Voiko Rangersin kuolema tuoda Skotlantiin levottomuuksia?

| Julkaistu 7. 7. 2012 15:03

Huh rankkasateita, sanoi blogisti aina niin ihanassa Englannin kesässä. Vaan kun pohjoiseen mennään, on taivas lyijynharmaa kuvainnollisestikin. Skottifutis kun tekee huipputasolla kuolemaa.

Glasgow Rangers siis suljettiin alkuviikosta Skotlannin valioliigan ulkopuolelle. Tai tarkemmin sanoen kävi niin, että konkurssiin menneen Rangersin historiaa jatkamaan perustettu uusi yhtiö ei saanut sijaa majatalosta.

Nyt väännetään kättä siitä, pääseekö uusvanha Gers toiseksi korkeimmalle sarjatasolle vai joutuuko se aloittamaan nelosesta. Valtaosa kannattajista on jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. He katsovat pohjalta aloittamisen olevan ainoa tapa pestä pois häpeä, armopaloja ei enää haluta.

Rangersin ja Glasgow Celticin vastakkainasettelulle – jota voi ainakin tietyiltä osin kutsua koko jalkapallomaailman massiivisimmaksi – perustuvalle skottiliigalle moinen olisi katastrofi. Sky Sports on ilmoittanut vetäytyvänsä Skotlannista, jos Rangers ei pääse mukaan kakkostasolle ja nouse heti ensi kaudella valioliigaan. Seurojen saamat tv-tuotot siis laskisivat olemattomiin, tv-näkyvyyden romahdus johtaisi sponsoritulojen romahtamiseen ja niin edelleen.

Seurauksena voi olla, että moni taloutensa kanssa taisteleva seura (esimerkiksi suomalaisille tuttu Kilmarnock) valuu konkurssiin.

Iso juttu, mutta miksi niin iso, että poimin sen keskustelunavauksen aiheeksi esimerkiksi maaliviivateknologian, Arsenalin ja suomalaisjoukkueiden walesilaispitoisen eurotaipaleen sijaan?

Annetaan Skotlannin FA:n toimitusjohtajan Stewart Reganin perustella, hän kun sanoo tiistaisessa haastattelussaan, että Rangersin kohtalo voi tuoda Skotlantiin levottomuuksia (social unrest). Skotlanti ja etenkin Glasgow kun ovat rajusti jakautuneet kahden mahtiseuran välille. Rangers on Iso-Britanniaan lämpimästi tai ainakin hyväksyvästi suhtautuvien periskottilaisten protestanttien seura. Celtic taas on monen muun asian lisäksi Irlannin (kyllä!) ylivoimaisesti suosituin jalkapalloseura, jonka kannattajakunnan kollektiivisesta sielusta löytyy separatismia, katolilaisuutta ja kuten nimi viittaa niin kunnioitusta kelttiläiselle perinteelle anglosaksisuuden sijaan.

Jos ja ainakin ensi kaudella kun Rangersin ja Celticin väliset jalkapallo-ottelut eivät toimi varaventtiilinä tälle ikuiselle taistelulle, niin käydäänkö kamppailut kaduilla?

Rangers-Celtic -akseli kuvastaa pohjavirtoja, joista olin ennen Britanniaan muuttamista vain pintapuolisesti tietoinen. Syviä vesiä, joissa uivat hirviöt yleensä pysyttelevät visusti pinnan alla, mutta kaikki kuitenkin tietävät niiden olevan olemassa.

Rangersin romahtaminen horjuttaa epävarmaa rauhantilaa, keikuttaa venettä. Hyviä tai edes kohtuullisia ulospääsyreittejä ei enää ole. Kuulun niin sanottujen amppariotsikoiden inhoajiin, mutta se vanha Rangers todellakin on kuollut. Konkurssimenettely ottaa aikansa, mutta juna ei enää käänny. Glasgow Rangers, jonka piti olla too big to fail.

Asia on nyt valioliigan ulkopuolisten liigaseurojen käsissä, eli pikkuseurat pääsevät tai joutuvat äänestämään, miltä sarjatasolta uusi Rangers aloittaa.

