Istvan Vadin karu kohtaaminen todellisuuden kanssa

| Julkaistu 20. 6. 2012 0:03

Ukrainan Marko Devic pisti pallon maaliin, hädin tuskin, mutta kuitenkin. John Terry potkaisi kuulan väljemmille vesille kuin myöhempien aikojen Karate Kid. Hienoja suorituksia molemmat, mutta miten voi olla, että tilannetta muutaman metrin päästä linjalta kytännyt kuudes tai seitsemäs erotuomari ei käsittänyt pallon käyneen maalissa?

Additional assistant referee (sujuvaa suomennosta roolille ei vielä ole) on nimeltään Istvan Vad, eikä häntä tule tapahtuneesta kovin isoilla nauloilla ristiinnaulita.

Joskus nimittäin voi pallo olla liian nopea ihmissilmälle. Nyt ei ollut, mutta ei erotuomari tai mainitussa roolissa ”erotuomari” voi olla terävimmillään, jos tehtävänä on lähinnä kyykkiä jäntevänä ottelun ajan tai ainakin silloin, kun kameraan uhkaa joutua.

Mutta mitä näillä kepakkokätisillä kyykkijöillä tavoitellaan? Esitin kysymyksen blogissamme jo viime syksynä, ja kommentoijat toivat esille ihan päteviä perusteita.

Illan ottelu kuitenkin alleviivaa, että malli olisi syytä pikimmiten haudata huonoksi osoittautuneiden ideoiden kalmistoon. Kun näillä ylimääräisillä dumareilla selkeästi ei ole erotuomarivaltuuksia (tämän tiedostavat pelaajatkin, hyvin harvoin he ryntäävät valittamaan vääräksi kokemastaantuomiosta  maalinkulmalle) eivätkä he ole virheettömiä maalituomareita, niin kokonaisvaikutus on negatiivinen.

Kentällä tai sen tuntumassa erotuomariasussa liikkuvien kavereiden pitäisi olla ihan oikeissa tuomarintehtävissä. Kyykkijät ovat menestyneitä ja kokeneita tuomareita, muttei tuohon rooliin joutuminen tai pääseminen heille kunniaksi ole.

Tuleepa mieleen kysymys, että ollaanko tuolla osittain turistimatkalla. Tuskin ollaan, mutta tällä tasolla ei moista mielikuvaa saisi päästä syntymäänkään.

Istvan Vadin osalta muuttui leppoisahko suurkisaduuni karuksi todellisuudeksi.

Englanti oli onnekkaaseen maaliinsa saakka pelokas ja epävarma. Tavoiteltu tulos kuitenkin jälleen tuli. Ehkä tämä joukkue tosiaan voi mennä niin sanotusti päätyyn saakka. Koska (jos koskaan?) Englanti muuten on viimeksi voittanut alkulohkonsa kolmen pisteen marginaalilla?

41 vastausta artikkeliin “Istvan Vadin karu kohtaaminen todellisuuden kanssa”

  1. Puusilmä kirjoittaa:

    Ja tilannetta edelsi paitsio (se pitkä syöttö), ja jos avustava olisi tämän havainnut, niin ei edes oltaisi saatu tätä spekuloitavaa tilannetta.

  2. mage kirjoittaa:

    Jos käytettäisiin sähköistä paikannusta ei tarvitsisi arvailla. Erotuomarivirheet ei todellakaan kuulu jalkapalloon eikä muuhunkaan urheiluun. Paikannus on ihan normitekniikkaa ja sillä päästäisiin eroon kaikista ihmetulkinnoista paitsiosta maaliviivan ylityksiin ym.

  3. Kristian kirjoittaa:

    Kuten blogimme uskolliset lukijat tietävät, niin paikannustekniikkahan pallon maaliviivan ylittämisen monitoroinnin todennäköisesti sallitaan lähiviikkoina. http://blogit.hs.fi/sundqvist/2012/05/25/maaliviivateknologia-tulee-oletko-valmis/ :)

    Muihin ratkaisuihin en sitä todellakaan halua.

  4. Myös puusilmä kirjoittaa:

    Tietenkin tuomarivirheet kuuluvat peliin samalla lailla kuin kaikkien muidenkin pelin osapuolten virheet! Valitettavasti peliä ei voi jättää pelaajien vastuulle, siis ilman tuomareita. Ja koska tuomarit ovat ihmisiä, he tekevät virheitä – mutta yleensä paljon vähemmän kuin pelaajat!

    Ja kun katsoo millaisen määrän tyhmiä ratkaisuja pelaajat tekevät pelin aikana, on jotenkin surkuhupaisaa, miten tuomarien tekemät virheet nostetaan esiin. Toki ne ovat harmillisia ja usein toisen osapuolen kannalta aika kriittisiäkin, mutta silti.

  5. Isävalkku kirjoittaa:

    Samaa mieltä Kriistianin kanssa. Ylimääräisiltä avustavilta erotuomareilta odotetaan päätöksiä, joiden pitäisi olla parempia kuin tv:n hidastuskuvat tapahtumista, jotka kestävät sekunnin osan usein ruuhkaisissa tilanteissa (tosin nyt ei niin ollut). Tekniikka vaan kehiin.

    Kyllä menee kisat mielenkiintoiseksi. Kellä tuuria ja mikä on päivän vire. Portugali ollut nousussa, mutta eipä näistä tiedä.

