Minä ja Englantini ottavat tänään torjuntavoiton?

| Julkaistu 4. 4. 2012 15:48

Manchesterin joukkueiden varhainen putoaminen Mestarien liigasta herätti vahingoniloa Lontoon ja Liverpoolin lisäksi Suomessa saakka. Perusteet tosin olivat toiset; tapahtunut nähtiin ilahduttavana todisteena Valioliigan tason laskusta.

Suomesta kun löytyy runsaasti myös Bundesliigan, La Ligan, Serie A:n ja ylipäätään saksalaisen, espanjalaisen tai italialaisen futiksen ystäviä. Näitä ihmisiä välillä (vaikkei todellakaan aina!) yhdistää brittiläisen jalkapalloilun vierominen. Ja mikäpä olisi parempi tapa vertailla pääsarjojen tasoa kuin Mestarien liiga?

Jos Chelsea tänään tiputtaa Benfican on semifinaaleissa kaksi espanjalaista, yksi saksalainen ja yksi englantilainen joukkue. Espanja jyrää ja eiköhän finaalissa El Clásico / El Clàssic nähdä, mutta onhan Valioliiga Chelsean ansiosta ottamassa mojovaa torjuntavoittoa. Palataan illan otteluun tämän keskustelunavauksen lopussa, pohditaan sitä ennen tätä asiaan liittyvää tunnelatausta.

Keskimääräinen espanjalaista futista aktiivisesti seuraava suomalainen luullakseni pitää Espanjasta ylipäätään tai ainakin osittain (Barça-fani identifioituu Kataloniaan ja niin edelleen). Jalkapallofanius toimii kansainvälistymisen välineenä, eikä tässä ole mitään hävettävää. Päinvastoin, muista kulttuureista innostuminen on paitsi hauskaa ja sivistävää niin potentiaalisesti hyödyllistä esimerkiksi työmarkkinoilla.

Mutta miksi suomalainen spanskifutisfani haukkuu suomalaisessa baarinpöydässä brittifutista ja Britanniaa ylipäätään? Onko kyse keinotekoisesta ja lapsellisestakin vastakkainasettelujen luomisesta vai jostain syvemmästä? Riippuu tilanteesta, mutta tuntuu, että Britannian eli monille käytännössä Englannin mollaamisesta on tullut jopa muodikasta.

Ei sillä, että mollaaminen vailla perusteita olisi. Suomalaiset matkustavat nykyään enemmän kuin koskaan, yhä useampi on nähnyt sen turisti- ja eliitti-Lontoon ulkopuolisen Englannin.

Rähjäisen, usein takaperoisen maan huonosti puettuine lapsineen ja jyrkkine luokkaeroineen. Maan, jossa terveydenhuolto on käyttäjälle ilmaista, mutta terveysasema saattaa sijaita ikivanhassa hometalossa ja lääkäri haista hielle ja lounaalla pubissa otetuille tasoittaville. Maan, jossa jalkapalloilun romantisoitu työväenluokkaisuus voi tarkoittaa sitä, että fani ei osaa virheettä kirjoittaa kuin oman nimensä.

Vieras huomaa suttuisen ja ruman pinnan, mutta sen alle pääseminen vie vuosia. Roskaisen, hitaasti rapistuvan 1800-luvun terraced streetin ovien takana on sydämellisiä ihmisiä, yhteisöllisyyttä. Tuntuu käsittämättömältä muistella, että Suomessa kerrostalossa asuessani en tuntenut nimeltä edes saman rapun ihmisiä saati, että olisimme olleet tuttuja. Englannissa kotikatumme on sosiaalinen yksikkö, ihmiset auttavat toisiaan ja syventävät tuttavuuttaan pubissa.

Pubikin on likainen ja nuhjuinen, mutta pysynyt paikallaan 162 vuotta. Jalkapalloilu on syvällä yhteiskunnan kudoksessa, siis brittiläinen jalkapalloilu. Pubin ykköspuheenaihe. Muun maailman futiksesta ei sanomalehdissä yleensä ole riviäkään, vaikka jalkapalloa saattaa yhteensä löytyä viidenkymmenen sivun verran. Jos Chelsea tänään putoaa valtaosa brittiläisistä tai ainakin englantilaisista lopettaa kuluvan kauden CL:n seuraamisen siihen paikkaan.

Asenne tarttuu kuin pubin ominaishaju päällystakkiin. Vuosien vieriessä on brittisentrisyyttä vastaan yhä vaikeampi taistella. Suomessa asuessani seurasin futista paljon monipuolisemmin, nykyään listalla on brittijalkapalloilun lisäksi vain suomifutis.

Käväisin juuri Suomessa ja huomasin, että nyt se on tapahtunut. Koen oloni vieraammaksi Suomessa kuin Englannissa. Tampereella pubissa baarimikko katsoi kummallisesti, kun taisin ostotapahtuman yhteydessä sanoa kahdesti kiitos ja kerran ole hyvä. Baarimikko sanoi vain, että neljäkakskymmentä. Tuoppilasi oli kyllä pintin kokoinen eli aito, mutta siihen valutettiin koneellisesti neljä desilitraa olutta! Inhimillinen kontakti oli minimoitu.

