On aika palata arkeen, mikä tämän blogin osalta on kuitenkin juhlaa sekin (eli brittifutista). Sitä ennen vedetään Maltan-reissu lopullisesti pakettiin.
Itse peli oli sekava. Valehtelisin jos väittäisin saaneeni Suomen pelaamisesta selkeää kokonaiskuvaa – ensimmäiset puoli tuntia Suomi oli aivan sekaisin, ja tauon jälkeen runsaat vaihdot ja niiden mukanaan tuomat ryhmityksen muutokset usvasivat meikäläisen paperille rustaaman ryhmityskaavion yhä hämärämmäksi.
Sitä paperia oli erittäin vaikea saada pysymään paikallaan, stadionin piippuhyllyllä (jossa pressipaikat sijaitsevat) tuuli kuin mongolialaisessa elokuvassa. En ole koskaan ennen joutunut huolehtimaan siitä, että tuuli ei vie läppäriäni, mutta tulipa tämäkin koettua.
Ta’ Qalin stadion tai kansallistadion, kuinka vain, on kummallinen paikka. Sivurajasta pääkatsomon alimmalle riville on yli 20 metrin matka, ja kiitos katsomon loivuuden olisi pressipaikoilla tarvinnut teatterikiikareita. Yleisöä oli paikalla ehkä neljäsataa sielua, joten sitä typerämmältä tuntui katsoa peliä niin kaukaa.
Minkäänlaista internet-yhteyttä, langatonta sen paremmin kuin langallistakaan, ei stadionilla ollut. Kohta 30 vuotta vanha stadion on yhä keskeneräinen, sen uumenissa piileksii rakennustyömaita.
Mutta palataan pääasiaan eli otteluun. Tapanani on merkitä pelaajille plussia ja miinuksia ja näiden perusteella koota kokonaisarvosanat. Numeroarvioihin en lähde, koska ottelun luonne ja oma vähäinen ottelurutiinini (en ole viime vuosina juurikaan tehnyt otteluselostuksia) tekisivät arvosanojen antamisen vähän hassuksi.
Tiivistän kuitenkin parhaimman vaikutuksen tehneen pelaajan: Roni Porokara. Hän näytti mieheltä, joka osaa repiä rikki Maltan kaltaisia puoliammattilaismiesten kansoittamia joukkueita. Haastaa, haastaa ja ohittaa.
Malta-matsin aasinhattu menee Toni Kalliolle. Jos mies ei topparina pärjää varamiehistä Maltaa vastaan, niin eiköhän tuo ole aika selvä signaali karsintamatseja ajatellen. Eli Köpi laidalle tai ei mukaan ollenkaan, sellainen kuva matsista tuli. Eikä kyse ollut kommunikointiongelmista topparipari Moisanderin kanssa, Maltan hyökkäykset tulivat hitaasti ja ääni kantoi tyhjällä stadionilla.
Tiistain lehdistötilaisuuden annista on jäänyt mainitsematta ainakin päävalmentaja Baxterin kanta maalivahtitilanteeseen. Baxter näkee, että Suomen ykkösveskarin paikka on täysin auki ja peliesitykset ja -aika seurajoukkueessa ratkaisevat paljon.
Jos veikata pitäisi, niin tolppien välissä syyskuussa seisoo Peter Enckelman. Ei hänen urastaan legendaarista koskaan tullut, mutta senioriteettia ja tiettyä rutiinia Encksistä huokuu. Eräänlainen köyhän miehen jässi siis, ja todennäköinen valinta sen oikean jässin edelleen pysyessä sivussa maajoukkuetehtävistä.
Baxterilta toki olisi miltei valtiomiesteko, mikäli hän kykenisi maanittelemaan Jääskeläisen takaisin ruotuun.
6. maaliskuuta 2010 kello 23.39
Mielestäni olisi hyvä, jos suomalaisessa jalkapallouutisoinnissa olisi enemmänkin tuollaisia plus-/miinus-arviointeja tai arvosanoja pelaajista. Nykyisellään lehtien jutut esimerkiksi Veikkausliigapeleistä ovat aika tylsää ja väritöntä luettavaa. Ei niistä oikein saa mitään irti, kun kerrotaan vain jonkun pelaajan pelanneen hyvin tai tehneen maalin jne. Enemmän saisi olla kriittisyyttä pelaajien otteita kohtaan, kuten ylläolevassa jutussa. Lokaa vain omienkin niskaan, jos siihen on syytä! Vai onko meillä vain niin vähän asiantuntevia ihmisiä toimittajina, että tällainen ei yksinkertaisesti ole mahdollista.