Lehmä, Torres ja härski vitsi

Kristian | Julkaistu 21. 2. 2012 15:47

Paljon puhutaan lyhytnäköisestä kvartaalitaloudesta. Termi sopii hyvin brittifutikseen. Vuoden ensimmäinen kvartaali on kesäkuusta elokuuhun, tämän neljännesvuoden aikana pitää onnistua siirtomarkkinoilla, vetää menestystä rakentava preseason ja saada kaudelle hyvä avaus.

Olemme siis kolmannen kvartaalin (joulu-helmi) lopulla. Tämä jakso mennyt Chelsealta totaalisen surkeasti. Vai onko? Tukkimiehenkirjanpitoni mukaan seitsemän voittoa, seitsemän tasuria, vain kaksi tappiota. Ei tuo niin kaamealta kuulosta. Mutta voitoista kolme tuli kvartaalin kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

Tällainen numero- ja tilastokikkailu on yleensä tyhjänpäiväistä. Mutta täyttä todellisuutta voi olla, että Andre Villas-Boas saa kenkää joukkueensa huonon tuloskunnon vuoksi. Se jos mikä olisi järjetöntä.

Roman Abramovitsh neuvonantajineen voi perustellusti potkia AVB:n pihalle mikäli katsotaan, että hänestä ei ole tuomaan Chelsealle menestyksestä 2010-lukua. Mutta potkut yhden kvartaalin – eikä edes koko kvartaalin – konttaamisesta? Ei mitään järkeä, tai sitten oli ylipäätään järjetöntä palkata moinen keltanokka.

Olen tällä kaudella käynyt Stamford Bridgellä kahdesti (Wolvesia vastaan 3-0 ja ManU:n kanssa 3-3) ja siis katsomosta käsin nähnyt Chelsean tekevän kuusi maalia. Chelsean maalintekijät: Mata (2), Sturridge (1), Luiz (1), Terry (1), oma maali (1).

Tuo kuvaa Chelsean kautta ja tilannetta. Sturridge ja Mata edustavat hyökkäyspelaamisen tulevaisuutta. Toppari David Luizin pääduuni ei tietenkään ole maalinteko, mutta sekin näemmä luonnistuu. Luiz on vielä raakile äärimmäistä huippua ajatellen, mutta edistyy koko ajan.

Mutta ja tuota. AVB sai perinnökseen pyhiä lehmiä kuten Fernando Torresin ja Didier Drogban. Sillä erotuksella, että lehmän katse on nurmella aggressiivisempi kuin Torresin.

Kyse ei ole siitä, etteikö Torres yrittäisi. Hän antaa kaikkensa eikä saa ivahuutoja niskaansa Bridgellä.

Vaikka blogimme perhelehdessä sijaitsee, niin otan vapauden kertoa pikkutuhman vitsin.

Fernando Torres yhytti hemaisevan kaunottaren ja pari päätyi romanttisiin puuhiin. Ehkäisy kaikessa innostuksessa unohtui, mutta Fernando vakuutti olevansa varovainen. Kaunotar oli luottavainen: ”Kaikki tietävät, että sinä et koskaan laukaise”.

Kaskun kertomisen motiivina on, että jokainen kymmenen vuotta täyttänyt englantilainen futisfani on sen jo kuullut. Torresin täytyy tietää, että hänelle nauretaan. Ei välttämättä kovin pahantahtoisesti, Torres ei ole koskaan herättänyt suuria antipatioita. Metamorfoosi maailman seuratuimman liigan ehkäpä vaarallisimmista hyökkääjästä vitsien kohteeksi olisi kuitenkin kova paikka kenelle tahansa.

Yksi ottelu kaiken muuttaa voi. Jos AVB tänään Napolissa pistää Torresin avaukseen, niin Fernando voi vaikuttaa molempien miesten kohtaloihin. Torresin henkisen takalukon purkamisessa voisi helpottaa, että matsi pelataan vieraissa.

37 vastausta artikkeliin “Lehmä, Torres ja härski vitsi”

  1. Myöhempien aikojen Fashanu kirjoittaa:

    Nandolla ja Didillä olisi nykychelseassa käyttöä supersubeina jos siihen rooliin taittuisivat. Andre ei näe kevättä Chelseassa jos Napolista ei päästä ohi.

  2. Juha Malinen kirjoittaa:

    AVB tarvitsisi vain työrauhan ja tehdä loppuun nuorten pelaajien valinta joukkueen rungoksi, sitten n.3-5 kautta futista
    ja ehkä menestystäkin tulee?
    Hyvän apuvalmentajan taannoiset potkut/lähtö oli nykytilanteen alkusoitto.
    Keskellä hyviä pelejä ja puloksia sellainen oli tosi yllättävää.
    Jospa rahamiehet ovat alkaneet urheilutoimenjohtajiksi ?
    Ehkä muutama 50:n maalin ja 50:n pisteen kausi tekisi seuralle hyvää?
    Mukavampi olisi taas kannattaa seuraa.

  3. albiceleste kirjoittaa:

    Pahaa pelkään ettei Torres pääse aloitukseen San Paololla. Eiköhän se Drogba ole, vaikkei hän ollut lainkaan Torresta tehokkaampi viime matsissa(kaan). Tosin totta se on, Drogballa on tappajan vaisto, Torres on hukannut omansa. Se on surullista katsottavaa, semminkin kun ongelma on korvien välissä. Mutta vikaa on AVB:ssäkin, kun hän ei suostu muuttamaan systeemiään lainkaan Torresia sopivammaksi, eikä ole muutenkaan mikään hyvä man manager. Tästä ovat samaa mieltä Portoa kannattavat kaverinikin, ja kyllähän he oman kaupungin poikansa tuntevat. Joku toinen voisi saada Fernandon taas nauttimaan pelaamisesta ja tuntemaan itsensä vapaammaksi ja itsevarmemmaksi. Henkimaailman asioita. Taito ei ole kadonnut mihinkään,se on vain jossakin hukassa, syvällä.

    Mielenkiintoinen matsi tulossa joka tapauksessa. Chelsea tarvitsee paljon taistelutahtoa ja myös valmentajan taktista älyä (ja AVB on taktisesti naiivi monella tavalla) selvitäkseen Napolin hornankattilasta. Siellä on uskomaton tunnelma, intohimoiset fanit, ja tridente Lavezzi-Cavani-Hamsik.

