Euroopan reunalla on pieni maa, jossa jalkapallo on vasta neljänneksi suosituin laji. Oman liigan taso on mitä on ja kaikki kynnelle kykenevät futaajat karkaavat ulkomaille pelaamaan.
Silti Irlanti on ollut 1990-luvun alun jälkeen kolmesti MM-kisoissa ja selvinnyt joka kerralla alkulohkostaan jatkoon. Tänään Irlanti taistelee kisapaikastaan Pariisin Stade de Francella.
Voisiko Suomi olla kuin Irlanti, menestyä futiksessa epäsuotuisista lähtökohdista huolimatta? Yhtymäkohtia mailla nimittäin on riittämiin, ainakin pintapuolisesti tarkastellen.
Suomen katsotuin ja seuratuin laji on jääkiekko, peli jota pelataan tosissaan kourallisessa maita. Irlannissa vahvassa asemassa on rugby, globaalisti toki jääkiekkoa suurempi urheilumuoto mutta samaan pienten lajien kategoriaan menevä peli yhtä kaikki.
Suomessa on pesäpallo, irlantilaisilla gaelilainen jalkapallo ja hurling. Ensinmainitusta on kuullut noin promille maailman ihmisistä, jälkimmäisistä ehkä pari prosenttia. Silti ne ovat kotimaissaan suosittuja pelejä.
Vaan nyt tulee se suuri erottaja. Rugby, gaelilainen jalkapallo sekä se toinen kansallislaji hurling ja futis ovat kaikki Irlannissa huimasti suositumpia kuin kiekko, pesis ja futis Suomessa.
Olin helmikuussa Dublinin Croke Parkilla työasioissa katsomassa, kuinka Irlanti MM-karsinnoissa voitti Georgian maalein 2-1. Talvisessa viimassa pelattua ottelua seurasi loppuunmyydyllä stadionilla 60 000 katsojaa, halvimmat liput maksoivat kuulemma 50 euroa.
Neljä päivää aiemmin (ihmettelin muuten, että Fifa sallii moisen) oli Irlannin rugbyjoukkue kaatanut samalla stadionilla väkivahvan Ranskan. Loppuunmyydylle Croke Parkille mahtui tuolloin 79 000 ihmistä, koska jalkapallo-otteluissa kielletyt seisomakatsomot olivat käytössä.
Eivätkä rugby ja futis ole mitenkään päin Irlannin suosituimpia yleisölajeja – gaelilaisen jalkapallon kokonaiskatsojamäärät ovat tuplasti suuremmat kuin futiksella, ja myös hurling menee edelle.
Nämä luvut ja paljon muuta löytyvät Irlannin kulttuuri- ja urheiluministeriön selvityksestä. Niille, jotka eivät 78-sivuista pdf-asiakirjaa jaksa kahlata läpi voin tiivistää sen sisällön näin suomalaisnäkökulmasta: Urheilun seuraaminen ja harrastaminen on Irlannissa aivan he-le-ve-tin paljon suositumpaa kuin Suomessa.
Irlantilaiset ovat ratkaisevasti kovempaa urheilukansaa kuin suomalaiset? Paljon mahdollista, mutta taustalla on muutakin.
Dokumentista löytyy nimittäin suomalaista urheilumiestä hätkähdyttävä tieto: Irlanti nimittäin käyttää vuosittain 180 miljoonaa euroa kansallisen lottoarvonnan tuottoja irlantilaisen kilpa- ja harrasteurheilun tukemiseen.
Se on tuplasti enemmän kuin summa, jonka opetusministeriö Suomessa veikkausvoittovaroista liikunnalle ja urheilulle kokonaisuudessaan osoittaa (summa vuonna 2008 oli 87 miljoonaa ja lisäksi 17 miljoonaa tukea kunnille). Suhteellisesti ero on vielä suurempi, Irlannissa kun on asukkaita miljoona vähemmän kuin Suomessa ja valtionbudjetin loppusumma myös merkittävästi pienempi.