Noista mainitsemistani vaihtoehtoisista aiheistakin, siis maaliviivateknologiasta ja muista, passaa mainiosti keskustella tämän otsikon alla. Suomalaisseurojen eurotaipaleeseen ainakin palaan jatkossa myös omissa keskustelunavauksissaan.

28 vastausta artikkeliin “Voiko Rangersin kuolema tuoda Skotlantiin levottomuuksia?”

  1. Minna kirjoittaa:

    Eikö suurin osa noittenkin seurojen kannattajista kuitenkin ole “perusfaneja”? Vaikea kuvitella että keskimääräinen fani mitään uskontoja ja kelttiläisyyksiä kantaisi mukanaan.

  2. albiceleste kirjoittaa:

    Tarkemmin skottifutista tuntematta voin sanoa että kyllä joissakin futisviholisuuksissa on todella isoista asioista kyse. Esimerkiksi käy vaikkapa Barcelona – Real Madrid, josta en en nyt jaksa enempää kirjoittaa (ja paljon siitä onkin sanottu). Mutta sillä on oma historiallinen ja poliittinen ulottuvuutensa. Kyse ei ole ns. “perusfaniudesta” kun puhutaan madridistoista ja Barçaa kannattavista katalaaneista. Mielenkiintoisena anekdoottina (no, toivottavasti) mainitsen että omista katalaaniystävistäni yksi, expat Lontoossa, kannatti Espanjaa MM-kisoissa. Muut eivät edes katsoneet kisoja ja sanoivat ettei heidän joukkueensa siellä pelaa, mutta Barçan pojat toki tuovat voiton kotiin.

    Aihetta sivuten mainitsen keskiviikkoyön Copa Libertadoresin finaalin Brasiliassa, jossa Boca hävisi Corinthiansille (sattumoisin sekä Mascheranon että Boca-legenda Tevezin entinen seura) 2 – 0. Jostakin syystä argentiinalaisten ystävieni joukossa on vain yksi Boca-fani. Muut kannattavat joko Riveriä tai muuta seuraa (Rosario Central, San Lorenzo, Newell’s). River-fanit olivat onnessaan Bocan häviöstä vaikka se sattui brasilialaisseuralle. Buenos Airesissa ilotulitettiin raivokkaasti Bocan tappiolle. Sama juttu kun River tippui segundaan vuosi sitten: Boca-fanit marssivat Buenos Airesin kaduilla liput liehuen ja laulaen, mukanaan River-ruumiarkku. Rummut soivat.

    Ja niin, se aasinsilta: Grondona ajatteli aivan samaa, ettei argentiinalainen futis selviä ilman River – Boca -asetelmaa, ja yritti systeemiä jossa River olisi säilynyt ykkösessä. Onneksi sitä ei hyväksytty. Nyt River on kuitenkin noussut taas ykköseen, ja Superclasicot odottavat. :)

    Tietyillä kulmilla ei “perusfaniutta” ole, vaan futis on jotakin paljon enemmän. Henki ja elämä, suurin rakkaus, ja jotakin, jonka takia voi sen ainokaisen elämän myös menettää.

  3. dami kirjoittaa:

    Eikös Skotlannissa ole tulossa kahden vuoden päästä kansanäänestys itsenäisyydestä. Tiedä sitten mitä enteilee tämä brittiläisen lojalismin symbolisen linnakkeen romahtaminen.

  4. juha kirjoittaa:

    Skotlanninsarja on niin monta Vuotta ollut kahdenkauppa että mielenkiinto koko Sarjaa kohtaan nuuvahtaa kun toinen on poissa.

  5. ikiteekkari kirjoittaa:

    Olisiko tässä vaiheessa Rangers:lle sopiva paikka hakeutua Englannin sarjoihin?

  6. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Jos jengi haluaa rettelöidä, niin miksei Rangersin tippuminenkin käy syyksi. Muistellaanpa Lontoon taannoisia mellakoita. Kun pinnan alla kytee, niin kaikenlaista voi sattua. Tarjoaahan futis varaventtiilin monelle jutulle.

