Marimekko palasi menneeseen

Sami Sykkö | Julkaistu 16. 11. 2009 20:47

Marimekko esitteli viime viikolla ensi kevään mallistonsa. Herttoniemeen Marimekon tehtaalle oli kutsuttu toimittajia ja muotimaailman vaikuttajia.
Täyttä oli, eikä ihme.
Marimekko on viime vuosina järjestänyt Suomen kiinnostavimmat muotinäytökset ja onhan yritys koko ajan uutisissakin. Johtajia on lähtenyt ja ihmisiä pistetään pellolle. Samaan aikaan toimitusjohtaja Mika Ihamuotila on vedonnut julkisuudessa siihen, että väkeä pitää irtisanoa, jotta tuotantoa voidaan pitää Suomessa.
Vaatteita täällä ei ilmeisesti kuitenkaan enää juuri tehdä. Jos käy Marimekossa ja katsoo muiden kuin tasaraita- ja pallopaitojen tuotelappuja, vaatteet on tehty lahden toisella puolella Virossa ja Liettuassa, tai Kiinassa.

Sitten ensi kevään näytökseen. Tehtaalle kangaspainon puolelle oli rakennettu näytöslava. Se oli pystytetty painokoneiden päälle. Hauska idea.
Sisustuspuolen uutuudetkin olivat kuulemma esillä − jossain.

Marimekon näytös 2
Marimekon ensi kevään helmiä. Kuvat Leena Aro.

Ihamuotila kertoi aluksi, että ensi kevään mallisto on paluu juurille. Näytöksen jälkeen oli helppo olla samaa mieltä. Oli menty taaksepäin.
Näytös ei ollut samaa tasoa kuin silloin, kun Samu-Jussi Koski veti vaatepuolta. Hänen kaudellaan näytöksissä oli kunnon stailaus ja kansainvälinen meininki. Nyt ei ollut.

Entä itse vaatteet?
Malliston punainen lanka tuntui olevan unikkokuosi, josta oli tehty mekkoja ja yläosia. On aiheellista kysyä miksi. Onko unikko Marimekon suunnittelijoiden pakkopulla vai sittenkin kovin mahdollinen haaste? Haluaako jokainen Marimekon suunnittelija vuorollaan tarttua unikkoon ja tehdä siitä omat versionsa?
Näytöksen unikkovaatteet olivat kauniita ja väritykset onnistuneita, mutta olisiko niiden aika ollut vasta esimerkiksi viiden vuoden päästä? Vastahan unikosta päästiin.

Marimekon näytös 3
Kauniita värityksiä raitavaatteissa.

Muuten mallisto oli yhdistelmä vähän kaikkea. Siitä ei puuttunut kuin suunta.
Joukkoon mahtui tasaraitamekkoa ja jopa samaa mustavalkoista kuosia, jota käytettiin H&M:n Marimekko-halpamallistossa pari vuotta sitten. Toisaalta siinä oli monta mukavan rentoa vaatetta, ja esimerkiksi kiinnostavia mustavalkoraidallisia laskostettuja mekkoja sekä raitavaatteita, joissa oli kauniit harmaat ja toisissa kelta-vaaleanpunaiset väritykset.

Marimekko lanseeraa keväällä myös kenkämalliston. Sen on suunnitellut Julia Lundsten, Finsk-kenkämerkin perustaja. Lundsten on taitava suunnittelija ja voin olla väärässä, mutta minusta Marimekon vaatteita ja kenkiä ja kaikkia muitakin tuotteita pitäisi yhdistää tietty mutkattomuus, ei muodikkuus. Nyt kengät näyttivät siltä, että niitä voitaisiin myydä esimerkiksi Englannissa Office- tai Shellys-kenkäketjujen liikkeissä. Nämä ketjut kauppaavat nimenomaan viimeisintä kenkämuotia.

Marimekon näytös 1
Ensi kevääksi Marimekko lanseeraa myös kenkämalliston.

Näytöksessä kuulin, että Marimekolle on tulossa uusia suunnittelijoita ulkomailta.
En tiedä, tarvitseeko yritys enää yhtään uutta suunnittelijaa. Sen sijaan se tarvitsee vaatepuolelleen suunnan, linjan ja taiteellisen johtajan, joka tietää mitä tekee ja minne vaatepuolta vie.

