Syntymä, kuolema, jalkapallo-ooppera

| Julkaistu 18. 4. 2012 13:38

Blogimme kommentaattorit ovat usein toivoneet lisää jalkapallokulttuurijuttuja alasarjoista. Lainkaan liioittelematta sanon, että eilinen Aldershot – Swindon oli yksi elämäni kummallisimmista ja hienoimmista ottelukokemuksista. Kirjoitus on jatkumoa hiljattaisille teksteille, joissa seuraan Swindonin pyrkimystä varmistaa sarjanousunsa.

Tallustin viiden aikoihin junalle (viikkomatsit alkavat Englannissa 19.45, Swindonista pääsee Aldershotiin parissa tunnissa ja parilla vaihdolla), asema oli punavalkoinen, kun muitakin matsiin menijöitä piisasi. Tunnelma junassa on iloinen ja positiivinen, ennen kuin huhut alkavat kiertää.

Osa joukkueesta oli kuulemma ratkennut ryyppäämään lauantaisen Plymouth-voiton jälkeen. Manageri Paolo Di Canion äiti kuoli viime viikolla ja Di Canio ehätti matsien välillä Italiaan suremaan sukulaistensa kanssa. Niinpä syntyi tilanne, jossa manageri suree kuollutta äitiään ja pelaajat hyödyntävät tilanteen vetämällä lauantain matsin jälkeen kauheat kännit, vaikka seuraava peli on tiistaina.

Ja toden totta, Di Canio penkitti tai kokonaan sivuutti eilisessä ottelussa monta runkopelaajaansa. Mutta palataan itse matsiin ja sen jälkimaininkeihin hetken päästä.

Junamatka Readingistä Ascottiin ja sieltä Aldershotiin kuljettaa matkaajat kuvankauniin maaseudun ja vanhojen pikkukaupunkien halki. Ammoisista ajoista paikallaan seisoineita pubeja, tammilehtoja ja kukkivia tuomia. Kaikki on niin vihreää kuin Englannin keväässä vain voi olla. Ja ollaan matkalla matsiin, matkalaisilla kädessä turvallinen oluttölkki ja illan ensimmäisiä laulujakin viritellään.

Eivät tuollaisessa tilanteessa jaksaneet kauaa huhuista huolehtia edes kovimmat Swindon-fanit, nousuhan on joka tapauksessa käytännössä varma.

Aldershotissa minulla on edessä dilemma. Lippuahan minulla ei peliin ole, koska Swindonin vierasallokaatio on myyty loppuun ajat sitten. Mutta käyhän pelin katsominen helposti kotikatsomostakin (näin vielä luulen), niinpä pistäydyn ennen matsia pintilla paikallista real alea. Kivenheiton päässä stadionilta sijaitsevassa Beehive-pubissa on yllättävän paljon koiria. Koirat ovat tervetulleita aitoon brittipubiin ja omistajillakin on usein koira, mutta Beehivessa niitä oli ainakin kymmenen. Yksi Jack Russel -pentu nukkui baarituolilla!

Koiria silitellessä juttelen paikallisten kanssa, he varoittavat että kotikatsomoon ei ehkä pääse niin helposti. Poliisi ja järjestysmiehet kun ovat varautuneita siihen, että liputtomat swindonilaiset yrittävät luikerrella katsomonosiin, jotka eivät heille kuulu.

Ja toden totta, jonottaessani kääntöportille – Aldershotissa liput ostetaan perinteiseen tapaan portilta, perinne joka on hitaasti jäämässä unholaan – tunnen käden olkapäälläni. Ystävällinen, mutta jämäkkä järkkäri kysyy, että mistä olen kotoisin. Tällaisessa tilanteessa toimii vahvan suomalaisen aksentin käyttäminen: ”Öö, söör, aim ö turist”.

Eipä mene läpi, vaan kaveri poimii minut pois jonosta. Näyttelen hätääntynyttä ja kaivelen lompakosta suomalaisen ajokortin, jota onneksi en kaikkien näiden vuosien aikana ole saanut aikaan vaihdettua brittiläiseksi. ”Öö, mii hotel in London, teik trein to sii altersot”.

Järkkäri näyttää yhä epäileväiseltä, mutta ei kai keksi mitään järkiperustetta sisäänpääsyni estämiselle. Hän vieläpä kuljettaa minut suoraan lippuluukulle ohi jonojen.

