Jeesustelu myy ja vallitsee

Kristian | Julkaistu 11. 2. 2012 18:31

Kenny Dalglish oli viikonlopun suuren ottelun jälkeen aivan oikeassa. Hän kommentoi Luis SuarezPatrice Evra -ennakkodraaman olleen suurelta osin Sky Sportsin luomaa. Tuollaiset showpainityyppiset vastakkainasettelut kun lisäävät katsojalukuja ja nostavat mainostuloja.

Okei, Suarez ei ennen peliä suostunut kättelemään Evraa (eikä Rio Ferdinand Suarezia). Mitä sitten? Nämä ovat futaajia eivätkä poliitikkoja. Ennen ottelua kätteleminen ylipäätään on televisiota varten suunniteltu keinotekoinen käytäntö, jota äärimmilleen latautuneet pelaajat inhoavat.

Matsin jälkeen pitäisi vastustajaa kyllä yrittää kunnioittaa, taisto on tauonnut ja sillä sipuli.

Kättelemättömyys-wau varastaa huomisen suuret otsikot tässä maassa. Asiaa pyöritellään, pompotellaan ja se yritetään läpivalaista mitä moninaisimmilta suunnilta. Osa puheenvuoroista tulee olemaan vastenmielisyyteen asti näennäishuolestuneita.

Voisiko kyse olla vain siitä, että kaksinkamppailuissa usein kohdanneet pelaajat eivät yksinkertaisesti pidä toisistaan? Tai saattaisiko Suarez jopa inhota Evraa ja toisinpäin? Jos ja luullakseni kun näin on, niin eikö tuollainen ole aika ymmärrettävää kun urheillaan tosissaan?

Fifan, Uefan ja kansallisten liittojen usein kovin tekopyhä Fair Play -vyörytys on tehnyt tehtävänsä, jos oikeasti kuvitellaan eri joukkueen pelaajien keskimäärin olevan kavereita keskenään. Höh, saman joukkueenkin sisältä löytyy keskinäisiä vihamiehiä etenkin jos samasta pelipaikasta kamppaillaan.

Suurin tekopyhyys ja jeesustelu rakentuu avauskappaaleessa viittaamastani bisneslogiikasta. Mieliä kiihottavat skandaalit ovat niin loistava myyntivaltti, että median kannattaa heittää bensaa liekkeihin oikein olkaotteella. Sen jälkeen tarjoaa median itsensä luoma tai ainakin edesauttama skandaali hyviä tilaisuuksia tv-analyytikoiden kommenteille, kolumneille ja blogimerkinnöille.

Sir Alex Ferguson perikotaisin tuntee mediatodellisuuden siinä kuin kaikki muutkin ulottuvuudet, joissa hän työnsä puolesta elää ja on olemassa. Sir Alex puhui matsin jälkeen kauniisti rasisminvastaisuudesta ja sanoi Suarezin olevan häpeäksi Liverpoolille. Tämä oli tietenkin välillinen hyökkäys Dalglishiä kohtaan ja Liverpoolia vahingoittavaa otsikkoainesta parhaimmillaan.

Dalglish ei ole median kautta pelejään pelaava valmentaja, vaan ihan oikea vanhan liiton jörrikkämanageri. Niinpä hän rehellisellä ja oikeaanosuneella huomiollaan jälleen kerran häviää mediapelin.

King Kenny muuten noissa matsin jälkeen antamissaan kommenteissa sanoi, ettei tiennyt Suarezin jättäneen Evran kättelemättä, ennen kuin asiasta haastattelijalta kuuli. Pidän tätä aivan mahdollisena, koska manageri keskittyy ottelun voittamiseen eikä kättelyihin.

Päivän ottelussa ei kentällä ollut sitten minkäänlaista sikailua. Pukukoppikäytävässä oli Skyn mukaan vähän tönitty ja poliisit pidelleet joukkueita erillään, mutta kehenkään ei tiettävästi sattunut. Erotuomarin rankaisuoikeus ulottuu käytävällekin, muttei noista kortteja tullut.

Hieno futismatsi, jossa oli keskimääräistä enemmän tunnetta mukana. Ei sen enempää, ei sen vähempää.

57 vastausta artikkeliin “Jeesustelu myy ja vallitsee”

  1. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Suarez, and Dalglish, ovat täysin ansainneet sen huonon julkisuuden. Ei se haittaa, vaikkeivat Evra ja Suarez toisistaan tykkää, kätellä kuuluu silti. Eikö tuolla palkalla voi sen vertaa tehdä, varsinkin kun Kenny ennen matsia kommentoi, että Suarez kättelisi ilman muuta. Lapsellista käytöstä. Rio taas selkeästi keiltäytyi kättelystä nähtyään miten Suarez jätti Evran huomiotta. Nämä rasismikysymykset ovat isoa asioita, ja kättely tärkeää.

    Itse huonosti seuraan Primeraa, mutta muistan viime kaudelta Copa del Reyn finaalin, jonka jälkeen(kin) Gerard Pique kätteli joka ikisen Madridin pelaajan (Madrid voitti). Eikä varmasti PK tykkää kaikista Madridin jätkistä.

    En usko että John W. Henry katsoo tätä hyvällä. Image merkkaa niin paljon.

  2. albiceleste kirjoittaa:

    Suarezin kohdalla ei ole kyse yksittäisestä kättelemättä jättämisestä, vaan hänen syntilistansa on niin kovin pitkä (ja sen kaikki tunnemme). Kyseessä on epäurheilijamainen jalkapalloilija. Ja tänään Suarez olisi voinut nousta koko tilanteen yläpuolelle kättelemällä Evraa ja väläyttämällä yhden niistä ärsyttävistä hymyistään. Miten Luis ei tajua, että tämä olisi ollut niin paljon parempi ratkaisu, ja ärsyttänyt vastustajia huomattavasti enemmän. Lämmin kädenpuristus, loistava hymy.

    Sinänsä olen samaa mieltä tästä draaman luonnista, mutta kun Clasicoissakin Messi ja Ronaldo kättelevät, ja Messi iskee silmää Cristianolle aina yhä uudelleen, niin mikä tuossa. Leo myös kätteli Pepeä sen jälkeen, kun kaveri astui hänen kädelleen, tarkoituksella.

    http://www.youtube.com/watch?v=2-VCIiyoGJo

    Ota Luis mallia Copan häviäjästä. En sano moraalisesta voittajasta mitään, mutta Uruguayn pelityylin ja Suarezin likaisen pelin muistaen, voisin kyllä.

  3. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Muuten, ei ehkä palvele parhaiten tätä blogia että blogit on tosi vaikeasti löydettävissä Hesarin sivulla, linkit alimmaisena bnettisivulla, ja silloinkin linkki siihen blogiin mihin on viimeksi tullut päivitys. Muuten ihan arpapeliä mistä ne löytyy. Todella hankalaa. Laita Hesariin palautetta, koska ei voi olla hyvä että blogi on vaikea löytää. Itsekin eksyn tänne vain kirjanmerkin kautta.

    Ennen näitä uudistuksia tilanne oli huomattavasti parempi.

  4. tuukka kirjoittaa:

    Itse tulen tänne blogiin Googlen ja Fingerporin kautta. Eli Googleen hakuun ”hs”, siitä suoraan Fingerporiin ja Kazam: ollaankin vanhassa hesarin sivustossa.

    Siitä sitten blogit, ja Sundvistin juttuja lukemaan

    Sitä en ymmärrä, miksi tällä lailla menetellessä voi selailla ”vanhaa” Hesarin sivustoa vieläkin. Tai sitten on omasta selaimesta kiinni, en tiedä tietokoneista.

    Suarez ei olisi Suarez jos hän olisi kätellyt, jotkut ei vaan opi. Vähän niinkuin Zlatan, joka lyö jotakuta kentällä n. kerran kaudessa.