    Täytyy antaa tunnustus ruotsalaisillekin. Vaikka nyt ovat ulkona kisoista niin joka matsissa ajoittain ja taas Ranskaa vastaan saivat useasti sellaisen fiilingin aikaan, että oikein paistoi siellä vastustajan maalin edessä että tänne me kuulumme. Ei mitään pelosta tehtyjä maaleja. Laji-itseluottamus on kohdallaan.

  6. MK kirjoittaa:

    Myös puusilmä kirjoittaa:
    “Tietenkin tuomarivirheet kuuluvat peliin samalla lailla kuin kaikkien muidenkin pelin osapuolten virheet!”

    Miten niin tietenkin kuuluvat? Eihän ne tuomarit siellä pelaa. Heidän olisi tarkoitus olla puolueettomia sääntökoneita, mutta tekniikan puutteen vuoksi sellaisia ei sattunut 1800-luvulla olemaan, joten jouduttiin tyytymään epätäydellisiin ihmisiin. “Tuomarit ovat ihmisiä” on maailman typerin perustella virheitä, jotka olisi helposti vältettävissä teknisin keinoin.

    Rugby on ihan samoista juurista peräisin kuin potkupallo, mutta ei siellä ole mitään ongelmaa käyttää teknisiä apuvälineitä. Futikseen on vain juurtunut naurettava äärimmäinen konservatiivisuus, jota FIFAn ja UEFAn dinosaurukset hienosti mallintavatkin.

  7. Skotlantilainen Konservatiivi kirjoittaa:

    “Koska (jos koskaan?) Englanti muuten on viimeksi voittanut alkulohkonsa kolmen pisteen marginaalilla?”

    EM-kisoissa kotonaan vuonna 1996 Englanti oli lohkonsa ykkönen 7:llä pisteellä Hollannin ollessa toinen neljällä pisteellä.

    MM-kisahistoriaa joutui kahlaamaan aina vuoteen 1982 asti, jolloin Englanti oli lohkonsa ykkönen 6:lla pisteellä ja Ranska kakkonen 3:lla. Tuolloinhan voitosta sai vain 2 pistettä.

  8. JK kirjoittaa:

    “Miten niin tietenkin kuuluvat? Eihän ne tuomarit siellä pelaa. Heidän olisi tarkoitus olla puolueettomia sääntökoneita, mutta tekniikan puutteen vuoksi sellaisia ei sattunut 1800-luvulla olemaan, joten jouduttiin tyytymään epätäydellisiin ihmisiin.”

    Ja edelleen 2000-luvulla joudutaan tyytymään epätäydellisiin ihmisiin, sillä kone ei kykene tuomaroimaan jalkapallo-ottelua. Tuomarit eivät nimen omaan ole puolueettomia sääntökoneita, koska he eivät siihen kykene, vaikka siihen toki pyrkivätkin. Maalituomarit voidaan toki korvata tekniikalla, mutta vajaavaisen ymmärrykseni mukaan tässä puhuttiin tuomaroinnista ylipäätään. Eli kyllä siis tuomarivirheet kuuluvat jalkapalloon siinä missä kaikkeen muuhunkin urheiluun, jossa ihmiset joutuvat tekemään peliä koskevia päätöksiä. Se on inhimillistä ja osa urheilun viehätystä.

  9. Jeppe Kyy kirjoittaa:

    En ymmärrä miksi maalikamera nähdään jonkinlaisena Graalin maljana, joka poistaisi maagisesti epäreilusti hylätyt tai hyväksytyt osumat jalkapallosta. Kuten jo Puusilmäkin havainnoi, tilanteen käynnistänyt syöttö (Artem Milevskille) lähti hänen ollessaan paitsioasemassa. Ken ei usko, katsokoon vaikka täältä: http://sports.yahoo.com/blogs/soccer-dirty-tackle/ukraine-goal-against-england-wasn-t-ruled-goal-205137115–sow.html

    Mikäli maalikameran lahjomattoman kuvan perusteella olisi tilanteesta tuomittu maali Ukrainalla, olisi silti mediassa käynnissä ihan samanlainen nillitys siitä, kuinka maali syntyi hirvittävän oikeusmurhan seurauksena.

  10. Saga kirjoittaa:

    Joko nyt olisi aika jalkapallossakin ottaa käyttöön maalikamerat ym. videot, kuten jääkiekossakin.

  11. Harri T kirjoittaa:

    Kriketti on satoja vuosia vanhempi peli kuin futis. Tuomaroinnin aputekniikka on kuitenkin tällä vuosituhannella; sama Br imperiumi taustalla molemmissa lajeissa.

  12. Perti kirjoittaa:

    Hyvä MK.
    Tuomarit ovat ehkä tärkein osa jalkapallo-ottelua. Ilman heitä ei pelattaisi yhtään ottelua. Vai oletko joskus kokenut virallisen ottelun, jossa tuomareita ei olisi paikalla?

    Työkaverilla oli ehdotus tähän “maalikameratekniikkaan” liittyen. Hänen mielestään olisi hyvä, jos valmentajilla olisi yksi mahdollisuus ottelun aikana kyseenalaistaa virallisesti tuomarin päätös hieman tenniksen tapaan. Peli seis ja tuomarit tarkistamaan tilanne nauhalta. Jos pallo olisi käynyt hyväksyttävästi maalissa, niin ei muuta kuin jatkettaisiin keskiympyrästä normaalisti. Jos taasen ei, niin maalipotkulla ja tämän mahdollisen kyseenalaistamisoikeuden menettämisellä saman ottelun aikana toistamiseen.

