Ei lahjamaaleja ja ainakin yksi tehty maali!

Kristian | Julkaistu 25. 8. 2011 14:33

Olen pyrkinyt blogissamme kirjoittamaan asioista, joista jotain tiedän ja ehkä ymmärränkin. Olen jäävi arvioimaan miten hyvin olen pyrkimyksessäni onnistunut, mutta nyt astun mainitun alueen ulkopuolelle. Pohtikaamme illan suurta ottelua Schalke – HJK. En Englannissa asuvana nähnyt ensimmäistä peliä edes telkusta.

Suomalaisjoukkueiden euromatseja olen toki viime vuosina seurannut niin pressikatsomoista kuin nettistriimeiltäkin. Ikimuistoisin paikalla nähty matsi on ollut Bangor – Honka, jalkapallokulttuurillisesti vaikuttavin kokemus lienee Partizan – HJK.

Jälkimmäisestä voi jotain poimia illan matsin ennakointiin. Klubi oli viimekesäiseen Partizan-otteluun epäilemättä niin valmis kuin mahdollista. Edeltävän illan harjoituksissa oli sopivan rento mutta keskittynyt meininki. Mutta se ei noissa olosuhteissa riittänyt mihinkään huomattavasti kovempaa joukkuetta vastaan. Paljon nähnyttä Muurisen Anaa eivät rujo Stadion Partizan ja Grobari-päädyn huuto-  ja buuausmyrsky hetkahduttaneet, mutta pelaajia kyllä.

Partizan sai tehdä ottelun alussa hyvin helpon maalin (löytyy täältä), ja siihen hyytyi loputkin itseluottamuksesta. Hiljattaisessa Dinamo Zagreb-otteluparissa Klubi pääsi kotonaan johtoon Alexander Ringin hienolla maalilla, mutta mitä tapahtui? Muuten erinomaisesti pelannut Rafinha sössi pallon omiin viitosdivaritason kosketuksella. Ei se ollut huonoa tuuria yhtään enempää kuin että hyökkääjä vastaavasta paikasta sössisi pallon kymmenen metriä ohi. Se oli huonoutta.

Klubilla ei kaikessa yksinkertaisuudessaan ole tänään varaa päästää yhtään lahjamaalia. Niin paljon parempi joukkue Schalke kaikesta huolimatta on. Veikkaan Schalken ilman lahjojakin tekevän kaksi tai kolme osumaa, neljäskin on todennäköisempi kuin nollille jääminen.

Mikä tarkoittaa, että Klubin on osuttava ainakin kerran ellei kahdesti. Uskon, että näin voi aivan hyvin tapahtua. Teemu Pukki tuntuu elävän flow-vaihetta. Hänellä on Espanjan-ajoiltaan kokemusta suurista ympyröistä, vaikka La Ligassa vain kertaalleen kentällä kävikin. Pukki ei suurista puitteista hyydy ja jos syötöt lähtevät oikea-aikaisesti voi hän juosta vastahyökkäyksistä läpiajoihin.

Brittiselostajat tapaavat sanoa, että ”game is getting stretched” silloin kun etäisyydet kasvavat ja hyökkäykset vellovat päästä päähän. Valmentajat yleensä kammoavat moista tilannetta, koska silloin peli on karannut heidän kontrollistaan. Illan ottelussa on kuvio kuitenkin sellainen, että jos joku peliä kontrolloi niin se on Schalke. Mikäli Klubi valuu liian alas ja jos pallonhallinta on liian ylivoimaisesti Schalkella niin noutaja tulee viimeistään väsymyksen muodossa.

Näppäimistön äärellä on helppo kannustaa olemaan rohkea, mutta tänään olisi Klubin pakko uskaltaa. Otetaan blogimme historian ensimmäinen taitoluisteluvertaus: tänään kannattaa Klubin yrittää kolmoissalchowia varmistelun sijaan ja jos kaadutaan niin sitten kaadutaan.

En usko, että Schalkella on ottelussa hirmuinen kiire kahden maalin tappioasemasta huolimatta. Jos kotijoukkue kykenee juoksuttamaan Klubin puhki jo avausjaksolla ja mahdollisesti iskemään siinä sivussa maalinkin ei jatkoonmenijästä ole epäselvyyttä.

Niinpä HJK ei voi olla, ei saa olla passiivinen. Ja jos rohkealla pelillä tulee takkiin vaikka 1-5, niin ainakin meikäläinen nostaa Analle ja Klubille hattua.

Lisäys: Moderoin eli hyväksyn kommentteja myös ottelun aikana, en aivan reaaliaikaisesti mutta säännöllisesti kuitenkin!