  5. albiceleste kirjoittaa:

    Totta! Blogi on koko ajan vaikeammin löydettävissä. Jos se ei olisi mulla tallennettuina suosikkeihin, en löytäisi tänne ikinä. Vahingossa on tänne mahdotonta eksyä. Hesari on piilottanut parhaan bloginsa.

  6. Kristian kirjoittaa:

    Näihin HS.fi:n teknisiin tai taitollisiin (viitaten esim. siihen, miten hyvin blogit ovat näkyvillä) asioihin en voi ottaa kantaa, kun en niistä juuri ymmärrä enkä HS:n palkkalistoilla ole. Toki laitan kaiken palautteen eteenpäin.

    Etusivun ylälaidan Teemat -palkkia klikkaamalla saa näkyviin valikon, jonne blogien tuorein merkintä päivittyy lyhyellä viiveellä.

  7. Kyylä kirjoittaa:

    Hyvää mallia kaikille junnuille! 8v superjunnuni kyseli välittömästi voiko hän jättää futsalmatsin jälkeen kättelyt tekemättä jos joku vastustajista pelaa sikaa.

  8. FCLahti kirjoittaa:

    Aika kummallista puhetta kaikkien rasismi-keskustelujen jälkeen, Kristian. Kuten Albi totesi, Suarezin olisi ollut niin kovin helppo käyttäytyä kuten ammattilaiselta voidaan edellyttää, ja vaikka sitten ivallisella hymyllä kättelyn yhteydessä sitten viestittää ja varmistaa että kaikki nyt varmasti ymmärtävät että hän ei tykkää Evrasta. En ihmettele jos Kenny ei tiennyt Luisin aikeista, ei varmaan kukaan muukaan Poolin väestä.
    Liverpoolissa ja Real Madridissa kun molemmissa on se jännä puoli että vaikka seuroja pidetään huippuammattimaisesti järjestäytyneinä organisaatioina niin niissä ei taida olla ainuttakaan PR-konsulttia töissä. Tänäinen Suarezin hölmöily oli erittäin amatöörimaista toimintaa, aivan kuten se että RM sallii Mourinhon kitistä lapsen lailla kaikesta mistä ei tykkää. Sillä on kovin vähän mitään tekemistä amerikkalaisen showpainibisneksen kanssa, ainakaan mitä ammattilaisuuteen tulee. Sitä huonoa käsikirjoitusta ei tehnyt mikään mediayhtiö vaan ihan herra Suarez itse.
    ManUn ja Liverpoolin kohtaamisen kuvittelisi olevan jalkapallon kehtona itseään pitävän maan ja maailman arvostetuimman liigan pelien joukossa sellainen klassikko että jännitettä riittää, aina. Siinä ei kannata paljon mitään mediayhtiöitä syyttää.
    Suarezin kannattaisi hankkia ihan henkilökohtainen konsultti, tänäinen lapsellisuus alleviivaa sitä vastenmielistä kuvaa minkä kruununa oli Ghana-matsin kahden käden torjunta.

  9. Riba de Sella kirjoittaa:

    Komppaan Kristiania, ei kätelty ei, entä sitten? Megabore.

  10. hanna kirjoittaa:

    FCLahti, olen samaa mieltä Kristianin kirjoituksen outoudesta.

    ottelua edeltävät kättelyt eivät todellakaan ole muuta kuin premier leaguen ”propagandaa”, mutta jos suarez ei edes siihen kykene…

    liverpool on kyllä hienosti ja nopeasti onnistunut dalglishin ja suarezin johdolla pilaamaan hienon seuran maineen

  11. Marski kirjoittaa:

    Jee, lisää konsultteja. PR:ää futikseen vielä lisää, kiitos. Homma alkoikin jo hetken näyttää liian aidolta.

    Olen Suárezia katsellessa alkanut pikkuhiljaa miettiä, liikkuuko sen päässä loppujen lopuksi mitään. Korvasta pureminen (kapteenin nauha kädessä), nimittely, heti pannan jälkeen potku kaveria rintaan ja nyt toisessa pelissä putkeen tämä. Toisaalta enfant terriblet kuuluvat peliin. On vähän kuin Materazzi muutamalla ekstra-aivosolulla varustettuna, tai jalkapalloversio Quade Cooperista.

  12. VMV kirjoittaa:

    Vaikka Suarezin toimintaa nyt ja menneisyydessä pitäisi miten hölmönä niin hän on juuri sellainen hölmöilijä joka tekee lajista hienon. Juuri tällaisia ristiriitoja luovia pelaajia tarvitaan luomaan jännitteitä ja sitä kautta mielenkiintoa. Tuittipäisiä idiootteja on toki varmaan joka joukkueessa sarjaportaaseen katsomatta, mutta kun tuittupäinen idiotismi yhdistyy maagisiin taitoihin ja lahjakkuuteen… siinä on jotain joka vetoaa moniin.

    Nuoruuteni ykkösidolini oli Stoichkovin Hristo. Kaveri saattoi heittää myyttisen maalin tai pari ja sen jälkeen jutella itselleen punaisen ihan vaan huvikseen. Ei fiksua, mutta hänen ollessa kentällä sattui ja tapahtui. Mielenkiintoa ei puuttunut.

    Suarezista on pikku hiljaa saamassa saman tyyppistä konna/sankari-viittaa joka saa minut töllön ääreen illasta toiseen. Se Ghana-pelin torjunta ja sen jälkeiset tapahtumat olivat yksi viime aikojen mieleenpainuvimmista jalishetkistä. Tätä lisää. Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

  13. 123 kirjoittaa:

    ”Sen jälkeen tarjoaa median itsensä luoma tai ainakin edesauttama skandaali hyviä tilaisuuksia tv-analyytikoiden kommenteille, kolumneille ja blogimerkinnöille.”

    No, onneksi Suomessa, tai varsinkaan Hesarissa, kukaan ei sentään alennu ruotimaan aihetta blogissaan. Eiku venaas.

  14. Partamooses kirjoittaa:

    Täällä keskustellaan taas lajista, joka näkyy vain maksukanavilla. Mikä ihmeen kättelyongelma?

  15. Kristian kirjoittaa:

    FC Lahti ja hanna:

    En ensinnäkään oikein tajua, miten se Suarezin taannoinen käsivirhe tähän kalabaliikkiin saati sen rasismiulottuvuuteen liittyy. Käsi sydämelle: kuinka moni pelaaja ei olisi valmis käsivirheeseen, jos sen tekemättä jättäminen käytännössä automaattisesti johtaa tipahtamiseen MM-kisoista?

    Mitä rasismiin tulee, niin totta kai sitä pitää vastustaa, mutta ei Skylla näin ylevää motiivia ollut, kun kanava seurasi kättelyä usealla kameralla ja ajoi siitä ulos hidastuksia jo ennen alkuvihellystä. Kättelyhetki oli ennalta hehkutettu osa arvaamatonta viihdenäytelmää, ja Suarez piti huolen että Sky ja muu mediamaailma sai haluamansa. Viihdedraamaa ja omassa lajissaan tietysti erinomaisen viihdyttävää sellaista.

    En väitä olevani tuollaiselle mitenkään immuuni, tietysti Suarezin, Balotellin, Materazzin ja vaikkapa Gazzan tapaiset kauhukakarat ovat aina tuoneet lajiin kiehtovat lisämausteensa. Mutta tuo kättelyepisodi ja nimenomaan se, miten suuren numeron media teki kättelystä jo etukäteen toivat mieleen, että tämä alkaa olla jo showpainityyppistä menoa.

    Erotuomari, jolla on direktio-oikeus kentällä tapahtuviin asioihin, olisi muuten periaatteessa voinut ennen matsia tiedottaa joukkueille, että tänään jätetään se kättelyseremonia väliin. Nythän kävi niin, että dumari seurasi tilannetta Suarezin taustalta ja joutuikin siihen puuttumaan. Jos tuomari saisi ja voisi olla vain tuomari eikä osa viihdekoneistoa niin hän olisi luullakseni mielellään peruuttanut itse ottelun kannalta täysin nolla-arvoisen mutta potentiaalisesti tulenaran seremonian.

