Archive for the ‘Elokuvat’ Category

Sartorialist otti kuvan

Keskiviikko, Lokakuu 21st, 2009

Kävin eilen illalla katsomassa Julie & Julia -elokuvan. Miten valloittava tarina naisista, ruuasta, keittokirjoista ja blogeista.

Suurin osa teistä varmasti tietää elokuvan juonen. Loistava Meryl Streep esittää Julia Childia, naista, joka opetti 1960-luvulla amerikkalaiset kokkaamaan kuin ranskalaiset. Amy Adams taas on Julie Powell, joka saa 40 vuotta myöhemmin päähänsä valmistaa kaikki Childin sadat reseptit yhden vuoden aikana. Blogissaan hän kertoo, millainen soppa siitä syntyy.

Elokuva on esimerkki uuden median eli blogien vallasta. Tuntematon Powell keksi omaperäisen idean, tarjoili sen hauskasti netissä – ja hänestä tuli maailmankuulu. Epäilemättä myös hyvin varakas.
Ja tämä kahden naisen elämän pohjalta tehty elokuva, sehän on niin herkullinen, että jokaisen pitäisi nähdä se. Ainakin jos sataa tai on muuten ankeaa. Kuten vaikka tänään.

Myös muotimaailmassa blogit ovat nykyisin tärkeitä, niin tärkeitä, että vaikutusvaltaisia muotitoimittajia ja sisäänostajia siirretään muotitalojen näytöksissä taaemmas, jotta kuuluisimmat bloggaajat voivat raportoida – parhaassa tapauksessa suorana – näytösten etupenkeistä.

Yksi näistä uusista muotimaailman vaikuttajista on Scott Schuman. Hän on tallentanut Sartorialist-blogiinsa katumuotia jo vuosia, ja kuva kuvalta Schumanin asema muotimaailmassa on kohentunut. Nyt häntä pyydetään kuvaamaan muotijuttuja myös muotilehtiin, ja tänä syksynä Barneys-tavaratalo New Yorkissa houkutteli Schumanin valitsemaan mieleisensä kokoelman tavaratalon miestenvaateosastolle.

Kuvaa Schuman silti yhä tavallisia ihmisiäkin. Pari viikkoa sitten Pariisissa Tuileriesin puistossa, hetki ennen Victor & Rolfin näytöksen alkua, pienikokoinen herra tuli kysymään saisiko ottaa kuvan.

Aplodit Lanvinille!

Maanantai, Maaliskuu 9th, 2009

Ei sitä voi tietää, mutta ennustaa voi: Lanvin taitaa olla tämän Pariisin muotiviikon voittajia. Muotitalo esitteli lauantai-iltana malliston, jossa oli kaikki kohdallaan. Jokaista saumaa ja paljettia myöten.
Lanvin on viime vuosien kiinnostavimpia muotitaloja. Siksi suuren teollisuushallin katsomossa Pariisin laitakaupungilla istui koko maailman muotikerma. Ja Alber Elbazin suunnittelema mallisto sai kerman tutisemaan ja värähtelemään niin, että vähänkin pidemmän näytöksen aikana kermasta olisi tullut voita.

lanvin1.jpg
Kuin Hollywood-tähtien vanhan ajan glamouria, mutta kuitenkin nykymuotia. Lanvinin syksy 2009. Kuvat Leena Aro.

Muotimaailman titaanit istuivat tietenkin eturivissä. American Voguen Anna Wintour ja hänen pahin kilpailijansa Ranskan Voguen Carine Roitfeld oli laitettu istumaan vastapäätä. Roitfeld oli pukeutunut valkoiseen takkiin, jossa oli olkapäillä tupsuja. Kauempaa ne näyttivät jäniksen käpälöiltä, mutta lähempää kävi ilmi, että minkkiähän ne toki olivat. Roitfeldin valkoinen takki loisti pimeässä, Wintouria ei sen sijaan meinannut erottaa rivistä. Erä Roitfeldille!
(lisää…)

Elokuvakuvatähti, jota kannattaa katsoa

Maanantai, Tammikuu 5th, 2009

Viime perjantaina tuli tieto, että Kuopiosta kotoisin oleva näyttelijä Maria Heiskanen on ehdolla parhaan naiselokuvanäyttelijän palkinnon saajaksi, Ruotsissa!

Mahtavaa! Heiskanen on pääosassa Jan Troellin hienossa elokuvassa Ikuistetut hetket, joka on myös Ruotsin Oscar-ehdokas.

maria_web.jpg
Ihana Maria Heiskanen loistaa Ikuistetuissa hetkissä. Kuva Paul Hansen / Scanpix.

Kävin katsomassa Ikuistetut hetket joulun pyhinä, koska vanha luokkakaverini Maria Heiskanen näyttelee naispääosan. Heiskanen esittää elokuvassa alistettua vaimoa, joka ei alistu. Elokuvan ihmiset ovat köyhiä ja elämä kovaa. Koskettavan elokuvan karu maisema on sadan vuoden takaa Ruotsista, mutta samanlaista menoa ja läträämistä viinan kanssa näkee yhä myös Suomessa.

Parasta Ikuistetuissa hetkissä on ilman muuta Maria Heiskanen. Hänen, niin kuin yksi kollega kuvaili, ei tarvitse kuin katsoa kameraan. Se riittää.

Käykää katsomassa. Se riittää.