Ovia ei pidetä kohteliaasti auki vaan niiden kuuluu antaa lävähtää jäljessä tulevan nokalle. Helsinki-Vantaan lentokenttä oli palvelujen puolesta kiinni kymmentä yli yhdeksän illalla yhtä naurettavan kallista kahvilaa lukuun ottamatta. Hintaan ei sielläkään kuulu kiitosta tai ole hyvää, mutta ”Palautathan astiasi tähän” -kyltti kärrynkyljessä kylläkin.

Suomi on äkkiseltään tyly ja epäkohtelias maa siinä kuin Englanti rähjäinen ja ruma. Pinnan alla molemmista löytyy Eino Leinoa lainaten paljon kaunista, kultaakin.

Englantilainen minäni toivoo tänään Chelsean voittoa, jos ei muuta niin tuttavani vuoksi. Hänen kauttaa kun olen päässyt tällä kaudella Bridgelle katsomaan matseja, ikimuistoisimpana tietysti ManU-ottelu. Minun on helppo sympata kaikkia englantilaisjoukkueita, koska en maahanmuuttajana ole minkään paikallisen joukkueen fani. Come on Chelsea!

Miten illan ottelussa käy? Monella profiilipelaajalla on ollut pikkuvaivaa, mutta Roberto di Matteo kertoi eilen Lampardin, Drogban, Cechin ja kumppaneiden olevan täydessä iskussa. Torres näyttää saavan itseluottamuksensa takaisin vähitellen kertarysäyksen sijaan, hän on nousukiidossa ja aloittanee. Kalou ja Mata laidoilla, Bridgen huutomyrsky ja Benfica lauluun?

Niin ketä siellä Benficassa on ja mitenhän ne lähtevät pelaamaan? Onko sillä väliä? Ei ainakaan parille kaverilleni, jotka lupasivat tulla meille matsia katsomaan. Chelsean oletetun avauskokoonpanon he kyllä osaisivat luetella lonkalta, vaikka Bluesin tappiota kunnon Liverpool-fanin ja skotin (jotka tietysti toivovat epäonnea englantilaisille) toivovatkin.

Blogimme luonteelle poikkeuksellisen henkilökohtaisen avauksen motiivina on hyvin henkilökohtainen havainto. Olen vähän vastentahtoisesti huomannut rakastavani Englantia siinä kuin Suomeakin. Kai se tarkoittaa, että minusta on tullut puoliksi tai osaksi englantilainen. Seitsemän vuotta ja 29 päivää on kulunut siitä, kun tänne jäädäkseni muutin. Aiemmassa elämässäni olin vieraillut maassa kerran, seitsemän päivän ajan 16-vuotiaana.

Come on Chelsea!

19 vastausta artikkeliin “Minä ja Englantini ottavat tänään torjuntavoiton?”

  1. cfc fan kirjoittaa:

    Uskon että RDM:än chelsean pelaa rohkeaa ja hyökkäävää futista toivon ainakin ettei Chelssea Valencia ottelu toistuisi. Minusta Romani voisi lyödä 1+1 sopparin RDM:lle koska lyhyessä ajassa hän on saanut Chelssean pelaamaan sitä tottua voittavaa jalkapalloa ja vielä saanut Torresin pelaamaan ja laukomaan ja tekemään maaleja jota ei tapahtunut kun AVB oli puikoissa.

  2. oligarkki kirjoittaa:

    “Mutta miksi suomalainen spanskifutisfani haukkuu suomalaisessa baarinpöydässä brittifutista ja Britanniaa ylipäätään? Onko kyse keinotekoisesta ja lapsellisestakin vastakkainasettelujen luomisesta vai jostain syvemmästä? ”

    Koko fanikulttuuri tiivistyy monessa mielessä lapsellisuuteen ja keinotekoisiin vastakkainasetteluihin. Priimatavaraa sosiaalipsykologian graduntekijöille.

    Ei voi kuin ihmetellä miten El Clasico herättää sellaisia tunteita Suomessa. Toki monella on henkilökohtainen side Espanjaan ja spanskifutikseen, mutta useimmilla ei – ja niilläkin joilla on – motiivit ovat usein varsin hyvin keskenään verrattavat. Jalkapallokulttuuri huokuu “me vastaan he/muut” – ajattelutapaa, ja ihmiset poimivat mielellään itselleen fanituksen kohteita ympäri maailmaa ties millä perustein. Ovatko Soini ja Arhinmäki samanlaisia?

    Minulla ei esimerkiksi ole minkäänlaista henkilökohtaista sidettä yhteenkään jalkapalloseuraan. Ulkomailla asuessani olen saattanut pyöriä paikallisen tiimin matseissa ja jokunen peli on tullut pelattu kotipaikkakuntani kolmosdivaritiimissä. Mitä sitten tarkoittaisi, että sanoisin “Pidän Arsenalista enemmän kuin ManUsta”? Että koen pelityylin viehättävämmäksi? Että se matsaa paremmin sosioekonomista statustani? Että olen sellainen-ja-sellainen persoona?

    Fanittaminen on usein erittäin keinotekoista ja tietynlaista mielivaltaisen itsekorostuksen symboliikkaa. Keskeisin piirre fanikulttuurissa onkin juuri vastakkainasettelu. “Pidän siitä, siispä en pidä tuosta”. Kun erinomaisessa futismatsissa vastapuolelle buuataan, on tilanne kuin taidenäyttelyssä Picasson ja Matissen kannattajat heittelisivät toisiaan pikkukivillä.