    Ja kyseisen pelin additional assistant referee kuvan mukaan tuijotti melko lähellä sitä tolppaa, jonka voisin kuvitella melko hyvin peittävän näkyvyyttä käykö koko pallo maalissa vai ei.
    Ja loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä, koska tuomarit tekivät sen päätöksen, että ei. Kertoo superslowmotion videokuva meille mitä tahansa.

  13. KMi kirjoittaa:

    Ainakin Italian valmentaja tuntui olevan noihin hyvinkin tyytyväinen oman ottelunsa jälkeen:
    “[...]“Ehkä tämä maali on hänen ansiotaan”, Prandelli kehui maalituomaria.”

    http://www.hs.fi/urheilu/Italian+Prandelli+suitsutti+maalituomarij%C3%A4rjestelm%C3%A4%C3%A4/a1305575321895

  14. Topi Linkala kirjoittaa:

    Olen jo vuosia pommitanut Palloliittoa jotta se ottaisi videotuomaroinnin esille. Ehdottamani malli on seuraavanlainen:

    Kummalakin joukkueella on oikeus vaatia videotuomarointia. Vaatimuksen saa esittää joukkueen kapteeni tai päävalmentaja, jotka molemmat tulee nimetä ennen ottelua. Päätuomari pysäyttää kellon vidoetuomaroinnin ajaksi. Jos videotuomarointi osoittaa vaateen oilevan oikeutettu, niin joukkue ei menetä oikeuttaan vaatia videotuomarointia. Jos sen sijaan nähdään että tuomio oli oikein, niin joukkueen oikeus vaatia videotuomarointia on menetetty.

    Mielestäni tällainen menettely ei aiheuta kovinkaan suurta muutosta peleihin. Näissä kisoissa on toistaiseksi ollut vain kaksi tapausta, joissa näkisin että tätä oikeutta olisi käytetty.

    NES

  15. sevillano kirjoittaa:

    Mm. Espanjan TV:n kommentaattorit sanoivat mielipiteenään, että äkkiä katsoen 1/5 pallosta oli vielä tolpan varjossa. Ja saattoi se “maalituomarikin” olla jokusen sentin liian edessä juuri sillä sekunnilla.
    Mutta itseäni on eniten ihmetyttänyt se, miksi hänen ylipäätään pitää sijaita samalla puolella kenttää kuin hänen puolensa avustava. Olisi mielenkiintoista saada tietää perustelut tähän. Sitä luulisi, että vastakkainen puoli olisi ikäänkuin hedelmällisempi kokonaisuuden kannalta. Pärstät vastakkain. Hän voisi esim. oikaista joskus “juoksukilpailussa” pahasti jälkeen jääneen lippumiehen virhetulkinnan mikrofoniinsa.

  16. kaikki kisat vuodesta 1972 kirjoittaa:

    En oikein lämpene tuolle videotuomaroinnille koska se mielestäni muuttaa pelin tempoa. Videoiden tarkastelu sopii lajeihin jossa peliaika on tehollista (jääkiekko, koripallo, jenkkifutis) tai jossa ei ole peliaikaa ollenkaan (tennis).

    Tekniikan tuominen jalkapalloon pitää tapahtua siten että se ei aiheuta peliin taukoja. Maaliviiva monitorointi on tälläinen ja se toivottavasti hyväksytään pikaisesti.

  17. Tarton Mika kirjoittaa:

    En ole tekniikkaa vastaan, mutta kyllä nykysäännötkin sallivat epäselvissä tilanteissa sen, että tuomari funtsii ihan rauhassa ratkaisuaan. Eli pysäyttää pelin ja käy juttelemassa linjatuomarin kanssa ihan rauhassa. Näin on useampi maali jäänyt hyväksymättä tai sitten hyväksytty.

  18. Riba de Sella kirjoittaa:

    Kuka sammuttaisi Valot? EM-kisojen fantasy footballin

    http://en.euro2012fantasy.uefa.com/

    Brittifutisblogi-liigassa (liittymiskoodi on 131700-30858) on pelattu kolme kierrosta ja tällä hetkellä reilussa johdossa on sama joukkue, mikä voitti ylivoimaisesti Valioliigankin Brittifutisblogi-liigan: Moskovan Valot. Pisteitä Valoilla on 182, kakkosena on Tamperkeler, 146, kolmosena Banzai Woloves, 141. Mitalisijoille kärkkyvät vielä Gammt’s dream team, 140 ja 7772333, 138.

  19. -jussi kirjoittaa:

    Se tekniikka, jota kriketissä ja tenniksessä käytetään ja jota jalkapalloonkin nyt tuodaan, ei ole pikselöityvien videoframien tarkastelu (kuten jääkiekon videotuomarit tekevät), vaan pallon liike mallinnetaan tietokoneelle, ja tästä mallista tietokone tutkii pallon paikkaa.

    Olisi järjestelmä sitten todennut Ukrainan tilanteesta maalin tai ei, polemiikkia asiasta olisi silti syntynyt, niin rajatapaus tuo oli.

