Hyvä uutinen!

Sami Sykkö | Julkaistu 27. 8. 2009 16:03

Muotimaailman varhaiseläkeläinen Jil Sander tekee paluun. Ihanaa!

Erityisen hyväksi uutisen tekee se, että hän suunnittelee malliston japanilaiselle Uniqlo-merkille, jonka vaatteet ovat edullisia ja aika hyvälaatuisiakin.

Olen ostanut niitä Tokiosta, Lontoosta ja New Yorkista, eikä ole ollut valittamista.

Sanderin vaatteiden hinnat vaihtelevat 21 ja 155 dollarin välillä, niin ettei ainakaan hinta ole esteenä, muillekaan kuin tosifaneille. Mainoskampanjan on kuvannut David Sims. Kuvia asuista on täällä.

Sanderin malliston nimi on +J. Sitä myydään Yhdysvalloissa ja Britanniassa ensimmäinen lokakuuta alkaen. Seuraavana päivänä vaatteet tulevat myyntiin myös Aasiassa. Niin että jos satutte matkailemaan niillä kulmilla…

Yksi vastaus artikkeliin “Hyvä uutinen!”

  1. Nakke kirjoittaa:

    Hienoa Sami että olet oppinut kirjoittamaan Jil Sanderin nimen oikein, mutta Jil on toiminut Uniqlon leivissä hieman kauemminkin, nyt häneltä vain tulee oma linja. Jil on ollut puikoissa luultavasti jo aikoina kun olet ostanut tuotteita New Yorkista, Tokiosta ja Lontoostakin.

Kommentoi