Skottilainen jalkapalloilu kuolee
Kristian | Julkaistu 27. 10. 2009 13:29Kyllähän skottifutiksen maailmaan mielipiteitä mahtuu, mutta kun tuollaisen ennusteen heittää Glasgow Rangersin päävalmentaja Walter Smith, niin kommentti herättää ajatuksia. En nyt puutu Smithin utopistisiin visioihin siitä, miten tilanne korjaantuisi, vaan pohdiskelen aihetta yleensä.
Viime viikollahan Rangers otti Mestareiden liigassa kotonaan nolosti (1-4) kuokkaan romanialaiselta Unirea Urzicenilta, josta useimmat eurooppalaiset jalkapallonystävät eivät ennen kuluvaa vuotta olleet koskaan kuulleetkaan. Glasgow Celtic taas ei selviytynyt koko lohkovaiheeseen, vaikka kuuluu liikevaihdoltaan Euroopan 20 rikkaimman seuran joukkoon.
Miksi näin? Helpointa olisi poimia se ilmiselvä syy - Glasgown jättiläisseurat dominoivat vuodesta toiseen Skotlannin valioliigaa, eikä kotimaan sarja siis tarjoa riittävästi sparrausta europelejä ajatellen.
Selitys ontuu. Old Firm -seurat ovat hallinneet maan pääsarjaa suurimman osan ajasta viimeiset sata vuotta, eikä se ole estänyt niitä (tai jopa muiden kaupunkien seuroja kuten Aberdeenia) ajoittain jyräämästä Euroopassa.
Yhden tai useammankaan kauden konttaaminen eurokentillä on tietenkin heppoinen peruste väittää, että koko skottifutis olisi näivettymässä. Daily Mailin urheilutoimituksen päällikkö Martin Samuel (kyllä, peesaan jälleen lempparitoimittajaani Samuelia) katsoi eilisessä kolumnissaan niin sanottua isoa kuvaa. Hänen mielestään Celticin ja Rangersin eeppinen vastakkainasettelu, joka tuntuu meistä suomalaisista niin mahtavalta, todellisuudessa syö skotlantilaista jalkapalloilua.
Glasgow ja jossain määrin koko Skotlanti on jakautunut Celtic- ja Rangers-heimoihin. Katolinen Celtic ja protestanttinen Rangers muodostavat maat maan sisään. Glasgow on Britannian ainoa paikka, jossa turistikin voi hyvin helposti tulla hakatuksi katuun, jos erehtyy kantamaan Rangersin-sinistä jumpperia Celticin alueella tai krusifiksia Rangersin fanien huudeilla. Viha on aitoa ja aina uusille sukupolville siirtyvää, se ei ole mitään Tapparan ja Ilveksen kiekkofanien leppoisaa naljailua.
Glasgow on karu kaupunki, eräillä inner cityn alueilla miesten elinajanodote on runsaat 54 vuotta, 16 vuotta alempi kuin esimerkiksi Gazassa. Jalkapallofanius on oiva tapa purkaa pahaa oloa, on sentään joku (Rangers tai Celtic kannattajineen) jota vihata. Kaupungin syvän haavan lailla halkaiseva ulvova moottoritie symboloi Glasgown sielua ja syvintä olemusta.
Tämän kuvion keskiöön joutuvat Skotlannin lahjakkaimmat pelaajat, jos haluavat kotimaassaan pelata. Kaikki eivät halua, esimerkiksi maan ehkä lahjakkain nykypelaaja Darren Fletcher suuntasi jo 16-vuotiaana nuorisosopimuksella Manchester Unitediin. Hän on kommentoinut sen kummemmin perustelematta, ettei koskaan ollut kiinnostunut ammattilaisurasta Skotlannissa.
Celtic ja Rangers ovat tällä hetkellä ylemmän keskitason huippuammattilaisista koottuja joukkeita, mutta eivät mitään tähtisikermiä. Ilman sen kummempia faktoja tuntuu, että ne joutuvat maksamaan monille pelaajille näiden todellista tasoa kovempia palkkoja.
