Fabrice Muamba, usko, suru, toivo, tirkistely

| Julkaistu 18. 3. 2012 20:25

Erotuomari Howard Webb teki oikean päätöksen keskeyttäessään Tottenhamin ja Boltonin FA Cup -matsin. Kun pelaajan sydän kesken ottelun pysähtyy olisi pelaamisen jatkaminen sekä väärin että loukkaavaa. En kuitenkaan osaa suuremmin surra Fabrice Muamban ja hänen läheistensä puolesta.

Näin siksi, etten tunne Muambaa eikä hän jalkapalloilijana ole  koskettanut sieluani. Totta kai syvästi toivon, että hän selviää ja tervehtyy. Toivon, että kukaan nuorimies ei koskaan saisi sairauskohtausta. Suru on intiimimpi tunne.

Kävin pohtimaan asiaa, koska – kuten olen blogissamme aiemmin useasti viitannut – jalkapalloilu on viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana ainakin Britanniassa noussut uudeksi valtauskonnoksi.

Hartaus, suru, oman kuolevaisuuden alitajuinen käsitteleminen, hiljentyminen, uskonyhteyden korostaminen. Mainittuja elementtejä on selkästi nähtävissä Muamban tapauksen yhteydessä, ja nykymaailmassa voi tuntemuksensa postata reaaliaikaisesti Twitteriin tai Facebookiin tai keskustelupalstoille.

Suomessakin Futisforumilla keräsi Muamballe toipumista toivova topic nopeasti yli kymmenentuhatta klikkausta, monissa viesteissä ollaan syvästi surullisia, ristitään käsiä ja tietysti toivotaan parasta. Keskustelun sävy on asiaankuluvan harras.

En pyri vähättelemään saati kyseenalaistamaan viestejä ja niiden sisältämiä tuntemuksia. Jos jalkapalloilu on uskonto, niin valioliigapelaajat ovat sen esitaistelijoita. Mikäli pahin Muamban tapauksessa tapahtuu, niin hänestä tulee pyhimys, joka ajallaan saa Boltoniin nimelleen pyhitetyn katsomonosan tai patsaan.

Samaan aikaan on huippufutis kyynistä bisnestä, mutta niinpä usein ovat perinteiset kirkkokunnatkin.

En ole blogiimme tähän mennessä kirjoittamissani 468:ssä keskustelunavauksessa jutellut henkilökohtaisista asioistani. Syynä ei ole niinkään ollut yksityisyyteni suojelu vaan se, etten usko esimerkiksi uskonnollisten vakaumusteni ketään kiinnostavan tai aihepiiriin kuuluvan.

Tässä yhteydessä tulkoon sanotuksi, että olen jonkin sortin kristitty. Sellaisena minun kai pitäisi rukoilla Fabrice Muamban puolesta, vai pitäisikö? Jalkapallouskonnon epäjumalien kanssa aktiivisesti flirttailevana minun olisi eilen pitänyt postailla Futisforumille tai Facebookiin voimia Muamballe, vai olisiko?

Enpä osannut tehdä kumpaakaan. Enkä oikein tiedä mitä asiasta ja sen saamasta suunnattomasta näkyvyydestä ajatella, paitsi itsestäänselvästi toivoa, että mies selviää hengissä ja toipuu. Mutta jotain siitä pitäisi ajatella, koska kyseessä tosiaan on viikonvaihteen ylivoimaisesti suurin brittifutisuutinen. Siispä tämä keskustelunavaus.

Kun kirjoittaa Googleen Fabrice, tulee ensimmäiseksi suositukseksi Fabrice Muamba video. Aika monet ovat halunneet ladata videon tapahtuneesta hakeakseen niin sanotulle surulleen emotionaalista pohjaa.  Sellainen ei ole surua tai välittämistä vaan tirkistelyä. Muamba ei loukkaantunut pelitilanteessa vaan sai sairauskohtauksen. Kuka haluaa katsoa netistä sairauskohtauksia?

Tiistainen Aston Villa – Bolton on peruttu.

15 vastausta artikkeliin “Fabrice Muamba, usko, suru, toivo, tirkistely”

  1. JuhaR kirjoittaa:

    Pitkäaikaisena lukijana koen vasta nyt tarvetta kommentoida blogiasi (kun kyse on ei-pelillisistä asioista…).