  3. Eva Maria kirjoittaa:

    Naiset taitavat diggailla latinojalkapalloa ja latinomenoa vähän muistakin syistä kuin että missä on parasta futista. Rähnää ja rumuutta löytyy espanjasta ihan varmasti yhtä paljon kuin Britanniastakin.

  4. albiceleste kirjoittaa:

    Hyvä kirjoitus, Kristian. Olen aivan samaa mieltä Englannista. Itse olen asunut useassa maassa ja juuri se tylyys ja epäkohteliaisuus sekä ihan aito vittumaisuus Suomessa lyövät kasvoille yhä uudelleen. Ja sitä vittumaisuutta pidetään jopa hyveenä ja rehellisyyden osoituksena. Olen myös huomannut saman pubeissa ja ravintoloissa: kun sanon kiitos ja kysyn, että voisinko saada vielä lasin viiniä, niin tarjoilija katsoo omituisesti, muutaman kerran on jopa kuittaillut: “No VOISIT tietenkin.” Toki Suomessa ja suomalaisissa on omat hyvät puolensa, mutta se tylyys on ikävää, samoin pitkä ja pimeä talvi.

    Englannissa, tai siis Lontoossa, oli paljon enemmän tuntemattomien ystävällisyyttä, samoin Italiassa, Espanjassa, USA:ssa jne. Ihmiset tarjosivat kyytiä, poliisia ja karabinieeria myöten, tarjoutuivat auttamaan, neuvomaan, saattamaan kotiin / junalle / bussipysäkille. Ihan hyvää hyvyyttään. Monesti matkustin metrolla ilmaiseksi Lontoossa. Suomessa tällaista ei koskaan tapahtuisi. Eikä tapahdu.

    Kun olin tässä taannoin murtanut jalkani, ja raahustin menemään kyynärsauvojen kanssa, niin uskomatonta mutta totta: ihmiset eivät tarjonneet istumapaikkaa bussipysäkeillä, eivät paikkaa bussissa, eivätkä millään tavoin auttaneet, paitsi kerran eräs ystävällinen teinipoika, joka heikkoa etenemistäni Prisman ovelle katsoessaan kysyi voisiko käydä puolestani kaupassa.

    Surullisinta on se, että huonot tavat toisin kuin tässä esimerkissä yleensä periytyvät. Lapset ja nuoret käyttäytyvät Suomessa huonommin kuin missään muussa maassa jossa olen asunut, jopa huomattavasti huonommin. Mistä se sitten johtuu, entä koulukiusaaminen joka jatkuu työpaikkakiusaamisena ja varmaan kettuiluna vielä vanhainkodissa? Englannista olisi paljon opittavaa. The kindness of strangers ennen muuta. En tiedä pelkäävätkö suomalaiset ottaa kontaktia muihin kuin lähipiiriin, kasvojen menetystä, inhimillisyyden tai ystävällisyyden osoittamista, sitä, että joku käyttää hyväksi heidän ystävyyttään, joten sitä ei edes tarjota. No, menee asian vierestä, mutta tämä on Suomessa erittäin huonoa. Ja Englannissa paljon paremmin, jopa Lontoon kaltaisessa kuhisevassa metropolissa, jossa joka ikinen päivä joku tuntematon tarjosi apuaan, pyytämättä.

    Mutta illan matsiin: totta kai kannatan tässä Chelseaa. Ja Di Matteo on tosiaan saanut Torresista taas esiin se hymyilevän, taidokkaan hyökkääjän. Kuten olen ennenkin sanonut, Torres on sitä tyyppiä, joka kaipaa tukevaa kättä olkapäälleen ja kannustusta sekä luottamusta, ei management by perkele kuten AVB:n tyyliin kuului. Torresin penkittäminen ikään kuin rangaistuksena ei ikinä motivoisi hänen kaltaistaan herkkää ihmistä; Drogbaa ehkä. Hyvin heikkoa ihmisjohtamista, mutta niin vain Portoa fanittavat portugalialaiskaverinikin sanoivat AVB:n olleen heikko tällä saralla jo Portossa. Hekin muuten kaikki kannustavat Chelseaa tänään. Muuten — mielenkiintoinen fakta: @castrolfootball: No #cfc player has been involved in more goals (assist/scoring) since Di Matteo took over than Torres (7)

    Vielä lyhyesti aiheesta Espanjan ja Englannin vastakkainasettelu. Minusta futista voi pelata niin monella tavalla, että seuraan mielelläni niin La Ligaa, Valioliigaa kuin Serie A:takin (ja jopa argoliigaa milloin jaksan; joskaan se ei enää ole yhtä kiinnostavaa Riverin tiputtua). Xavi itse on brittifutiksen suuri fani. Kannattaa lukea Sid Lowen hieno haastattelu viime vuodelta, jos et ole sitä vielä lukenut.

    http://www.guardian.co.uk/football/2011/feb/11/xavi-barcelona-spain-interview

    Xavi: It’s incredible. Una pasada. Now that is football. England really is the birthplace, the heart and soul of football. If Barcelona had Liverpool’s fans, or Arsenal’s, or United’s, we’d have won 20 Champions Leagues, hahaha! OK, so that’s an exaggeration but I’ve never seen anything like it. We won 3-1 at Liverpool once and we were both applauded off the pitch. In England, footballers are respected more, the game is more noble, there’s less cheating. Every Spaniard who goes loves it – and comes back a better player. If I had ever left it would have been to England.

