Archive for the ‘Suomalaispelaajat’ Category

Leedsistä uhkaa tulla kiinnostavin brittiseura

Tiistai, Syyskuu 13th, 2011

Jos siis pelkästään suomalaisnäkökulmasta tarkkaillaan. Pitää tietysti muistaa, että huhu Mika Väyrysen mahdollisesta siirrosta ainakin vielä tätä kirjoittaessa pohjaa The Suninuutiseen”. Kuten tunnettua, niin Sun julkaisee juttuja, jotka voisivat olla totta. Joskus ne ovat, esimerkiksi pelaajasiirtojen osalta useimmiten eivät. (lisää…)

Nytkö se vasta alkoi?

Sunnuntai, Syyskuu 11th, 2011

Jalkapalloilussa on tarkoituksena tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Toteamus tuo Bubi Walleniuksen selostusten haamun blogimme ylle, mutta silti. Brittimediassa, brittifutista seuraavassa suomalaismediassa sekä blogimme keskusteluissa kun on toisteltu, että valioliigakausi toden teolla alkoi vasta tänä viikonloppuna. (lisää…)

Kuuma

Maanantai, Syyskuu 5th, 2011

Aluksi pahoittelut: en ennenkuulumattomasti ole päivittänyt blogimme kommentteja kokonaiseen neljään päivään. Palaan syyhyn tämän keskustelunvauksen lopuksi, nyt mennään asiaan. Suomen U21 -maajoukkue kun pelaa täällä Maltalla huomenna EM-karsintaottelun, joka on nuorukaisille ikimuistoinen. (lisää…)

Kun Roman Eremenkolle pelaajasopimuksen keittiössä kirjoitin

Tiistai, Elokuu 30th, 2011

Roman Eremenko sitten siirtyi hurjalla siirtosummalla Rubin Kazaniin. Roma on nyt arvokkain suomalaispelaaja myös rahassa mitaten. Koska oman elämäni vektorit ovat joskus leikanneet Roman suurta tarinaa, niin miksi en nyt kertoisi tuota tarinankappaletta? Kertomus kuvaa myös suomalaisen liigafutiksen realiteetteja. (lisää…)

Litti lipuu ääneti historian lehdille

Perjantai, Elokuu 26th, 2011

Olen yllättynyt. En ole varma onko yllättyneisyyteni voittopuolisesti negatiivista vai positiivista. Ehkä kuitenkin jälkimmäistä. ”This is the way the world ends. Not with a bang but a whimper.” Ei Jari Litmasen maajoukkueuran tänään varmistunut loppu sentään maailmanloppu ole, mutta T.S. Eliotin kuuluisin säe sopii tilanteeseen oivallisesti. (lisää…)

Olisi onnella voinut riittää

Torstai, Elokuu 25th, 2011

Iltapäivällä lupasin nostaa HJK:n hattua, jos joukkue uskaltaa pelata ja hakea vierasmaaleja, joiden tekeminen oli ennalta arvattu edellytys Klubin jatkomahdollisuuksille. Eihän se yksi maali minnekään riittänyt, mutta kohotan lippistä ja onnittelen Klubia rohkeasta yrityksestä. (lisää…)

Ei lahjamaaleja ja ainakin yksi tehty maali!

Torstai, Elokuu 25th, 2011

Olen pyrkinyt blogissamme kirjoittamaan asioista, joista jotain tiedän ja ehkä ymmärränkin. Olen jäävi arvioimaan miten hyvin olen pyrkimyksessäni onnistunut, mutta nyt astun mainitun alueen ulkopuolelle. Pohtikaamme illan suurta ottelua Schalke – HJK. En Englannissa asuvana nähnyt ensimmäistä peliä edes telkusta. (lisää…)

Huh-huh mikä viikko ja Dalla Valle

Maanantai, Elokuu 22nd, 2011

Viikonloppuna toteutui tuttu lainalaisuus: mitä tiiviimmin futista seuraa katsomoista käsin, niin sitä vähemmän siitä ehtii blogiin tuoreeltaan kirjoittaa. Viikonlopun aikana lisäksi kertyy satelliittiboksin kovalevylle melkoisesti katsottavaa, BBC:n sunnuntai-illan Match of the Dayn (joka nimestään huolimatta on makasiiniohjelma) ehdin sentään katsomaan suorana. (lisää…)

Käydään Maltalla katsomassa tulevaisuuteen

Torstai, Elokuu 18th, 2011

Herätänpä henkiin blogimme vanhan Suomifutistorstai-perinteen. Blogin alkuaikoina eli vuoden 2009 loppupuolella kun oli torstaisin tapana pohtia kotimaan asioita. Nyt taas pohditaan, aloitetaan nuorten maajoukkueesta. Laurikaisen Mikan luotsaama U-21 -joukkue kun on tällä hetkellä poikkeuksellisen kiinnostavassa asemassa. (lisää…)

Jenkinson edustaa nyt Wenger-maata

Maanantai, Elokuu 8th, 2011

Katselin Mixu Paatelaisen haastattelun viime torstailta. Koska asia eli se, että Carl Jenkinson ei ainakaan tällä hetkellä ole Suomen A-maajoukkueen käytettävissä ei ole mihinkään vanhentunut niin käsitellään sitä nyt. Mixun kommenteissa kun on kohta, joka luullakseni kertoo todellisen syyn Jenkinson maajoukkueboikotille. (lisää…)