Samuel arvelee Old Firmin seurojen olevan korkeintaan Englannin valioliigan keskitasoa, minkä molempien seurojen fanit varmasti kokevat verisenä loukkauksena, mutta mikä saattaa pitää paikkansa. Silloin tällöin tosiaan nousee esille ajatus Celticin ja Rangersin loikkaamisesta Englannin valioliigaan.
Tuloshakuinen bisnesajattelu, jonka ehdoilla koko touhu tietenkin pyörii, puoltaisi tätä. Skottijättiläisten loikka toisi kovan buustin koko liigalle.
Silti näin ei koskaan tapahdu. Valioliigaseurojen kyyniset markkinamiehetkin kavahtavat skenaariota, jossa skottien ja irlantilaisten (Celtic on vahvasti irlantilaisvaikutteinen seura) keskinäiset uskonnolliset vastakkainasettelut siirtyisivät Englannin valioliigan kontekstiin.
Englantilaisessa jalkapalloilussa on lieveilmiönsä, mutta uskonsodat täältä sentään puuttuvat. Niitä eivät englantilaiset Skotlannin alamailta ja Irlannin nummilta tuontitavarana maahansa halua.
Niin, esimerkiksi Glasgow todellakin sijaitsee alamailla (lowland). Suomalaisissa tiedotusvälineissä huomaa joskus puhuttavan ylämaista Skotlannin synonyymina. Jos samalla periaatteella omaa maatamme määrittelemme, niin Suomi on sama kuin Lappi ja HJK lappilainen seura.





27. lokakuuta 2009 kello 17.59
Tämä on keskustelu jota on viime viikkoina käyty paljon monilla foorumeilla. Kiinnostavaa on, että Glasgow’n jättiläiset vouhkaavat asiasta aiempaa vahvemmin juuri nyt, kun ne ihan itse ovat onnistuneet sössimään asiansa sekä urheilullisesti että taloudellisesti (jälkimmäistä etenkin Rangers). En tunne seuroja niin hyvin että osaisin täysin selittää tilanteen, mutta kyllä siellä ainakin huonoja pelaajakauppoja, keskinkertaista valmennusta ja heikkoa taloudenpitoa vaikuttaisi löytyvän.
Ilmaanhan heitettiin hiljattain mm. idea, että kaksikko ryhtyisi pelaamaan uutta liigaa erinäisten naapurimaiden (esim. Hollanti, Belgia, Norja, Tanska, Ruotsi) parhaiden seurojen kanssa. Tavallaan mielenkiintoista, mutta ehkä sittenkin fanien ja tv-kanavien kannalta pian vähemmän kiinnostavaa kuin nykytilanne ellei ihmeitä tapahtuisi. Hieman kaukaa haetulta kuulostaisi.
Yksi mielenkiintoinen kysymys, johon mielelläni toivoisin jostain löytyvän vastauksen ja jonka itse asiassa ehkä pitäisi olla se mitä Skottien pitäisi ensisijaisesti keskittyä miettimään, on se miksi muut Skotlannin seurat eivät juuri koskaan pysty haastamaan kärkikaksikkoa. Siihen ei noin teoriassa pitäisi olla mitään estettä, kun suurehkoja kaupunkeja löytyy muitakin fani- ja tulopohjan keräämiseen. Esimerkiksi Espanjassa Realin ja Barcelonan pitäisi tiettyjen taloudellisten seikkojen pohjalta olla yhtä ylivoimaisia, mutta silti lähes aina löytyy yksi tai useampi muu joukkue, jotka pystyvät haastamaan “isoimmat” ihan tosissaan.