  20. Lauri kirjoittaa:

    Ensinnäkin täytyy sanoa, että Englanti-Ukraina pelissä homma meni lopulta aivan oikein, koska tilanteen käynnistävässä avaussyötössä Milevski oli päivänselvässä paitsiossa. Maalia ei siis olisi pitänyt missään tapauksessa hyväksyä eikä mitä oikeusmurhaa tapahtunut. Jos maali olisi hyväksytty, voitaisiin ennemmin puhuaoikeusmurhasta.

    Muuten olen sitä mieltä, että maalilinjateknologia pitäisi ottaa käyttöön. On totta, että jalkapallon luonteeseen ei sovi jos ruvetaan jatkuvasti kelailemaan videoita jokaisessa vähänkin epäselvässä tilanteessa, mutta jos sitä käytettäisiin vain sen tarkistamiseen, onko pallo mennyt maaliviivan yli vai ei, ei ylimääräisiä katkoja tulisi suurimmassa osassa pelejä lainkaan.

  21. Vapaa-ajattelija kirjoittaa:

    Näidenkin kisojen saldo on sama kuin muissakin futiksen arvokisoissa eli paljon filmaamista ja tuomarien mokailuja.

    Unkrainalta siis vietiin maali, mutta myös Kroatia kärsi surkeasta tuomaroinnista, siltä vietiin viim. ottelussa kaksi rankkua.

    Jenkit sanovat aina että futis=soccer on epärehellisin laji ja siksi se ei ole suosittua USA:ssa. (Miesten puolella siis).

    Ja oikeassa ovat, futis lienee ainoa laji jossa kentällä parempi joukkue usein häivää mestaruuden ja puolustava=passiivinen joukkue vie pokaalin.

    Tuomarit selvästi aina suosivat Espanjaa, Englantia ja Italiaa. Syytä en tiedä, mutta enkkujen suosiminen kait johtuu siitä että ovat muka lajin emämaa.

    On selvää jo nyt että mestari tulee näistä kolmesta maasta, muilla mailla on vastassa myös tuomarit ja ne eivät voi voittaa.

  22. Markov kirjoittaa:

    Osa jalkapallon kiehtovuutta ovat inhimilliset virheet, niin pelaajien, valmentajien kuin tuomareidenkin. En lähtisi tässä tilanteessa syyttämään tuomareita, vaikka pallo olikin kilometrin maalin sisällä, vaan kiinnitin ennen kaikkea huomioni Ukrainan Marko Devicin surkeaan yritykseen: joku muu maalivainuinen pelaaja olisi pyssyttänyt pallon maaliin ilman että maalivahti olisi saanut näppejään väliin. Se oli outoon (siis hyökkääjälle!!!) tilanteeseen päätyneen pelokkaan pelaajan pelokas suoritus. Siksi olen lopulta ihan tyytyväinen, ettei maalia hyväksytty.

  23. Leikkikalu kirjoittaa:

    @ Vapaa-ajattelija

    Jos nyt en aivan väärässä ole, niin jenkit pitävät lajia tylsänä lähinnä sen takia, että maaleja tulee heidän makuunsa liian vähän. Kyttäyspallo onkin pahimmillaan tylsää katsottavaa, jos vertaa koripalloon tai amerikkalaiseen jalkapalloon (myöhemmin jefu), jossa aina toinen joukkueista on hyökkäysvuorossa.

    Toinen merkittävä syy on tellevisioyhtiöt. Perinteisesti juuri amerikkalaiset ovat uskoneet tarjonnan luovan kysyntää. Amerikassa television jalkapallotarjonta on soccerissa huomattavasti heikompi kuin valtalajien jefun, baseballin, koriksen tai vaikkapa Nascarin. Iso syy on tähän se, että 90 minuutin ottelussa ei ole kuin yksi luentava mainoskatko. Euroopassa sitä nimitetään puoliajaksi. Jos ei ole mainoksia, niin ilmaiseksi tai kohtuullista korvausta vastaan näkyvillä kanavilla ei ole intressiä näyttää lajia jne. Osa syy voi myös olla, että huippunimet pelaavat Euroopassa, ja usein ottelut tulevat/tulisivat Amerikassa hankalaan aikaan.

    Mitä lajin epärehellisyyteen tulee, niin eihän USA:ssa katsoisi UFC:tä tai nyrkkeilyä, jos argumentti pitäisi paikkansa. Jo kuluvankin vuoden aikana isoissa otteluissa molemmissa lajeissa on tullut useita todella kyseenalaisia tuomioita isoissa otteluissa.

  24. TOT kirjoittaa:

    “Rugby on ihan samoista juurista peräisin kuin potkupallo, mutta ei siellä ole mitään ongelmaa käyttää teknisiä apuvälineitä.”

    Rugbyssa toisaalta kello pysäytetään pelin keskeytyessä, kun taas jalkapallossa kello juoksee koko ajan, minkä takia jalkapallossa vältetään pitkiä pelikatkoja.

  25. TOT kirjoittaa:

    “Kroatia kärsi surkeasta tuomaroinnista, siltä vietiin viim. ottelussa kaksi rankkua.”

