla, niin ainakin ohikulkijoilla on mahdollisuus huomata, miten ja minkälaisilla vaatteilla H&M kunnioittaa Marimekkoa.

Lontoosta ikkuna on tosin jo ehditty purkaa.

Mutta Suomessa, Marimekon kotimaassa, asiaa ei ole hoidettu alkuunkaan yhtä hyvin. Ikkunat eivät pistä silmään ja monissa myymälöissä kunnianosoitus Marimekolle on työnnetty viimeiseen peränurkkaan.

H&M ja Marimekko, tältä näyttää totuus

Keskiviikko, Huhtikuu 23rd, 2008

Kun Marimekko kertoi aikoinaan yhteistyöstä H&M:n kanssa, se oli hyvä uutinen. Marimekko oli antanut ruotsalaisyhtiölle luvan käyttää kuvioitaan, mutta vaatteiden ja kankaiden värien suunnittelu tapahtui H&M:ssä. Tiedossa oli kaiken järjen mukaan maailmanlaajuinen näkyvyys Marimekolle.

Nyt mallistot ovat kaupassa ja on aika punnita yhteistyön tuloksia.

Miten kävi? Tuliko samanlaista näyttävää maailmanlaajuista mainoskampanjaa kuin Karl Lagerfeldin tai Victor & Rolfin kanssa? Ei tullut.

H&M:n nettisivuilla Marimekko-mallistoa esitellään, mutta mainoksia ei ole näkynyt, ainakaan Suomessa. Soitto H&M:lle Ruotsiin paljastaa, ettei mitään mainoskampanjaa ole tehtykään, joitakin yksittäisiä ilmoituksia lukuunottamatta.

Kävin H&M:n Aleksanterinkadun myymälässä. Mainoksia ei ollut sielläkään, mutta vaatteet sentään oli laitettu esille. Miesten puolella näytti tältä:

H&M ja Marimekko
Marimekon ja H&M:n yhteistyön hedelmiä. Kuva Sami Sykkö / HS.

Mitä luulette, tätäkö tavoiteltiin? Menikö tämä nyt putkeen? 

Louis Vuittonin herkulliset avajaiset

Lauantai, Huhtikuu 12th, 2008

Kun ensimmäinen luksusliike tulee Suomeen, sitä pitää juhlia kunnolla. Siksi menin uudelleen eilen illalla Louis Vuittonin avajaisiin, joista olin poistunut aiemmin päivällä. Liike sijaitsee Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun kulmassa.

Vuittonin liikeVuittonin myymälä. Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.

Kello oli vähän vaille kuusi, ja televisiosta tuttu Pauli Aalto-Setälä kurkisteli jo kaupan ikkunoista sisään Mikonkadun puolella. Kehotin Paulia menemään reippaasti sisälle.

”Ovet eivät vielä ole auki”, Pauli naurahti.

(lisää…)