Näin viikonlopun aluksi sopii varmasti kertoa kaksi uutista muodin maailmasta.
Ensimmäinen on se, että Crocs-muovisämpylät eivät ole sittenkään menossa konkurssiin. Jossain vaiheessa oli jo toivoa, kun muovisämpyläyrityksen talous oli kuralla, mutta nyt yritys on taas kertonut, että sillä menee hyvin. Kolmannen vuosineljänneksen myynti oli kasvanut vuoden takaiseen kaksi prosenttiyksikköä.
Voi ei.

Lamankestävät jalkineet.
Toinenkin uutinen liittyy talouteen. Talouslamasta huolimatta Hermes on kasvattanut myyntiään − kolmannella vuosineljänneksellä yli kymmenen prosenttia.
Siitä voi vetää kevyellä kädellä johtopäätöksen, että huonoinakin aikoina ihmiset haluavat hankkia huippulaatua, mutta myös maailman rumimmat jalkineet.
Hyvää viikonloppua teille kaikille!



6. marraskuuta 2009 kello 13.02
Epäilen, ettei Gloria taida tepastella Crocseissa? Olen samaa mieltä kenkien rumuudesta, ne ovat maailmankaikkeuden kammottavimmat. Muovisämpylät, jotka soisin katoavan samaan muotivillitysten mustaan aukkoon, jonne luulin olkatoppausten ja haaremihousujenkin kadonneen. Jostakin nuokin inhokit polkaisivat takaisin catwalkille. Tiesitkö, että noita ”Vaippahousuja” saa nykyään myös lasten koossa, eikun taaperolle vain muodikkaasti haaremihousut jalkaan!
6. marraskuuta 2009 kello 13.32
Hih!
6. marraskuuta 2009 kello 14.10
Toivoa ei saa menettää !
6. marraskuuta 2009 kello 17.41
Kylmässä pohjolassa muovisämpylät ovat ihan hyvät jalkineet: Talvella villasukka sisään tai vaihtoehtoisesti lammastqaljasta tuunattu lämpöpatteri. Halvat ja hyvät kengät, joilla selviää kesät ja talvet. Lisää tällaisia innovaatioita. Välillä on kerta kaikkiaan upeaa, että keksitään jotain uutta. Innovatiivisuus vaatemarkkinoilla tahtoo jäädä Suomessa ja muuallakin muutaman muotihörhön yksinoikeudeksi.
7. marraskuuta 2009 kello 17.06
Minusta on väärin, että yhtä yritystä syyllistetään ihmisten tyylitajuttomuuden vuoksi. Eihän se nyt rokotiilikenkien valmistajan syy ole, että ihmiset kuvittelevat että ne sopivat suorien housujen kanssa käytettäväksi. Itselläni crocsit ovat mukana mattopyykillä ja vaelluksella. En todellakaan toivo, että niitä valmistava firma menisi konkurssiin, koska saatan kymmenen vuoden sisään haluta ostaa uudet muovikengät. Ja ne rikkinäiset, kuluneet ja likaantuneet tossukat harvemmit ovat crocseja, vaan niiden heikkolaatuisempia kopioita.
9. marraskuuta 2009 kello 10.16
Veikkaan, että kun 20 vuoden päästä tätä vuosikymmentä uuskierrätetään muodissa ja designissa, muotikriitikot huokailevat ihastuksesta kun Pariisin Catwalkilla lampsitaan Crocsit jalassa.
10. marraskuuta 2009 kello 15.51
Samin tyylillä Crocs on huono yritys, joka joutaa konkurssiin, koska arvoisa muotitoimittaja ei pidä kysein yrityksen tuotteista. Hermes on puolestaan hyvä yritys, johon voi aina suhtautua kritiikittä. Olisiko Hermes edelleen hyvä yritys, jos vaikka huivit valmistettaisiin lapsityövoimalla. Parin kymmenen vuoden aikana kaiki voi olla toisin, muovisämpylät ovat himoittuja design-tuotteita, mutta silkkihuivit eivät. Sen aika näyttää. Sami järkyttyi myös aikanaan, kun näki crocksit Dolce & Gabbanan suunnittelijalla.
11. marraskuuta 2009 kello 14.59
Missäs ovatkaan kaupoissa ne hauskat Crocsit, joista luin Valituista Paloista. Ne, joissa reikiin on laitettu hauskoja koristeita. Se hän oli amerikkalainen kolmen lapsen kotiäiti, joka ideoi uudet Crocsit. Vai olikos se niin, että ne muoviläppöset voi koristella hänen ideoimillaan koristeilla hauskemman näköiseksi. Tuskin niitä koristeita Suomesta saa?- Niin, en omista crocseja, enkä laita niitä jalkaani, kun lääkäriveljeni sanoi, että ne ovat epäterveelliset jaloille!? Mutta onhan ne aika hauskan näköiset läpsykkäät, jos niitä sillä silmällä katsoo.
11. marraskuuta 2009 kello 16.51
Hyvä Sami
En ymmärrä yhä jatkuvaa Crocs-vihaasi. Rumathan ne toki ovat, olen siitä samaa mieltä kanssasi. Mutta: ne on niin helppo laittaa jalkaan kun lähtee viemään koiraa ulos tai kipaisee roskiksella tai hakee aamun lehden laatikosta. En laita niitä jalkaani, kun menen Kämpiin illansuusamppanjalle. Sinne laitan sitten Hermeksen huivini. Muista vanha viisaus: kellä ei ole riihirimputtimia, hänellä ei ole kirkkokimputtimia. Eli kengillä ja vaatteilla on aikansa ja paikkansa. Myös Crocseilla.
