Hetki sitten Kämp-hotellissa päättyi lehdistötilaisuus. Aiheena oli entinen huippumalli Janice Dickinson. Tai oikeastaan aiheena oli Suomen Huippumalli haussa televisio-ohjelma, jossa Dickinson esiintyy tuomarina ensi keväänä nähtävällä toisella tuotantokaudella.
Dickinson sai molemmat kuulostamaan hauskoilta – ohjelman ja itsensä. Dickinson esimerkiksi korosti olevansa ikäihminen.
”Ja minulla on vaihdevuodet”, hän lisäsi.
Janice Dickinson hauskutti yleisöä Kämp-hotellissa. Huippumalli haussa ohjelman juontaja Anne Kukkohovi ja ohjelman stylisti Tommy Kilponen olivat mukana menossa. Kuva Sami Sykkö / HS.
Kiva tietää, vaikka ikää ei tietenkään näe Janicen kasvoista. Yli 50-vuotiaan ex-mallin kasvojen iho on kireä kuin nuorella tytöllä. Liikettä tapahtuu vain suun alueella.
Valtavat tissit olivat pullahtaa ulos mustasta nahkamekosta, jonka etuvetoketjun Dickinson oli jättänyt hyvin auki. Hampaat ovat posliinia.
”Tekohampaat”, Dickinson itsekin myönsi.
Dickinson on väittänyt olleensa maailman ensimmäinen huippumalli. Hän on esiintynyt monesti Voguen ja Cosmopolitanin kansikuvissa ja toiminut näyttelijänä, kuvaajana ja mallien agenttina. Yhdysvalloissa hän esiintyi Amerikan Huippumalli haussa -sarjan vakituisena tuomarina neljä ensimmäistä kautta.
Dickinson teki tänään iltapäivällä Kämpissä töitä koko rahan edestä. Hän muisti mainita joka välissä, kuinka mahtava seuraavasta suomalaisesta Huippumalli-sarjan kaudesta on tulossa. Kaikki tytöt ovat kauniita ja luvassa on yllätyksiä.
Lisäksi Dickinson ehti lyhyen haastattelun aikana kehua myös Suomen miehet. Me olemme entisen huippumallin mielestä hot. Dickinsonin arvio on otettava vakavasti. Hän on tiettävästi seurustellut muiden muassa Warren Beattyn kanssa (onko Hollywoodissa joku joka ei ole) ja käyttänyt sängyssä tuhat miestä.
Ylipäätään suomalaiset ovat Dickinsonin mielestä kauniita, omaperäisiä ja meillä on upea luusto ja asenne.
Dickinson sanoi, että malliksi aikovalle on kerrottava heti alussa hänen puutteensa suoraan. Joku sen kuitenkin tekee, sillä muotimaailmassa kaikki ovat kuulemma ilkeitä, kuvauksissa Dickinsonin mukaan jopa ruuan jakajat.
Ja jos malliksi sopimaton tyttö yrittää alalle, se on tytön tyhmyyttä.
Suomalaisista malliohjelman kokelaista Dickinsonilla oli vain hyvää sanottavaa, paitsi hampaista.
”Tytöillä on keltaiset hampaat. Johtuuko se vedestä vai eikö teillä ole täällä valkaisevia hammastahnoja?”
Suomen Huippumalli haussa toinen tuotantokausi alkaa ensi keväänä huhtikuussa. Dickinson on tuomaripaneelissa toukuun ja kesäkuun vaihteessa.



20. marraskuuta 2008 kello 18.41
Hei, minullakin on keltaiset hampaat! On siis jotain yhteistä ainakin näiden nuorien mallikokelaiden kanssa
Mulla on ollut kyllä lapsesta asti keltaiset hampaat, en tiedä mistä johtuu, varmaan osin pysyvä ominaisuus (kiilteen väri). Nyt pitäisi kyllä mennä hammaskiveä poistattamaan, kyllä ne vähän valkenisivat, mutta ei kai kenelläkään luonnostaan ole sellaista jenkkihymyä? Sinänsä ihmetyttää vaatimus valkoistakin valkoisemmista hampaista, näytöksissähän mallit tuppaavat kävelemään suu kiinni, ja valokuvista luulisi olevan helppoa photoshopata hampaat valkoisiksi.