27. lokakuuta 2009 kello 18.22
Eikö tuo joukkueiden siirtäminen Valioliigaan olisi kuitenkin siinä mielessä kokeilemisen arvoinen temppu, että skotithan eivät käsittääkseni ruohonjuuritasolla ole ylimpiä ystäviä Ison-Britannian (tai siis Yhdistyneen kuningaskunnan) isoimman osan eli Englannin kanssa ja tuon siirron toteutuessa voitaisiin markkinointimielessä hakea lisäpontta jonkinlaiselle “pieni mutta urhea” Skotlanti vs “ylimielinen isoveli” Englanti -vastakkainasettelulle.
Vai onko tuo skottien ja englantilaisten keskinäinen naljailu kaukaahaettua? Ainakin itse olen käsittänyt, että noilla Ison-Britannian pienillä osilla (eli “mailla”) ja Irlannilla olisi jonkinlainen alemmuuskompleksi Englantia kohtaan…?
27. lokakuuta 2009 kello 20.59
Viime aikoina on keskustelu käynyt ehkä yllättävänkin kuumana Skottifudiksen kohtalosta. Keskustelun kauden osalta taisi aloittaa Rangersin M.Bain:
http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/r/rangers/8297988.stm
Vaikka herra tarjoaa hiukan kyseenalaista “Atlantin liigaa” on kyseisessä jutussa jotain mietittävää, ainakin Skottien osalta. Jossain ollaan varmaan menty metsään, jos Valioliigan viimeinen saa 15 kertaisesti tuloja Old Firmiin verrattuna mediarahoista ja sponsoroinnista. Markkinoiden mukaanhan mennään, ei huonosta tuotteesta voida maksaa ylihintaa. Huonolla tuotteella en tarkoita niinkään SPL pelillistä antia, vaan sen antia urheiluun sijoittaville tahoille.
Kyseisessä blogissa: http://www.bbc.co.uk/blogs/jimspence/2009/10/old_firm_flight_not_so_fancifu.html
käsitellään myös samaa aihetta enemmän Englantilaisten kannalta. Miksi Englantilaiset haluaisivat mahdollisia kilpailijoita omiin Eurokentiltä saataviin tuloihin?
Tietenkin on huomioitava Kristianin mainitsema “ylimääräinen” huliganismi. Niin Walesin, kuin Skotlanninkin ajatusmaailma ei mitenkään Englantilais myönteinen ole.Jotain numeroa asiasta tarjoaa Home Officen taulukko, josta huomaa Cardiffin aseman “huligaanien kärjessä”: http://www.homeoffice.gov.uk/documents/football-arrests-0708?view=Binary
Ei tilannetta voi suoraan verrata Skottijoukkueiden mahdollisiin ylimääräisiin ongelmiin, mutta ehkä vahvalla kansallistunnolla on jotain tekemistä lukujen kanssa.
27. lokakuuta 2009 kello 23.15
Mielenkiintoinen kirjoitus itselleni vähän vieraammasta liigasta! Jos kuitenkin pidettäisiin mielessä, että Old Firmin joukkueet ovat itse toheloineet euromenestyksensä tänä vuonna, ja huomion käännättäminen vaikkapa skotlantilaisen jalkapallon kuolemiseen tuntuu varmasti huojentavalta molempien osapuolten kannalta.
Voi hyvinkin kuvitella, että skottiseurojen on tosiaan maksettava jotain “Siperian lisää” ulkomaalaisten laatupelaajien houkuttelemiseksi, mutta sama pätee varmasti Boroon, Sunderlandiin, Newcastleen ynnä muihin Pohjois-Englannin porukoihin. Ja kieltämättä se alkaa näkyä niidenkin menestyksessä. Miksi joku brassi tai italialainen lähtisi ruosteen raiskaamiin entisiin teollisuuskaupunkeihin palelemaan, jos samalla rahalla saa muitakin vaihtoehtoja?
28. lokakuuta 2009 kello 9.19
Borat: Loikka Englannin liigaan tietysti kuulostaisi äkkiseltään helpolta ja loogiselta, mutta siinä on ainakin muutama ongelmakohta, jotka ovat niin painavia että saattavat hyvin estää tämän muutoksen jatkossakin.