    Espanjalaisen futiksen fanit jotka dissaavat brittifutista (ja päinvastoin) eivät mielestäni rakasta itse kuningaslajia tai ymmärrä sitä.

  5. somebody think of the children! kirjoittaa:

    No joo… Onhan joka maassa omat hyvät ja huonot puolet mutta on se kyllä niin, että Suomessa tämä “vittumaisuus” on jalostettu hyveeksi. Kai se on myös itsesuojelua. Olen asunut Italiassa ja kyllä sikäläistä bella figuraa ja räiskähtelevää temperamenttia on välillä ikävä. Suomalaiset ei uskalla ilmaista tunteita, ihan kuin niitä pelättäisiin. Siis ellei ne ole kielteisiä tunteita, eikä niistäkää puhuta suoraan vaan jurnutetaan selän takana. Tämä on ainakin oma kokemus. Ei vaan uskalleta, vaan juostaan karkuun. Italiassa huudetaan ja itketään ja sitten halataan ja sovitaan eikä se ole mikään kriisipalaverin paikka.

    Englannissakin on tämä perinteinen stiff upper lip mutta ainakin käytös on huikean paljon parempaa. Suomipoika vasta putos puusta ja sen huomaa.

    @Eva Maria,

    Ei pidä paikkaansa ainakaan oman tyttöystävän kohdalla :D Kyllä se tykkää latinopalloilijoista, mutta tuntuu että mitä rumempi futari, sen enemmän se siitä tykkää. Ilmanko se mun kanssakin on :D Ei ne kaikki ole nättejä kuin joku David Villa. Tai sitten mä en vain tajua.

    Mitä illan matsiin tulee niin eiköhän Chelsea vie, vaikka Benfican voitto olis kiva ylläri.

  6. Manu kirjoittaa:

    Hieno taistelu punaisilta alimiehityksellä. Harmi että dumari tuntui pitävän sinisiä laseja.

  7. Kristian kirjoittaa:

    Kuten olemme tällä viikolla pohtineet, niin jonkun tietyn ottelun erotuomaritoimintaan on vaikea ellei mahdotonta suhtautua täydellisen objektiivisesti. Itse en nähnyt tuomaritoiminnassa vikaa, pilkku ja punaiseen johtanut keltainen ainakin olivat päivänselviä.

    Chelsea joka tapauksessa oli hämmästyttävän huono. Benfican maali (syystäkin) pistetään Cechin totaalisen jäätymisen piikkiin, mutta olihan Chelsean pelaaminen hakemista koko matsin ajan. Miten ihmeessä miesylivoimaa ei saatu muutettua ylivoimaksi tilanteissa tai vastustajaa juoksutettua puhki?

    Benfican kapteeni Maxi Pereira muuten on – tai ainakin tänään oli – tyhmä jätkä. Tilanteessa, jossa hänen pitäisi rauhoitella joukkuetovereitaan puhuu Pereira itselleen keltaisen. Hieman myöhemmin hän poimii toisen keltaisen liukumalla pitkän kaavan mukaan tapit edellä Jon Obi Mikelin sääreen; keltainen missä tahansa maassa ja kilpailussa.

    Ilman Pereiran idiotismia olisi Benfica hyvin mahdollisesti mennyt jatkoon, niin sekaisin Chelsea oli.

  8. somebody think of the children! kirjoittaa:

    @Kristian, samaa mieltä. Ja se toinen keltainen oli Maxi Pereiralta silkkaa tyhmyyttä. Mutta se eka sitten… Tässä taas nähdään se kaksoisstandardi. Jos Barca olis voittanut näin, johan olisi blogosfääri raivona ja salaliittoteorioita täynnä. Nyt ei kukaan sano mitään.

    Toisaalta tällaisella pelillä on turha lähteä Barcaa vastaan. Parannettavaa on paljon. Di Matteo ei ole mikään taktikko. Benfica, varamiehisenä ja kymmenellä ukolla, taisteli upeasti. Chelsean on löydettävä sen toisen Napoli-pelin henki jos he haluaa yhtään mitään tsänssiä Barcaa vastaan.

    Ja Aimar – mikä pelimies!