    Sanoisin myös, että Mourinholla on tässä osansa. Hänen vanhat klubinsa rämpivät aina. Katso vain Interiä. Ja kun Mou lähtee Madridista, sama toistuu sielläkin. Ei kyse ole vain joukkueen iästä tai mistä ikinä, vaan siitä, että kahta herraa ei voi palvella yhtä samanaikaisesti. Ja samoin on Interilläkin pyörinyt valmentajaruletti, ja vauhti vain kiihtyy. Jotkin pelaajat leimaantuvat Mourinhoon, ja Mou tekstailee heille lähtönsäkin jälkeen ollakseen ”avuksi”. Omalla tavallaan loistava man manager, jonka motto voisi olla hajota ja hallitse. Niin oman nykyisen kuin entisenkin suhteen.

    Onnea kuitenkin Chelsealle illan koitokseen, vaikkei se lupaavalta näytä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

  4. albiceleste kirjoittaa:

    Ja alan kallistua sille kannalle, että Fernandon kannattaisi palata koti-Espanjaan, ja siellä Madman Marcelo Bielsan luotsaamaan Athletic Bilbaoon. Siellä olisi Torres elementissään.

    Maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää, huolimatta uskollisista Chelsea-faneista. Toivotaan kuitenkin parasta, vaikka tällä hetkellä synkältä näyttää.

  5. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Taitaa tulla Chelsille noutaja. Ja Andrelle samaten. Tässä näkee sen, että Chelsea kaipaa kuitenkin kapteeniaan, sekä puolustuksessa että hengennostattajana.

  6. albiceleste kirjoittaa:

    Olen kuullut ja lukenut jo pariltakin taholta, että Roman oli Moskovassa ZSKA – Madrid -pelissä tänään (1 – 1 :) ), eikä siis Napolissa. Täytyy olla totta, kun sen kaikkialta kuulee.

    Halusikohan Roman puhua eräälle tietylle ex-managerilleen?

    Eikä ole Fernando aloituksessa.

    Myrskyn merkkejä.

  7. TOT kirjoittaa:

    @albi: Torres ei ole baski, ts. ei asiaa Athletic Bilbaoon. Vai onko Bilbaossa muutettu pelaajapolitiikkaa?

    Drogba on ylipäätään Torresia parempi hyökkääjä. Suunnilleen yhtä taitava, isompi, vahvempi ja tappavampi. Tällä hetkellä AVB:lla on sen verran paineita, ettei ollut kysymystäkään kumpaa hän pelauttaa. Drogba on tehnyt kolmessa viimeisessä CL-pelissään 4 maalia, Torres kai 0.

    Veikkaan silti, että Napoli voittaa. Itse asiassa, löin tästä vetoa jo päivällä, mutta nähdessäni kokoonpanot varmistuin entisestään.

    Chelsea on ylipäätään sopiva vastus Napolille. Napoli antaa Chelsean hallita palloa ja pakottaa sen hyökkäämään. Tämä voisi ehkä sopiakin Chelsealle, tavallaan, koska joukkue on erittäin taitava hyökkäyssuuntaan. Perinteisesti kuvio on kuitenkin ollut se, että Napoli karvaa pallon, kun vastustajan puolustus on korkealla ja iskee salamannopeilla vastahyökkäyksillä. Chelsean puolustuksen vasen puoli näyttää todella haavoittuvalta, oikea taas aivan liian hitaalta. Keskikentältä puuttuu kovuutta. Hyökkäyskalusto on kyllä vahvaa ja voi riittää vierasmaaliin, mikä taas antaa toivoa jatkoon menemisestä. Ilman vierasmaalia Chelseaakin odottaa laulukuoro.

    Sehän olisikin jotain mitä ei ole nähty pitkään aikaan: CL neljännesvälierät ilman yhtäkään englantilaista joukkuetta. Milloin viimeksi oli sellainen tilanne, että kahdeksan parhaan sakissa ei ole englantilaisia? Taisi olla vuonna 1996. 1997 taisi United olla jo häviämässä neljännesvälieriä, mutta ennen sitähän englantilaisia ei juuri CL:ssä näkynyt koko 90-luvulla, mutta silloin valioliiga ei myöskään ollut lähimainkaan maailman kovin liiga, ehkä joku viides tai kuudes, jopa heikompi. Nykyään se olisi melkoinen pommi. Ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen, ei yhtäkään valioliigaseuraa kahdeksan parhaan joukossa.

    No, jos jompi kumpi Manchesterilaisjoukkue voittaa Eurooppaliigan niin britit eivät juuri häviä UEFA:n rankingeissa, Eurooppaliigan voitot kun painavat ihan saman kuin CL:nkin, CL:ssä pelaamisesta tulee vain pieni korotus kokonaispisteisiin.

  8. albiceleste kirjoittaa:

    Millä lailla Drogba oli Torresia parempi?

    Re: Athletic, puhuin konditionaalissa. Tuskin Torres sinne palaa, tai häntä sinne otetaan. Mutta siinä olisi sopiva nippu ja valmentaja. Riippumatta maakunnallisista etnisyyksistä.

  9. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Napolin peliä oli ilo katsella. Tykkään kyllä ihan Chelseastakin, mutta Napolilla oli vähän veitsi hampaiden välissä, kuten asiaan sopii. Säihkyvää, skarppia peliä. Kuka tietää miten pitkälle Napoli ehtii pari vuoden päästä? Toisaalta sama pätee myös Chelseaan.

  10. Kristian kirjoittaa:

    Hirmuinen määrä virheitä toisaalta molempiin suuntiin. Erittäin viihdyttävä hurlumhei-ottelu, mutta moinen hawaiji-futis ei välttämättä lisää ABV:n uskottavuutta semminkin kun turpiin tuli. Ja tulihan David Luizille taas vaihteeksi oikein kunnon koomailu.

  11. albiceleste kirjoittaa:

    Hawaiji-futis :D Hyvä ilmaisu. Molempien puolustuksessa on tosiaan parantamisen varaa, mutta ainakin Napolin hyökkäys pelasi, toisin kuin Chelsean (Mataa lukuunottamatta).

    Ehkä Torresin kannattaisi, jos nyt vakavasti puhutaan, palata Atletiin, vaikka pelillisesti edellämainittu baskiseura olisi hänelle paras. Tai johonkin pienempään Valioliiga-seuraan, jossa paineet eivät olisi niin suuret. West Ham teki hänestä tammikuussa tarjouksen, mutta sitä ei hyväksytty.