1) Suurin osa nykyisestä Englannin liigasta ei luonnollisesti tätä halua, sillä kaksi joukkuetta tippuisi (tai sitten Old Firmin pitäisi aloittaa alasarjoista, mihin he tuskin lähtevät, ja sieltäkin jonkun pitäisi tippua). Kukapa haluaisi luopua nykyisistä rahoistaan ja liigapaikan glooriasta?
2) Kuten blogisti totesi, Skottijätit toisivat mukanaan erinäisiä ongelmia uskonnollisesta vastakkainasettelusta alkaen, ja niitä Englannin valioliiga ei varmaankaan halua rasitteekseen kun sen maine on parin viime vuosikymmenen aikana saatu puhdistettua hyvinkin siivoksi ja “perheystävälliseksi”
3) Old Firmin omakin halu siirtyä Englantiin voi olla horjuva siksi, että vaikka tv-rahaa tulisikin, samalla Mestarien liigaan pääsy tulisi lähes mahdottomaksi kun nyt heillä on suora linja, ja europelit ylipäänsä voisivat jäädä harvinaisuuksiksi. (Tällä hetkellä kaksikko taitaisi olla putoamisviivan alapuolella Englannissa nykyisillä peliesityksillä.)
28. lokakuuta 2009 kello 15.25
Hyviä ja monipuolisia kommentteja jälleen kerran.
Jalkapallon ystävän viimeisimmän viestin kolmoskohtaa en suoraan sanottuna ollut tullut edes ajatelleeksi. Tuossa valossa siirtyminen tosiaan olisi aivan järjetön ajatus.
Toki Celticin ja Rangersin pitäisi resurssiensa valossa sijoittua Englannissa ylemmälle sarjapuoliskolle ja taistella europaikoistakin, jopa paikasta Mestareiden liigaan. Itseluottamustahan skoteilta ei perinteisesti puutu, joten ehkä Englannin valioliigaan halajavat sitten näkevät asian näin?
28. lokakuuta 2009 kello 15.50
Lounasseuralainen, Skotlannin “mahtiseurat” ovat rämpineet Euroopassa jo pidempään ja SPL:n sijoitus UEFA:n rankingissa laskee kuin lehmän häntä.
Viime kaudella taisivat kaikki skotit tippua eurokentillä heti kättelyssä. Celtic pääsi mestareiden liigaan suoraan, mutta hävisi lohkonsa, jonka kolmanneksi sijoittui tanskalainen Aalborg. Rangers tippui jo toisella karsintakierroksella Liettualaiselle FBK Kaunasille. Kaunas ei ollut mikään vuoden jymy-yllättäjä, vaan tippui heti seuraavalla karsintakierroksella samaiselle Aalborgille yhteismaalein 4-0. Aalborg voitti mestareiden liigassa vain yhden ottelun, kyllä, Celticiä vastaan.
UEFA-Cupin lohkovaiheeseen ei viime vuonna suoriutunut yksikään skottiseura.
Ehkäpä skottiseurojen, “Glasgow’n jättiläiset” mukaan lukien, taso todella on laskenut niin alas, ettei se enää riitä edes vähävaraisempien liigojen joukkueita vastaan.
En epäile hetkeäkään, etteivätkö EPL:n heikoimmatkin joukkueet olisi Glasgow’laisten veroisia. Portsmouth pärjäsi viime kaudella Euroopassa paremmin kuin yksikään skottiseura. Portsmouth.
29. lokakuuta 2009 kello 18.01
Skottiliigan surkean taloudellisen tilanteen takana on kylla irlantilaisen Setanta pay-TV yhtion konkurssi ja siita johtunut tv-soppari rahojen katoaminen [ESPN osti Setantan oikeudet mutta halvemmalla]. Tama merkitsee tilapaista rahakatoa, mutta alusteellinen taloudentila Rangersilla ja Celticilla on suht. koht. hyva - Ibrox vetaa 50k ja Celtic Park 60k.