  9. FCLahti kirjoittaa:

    Varmaan tuo Espanjan diggaaminen on aikasen paljon muoti-ilmiö. Arvokisamenestys tuo varmasti kiinnostusta, mutta mielenkiinto espanjalaiseen jalkapalloon kasvoi huomattavasti jo aiemmin, kun La Liga -seurat menestyivät erinomaisesti vuosituhannen alussa CL:ssä. Kaiholla voi muistella kevättä 2000, kun RM, Barca ja Valencia olivat välierissä, Espanyol ja Atletico Copan finaalissa ja sarjassa mestari Deportivo la Coruna. Nämä ajat, Litmanen Barcelonassa, Del Bosquen menestys Madridissa ja ennen kaikkea se että La Coruna ja Valencia haastoivat ihan tosissaan kaksi suurta, kasvattivat varmasti La Ligan arvostusta mikä on kestänyt tähän päivään asti. Tapahtumat saivat myös näkyvyyttä, mm. molemmat Hector Cuperin Valencian ja Barcelonan välieräkohtaamiset nähtiin Nelosella ja olivat kyllä mahtavaa viihdettä.
    Toisin on nykyään, klassikot päätyvät aina rähinään ja sarja on tylsä.
    Muuten Kristian, mielestäni CL-menestys ei ole erityisen hyvä tapa verrata sarjojen tasoa (saattaa se silti olla paras tapa). Englannissahan oli monta kautta putkeen kun neljä samaa jengiä pelasivat pitkälle kevääseen CL:ää. Sarjassa pelattiin tuolloinkin 380 matsia ja näistä 240 eli 63% oli sellaisia missä Big Four-joukkueita ei ollut mukana. Ovatko nämä 63% matsit tasokkaita vain siksi että Arsenal pelaa CL-välierässä? Espanjassa sen sijaan on vaihtuvuus ollut suurempaa, sieltähän on viimeisen kymmenen vuoden aikana CL:ssä esiintynyt peräti 12 seuraa. Ehkä siellä on myös taisteltu leveämmällä rintamalla kovemmin CL-paikoista ja peli siinä mielessä ollut tasokkaampaa kuin Englannin sarjassa, vaikka sitten CL-menestys olisi jäänyt puuttumaan, kuten vuonna 2005.
    Europaikoista käytävä kisa on yksi tekijä yleiseen sarjoja kohtaan kohdistettuun mielenkiintoon, ja tässä mielessä La Liga on esiintynyt edukseen viime vuosina. Nythän tilanne on päinvastainen, Englannissa on tosi hieno skaba kolmen lontoolaisen ja Newcastlen kesken. Jos näin jatkuu lähivuosina, ja jos Manchester United voittaa pienemmän osuuden mestaruuksista, uskon että brittifutis saa tulevaisuudessa suuremman osan fanien mielenkiinnosta kuin mikä on tilanne tänään.

  10. Pete Pohjoinen kirjoittaa:

    Mukava kirjoitus, jonka voi allekirjoittaa erittäin vahvasti.

    Joskus aikaisemminkin kommentoin, että itselleni englantilaisen jalkapallon seuraamiseen liittyy muutakin kuin jalkapallo. Olen asunnut ja matkustan säännöllisesti maassa, osaan kielen ja tunnen kulttuurin. Jalkapallon merkityksen englantilaisille ymmärtää siten syvemmältä ja samalla kun seuraa jalkapalloa, voi seurata myös kaikkea siihen liittyvää kulttuuria. Mitä mielenliikkeitä ottelutulokset herättävät ihmisissä, miten sanomalehdet reagoivat tuloksiin, mitä kadunmies sanoo kuppilassa.

    Espanjaa en osaa ja sikälaisen jälkapallon seuraaminen jäisi siten kaikkia mausteita paitsi.

    Ehkä ennakkoluulojen puolelle menee, mutta toinen syy, mikä latinolaisessa jalkapallossa ärsyttää itseäni on (ehkä muutoinkin sikäläiseen kulttuuriin kuuluva…) teatraalisuus ja “epärehellisyys”. Kun britti huijaa, hän huijaa sentään miehekkäästi.

    Englannissa ensimmäistä kertaa vieraileva voi tosiaan ihastua turistien palveluun ja vaikkapa vauraaseen ja hyvin hoidettuun Lontooseen (jos nyt onnistuu liikkumaan juuri oikeissa kaupungin osassa). Pikkuisen enemmän liikkuessa – mutta vain turistina vielä – likaisuus ja kaiken vanhalta näyttäminen voi tuntua vastenmieliseltä. Maassa asuaessa huomaa nuo Kristianin mainitsemat hyvät puolet. Tuohon voisi lisätä vielä vaikka sellaisia, että omaa menneisyyttä osataan arvostaa paremmin kuin Suomessa, asenteet/kulttuuri ovat suhteellisen lapsiystävällisiä, sanomalehdet lyövät suomalaiset lehdet mennen tullen ja kirjakaupat ovat oikeita kirjakauppoja.

  11. Isävalkku kirjoittaa:

    Kuinka aitoa brittifutista Valioliiga onkaan? Jos otettaisiin Euroopan suurimpien liigojen joukkueet ja näytettäisiin niiden peliä niin, ettei pelaajia voisi tunnistaa, kuinka hyvin erottuisi kansalliset piirteet? Valioliigan huippujoukkueet ainakin ovat monikansallisia. Omistajat, valmentajat, pelaajat ja yhä enemmän fanitkin tulevat ympäri maailmaa. Tuskin Mourinhokaan aikanaan ajatteli sitä, että hänen pitäisi peluuttaa englantilaistyylisesti vaan voittavasti.

    Englantilaiset ovat kohteliaita, mutteivät välittömyyden
    perikuvia. Kun asuimme Lontoossa toisella puolella asui tavallinen englantilainen pariskunta ja toisella ranskalaisindonesialainen pariskunta. Ei ole vaikea arvata kumman kanssa enemmän oltiin tekemisissä. Oma asenne kyllä suurelta osin ratkaisee. Kristian tuntuu ihailtavan hyvin kyenneen integroitumaan saarelle.

    Suomessa ollaan vieläkin pohjimmiltaan sitä on/off kansaa. Niukan epäkohteliaan oloisia vieraille ja sitten kun tutustutaan ei mitään rajaa. Näkyyhän se futiksessakin. “Sisäpiiri” käy sarjamatseissa ja on tyytyväisiä, mutta satunnaisista kävijöistä vähemmän välitetään. “Jollei peli riitä, pysy kotona.” Lätkässä on paremmin “lämmetty” ja ihmisetkin merkkaa.