  12. TOT kirjoittaa:

    @albi: Torres tuskin ”palaa” Athleticiin, kun ei ole koskaan siellä ollutkaan. Hän tuli Englantiin Atleticosta, siitä madridilaisesta.

  13. TOT kirjoittaa:

    @albi: johan minä sanoin tuolla ylempänä, millä tavalla Drogba on Torresia parempi, mutta voi sen eritellä tarkemmin. Teknisesti pelaajat ovat suunnilleen yhtä taitavia, molemmat hakevat hyvin paikkoja, tässä ei ole mainittavia eroja. Parhaassa iässään oleva Torres on 33-vuotiasta Drogbaa vähän nopeampi. Kaikki loppu onkin vahvasti Drogban puolella: Drogba on vahvempi, atleettisempi, agressiivisempi, parempi pääpelaaja, parempi suojaamaan palloa (ainakin parhaina vuosinaan myös parempi kuljettamaan sitä, ei ehkä enää), parempi karvaamaan, osaa pelata ja tehdä maaleja molemmilla jaloilla, sekä ampuu tykimmin (molemmilla jaloilla kuin Torres paremmallaan), hän on tehnyt paljon vapaapotku- ja kaukolaukausmaaleja, joihin Torres ei kykene (onko Torres koskaan edes tehnyt maalia rangaistusalueen ulkopuolelta?). Drogba on paljon Torresia monipuolisempi hyökkääjä. Torres on vähän yksiulotteinen, hän on yhtä kuin nopea juoksu pystypalloon ja pallo maaliin lähietäisyydeltä. Drogba osaa sen, mutta tekee paljon muutakin. Lisäksi Drogba on ollut maajoukkueensa kantava voima koko uransa ajan, Torresilta maajoukkuenäytöt puuttuvat oikeastaan täysin.

    Chelsealla on vielä saumat jatkoon, mutta pelin perusteella näyttää pahalta. Napoli oli kaikin puolin parempi ja Chelsean maali äärimmäisen onnekas. Mata teki oikein perinteisen, opportunistisen brittimaalin kärkkymällä todella epätodennäköistä palloa ja kuinka ollakaan, juuri silloin Cannavaro teki yhden jalkapallohistorian huonoimmista purkuyrityksistä. Uskomatonta. Maaliaan lukuunottamatta Mata ei tehnyt mitään erityistä. Paitsi tyhmiä, huonoja kaukolaukauksia De Sanctisin syliin, kun olisi voinut syöttää parempaan paikkaan.

    Miten Napoli tuota yhtä maalia lukuunottamatta nyt puolusti jotenkin huonosti? Eihän Chelsealla oikeastaan ollut kunnon tekopaikkoja lainkaan – lukuunottamatta sitä Maloudan kuljetusta keskelle, mistä hän ampui yli, eikä sekään nyt mikään ihan varman maalin paikka ollut. Sen lisäksi oli vain ”melkein tilanteita”, kuten se Drogban pallonmenetykseen päättynyt läpiajo Maloudan erinomaisesta läpisyötöstä, sekä melkein hyvä puskupaikka kulmapotkusta toisella puoliajalla.. Napolilla oli erinomaisia paikkoja muutamaan lisämaaliinkin. 4-0 tai 5-0 olisi kuvannut paremmin pelin kulkua kuin 3-1.

    Chelsean toivo on ehkä siinä, että Napoli on todella paljon heikompi vieras- kuin kotijoukkue. Huono homma Chelsealle on se, että kahden maalin johdossa Napoli voi keskittyä puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Kaukana ei ollut, että Napoli olisi lopettanut Chelsean kamppailun jo eilen.

    En minä Chelsean rämpimisestä AVB:ta syyttäisi. Juuri nyt Chelsea käy läpi siirtymävaihetta, ja siihen suhteessa menee ihan hyvin. Huono homma on, että tätä siirtymäkautta pelataan varmaan ensi kausikin, koska Terryn, Lampardin, Maloudan, Drogban, Anelkan ja kumppaneiden tilalle ei vieläkään ole kuin niitä poikasia ja harva heistä Sturridgea lukuunottamatta on saanut paljoakaan kokemusta tällä kaudella. Vaikeaa on joukkueen uudistaminen huipulla.

  14. Mikko kirjoittaa:

    Torresin konttaamisen syvyyttä kuvaa hyvin se, että hän oli tehokkaampi jopa Hodgsonin Liverpoolissa.

  15. Mikko kirjoittaa:

    Tässä on muuten hyvä analyysi urheilijoiden ”loss of form” ongelmaan, josta Torres on hyvä esimerkki: http://on.ft.com/A4DMaQ

  16. Jalkapallon ystävä kirjoittaa:

    Yhteen pieneen yksityiskohtaan puuttuisin: ”Torresilta maajoukkuenäytöt puuttuvat oikeastaan täysin”, kirjoitti TOT. Pitäisin kuitenkin 2008 EM-kisoja jonkinlaisena näyttönä, yhtenä esimerkkinä finaalin ainoa maali. Sen jälkeen kieltämättä Torresin ura on ollut maajoukkueessa vähintään yhtä selkeässä alamäessä kuin seurapeleissä.

    Mitä AVB:hen ja kvartaalitalouteen tulee, itse en valtavasti yllättyisi potkuista Chelsean viime vuosien historian tuntien. Joukkueen peli ei kuitenkaan oikein missään vaiheessa ole näyttänyt mestarikandidaatin suoritukselta kuin korkeintaan hetkittäin, ja juuri tähän aikaan vuodesta kun pokaaleja käytännössä ratkaistaan, taso laskee entisestään. Onko tämä sitten valmentajan vika – tuskin ainakaan pelkästään, ja voi olla että Chelsean kannalta olisi parempi olla pitkäjänteinen.