  16. hanna kirjoittaa:

    Kristian: sanoin olevani samaa mieltä FCLahden kanssa kirjoituksesi outoudesta, en muusta.
    koska asut englannissa, olet ehkäpä huomannut, että rasismi jalkapallossa on ongelma muidenkin kuin skyn business-ihmisten mielestä. myös broadsheetit kirjoittavat asiasta eivät ainoastaan tabloidit.
    liverpool&suarez eivät taida selvitä asiasta persumaisella ”en minä tarkoittanut” – selityksellä, liverpoolin hieno maine on mennyttä

  17. albiceleste kirjoittaa:

    Tämä juttu on paljon suurempi kuin vain yksittäinen kättelemättä jättäminen, koska kyseessä oli musta pelaaja, jota Suarez oli aiemmin rasistisesti nimitellyt, ja nyt Suarez ei suvainnut tarttua hänen tarjottuun käteensä, ja kun Evra tarttui hänen käsivarteensa, ravisti Suarez käden pois. . Tämä on äärimmäisen tuhoisaa Liverpoolin maailmanlaajuiselle brändille. Kuten STOTC yllä sanoo, John W. Henry ei tule katsomaan hyvällä sitä, kun yksi mies tahraa Liverpoolin maineen.

    Jopa New York Times on puuttunut nyt asiaan

    http://www.nytimes.com/2012/02/12/sports/soccer/liverpools-luis-suarez-refuses-to-shake-the-hand-of-uniteds-patrice-evra.html?_r=2&src=tp

    ”It is time for John Henry and Tom Werner, leaders of the Fenway Group that controls Liverpool, to state clearly the direction the team will take on this issue.”

    Dalglishin olisi pitänyt jo aika päiviä irtisanoutua Suarezin temppuilusta, ja viimeistään eilen tuomita hänen käytöksensä Evraa kohtaan. Aika on mennyt Dalglishista ohi. Hän ei tajua minkälaista tuhoa hänen jatkuva tukensa Suarezille tekee Liverpoolin maineelle. Suarezilla oli tilaisuus eilen vetää viiva koko surullisen jutun alle ja kätellä Evraa, mutta sitä hän ei tehnyt ja siitä hän saa vielä maksaa. Se on aivan varmaa.

    En tiedä kauanko Kennyn typerehtimistä seurataan Fenway Groupin taholta, mutta Suarezilla saattaa joka tapauksessa olla kesällä edessä lähtö Valioliigasta. Hän on nyt jo liigan vihatuin pelaaja, kaikkien muiden paitsi Liverpool-fanien mielestä, ja kuten JT-ketjussa sanoin, Evralla on aika monta mustaa veljeä liigassa. Tämä ei unohdu.

    Näin ex-Arsupelaaja Emmanuel Eboue Twitterissä: ”celebrate!!! celebrate!!! it is ur right to celebrate evra…You won the battle against racism.. you on top of the table… celebrate Evra”. Eboue ei enää pelaa Valioliigassa. Silti hän reagoi näin matsin jälkeen, eikä ollut ainoa. Mikä klubi ottaa palkkalistoilleen rasistin? Koska eilinen kättelemättä jättäminen nähdään rasistisena tekona monessa paikassa, oli se sitä tai ei.

  18. Kristian kirjoittaa:

    Hanna:

    Juu, kirjoitin vähän kömpelösti kun ikään kuin niputin vastaukseni teille molemmille.

    Siitä, mitä Skyn business-väki rasismista ajattelee en tiedä mitään, mutta voi pojat, että tämä tapaus myy! Ottelun ennakot keskittyivät kättelyyn ottelun sijasta ja jälkianalyysit tietenkin myös. Useimmat analyysit tuntuvat keskittyvän juuri median- ja maineenhallintaan ja samalla esimerkiksi siihen, miten tapaus voi vahingoittaa Liverpoolin business-logiikkaa.

    Negrito-kommentistaanhan Suarez on kahdeksan ottelun pelikieltonsa jo kärsinyt. Niinpä rasismista sinänsä puhuttiin ainakin eilen Skylla hyvin vähän. Päivän lehtiin en ole vielä ehtinyt tutustua.

    Albi:

    Huomioissasi on takuulla paljon perää. Siksi hieman – eikä vain hieman – pelottaa, että tämä tosiaan voisi revähtää jonkinlaiseksi ”rotusodaksi”. Viikko sitten Stamford Bridgellä Rio Ferdinandille buuattiin rankasti joka kerran kun tämä koski palloon. Syynä siis oli, että Rio on Anton Ferdinandin veli ja monet Chelsean fanit katsovat Ferdinandien olevan salaliittossa John Terryä vastaan. Jos syntyy (Albin ilmaisua lainaten) jonkinlainen ”mustien veljien” liittouma, niin voiko syntyä myös tilanne, jossa tällaiseen ryhmään kuuluvalle tai oletetusti pelaajalle buuataan stadioneilla matsista toiseen?

    Britannia on vahvasti monikulttuurisena yhteiskuntana potentiaalinen ruutitynnyri tällaisissa asioissa. Niinpä fiksut toimijat yrittävät aina viimeiseen saakka estää tilanteiden eskaloitumista. Suarez ja fiksuus eivät mahdu samaan virkkeeseen, mutta ei yhden Suarezin tai Terrynkään takia saisi mitään rotusotaa päästää futikseen syntymään. Suarez on rangaistuksensa kärsinyt ja jos kättelemättä jättäminen katsotaan pelikiellon arvoiseksi niin langetettakoon siitä sitten erillinen rangaistus.

    Kannattaa muistaa, että valioliigastadioneiden kaikista katsojista saati kausikorttilaisista äärimmäinen valtaenemmistö asettuu kategroriaan ”White British”. Mustia näkyy stadioneilla lähinnä järjestysmiehinä ja oheispalvelumyyjinä. Tämä ei mitenkään oikeuta eikä saa oikeuttaa valkoihoisten katsojien mahdollista rasismia mustia pelaajia kohtaan. Kyseessä on kuitenkin fakta, joka on syytä huomioida. On matalampi kynnys buuata mustalle pelaajalle katsomonosassa, jossa ei ole ainoatakaan mustaa, joukossa tyhmyys tiivistyy.

  19. albiceleste kirjoittaa:

    No, en ole Chelsean fani, mutta eivät ne fanit ihan väärässä olekaan kun Rion tweettauksia lukee. Ja tunnetusti Rio ja Terry ovat muutenkin huonoissa väleissä. Joten Ferdinandin veljeksille buuataan, vaikkakaan ei värin takia.

    Tilanne on silti huolestuttava, ja Suarez sai aikaan vielä lisää pahaa verta (ajatella että se on edes mahdollista) Liverpool- ja ManU-fanien välille. Toivottavasti ei tule ruumiita.

    Mustilla veljillä ajattelin lähinnä reippaasti taklaavia pelaajia, jotka ilahtuvat nähdessää pikku nököhampaan kipittävän kentällä.Luisito saa varautua siihen, että hänet muutaman kerran kaadetaan nurmen pintaan ja heitetään jopa ilmaan.

  20. rojo kirjoittaa:

    Suarez käyttäytyi tyhmästi, mutta ei Evra paljon jää jälkeen lopun tuuletuksillaan. Toopeja molemmat, vaikka yhdellä kättelyllä oltaisiin siivottu koko asia pois päiväjärjestyksestä ja molemmat olisi saanut olla omasta mielestään oikeassa.