    Muuten: mitä mieltä Spurs-fanit AVB:sta?

  7. hanna kirjoittaa:

    Minna: asuin reilut 2 vuotta hieman glagowin ulkopuolella, ja kyllä old firmin ottelut olivat paljolti muutakin kuin jalkapalloa. muutin sinne jalkapallokauden ulkopuolella, enkä tiedostanut asuvani katolisella alueella….mutta kauden alettua, jo sinisen t-paidan pitäminen oli joillekin celticin kannattajille tarpeeksi suuri syy alkaa haastamaan riitaa. old firm-ottelupäivinä en todellakaan halunnut mennä kaupungille, siellä sai pelätä

  8. Kristian kirjoittaa:

    Hannaa kyllä komppaan tässä. En ole Glasgow’ssa asunut, mutta käynyt kyllä monesti ja Old Firminkin aikaan. Kyllähän se tunnelma aika erikoislaatuisen jännittynyt on. Tosin ulkomaalaisella on aina käytettävissään se anteeksi olen turisti -kortti, jolla Britanniassa aika hyvin selviää tilanteista, joissa on tukkinut itsensä jonnekin missä ei pitäisi olla.

  9. Marski kirjoittaa:

    Noh, mutta pelillisesti tässä voisi olla Skotlannille mahdollisuus saada mm-karsintoihin kotoliigasta pelaajia, joiden paikka on muualla kuin penkillä ja jotka voivat viedä joukkueen mm-kisoihin. Harmi Old Firmin kannalgta, mutta yksinäänhän Rangers on harvinaisen vastenmielinen joukkue; konservatiivisten Rule Britannia-junttien, paikallisten persujen, mamuvastainen lauma, joka vihaa työväenluokkaista irlantilaista Celticiä.

    Mutta kuten todettua, on sitä samankokoisiakin seuroja mennyt tavalla tai toisella joko nurin tai käynyt kuilun partaalla: Napoli, Universitatea Craiova, Feyenoord, Leeds jne.

  10. barbarian kirjoittaa:

    Off-topic, mutta Sky Sports on nyt vahvistanut kakkosliigaan pudonneen Wycombe Wanderersin olevan kiinnostunut Suomen U17-hyökkääjä Joonas Jokisesta.

    http://www1.skysports.com/football/news/11750/7873123/Wycombe-eye-YouTube-star

    Jokinen on Palloliiton sivuilla listattu Wycomben pelaajaksi jo helmikuusta lähtien ja sain Palloliitosta asialle vahvistuksenkin suoritettuani vähän tutkivaa journalismia. Ilmeisesti Jokinen on kuitenkin vain treenannut Wycomben mukana, mutta nyt olisi myös kaiketi sopimus lähellä.

    Jokisen erikoisesta urapolustahan saisi ihan hyvän jutun vaikka Hesariin. ;) Suomalaisyleisölle kuitenkin täysin tuntematon pelaaja kyseessä lukuunottamatta tuota kuuluisaa youtube-rankkaria. Nuorisomaajoukkueissa iskenyt kovaan tahtiin maaleja. Jokinen on vuoden Joel Pohjanpaloa nuorempi, mentäisiinkö viiden vuoden päästä maajoukkueessa Pohjanpalo – Jokinen -kärkikaksikolla?

  11. Marski kirjoittaa:

    Vielä enemmän asian vierestä, mutta jos TOT tietää mitkä ovat Deschamps’n tuoreen päätöksen taustat, niin täällä suunnalla kiinnostaisi. Ja varmasti yleisesti Suomessa.

  12. Tristan kirjoittaa:

    Rangersin pitäisi aloittaa pohjalta. Harras toive Skottiliigaa kohtaan, koska saadaan joku toinen mestari kuin Rangers tai Celtic. Olisi hienoa jos Hearts tai joku muu pystyisi tähän. Voisi pienemmät seurat saada enemmän nostetta. Telkkarisopimus jos lähtee alta niin pari seuraa on kuulemma nurin sitten. Ei näin.