  17. cfc fan kirjoittaa:

    Omat spekulaaiot Avb:n suhteen Jose tulee puikkoihin ja avb pistetään kasvamaan korkoa josen apuvalmentajana. Jose tekee sen mikä olisi jos edellisen mestaruuden jälkeen tehdä. alkaa syrjäyttää franky ja terryt kun he ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Pelin tekijä olisi hyvä saada kun luiz joutuu pelaamaan pelintekijänä ja avb o onnistunut saamaan sturidgen miettimään seuranvaihtoa kun joutuu pelaamaan laidassa jossa ei viihdy. Aikaa avb tarvii että saa oman peli ajatuksensa myytyä chelseaan

  18. albiceleste kirjoittaa:

    @TOT, minä tiedän mistä Torres tuli aikoinaan Liverpooliin. Olen monesti aiheesta (Atletista), ja myös Bilbaosta, täällä kirjoittanutkin. En arvosta sitä, että alata vängätä ja vääristellä kaikkia kirjoituksiani. Minä jätin kommentoimatta sinun todella typerät fan boy -ihastelusi oo aah Cantonan väkivaltaisesta potkusta, joka kohdistui hänelle täysin tuntemattomaan ihmiseen, joten toivoisin, että edes joskus jättäisit myös minun kommenttini rauhaan, kun et niitä kuitenkaan ymmärrä.

  19. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Komppaan Jalkapallon ystävää: Torresin majoukkuenäytöt ovat kyllä mielestäni Drogbaa ratkaisevasti parempia.

    Sittemmin hä on kärsinyt loukkaantumisista, ja Rafa teki virheen määrätessään Torresin punttisalille.

  20. cfc fan kirjoittaa:

    Taitaa olla asia nyt näin ku nettiä koluaa että romani on valinnut puolensa ja tukee avb:tä jos uutisia lukee romani olisi kyllästynyt pelaajien välittämiseen ja kitinään! Olisiko Roman tajunnut että avb:llä o vähä pidemälle viedyt visioit kun kauden loppuun asti

  21. Riba de Sella kirjoittaa:

    Onkos siitä tullut selvyyttä, miten aito tämä

    https://twitter.com/#!/TouchlineDrama/status/171972927066095616/photo/1

    AVB:n jättämä teamsheetti on? Itse haluaisin nähdä Chelsean pelaavan just tuollaisella hyökkäyskuusikolla.

  22. TOT kirjoittaa:

    @Jalkapallon ystävä: Torres on toki saanut menestystä vahvan Espanjan mukana, mutta suhteessa Espanjan voittokulkuun hänen henkilökohtaiset maajoukkuesaavutuksensa ovat varsin vähäiset. Eivätkä hänen suorituksensa heikkene vasta 2008 alkaen: 2006 MM-kisojen jälkeen hän ei ole tehnyt tosipeleissä juuri maalejakaan. 2008 kisoissa hän sai arvostusta vain koska ratkaisi finaalin. Vielä ennen finaalia Torresia pidettiin siinäkin turnauksessa pettymyksenä. Finaalin jälkeen hän olikin kummasti turnauksen tähti. Sitä ennen Villa oli niissäkin kisoissa Espanjan hyökkäyksen kantava voima.

    Drogba on johtanut joukkuettaan nyt neljässä CANissa putkeen, nimenomaan joukkueen henkisenä johtajana. Lisäksi hän on tehnyt niissä yhteensä 10 maalia. Myös 15 MM-karsinta maalia kaksissa karsinnoissa, mukaan lukien esim. kolme joukkueensa neljästä maalista ratkaisevissa Egypti-voitoissa 2006-karsinnoissa, joiden ansiosta Norsunluurannikko pääsi historiansa ensimmäisiin MM-kisoihin. Hän on tehnyt Norsunluurannikon kolmesta MM-kisamaalista kaksi, vaikka osallistui 2010 kisoihin loukkaantuneena.

    Torresilla on ollut onnea pelata voittavassa joukkueessa, mutta Drogban merkitys omalle joukkueelleen ja henkilökohtaiset suorituksen maajoukkueessa ovat olleet mainittavampia.

    @albi, eipä taaskaan tarvinnut minun mitään vääristellä:

    ”Athletic, puhuin konditionaalissa. Tuskin Torres sinne palaa, tai häntä sinne otetaan”

    Tässä puhut selvästi Torresin palaamisesta Athleticiin, mikä implikoi että hän olisi joskus sieltä lähtenyt. Jos et tarkoita sitä mitä sanoit, niin korjaa, mutta älä syytä vääristelystä vain siksi, että otan asiasi sellaisena kuin sen ilmaiset. Jos kommenttejasi on vaikea ymmärtää, niin voisit koittaa selventää niitä, kuten keskustelussa on tapana.

    Muuten, Cantonan kung-fun ihailu ei ole mitään ”fan boy” -hommaa, ja on sinulta, joka olet kovin ylpeä faniudestasi, outoa lähteä kritisoimaan kommenttejani siltä pohjalta. Minusta kaikki fanittaminen on naurettavaa ja perustelin kantani, että tällainen väkivalta ei ole vain hyväksyttävää, vaan suorastaan suotavaa. Ei johdu Cantona’sta, että arvostan tätä tekoa, vaan teosta (tästä puhutusta sekä muista vastaavista teoista), että arvostan Cantona’ta.

    On typerää ”kukkahattutätimäistä” roskaa kauhistella Cantonan kung-fua (tai yleensä olla kauhistelevinaan, koska kyllähän suurin osa tapauksesta mitään tietävistä myöntää, että se natsi kerjäsi sitä). Olen laillisuuden kannalla, mutta kun laki ei toimi, niin kunnioitan sitäkin, että ihmiset puolustavat itse itseään ja toisia. On kurjaa kuinka paljon rasismia, ulkomaalaisvihaa, ihan silkkaa kiusaamistakin menee läpi tavallisessa arjessa nykyään, koska ihmiset eivät uskalla puuttua siihen. Kyllä minä ihan elävässä elämässäkin kunnioitan jokaista, joka uskaltaa, ja kunnioitukseni yltää niihinkin, jotka potkivat häiriköiviä uusnatseja. On pelkkää onnetonta hymistelyä puhua väkivallasta vääränä keinona silloin kun se on ainoa toimiva keino mikä on tarjolla.

  23. albiceleste kirjoittaa:

    @TOT, palata ESPANJAAN. En jaksanut kirjoittaa pitemmin kun en muistanut että joukossamme on kaltaisesi pilkunnussija. Joka ikisestä lauseesta saat väänneltyä jotakin. Jos huomasit, niin puhuin Atletista ENNEN sinun ns. ”oikaisuasi”. Voit lueskella aikaisempia blogikommenttejani jos et muuten usko: olen kirjoittanut sekä Atletista että Bilbaosta monesti. Älä jaksa taas vängätä. Se on tylsää.