    Ottamatta kantaa rasismiin tässä kysymyksessä, vaikuttaa tämä silti olevan ensi sijassa kahden yksittäisen futarin välistä vihanpitoa. Rasismista Suarez sai jo tuomion, mutta tässä kohtaa siihen ei voida vedota, vaikka se tarjoaakin helpon selityksen. Niin kuin Kristiankin totesi, kyseessä on vain kättely. Toisesta kuvakulmasta jopa näyttää, että Evra laskee kätensä ensin: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Gh2GklvY7eQ

    Oli miten oli, tässä ei kumpikaan pelaaja suostu tulemaan vastaan ja ojentamaan sitä kättä ensin. Kumpikaan ei halua nöyrtyä asiassa, jossa kokee olevansa oikeassa. Suarezia on kaiken lisäksi helpompi syyttää, koska hänellä on jo rasismituomio alla ja aiempi maine vähintäänkin värikäs.

    Seurojen pitäisi verivihollisuudesta huolimatta saattaa asia puolueettomalle maaperälle ja sopia. Muuten tästä tulee entistä pahempi imagotappio etenkin Liverpoolille, sillä lehdistö jaksaa jauhaa. Saapa vielä nähdä miten FA tulee vielä hämmentämään soppaa.

  21. Ar Virtanen kirjoittaa:

    Koska joukkueet kuitenkin kaikesta huolimatta kättelevät, niin Suarezin temppu oli sekä loukkaus että lapsellinen.

  22. Kristian kirjoittaa:

    Ari Virtanen:

    Oli kyllä. Suarez menee heittämällä siihen henkisten pikkulasten kategoriaan esim. Balotellin kanssa. Mutta rasistiksi tulkitun sanan käyttämisestä Suarez on kertaalleen jo tuomittu ja tuomionsa kärsinyt, ei siitä teosta tulisi uusia tuomioita jakaa. Jos kättelemättä jättäminen (en tiedä onko tällaisesta ennakkotapausta?) FA:ssa katsotaan pelikiellon arvoiseksi, niin uusi rangaistus pitää sitten langettaa teon mukaan.

  23. albiceleste kirjoittaa:

    On tainnut John Henry olla yhteydessä Liverpooliin, koska nyt on Suarez joutunut pyytämään anteeksi. LFC:n puolelta se onkin ei niin yllättävästi hallintopomo Ian Ayre eikä Dalglish joka tuomitsee Suarezin teon. Hyvä kuitenkin että pyysi anteeksi. Ehkä asia voidaan nyt vähitellen unohtaa.

    Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä kättelemättä jättäminen, koska kyseessä olivat Liverpool ja United, ja lisäksi Unitedin kapteeni, jota Suarez kieltäytyi kättelemästä, ja asialla on rasistisia konnotaatioita, kun muistaa mustien historian ja sitten tämän kyseisen Suarez vs. Evra -tapauksen.

    @rojo, se nyt on aivan selvää mitä tapahtui. Liverpool-fanit ovat väsyttäviä salaliittoteorioineen.

  24. Eetu kirjoittaa:

    Jos oikein muistan, W. Bridge ei kätellyt John Terryä aikoinaan eikä saanut rangaistusta.

  25. albiceleste kirjoittaa:

    Ja nyt on Dalglishkin pyytänyt anteeksi ja ManU hyväksynyt anteeksipyynnön. Hyvä! Mukavaa nähdä, että Liverpool toimii viimein oikein tässä asiassa.

    Mm. The Guardian sanoo, että the Fenway Group (= Henry) on ollut yhteydessä klubiin ja valvonut tapahtumia tiukasti. Arvelinkin, etteivät artikkelit Boston Globessa ja New York Timesissa etc jää Henryltä huomaamatta. Jos on yksi asia, jonka jenkit hanskaavat, niin se on PR.

    Omistajan ääni on kuulunut.

  26. Minna Maaret kirjoittaa:

    Sen mitä olen täällä Englannissa katsonut Tv:tä niin Krisu on pitkälti oikeassa. Yksi iso viihdeshow vakavalla asialla. Eri mieltä taas siitä että katsomoiden valkoisten keski-ikäisten miesten ylivallalle pitäisi antaa mitään valtaa missään, ihan oikeasti missään asiassa.

  27. Riba de Sella kirjoittaa:

    Ohhoh, kaikkea sitä näkee. Näin pitkä ketju Suarezista, eikä albiceleste ole vielä kirjoittanut mitään Suarezin hampaista. Pitääkö olla musta, jotta voi olla Evran ”veli”? Nyt jos Englannissa puhkeaa rotumellakka, niin se ei varmaan ole enää Suarezin syytä, koska hän pyysi anteeksi?

  28. TOT kirjoittaa:

    Mitä ihmeen väärää Evran tulletuksissa muka oli? Mitä vikaa voi olla siinä, että tuulettaa voittoa faniensa edessä? Totta kai, kaikki tietävät, että syy niin hurjaan tuulettamiseen oli että Suarez hävisi. Entä sitten, täysin validi syy. Suarez ei ole koskaan pyytänyt anteeksi Evralta ja nyt hän lisäsi loukkaustensa listaan sen, että jätti kättelemättä ottelun alla. Evra tarjosi kättä sovinnon merkiksi, Suarez väisti sen. Ilman tätä tapahtumaa Evra tuskin olisi tuulettanut noin rankasti pelin jälkeen, mutta se onkin oikein hyvä syy. ”Celebrate, Evra, celebrate!”

    Suarez on onnistunut ainakin yhdessä asiassa: hän on hankkinut ystäviä Manchester Unitedille. Tämä on varmasti ensimmäinen kausi, jona minun sympatiani ovat EPL:ssa Unitedin puolella.

  29. albiceleste kirjoittaa:

    @Riba, luepas tarkemmin, re: Suarezin hampaat.

    Ja kyllä, pitää olla musta. Sori vaan.

  30. oligarkki kirjoittaa:

    ”Okei, Suarez ei ennen peliä suostunut kättelemään Evraa (eikä Rio Ferdinand Suarezia). Mitä sitten? Nämä ovat futaajia eivätkä poliitikkoja. Ennen ottelua kätteleminen ylipäätään on televisiota varten suunniteltu keinotekoinen käytäntö, jota äärimmilleen latautuneet pelaajat inhoavat.”

    En nyt suoranaisesti väitä vastaan, mutta jotenkin tämä tikkasi silmään heti ensimetreiltä. Aina olen nähnyt kättelyn jonkinlaisena symbolina kentän pyyhkimisestä pelin ajaksi sille itselleen – lajille – eikä ulkopuolisille vaikuttajille. Brittifutiksen tapauksessa myös tämä paljon parjattu media. Miten perustelet ”televisiota varten suunniteltu” – kommentin? Niin pitkään kun muistan on tätä tapahtunut ja paikallisessa junnuseurassa on tapana kätellä organisoidusti sekä ennen että jälkeen matseja. Nappulat näyttävät arvostavan sitä ja elkeet ovat herrasmiesmäiset vaikka pahimmillaan tosiaan onkin nähtyä potkua nilkoille ja tai kämmentä naamaan.

    Monet tosiaan näkevät sen ihan kielteisenä asiana. Redknappikin kommentoi että pre-match handshake johtaa vaan turhiin sivuoireisiin ja pelaajien olisikin parempi kätellä matsin jälkeen. Mutta kuinka paljon tätä kättelyä näkee sivuraiteille menneiden matsien jälkeen? Kuten mainittiin, on Piquen kaltaisia pelaajia jotka arvostavat tätä proseduuria ja kättelevät myös kaikenlaiset p***lävet (turha mainita nimiä), mutta monesti nämä ottelut päätyvät standeilla nokitteluun. Terry-Ferdinand-kohunhan jälkeen FA hylkäsi kättelyn joukkueiden seuraavaan matsiin välttääkseen kalabaliikkia, aivan oikein, mutta olisiko todella parempi hylätä koko tapa?

    @TOT; Evralla olisi ollut mahdollisuus poistua ns. ‘moral high ground’n kanssa, mutta moni koki tempun pikkusieluiseksi provoamiseksi, brittitermistöllä ‘taunttaamiseksi’. Olipa tämä oikein Suarezia kohtaan tai ei, Evran eleet voidaan tulkita myös loukkaukseksi koko Liverpoolin joukkuetta ja fanilaumaa kohtaan.