    Mielestäni olet pohdit kirjoituksessa tärkeää asiaa. Mutta onko kyseessä ennemminkin netti-ajan tapa toimia, kuin erityisesti jalkapallon tiimoilta esiintyvä ilmiö? Esim. taannoinen Tavastian ovimiehen Poklan kuolema tuntui netissä koskettavan kaikkia jotka edes tiesivät Tavastian olemassaolosta.

    Kuten mainitset, osanotto ja kauniit sanat on helppo kirjoittaa Facebookiin jne. Yhtä lailla ihminen voi tuntea tekevänsä jotain esim. ihmisoikeuksien eteen tykkäämällä jostain päivityksestä. Kuinka moni olisi valmis esittämään osanottonsa kasvotusten Boltonin pelaajille? Ja spekuloimaan vielä; esittämään osanottonsa niin, ettei kukaan muu olisi siitä tietoinen? Tarkoitan tällä sitä, että kotisohvalta klikattu surunvalittelu sosiaalisessa mediassa saa myös helposti “nyt ihmiset huomaavat että välitän” -puolen.

    Itse olen sitä mieltä, että 99% näissä surunvalitteluissa ei ole mitään todellista tunnetta mukana, se on vain nykyään ajan henki toimia tuolla tavalla.

  2. albiceleste kirjoittaa:

    Nämä julkiset surunosoitukset futispelaajan sairauden johdosta yms. antavat kanavan jollekin syvemmälle kollektiiviselle surulle. Muistan että ensimmäinen suuri kollektiivisen murheen kohde oli prinsessa Diana (ja Muamba siis vielä taistelee henkensä puolesta). Asuin silloin Lontoossa ja ihmettelin kovasti, kun kaverini kävivät viemässä ruusuja Kensingtonin palatsin portille. Miksi?

    Minun on kuitenkin (nyt) helpompi käsittää surua ja huolta yksittäisen kuuluisan henkilön puolesta kuin kansakunnan (Japani, Norja jne.). Muamba symboloi jokamiesjalkapalloilijaa, eli ketä tahansa meistä. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Hänen puolestaan rukoileminen täydentää jotakin vajetta, ja mikä tärkeintä, yhdistää faneja, ja myös jalkapalloilijoita. Me olemme kaikki Muamba. Jonkun Messin tai Maradonan kohdalla kyseessä olisi ollut jumalan tai vähintään enkelin kuolema tai sairastuminen, mutta Muamba antaa kasvot kenelle tahansa.

    Ja täytyy sanoa että kaiken sen normaalin vihaamisen, raivoamisen ja yleisen kyynisyyden sijasta on toisaalta hienoa nähdä fanien hyvät toivotukset Muamballe. Pian se on back to business as usual.

    Kuten tuntematon pikkupoika totesi minulle pari päivää sitten: “Messi on ihan sukka.”

  3. Panhulio kirjoittaa:

    Ajattelen, että ajallemme tyypillinen “kollektiivinen suru” on tarkoitettu ennen kaikkea myötätunnon viestiksi heille, joita suru-uutinen konkreettisesti koskettaa. Uskoisin suurimmalle osalle nettisurijoista olevan selvää, että heidän tunteensa Muamban sairaskohtaukseen liittyen eivät ole verrattavissa Muamban lähipiirin suruun. Eikä tarvitsekkaan olla. Kykenin jatkamaan elämääni normaalisti Lokomotiv Yaroslavlin lento-onnettomuuden jälkeen, mutta liityin heidän muistokseen perustettuun Facebok-ryhmään, koska ajatus siitä, että suosikkiurheilujoukkueeni kaikki pelaajat ja valmennusjohto kuolisivat onnettomuudessa, tuntuu kauhistuttavalta. Sympatiani ovat täten Lokomotivin fanien (ja tottakai kaikkien onnettomuudessa kuolleiden läheistensä) puolella, jonka kuulumiseni Facebook-ryhmään ilmaisee.

    Suru ei mielestäni ole oikea termi puhuttaessa jonkun tuntemattoman ihmisen kuoleman tai onnettomuuden aiheuttamista tunteista. Median näkökulmasta sana ‘suru’, vaan tuppaa olemaan yksi niistä kaikkein myyvimmistä.