    Asiasta toiseen, Albin suosikki, Mascherano löytyy nyt twitteristä. ;)

  13. BlyZR kirjoittaa:

    Nopealla etsinnällä en löytänyt Celticin puolen reaktioita / kantaa tuohon Rangersin tilanteeseen. Ollaanko Celticin leirillä vahingoniloisia vai aidosti huolissaan, vaikuttaahan Rangersin putoaminen suoraan myös Celticiin?

  14. Markku kirjoittaa:

    Isot kaatuu lujempaa. Tässä on takana vuosien Rangersin metkuiluja. Maksamattomia veroja, eikä myöskään voi unohtaa sitä että Rangersilla on myös maksamattomia velkoja muille seuroille- ja tuplana tehtyjä sopimuksia pejaajilleen. Jos kyseessä olisi jokin pieni joukkue ei asiasta kohua nousisi, mutta kun ns. johto joukkue, niin Skotlannin jalkapalloliitto tekee kaikkensa, että saavat joukkueen ykköseen (vaikka pelottelemalla Sky Sportin vetäytymisellä).
    Ei tarvitse kuin katsoa tuomari toimintaa Skotti liigassa ja nähdään kenen ehdoilla mennään.

  15. albiceleste kirjoittaa:

    @Tristan, toki olemme tästä tietoisia. :) Twitter on argofutiksesta kiinnostuneelle muutenkin oiva väline. Jos ei huvita kertoa mitä salaattia söi lounaaksi, sitä voi pitää puhtaasti kätevänä ja nopeana tiedotuskanavana, joka tarjoaa omat vaikutusmahdollisuutensa.

  16. Leikkikalu kirjoittaa:

    Vaikka en varsinaisesti olekaan Tottenhamin kannattaja, niin oli aika jännä veto palkata AVB Spursiin. Tottenhamillahan on ollut tapana pelata keskivertoa englantilaisjoukkuetta hyökkaavämpää ja iloisempaa potkupalloa, ja AVB on minun kokemukseni mukaan hiukan konservatiivisempi valmentaja. Jännittävää nähdä pelaako Tottenham tulevalla kaudella AVB:n valmennuksessa Villas-Boasin pelikirjalla vai tottenhamilaisella pelikirjalla. Kummin tahansa uskon Spursin tappelevan tulevallakin kaudella paikoista UEFAn kilpailuihin. Nyt tosiaan liikun sillä kuuluisalla mututuntumalla. Saa korjata, jos (lue: kun) olen väärässä.

  17. Tristan kirjoittaa:

    @Leikkikalu

    Spursin kannattajana vähän kaksijakoiset tunnelmat ‘Arryn erottamisesta. Harkittu riski voisi olla paras termi kuvaamaan Levyn toimia. Tosiasia on se, että Spursilla ei olisi ollut mahdollisuuksia saada AVB:tä Portosta triplakauden jälkeen, joten Chelskissä floppaaminen sopi Spursille hyvin. AVB on melkoinen vastakohta ‘Arrylle, niin hyvässä kuin pahassa.

    Pidemmän päälle en jää kaipaamaan ‘Arryä persoonana –> aina ajamassa omaa etuansa mediaa hyväksikäyttäen. Oli sanonut että AVB:n pitäisi pystyä taistelemaan mestaruudesta tällä miehistöllä. ‘Arry itse sanoi viimeksi keväällä (ja todella useasti), ettei tällä miehistöllä (ja seuran resursseilla) pystytä taistelemaan mestaruudesta, City, United, Chelsea jne ovat taloudellisesti niin paljon edellä. :D
    Mutta mikäli AVB floppaa Spursissa niin jään kaipaamaan tuloksia joita tuli ‘Arryn aikana.

    Kuten kaikki Spurs-managerit, myös AVB saa faneilta painetta pelata viihdyttävää futista. Eri asia onkin se, kuinka moni faneista ottaisi top 4 sijoituksen ja pääsyn mestareiden liigaan myös ei-viihdyttävällä futiksella ja kuinka iso faneista on periaatteesta sitä mieltä, että vaikka pokaaleja ei tulisi vuosikymmeniin, hyökkäävästä pelityylistä ei saa luopua. Kuitenkin, Spurs ei ole kovin usein nostellut pokaaleita viime vuosina.