27 vastausta artikkeliin “Marimekko palasi menneeseen”

  1. sampsa kirjoittaa:

    Mikä sivallus Sami – ja niin oikein.

    Ei pankkimiehet osaa ihan kaikkea rahoitusmaailman ulkopuolellakaan :)

  2. Iloinen kirjoittaa:

    Yes kiitti raportista! Tuo oli just sitä mitä hieman odotinkin, ja suoraan sanoen vaatekuvien perusteella niin enpä ollut mitenkään jippijaajee koskien mallistoa. Vaikeaa on vaatebisnes muuta tähän ei voi oikein sanoa.

  3. Taiteellisesta johtajasta kirjoittaa:

    Muistamme kaikki varmaan kuinka innoissamme olimme toivottamassa tervetulleeksi Tom Dixonia Artekin taiteelliseksi johtajaksi, ja miten kävikään? Designeri käytti Artekia tylysti hyväkseen omien tuotteidensa esilletuomisessa. Olen samaa mieltä Sykön kanssa että Marimekon tuotetulvaan pitäisi löytyä kunnon narustapitelijä. Ehkä luova johtaja olisikin jokin muu kuin pelkkä suunnittelija jolla on täysin oma agenda omien luomuksiensa tai tyylisuuntansa buustauksessa.

    Go Marimekko go, hienolta näytti ainakin nämä kuvat (ilman unikkoa)…

  4. Pekka kirjoittaa:

    Minustakin näytös oli iloinen ja värikäs. Pidin erityisen onnistuineina myös mallivalintoja – suosikkini oli ehdottomasti hopeanharmaatukkainen vanhempi ruotsalaismalli!

    Kommentoimatta kummemmin näytöksen stailausta – joka kyllä mielestäni oli ihan onnistunut – haluaisin, Sami, huomauttaa, että näytöshän oli viimeinen kaipaamasi Samu-Jussi Kosken näyte linjastaan, ja vaatteet suurelta osin Kosken itsensä suunnittelemia!

    Tietääkseni uusi taiteellinen johtaja Virva Launo on palkattu taloon vasta tämän malliston suunnittelun jälkeen. Odotellaan innolla, mitä tulevat kokoelmat tuovat tullessaan. Ainakin miesten vaatteita olisi hauska nähdä Marimekonkin mallistossa!

  5. Van der saar kirjoittaa:

    Kuka on Sami Sykkö? Onko tuon rillipään kommentit ja olemus jotenkin tärkeitä tälle maalle ja meidän muoti- ja kauneuskulttuurin edistämisen kannalta?

  6. jepjep kirjoittaa:

    ihania suihkuverhoja! näihin suomen naiset hullaantuvat!

  7. minimi kirjoittaa:

    Olen aika vanha akka, mutta muistan vielä lastenhuoneeni verhot; sinikeltaiset unikot joita inhosin jo silloin. Eikö sitä viheliäistä kuosia voida edes vähäksi aikaa laittaa syrjään?

  8. Mimi de Paris kirjoittaa:

    Olen Sami kanssasi täysin samaa mieltä, Unikkoa on nähty puuduttavan paljon. Varsinkin tuo sini-oranssisävyinen unikko on jo niin kulunut. Koko kuosi kärsii inflaation ja muuttuu inhokiksi, koska sitä käytetään kaudesta toiseen. Osa raitakuoseista näytti siltä, mitä löytyy myös Tarjoustalosta ja muutama asu oli aivan kuin vintage Vuokkoa, jopa leikkaukset ja kankaat!

    Marimekon vaatepuolen nykytilaa voitaisiin tiivistää Anssi Kelan sanoin ”Mari hei sun täytyy muuuttuu, sun elämältä suunta puuttuu sä tartut tikkuun jokaiseen, se ei johda mihinkään….” Tikku on tässä laulussa unikkokangas ja Milla luonnollisesti Mari…..

    Lundstedin kengistä pidin kovasti, hienoa että lahjakas Julia on saatu suunnittelemaan Marimekolle kenkiä.

    Kaikesta huolimatta uskon, että kansallisikonimme Marimekko on hyvissä käsissä. Ihamuotila on oikea henkilö viemään Marimekkoa uuteen suuntaan….

    PS. Van der Saar vastaus on: KYLLÄ ehdottomasti! Juuri Samin kommentteja me haluamme kuulla ja lukea.