    Sekä yksi selvä rankkari Italia-ottelun alussa, kun Chiellini repi Jelavicin nurmen pintaan aivan maalin edessä. Siitä olisi sääntöjä ankarasti lukien pitänyt myös komentaa Chiellini suoraan suihkuun, koska maalipaikka ei siitä enää ilmeisemmäksi mene. Webbille sattui siinä täysin pimeä hetki, kun hän antoi tilanteesta vaparin Italialle. Oikea tuomio siinä olisi voinut ratkaista ottelun Kroatialle. Samoin oikea tuomio Busquetsin repiessä Corlukaa kulmatilanteessa olisi luultavasti ratkaissut Espanja-pelin Kroatialle. Ja tosiaan, olihan siinä aiemmin jo se Mandzukicin (vai miten se kirjoitetaan) kaataminen rangaistusalueella, mistä olisi voinut kanssa antaa kortinkin, oikeastaan jopa punaisen, oli se sen verran myöhästynyt ja vaarallinen taklaus.

    Tuomarit tekevät virheitä ja ainahan jollakin joukkueella käy huono onni tuomareiden kanssa, mutta nyt kroaatit kärsivät todella pahasti väärät tuomiot kahdessa peräkkäisessä ratkaisevassa ottelussa. Sääli heidän kannaltaan, he pelasivat hyvää futista ja oikeilla tuomioilla voisivat olla jatkossa puhtaalla pelillä. Kaksi maailman parhaina pidettyä tuomaria, Stark ja Webb, pilasivat Kroatian kisat. Sattuu paremmissakin piireissä siis, eikä vain niille ugandalaisille ja tadzikistanilaisille amatöörituomareille, joista meillä Euroopassa on tapana valittaa MM-kisojen aikana.

  26. Espionage kirjoittaa:

    Eikö maalituomarille olisi a) mukavampaa b) käytännöllisempää ja c) tehtävän kannalta edullisinta köllötellä vatsallaan maaliverkon päällä? Naama verkon silmuista maalin sisäpuolella pullistellen, maaliviivaa silmä kovana tuijottaen.

    Toki siinä voi hieman sattua jos joku lataa pallon maalin kattoon, mutta urheilu nyt on sellaista. No pain, no gain.

  27. Nina kirjoittaa:

    “Kun näillä ylimääräisillä dumareilla selkeästi ei ole erotuomarivaltuuksia (tämän tiedostavat pelaajatkin, hyvin harvoin he ryntäävät valittamaan vääräksi kokemastaantuomiosta maalinkulmalle)”

    Olen tästä hieman eri mieltä. Lisä-avustavilla erotuomareilla on muitakin tehtäviä kuin päättää käykö pallo maalissa vai ei esimerkiksi valvoa rikkeitä (erityisesti piilorikkeet kuten repiminen tai käsi) rangaistusalueella, joita erotuomari (eikä avustava) ei näe. Mielestäni tässä tarkoituksessa ratkaisu on toiminut erittäin hyvin esim. Mestareiden ja Eurooppa-liigassa. En tiedä onko tästä mitään tilastoa, mutta ainakin niistä matseista mitkä olen itse nähnyt niin virheitä tuli huomattavasti vähemmän kuin aiemmilla kausilla. Vaikka hän ei saakkaan tehdä ns. omia ratkaisuja (eli täytyy ilmaista mielipiteensä erotuomarille, mutta tämä voi päättää olla kuuntelematta) niin varmasti tästä on apua erotuomareille erityisesti rankkari/ei-rankkari tilanteissa.

    Joku tuossa aiemmin otti kantaa siihen miksi erotuomari on juuri tuolla puolella ja rupesin sitä itsekin pohtimaan. Varmaankin perustelu on se, että tuo toinen nurkka on periaatteessa erotuomarin “pää-toimialuetta” eli se osa rangaistusalueesta kuuluu hänen toimivaltaansa. Ja luultavasti tätä on jotenkin tutkittu, että suurin osa virheistä tapahtuu rangaistusalueen siinä nurkassa joka on ns. AET:n aluetta (varmasti koska näissä tilanteissa AET:n prioriteetti on seurata paitsiolinjaa ja käykö pallo päätyviivan yli eikä rikkeitä). Eli en usko, että UEFA olisi ottanut tätä ns. lisätuomaria käyttöön

  28. Petri kirjoittaa:

    Kuninkaallakin on asiasta jonkinmoinen mielipide:
    http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288478597863.html

    Itseäni ihmetyttää joidenkin tekniikkapelko ja perinteisiin vetoaminen. Jalkapallo kehittyy ympäröivän yhteiskunnan mukana. Eihän enää pelata vanhoilla nahkakuulillakaan, vaikka perinteisesti niin tehtiin vuosikymmenet. Kehitettiin uudet materiaalit ja otettiin käyttöön.

    Tuomareilla on kaikkialla (paitsi Suomessa) radioyhteys toisiinsa ja taas virheet vähenevät. Tekniikkapelkoisten mielestä pitäisi varmaan kieltää nekin, koska mahdollisuus “inhimillisen erehdykseen”, joka kuuluu perinteisesti futikseen, pienenee.

  29. TOT kirjoittaa:

    Haha, hyvää läppää Litiltä.