21 vastausta artikkeliin “Ei lahjamaaleja ja ainakin yksi tehty maali!”

  1. mikke kirjoittaa:

    Aikamoinen futiksen ”asiantuntija”, kun ei suomalaisen futiksen tärkeintä peliä sitten 1998 nähnyt edes televisiosta. Ehkäpä parempi laittaa tällaiset toimittajat johonkin jääkiekkolehteen.

  2. Kristian kirjoittaa:

    Mikke: ottelua ei ikävä kyllä televisioitu Britanniaan ja striimit toimivat tällä kertaa niin huonosti, että ei siitä mitään tullut.

    Tuosta tärkeimmästä pelistä sitten vuoden 1998 olen kyllä viime viikon matsin osalta vahvasti eri mieltä, ei Euroopan liigan tai sitä ennen Uefa Cupin viimeiselle karsintakierrokselle selviäminen nyt ihan ainutlaatuista ole. Klubi esim. pääsi vastaavaan vaiheeseen myös viime vuonna, enkä muista kenenkään väittäneen ensimmäisen Besiktas-ottelun olleen suomifutiksen tärkein peli 12 vuoteen tai edes vuoteen!

    Klubi pääsi näin pitkälle voittamalla Bangor Cityn, mikä (kaikella kunnioituksella Bangoria kohtaan) ei vielä itsessään ole aivan valtava saavutus.

  3. Minna kirjoittaa:

    Jos koko klubi saa flown päälle ja Schalke kipsaantuu niin voi tulla sensaatiotulos tyyliin 1-1, 2-2 tjsp. Tänään voi olla se mursun ja suomifutiksen iso päivä. Peukkuja pidetään ja toivottavasti mursu pitää litin penkillä!

  4. Harri kirjoittaa:

    Kristian: Matsi on ollut katsottavissa YLE areenalla jo viikon ajan.

  5. Kristian kirjoittaa:

    Harri:

    Kiitos, mutta toimii ainoastaan suomalaisella ip-osoitteella. Kyllähän noita pystyisi kiertämään ns. proxyjen kautta, mutten suoraan sanottuna osaa ja onhan moinen periaatteessa laitontakin. Vähintäänkin harmalla alueella toki liikkuu osa striimeistäkin…

  6. albiceleste kirjoittaa:

    Eipä tuota Areenaa voi ulkomailla katsoa. Kokemusta on.

    Mutta onnea matkaan HJK:lle.

  7. albiceleste kirjoittaa:

    … ja proxyja ei kannata käyttää, koska osa suljetuista voi olla luvattomasti murrettuja kotikoneita, ja osa avoimista taas saattaa napsia salasanoja jne.

    Streamit ovat välillä loistavia, välillä taas kaikki aivan kaameita, ja kaatuvat juuri kun tulee maali. Mutta koska mulla ei ole juuri nyt muuton jälkeen kaapelia (toivottavasti sitten ensi kuussa), streamien varassa mennään.

  8. Erkka kirjoittaa:

    Minnan viimeiseen toiveeseen täydestä sydämestä yhtyen!

  9. ismo123 kirjoittaa:

    Yksi hyväksi koettu streamisivusto on http://www.lshunter.tv/football-live-streaming-video.html

    Tuolta tuli eilenkin Arsenal-Udinese vahdattua. Näyttää olevan HJK:n matsi listalla. Pahoin pelkään, että Schalke tulee heiluttamaan verkkoa useammankin kerran, mutta vastahyökkäyksiin tulee varmasti olemaan mahdollisuuksia, mikäli eivät kuninkaansiniset heti alkuun kahta maalia tällää.

    3-1 voisi olla realistinen tulos.

  10. mikke kirjoittaa:

    Klubi oli Partizania ja Besiktasia vastaan surkea. Sen sijaan jo Zagrebia vastaan nähtiin, että pelissä on järkeä ja suomalaisittain pelataan hyvää jalkapalloa. Se ottelupari kaatui helppoihin virheisiin ja ehkä huonompaan latautumiseen kuin viikko sitten. Schalke-ottelu myytiin kuitenkin tuon jälkeen täyteen, vaikka liput olivat kalliita ja vastassa oli Bundesliigan suurseura, joten kyllä tuo oli erittäin tärkeä peli suomalaiselle futikselle. Jos siitä olisi tullut joku 0-5 tappio niin kansa olisi lähtenyt Urheilukatua pitkin suomalaista potkupalloa kiroillen, nyt kun tulikin voitto niin maassa on ollut viikon kestänyt futisbuumi.