29. lokakuuta 2009 kello 18.35
Heitetäänpä vielä lisää vettä tähän jo vanhaan myllyyn. Glasgowlaisten taaperruksen Euroopassa tekee erityisen noloksi se, kuinka paljon he euromenestykseen panostavat. Tokihan kaikki joukkueet pelaavat mestarien liigassa parhaalla miehistöllään, mutta UEFA Cup ja nykyinen Euroopan liigakin (Europa League) ovat selvästi vähemmän tärkeitä niiden maiden suurseuroille, joissa ykkössijasta tai edes paikoista mestarien liigaan käydään oikeaa kamppailua.
Aston Villa säästeli viime kaudella UEFA Cupissa pelaajiaan, koska uskoi mahdollisuuksiinsa murtautua 4 parhaan joukkoon EPL:ssa.
Ranskassa oli viime kaudella lähes jokaisella UEFA Cup -joukkueella melko pitkään mahdollisuus voittaa liiga tai ainakin päästä kolmen parhaan joukkoon (=mestarien liigaan). Niinpä ranskalaisjoukkueet pelauttivat UEFA Cupissa lähinnä reservejään ja junnujaan. Villa putosi nopeasti mentyään Moskovaan vaihtomiehistöllä ja samoin kävi ranskan mestaruuden voittaneelle Bordeaux’lle Turkissa, mutta esim. PSG selvisi 8 parhaan joukkoon pelauttamalla jopa reserviveskaria ja 18-vuotiaita poikasia, joilla ei vielä ollut juuri PSG minuutteja alla. Etenkin lohkovaiheessa PSG:n koko normaali avausmiehistö lepäsi.
Tällä kaudella Celtic rämpii UEFA Cup-lohkonsa viimeisenä parhaalla miehistöllään. Lohkossa on joukkueita esim. Israelista ja Itävallasta. Ei mitään pelottavaa siis. Hampurilaiset hakivat pisteet Skotlannista ilman joitakin kirkkaimpia tähtiään, esim. Petriciä ja Trochowskia. Hampuri johtaa lohkoa, mutta toki peluuttaa myös enimmäkseen ihan avauskokoonpanoaan.
Myös Ranskassa liigan surkeasti aloittanut Toulouse on pärjännyt kohtuullisesti Euroopan liigassa, vaikka lepuuttaa kovimpia tähtiään, etenkin maajoukkuekärki Gignacia. Varamies Pentecôte ei ehkä ole surkea pelaaja, mutta ehkä kertoo jotain matsin tärkeydestä, jos avaukseen heitetään yksinäiseksi kärjeksi kaveri, joka ei ole urallaan ampunut yhtä ainutta maalia liigassa tai eurokentillä! Ja taustalla tietysti vasempana laitapakkina 18-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, pelintekijänä kaveri, jolla on hädin tuskin yhden pelin verran minuutteja liigassa tällä kaudella jne.
Skottien taaperrus olisi jotenkin hyväksyttävämpää, jos heillä olisi kuuma taisto omassa liigassa ja eurokentille heitettäisiin varamiehiä pelaamaan muiden parhaimmistoa vastaan, mutta juuri eurokentät ovat Glasgow’n seuroille henkireikä, johon panostetaan täysillä ja Euroopan liigassa ne konttaavat silti lilliputtimaiden joukkueita sekä isompien liigojen seurojen puoliksi reserveistä koottuja joukkueita vastaan…
12. marraskuuta 2009 kello 17.16
No niin, hesari uutisoi, että Celtic ja Rangers eivät pääse Englannin Valioliigaan. Eli aihe on taas tapetilla. Bolton-pomo oli tätä ehdottanut, nurin meni.
http://www.hs.fi/urheilu/jalkapallo/valioliiga/artikkeli/Skottij%C3%A4ttil%C3%A4iset+eiv%C3%A4t+p%C3%A4%C3%A4se+Englannin+valioliigaan/1135250691218