  31. Mikko kirjoittaa:

    Kristian toi tässä kirjoituksessaan perspektiiviä asiaan. On arvostettavaa, että toimittajan ammatissa tuodaan esille asioita, vaikkeivat ne olisikaan ”yleisen mielipiteen” mukaisia tai muuten suosittuja. Media on ollut kasvattamassa kärpäsestä härkästä. Tämän tapauksen palauttaminen oikeampiin mittasuhteisiin ei vähättele rasismia ja siitä johtuvia oikeasti isoja ongelmia.

    Tähän tapaukseen ja Suarez&Evra jupakkaan liittyen voi täältä lukaista hiukan laajempia taustoja ja pohtia onko tässä nähtävissä samoja kaikuja: http://en.wikipedia.org/wiki/Spiral_of_silence

    Suarez teki eittämättä typerästi, kun oli luvannut kätellä ja sitten ei kätellyt. Anton Ferdinand ilmoitti etukäteen, ettei kättele Terryä ja kättelyt jätettiin QPR-Chelsea pelissä väliin.

    @Marski – Suarez ei ole purrut ketään korvaan, ainakaan jalkapallokentällä. Sekoitat varmaan Suarezin Mike Tysoniin. Suarez, kyllä – idioottimaisesti, puri aikanaan vastustajaa solisluun kohdalle.

    Alex Ferguson osoitti mediaherkkyyttään kommenteillaan Suarezista ja että Poolin pitäisi hänet myydä pois. Taitavaa ja/tai jeesustelua? Kyllä molempiin. Ferguson ei myynyt Cantonaa (kungfu) tai Keanea (harkittu ja tahallinen vastapelaajan vahingoittaminen – ei katumusta). Kyllä Suarezin väitetty sanailu ja kättelemättä jättäminen vielä, ainakin omasta mielestäni, kalpenevat näiden rinnalla.

  32. Riba de Sella kirjoittaa:

    Kappas, on siellä näköjään nököhampaat mainittu. Tyylikästä.

  33. Kristian kirjoittaa:

    Mitä niihin valtavirtaa edustamattomiin kommentteihin tulee, niin John Barnes kritisoi mediaa asian kohtuuttomasta paisuttelusta ja Kevin Keegan puolestaan kummastelee Sir Alexin kommentteja. http://soccernet.espn.go.com/news/story/_/id/1021002/john-barnes-blames-media-for-latest-luis-suarez-of-liverpool-row?cc=5739

  34. Arsun miäs kirjoittaa:

    Itseäni kiinnostaa eräs lisäkysymys: miltä liigatasolta lähtien kättelyt tapahtuvat myös ennen peliä?

    Oman kokemukseni mukaan kättelyt tapahtuvat aina ottelun jälkeen, mutta todella harvoin olen itse kätellyt vastustajia ennen peliä (3. – 6. divaritason kokemuksia Suomesta).

    Valioliigassa ainakin kätellään ennen pelejä ja näin on ollut niin pitkään kuin muistan.

    Entä Championshipissa? Tai Brittien vitosdivarissa? Jos kättelyt tapahtuvat ennen peliä vain televisioidulla liigatasolla, on selkeä yhteys median luomaan tilanteeseen löydetty.

    Kättelyt pelin jälkeen sopivat mielestäni hyvin tilanteeseen. Mitä tapahtui kentällä, jää kentälle, kättä päälle. Siinä voi vielä vaihtaa sanat vastustajan kanssa kenen kanssa on taistellut koko matsin. ”Hyvä matsi” / ”Sori, tuli sanottua pahasti pelin tiimellyksessä” / ”Pidä pää ylhäällä ensi kerralla” , kaikkea on tullut kuultua.

    Kumpi on parempi, kättelyt ennen vai jälkeen pelin vaiko ei ollenkaan?

  35. rojo kirjoittaa:

    Hyvä, että Liverpool tajusi pyytää anteeksi, ja vielä seuran, valmentajan ja pelaajan toimesta. Ei ihan pieni juttu, kun ottaa huomioon Liverpoolin ja ManUn vihasuhteen. Hienoa on myös nähdä ManUn hyväksyntä anteeksipyynnölle.

    Vaikka kyse olikin yhdestä kädenpuristuksesta, olisi se ollut sovinnon ele. Suarez oli luvannut kätellä, mutta ei sitä tehnyt. Liverpool ja Dalglish olivat lojaaleja Suarezille koko keissin ajan, mutta Suarezin kättelyn väliin jättäminen veti maton alta. Arvovaltatappion kärsi Dalglish, joka olisi halunnut hoitaa asian seuran sisäisesti, kuten Suarez-Evra part. 1:ssä, mutta tässä mediaympäristössä vaikeneminen ei ole enää mahdollista varsinkin kun taustalla on rasismisyytöksiä. Eikä sen ekan keissin hoitaminenkaan mennyt ihan putkeen. On silti ymmärrettävää puolustaa omaa miestä sikäli, että kyseessä 20m investointi, eikä uutta mielensäpahoittaja-Teveziä varmaan kukaan halua nähdä.

    Silti PR-mielessä Liverpool teki täyden harakirin. Koko tapaus alkoi lopulta kieppua mediassa niin hallitsematta, että joku ulostulo tarvittiin. Fergusonin viimeisimmät lausunnot heittivät vain bensaa liekkeihin ja Liverpoolin oli reagoitava. Mediapelissä kun on eri säännöt kuin kentällä. Saapa nähä mitä FA ja PFA vielä saavat aikaan, kun rupeavat miettimään sanktioita. Parasta liigan ja seurojen kannalta olisi nyt mennä vain eteenpäin.

  36. Gooner kirjoittaa:

    “We know no spectacle so ridiculous as the British public in one of its periodical fits of morality.”
    - Macaulay

    Ihan periaattesta en jaksa innostua ylipalkattujen priimadonnien lapsellisesta kayttaytymisesta. Nykyajan valioliigapelaajille on kusi noussut hattuun – molemmat Suarez ja Evra ovat tyypillisia mulkkuja mita valioliiga on taynna. Medialta on jo kauan aikaa sitten suhteellisuudentaju kadonnut : rasismi on nykaan kuulemma pahempaa kuin 70/80-luvulla. Heratys! Albiceleste on tyypille puusilma joka uskoo ”mustaan veljeskuntaan” joka ryhtyy hakkaamaan Suarezilta tai Terrylta jalat poikki seuraavassa pelissa.

    PS. Ah, Eboue ja ”celebrate, Evra”. Evra ei ole mikaan Nelson Mandela, ffs. Kiitos muistutuksesta minka takia booasin sinulle. Mies tahallaan tuli Suarezin eteen ”tuulettamaan” , mutta koska kyseessa on Manchester United [maailman suurin seura ja parent company of FA] , niin Evralle siita ei tullut mitaan. Martin Keown teki saman ”tuuletuksen” 2004 kun RVN veti rankkarin rimaan ja FA laittoi 3 pelin kiellon Keowninlle. Selva juttu.

  37. TOT kirjoittaa:

    Fergusonin ovela mediapeli sikseen, mutta Suarezin sikailua on turha verrata Cantonan potkuun. Eihän tässä ole mitään samaa, eikä ole pelaajissakaan.

    Suarez on rotta, joka pelaa pikkusikaa ja toivoo selviävänsä seurauksitta. Hän tekee törkeitä, moraalittomia temppuja voittaakseen, yrittäen piilotella niitä.