  9. Lea kirjoittaa:

    Tämä menee nyt aiheen vierestä, mutta viimeksi eilen ompelin ratkennutta saumaa – kolmannen kerran, kolmannesta paikasta – Ritva Fallan suunnittelemasta ihanasta Marimekon unelmanohuesta neulemekosta. Joka on tehty Kiinassa.

  10. Holobov kirjoittaa:

    Täysin samaa mieltä Sami Sykön kanssa.

  11. Neiti Seinäjoelta kirjoittaa:

    Kuka on Van der saar? Joku onneton tunari kai, joka ei siedä sitä, että tässä maassa edes jollakin herralla on tyyliä. Niin kuin Samilla. Sami raportoi tuoreesti ja rehellisen tuntuisesti muodin maailmasta, olipa se sitten muotoilua, vaatteita, arkkitehtuuria tai sisustusta. Lisäksi sellaisella kielellä, jota on helppo lukea ja ymmärtää. Hyvä Sami, jatka samalla tyylillä.

  12. Fashionista kirjoittaa:

    Van der saar on ihanien ja elämänmyönteisten naistenlehtien lukija. Sieltä niitä todellisia journalisimin helmiä ja muotiteollisuudelle tärkeitä (ja edeistäviä!) ”mielipiteitä” löytyy.
    Tsktsk.

  13. Kalina kirjoittaa:

    Kuvien perusteella on vaikea sanoa mitään koko mallistosta, mutta periaatteessa on mielestäni hyvä, että vaatetta löytyy moneen makuun. Kaiken ei tarvitse olla aina millintarkasti linjassa keskenään.

    Kengistä olen 100%:sti samaa mieltä Samin kanssa! Huimat korot, korokepohjat ja supernaisellinen tyyli voivat tietenkin olla juuri tällä hetkellä muotia, mutta Marimekko-brändin alla myytäviltä kengiltä olisin odottanut ennemminkin käytännöllisyyttä ja maanläheistä, pirteää, ajatonta muotoilua – sellaista että kenkiä voisi halutessaan käyttää vielä 10 vuoden päästäkin. Sääli, mutta nämä popot voi kyllä takuuvarmasti haudata vinttikomeroon suunnilleen kolmen vuoden sisään, kun ne poistuvat muodista…

  14. Minni kirjoittaa:

    Olen muuten yhtä mieltä blogin kanssa Marimekon kompasteluista ja siitä että on surullista kuinka unikkoa monistetaan ja tuotantoa siirretään kaikissa yrityksissä ulkomaille, mutta liittyen lopun kommenttiin taiteellisesta johtajasta ja hänen vaikutuksestaan näytöksen ”päämäärättömään suuntaan ” kyseenalaistaisin sen kuinka suuri vaikutusvalta uudella johtajalla on ollut tähän nyt esiteltyyn mallistoon. Itse odotan seuraavaa mallistoa ja sitä miten uusi linja lähtee tästä kehittymään.

    Lainaus:
    http://www.mtv3.fi/helmi/muoti/artikkeli.shtml/997908

    ” Graafisiin klassikoihin keskittyvä, kiehtovilla uutuuskuoseilla höystetty kuviomaailma on kunnianosoitus Marimekon perinteille. Samu-Jussi Koski, Mika Piirainen, Ritva Falla ja duo Rinne Niinikoski vahvistuksenaan kenkäsuunnittelija Julia Lundsten ovat luoneet Marimekon kevään ja kesän 2010 malliston. ”

  15. Hildi keski-suomesta kirjoittaa:

    Kauhistus Minkälaisia vaatteita En haluaisi vaikka ilmaiseksi annetaisii .Olen aina pitänyt marimekon tyylistä.Nyt ei tyylistä voi puhua mitään.Siksiköhän minäkin kävin viimeviikolla Annikki Karviselta ostamassa pukimeni Syksyn Konsertteihin?

  16. Mummo Satakunnasta kirjoittaa:

    Oi niitä aikoja entisiä ja ihania kankaita ja vaatteita Armi Ratian aikaan,Niitå ei Marimekko voi koskaan enää saavuttaa.Siis ei aikaan entiseen?