  18. I.K. kirjoittaa:

    Asiaa tarkemmin seuranneena, pakko huomauttaa muutamasta pointista.

    Rangersin ns. “Big Tax Case” verottajan kanssa on yhä auki. Seuraa ei siis ainakaan vielä ole todettu syylliseksi verovilppiin, toisin kuin asiaan kantaa ottanut “Markku” ehti jo väittämään.

    Mitä tulee bloggarin toteamukseen Rangers kannattajien häpeästä.. Fanit tuntevat tällä hetkellä varmasti aika monenlaisia tuntoja. Voimattomuutta, ahdistusta ja epäuskoa.. Mutta häpeästä en ole yhdenkään sininenän kuullut kirjoittavan tai puhuvan.

    Kannattajat kun eivät ole 140-vuotiaan Rangersin nykytilan takana.

    Seuran alennustilaan ajaneita henkilöitä on kaksi. Entinen omistaja, David Murray, joka otti käsittämättömiä taloudellisia riskejä ja väitetysti (edelleen, missään oikeusasteessahan ei olla asiasta langetettu tuomioita) maksoi offshore tileille joidenkin pelaajien palkkoja. Murrayn lisäksi suurseuran polvilleen saattamisesta häpeää kantaa Murraylta lainarahaa vastaan seuran ostanut hämärämies Craig Whyte.

    Syy miksi kannattajat toivovat joukkueen aloittavan pohjalta, on se, että he eivät halua osallistua nykyliigaan, tai edes 1. divariin kädet selän taakse sidottuina. Konkurssikypsälle joukkueellehan on langetettu mm. sakkoja, 12kk panna uusien pelaajasopimuksien tekemiseen (improvisoitu sanktio jota muuten ei edes löytynyt liigan sääntökirjasta) sekä 3 vuoden europelikielto. Joukkueessa on nyt jäljellä viisi aikuisten joukkueen pelaajaa + juniorit. Ilman mahdollisuutta uusien pelaajien hankintaan, on epärealistista edes ajatella joukkueen voivan kilpailla muualla kuin 3. divisioonassa.

  19. sevillano kirjoittaa:

    Terveisenä vaan nimim. “albicelestelle”, että tuli tosiaan katsottua se Copa Libertadoresin finaali; jopa kahteen kertaan. Kiinnostuksesta, kun tuli takavuosina katsottua yhden porukan kotimatsit ao. cupissa livenä, kun “kotikulmien” jengi Andeilta sattui voittamaan maansa mestaruuden ja pääsi sitä tietä cuppiin.
    Sao Paulon Corinthians (joka on eri seura kuin mahtava Sao Paulo, jolla on jo 3 cuppia plakkarissa, ja josta sattumoisiin tuli juuri viikolla paraguayalainen laitapuolustaja Piris meille FC Sevillaan ensi kaudeksi) sen sitten vei eurooppalaisillekin tutun Emersonin kahdella maalilla. Vei kannun bonislaiselta Boca Juniorsilta, jonka peliä johti eurooppalaisille myös hyvin tuttu nimi Riquelme, jolle peli jäi viimeiseksi Bocan paidassa.