Käy ilmi, että lippu on kotipäätyyn, toista päätyähän ei pikkuruisella Recreation Groundilla ole katsomoiden puolesta olemassakaan. Aldershotin fanit ovat viime vuosina saaneet mainetta mahtavasta päädystään. Niinpä änkeydyn perinteisen seisomakatsomon siihen osaan, josta kovimmat laulumiehet näyttävät löytyvän.

Huono valinta, tai siltä hetken tuntuu.

Nimittäin tällä kertaa ei olkapäälle laskeutuvan käden omistaja kysy vaan toteaa: ”You’re Swindon, mate.

Terrace on täynnä, järjestymiehiä ei mailla halmeilla. Tällä arkaaisella pikkustadionilla ei taida olla edes valvontakameroita. Jos Aldershotin pojat haluavat antaa minulle sakinhivutusta, niin nyt on tilaisuus.

Portilla selvisi epärehellisyydellä, katsomossa selviää rehellisyydellä. Sanoin suoraan miten asia on, en saanut lippua vieraskatsomoon ja kotikatsomon puolella seison mielelläni maineikkaiden Aldershotin fanien keskellä. Tällainen viesti viedään eteenpäin, ja hetken päästä tulee jonkinlainen pomomies – viisikymppinen raskaasti tatuoitu sälli – lyömään kättä: ”Fair enough!”

Ja tiedättekö mitä? Koko matsin ajan kyselevät paikalliset kundit Swindon Townista ja suomifutiksestakin kertoen samalla omasta seurastaan, kannattajatoiminnastaan ja niin edespäin. Tunnelma on suorastaan lämmin, mitä toki edesauttaa se, että varamiehinen Swindon on kentällä ”täysin paska”. Kursivoitu on lainaus Di Canion ottelunjälkeisistä kommenteista.

Tahdoton Swindon ei koko matsissa saa yhtään kunnollista vetoa maalia kohti, ainoa osuma tulee epäonnisen käsivirheen myötä saadusta pilkusta. Aldershot voittaa 2-1, tulos mairittelee vieraita. Kun Crawley samaan aikaan voittaa oman ottelunsa ei nousu saa vieläkään sinettiä.

Aldershotin iltaan valuu hämmentyneitä swindonilaisia, kausi on ollut upea, nousu käytännössä varmistettu ja joukkue hirmuisessa kriisissä. Nousujuhliin valmistautuneet ja nyt jo laskuhumalaiset nuoret nuhjaavat jotain poliisin kanssa Aldershotin asemalla. ”What a bloody anticlimax”, naurahtaa eräs vanhempi kannatuksenharjoittaja.

Nyttemmin on Swindonin kriisitä paljastunut seuraavia juttuja. Sunnuntainvastaisen yön ryyppäjäiset olivat toppari Alan McCormackin pojan varpajaiset. Kuolema – di Canion äidin siis – ja syntymä, siinä ainekset tämän myrkyllisen keiton kiehumiselle yli. Di Canio on verrannut jalkapalloilua oopperaan. Hän lienee oikeassa sillä erotuksella, että futiksessa asiat tapahtuvat, noh, oikeasti.

Pelaajat tiesivät, ettei Di Canio ole paikalla sunnuntain palauttavissa harjoituksissa ja luulivat, etteivät jää kiinni tai että managerille ei kerrota. Toisin, hyvin toisin kävi.

Di Canio raivosi eilisen matsin jälkeen ja uhkasi peluuttaa lauantain Gillingham-ottelussa juniorijoukkuetta. Paitsi pelaamista niin pelaajiaan manageri nimitti paskoiksi ja pyysi anteeksi faneilta, jotka olivat matkustaneet katsomaan moista roskaa. Hän kävi myös heti päätösvihellyksen jälkeen pahoittelemassa suoritusta kannattajien edessä.

Lontoossa vierailevat turistit pääsevät kokemaan Aldershotin päätykatsomon tunnelman helposti, olettaen siis että pääsee sisään, minkä ei pitäisi tavallisessa matsissa olla mikään ongelma. Junamatka Lontoon Waterloon asemalta kestää vain tunnin verran  ja stadion on viiden minuutin kävelymatkan päässä asemalta. Liput seisomakatsomoon maksavat seitsemäntoista puntaa. Junamatkan hinta vaihtelee, mutta ei menopaluun pitäisi yli kolmeakymppiä olla.