    Ja kyllä, väkivallan ihannointi on minusta ällöttävää. Ei Cantona mitään ”oikeutta jakanut” kuten kirjoitut, hänellä yksinkertaisesti naksahti päässä. Pimeä jätkä, vaikkakin lahjakas jalkapalloilija. Se, että sinä puhut väkivaltaisesta potkusta ”moraalisena ylpeänä tekona” kertoo sinusta yhtä ja toista. Sinusta varmaan Pepekin on moraalisuuden ruumiillistuma.

    Kiinnostava linkki tässä

    http://menmedia.co.uk/manchestereveningnews/news/s/1410035_fan_to_lodge_bbc_complaint_after_cantona_glorifies_1995_kung_fu_kick_on_football_focus

  24. albiceleste kirjoittaa:

    @Riba,

    Ilmeisesti se on aito. Koska hän käyttää siinä pelaajista oikeita lempinimiä. Olisi ollut toimivampi lineup kyllä, mutta JT nyt ainakin on pari kuukautta syrjässä joka tapauksessa. Kannattipa FA:n taas hätiköidä, kun ei sitten Rioakaan kutsuttu seuraavaan Englannin peliin.

  25. albiceleste kirjoittaa:

    Tämä oli ainoa Bilbao- aiheinen kommenttini joka löytyi haulla enkä jaksa kahlata useampia läpi, mutta huomaa mainintani Athleticin ”baskisotureista”.

    http://blogit.hs.fi/sundqvist/2011/11/07/hd-futis-nyt-kolahti/

    Ja tässä taas viittaus Torresiin ja Atletiin

    http://blogit.hs.fi/sundqvist/2011/04/10/onko-torres-huonompi-kuin-mateja-kezman/

    Älä turhaan vänkää vastaan, en vastaa kuitenkaan. Arkistot ouhuvat puolestaan, sopii lukea ja nussia sitä pillkkua.

    Voitaisko palata itse aiheeseen? Ja jos Cantonasta haluat vouhottaa, niin por favor vastaa oikeaan ketjuun, eli siihen missä häntä niin kiimaisesti fanitat.

  26. TOT kirjoittaa:

    Ahaa, albiceleste on taas liikkeellä moderaattorin ominaisuudessa, siirtelemässä viestejäni ”oikeaan ketjuun”. Sinähän sen Cantonan tässä ketjussa kaivoit esiin, eikä se toinenkaan Kristianin blogipostaus muistaakseni Cantona’ta käsitellyt.

    Tietenkin hän teki potkunsa suutuksissaan, mutta että hänellä ”naksahti päässä” ja hän on ”pimeä jätkä”? Olit kai paikan päällä tekemässä hänestä oikeuspsykiatrista diagnoosia? Sitä minä pitäisin pimeänä tyyppinä, joka kävisi potkimassa toisia rauhallisesti ja harkiten.

    Kun puhutaan sanojen vääristelystä, sinä nyt muutat tämän sellaiseksi, että minä ihannoisin väkivaltaa. Ei se niin ole. Kyse on siitä, että jalkapallomaailmassa on todellinen ongelma, johon liittyy jokapäiväisen elämän suoraa ja epäsuoraa väkivaltaa, eikä se ole futarit potkimassa fanejaan: se on rasismi ja ulkomaalaisviha. Sellaiset tyypit kuin Matthew Simmons ovat osa tätä ongelmaa (hänellä on uusnatsitausta, hänet todettiin niin ikään syylliseksi tuossa kahakassa ja sai pienen vankilatuomion, hän hyökkäsi tuomion julistamisen jälkeen tuomarin kimppuun, kyllä, kuristamaan ja hakkaamaan tätä, hän sai myöhemmin pitkän kiellon futisstadioneille oltuaan syyllinen toiseen rasismitapaukseen ja nyt ei niin kauan sitten muistan lukeneeni jutun, että hänet tuomittiin vuodeksi tai pariksi vankilaan hänen hakattua poikansa futisjengin valmentajan).

    Väkivalta ei ole oikea tapa ratkaista ongelmia, ja tällaisen toiminnan välttäminen on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että rankaisuvalta on annettu valtiolle. Mutta se todella väkivaltainen ilmiö ovat kuitenkin rasismi ja ulkomaalaisviha, jotka vahingoittavat ihmisiä joka päivä. Cantona kärsi niistä paljon Englannin aikanaan. Jalkapallomaailma on pitkään painanut tämän ongelman villaisella, itse asiassa suuri osa jalkapallon parissa toimivista lietsoo sitä. Se, mitä Cantona teki, ei ollut oikein, mutta hän oli kiistatta oikealla asialla. Vaikka toimintatapa ei ollut oikea, on parempi, että oikea asia tehdään jotenkin kuin että sitä ei tehdä lainkaan. Hän reagoi väkivaltaisesti, mutta reaktion suunta oli aivan oikea.

    Pepellä ei ole mitään tekemistä Cantonan kanssa. Pepe on enemmän niin kuin Suarez, sikailija. Koko pointti oli, että Cantonan toiminta ei ole lainkaan samantyyppistä. Cantona oli oikeudessakin kunniallinen, rehellinen ja ylpeä: hän meni oikeussaliin kaulus pystyssä ja ryhdikkäänä, kuin Old Traffordille, ja myönsi syyllisyytensä. Jos et näe tässä eroa siihen, miten Suarez ja Pepe toimivat, niin syytä rajoittuneisuuttasi.

  27. TOT kirjoittaa:

    ”Jos huomasit, niin puhuin Atletista ENNEN sinun ns. ”oikaisuasi”.”

    Hyvä albiceleste, luullakseni postauksesi, johon viittaat, on julkaistu tässä blogissa samaan aikaan kuin oikaisuni, tai joka tapauksessa sen jälkeen, kun olen omani kirjoittanut. Käsittääkseni me tässä ikään kuin lähetämme sähköpostia Kristianille ja hän julkaisee viestimme, kun on ne lukenut. Viestiin jää se aika, minä ne on kirjoitettu Kristianille, mutta se ei ole sama aika, kuin minä ne ovat olleet muitten luettavissa täällä. Noiden viestien Kristianille lähettämisellä on ollut väliä reilu tunti. Olen varma, että viestiäsi, jossa maintiset Atleticon, ei ollut julkaistu, kun kirjoitin korjaukseni. Eli minun näkökulmastani sinä et ollut puhunut Atleticista tuon taivaallista tässä keskustelussa ennen korjaustani.