  4. oligarkki kirjoittaa:

    Sosiaalinen media on madalluttanut kynnystä kaikkien ajatusten ilmaisemiseen. Siksipä facebook- ja twitter-osanotot ovat tavallaan irrelevantteja. Mutta olisi väärin ruveta kutsumaan niitä tekopyhiksi. Kuten JuhaR sanoi;

    “Itse olen sitä mieltä, että 99% näissä surunvalitteluissa ei ole mitään todellista tunnetta mukana, se on vain nykyään ajan henki toimia tuolla tavalla.”

    Kansa vielä monessa mielessä opettelee nettielämää, kunhan vaan kaikki kommunikaatio ei taantuisi “liketykseksi”…

    “Muamba ei loukkaantunut pelitilanteessa vaan sai sairauskohtauksen. Kuka haluaa katsoa netistä sairauskohtauksia?”

    Samalla tavalla internet on madalluttanut katsomisen kynnystä. En osaa hävetä sitä, että uteliaisuuksissani etsin tapahtumasta visuaalisen kuvan käsiini youtubesta – ehkäpä pitäisi. Kaikki on nykyään klikkauksen päässä, mikä on monella tapaa varsin makaaberia. Vähän makaaberia on sekin, missä määrin jalkapallokulttuurilla on nykyään uskonnon piirteitä.

    Kevin Davies (Boltonin kapteeni) kommentoi, että on surullista, että vastapuolen kannattajat aploodeeraavat vasta, kun pelaaja kannetaan pois paareilla.

    Nyt kun kaikenlaiset KONY2012-ilmiöt ovat olleet esillä nettimediassa, olisi erittäin helppoa tulkita tämäkin tapaus negatiivisesti. Siksipä tyydyn sanomaan vain yhden positiivisen asian; ihmishengen häilyväisyyden näkyminen järkyttää meitä kaikkia yhä, ja asioita osataan yhä asettaa tärkeysjärjestykseen.

  5. oligarkki kirjoittaa:

    P.S. Nyt hesarikin uutisoi, että “Ensiapuhenkilökunta aloitti elvytyksen heti, mutta hänen sydämensä alkoi lyödä vasta kaksi tuntia myöhemmin, kun hän saapui lontoolaiseen sairaalaan.”

    Tämä nyt on yksiselitteisesti karmea uutinen. Ihmisen muu kudos voi kyllä selvitä viisi-kuusikin tuntia, mutta aivot kärsivät jo minuuteissa. Tästä on maallikon turha sen enempää puhua, mutta jokainen jo tajunnee tilanteen todellisen luonteen. Ihmettä toivoen.

  6. albiceleste kirjoittaa:

    Itse en muuten nähnyt tapausta, enkä ole katsonut sitä youtubesta. En haluakaan nähdä sitä. Mutta silti Muamban tapaus kosketti. Ja asiassa on myös se aurinkoinen puolensa: Muamba sai sydänkohtauksensa parhaassa mahdollisessa paikassa, sairaalaa lukuunottamatta. Valioliigan kentällä ovat lääkintäjoukot valmiudessa, ambulanssi odottamassa, ja nyt myös Spursin kausikortin haltija, kardiologi, katsomossa. Jos Muamba selviää, se johtuu tästä. Kenties myös fanien ja muiden pelaajien rukouksista; en tiedä. Olen agnostikko.

  7. albiceleste kirjoittaa:

    @oligarkki,

    Muamban sydän löi kyllä ennen sitä, mutta ei itsekseen. Se ilmeisesti pysähtyi neljä eri kertaa, mutta se saatiin yhä uudelleen tavalla tai toisella lyömään. Varmasti White Hart Lanen katsomon kardiologi auttoi tässä. Jos sydän olisi oikeasti ollut pysähdyksissä kaksi tuntia, niin ei tässä olisi arvailulle, saati toiveikkuudelle sijaa. Nyt on kuitenkin näkyvissä hyviä merkkejä. Toivotaan parasta.

  8. oligarkki kirjoittaa:

    @albiceleste

    Niinpä näkyy. Tuoreimmat uutiset sanelevat, että “”His heart is now beating without the help of medication and he is also moving his arms and legs. “.

    Toivottavasti vakavaa aivovauriota ei ole ehtinyt syntyä. Vaikka futariura on oletettavasti ohi, niin muun elämän ei ole vielä pakko olla. Tämä tapaus tulee yhä lisäämään keskustelua jalkapalloilijoiden pakollisista sydäntutkimuksista. Huippuliigat ovat harjoitustasoiltaan brutaaleja, ja pelaajilta vaaditaan äärimmäistä aerobista kuntoa yhdistettynä koviin voimatasoihin.