    Se ottelu oli siis vedenjakaja ja siitä tuli mielestäni seurafutiksen tärkein peli sitten 1998 sen jälkeen, kun nähtiin, että liput menevät kaupaksi, vaikka maksoivat paljon.

    Ihmettelen, ettei suomalaislehdellä ole mahdollisuutta pitää urheilutoimittajiaan Helsingissä silloin harvoin, kun täällä on jotain merkittäviä otteluita. Sehän on kuitenkin suomalainen lehti. Ei silloin pidä olla minkään striimin varassa, kun Sanomatalolta ottelupaikalle on ehkä kaksi kilometriä.

  11. Kristian kirjoittaa:

    Mikke:

    En ole Hesarin toimittaja, vaan (kuten pärstäni alapuolella tässä blogissa lukee) Britanniassa asuva vapaa toimittaja. Hesarille olen aikojen saatossa tehnyt paljon töitä, mutta ei Hesari nyt erinomaisen ymmärrettävästi meikäläistä Helsingissä pelattavaan futismatsiin lähetä! :D

    Toimiva ja laadukas striimi illan otteluun on varmistettu keinoin joista ei tässä sen enempää. Ja jos Klubi lohkovaiheeseen menee, niin uskallan luvata blogimme olevan paikalla ainakin jossain vierasottelussa ja ehkäpä Stadikallakin.

  12. Kentsu kirjoittaa:

    Ehkä kutkuttava tunnelma ei ole välittynyt kunnolla Brittein saarille, mutta Suomessa on ollut todella paljon innostusta viime matsin jälkeen. En muista että suomifutiksesta oltaisiin koskaan puhuttu kaduilla ja baareissa niin paljon kuin nyt.
    Varsinkin kun on ollut näitä sopupelituomioita, sarjasta sulkemisia (TamU), maajoukkue on vaeltanut yössä, niin nyt vihdoin on jotain positiivista kerrottavaa suomalaisesta jalkapallosta! Olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä todellakin on suurin suomifutiksen ottelu vuosikausiin, vielä kun tavallaan toinen jalka on jo sisällä Eurooppa-liigassa.

    Edellisestä Schalke-ottelusta vielä: HJK tiivisti puolustustaan entisestään n 65 minuutin kohdalla. Ei väsymyksestä vaan siitä, että näin hyvää tulosta ei voitu pilata vierasmaalilla. Jos Muurinen ei olisi uskonut, että 2-0 riittäisi, hän olisi varmasti tehnyt vaihtoja aikaisemmin ja HJK olisi hakenut aggressiivisesti vielä sitä kolmatta osumaa.
    Sorsa ja Bah laidoilla, hirveän määrän juosseina, väsyivät selvästi, mutta muun joukkueen pelaamisessa ei näkynyt selvää väsymystä 85 min kohdalla. Ehkä kunto voi riittääkin tänään.
    Schalke vyörytti lopussa ja haki loppuvihellykseen asti maalia, mutta saivat ainoastaan yhden kulman.

    Viime vuoden Partizan-ottelu Belgradissa oli surkeaa katsottavaa, mutta tällä kaudella HJK on valmiimpi ja kokeneempi joukkue, takuulla tästä, sekä myös Zagreb-matseista on otettu opiksi.

    Tietenkin Schalke on erittäin hyvä ja taitava joukkue, mutta Bundesliigan yksi nuorimmista ja vielä kokematon, ja heillä ne paineet tässä ovat. En ihan aidosti usko, että Schalke tilaustyönä ja leikitellen mättää kolme tai viisi maalia vimmatusti taistelevaa Klubia vastaan. Puolustus on haavoittuvainen, ja vastaiskun paikkoja tulee. Kunhan kestetään se ensimmäiset 30 min.

    Olin vielä pari päivää sitten skeptinen, mutta nyt on usko kova. Tänään mennään periruotsalaisella positiivisella asenteella Eurooppa-liigaan!

  13. Rantala kirjoittaa:

    Osa saattaa nauraa arviolleni, mutta arvioin jo ennen kotipeliä, että HJK voittaa 2-0. Uskon, että jos HJK:n puolustus toimii, kuten ensimmäisessä osassa, ei Schalke tee maalin maalia. Tietenkin siihen tarvitaan myös ripaus onnea, mutta voittavalla joukkueella on aina myös onnea mukana.

    Uskon vakaasti, että peli päättyy 0-1 tai 0-2. Kolmea maalia klubi ei sentään tule tekemään. Toivottavasti pystyn jännitykseltäni katsomaan ottelun. Tuntuu, että tämäkin päivä olisi kestänyt jo kymmeniä tunteja.