11. marraskuuta 2009 kello 22.21
Jussille tiedoksi, että Hermésin silkkihuiveja on himoittu about jostain vuodesta 1937 lähtien, eli eiköhän ne pidä pintansa joihinkin Crocseihin verrattuna aika kevyesti.
Ja vielä kerran – Crocsit ovat todellakin rumimmat ikinä lanseeratut kengät!!! Ja ikävä kyllä, ne ovat varmasti noin 20 vuoden päästä maailman catwalkeilla kuumin yhden sesongin villitys. Jos silloin täällä hehkutan niiden tyylikkyyttä, niin pyydän, päästäkää minusta ilmat pihalle….
12. marraskuuta 2009 kello 10.10
Sami, mitä mieltä olit eilisestä Marimekon muotinäytöksestä ja \\\”paluusta juurille\\\”. Lundstedin suunnittelemat kengät olivat upeita. Odotan innolla raporttiasi eilisestä muotinäytöksestä…
12. marraskuuta 2009 kello 17.18
Kumma että niitä ei ole kukaan tehnyt esim. suippokärkisinä tai edes
balleriinamaisen pyöreäkärkisinä.
Miltähän näyttäisivät saappaat tai nilkkurit?
Jossain päin maailmaa on jo todella croksien tuunauskursseja.
Kuka keksii ekana täällä.
13. marraskuuta 2009 kello 20.01
Itse asiassa juuri kuvaamasi kaltaisia balleriinakärkisiä Crocseja on ollut saatavilla jo muutaman vuoden ajan! Ja ovat muuten ihan kivan näköisiä, mutta muovikengiksi kovin kalliita.
14. marraskuuta 2009 kello 15.23
Pirkkoliisa, Crocseja saa kyllä mm. ballerinamallisina tossuina ja kumisaappaina. Kun Crocseja haukutaan, haukutaan tuota perusmallia, jonka monet mieltävät firman ainoaksi kenkämalliksi.
En häpeä myöntää, että käytän myös Crocsien perusmallin tossuja. Ne nyt vain ovat jalassa mielettömän mukavat ja kesällä kauppareissulla tai työpäivän seisoskelussa on tärkeää, että kengät eivät hiosta, hierrä ja paina jaloissa. Crocsit voi myös pestä kuumalla vedellä, joten ne saa desinfioitua helposti. Sitä en edes yritä väittää, että nuo perusmallin kengät olisivat kauniit. Rumathan ne ovat, mutta niin ovat esimerkiksi UGGsin saappaat. Ja mahtuuhan niitä rumia kenkähirvityksiä aivan oikeiden design-merkkien kokoelmiinkin.
Mielestäni ei ole firman vika, jos ihmiset eivät osaa pukea oikeanlaisia vaatteita oikeisiin tilanteisiin. En minä crocseillani lähtisi ravintolaan tai teatteriin, mutta ruokakaupaan ja pimeään leffateatteriin voisin ne jalassa mennä. Ihmettelen, miksi nimenomaan Crocsien kohdalla niin monet haluavat koko firman nurin menemistä, kun muutama kenkämalli yhtiön tuotannossa on ruma. Enhän kukaan toivo vaikkapa koko Marimekon nurin menemistä, jos vieras saapuu juhliin ruma telttamainen Unikko-mekko yllään.
Valmistajan konkurssin toivominen ei johda oikeasti yhtään mihinkään, varsinkin kun \\\”muovisämpylät\\\” eivät katoaisi katukuvasta minnekään, vaan huonot, jalassakin huonolta tuntuvat kopiot jatkaisivat silti myyntiään. Valmistajan konkurssia toivovien kannattaisi mieluummin keskittyä kouluttamaan kansalaisia ymmärtämään, ettei samat kengät sovi sekä illalliselle, perunapellolle että kävelylenkille.
15. marraskuuta 2009 kello 14.49
Moikka Sami! Olen jo lukenut toista laatublogia (Pia Sievisen) jossa raporttia Marimekon näytöksestä. Nyt sunkin näkemystä mielenkiinnolla odotetaan. Terveisin ‘aateluus velvoittaa, joten palautettasi odotellen’
20. marraskuuta 2009 kello 4.36
Sami, oletko koskaan kokeillut Crocseja? Ja jos olet niin miltä ne tuntui jalassa?
28. tammikuuta 2010 kello 20.32
Ovat varmasti mukavat ja sami itsekin on sen saattanut sovittamalla todeta. Mukavaa on myös olla pesemättä tukkaansa viikkoon, kun ei vaan jaksa mennä suihkuun, pysäköidä auto parkkiruudun sijaan kaupan ovien eteen ja kaivaa nenää aina, kun tarve tuntuu vaativan. Mutta sivistynyt kaupunkilainen ymmärtää, että kaikki mukava ei kuulu kuitenkaan kotineliöiden ulkopuolelle.
Työ-, koiranulkoilutus- ja roskienvientikenkiä on vaikka millä mitalla muitakin ja itsekin seisomatyöläisenä tiedän, mistä puhun.
Ken ei pienimmässäkään määrin jaksa panostaa ulkoiseen olemukseensa, muuttakoon niin kauas maalle, ettei joudu ihmisten ilmoille kulkemaan. Elokuvateatterissa on pimeää juu, mutta matkalla sinne ei. Miksei voisi laittaa sinne leffareissulle (Hermes’n?) korkokenkiä, kun kerta pääsee istumaan tuntikausiksi, mihin siinä tarvitsee mukavia kenkiä?