  30. jardixXx kirjoittaa:

    No littti tietenkin unohti sen että jos se tegnologia olisi käytössä niin eihän sitä tilannettakaan olisi tullut koska paitsiostahan se lähti liikkeelle. Pointti varmaankin oli että jonkun sortin tegnolodisia ratkaisuja pitäisi ottaa käyttöön jalkapallossa. Mihin tilanteisiin niitä käytetään, siinä yksi “ongelma”, saadaanko niillä takuu varmasti ratkaistua tilanteet oikein(esim:jääkiekiekossa maalit), ei varmaankaan.
    Hyvä ja provosoiva kirjoitus litiltä mutta ei se mitään uutta tuonut minkään asian ratkaisuun tms. Uutta tegnologiaa tulee varmasti jossain vaiheessa mutta ei se ratkaise ongelmia tai sitä että saadaa aina 100% oikea tuomio aina tilanteeseen. Virheitä tulee olemaan aina peleissä oli tegnologiaa tai ei. Miksi ei puhuta siitä että paitsiot pitäisi saada ratkaistua muulla kuin ihmissilmällä tässä tilanteessa? Siihenkää ei ole tällä hetkellä olemassa tegnologista ratkaisua millä sen voisi ratkaista 100& aina oikein. Mikään siru sitä ei tee eikä ratkaise nyky tegnologialla 100% varmaan. Nämä maalit mitä jää huomaamatta ovat kuitenkin hyvin pieni osa vääriä tuomioita mitä kokonaisuudessa on jalkapallossa. Suurin osa on hyvin huomaamattomia vääriä tai viheltämättä jääneitä tilanteita mitkä ovat kokonaisuudessaan suurempi ongelma tai sitten toisaalta ovatko ne edes ongelma?

  31. Isävalkku kirjoittaa:

    Ison lajin kääntäminen on hidasta. Suomalaisella suoraviivaisen oikeudenmukaisuuden asenteella on helppo sanoa, että pitäisi tehdä kaikki mahdollinen tuomarivirheiden poistamiseksi. Valtavirran mielestä tuomarin virheet on kuitenkin osa lajia. Tuomari on pelaajien tasolla. On hyväksyttävää, että katsojat tietävät enemmän. Vain joitain isoa merkitystä omaavia virheitä pitäisi yrittää vähentää.

    Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu maaliviivateknologian käyttöönoton jälkeen. Vaikka lisäavustavilla tuomareilla toki on muitakin tehtäviä, ovatko he silti enää tarpeellisia. Helposti käy niin, että kun joku käytäntö otetaan, siitä on vaikea päästä irti.

    Onko tuomarien määrä siis vain kasvussa? Ääripäänä tilanne, jossa aluetuomareiden lisäksi jokaisella pelaajalla olisi olla oma henkilökohtainen tuomari. Katsomoiden eturivit on kohta miehitetty tuomareilla!

  32. Leikkikalu kirjoittaa:

    Allekirjoittanut kuuluu näihin teknologiaa pelkääviin. Jos ensin otetaan kamerat tai muu systeemi käyttöön maaliviivalle, maalin hyväksymistä varten niin, mitä seuraavaksi aletaan vaatia? Ruvetaanko seuraavaksi keskustelemaan videoiden käytöstä maalia edeltäneissä mahdollisissa paitsio tilanteissa? Entäs käsivirheet? Rikkeet ja filmaamiset rangaistusalueella? Itse en antaisi tälle paholaiselle pikkusormeani, koska riskinä on menettää koko käsi.

    Ei nyt pidä käsittää niin, että olisin kaikkea kehitystä vastaan. Olisin esimerkiksi valmis antamaan tuomareille nopeasti haihtuvaa spraymaalia, jolla voisi vapaapotkutilanteissa merkata muurin paikan. Päästäisiin siitä iänikuisesta eteenpäin sipsutuksesta eroon. Miksei tietysti voisi sen vapaapotkupaikankin merkata.

    Kaiken kaikkiaan olen kaikkea sellaista vastaan, joka pitää pallon pois pelistä. Jos maaleja aletaan katsella Hawk-Eyellä, niin mitä pelaajat tekevät grafiikanmuodostuksen aikana? Aivan oikein! Eivät pelaa jalkapalloa.

  33. Arsun miäs kirjoittaa:

    Maaliviivateknologia käyttöön ja mahdollisimman pian!

    Muihin pelin aikana tapahtuviin tilanteisiin riittää ihan ihmistuomari. Usein tuomarit tekevät virheitä arvioidessaan esim. taklaustilanteita, mutta en näe miten tätä voitaisiin teknologialla korvata.

    Ylittikö pallo maaliviivan vai ei, siihen en nää mitään syytä miksei teknologiaa hyödynnettäisi. Se ei tule hidastamaan peliä. Tuomaria ja linjatuomaria ympäröivät huutavat pelaajat hidastavat peliä aivan yhtä paljon kuin alle minuutissa tapahtuva tarkistus, ylittikö pallo linjan vai ei.

  34. Ready kirjoittaa:

    Leikkikalu kirjoittaa: “Ruvetaanko seuraavaksi keskustelemaan videoiden käytöstä maalia edeltäneissä mahdollisissa paitsio tilanteissa?”