    Joka tapauksessa, lainaan nyt viestisi uudestaan kokonaan:

    ”Athletic, puhuin konditionaalissa. Tuskin Torres sinne palaa, tai häntä sinne otetaan. Mutta siinä olisi sopiva nippu ja valmentaja. Riippumatta maakunnallisista etnisyyksistä.”

    En näe miten kukaan voisi ymmärtää tätä siten että puhuisit Espanjaan palaamisesta. Ensin puhut Athleticista. Kun sen jälkeen sanot ”sinne”, niin luonnollinen oletus on, että viittaat Athleticiin, varsinkin kun sen jälkeen jatkat puhetta sopivista pelaajista ja valmentajasta. Ilmeisesti tarkoitit sitten lisätä tähän väliin sanan Espanja, mutta et vaivautunut kirjoittamaan sitä? Eli hän tuskin palaa Espanjaan? Ja häntä tuskin otetaan Espanjaan? Mutta Espanjassa olisi sopiva pelaaajanippu ja valmentaja? Maajoukkueessako? Tätä ei voi mitenkään parhaalla tahdollakaan ymmärtää muuten kuin että puhut Torresin paluusta Athelticiin.

    Jos kirjoitat näin pahasti eri tavalla kuin mitä tarkoitat, niin älä nyt viitsi syyttää lukijaa siitä, että hän ei viestiäsi ymmärrä. Paljon kohteliaampaa olisi korjata, esim. näin: ”pahoitteluni, tästä sai vähän väärän käsityksen: tarkoitin sanoa, että Torres tuskin palaa Espanjaan eikä kukaan häntä siellä huolisikaan, mutta jos palaisi Espanjaan, niin Athleticissa olisi hyvä valmentaja” tai mitä ikinä yrititkään sanoa, mutta mitä et todellakaan tuossa vaiheessa sanonut.

  28. albiceleste kirjoittaa:

    Nyt puhutaan siitä, että Rafa tulisi valmentamaan Chelseaa. Se olisi Torresille todellinen onnenpotku, koska yksikään valmentaja ei ikinä ymmärtänyt häntä yhtä hyvin. Henkilkohtaisesti olen sitä mieltä, että Rafa on yksi maailman aliarvostetuimpia valmentajia ja lisäksi hieno mies.

    http://www.rafabenitez.com/web/index.php?act=mostrarContenidos&idioma=in&ca=7

    Ei ole Rafa edelleenkään Liverpoolia ja Merseysidea unohtanut.

  29. Ready kirjoittaa:

    ”Cantona on ryhdikäs mies, milloin solvatessaan valmentaansa, lyödessään joukkuetoveria, mutta hän teki nämä teot joka kerta ylpeästi, ei sikaillen, vaan jakaen oikeutta.

    Pelaajien pitäisi käydä potkimassa omia fanejaan. Pelaajan joukkuekaverit painoivat lyöjän nurmeen ja potkivat tämän kylkiluut mäsäksi.” jne….

    Näin sanoi nimimerkki TOT, aika pelottava kaveri.

  30. Työmatkapyöräilijä kirjoittaa:

    @Ready: ”Pelaajien pitäisi käydä potkimassa omia fanejaan. Pelaajan joukkuekaverit painoivat lyöjän nurmeen ja potkivat tämän kylkiluut mäsäksi.” jne….

    Näin sanoi nimimerkki TOT, aika pelottava kaveri.”

    Kun lähdetään tekemään tulkintaa toisen sanomisista, se tehdään aina omalla vastuulla. Usein siinä kuitenkin käy niin, että tulkitaan asia mieluummin väärin kuin oikein, ja vastuu siitä on toisella. Tätä mielestäni on todellinen ”pilkun nussiminen”, johon täällä on aikaisemmin viitattu. Eli siis ymmärretään asia tahallaan negatiivisesti.

    En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, en edes henkisessä, mutta en silti saanut TOT:n kirjoituksesta mitään sellaista käsitystä, että hän ihannoisi väkivaltaa. Mutta en myöskään hyväksy sitä Cantonan toimintatapaa tuossa ikivanhassa tapauksessa. Tosin olen TOT:n kanssa samoilla linjoilla siitä, että Cantonassa on miestä vastaamaan teoistaan toisin kuin esim. Suarezissa.

  31. somebody think of the children! kirjoittaa:

    @Työmatkapyöräilijä,

    Niin vähän kuin Suarezista tykkäänkin, niin on se, että potkaiset toista ihmistä kahdella jalalla täydellä voimalla rintaan, tavalla joka saattaa aiheuttaa vakavan loukkaantumisen, on aivan eri luokan asia kuin se, että sanot jotakuta negroksi.

    TOT kirjoittaa monta kertaa ihan asiaa, mutta tässä Cantonan moraalisuuden ja ”ylpeän potkun” ihastelussa mennään kyllä metsään ja kovaa.

    http://blogit.hs.fi/sundqvist/2012/02/11/jeesustelu-myy-ja-vallitsee/

    Itselleni on sattunut muutama vakava loukkaantuminen, ja minua on myös potkittu, enkä ole pitänyt niitä potkuja minään ylevinä oikeuden puolustuksina.

    Ja olen sitä mieltä, että sekä Cantona että Suarez ovat todennäköisesti melko mulkkuja jätkiä, Cantona vaan ison kokonsa puolesta uskalsi mennä potkimaan jne. Ei se mitään moraalista rohkeutta kysy että monotat toista ihmistä, oli tämä miten ärsyttävä tahansa. Voi olla ettei sunkaan lärvästä tai mielipiteistä kaikki välitä, mutta ei se oikeuta niitä potkaisemaan sua rintaan.

  32. Työmatkapyöräilijä kirjoittaa:

    @somebody: mikäli tuo viimeinen oli kokonaisuudessaan minulle osoitettu, niin muistutan ja alleviivaan, että 1) en hyväksy Cantonan tekoa ja 2) en hyväksy väkivaltaa ratkaisuna (edes tässä Cantonan tapauksessa). En rinnastanut Cantonan ja Suarezin tekoja, vaan sen, miten he kantavat vastuunsa näistä erimitallisista teoistaan. Herrojen mielenlaatuun en ota sen kummemmin kantaa.