    Katsoin tosiaan matsin toiseen kertaan enempi pelin taktista puolta katsastaen ja vertailemalla mm. vastaavaan Bayern-Chelsea -peliin. Olihan se jotenkin köyhempi peli kuin eurooppalaisesti orientoitunut matsi, mutta kenties ns. katsojaystävällisempi; aina tapahtui. Oli tyypillistä latino-peliä eli enempi yksilöpeliä. Yksilötasolla tosi taidokasta, mutta pelivirheitä tuli liian kanssa, eikä pallo tahtonut pysyä nurmen pinnassa aina. Peli oli myös “puolirikollista”; tyypillisesti latinomenoa (erityisesti argentiinalaista) sekin. Oli pikkuvilppiä ja teeskentelyä. Sattuivat saamaan TV-kuvaan lähiotoksen, jossa Bocan pojan puoli kämmentä oli maassa maanneen brassin suussa, joka puri ja kovaa!
    Uutta mulle oli se, että tuomarilla oli taskussaan pieni vaahtospray-pullo (liekö ollut partavaahtoa), jolla hän merkkasi vaparipaikan pikku ympyrällä ja muurin paikan 1-2 m:n viivalla, jotka tietty sitten haihtuivat taivaan tuuliin pikimmiten. Nopeutti huomattavasti peliä, kun siitä puuttui se iänikuinen muurinasettelu.

  20. juha kirjoittaa:

    Heinäkuun iloksi maksukanavalla näkyi Arsenalin yli 15. Vuotta vanhoja Otteluita koosteena .
    Tietenkin sen huomasi että yleisesti Pelaajien Taito oli toisenlainen mutta silloinen Arsenal pelasi Joukkueena ja viihdyttävämpää futista kuin nykyään.
    Kaikki “starat” mahtuivat hyvin samaan Joukkueeseen.
    Niin sen muistan.
    Ja Cantonan Maali oli spesiaali.

    Jotenkin vain Arsenal on vaiheessa ja on ollut sitä jo Vuosia.

    Terry-Ferninand case osoitti Lehtitietojen pohjalta arvioiden että, Sananvapauskin on sitten suhteellinen asia ja sitä laveampi se on niille jotka kuuluvat johonkin Vähemmistöryhmään tai ovat Ihonväriltään erilaisia ja varsinkin silloin kun Loukkaukset sinkoilevat tunnekuohuissa.
    Olisi hyvä jos Sopu löytyisi jo Kentällä.
    Kaikkien keskelle.

  21. albiceleste kirjoittaa:

    @sevillano,

    Riquelme on legenda ja upea pelaaja omalla tavallaan, mutta en jää häntä kaipaamaan. Me kaikki argofutiksen rakastajat haluamme enganchen, koukun ja pelintekijän, ja JRR oli siinä loistava, ja taidokkaan kaunis kuten Xavi tai Italian Pirlo. Nimenomaan sen hitaan taitofutiksen luova mestari. Mutta Riquelme oli myös melkoinen kusipää ja erittäin hankala pelaaja. Kyllä, heitäkin tarvitaan, mutta ei La Albicelesteen jossa kulmikkaita persoonia jo temperamentin puolesta monia löytyy. Eli adios Riquelme.

    Toivottavasti nyt argentiinalaisten fanien joukossa useampi laulaa Pastoren nimeä. On hienoa että Napolin Pocho Lavezzi pääsee pelaamaan PSG:ssä Argentiinan (toivottavasti!) tulevan enganchen Javi Pastoren kanssa. Sabella on fiksannut hyökkäyksen; seuraavaksi on keskikentän vuoro. Anna meille enganche. Tuli sitten voitto tai tappio.

  22. Kuukuna kirjoittaa:

    Hehe kyllä poliitikot osaa taas, social unrest. Eiköhän se isoin syy moisille jutuille ole rahan katoaminen Skotlannin liigasta ja erityisesti sen siivellä eläneisiin poliittikkoihin, lobbareihin ja muihin rikollisiin. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos Rangersin joukosta jää jäljelle vain tosi fanit niin eiköhän se tilanne vain parane. Ongelmahan noissa hulinoissa ei ole se tosi huligaanit vaan ne juntit jotka saa inspiraation muiden typeryydestä. Toki kun elää jonkin asian sisällä se näyttää paljon isommalta ja hienommalta, todellisuus on jotain täysin toista.

  23. Pele kirjoittaa:

    Maradona sai siis potkut Arabiemiraattien liigaassa pelaavasta joukkueesta, tämä jos mikä kertoo miehen valmentajan taidoista :) . Imago ei taida ihan riittää samoihin hommiin kuin mitä minä teen, niin pakko hänen oli kokeilla valmentajahommia, kehnolla menestyksellä. Diego, ehkä on parempi että istut tästä lähtien katsomon puolella ja annat ammattilaisten hoitaa hommat penkin päässä :) .