Ei raha kaikkea ratkaise, mutta jos valtio Suomessa tukisi huippu- ja harrasteurheilua Irlannin tapaan, niin kyllä mekin olisimme noilla osa-alueilla kokoamme suurempia, pieni pohjoismainen suurvalta.
En ole muuten koskaan tajunnut, miksi OPM:n ei tulisi tukea huippu-urheilua. Taiteen ja kulttuurin, jota veikkausvoittovaroista tuetaan urheilua ja liikuntaa enemmän, tuista suuri ellei suurin osa menee ammattimaiseen tekemiseen. Käsittääkseni esimerkiksi suurimman tukikohteen eli Kansallisoopperan toiminnasta on harrastepohjainen kansalaistoiminta kaukana,
Olemme eksyneet vähän sivuun blogimme varsinaisesta aihealueesta. Koko pohdinta lähti siis siitä, miksi Irlanti on jalkapalloilussa niin hyvä, ja laajeni kysymykseksi siitä, miksi urheilu ylipäätään on Irlannissa niin suosittua.
Löytyi ainakin yksi vastaus, raha. Irlannin futismaajoukkuetta valmentaa Giovanni Trapattoni ja Suomea Stuart Baxter. Se, että Trapattoni on takuulla monta kertaa kalliimpi ei tee hänestä automaattisesti parempaa, mutta vihjaa kovasti siihen suuntaan.
Rahalla saa monia asioita ruohonjuuritasolta huipulle. Se, että Suomi ei ole nykyistä kovempi urheilumaa on myös poliittinen päätös.
18. marraskuuta 2009 kello 17.30
Mielestäni….Se että pienestä pitäen kannatetaan omaa seuraa isän jalanjäljissä oli laji mikä tahansa, on se mikä tekee urheilukulttuurin perustan. Se seuraa aikuiseksi kasvamisen myötä automaattisesti mukana politiikkaan jossa sitten päätetään määrärahoista yms.
Sitä ei täällä ole!
18. marraskuuta 2009 kello 18.04
Aamen. Suomessa liikunnan ja urheilun tukeminen on järkyttävän heikkoa aina mitättömän vähäisestä koululiikunnasta huippujen valmennukseen asti. Esimerkkinä Risto Ulmalan jääminen tuen ulkopuolelle 90-luvulla aktiivina ja saman miehen toimiminen Suomen ykkösjuoksijan valmentajana ilman palkkaa. Urheilupolitiikkaan taas tuhlataan valtavat määrät rahaa. Montakohan tuhatta euroa se maalaus Pekka Hämäläisestäkin maksoi juhlatilaisuuksineen päivineen.
18. marraskuuta 2009 kello 20.57
Kyllähän Suomi on aivan he-le-ve-tin paljon kovempi urheilumaa kuin Irlanti, all-time olympiamitaleissa hakkaamme saarelaiset 450-23. Suomen huippu-urheilu on erittäin laajapohjaista, vähintään kohtalaista menestystä tulee lajissa kuin lajissa.
Suomi on myös niiden harvojen maiden kastissa, jossa talviurheilu haastaa kesälajit tosissaan, ellei jopa ole lähempänä kansakunnan sydäntä. Jalkapallon asema ei ole helppo, mutta olosuhteisiin satsaamalla suosituimman joukkuelajin paikka on mahdollista saavuttaa.
Irlannin näen urheilussa tyypillisenä Kansainyhteisö-maana (vaikka ei jäsen olekaan), jossa lajikirjo on jotenkin ”sisäsiittoinen” ja uusien lajien esiintulo on äärimmäisen vaikeaa (näkyy myös mediassa). Tähän tietysti liittyy vahvempi perinne seurata omaa lajia/joukkuetta isältä pojalle -hengessä. Ja futiksessahan nuorten lupaavien irkkupelaajien luonnollinen tavoite on Englannin valioliiga tai Championship, johon heitä myös auliisti värvätään (heitähän ei taideta aina edes pitää ulkomaalaisina pelaajina?).