20. marraskuuta 2008 kello 20.31
Höh, amerikkalaisen silmin suomalaisilla on todellakin keltaiset hampaat.. Jenkit valkaisevat omansa niin innokkaasti, että heidän silmissään ”normaalit” hampaatkin näyttävät ällöttävän keltaisilta. Kyllä suomalaisetkin valkaisisivat omiaan, jos täällä saisi tavallisista kaupoista yhtä tehokkaita valkaisuaineita kuin jenkeissä.. Täällä myytävät tahnat kun eivät todellisuudessa auta ollenkaan, vaan pitää mennä hammaslääkärille maksamaan itsensä kipeäksi:(
20. marraskuuta 2008 kello 22.49
Siihen on ihan syy, miksi meiltä ei saa kaupoista niitä Ameriikan valkaisumyrkkyjä. Itse ainakin pidän mieluummin terveet ja vähän keltaiset hampaat kuin ultravalkoiset ja murenevat…
20. marraskuuta 2008 kello 23.58
Tämä ei liity Jänikseen, mutta katsokaapa tuon Kukkohovin pöksyjä tuossa kuvassa! Sanoinkuvaamattomat. Eikä hyvällä tavalla. Toisaalta tuo malli armahtaa ne, joiden reidet ovat paksut kun eihän noiden kangasmassojen alta mitään näy..mutta ei tuo nainen kyllä sellaista naamiointia kaipaa.
21. marraskuuta 2008 kello 3.16
On ihan hyvä ettei myydä – ne oikeasti valkaisevat hammastahnat kun kuluttavat hammaskiillettä, eli sitä kautta päätyy vain kellastumiskierteeseen.
Mutta tottahan se on, että esim. Miss Suomi -kisojen monella osallistujalla on hämmästyvvän huonot hampaat, enkä tarkoita nyt väriä, vaan että oikaisua olisi malliksi pyrkivän alettava tehdä hyvissä ajoin. Eikä mitään niitä karmeita laminaatteja!
21. marraskuuta 2008 kello 9.08
Jos haluat menestyä USA:ssa hampaat tulee todellakin huoltaa kunnolla (oikoa ja valkaista). Pelkkä purkan jäystäminen ruoan jälkeen ei riitä. Myös Britanniassa hammastahnat ja -harjat kuluu käsilaukkuun vakiovarusteena. Businesspukuisia neitoja näkee hammaspesulla mm. tavaratalojen vessoissa!
Itse en perusta jenkkihymystä, mutta toivoisin, että täälläkin kiinnitettäisiin imagoon enemmän huomiota. Puhtaus. Huolitellut hampaat, kynnet ja siisti kampaus. Tyylikäs laukku, kengät ja takki. Ja ennen kaikkea käytöstavat… Niillä pääsee jo pitkälle.
Olet oma käyntikorttisi ja antamasi vaikutelma puhuu paljon enemmän kuin sanat ja tekosi. Tai ainakin vaikuttaa oleellisesti uskottavuuteen.
Ja jos tarvetta käyttää englantia, apinat, mars viidakkoon…
21. marraskuuta 2008 kello 10.15
6-prosenttinen peroksidikaistale hampaissa kaksi kertaa päivässä puoli tuntia kymmenen päivän ajan ei taatusti murenna hampaita. Sen jos tekee joka toinen vuosi ja välillä hoitaa hampaansa hyvin, ei siitä kyllä pitkäaikaisia vaurioita synny.
Se, että Euroopan unioni on asettanut niin tiukat rajat peroksidipitoisuudelle voi hyvin olla liioittelua. Tieteellinen komiteakaan, joka asiaa on pohtinut suhteellisen säännöllisesti ei ole ollut asiasta yksimielinen. Valkaisuun on myös happipohjaisia tuotteita kehitteillä – ja niitä ainakin hyödyttää tuo peroksidirajan alhaisuus.
Onhan noita itsevalkaisupaketteja tuotu Eurooppaan lääkelaitteina, mutta niiden hinta nousee aivan liian ylös, kun prosessi markkinoille pääsemiseksi on monimutkaisempi ja oikea myyntipaikka olisi apteekki.
