Etenen nyt järjestyksessä. Saman päivän aikana nähtiin Costume Nationalin, Dries van Notenin sekä Givenchyn näytökset.
Iltaa kohti sen kuin parani.
Ensimmäisenä oli vuorossa Costume National. Pidän siitä merkistä. Vaatteet ovat aika yksinkertaisia, mutta niissä on kiinnostavia yksityiskohtia. Olen itsekin ostanut niitä vuosien mittaan.
Tämä näytös ei ollut Costume Nationalin parhaita, mutta mallistossa oli silti paljon silmäniloa. Varsinkin alun nahkayläosia näkisi mielellään Helsingin katukuvassa. Alaosia ei näkisi ilman suurennuslasia, sillä nahkashortisit oli leikattu niin lyhyiksi.
Sitten oli vuorossa Dries van Noten. Belgialainen on viimeiset kaksi kautta ollut upeassa vedossa ja Pariisin lemmikki. Hänen mallistonsa ovat olleet muotiviikkojen parhaimmistoa.
Tämä näytös oli erityisen kiinnostava siksikin, että Dries van Notenia myydään nykyisin myös Helsingissä.
Tällä kertaa van Noten esitteli vaatteensa Place Vendomen laidalla, hotelli Ritzin naapurissa. Siellä oli yllättävä tila: seiniltä ja katosta oli purettu pois kaikki mitä ikinä siellä oli ollutkin, vain muutama seinämaalaus oli jäänyt jäljelle. Niistä erotti esimerkiksi Amerikan intiaanien kuvia. Ne viittasivat siis Yhdysvaltojen menneisyyteen, mutta miksi?
Samaa haluaisi kysyä Dries van Notenilta. Hänkin viittasi mallistollaan menneisyyteen, mutta miksi?
Van Noten oli käyttänyt etnisiä printtikankaita, jollaisista hänet on aiemmin tunnettu. Mukana oli viime kevään menestysmalliston mustavalkoistakin.
Dries van Notenin näytöksen etnistä tyyliä. Kuvat Patrick Kovarik / AFP.
Näytöksessä oli hetkensä: huikeita kaulakoruja ja monia kauniita yksittäisiä vaatteita, mutta se ei ollut samalla tavalla kiehtovan yllättävä kokonaisuus kuin viime kausina.
Eikä se näytöksen aikana kasvanut tai kehittynyt. Afrikkalaisuus, intialaiset sari-hameet ja mustavalkoisuuskin esiteltiin heti näytöksen alussa, eikä loppua kohti lavalle enää ilmestynyt mitään uutta.
Mallien tukat roikkuivat märkinä niskassa. Ne näyttivät siltä, kuin mallit olisivat nousseet lavalle suoraan uima-altaasta. Malleille oli myös turhaan laitettu melkein joka sisääntuloon aurinkolasit, kun niissä ei ollut mitään erityistä.
Dries van Notenin suuresta noususta muotimaailman eliittiin kertoo kuitenkin se, että paikalla olivat kaikki. Meidänkin edessämme istui melkein koko September Issue -dokumentista tuttu Amerikan Voguen toimitus. Vain Anna Wintouria − eikä hänen turvamiehiään − näkynyt.
Pariisissa ilta päättyi täysosumaan. Givenchyyn.
Muotitalon näytös oli paras, mitä olen suunnittelija Riccardo Tisciltä nähnyt. Se oli yhtenäinen, kokonainen, harmoninen.
Ja tällainen vaikutelma syntyi, vaikka malleilla oli päissään nahkaiset kypärät ja malliston printit olivat keltamustaa sahalaitakuviota.
Suunnittelija Tiscillä, tai hänen käyttämällään stylistillä, on kyky luoda poikkeuksellisen voimakkaita ja kiinnostavia näytöksiä. Tällä kertaa musiikki oli klassista, ja herkät viulut säestivät mallien kävelyä.
Givenchyn näytös oli täysosuma. Kuvat Francois Guillot / AFP.
Mutta ei ainutlaatuinen tunnelma syntynyt vain kulisseista, se syntyi myös vaatteista. Näytöksen aloitti kulmikas mustavalkoinen osuus. Sitä seurasivat hienot haalarit ja kauniit pliseeratut hameet. Sitten siksakin mallisen lavan valtasivat sahalaitaiset printit, joista oli tehty kenkiä myöten asukokonaisuuksia, jotka eivät näyttäneet kaoottisilta, vaan oudon kauniilta.
Vielä catwalkille ilmestyivät toogamaiset pikku mekot. Niissä oli vähän 50-luvun kotirouvien yöpaitojen henkeä. Yksi niistä oli koristeltu olkapäistä suurilla kiiltävillä kivillä. Seuraavassa asussa samoista kivistä oli tehty liivi. Kyllä vaate voi olla kaunis.
Viimeistään tällä mallistolla Tisci nousi suunnittelijoiden kuninkuusluokkaan.
Lopussa osa yleisöstä taputti suunnittelijalle seisaaltaan. Syystä.