Suomalaiset ovat täysin hemmoteltuja ja kynnys lähteä katsomaan urheilutapahtumia on korkea, vain odotettavissa oleva menestys saa liikkeelle. Ja mainittu kiinnittyminen omaan seuraan on luvattoman heikkoa, erityisesti futiksessa, jossa vanhat perinneseurat ovat jossain vaiheessa hukanneet oman kantajenginsä – seuroja johdettu lyhyen ajan taloudelliset intressit edellä?
18. marraskuuta 2009 kello 22.08
Kyllähän rahalla jotain laatua saa. Trapattoni on voittanut 21 titteliä valmentajana. Esim. MM-karsintavastustaja Ranskan valmentaja Domenech on voittanut vain yhden, nimittäin Ranskan kakkossarjatason Lyonin valmentajana 20 vuotta sitten. Baxterista nyt ei edes kehtaa puhua tässä yhteydessä. Eikä irlanti ole tietääkseni ainoa piskuinen futismaa, joka on hakenut menestystä panostamalla kunnolliseen valmentajaan. Suomalaiset tarvitsisvat valmentajan, joka valaa joukkueeseen itseluottamusta. Voittavan valmentajan. Åge Hareide?
19. marraskuuta 2009 kello 0.28
Suomen ”ongelma” on, että harrastettujen lajien valikoima hillittömän leveä. Ainoa maailmalla vähän isompi laji, jota Suomessa ei juuri harrasteta taitaa olla rugby. Muuten löytyy kaikkea futiksesta biljardiin. Ja hyvin monessa menestytään, jos nyt ei aivan maailman terävimmässä kärjessä ollakaan. Jos otettaisi kaikkien lajien maaottelu, niin Suomi kisaisi siellä huomattavasti isompien maiden kanssa tasoissa. Esim. Suomi-Norja yleisurheilumaaottelussa ei ole järkeä, koska tuo rikkaampi ja samankokoinen maa ottaisi siinä pataan niin, että soi. Siksi siinä kisataan tuplasti isomman Ruotsin kanssa.
19. marraskuuta 2009 kello 0.43
Vieläkin parempi kysymys olisi: Jos Suomi olisi kuin Slovenia. Kahden miljoonan asukkaan Slovenia päihitti Venäjän ja on aiemminkin vuonna 2002 ollut MM-kisoissa.
Mitä voisimme siis oppia näin upealta maalta?!
19. marraskuuta 2009 kello 0.52
Jep, Slovenia meni ja tiputti Venäjän joka oli molemmissa Suomea vastaan pelaamissaan otteluissa ylivoimainen.
Irlannilla, joka oli tänään selvästi parempi kuin Ranska, kävi puolestaan tolkuttoman huono säkä. Ranskan jatkoajalla tekemässä voittomaalissa Henry käytännöllisesti katsoen kantoi kädessään pallon maalille ja tilanne alunperinkin syntyi kahden Ranskan pelaajan oltua selkeästi paitsiossa. Kaksi perättäistä tuomareiden nukahdusta tuhosi Irlannin unelman.
Zogilta muuten varsin miettimisen arvoinen pointti. Sen verran kuitenkin tarkennettava, että kyllä globaalisti todella suuriakin lajeja joita Suomessa ei käytännössä harrasteta sentään löytyy, kriketti tulee ensimmäisenä mieleen.
19. marraskuuta 2009 kello 1.09
En tiedä, mitä tarkoitat futissuosiolla kun et sitä tarkemmin määrittele, mutta Irlannin pääsarjahan on katsojaluvuissa kyllä Veikkausliigaakin perässä. ”Suurseura” Bohemiansin kausikeskiarvo taisi olla 2200.