  17. marsu kirjoittaa:

    Kengät näyttää ihan mielenkiintoisilta, toivottavasti ne on tehty Suomessa. Hieman kyllä arvelluttaa tuo Marimekon meininki… Marin uudet laukut jäi hankkimatta kun bongasin ”made in china”-lapun laukun sisältä, kuitenkin hinta oli ihan ”suomi” kyseisessä väskassa. Syy miksi olen taannoin ostanut Marimekkoa on ollut, se että tuen suomalaista työtä (ja näissä tapauksissa myös suomalaista tuotantoa) ja että haluan kestävän & ajattoman vaatekappaleen. Viimeisen kahden vuoden aikana olen ostanut Marimekosta 2 tarjoitinta, heijastimen ja yhden tyköistuvan tasaraita-paidan, jotka kaikki ovat kyllä olleet paljon käytössä. Ei ole enää kovin paljoa valinnan varaa ”made in finland”-lapun alla…

    No, onneksi ajaton ja tyylikäs Vuokko tekee tuotantonsa vielä Suomessa :)

  18. NelkytJaRisa kirjoittaa:

    Suihkuverhovertaus oli oikeaan osunut.

    Istuvuutta toden totta kaivattaisiin noiden iänikuisten halattien sijasta.

    Minulla ainakin on vielä vyötärö.

  19. pirkkoliisa kirjoittaa:

    Toivottavasti kengissä on myös jotain käyttökelpoisia korkoja?
    Kuvissa näkyy vain 10-senttisiä! Kuka niillä Helsingin lommokaduilla
    hoipertelee?? Tai lättänöitä sandaaleja, joita ei juhlaan tai bisnesspukuun voi yhdistää.

  20. Laura kirjoittaa:

    minä toivon (samoin kuin aikaisempien mallistojen kohdalla) että näitä oikeasti tulisi johonkin myyntiin. Muistan hyvin viime talvena kun sai etsimällä etsiä ja erikseen että löysi (Espan myymälästä) kokeiltavaksi sen mekon johon olin silmäni iskenyt.

    Sattumalta, muuten vaan shoppaillessa en olisi sitä löytänyt, niin piilossa ja läjässä ne vaatteet siellä olivat. Jotenkin tuntuu että kaikki muut paitsi pyyhkeet jne ja tasaraitapaidat ovat Marimekon myymälöissä vain välttämätön paha joita pidetään nurkissa kun on kerran oikein muotinäytöskin pidetty…

  21. anna kirjoittaa:

    hirmu hyvä kirjoitus..!

    ainakin minä sain noiden kuvien pohjalta kuvan, että osaset ovat melko rikkonaiset, ja yhteen kokoava voima taustalta puuttuu.
    pitkä raitamekko näyttää ihanalta, malli on mahtava!

    mutta että unikkoa????? mitä????
    unikko on kulutettu ihan loppuun, marimekolla on uskomattoman laajat kuosivalikoimat ja lahjakkaita tekijöitä talossa, ja mitä mallistoon otetaan – unikkoa! unikko tarvitsee pitkän, pitkän tauon.

    julia lundstenin ja marimekon yhteistyö kuulosti hyvältä, mutta nyt ne tuntuvat ehkä hiukan irrallisilta. mutta ehkä ne purevat esim. ulkomailla?

    odottelen tässä uutisia Samu-Jussi Koskesta. Pidin hänestä paljon.

  22. Sushi kirjoittaa:

    Pyydän anteeksi kommenttia aiheen vierestä, mutta toivon kovasti, että Sami kirjoittaisi jolloinkin Suomen Muodin huipulle-ohjelmasta! Onhan siinä hirveästi tuotesijoittelua ja pienten sisäpiirien esille tuontia, mutta on siellä mielestäni nähty myös ihan kivojakin luomuksia. Tosin myös todellisia hirvityksiä, kuten kaikki Antti A:n työt, ja tuomariston lellikin Katrin viimekertainen työ, joka oli sanoinkuvaamattoman ruma ja mauton.

  23. Mari Mekko kirjoittaa:

    Olen valitettavasti samaa mieltä Samin kanssa. Näin näytöksen ja palasin kotiin varsin harmistuneessa mielentilassa.