17 vastausta artikkeliin “Syntymä, kuolema, jalkapallo-ooppera”

  1. Animal kirjoittaa:

    Olihan taas loistava tunnelmapala Kristianilta!

    Näitä juttuja vaan on mahdottoman mukava lukea. Ja alkaa jo itselläkin kutista (ei haaroista), puolitoista viikkoa ja pääsee The Lanelle katsomaan Spurs-Blackburn matsia… :)

  2. Kristian kirjoittaa:

    Animal, kiitos lämmittävästä palautteesta!

    Tämä saaga muuten saa yhä kummallisempia piirteitä. Paikallisradion mukaan FA:n säännöt eivät salli ottelun (eli lauantain Gillingham-vieraspelin) pelaamista suljettujen ovien takana. Ilman yleisöä voidaan pelata vain rangaistuksena, ei ennaltaehkäisevänä toimena.

    Niinpä jos Gillingham ei nyt uskalla ottelua järjestää niin että yleisö pääsee sisään, niin matsi on siirrettävä tai Gillinghamin on se luovutettava. Asiaa monimutkaistaa, että poliisi on tiettävästi vahvasti suositellut suljetuin ovin pelaamista.

  3. albiceleste kirjoittaa:

    Onhan draamaa. :) Hieno, hauska ja tunnelmallinen kertomus.

    Joku jossakin näistä Swindon-ketjuista toivoi että laittaisit näitä tarinoita kansien väliin. Kannatetaan! Ostaisin minäkin sen kirjan heti.

  4. Kristian kirjoittaa:

    Nimimerkki Mischa tuota alunperin ehdotti, ja olen todellakin otettu moisesta kannustuksesta! Kiehtova ajatus, koska raaka-aineisto olisi pääosin jo olemassa. Eli kyse olisi lähinnä omien tekstieni toimittamisesta ja päivittämisestä kirjan muotoon.

    Ja onhan niitä tähän mennessä kertomattomiakin tarinoita, ja pelkästään kirjaa varten voisi tehdä joitain täsmäkeikkoja.

  5. shots kirjoittaa:

    Itselläni ei ole ollut vaikeuksia päästä Recreation Groundille sisään, joten hieman jännältä tuntuu tuollainen syynääminen. Ehkäpä vuodesta -92 alkanut Aldershotin “symppaus”näkyy ulospäin ; )

  6. Marski kirjoittaa:

    Yleensä tulee kirjoiteltua vain kun silmä tarttuu johonkin epämääräiseen virheeseen tai lipsahdukseen, joko tekstissä tai jonkun kommentissa, joka ottaa aivoon ja ruusut jäävät antamatta. Loistava kirjoitus. Hieno blogi. Nyt voi taas kyräillä nurkissa :)

  7. Pessimisti kirjoittaa:

    Huikea teksti Kristian!

    Iso peukku myöskin täältä tuolle kirjahankkeelle. Kirja menisi takuulla hankintalistalle heti.

    Useaan kertaankin jo sanottua, mutta sanon sen nyt vielä uudelleen: Tämä blogi on työpäiväni kohokohta! :D

  8. Pete kirjoittaa:

    Ei ole kyllä futiksen seuraaminen ihan halpaa Englannissa tuollakaan tasolla. Taitaa joutua Englannissa mennä aika alas sarjasysteemissä, että ollaan samalla hintatasolla kuin halvimmat liput Bundesliga-peleihin Saksassa. :)

  9. Kristian kirjoittaa:

    No ei se tosiaan halpaa ole, Swindonin peleihin maksaa lippu pitkälle sivulle 25 puntaa eli noin 30 euroa. Lisäksi täällä on oikeastaan kaikki paitsi asuminen ja bensa selkeästi halvempaa kuin Suomessa, joten suhteessa yleisiin elinkustannuksiin liput ovat kalliita.

    Alemmilla tasoilla on seurojen ylivoimaisesti tärkein tulonlähde ottelutuotot, katsojat kun ovat valmiita maksamaan peleistä kovia hintoja. Samalla tietysti syntyy (varsin terve) tilanne, jossa seura on hyvin suoraan vastuussa kannattajilleen.

  10. JFV kirjoittaa:

    Hieno tarina! Lisään itseni tulevan kirjan ostaviin.