    Vaikka TOT jollain tasolla kertoikin hyväksyvänsä (= minun TULKINTANI) Cantonan teon, en silti pidä sitä väkivallan ihannointina, kuten väitettiin. Mutta se on VAIN minun tulkintani.

    Ylipäätään pointtini oli se, että täällä(kin) mennään kovin herkästi tulkitsemaan toisten sanomisia aivan oman mielen mukaan, ja pidetään sitten omaa tulkintaa totuutena siitä, mitä toinen on esittänyt. Sen sijaan voisi esitettää esim. selventävän kysymyksen: ”Tarkoititko kenties sitä, että…?” Se on todellista ja reflektoivaa KESKUSTELUA: varmistetaan ensin, että on ymmärretty asia oikein.

  33. Työmatkapyöräilijä kirjoittaa:

    @ready, & somebody: selvennykseksi vielä, että otin kantaa vain siihen, mitä TOT kirjoitti nimenomaan tähän nimenomaiseen blogiin liittyvässä keskustelussa, en suinkaan kommentoi missään aikaisemmissa keskusteluketjuissa esitettyjä näkemyksiä.

  34. Ready kirjoittaa:

    Tuosta minun kirjoituksesta ei kannata sen enempiä herneitä nenäänsä vetää eikä pilkkuja nussia. Osoitin vain kuinka tekstistä pystyy lainaamaan ihan mitä haluaa.

    Olen kylläkin vastaan Cantonan tekemää temppua. Teko oli törkeä ja vaarallinen oli siellä ihan kuka tahansa ja provosoi kuinka paljon tahansa, oli yksi tuon lystin palkanmaksaja. Vankilatuomio olisi ollut ihan hyvä esimerkki siitä, kuinka käytetään asemaansa väärin.

  35. TOT kirjoittaa:

    Sori taas hiton pitkästä postauksesta, mutta en tämän jälkeen aio enää vastata tähän Cantona ja väkivalta -hommaan.

    @Ready: ok, osoitit tosiaan, että lainata voi huonostikin. Mielestäni olisi parempi lainata hyvin ja mielellään kokonaisia pätkiä. Nythän katkoit tekstiäni varsin rajusti.

    Pointti oli siinä, että fanien joukossa on näitä väkivaltaisia ääliöitä ja huligaaneja, jotka pilaavat koko urheilutapahtuman (kuten se tollo, jota Cantona potkaisi). Poliisien kanssa tappelemisesta he vain innostuvat, mutta jos omat suosikkipelaajat suuttuisivat siitä (ja osoittaisivat sen oikeasti), niin se voisi hiljalleen toimiakin. Tosiasia on, että jalkapalloon liittyy todellinen sosiaalinen ongelma, eikä se ole pelaajien väkivaltaisuus, vaan rasismi, ulkomaalaisviha ja fanien väkivaltaisuus. Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että pitäisi keskittyä tämän oikean ongelman poistamiseen, vaikka nämä ovatkin niitä maksavia katsojia.

    En tiedä, oletteko lukeneet siitä romanialaisesta tapauksesta johon viittasin. Kyseinen huligaani juoksi kentälle ja löi jollain rautavempeleellä pelaajaa takaapäin päähän ja käsittääkseni katkaisi tämän leukaluun. Ei mikään pikkujuttu. Olen pahoillani jos tämä tuntuu joistakin pelottavalta, mutta mielestäni ongelma ovat tämän kaltaiset tyypit, ei se, että kanveesiin isketyn pelaajan joukkuekaverit hakkasivat ja potkivat huligaania tämän jälkeen (en tosin tiedä, potkittiinko häneltä kylkiluita mäsäksi kuten sanoin, se oli lyhennelmä: videolta näkyy, että häntä potkittiin kylkiin ja päähän, mutta hän nousi ja tuomarit ja jotkut pelaajat tulivat väliin). Tämä huligaani oli asialla jo toiseen kertaan vuoden sisällä, joten ilmeisesti mitkään kevyet otteet eivät häntä opeta.

    Video esim. täällä:

    http://www.topmuscle.net/romanian-hooligan-hits-football-player/

    Ihmettelen, miksi väkivallasta pitää aina kohista niin hitosti, kun se kohdistuu tähän sakkiin, kun heidän väkivaltaansa siedetään ”osana kulttuuria”.

    Työmatkapyöräilijä/STOTC: En ole mielestäni ottanut lainkaan kantaa Cantonan teon tuomittavuuteen – muuten kuin sanoen, että hän sai korrektin tuomion oikeudessa, ankaran FA:lta -, joten ei ihme, jos sitä on ollut vaikea tulkita. Vertailun vuoksi, saman ottelun jäljiltä Paul Ince kävi myös oikeudessa pahoinpitelystä. Media ei kuitenkaan ollut seurannut häntä ja koska hänen uhrikseen itseään väittänyt mies oli jo tuolloin tunnettu uusnatsi, joka oli ollut tappeluissa aiemminkin eikä Ince tunnustanut syyllisyyttään, Ince vapautettiin. Ince on sanonut jälkeenpäin, että Cantona tuomittiin, koska meni oikeussaliin korskeana ja tunnusti kaiken. Mikä vihjaa siihen suuntaan, että Ince oli itse asiassa yhtä lailla syyllinen, mikä on myös ymmärtääkseni yleinen käsitys asioiden kulusta. Sikäli ei ollut kaukana, että Cantonakin olisi vapautettu. On sanottu, että Cantonan tuomiossa näkyi vahvasti median vaikutus. Luullakseni tavallisesti Englannissa ei tappelusta joudu kukaan vankilaan, ellei joku loukkaanu pahasti, ja sikäli vankilatuomio kuulostaa jo aika rajulta. Simmons ei muistaakseni merkittävällä tavalla loukkaantunut.