    Cantona on ryhdikäs mies, joka teki maagisia, yllättäviä temppuja pallon kanssa, ja jonka ”pahat teot” eivät olleet huijauksia: hän päinvastoin teki ne avoimesti ja ylpeänä. Hän oli monta kertaa vaikeuksissa, milloin solvatessaan valmentaansa julkisesti, milloin lyödessään joukkuetoveria, mutta hän teki nämä teot joka kerta ylpeästi, ei sikaillen, vaan jakaen oikeutta. Oliko hän oikeassa vai ei, se ei ole tässä keskeistä, vaan se, että hän osoitti taipumatonta moraalia. Hänen tekonsa olivat moraalisen suuttumuksen purkauksia, eivät ovelaa ja harkittua vilppiä.

    Kung-fu tapauksessakin hän kävi kaikkien nähden katsomosta hänelle huutelemaan syöksynyttä uusnatsia. Rehellisesti sanottuna, typerä ”fani” sai mitä ansaitsi. Hyppypotkuhan oli sitä paitsi upea, tekijänsä arvoinen tähtisuoritus: yllättävä, tyylikäs, omalaatuinen ja taidokas, kuten kaikki mitä Cantona teki. Harvasta pelaajasta olisi vastaavaan.

    On todella väärin verrata tätä Suarezin potkuun Parkerin (oliko se taas Parker, joka sai potkuja osakseen?) rintaan. Ero on valtava. Sydäntäni lämmittää yhä katsoa Cantona’ta potkaisemassa häirikköä. Hän on yhä legenda, ei yllättävistä tempauksistaan huolimatta, vaan osittain juuri niiden takia.

    Mieluiten pelaajien tosin pitäisi käydä potkimassa omia häirikkö-fanejaan, koska tuntuu varmasti pahemmalta kun se tulee omalta idolilta eikä vastustajalta. Nämä vihaa kylvävät idiootit, jotka kutsuvat itseään faneiksi, ansaitsisivat saada oman osansa paskasta. Romaniassa tässä vähän aikaa sitten joku idiootti juoksi kentälle lyömään vastustajan pelaajaa päähän. Pelaajan joukkuekaverit painoivat lyöjän nurmeen ja potkivat tämän kylkiluut mäsäksi. Ymmärrettävä reaktio. Olen laillisuuden kannalla, mutta joihinkin ihmisiin ei uppoa kuin väkivalta, ja näitä ihmisiä löytyy futisfaneista aivan liikaa.

    On muutakin, mitä olisi hauska nähdä: Arsenalin pelaajat voisivat mennä faniensa työpaikoille buuaamaan ja huutelemaan kuinka näiden palkkaaminen oli firmalle katastrofi, ja että on pelottavaa katsellakin näiden onnettomien luusereiden ottavan tehtäviä vastaan.

    Eipä Suarezia kyllä käy Cantona’han vertaaminen pelitaitojen tai -älynkään puolesta. Suarez on toki hyvä pallon kanssa, mutta ei mikään legendaarinen pelaaja. Hän jää historiaan näistä ikävemmistä yhteyksistä.

    @oligarkki: mielestäni Evra poistui silti moral high groundin kanssa. Tämä kohina hänen fanien kanssa juhlimisestaan on typerää. Evra ei yllyttänyt ketään huutamaan mitään Suarezille, ainoastaan riemuitsemaan kanssaan voitosta.

    @Riba: Suarez ei vieläkään ole pyytänyt anteeksi Evralta, eikä hän vieläkään ole pyytänyt anteeksi rasistisia solvauksia. Hänen syyllisyytensä mahdollisiin rotumellakoihin ei vähene tippaakaan kiertelevän anteeksipyynnön takia, jonka hän suuntasi vain omalle seuralleen, ei loukatulle taholle. Se ei hämännyt ketään. En usko, että hän oikeasti onnistui hämäämään sinuakaan.

  38. Mikko kirjoittaa:

    @TOT:

    ”… Suarezin sikailua on turha verrata Cantonan potkuun. Eihän tässä ole mitään samaa…”

    Tästä ollaan samaa mieltä. Niin on oikeuslaitoskin. Terry voi saada maksimissaan 2500£ sakot. Rike vertautuu Suarezin nimittelyyn, josta FA hänet tuomitsi. Cantona sai kaksi viikkoa vankeutta, joka muutettiin 120päivän yhdyskuntapalveluksi.

    Samaa mieltä oli myös FA ja FIFA, jotka antoivat Cantonalle 8kk pelikiellon.

    Cantona olisi halunnut pois Englannista ja ManU:Sta, mutta Ferguson maanitteli sankarin takaisin.

    Cantona vielä 2011 muisteli kungfu-potkuaan lähes ylpeydellä ja oli iloinen, että jotkut muistelevat potkua lämmöllä ja ihaillen: http://www.telegraph.co.uk/sport/football/teams/manchester-united/8361054/Eric-Cantona-kung-fu-kick-on-hooligan-was-like-a-dream-for-some-fans.html

    On Suarezkin toki reagoinut fanien huuteluun. Hänhän näytti keskisormea Fulhamin faneille ja sai siitä yhden ottelun pelikiellon. Ei sekään tietysti tekona vertaudu moraalisen suuttumuksen vallassa oikeutta jakavan kuningas-Ericin kungfu-potkuun.

    En ole vielä nähnyt arvioita siitä, että mitä Englannin oikeuslaitos voisi antaa rangaistuksena kädenpuristamisesta – saati siitä, että joku ei toista kättele…

  39. Leikkikalu kirjoittaa:

    Aloitetaan tunnustuksella, joka toivottavasti takaa minulle jonkinlaisen vastuuvapauden. Vuoden 1985 toukokuun jälkeen, minusta Liverpoolilla ei ole ollut mainetta ainakaan hyvää sellaista. Olin itse niin pieni, etten muista Heyselin tapahtumista mitään, mutta sen jälkeen perhepiirissäni ei juuri mitään positiivista ole Liverpoolista sanottu. Tähän samaan pakettiin voidaan tapauksessani lisätä Hillsborough’n tapahtumat vajaata neljää vuotta myöhemmin. Jätetään kuitenkin ne matopurkit avaamatta ellei Kristian tai joku muu välttämättä halua kertoa, mitä Hillsborough Independent Panelille kuuluu?

    Sitten viikonloppuna tapahtuneeseen. Faktahan on, että seksi myy, mutta sen ymppääminen jalkapalloon on vaikeaa. Terry ja Bridge tosin todistivat, ettei se ole mahdotonta. Rasismi on melkein seuraavaksi paras vaihtoehto seksin jälkeen myyntimielessä. Varsinkin, kun ottaa tämän ennakkohehkutuksen huomioon, en pysty käsittämään, miten Suarez voi jättää kättelemättä Evraa? Negatiivinen julkisuus ei voinut tässä tapauksessa tulla kuin faksi Annelille. En keksi mitään muuta syytä toiminalle kuin ” Any publicity is good publicity” ajatuksen viuhahtaneen miehen päässä. Toivon, että Suarez saa jonkinlaisen rangaistuksen seuraltaan. Kättelemättä jättäminen sai jopa Robbie Fowlerin kokkeli-tuuletuksen näyttämään jalkapalloammattilaiselle sopivalta toiminnalta. En siis suostu näkemään Suarezia mediapelin uhrina, vaan mies on kaivanut kuoppansa pääosin yksin.

  40. albiceleste kirjoittaa:

    Mustista veljistä puheenollen, kyllä ilahdutti eilen tämä Sambia vs. Norsunluurannikko -finaali ACN:ssa. Sambian joukkue lauloi koko rankkarikisan ajan. Pitäisiköhän suomalaistenkin (ja englantilaisten) kokeilla tätä? Kaikki Valioliigan tähdet epäonnistuivat tavalla tai toisella, ja pieni sitkeä Sambia vei mestaruuden. Muutenkin ACN:ia on ollut ilo seurata.

    Onneksi Suarez-saaga unohtuu hetkeksi (ellei Luis taas kunnostaudu; ja Riba, ”pikku nököhammas” oli tarkoitettu ihan mukavaksi termiksi, onpa Luisia pahemminkin nimitelty) koska you know who tekee paluun sumujen saarille. Siitä saadaan monta juttua aikaiseksi.