    Ps. En ole Juho Rantala

  14. Isävalkku kirjoittaa:

    Matsin tärkeys korostuu kun Suomessa viime vuodet on ollut aika rämpimistä ja makeat voitot olleet kortilla.

    Tosi jännittävää nähdä kuinka peli lähtee kulkemaan. Schalkessa on ollut melkoinen karuselli pelaajien ja valmentajien suhteen ja suoritus rajusti vaihdellut. Kun on ollut haastava tilanne niin joukkuen on syttynyt ja kyennyt pudottamaan AC Milankin, mutta sen jälkeen otettu takkiin Bundesligan alakastin jengeiltäkin.

    Viime vuonna heillä liiga meni penkin alle, mutta
    Mestareiden liiga paremmin. Mitä jos nyt meneekin päinvastoin.
    Jotenkin on tutina, ettei joukkueelle nytkään täysin ehjää kautta synny. Ei tuo Raulin, Farfanin ja valmentaja Rangnickin suhdekaan aivan säröttömältä vaikuta. Myydä vai eikö myydä.
    Aikamoista paineistusta!

    Varmaan heillä nyt vaikeuksia asennoitua. Ovathan he omasta mielestään selviä ennakkosuosikkeja, mutta Helsingin tapahtumat varmasti kaihertavat. Odottavat, että HJK tänään pelkää ja puolustaa. Eihän sellaista vastustajaa vastaan oikein osaa syttyä!

    Toivottavasti HJK hyvällä itseluottamuksella osoittaa, ettei Helsingin peli ollut sattuma. Muutama henkinen tälli vastustajalle heti alkuun niin puoli peliä menee jo helpommin, kun joutuvat olemaan varpaisillaan.

    Kaikki on tänään mahdollista!

  15. Walter Hemming kirjoittaa:

    Tiedoksi ulkosuomalaisille että ottelu näkyy suorana WDR:n sivuilta. Muuallakin kuin Saksassa.

    http://www.wdr.de

  16. Kristian kirjoittaa:

    Fantastista HJK, eihän tässä usko näkemäänsä. Se pelätty sössitty maali päästettiin (sössijänä jälleen Rafinha), mutta Klubi teki mahtavan maalin.

    Ja tätä kirjoittaessa 2-1. Klubi kyllä päästää tässä pelissä yhteensä 4-5, mutta voi vielä’ tehdä sen tarvittavan 1-2. Mutta jos Schalke pääsee tilanteeseen jossa se menisi jatkoon niin homma vaikeutuu hirveästi…

  17. Preben kirjoittaa:

    Paikoista vaan pitäis Klubin tehdä maalit. Neljä selvää maalipaikkaa ollut. Paljon joutuu HJK rikkomaan.

  18. Gazza kirjoittaa:

    Mitä ihmettä tauolla oikein tapahtui? Toisen puoliajan alussa Klubi näytti vetäytyneen koko joukkue omalle kenttäpuoliskolle ja heti soi omissa, vaikkakin helppo pilkku olikin. Siihen sitten mureni koko homma. Miksi lähteä muuttamaan hyvin toiminutta taktiikkaa? Ei voi käsittää.

  19. Erkka kirjoittaa:

    Nyt on Kristian sen hatunnoston paikka. HJK:n energiat meni yksinkertaisesti eka puoliajan loistavaan taisteluun ja sitten tuli väsymys.

  20. hanna kirjoittaa:

    jospa vielä klubin pakit oppisivat puolustamaan….

  21. Isävalkku kirjoittaa:

    Eipä ollut Klubin päivä ja Schalken hyökkäys oli vahvassa vedossa. Monia tilanteita voisi jossitella, mutta eniten harmitti se kuinka takki auki klubi tuli peliin.

    Klubilla kurinalaisuus petti. Ensimmäinen puoliaika mentiin näyttävästi avoimin ovin ja klubi pysyi jotenkin mukana vaikka oli selvä, että moinen tapa oudossa ympäristössä syö tällaiseen tempoon tottumattomien pelaajien energiat.

    Toiselle puoliajalle tuli ilmeisesti käsky, että tiiviimpää puolustusta, mutta siitäkin tuli enemmän perässäjuoksua. Kun samalla oli jo kulutettu energiat menetettiin hyökkäyksetkin.

    Niinkuin usein käy, kesken pelin ei säätö enää onnistunut eikä ollut paluuta siihen alkuperäiseen ajatukseen tiiviimpi joukkuepuolustus/nopeat vastahyökkäykset.

    Vastustajalla meni toisinpäin. Onnistumiset ruokki toisiaan, eikä heidän huonosta puolustuspään pelaamisesta tullut Schalkelle oikeaa uhkaa.

Kommentoi