    Se, mitä olen yrittänyt tehdä, on selittää asian moraalista luonnetta kahdelta kannalta. Ensinnäkin sen eroa piilotettuun toimintaan, jota Pepe ja Suarez harjoittavat. Cantona ei missään vaiheessa uraansa toiminut sellaisella tavalla. Hän oli varmasti jalkapallon paha poika, yksi suurimpia niistä, mutta hän ei ollut samanlainen kuin Suarez ja Pepe. Epäilemättä Cantona voi olla mulkku jätkä, mutta hänet yleisesti mainitaan aina erittäin ylpeänä ja ja vahvaa moraalista selkärankaa toiminnassaan osoittaneena. Olennainen ero on, että hän tekee tekonsa ylpeästi ja rohkeasti niitä peittelemättä, toisin kuin nämä kaksi huijaria, jotka esiintyvät uhreina. Ryhdyin koko hommasta kirjoittamaan siksi, että joku täällä piti Suarezia ja Cantona’ta samanlaisina tapauksina. Nimenomaan pelaajien kaikkien tekojen luonteet ovat hyvin erilaisia. Ei ole kyse siitä, että jakaisin Cantonan moraalinäkemykset: hänen moraalikoodinsa esimerkiksi näyttäisi sallivan oman käden oikeuden ja väkivallan aika herkästi, minun koodini ei salli. Pointti on se, että hän näyttää seuraavan omaa moraalikoodiaan ja tekee sen ylpeästi. Teolla on silloin moraalisesti positiivinen luonne.

    Toisekseen päädyin kirjoittamaan tästä kyseisestä potkusta siltä kannalta, että sitä pitäisi verrata myös siihen oikeaan moraaliseen ongelmaan, joka jalkapallossa on ja jonka suhteen se liittyy Suarezin tapaukseen (joka lietsoi välittömästi rasismia Pool-fanien keskuudessa). Asiaa ei pidä esittää niin kuin Cantona olisi käynyt potkaisemassa pikkutyttöä. Katsomoissa on väkivaltaisia aineksia, jotka ovat osa jalkapallon aika vakavaa ongelmaa, josta seuraa kentällä erilaisia reaktioita, itkevä Eto’o ja potkiva Cantona.

    Nämä kaksi puolta pitää erottaa toisistaan: se, että Cantona on pahana poikana tyylikäs, ryhdikäs ja selkärankainen, Suarez ei, on yksi asia. Se, että oikea ongelma on katsomoissa, ei kentällä, on toinen. Eto’o esimerkiksi reagoi rasismiin itkemällä ja muistaakseni joskus jättämällä pelin kesken – joka sekin on vahva, tosin toisenlainen reaktio, jonka olisi pitänyt johtaa rasismiin puuttumiseen Espanjassa.

    Kaiken kaikkiaan siis minun positioni on tässä aivan äärimmäisen väkivaltavastainen. En tiedä missä yhteydessä STOTC:ta on potkittu, mutta juuri sitä mielestäni ei pitäisi vain antaa tapahtua. Jotenkin on puututtava. Juuri väkivaltaa vastustavana myös ymmärrän, ja jossain määrin hyväksynkin väkivaltaisia reaktioita väkivaltaan ja väkivaltaisiin ilmiöihin. Selitän vielä vertaamalla tapaukseen, jossa korostuu nimenomaisesti väkivalta, koska koko jutussa ei ole mitään muita elementtejä.

    Tunnetteko ilmiön nimeltä happy slapping? Siinä iloiset idiootit kuvaavat sen kun joku/jotkut heistä käy(vät) hakkaamassa pahaa aavistamattomia sivullisia, jotka eivät asiasta ilahdu. Todella typerä ilmiö, jonka harrastajat (toivottavasti) eivät ymmärrä kuinka pahaa vahinkoa he voivat saada aikaiseksi. Yksi heistä luultavasti ymmärtää. Hän kuvasi muutama vuosi sitten, muistaakseni Kanadassa, kun hänen kaverinsa kävi potkimassa piknikillä istuvia nuoria päähän ja hakkaamassa heitä kun he olivat maassa. Kun iloinen läimäyttelijä oli poistumassa, ehti paikalle tilanteen nähnyt mies, joka pysäytti pojan ja löi tätä päähän. Mies oli ollut kilpanyrkkeilijä aiemmin ja osasi lyödä lujaa. Nuorukainen kuoli iskusta.

    Mies ei varmasti tarkoittanut tappaa nuorukaista, mutta on ilmeistä että hänen toimintatapansa oli pelkästään itsessään katsottuna väärä. Kuitenkin, todella haitallinen ilmiö ei ole sivullisten puolustaminen, vaan happy slapping. Muut, jotka eivät uskalla puuttua happy slappingiin sen nähdessään (en tiedä, mitä piknikseurueen jäsenille kävi), samalla hiljaisesti sallivat tämän jatkuvan viattomiin kohdistuvan väkivallan jatkumisen. Heitä on turha syyttää, mutta siihen vertaamalla huomaa, että mies oli aivan oikealla asialla, hänen toimintansa motiivi oli oikea, hän oli itse asiassa tekemässä jotain hyvää. Eikä kuitenkin ole parempi, että oikea asia tehdään väärin keinoin kuin että sitä ei tehdä ollenkaan?

    Sille ei mahda mitään, että kyseinen mies oli tilanteessa välittömästi sankari, vaikka päätyikin lopulta luultavasti pahantekijänä vankilaan (en tiedä, en ole koskaan lukenut siitä, miten oikeudessa kävi, mutta oikeuteenhan hän varmasti päätyi).

    Tämä oli radikaali esimerkki. Cantona ei tappanut Simmonsia, eikä Simmons tiettävästi sinä iltana ollut hakannut ketään. Mistään sellaisesta ei ollut kyse. Kuitenkin tässäkin näkyy jatkuvasti haitallinen ilmiö, ja laiton, väkivaltainen reaktio siihen. Se oli Cantonalle se yksi ylimääräinen ärsyke, hän on itse sanonut että törmää tuollaisiin tyyppeihin ja 99 kertaa sadasta reaktio ei ole tuollainen, mutta sillä kertaa se meni yli.

  36. Työmatkapyöräilijä kirjoittaa:

    @TOT & Ready: Kiitokset näistä selventävistä postauksista. Ymmärrän kyllä nämä pointit, ja itse tuossa aiemmin selvitinkin, mikä pohjimmiltaan oli oman juttuni ydin. Ja, kuten nähtiin, tein itsekin väärän tulkinnan toisen sanomisista.

  37. albiceleste kirjoittaa:

    Mourinho on muuten ostanut Lontoosta talon. Spurs (kun / jos Harry lähtee valmentamaan Englantia) vai Chelsea (kun / jos AVB saa fudut)?

Kommentoi