    Esimerkiksi “hypertrofinen kardiomyopatia” on tila, jossa vasta äärimmäinen rasitus laukaisee sydänlihaksen synnynnäisen heikkouden. Oletettavasti myös Marc-Vivien Foen kuolinsyy.

  9. Harri T kirjoittaa:

    Suora lähetys ottelusta oli vaikuttava. Kamera ei seurannut tilannetta, pallo oli ihan muualla. Vasta kun mies oli maassa vatsallaan, näytettiin kun pelikaveri yritti kääntää häntä, mutta Muamba pani vastaan.
    Parissa sekunnissa ohjaaja ymmärsi, että on kyse sairauskohtauksesta, eikä Muambaa enää näytetty ennen kuin kaukaa silloin kun useamman minuutin kuluttua hänet kannettiin kentältä.
    En ole yrittänyt katsoa, onko netissä jonkun muun kuvaamana itse lyyhistyminen.

    Erotuomarin pohdinta ja neuvottelu joukkueen kapteenien ja muitten tuomareitten sekä Owen Coylen kanssa seurattiin tarkasti. Päähuomio kuitenkin kiintyi muihin pelaajiin ja ennen kaikkea katsojiin, joiden ilmeitten muuttuminen ihmetyksestä kauhuun tuli dokumentoiduksi erinomaisesti. Selostajat tietenkin kertoivat että elvytys oli käynnissä mutta sitä ei näytetty, kylläkin ympärillä seisovia pelaajia ja tuomareita, mutta ennen kaikkea ohjaaja näytti katsojien reaktiota tapahtumiin.
    Siinä oltiin ensin epäuskoisia, sitten kauhistuneita ja sen jälkeen kun paarit oli kannettu kentältä itkettiin ja rukoiltiin.
    Selostajat ymmärsivät elvytyksen alkaessa, että ottelu on pakko keskeyttää. Yleisö pysyi paikallaan sen yli 10 minuuttia minkä virallinen tieto asiasta kesti.

  10. albiceleste kirjoittaa:

    Nyt sanotaan että Muamba puhuu ja tunnistaa jo perheenjäseniä. Toivottavasti pahin on ohi. Joka tapauksessa todella hieno uutinen jos näin on. Olivat syynä sitten maailmanlaajuiset fanien ja pelaajien rukoukset, lääkintätiimien nopea työskentely, kardiologi Spurs-fani, vai kaikki yhdessä… tärkeintä on, että Muamba selviää. :)

  11. Ilkka Tiensuu kirjoittaa:

    Aiheeseen liittyen, Guardianin blogisti Andrew Brown kirjoitti ihan hyvän analyysin uskonnon roolista tapaus Muambassa.

    http://www.guardian.co.uk/commentisfree/andrewbrown/2012/mar/19/fabrice-muamba-football-prayer-natural

  12. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Tästä tarinasta tuli kyllä niin hyvä mieli, kun näytti jo pahasti siltä, että Muamba kuolee tai jää vihannekseksi. Ja se albin mainitsema Spurs-fani-kardiolgi on suuri sankari.

    Turning to his brother, he said: “They’re doing CPR. I should go and help.” His brother agreed, he said, and so the father of three sprang into action. “Something sort of told me I should go down,” he said. “The adrenaline starts pumping when you see a cardiac arrest.” He added: “Looking back, it wouldn’t have been surprising if the guys there … said: ‘Go away, we don’t need anybody else.’

    http://www.guardian.co.uk/football/2012/mar/21/fabrice-muamba-on-the-mend

    Uskomaton tarina. En ole minkään sortin uskovainen, mutta tämä Muamban selviäminen on ihme.

  13. albiceleste kirjoittaa:

    Ihmehän se on.

  14. TOT kirjoittaa:

    Tästä aiheesta käydään aika räväkkää keskustelua toisaalla:

    http://menmedia.co.uk/manchestereveningnews/news/s/1489477_twitter-anger-as-manchester-united-fanzine-red-issue-takes-aim-at-fabrice-muamba-grief-junkies

  15. albiceleste kirjoittaa:

    Tässä on artikkeli siitä, mitä Muamballe tapahtui sen jälkeen kun hänen sydämensä pysähtyi

    http://www.guardian.co.uk/football/2012/mar/25/muamba-collapse-minute-by-minute

    Kiehtova kertomus, jolla on onnellinen loppu.

Kommentoi