    Ekaa kertaa Pride Parkilla käydessä järjestysmiehet suhtautuivat hyvinkin epäilevästi minuun ja ystäviini. Emme osanneet kysymättä käyttää automaattiportteja ja sekös ihmetytti. Onneksi mukana oli siro tyttöystäväni joka puhui meidät mukavasti sisään. Ja ehkä emme kuitenkaan näyttäneet karuilta Leedsin kannattajilta… jotka muuten pitivät vieraskatsomossa 4000 päisenä huomattavasti kovempaa ääntä kuin 29000 Rams fania.

  11. Leikkikalu kirjoittaa:

    Kiitos taas Kristian mahtavasta kirjoituksesta!

    Ihan nyt vain vertailun vuoksi voisi kertoa, että Suomen ykköslajia jääkiekkoa pääsi seuraamaan valtakunnan parhaille paikoille (Hjalliksen pönttöön) 32 eurolla toisena pääsiäispäivänä. Ainakin 50% halvempiakin paikkoja hallissa toki oli. Maanantain HJK-Jaro -peliin pääsee sivulle halvimmillaan 15 eurolla ja aleryhmät 7 eurolla. Paikallisella osuuskaupalla taitaa lisäksi olla jokin tarjous lipuista kyseiseen otteluun. Torpan Poikien välieriä pääsee puolestaan seuraamaan Kisahalliin 25 eurolla per silmäpari.

    Vastuusta maksaville katsojille tuli mieleen, että ainakin ToPo on jakanut muutaman toivottaman esityksen jälkeen paikallaolleille ilmaisia lippuja seuraavaan peliin. Mielestäni tämä on ollut hieno ele seuralta, mutta tätä tuskin tapahtuisi, jos ToPo myisi säännöllisesti 80% paikoista täyteen.

  12. oligarkki kirjoittaa:

    Huippua!

    Jos koet inspiraatiota kirjoitella tällaisia reportaaseja useamminkin niin toivottavasti niin teet, tosi kivaa luettavaa. :)

  13. D mies kirjoittaa:

    Mielenkiintoinen kirjoitus taas kerran. Suunnitteilla on itselläkin kierros Englannin alsarjoja katselemaan sopivassa välissä. Tammikuun lopussa käytiin aloittamassa Readingin huima kevät, joka huipentuikin nousuun tällä viikolla. Mitäs luulet niillä kulmin asuvana, mitkä mahdollisuudet Royalsilla on vakiinnuttaa asemansa Valioliigassa? Mitenkään loppuunmyyty ei Madejski tuossa Bristol City -pelissä ollut (17 825 katsojaa, kapasiteetti 24 161) eikä historiakaan mikään ihan loputtoman kunniakas ole.

  14. Pete kirjoittaa:

    Ei kyllä ole ihme, että futis on Englannissa keskiluokkaistunut viime vuosikymmeninä kun alemmilla tasoilla saa myös maksaa noin paljon.

  15. sevillano kirjoittaa:

    Kyllä joo, yhdyn vilpittömästi kysymykseen. Olisikohan arvon bloginpitäjällä kiinnostusta – ja vissiin toisinaan hyvien aiheitten puuttuessakin, kuten saattaa asiantila olla ao. alalla – toimittaa lyhyt esitelmäntapainen pykälällä nouseen Readingin futisjengistä sekä sen perinteistä ja mahdollisuuksista yleensä, ja samalla erikseen vaikkapa pieni luonnehdinta ja omia muistikuvia itse paikkakunnasta.

    Reading lienee keskeinen paikka rautatiematkailun kannalta; pääradat esim. Lontoosta sekä Exeterin että Bristolin suuntaan muistaakseni. Tulin itse käyneeksi siellä varhaisella 70-luvulla, kun oli noita gimmoja – kai joidenkin alkuasukkaitten mielestä eksoottisella nuorella viikinkikundilla – siellä Bristolin puolessa.

  16. Kristian kirjoittaa:

    Reading, kyllä. Ehdottomasti kirjoituksen arvoinen semminkin kun sijaitsee linnuntietä vain 50 kilometrin päästä kotoani. En silti ole siellä matsissa käynyt viiteen vuoteen, perusteet sitten keskustelunavauksen lomassa.

  17. teit kirjoittaa:

    oli hyvä juttu tämä!

Kommentoi



HS in English