    Oligarkin kommentti on mielenkintoinen. Itse olen aina ajatellut fanittamista tunteiden ilmaisuna. Kannustaa, jotain joka jollain tavoin kolahtaa! Futiksen stadionluokan fanitus on kyllä aivan omaa luokkaansa: suurta tunnetta, koreografiaa ja ääntä. Se, että mukana on kaksi joukkuetta tuo oman jännitteensä verrattuna vaikka stadionluokan konserttiin. Voipa sen kokea pelottavanakin, mutta en yhtään ihmettele, jos jotkut jäävät siihen koukkuun.

  12. kansainvälisyys kirjoittaa:

    Hyvä kirjoitus Kristian! Itse olen myös asunut nyt Englannissa reilun vuoden verran noin Tampereen kokoisessa kaupungissa ja täytyy todeta että olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tulin taas käymään Suomessa ja viettämään pääsiäistä tänne ja eilen kun kävin täällä eräässä pubissa huomasin täysin saman. Jotenkin tuntui oudolta kun olut tuoppi oli vajaa (0,5) ja baarimikko oli jokseenkin tyly. Englannissa ihmiset ovat todella ystävällisiä ja etenkin jalkapallosta tulee yleensä puhuttua täysin tuntemattomien kanssa. Hyvänä esimerkkinä olin reilu viikko sitten pubissa istumassa ystävieni kanssa ja viereisessä pöydässä vanhemman luokan paikallisen seuran fanit joivat olutta kuin viimeistä päivää ennen päivän ottelua. Ks. henkilöt näyttivät kyllä hieman ns. huligaaneilta, päällä oli Stone Islandia, Fred Perryä ja Burbellyä ja herrat oli tappiin asti tatuoituja. Siinä jutellessamme he kysyivät meidän lempijoukkueita ja eräs ystäväni totesi olevansa Manu fani. Tästä nämä herrat rupesiva naljailemaan, mutta täysin hyvässä hengessä ja lähtiessään jättivät meille lähes täyden olutkannun ja toivottivat hyvää päivänjatkoa. Ei tälläista pääse Suomessa tapahtumaan, mikä on harmi.

  13. Mischa kirjoittaa:

    Meneepä minne tahansa ulkomaille, niin asiakaspalvelu paranee ja ihmiset ovat ystävällisempiä tai ainakin vaikuttavat pintapuolisesti sellaisilta. Luulen että tämä meidän ongelmamme kumpuaa suurimmaksi osaksi ujoudesta: “yks tuoppi” tai tarjoilijan “neljäkakskyt” tai oven päästäminen päin lajitoverin näköä ovat keinoja välttää monen kiusalliseksi kokema läheisempi ihmiskontakti. Jolta muuten välttyy myös esimerkiksi puskemalla kaupassa ostokärryjä kanssaihmisen ahteriin, sen sijaan että sanoisi “anteeksi, voisinko päästä ohi?”. Itse tätä kohteliaana pitäämääni lausetta käytettyäni olen saanut jopa vihaisia mulkaisuja takaisin! Mutta kulttuurihan muuttuu pienillä teoilla, ja kyllä minusta maailmaa nähneet nuoremmat suomalaiset ovat jo vähän kohteliaampia.

    Vertailussa muihin maihin en voi silti välttyä hienoisesta Eurooppa-keskeisyydestä: me suomalaiset vertaamme itseämme tässä(kin) asiassa “Eurooppaan”, jossa kaikki on aina hienompaa. Monissa Aasian maissa käyneenä, ja vähän asuneenakin, olen havainnut tuolla idän suunnalla jollain hämärällä tavalla suomalaistyyppistä ujoutta, ja kenties tästä kumpuavaa tympeää käytöstä. Mutta tällainenhan on meistä vain eksoottista ja kiehtovaa, eikä mitään suomalaiskansallista junttiutta :)

    CL-nelikosta yksikään ei oikein sykähdytä henkilökohtaisesti, mutta huomaan yllättäen symppaavani “FC Hollywoodia”! Bayern-Real -välierästä on tulossa kunnon spektaakkeli. Saksalainen futis muutenkin on kokenut melkoisen renessanssin, mitä suomalaisten sympatioihin tulee. Monien entinen inhokki (ainakin 1990-2000 -lukujen osalta) onkin tänä päivänä melkeinpä sexy footballin ilmentymä, ja Saksa tuottaa jatkuvalla tahdilla huikeita nuoria pelaajia. Bundesliigakin on, Bayernin pysyvästä menestysputkesta huolimatta, erittäin mielenkiintoinen ja tasainen verrattuna Englantiin ja Espanjaan. Valioliigassa miljardöörien seurat ovat näivettämässä kilpailun, ja La Ligan kaksi ensimmäistä sijaa puolestaan on jaettu hamaan tulevaisuuteen asti.