  41. Mischa kirjoittaa:

    Jalkapallo onnistuu onneksi välillä nousemaan tällaisten uhmaikäisten valioliigatähtien oikuttelujen yläpuolelle.

    Viittaan tietysti Sambian voittamaan Afrikan mestaruuteen, jonka joukkue varmisti Gabonin Librevillessä, samassa kaupungissa, jonka edustalla Sambian maajoukkuetta kuljettanut lentokone syöksyi tuhoisin seurauksin mereen vuonna 1993. Hiljaiseksi vetää kyynistyneen aikuisenkin.

  42. Mikko kirjoittaa:

    @Leikkikalu:

    En nyt ole ihan varma, mitä haet Heyselin ja Hillsborough’n tapahtumilla Suareziin liittyen, varsinkin kun Hillsborough’stakin on jo yli 20 vuotta, mutta kommentoidaan nyt silläkin uhalla, että keskustelu karkaa tangentin suuntaan…

    Heyseliä ja Hillsborough ovat varsin erilaisia katastrofeja.

    Heysel:
    Liverpoolin fanit aiheuttivat onnettomuuden. Siihen edesvaikutti vahvasti lähes purkukuntoinen stadion. Kuolonuhrit syntyivät muurin sorruttua (eivät huligaanien suoraan aiheuttamina). Englannin ja Euroopan jalkapalloa vaivannut huliganismi ei todellakaan ollut vain Liverpoolin ongelma, vaikka joukkueen menestyksen takia he eniten englantilaisista faneista Euroopassa kiertivätkin.

    Hillsborough:
    Jo ns. Taylorin raportti, joka julkaistiin tammikuussa 1990, totesi ettei fanien käyttäytyminen aiheuttanut onnettomuutta; ei humalaiset, ei väärennetyt liput. Syynä olivat puutteellinen väkijoukkojen hallinta ja opasteet ja stadionin rakenteet. Käynnissä oleva puolueeton ns. Independent Hillsborough paneeli tutkii kaikki viranomaispaperit tapaukseen liittyen ja odotusten mukaan julkaisee tuloksensa tämän vuoden aikana.

    Fanien käyttäytymisestä tällä hetkellä voi käydä katsomassa tilastoja tästä raportista, joka listaa jalkapalloon liittyviä pidätyksiä ja porttikieltoja rikkomusten ja fanien kannattaman seuran mukaan: http://www.homeoffice.gov.uk/publications/crime/football-arrests-banning-orders/fbo-2010-11?view=Binary

    Liverpoolin fanit näyttäisivät tämän mukaan käyttäytyvän nykyään suhteellisen hyvin.

  43. TOT kirjoittaa:

    @Mikko: eihän tuo ole ”lähes” ylpeydellä, vaan ylpeydellä, vaikka virheeksi teon myöntääkin (niin kuin kaikki, varmasti, mutta hiton hyväksi virheeksi). Ja totta kai fanit pitivät teosta, minäkin, joka en edes kannata ManU:a, muistelen tuota potkua lämmöllä. Sen ainoa varjopuoli oli Cantonan kohtuuttoman pitkä pelikielto, mutta muistan hänen joskus sanoneen, että se teki hänelle hyvää, koska hän sai aikaa olla itsekseen. Voi olla, että tämä ei ole mikään ”oikea lausunto” vaan muistan tämän mainiosta ”Looking for Eric” -elokuvasta, jossa Eric Cantona esittää kuvitteellista Eric Cantona’ta.

    Lailla ja moraalilla on eronsa, ja tässä nyt keskustellaan juuri moraalista. Yksin FA:n tuomioilla ei perustella tekojen moraalista statusta. Kukaan täysipäinen, moraalisesti selkärankainen ei tule muistelemaan Suarezin tempauksia lämmöllä. Cantonan teoissa on moraali: joitain tyyppejä ei kaivata kentälle eikä sen laidalle. Se on vähän niin kuin tämä kampanja: kick racism out of football.

    Suarezin teot ovat vain niljakkaita, niissä ei ole mitään hyvää puolta, ei mitään moraalia ja ne innostavat ainoastaan sitä katsomoiden vastenmielisintä väkeä, mitä Cantona potki; Cantona taas on kuin toimintaleffan sankari tai lännenelokuvan sheriffi, joka on hyvien puolella kurittaessaan pahiksia, vaikka käyttääkin laittomia otteita.

    Ai niin, se Suarezin keskisormi faneille, kädellä peitellen ettei vain kukaan huomaa. Oijoi, olipa miehekästä. Mutta sitä voi verrata King Ericin kung-fuun, se vain häviää vertailussa kaikilta osin. Huutelussakin oli iso ero, muistaakseni tämä Crystal Palacen natsi-sekopääfani haukkui Cantona’ta kansalaisuuteen ja rotuun viitaten ja toivotti tämän takaisin kotimaahansa; Suarezille käsittääkseni huudettiin ”cheat, cheat, cheat…” aina kun hän koski palloon. Syy siihen on, että hän kalastelee pilkkuja, punaisia kortteja, ja muita edullisia tuomioita jatkuvasti. Eihän sitä kukaan kiistä, se mieshän filmaa treeneissäkin. Ei se kivaa ole, että hänelle huudetaan, mutta hänen kohdallaan aivan poikkeuksellisen oikeutettua kylläkin, ja paras lääke olisi, että hän lakkaisi huijaamasta.

    @albi: ethän vain viittaa Carlitos Teveziin, jota Mancini nyt epätoivoisena anelee takaisin Manchesteriin pelastamaan Cityn loppukautta?

  44. Ville kirjoittaa:

    Onpas täällä hienoa ja asiantuntevaa kommentointia! Kommentoin HS.fi:n kehitystiimin nimissä blogien löytymistä saitilta.

    Kuten Kristian jo kirjoitti, löytyy blogi mm. yläpalkista TEEMAT-navigaatiosta. Siellä se tosin viipyy vain sen aikaa, kunnes tuoreempi blogipostaus toisesta blogista sen syrjäyttää.

    Etusivulta blogin löytää myös sivun alalaidasta Mielipide-vertikaalista: http://i.imgur.com/iYOVF.png

    Samoin blogiin löytää urheilu-osastosta, http://www.hs.fi/urheilu/ Nosto löytyy oikeasta palstasta.

    HS.fi:n teemaosiot päivitetään vastaamaan uutta ulkoasua myöhemmin tämän vuoden aikana, jolloin blogitkin istuvat paremmin saitille. Uudistusta odotellessa kannattaa lisätä blogi kirjanmerkkeihin tai seurata Kristianin blogia vaikkapa HS.fi Jalkapallon Facebook-sivulla: http://www.facebook.com/hsfijalkapallo?sk=app_56625786785

    Ja nyt kun vauhtiin pääsin, niin kerrotaan vielä, että uudistuksen myötä HS.fi:n kirjautuneilla käyttäjillä on mahdollisuus seurata kiinnostavia aiheita, esim. http://www.hs.fi/urheilu/aihe/valioliiga/

    Yst.
    Ville Vihermaa
    HS.fi kehitys

  45. Leikkikalu kirjoittaa:

    @Mikko
    Kuten jo alkuperäisessä kommentissani totesin, en varsinaisesti halua avata Hillsborough-casea uudestaan. Siitä saatiin kesällä jo hyvä keskustelu aikaiseksi. Tarkoitukseni ei ollut suinkaan rinnastaa Suarezia suoraan tai välillisesti näihin kahteen tragediaan. Halusin vain tuoda esiin, että minua on jo pienestä pitäen aivopesty ennemmin vihaamaan kuin rakastamaan Liverpoolia. On siis mahdollista, etten ole häntä tai Liverpoolia kohtaan täysin objektiivinen. Olen pahoillani, jos en tuonut tätä riittävän selkeästi esille.

