Lauantaina oli hieno kevätpäivä, myös siinä mielessä, että löytyi uusi teemyymälä.
Fredrikinkadulla numerossa 55 on avattu teekauppa. Se on pieni harvinaisuus Suomessa: läpikotaisen tyylikäs, mutta myös tunnelmallinen. Ja siellä on herkullinen teen tuoksu.
Koko teenostokokemus on elämys. Asiantunteva myyjä haistattaa teelaadut ja luettelee, mitä kaikkea teessä on. Lopuksi hän kirjoittaa teepussiin mustekynällä, mitä teetä pussissa on.
Tuli mieleen kysyä, mistä tee tulee. Saksasta.
Tuli mieleen kysyä, mistä liikkeen myyjä on. Pietarista.
Tuli mieleen, että olen saanut Pietarista tuliaisiksi valtavan hyvää teetä kauniissa mustissa rasioissa, joissa on kullanväriset kirjaimet.
Myyjä kertoi, että tämä on saman ketjun ensimmäinen liike Suomessa. Ketjun nimi on Once.
Mutta rasioita hän ei onnistunut hankkimaan – siksi paperipussit. Venäjältä tuotuna rasioihin olisi lätkäisty iso tulli. Myyjä oli yrittänyt teetättää niitä Suomessa, mutta ainoa sopiva tehdas löytyi Tampereelta, eikä sieltä edes vastattu kyselyihin.
Sellaista on Suomen teollisuuden palvelu näinäkin aikoina.
Silti, menkää teelle. Pienessä liikkeessä on myös sohva, jossa voi istua ja juoda kupin kuumaa.


27. huhtikuuta 2009 kello 12.30
No onpas tamperelaisyritys käyttäytynyt huonosti, luulisi tänä aikana asiakassuhteen kuin asiakassuhteen kiinnostavan
Liike pitää katsastaa kun niille nurkille täältä huonosti käyttäytyvien yritysten koordinaateista joudan.
27. huhtikuuta 2009 kello 12.46
Erikin kadun Thehuone on ollut paikalla jo pitkän tovin, siellä pusseihin saa tarralapun, jossa tietoa lämpötilasta ja haudutusajasta. Erittäin hyvä palvelu sielläkin, suosittelen.
28. huhtikuuta 2009 kello 1.32
Mielenkiintoista, pitää ehdottomasti käydä testaamassa tuo liike! Myös minulta ääni Eerikinkadun Théhuoneelle, siellä saa aina erinomaisen asiantuntevaa ja lämminhenkistä palvelua eikä teevalikoima takuulla lopu kesken.
28. huhtikuuta 2009 kello 11.11
Jos arvelen oikein niin tamperelainen firma on keskittynyt palvelemaan asiakkaita, joiden tilausmäärät ovat kymmeniä- ja satojatuhansia kerrallaan. Arvatenkin teekaupan määrät eivät ihan tähän yllä. Tietenkään tämä ei oikeuta ketään huonoon käytökseen ja jättämään vastaamatta.
Venäjällä tilanne on vähän toinen. Siellä käsityö on halpaa ja pieniäkin eriä voidaan tehdä suhteellisen helposti. Venäläiset ovat tottuneet yleisestikin huomattavasti tyylikkäämpiin tai ainakin erikoisempiin ja viimeistellympiin teepakkauksiin (ja muihinkin pakkauksiin) kuin me suomalaiset, joten tätä varten siellä on kehittynyt yrityksiä, jotka näitä tarpeita voivat palvella.
8. toukokuuta 2009 kello 12.56
Tämä uusi teekauppa myy samaa teetä kalliimmalla kuin Thehuone. Teeostoksilla muualla Euroopassa olen huomannut, että Eerikinkadulta saa muutenkin hieman halvemmalla teetä kuin muualta.
24. syyskuuta 2009 kello 19.25
Näin ulkopaikkakuntalaisena oli mukava huomata kuluneella viikolla, että Thehuoneen teetä saa tilattua suoraan netistä http://www.teekauppa.fi sivuilta, toimitus tulikin nopeasti ja pannu kuumenee jo tänään
30. syyskuuta 2009 kello 14.48
Me ”The Ounce”-puodin puolesta olemme iloisia siitä, että Helsingistä löytyy erilaisia ja arvoiltaan erityyppisiä liikkeitä! Uskomme, että yhdessä voimme edistää teenjuonnin kulttuuria omilla menetelmillämme.
Toivotamme kaikille nautinnollisia teehetkiä!
15. marraskuuta 2009 kello 19.53
Huomasin juuri, että ounce.fi osoitteesta saa nykyään tilata ”The Ounce” teetä.
15. marraskuuta 2009 kello 19.53
eiku teetukku.fi
se olikin noin