  14. albiceleste kirjoittaa:

    Chelsean pelaaminen oli kyllä jotensakin pettymys Benfica-matsissa. Ehkä se johtui siitä, että he olivat jo niin selvästi suosikkeja. Benfica melkein voitti, kymmenmiehisenäkin. Tähän nähden Barçan lähteminen semeihin ennakkosuosikkina on Chelsille hyvä enne. Selkä seinää vasten he pelaavat parhaiten ja ovat vaarallisimmillaan, kuten nähtiin Napoli-pelissä Bridgellä. En ollenkaan väheksyisi Chelseaa: he ovat kokenut, vahva, fyysinen ja rohkea tiimi. Chelsea voi hyvin voittaa koko herkkusieniliigan.

    Henkilökohtaisesti toivoin aina Barça – Chelsea -finaalia, mutta käy se näinkin. :)

    Sitten toiseen asiaan: voisitko Kristian kirjoittaa joskus futiskirjallisuudesta? En ole varma onko aihetta jo sivuttu; kirjallisuutta ainakin on. Muistan hyvin mm. kesädekkarisi. Olisiko sellainen luvassa myös tänä kesänä?

    Itse luen parhaillaan Graham Hunterin Barça: Making of the Best Team in the World, ja se on kyllä huipputeos. Hyvin kirjoitettu ja kiehtova. Suosittelen.

    Moni täällä on varmaan lukenut myös Jona Wilsonin Inverting the Pyramid: The History of Football Tactics (Pelien peli -nimellä kai se on suomennettu). Toinen kelpo teos.

    Suosittelen myös Luca Caiolin kirjaa Messi, sekä Jimmy Burnsin teosta Barça, jota Hunterin kirja hyvin täydentää..

  15. sevillano kirjoittaa:

    Joo, mielestäni kai se on vaan niin, että ns. henkilökohtaiset kokemukset muovaavat ihmisen mieltymykset. Itse olen espanjalaisen futiksen ystävä, eikä englantilainen vastaava suuremmin kiehdo. Ja on kai seikka tullut esiinkin tässä “matkan varrella”.
    Tunnen kyllä Iso-Britannian hyvin mm. entisen ammatin puitteissa. Vaan ensimmäinen käyntikohde sattui olemaan Newcastle v. 69, eikä seudun olemus nyt ainakaan härmäläiselle nuorelle miehelle välttämättä ollut niitä miellyttävimpiä punatiilisessä likaisuudessaan ja nuhjuisuudessaan. Lapsuuden suosikki 50-luvulla oli kyllä Wolverhampton kai sen eksoottisen ja pitkän nimen johdosta! Muutoin käynyt olen maassa “kaikkialla” (kai myös Walesissa vaan en tiedä, mistä kohdin raja lähtee Mersey-joesta alaspäin ja ylettyykö se ylipäätään sinne asti) ja vieläkin on ns. joulukorttituttavia Liverpoolin tienoilla.
    Toinen negat. tuntoja aiheuttava asia Englannissa on siellä harjoitettavan valmennusjohdon liian usein näyttäytyvä negat. tyyli. Kai Keke Amstrong oli härmässä tyylin malliedustaja sillä tunnetulla “johtajuus by perkele” -tyylillään. En voi sietää sellaista, sillä itse tiedän sanovani välittömästi vastaan ja vielä tiukempaa. Huvitti kerrankin, kun TV-kommentaattori A. Ismael tuli tauolta takaisin selostuskoppiin jossakin Klubin TV-pelissä posket tulipunaisina ja päivitteli “kuinka ihmisille puhutaan tolla tavalla!”

    Espanjalainen futis-myönteisyys taas heräsi kohdallani 70-luvulla, katsellessani Palloseuran pelejä Turussa. Muistaakseni kotkalaisilla oli silloin perulainen kärkimies, jonka pelistä ajattelin, että johan on viihdyttävää futista! Myöhemmin, kun meni useampi vuosi Etelä-Amerikassa ja tuli katseltua mm. sarjapelejä siellä, tunne on vaan syventynyt. Nyt, kun menee koko elämä enempi vakituiseen täällä Espanjassa ja on päässyt ikäänkuin sisään myös tähän futis-touhuun, todella nautin seurata.
    Nautin seurata ja nautin seurata muitten seuraamisia. Viikottain tulee käytyä parin kaljan verran sekä Sevillan että Betiksen kannatusklubeilla tasapuolisesti kuuntelemassa “selostuksia” ja paintti on halpaa; siinä euron paikkeilla molemmissa. Ja kuten tässä on tullut esiinkin, ei ulkomaalaisena tarvitse välttämättä kannattaa mitään seuraa. Suosikkini on Bilbao sen miellyttävän ja omaperäisen pelifilosofian johdosta ja se “välttämätön puolenotto” kallistuu Barcan puolelle. Suosikkipelejä ovat sekä Sevillan että Betiksen europelit aina, kun tulee kokemus-tuttuja ja kuuluisia nimiä kylään.
    Myös miellytti Barcan Pedron haastattelu paikallis-TV:ssä MM-kissojen jälkeen. Kysyttiin, mitä Del Bosque on puhunut ja sanonut hänelle. Pedro vastasi, että kerran on puhunut ja sanoi vain, että “koeta vähän auttaa puolustusta silloin tällöin”, ei muuta koko turnauksen aikana! Tosin tiedän kokemuksesta (ja tietää myös esim. sr. Litmanen), että valmennustyyli on Espanjassa niitä tiukimpia, muttei se juurikaan näyttäydy ulospäin ja pelaajien ammattilaisina edellytetään ymmärtävän tämä tiukkuus.