    Juuri näin toimitaan ainakin rugby leaguen peleissä, mikäli tuomari haluaa varmistua tryn oikeellisuudesta. Mielestäni aivan loistava tapa. Tuolla tavalla saadan lajista “rehdinpää”. Ja tuo TOTin komentti että rugbyssa kello pysäytetään tarkastuksen ajaksi ja jalkapallossa ei. Toisaalta jalkapallossa on lisäaika jota rugbyssa ei ole…

  35. Isävalkku kirjoittaa:

    Itse asiassa vaikka suomeksi puhutaan tuomareista, käytännössä refereet ovat enemmän kuin poliiseja, jotka pitävät järjestystä yllä, puuttuvat välittömiin rikkeisiin, “kortittavat” niistä jne. Varsinainen tuomarointi, jossa rikkomukseen paneudutaan tapahtuu myöhemmin pelin jälkeen vain vakavimmissa rikkeissä esimerkiksi silloin, kun joku on tahallaan potkaissut toista pelaajaa.

  36. Gladstone kirjoittaa:

    Topi Linkala kirjoitti:

    Kummalakin joukkueella on oikeus vaatia videotuomarointia. Vaatimuksen saa esittää joukkueen kapteeni tai päävalmentaja, jotka molemmat tulee nimetä ennen ottelua. Päätuomari pysäyttää kellon vidoetuomaroinnin ajaksi. Jos videotuomarointi osoittaa vaateen oilevan oikeutettu, niin joukkue ei menetä oikeuttaan vaatia videotuomarointia. Jos sen sijaan nähdään että tuomio oli oikein, niin joukkueen oikeus vaatia videotuomarointia on menetetty.

    Itsekin pidän tätä jenkkifutiksesta tuttua menettelyä periaatteessa harkinnan arvoisena, mutta se vaatii tiettyjen asioiden mahdollisimman selkeää määrittelyä. Englanti-Ukraina-ottelussa tämä systeemi olisi varmaankin johtanut siihen, että ensin Ukraina olisi kyseenalaistanut maalitilanteen, se olisi tarkistettu ja maali hyväksytty ja viety pallo keskelle. Tällöin tietenkin Englanti olisi kyseenalaistanut maalia edeltäneet paitsiotilanteen, se olisi tarkistettu, tuomittu paitsioksi ja maali hylätty. Pallo olisi siirretty sopivaan kohtaan kenttää Englannin vapaapotkua varten. Kumpikin joukkue olisi säilyttänyt haasteoikeutensa.

    Pohdittavaksi sitten jää, kuinka paljon aikaisemmin tapahtuneen “tuomarivirheen” saa vielä haastaa. Englanti-Ukraina-pelissähän Englannilla ei olisi ollut intressiä kyseenalaistaa paitsiotuomiota ennen kuin Ukrainan maali olisi haasteen seurauksena hyväksytty. Kun maali hyväksyttiin, Englannille syntyi intressi paitsiotuomion kyseenalaistamiseen, mutta olisiko Englannilla tähän oikeus? Kyseenalaistusta ei kuitenkaan olisi tehty välittömästi tapahtuneen jälkeen. Eli monta minuuttia saa kulua tuomiosta sen kyseenalaistamiseen? Seuraava pelikatko olisi kenties luonnollisin takaraja, mutta tulisko tällöin em. pelissä Englannin kyseenalaistaa paitsiotuomio samaan aikaan kuin Ukraina kyseenalaistaa maalituomion, vai voisiko Englanti odottaa Ukrainan haasteen lopputulosta ennen omaa haastettaan. Jos Ukrainan haaste olisi hylätty, Englannin ei olisi tarvinnut haastaa paitsiota ja ottaa sitä riskiä, että menettäisi haasteoikeutensa.

  37. Isävalkku kirjoittaa:

    Gladstone

    Epäilen, että klassisessa futiksessa noin pitkälle oltaisiin valmiita muuttamaan tapoja. Muuttaisi aika tavalla koko pelitapahtuman flowta ja henkeä.

    Alkuperäisestihan pelissä ei ollut tuomareita lainkaan vaan ensin kiistat sovittiin kapteenien välityksellä. Sitten kumpikin joukkue toi oman umpiren, jotka kiistoja selvittelivät. Kolmannessa vaiheessa tuli mukaan neutraali toimija, johon vedottiin (“referred to”), jos joukkueiden umpiret eivät pystyneet sopimaan. Hän ei aluksi ollut kentän puolella. Vasta näiden vaiheiden jälkeen siirryttiin nykytyyppisiin tuomarikäytäntöihin. (http://en.wikipedia.org/wiki/Referee).

    Voi hyvin kuvitella että aikoinaan pelit saattoivat kiistelyn vuoksi venyä sitä pidemmiksi mitä “paremmat” kiistelijät mukana olivat.Toivottavasti siihen suuntaan ei palata.

  38. vanhailves kirjoittaa:

    Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, miksi se maalituomari seisoo linjamiehen puolella kenttää. Jos hän olisi maalin toisella puolella, niin silloin linjamieskin voisi nähdä maalitilanteen hieman paremmin. Saksan tv, jolta näitä otteluita katson, näytti tästä tilanteesta kiitettävän määrän eri kuvakulmista otettuja hidastuksia. Olen samaa mieltä kuin kommentaattori Mehmet Scholl, joka ei halua syyllistää maalituomaria. Tilanne oli yksinkertaisesti liian nopea. Ja sitäpaitsi maalitolppa taitaa olla paksumpi kuin maaliviiva, niin on vaikea sanoa, ylittikö pallo kokonaisuudessaan maaliviivan vai ei.