Maajoukkuetta käy katsomassa paljon väkeä, mutta vaikea lie sanoa, paljonko nämä Suomi-Venäjät vetäisivät, jos olisi samankokoinen stadion kuin Croke Park (jossa tosin jalkapallo ja rugby ovat vain evakossa, Lansdowne Roadhan on ollut paljon pienempi). Muutenhan nämä ovat kovasti identtisiä tarinoita, jotka luovat kyllä uskoa että ehkä vielä Suomessakin… vaan kyllä se Trapattoni-Baxter ainakin nyt aika ratkaisevalta erolta vaikuttaa.
Gaelilainen jalkapallo ja hurling ovatkin sitten jotain ihan muuta. Ei taida pesäpallo ”ihan” suosiossa pärjätä.
19. marraskuuta 2009 kello 1.30
Tuntematon:
Jep, jos pesiksen Itä-Länsi-matseja ja pudotuspelejä pelattaisiin loppuunmyydyllä 80 000 hengen megastadionilla (Croke Park on Euroopan neljänneksi suurin stadion) niin silloin laji olisi yleisömäärillä verrattuna gaelilaisen jalkapallon ja hurlingin tasolla.
Irlannin liigaa olen käynyt katsomassa, ja ottelutapahtuma on tosiaan jokseenkin saman oloinen kuin Suomessakin. Tässä esimerkin vuoksi kuva, jonka räppäisin kauden 2007 päätöskierroksen merkityksettömässä (ja nollakelissä pelatussa!) ottelusta Shamrock Rovers – Waterford United. http://tinypic.com/r/315fltx/6
Futiksen suosiolla Irlannissa tarkoitin esimerkiksi sitä, että vaikea olisi nähdä Suomen A-maajoukkuepelin Georgiaa vastaan myyvän 60 000:tta minimissään viidenkymmenen euron lippua kylmällä kelillä. Tämä siis ajatusleikkinä, että meillä moinen stadion olisi.
19. marraskuuta 2009 kello 2.54
Täyttä asiaa jälleen kerran! En enempää ota kantaa Suomen ja Irlannin vertailuun, mutta taitaa fudis menestyksen syy löytyä ym. brittisarjojen läheisyydestä. Muistan hämärästi Kristianin jutun olisikohan ollut Forum 24:sta:”Suomalaiset menkää Englannin 4. pelaamaan”. Oletan, että muistikuva korjataan oikeaan suuntaan, heh.Pitänee tehdä empiiristä tutkimusta viikonlopun Belfast reissulla Vihreän saaren urheiluhulluudesta!
Jossainhan kuitenkin Suomen urheilussa ollaan menty metsään! Mainittu mitallitaulukko ei enää näytä niin mairealta jos skaalaa pienennetään vaikka Soulin 88 kisoista alkaaan. Julma totuushan on se, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Suomalainen urheilu on laskusuunnassa ja menestys on pitkälti yksilöiden omien henkilökohtaisten (rahallisten) uhrauksien takana, eikä valtiolata saadun tuen. Vaikka varmasti kaikki pelimarkat ovat saaneet hyvän kodin oopperatalon kesteiltä ta kesäteattereiden makkaranhajuisista katsomoista. Poikkeuksena luonnollisesti jääkiekko ja jalkapallo, jotka ovat ottaneet aimo harppauksen eteenpäin, vaikka tuntuu että fudkiksessa ollaan junnattu paikallaan jo pidempäänkin. Hyvää kannattaa odottaa…
19. marraskuuta 2009 kello 10.23
Irlantia kyllä auttaa futiksessa se, että Englannista löytyy lukematon määrä ihan hyviä pelimiehiä, joilla vähintään yksi isovanhemmsita on vihreältä saarelta. Kun mahdollisuudet Englannin maajoukkueeseen ovat menneet, alkaa Irlannin edustaminen kummasti kiinnostaa, vaikka siteet sinne olisivatkin ohuet. Skotlannissa on osittain sama ilmiö, tosin osa Celticin (tai Celtic-taustaisista) pelaajista on perinteisesti valinnut Irlannin, vaikka olisivat mahtuneet Skotlanninkin maajoukkeeseen. Jatkossa varmaan Irlanti kiinnostaa yhä enemmän, kun skottien oma maajoukkue on vapaassa pudotuksessa. Joka tapauksessa Irlannin maajoukkeen valitsijoilla on kyllä paljon enemmän vaihtoehtoja kuin Suomen vastaavilla.