  16. Isävalkku kirjoittaa:

    Albi nosti futiskirjat esille. Tässä yksi vinkki julkaistuihin teksteihin liittyen.

    Kun Kristian nosti eri kansalliset sarjat teemaksi, niin nostanpa vielä Norjan esille. Itseäni on jo pidempään kiinnostanut se, miten Norja pystyi nousemaan Suomen kaltaisesta Valioliiga fanien maasta huipulle silloin aikanaan 90- luvulla.Ei Norjan liigan kova taso siihen johtanut, eikä kyse ollut öljymiljoonistakaan. Mitä siellä oikein tapahtui?

    Oheisessa linkissä paras pintaa syvemmälle mennyt kuvaus asiasta, jonka ole löytänyt. Valitettavasti se on norjaksi ja Googlen norja-englanti kääntäjä tuottaa aika sekavaa tekstiä.
    Tieteellistä jargoniakin siinä on mukana, mutta jos joku pystyy/haluaa sen kahlata, ymmärtää sen perusteella kyllä paremmin Norjan menestystarinaa.

    http://www.idrottsforum.org/articles/hjelseth/hjelseth090211.html.

    Mielenkiintoisia pointteja siinä on, että sekä Norjan maajoukkue, että Rosenborg menestyivät samaan aikaan vaikka niiden pelityylit olivat hyvin erilaiset.

    Suomen nykytilanteeseen verrattuna ainakin jotain etäistä samaa oli siinä, että Mixu maajoukkueessa tuntuisi pyrkivän suoraviivaisempaan “Drillo” Olsenin pelityyliin vaikka “positiivisuuden” alta tämä ei aivan selkeästi esille tulekaan. Muurinen HJK:ssa on ehkä enemmän hollantilaisen pelityylin edistäjä, kuten oli Eggens sen ajan Rosenborgissa.

    Kolmannen elementin suhteen pitää mennä futiksen ulkopuolelle. Drillo oli myös pedagogi, joka avoimesti ja seikkaperäisesti kommunikoi pelitapansa median kautta.
    Tässä ilmiselvä vastine on Jalosen, Sihvosen ja muiden nyt tekemä työ lätkän puolella, joka on nyt menestykseen johtanut.

    Kun Suomi hakee menetystä futiksessa ehkä ei kannattaisikaan mennä Norjaa pidemmälle kalaan!

  17. Isävalkku kirjoittaa:

    Pahoittelut “ässäviasta”. Menetyksen ja menestyksen erottaa vain yksi ässä!

  18. puistolan pascal lamy kirjoittaa:

    Voi herranen aika sentään. Näkee kyllä minkälaisilla alueilla kirjoittavat ovat saarilla asuneet. Suomessa lapset ja nuoret käyttäytävät huonommin kuin englannissa? Samat nuoret jotka polttivat ja ryöstivät männä vuonna puolet lontoosta? Muistivat kuitenkin sanoa myös please ja thank you?

    Yksi keskeinen syy siihen miksi ihmiset suhtautuvat negatiivisesti britteihin on se käytös jota pääsee seuraamaan missä tahansa etelän turistikohteessa lädi-laumojen toimesta. Enää ei tarvitse lähteä edes tallinnaa kauemmas jos haluaa yhyttää tällaisen polttariporukan punanaama geezereitä. Hyvä käytös on siitä touhusta aika kaukana. Jos ei ole maassa itse käynyt, niin se on varmaankin ainoa kontaksi joka härmäläisellä on brittiin ollut. Tämä teneriffan gentlemanni verhoutuneena umbroon ja pyhän yrjön ristiin. Samaten voisi tuoda esille saaren poikien korostuneen tarpeen ryhtyä nenähommiin pienimmästäkin syystä: neljä vuotta maassa asuneena todistin kymmeniä ilman suurempaa logiikkaa tapahtuneita turpaanvetoja. Ei sillä, että suomessa kaikki olisi paremmin, mutta englannin käytöskulttuurin yksisilmäinen glorifiointi on todella outoa.

  19. albiceleste kirjoittaa:

    @pascal,

    Olipa alentuvainen kommentti. Kuule, olen asunut niillä Lontoon huonommillakin alueilla, ja maassa yhteensä yli kolme vuotta. Ja mitä ko. mellakointiin tulee, niin siihen osallistuivat kyllä kaiken ikäiset, ja heillä oli siihen enemmän syytä. Epäkohdat ovat siellä vain niin paljon suuremmat, samoin yhteiskuntaluokkien väliset kuilut. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mukavimpia olivat työväenluokkaiset ihmiset, ja ylempi keskiluokka sitä kaikkein ynseintä porukkaa. Yläluokkalaisia kehutaan hyvin käyttäytyviksi, mutta heidän kun ei ole tarpeenkaan katsoa ketään nenänvartta pitkin.

    Mm. koulukuria on tutkittu maailmanlaajuisesti, ja Suomea huonompi se on vain Argentiinassa ja Kreikassa! Sattumoisin molempien maiden kansalaisia hyvin tuntevina voi väittää, että heidän kohdallaan sen voi laittaa luontaisen vilkkauden piikkiin, Suomessa sen sijaan lasten ja nuorten käytös on PERSEESTÄ. Ja se on vanhempien sekä laajemmin suomalaisen käytösilmaston syytä!

Kommentoi



HS in English