Nyt vain kaikki amerikanserkuilta Crest white stripsejä, Listerinen sulavia stripsejä tai muita vastaavia tilaamaan, kun he saapuvat Suomeen joululomalle!
21. marraskuuta 2008 kello 16.05
Million Dollar Smile: lienee muuttumassa perinteinen brittikulttuurikin. USAn sketsishow-ohjlelmissa vakivitsihän on brittien huonot hampaat (ja ranskalaisten huono hygienia).
23. marraskuuta 2008 kello 7.12
Suomalaisilla on huonokuntoiset keltis hampaat, niin keltaiset, että silmään pistää. Hampaita voi hoitaa ja valkaista ilman posliinikuoriakin. Katsokaa nyt vaikka poliitikkoja jotain Väyrystä ym., jotka jatkuvasti edustavat Suomea, hampaat riipin raapin suussa ja kaiken lisäksi ruskean keltaiset.
Hytönen kolumnissaan haukkui Vanhasta siitä, että se on valkaissut hampaansa. Hytösen mukaan tosimies ei sellaista tee. Vanhanen on toki maalaisjuntti mutta tässähammasasiassa hän on toiminut OK , voisi vihjaista puoluetovereilleen.
23. marraskuuta 2008 kello 7.39
\\\”Jos haluat menestyä USA:ssa hampaat tulee todellakin huoltaa kunnolla (oikoa ja valkaista). Pelkkä purkan jäystäminen ruoan jälkeen ei riitä. Myös Britanniassa hammastahnat ja -harjat kuluu käsilaukkuun vakiovarusteena. Businesspukuisia neitoja näkee hammaspesulla mm. tavaratalojen vessoissa!
Itse en perusta jenkkihymystä, mutta toivoisin, että täälläkin kiinnitettäisiin imagoon enemmän huomiota. Puhtaus. Huolitellut hampaat, kynnet ja siisti kampaus. Tyylikäs laukku, kengät ja takki. Ja ennen kaikkea käytöstavat… Niillä pääsee jo pitkälle.
Olet oma käyntikorttisi ja antamasi vaikutelma puhuu paljon enemmän kuin sanat ja tekosi. Tai ainakin vaikuttaa oleellisesti uskottavuuteen.
Ja jos tarvetta käyttää englantia, apinat, mars viidakkoon\\\”
No no tämähän on sitä suomalaisten kutsumaa pinnallisuutta ja turhamaisuutta. Pois se meistä ollaa aitoon ja rehtii kansaa tuulipuvulla ja lenkkareilla joka paikkaan. Ilmasto on ole niin vaativa, että se estäisi siistin ja asiallisen pukeutumisen.
23. marraskuuta 2008 kello 22.52
voi huuhkaja, ketäs tuon korpin höpinät kiinnostaa, minäkin olen silmäillyt vain hänen suloisia suojattejaan amerikan mantereella
24. marraskuuta 2008 kello 9.24
ulkosuometar: Mieti mitä sketsejä suomalaisetkin vääntää itsestään (Kummelit, etc.) ja arvioi sen jälkeen vastaako se oikeaa kuvaa Suomesta. Kyllähän karikatyyrit saa alkunsa jostain, mutta stereotypiat harvoin vastaa varsinkaan koko todellisuutta. Tietääkseni kaikki ruotsalaiset miehet eivät ole homoja ja pariisilaiset ovat ystävällisiä ja ihania ihmisiä, jne… Ja onneksi kaikki suomalaisetkaan eivät ole metsäkansaa.
31. joulukuuta 2008 kello 18.37
se on tosi että suomalaisilla on keltaiset hampaat, sen voi tehdä meidän geenit ja perimä taustat
31. joulukuuta 2008 kello 18.38
se on tosi että suomalaisilla on keltaiset hampaat, sen tekee varmasti geenit ja perimä taustamme!
15. huhtikuuta 2009 kello 17.20
noista missien/mallien keltaisista hampaista sen verran, että kai se on pakko valkaista, kun toisilla se laihana pysyminen on just sitä pepsi maxia ja tupakkaa…