19. marraskuuta 2009 kello 14.07
Kertakaikkisen mielenkiintoinen teksti ja täyttä asiaa!
Tämä olisi pitänyt julkaista jossain lehdessä.
19. marraskuuta 2009 kello 18.49
Mità tekemistà Fifalla on rugby-matsien sallimisessa Croke Parkin stadionilla ”(ihmettelin muuten, että Fifa sallii moisen)”? Croke Parkissa ei ennen viime vuotta pelattu yhtàkààn jalkapallo-ottelua, sillà jalkapallo ei ole perinteisesti irlantilainen laji. Samasta syystà ei siellà ole rugbyakaan kovin kauaa pelattu. Croke Park on Dublinin suurin stadion, mutta perinteisesti sallittu vain Gaelic-lajien kàytòòn. Landsdown Road on jalkapallo stadion ja RDS Rugby stadion.
19. marraskuuta 2009 kello 18.56
Yhteiskunnan tuki on paikallaan sellaiselle liikunnalle joka ylläpitää ihmisten terveyttä ja tarjoaa virikkeitä ja tätä kautta tuo hyvinvointia koko yhteisölle.
Huippu-urheilu on liiketoimintaa eikä sitä tule tukea mistään julkisista varoista tai veikkausvaroista yhtään. Se pärjää kyllä sponsorituella; jos ei pärjää, kuolkoot pois.
Itse asiassa huippu-urheilulle voisi asettaa haittaveron. Sellaisia puuhataan nyt heppoisemminkin perusteluin kuten uskotellun ilmastomuutoksen varjolla. Sopupelit ja muu kähmintä, doping joka vie jopa hautaan, lasten kehitystä haittaava kilpailu-uralle tähtäävä harjoittelu-elämäntapa, joidenkin urheilijoiden suhteettomat palkat jne. ovat lieveilmiöitä jotka liittyvät juuri siihen, että suurten katsojamäärien lajeissa liikkuu uskomattoman paljon rahaa.
19. marraskuuta 2009 kello 19.13
Elina:
Yleensä Fifa / Uefa edellyttää, että MM- tai EM-karsintaottelun stadion pyhitetään muilta suurtapahtumilta tietyksi varoajaksi ennen ottelua. Tässä tapauksessahan kävi niin, että stadionilla pelattiin yhtä englantilaista lajia (rugby) lauantaina, ja toista (futis) keskiviikkona. Futiksen ja rugbyn uusi pyhättö Aviva Stadium valmistuu ensi vuonna. http://en.wikipedia.org/wiki/File:Aviva_stadium_under_construction.jpg
hv: Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltää, mutta vastaavalla logiikalla ei Suomessa olisi kansallisoopperaa, -teatteria, maakuntien kaupunginteattereita tai juuri mitään ammattimaista kulttuuritoimintaa. Esimerkiksi Lontoossa näyttämötaide on juurikin liiketoimintaa, samoin kuin futis ja moni muu asia. Mutta pienissä maissa, kuten Suomessa ja Irlannissa, nämä hommat tarvitsevat julkista tukea.
Suomessa on tehty poliittinen valinta, että ammattikulttuuri on tärkeämpää kuin ammattiurheilu. En sano, että valinta on väärä, mutta on syytä tiedostaa kyseessä olevan nimenomaan valinta.