  24. albiceleste kirjoittaa:

    No, El Diez ei ole mikään suuri taktikko; tuskin tuo kenellekään tulee yllärinä. Mutta ainakaan hän ei ole FIFA:n alati hymyilevä sätkyukko, joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. ;)

    Al-Wasl ei myöskään ole mikään huipputiimi.

  25. Pele kirjoittaa:

    @albiceleste ei ollut Argentiinakaan mikään “huipputiimi” pari vuotta sitten Diegon alaisuudessa, kai sen kehtaat myöntää ;) . Tappio Saksalle MM-kisoissa ei mennyt vain valmentajan taktisen köyhyyden piikkiin, vaan pelaajat olivat aivan yhtä huonoja.

  26. albiceleste kirjoittaa:

    Älä jaksa Pele aina trollata. Tai pyri ainakin olemaan hauska.

  27. Riba de Sella kirjoittaa:

    @Leikkikalu & Tristan, jos AVB jatkaa samalla systeemillä kuin Portossa ja Chelseassa, niin tiedossa on taatusti vauhdikasta ja viihdyttävää jalkapalloa. Hyvä kuvaus AVB:n systeemistä löytyy tuolta:

    http://katecohensoccer.wordpress.com/2012/05/21/why-andre-villas-boas-will-be-a-success-at-liverpool‏/

    Tuon kirjoittamisaikaan AVB:tä oltiin viemässä Liverpooliin ja kirjoittaja esitti, että sieltä löytyisi aika hyvät pelaajat tuolle systeemille. Mitenkähän mahtaa olla Spursissa? Rafa, Modric ja Pienaar varmaan lähtevät pois.

    Kärjessä Falcaon rooliin sopii Ade ja Defoe, Hulkin rooliin Sigurdsson sekä Bale (sekä ehkä Giovanni dos Santos, missä lienee ens kaudella?) ja Varelan rooliin Bale sekä Rose(?). Keskikentällä pohjalle löytyy pelaajia, Parker ja Huddlestone (loukkaantunut?) varmaan ykkösvaihtoehtoina. Pelintekijän eli Moutinhon paikka on jo vaikeampi täyttää ellei itse Moutinho tule Spursiin, ei taida Sandrosta tai Livermoresta olla Moutinhoksi? Belluchin paikka on myös hankala, varsinkin jos miettii, että Ramires pelasi Chelseassa Belluchina, ainoa mun mieleen tuleva on Lennon (kenties Bentley?). Mitenkäs Falque, Ceballos ja Coulibaly, onkohan niille mitään käyttöä ens kaudella?

    Kaksi hyvää hyökkäävää Kyleä löytyy oikeaksi pakiksi, vasemmalla BAE hyökkää kans, mutta onko sille muuta tuuraajaa kuin Rose? Toppareita on sen verran, että niistä löytynee sopivat tyypit pelaamaan korkeaa linjaa, mutta mitenkäs Friedel, onko siitä AVB:n systeemin vaatimaksi sweeperkeeperiksi?

    Olin tosi pettynyt, kun AVB potkittiin Chelskistä pois. Tykkäsin tosi paljon katsoa AVB:n Chelsean pelejä.Tottenhamista tuli nyt kerralla yksi mielenkiintoisimmista ens kauden joukkueista. Mahtava on myös nähdä, millaista jälkeä Rodgers saa aikaan Liverpoolissa ja toisaalta, millaista peliä Laudrupin Swansea pelaa.

  28. Terno kirjoittaa:

    Kyllähän skotti futiksen päättäjät ampuivat itseään polveen ja kovaa tällä päätöksellä. Voin vaikka luvata, että seuraava 5 mestaruutta jäävät Celticille. Missään suhteessa uskottavaa haastajaa ei ole näköpiirissä. Tämä päätös tappaa Skotlannin Valioliigan…

Kommentoi



HS in English