    Ei se maalituomari tarpeeton ole, hänellähän on keskusteluyhteys päätuomarin kanssa ja hän voi kertoa tälle mahdollisista virheistä rangaistusalueella. Kulmapotkutilanteet muistuttavat toisinaan vapaapainiottelua tai homojen paritanssia valomerkin jälkeen, joten ylimääräisestä silmäparista on oikeastikin apua.

    Koettakaa nyt uskoa, että maaliviivatekniikka ei hidasta ottelua lainkaan vaan nopeuttaa sitä. Aivan tavallinen marketista ostettava pöytä-pc omaa niin tolkuttoman laskentavoiman ettei ole hyvä tosikaan. Vallankin kun siitä heivataan se windowssi just sinne minne se kuuluukin ja keskitytään olennaiseen.

    Systeemi ratkaisee alle sekunnissa oliko pallo maaliviivan yli vai ei. Siitä sitten lähtee piippi tuomareiden korvaan ja viesti siihen rannekelloon. Paikannustarkkuus on plus miinus yksi millimetri.

    Paitsioiden määritteleminen ei ole yhtään sen kummempi temppu. Systeemille opetetaan joukkueiden peliasut ja se laskee kunkin pelaajan sijainnin kentällä. Tähän tarvitaan sitten enemmän kameroita ja tehokkaampia tietokoneita. Ohjelma menee vaikeammaksi, koska hyökkävä pelaaja voi olla näennäisesti paitsiossa olematta kuitenkaan paitsiossa. :-)

    Mitä olen viime vuosina otteluita seurannut, niin väärin tuomitut paitsiot eivät ole suuri ongelma, sen verran hyviä tuomarit nykyään ovat. Paljon tärkeämpää olisi karsia vaatteista tai käsistä repimiset tms. vapaapainiotteet. Pahimmillaan puolustaja ottaa kulmapotkutilanteessa hyökkääjästä tukevan syliotteen eikä pilli soi.

  39. Gladstone kirjoittaa:

    Isävalkku: Hyppäys olisi toki melkoinen. Itse epäilen että tuohon suuntaan liikutaan pienin askelin. Maaliviivateknologian käyttöönotto nyt lienee jo aika lailla varmaa, joten se on ensimmäinen askel tuohon suuntaan.

    Taas jos käytämme esimerkkinä tuota Englanti-Ukraina-ottelua. Mikäli käytössä olisi ollut maaliviivatekniikka ja vain se, maali olisi hyväksytty. Vaikka siis ei olisi pitänyt, koska maalia edelsi paitsio. Siinä tilanteessa keskustelisimme täällä nyt kiihkeästi siitä, miksi selkeästi hyvin toimivaa tekniikkaa ei voitaisi käyttää paitsioiden katsomiseen. Sitten se riittävän keskustelun jälkeen otetaan käyttöön paitsioissa, jolloin ongelma siirtyy johonkin muualle jne. Toki tuolloin kyse ei olisi varsinaisesta videotuomaroinnista jos tietokone piippaa kun pelaaja on paitsiossa, mutta sitten kun agendalla onkin vaikka rangaistusalueella tapahtuva repiminen niin…

    Tuossa slippery slope-mielessä ymmärrän jossain määrin Fifan ja Uefan vastahakoisuutta tekniikan käyttöönotolle.

  40. juha kirjoittaa:

    Espanjan Maali Kroatiaa vastaan oli malliesimerkki Paitsion tulkinnasta.
    Kaksi Espanjan Pelaajaa oli Puolustuslinjan ja Maalivahdin välissä , kun Maali tehtiin.
    Hän joka vastaanotti Syötön ei ollut Paitsiossa syöttöhetkellä. ,
    mutta hän joka teki Maalin oli Paitsiossa sillä hänelle pallo syötettiin ja hän teki Maalin. (Navas) Kysymys kuuluu ; Vaikuttiko Navas pelin kulkuun ?

    Sääntö on selkeä ; Pelaaja voi olla Paitsioasemassa , jos hän ei vaikuta Pelinkulkuun.
    Tuomari siis “tulkitsi” tilanteen ja TV-kuva osoitti hänen olevan
    väärässä.
    Kun Pallo vietiin Keskiympyrään ja Ottelu jatkui , Päätöstä ei voi enää muuttaa.

    En kannata Maalikameraa Jalkapallo-Otteluihin.
    Kaikki Erotuomaritoiminta on inhimillistä ja perustuu “tulkintaan”.
    Jos EM-Kisojenkin Paitsiotuomiot ovat olleet 96%:sesti oikeat,
    on kyseessä aikasuuri onnistumisprosentti.

    Jalkapallon eri Sarjoissa on satoja Otteluita Kaudenmittaan , jossa on vain yksi Tuomari jonka on Tuomittava kaikki mahdollinen mitä Ottelussa tapahtuu.
    Ei siis voi olettaa jokaisen Tuomion olevan muutoin oikean kuin siten kuinka Tuomari sen näkee ja Päättää.

  41. Pölkky kirjoittaa:

    Paitsiopäätöshän tehdään aina kussakin syöttötilanteessa erikseensä ja Espanja pääsi nimenomaan hyödyntämään nyky erotumarikoulutuksissa korostettava paitsion tulkitsemislinjaa hyväkseen Kroatia pelissä , joten sen tilanteen jossittelemisen voi jättää heti alkuunsa täällä tähän.

Kommentoi



HS in English