Blogit

On ollut kerrassaan komea loppukesä. Päivisin aurinko on paistanut, ja iltaisin tähdet ovat loistaneet.
Madonna oli Jätkänsaaren konsertissaan todella massiivinen, Grace Jones Flow-festivaaleilla valtavan dramaattinen. Kenneth Kvarnströmin tanssiteos Alminsalissa oli musta ja kaunis, Carl Knifin koreografia Lume-teatterissa valkoinen ja puhdas.
Sitten viime viikon sunnuntaina lauloi Maija Vilkkumaa.

Jokaisen elämän varrella on sellaisia konsertteja tai taide-elämyksiä, jotka jättävät jäljen. Tuleekohan Maija Vilkkumaan Huvilateltan konsertista sen nähneille sellainen?
Palaan hetkeksi konserttiin, koska se oli yksi sunnuntaina päättyneiden juhlaviikkojen kohokohdista.

Maija Vilkkumaa juhli taiteilijajuhlansa Huvilateltassa. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Vilkkumaa juhli kahtakymmentä vuottaan muusikkona kolmessa osassa. Ensin esiintyi Tarharyhmä, jossa Vilkkumaa soitti ja lauloi uransa alussa. Lavalla oli myös näyttelijä Minna Haapkylä. Hän oli säkenöivä – basson varressakin.
Sitten näyttämölle marssivat vitsikkäät Hunajamelonit, joissa Vilkkumaa on soittanut koskettimia.

Kuin herkullisena jälkiruokana Vilkkumaa oli väliajan jälkeen lavalla yksin. Siitä konsertti vasta alkoikin kasvaa, kohota ja tihentyä.
Vilkkumaalla on loistava draaman ja rytmin taju ja hän oli tuona iltana loistavassa vedossa. Alkupuolella Vilkkumaa puhui enemmän, loppua kohti vain musiikki puhui.
Monen muun Huvila-teltan esiintyjän välispiikit ovat olleet näillä Juhlaviikoilla löysiä kuin kananmuna ennen paistoa. Turhanpäiväisiä yleviä sanoja ja lässytyksiä, joista ei jää mitään mieleen. Tai pikemminkin: jotka haluaa heti unohtaa.
Mutta Vilkkumaa oli välillä hauska kuin stand up -koomikko ja varsinkin konsertin lopussa niin liikuttava, että ainakin meidän rivissämme monen silmän kulmassa näkyi jotakin kiiltävää.
Mitä muuta voi, jos artisti ja äiti kuvailee viimeistä kappalettaan kertomalla, miten hienoa on seurata pienen ihmisen kasvua. Kun toinen ei vielä voi tietää, miten mainioita ovat Hemuli ja Pikku Myy. Ja jos on jo oppinut sen, ei ehkä vielä ole kuullut Peppi Pitkätossusta. On niin paljon uutta, niin paljon löydettävää.

Sitten Vilkkumaa lauloi näin:
Ei hätää kulta, nyt on yö/
paa tyynyyn pää/
yö tuntee kaiken sen mikä on/
mut mitä ei nää/
Ja kuule se kuiskii: hei tuu/
se kutsuu sua seikkailuun/
kauaksi korkeuksiin/
paina vain silmäsi kii/
Ja sitten anna mennä/
mä vierelläs lennän/
mä tiedän enemmän/
ja mä näytän sulle kaiken kauniin/
kaiken minkä tiedän

Lähes koko yleisö seisoi Huvila-teltassa jo kauan ennen konsertin loppua.
Ei illan olisi halunnut päättyvän. Eikä tämän kesän. Mutta jos sen pitää loppua, tämä oli sille hieno loppu.

Aihe: Kiitämme, Kulttuuri, Taide | 2 kommenttia »