    Olin vaivautunut kiireisen työpäivän päätteeksi Herttoniemeen, jonne meitä muotialan ammattilaisia oli kutsuttu katsastamaan Marimekon uutuuksia. Marimekon näytökset ovat aina olleet kiinnostavia ja hienosti toteutettuja tapahtumia, mutta tällä kertaa saimme todella pettyä. Näytös muistutti erehdyttävästi Rovaniemen Sokoksen muotinäytöstä vuonna 1987.
    Luultavasti marimekkolaiset eivät arvosta Suomen muotiammattilaisia sen vertaa, että olisivat viitsineet satsata esillepanoon. Näytöksen koordinointi oli ilmeisesti unohtunut, sillä vaatteet ja kuosit tulivat sikinsokin mikä milloinkin. Stailaus oli ala-arvoista (jos sitä oli) ja musiikki laahaavaa.
    Pisteenä i:n päällä oli Koskenkorva -tarjoilu klo 17 iltapäivällä.

    Ymmärrän Unikko-kuosin mallistossa, sillä se on ainoa kuosi, jota ulkomaalaiset ostavat.

  24. Sessan kirjoittaa:

    Ei ole todellista – unikkoa?!? Yhä?!? Se alunperin hieno kuosi on jo niin raiskattu, ettei yhtään unikkotuotetta saisi valmistaa enää muutamaan vuoteen. Ehkä Marimekko mieltää sen signatuurikuosikseen, vähän kuin Louis Vuittonin tähdet ja ruudut? Muuten en kyllä ymmärrä.

  25. karjalan marjat kirjoittaa:

    vanhassa vara parempi eli ei mitään uutta sitten armin aikojen..unikko puuttuu enää vessanpytystä(kansia lukuunottamatta)mihin sen voisi vielä suunnitella jotta kaikki suomen muotitietoiset mammat sitä ostaisi päälle ja kaupanpäälle vielä unikkokassi olalle keikkumaan ja takkahuoneeseen verhot.voi jestas sentään mitkä..ei ihme että suomi ja helsinki on tuleva design-pääkaupunki..toivottavasti viimeistään silloin unikko jää talviteloille!olisikohan marimekossa jo korkea aika havahtua finanssimaailman raakaan todellisuuteen?

  26. Sari kirjoittaa:

    Mun mielestä mallisto näytti mielenkiintoiselta ja marimekkomaiselta, tähän päivään päivitettynä. On hienoa että Marimekkokin uusiutuu ja raikastuu. Myös näkemäni unikkovaateet olivat ainakin osa toimivia kun kuosia oli käytetty uudella tavalla.
    Kenkämallisto on mainio! Ihastuin jo yhteen malliin täysin ja odotankin tietoa mihin ja koska niitä tulee myyntiin..Onko kenelläkään tietoa?
    Itse olen reilu parikymppinen ja todenteolla olen marimekkoon ihastunut vasta viime vuosina. Aikaisemmin vaatteet olivat selvästi suunnattu vanhemmille kuluttajille ja olivat hieman ”tanttamaisia”. Nyt mallistoissa on selvästi nuorekkaampaa ilmetta, unohtamatta kuitenkaan iäkkäämpiä asiakkaita.
    Go marimekko GO!

  27. ilonaA kirjoittaa:

    marimekolla on talo täynnä toinen toistaan hienompia kankaita (päällimmäisenä mielessä M.Isola ja F.Ishimoto), joita voisi hyödyntää enemmän vaatteissa – tietenkin se vaatii näkemystä vaatteen käyttötarkoituksesta ja VÄREISTÄ (puoli, joka hämmästyttävän usein ontuu marimekolla – tuntuu, että hienostuneilla sävyillä ronskitkin kuviot kesyyntyvät ja tulevat käyttökelpoisiksi vaatteissa, ja tekevät vaatteesta myös aikaa kestävän)

    Ei ole mitään pahaa siinä, että suomalaiset eivät halua kääriytyä räikeisiin/epäpukeviin sävyihin. Isot pallot ja unikot ovat niin passee, miksi niitä silti aina nostetaan esille? Eivät ihmiset ole tyhmiä siinä, mitä he päälleen valitsevat. Marimekon valtava potentiaali on nimenomaan printeissä; miten saada ne toimimaan vaatteissa sekä raikkaasti että tyylillä. Kyllähän niitä onnistuneitakin ratkaisuja on ollut koko ajan – sitä säälimpi, etteivät juuri ne näy katukuvassa.

    Toisaalta haluaisin uskoa, että Marimekolta löytyy myös rohkeutta ja halua kehittyä nimenomaan vaatetuotannon saralla. Siksihän me tavan tallaajat näitä mielipiteitämme esitämme..

Kommentoi