    Mitä Hillsborough Independent Paneliin tulee, tiedän, mikä se on, ja ajattelin vain tiedustella, onko sieltä tullut uutta tietoa sitten marraskuun, jolloin muistaakseni julkistettiin tieto, että Hillsborough’n uhreista olisi otettu kudosnäytteitä omaisten tietämättä. Tämä oli lähinnä heitto brittimediaa päivittäin seuraaville. Suomessahan tästä ei juuri uutisoida.

    Alleviivataan nyt vielä lopuksi, että pääpointtini oli kuitenkin se, että minusta Suarezin toiminta oli vähintäänkin epäurheilijamaista, ja toivon miehelle sanktioita.

  46. Mikko kirjoittaa:

    @TOT: Jep jep.

    Palatakseni Kristian alkuperäisen postauksen aiheeseen, tässä on eräs kirjoitus samoilla linjoilla: http://www.football365.com/john-nicholson/7517822/When-Did-Football-Become-So-Hysterical-

    ”This isn’t an argument for not having morals or standards, but rather for a more reasoned and proportionate response even to serious issues. If the non-delivery of a handshake drives you into a fit of rage, you’ve nowhere left to go emotionally when the really big profound stuff happens.”

  47. albiceleste kirjoittaa:

    @TOT, Teveziinpä hyvinkin. Ja Carlitosin kohdalla sitä kauhistunutta jeesustelua vasta onkin esiintynyt. ;)

  48. Riba de Sella kirjoittaa:

    @TOT, ei, ei se mua hämännyt.

  49. Isävalkku kirjoittaa:

    Enpä yleensä oikein jaksa tämäntyyppisiä ilmiöitä kovin paljon seurata, mutta turha niitä on jeesustelemaankaan lähteä. Valioliiga vain on tietynlaisen kehityksen huipulla. Kutsuttakoon sitä sitten vaikka huomiotaloudeksi.

    Miten nämä siten vaikuttavat lajiin? Ainakaan vielä eivät kovin paljon. Kristianin viittaukset showpainiin ovat vielä aika kaukana. Siellähän kaikki on järjestettyä, mutta futiksessa ei olla niin pitkällä.

    Tietynlainen eksploitaatio eli hyväksikäyttäminen, kyllä paistaa läpi. Aika monet Valioliigaan tulevat futarit eivät varmastikaan tiedä mihin joutuvat. Toisaalta ei seuroillakaan tunnu olevan mielenkiintoa puuttua asiaan eli palkata esim. mediavalmentajia pelaajien tueksi. Ulkopuolelta on aika vaikea sanoa mitä seurayrityksissä oikeasti ajatellaan. Valmentajat tuskin oikein osaavat tai tahtovatkaan tällaisia asioita käsitellä. Seurajohdosta ei oikein tiedä. Julkisuus- vai tuloshakuisuutta? Aika selvää on, etteivät tällaiset asiat joukkueen menestyksen mahdollisuuksia nosta. Olisiko siis show mennyt jo aavistuksen suoritusten edelle.

    Jonkinlainen isoveli ilmiökin tähän yhteyteen on jo syntynyt. Ennenhän ajateltiin, että kyse olisi siitä, että joku julkisen hallinnon taho olisi tämä isoveli. Siinä mentiin metsään. Isoveli ta sisko oletkin juuri sinä! Väistämättä tulee mieleen Stingin
    visionäärinen luonnehdinta tästä: Every breath (handshake)you take..

  50. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Ja niin on Tevezistä jo ekat otsikot vaikka mies vasta saapuu maahan tänään. :D

  51. mkfind kirjoittaa:

    Melkoista logiikkaa: hyppypotku katsojaa rintaan: hyvä juttu. Keskisormen näyttäminen katsojille: huono juttu. Jos logiikka jatketaan samalla järkevyystasolla, niin katsojan tappaminen se vasta sitten varmaan on oikea miehekkyyden korkein huipentuma, josta kuuluisi antaa välittömästi aatelisarvo ja parhaan pelaajan palkinto.

    Koko Suarez – Evra -jupakka oli jo muutenkin jotain niin käsittämätöntä. Käytännössä täysin sana sanaa vastaan tilanne, josta ei mitään ulkoista näyttöä löytynyt. Yksikään kenttää ympäröivistä kameroista ei tapahtumaa tallettanut. Evran joukkuetoverit eivät tapahtumaa havainneet. Silti tuomio menee sata nolla Evran eduksi ja yhtäkkiä Suarez on joku Julius Streicherin reinkarnaatio. FA ei ilmeisesti ole kuullut in dubio pro reo -periaatteesta.

    Maailmaa mullistavaa kättelyepisodia ei edes viitsi kommentoida.

  52. somebody think of the children! kirjoittaa:

    @mkfind,

    Suarez itse MYÖNSI tapahtuneen. Joten se ei ollut sana sanaa vastaan. Hän vain väitti tarkoittaneensa sitä ystävällisenä kaveruustervehdyksenä Evralle. Jep jep.

  53. albiceleste kirjoittaa:

    @TOT: Aivan oikeastiko pidät Cantonan väkivaltaista tekoa
    ”oikeuden jakamiseksi”, ja ”moraaliseksi” teoksi?

    TOT: ”Cantona on ryhdikäs mies, joka teki maagisia, yllättäviä temppuja pallon kanssa, ja jonka ”pahat teot” eivät olleet huijauksia: hän päinvastoin teki ne avoimesti ja ylpeänä. Hän oli monta kertaa vaikeuksissa, milloin solvatessaan valmentaansa julkisesti, milloin lyödessään joukkuetoveria, mutta hän teki nämä teot joka kerta ylpeästi, ei sikaillen, vaan jakaen oikeutta. Oliko hän oikeassa vai ei, se ei ole tässä keskeistä, vaan se, että hän osoitti taipumatonta moraalia. Hänen tekonsa olivat moraalisen suuttumuksen purkauksia, eivät ovelaa ja harkittua vilppiä.”

    Ei luoja mitä skeidaa.

  54. albiceleste kirjoittaa:

    *oikeuden jakamisena ja moraalisena tekona

    Ehkä myös itse lähdet öisin kalsarit ulkovaatteiden päällä jakamaan potkien oikeutta?

  55. Mikko kirjoittaa:

    @somebody think of the children!

    Suarez on myöntänyt käyttäneensä sanaa ‘negro’ kerran ja nimenomaan kaverillisessa merkityksessä. FA:n kuulemat espanjankielen asiantuntijat totesivat, että merkitys on todellakin kaverillinen, jos keskustelu on edennyt Suarezin väittämällä tavalla.

    Suarez ei ole myöntänyt käyttäneensä kyseistä sanaa 7 kertaa, kuten Evra hänen väittää tehneen, ja mistä FA hänet tuomitsi. FA:n kuulemat espanjankielen asiantuntijat totesivat, että Evran väittämällä tavalla keskustelu ja ‘negro’ sanan käyttö on rasistisesti loukkaavaa.

    Kummankaan osapuolen väitteitä ei kukaan muu suoraan vahvistanut. Tämän voi lukea siitä raportista.

    Suarezia ei tuomittu hänen oman todistuksensa perusteella vaan nimenomaan Evran väitteiden mukaan käydyn keskustelun perusteella.

    Juttu oli siis sana sanaa vastaan.

  56. Kristian kirjoittaa:

    Mikko:

    Tällainen kuva minullekin on syntynyt, olen raportin myös lukenut.

    Eli Suarez pitää tai on pitävinään Evraa valehtelijana.

  57. somebody think of the children! kirjoittaa:

    Mikko ja Kristian,

    Minusta tän homman tuomittavin juttu Suarezin kannalta oli se, että sekä Kuyt että Comolli muutti kertomustaan Suarezin tarinaan sopivaksi. Toinen väitti ymmärtäneensä mitä Suarez sanoi väärin hollanniksi, toinen espanjaksi. Tämä teki Suarezista epäluotettavan todistajan omassa jutussaan ja asetti kaiken mitä hän sanoi epäilyttävään valoon.

Kommentoi