20. marraskuuta 2009 kello 0.06
MOT, olen aivan samaa mieltä. Suomen lupaukset menevät yleensä Ruotsiin, Irlannin lupaukset Englantiin, missä sopeutuminen ei välttämättä ole niin kovin vaikeaakaan irkuille. Tämä lienee päätekijä pelaajien kehittymisessä kovemmalle tasolle.
Trapattoni tuo sitten maajoukkueeseen muhkean lisän. Jos katsoi keskiviikon peliä Ranskaa vastaan, niin eihä kukaan Irlannin pelaajista olisi varmaan mahtunut Ranskan joukkueeseen. Silti Irlanti oli parempi ja olisi ansainnut päästä vähintään niihin pilkkuihin. Penkiltä voi ratkaista matseja: Trapattoni hakkaa Domenechin mennen tullen. Irlannissa pelattu karsintapeli oli muuten ainoa matsi, minkä Domenech on voittanut Trapattonia vastaan. Ja aika ”episjengit” oli.
20. marraskuuta 2009 kello 15.20
”Ranskan jatkoajalla tekemässä voittomaalissa Henry käytännöllisesti katsoen kantoi kädessään pallon maalille ja tilanne alunperinkin syntyi kahden Ranskan pelaajan oltua selkeästi paitsiossa.”
Ettei vain olisi Englannissa vietetty aika aiheuttanut liiallista uutisten värittämistä (Englannissahan koko lehdistö on ns. karnevaalilehdistöä).
Ensinnäkin tilanteessa oli paitsiossa vain yksi pelaaja (Squillaci), eikä hänkään aivan selvästi, koska toinen jalka oli vielä paitsiorajalla tai sen toisella puolen. Squillaci ei myöskään koskenut palloon missään vaiheessa. Toki voidaan silti keskustelaa siitä, vaikuttiko hän peliin, sillä hän tavoitteli palloa kyllä.
Toisekseen Henry ei ”kantanut palloa maalille”, kädellään, vaan se kimposi hänen käteensä ja kädestä maalille. Tämä näkyy hyvin vihaisen irlantilaisfanin videosta, jossa hän syyttää Henryä huijariksi:
http://www.youtube.com/watch?v=ic977f9bV2o&feature=related
Videosta näkee (ainakin minä näen), että Henry itsekin yllättyy pallon osuessa hänen käteensä ja vetää käden pallosta pois päin kontaktin tapahtuessa yrittää seuraavaksi jatkaa palloa eteenpäin jalallaan. Kaukana siitä, että Henry olisi ”kantanut pallon maalille”.
Tokihan saadaan aikaiseksi paljon räväkämpiä juttuja, kun puhutaan pelaajan kantaneen pallon maalille kuin jos sanotaan rehellisesti sen kimmonneen yllättyneen hyökkääjän kädestä. Maali olisi tietysti pitänyt hylätä, mutta Kristian liioittelee aika roimasti.
Kristian sentään puhuu tuomarivirheestä. HS:n virallinen urheilutoimittaja Jarmo Färdig on päivän kommentissaan aivan pihalla. Hän väittää Henryn sanoneen ettei kadu filunkiaan. Mitäs Henry oikeasti sanookaan tapahtuneesta:
«Oui, il y a main, mais je suis pas l’arbitre. Toto (Squillaci) va à la lutte de la tête, je suis derrière deux Irlandais, la balle rebondit et elle tape ma main. Bien sûr, je continue à jouer. L’arbitre ne siffle pas main, mais je ne peux pas dire qu’il n’y a pas main.»
Eli suomeksi: ”Kyllä, se on käsi, mutta minä en ole tuomari. Squillaci käy päätaistelua, minä olen kahden irlantilaisen takana, pallo [i]kimpoaa ja osuu käteeni.[/i] Totta kai, minä jatkan pelaamista. Tuomari ei vihellä kättä, mutta en minä voi sanoa, etteikö se olisi käsi.”
Aivan liikaa keskustelua on syntynyt englantilaismedian huonon käännöksen takia. Jotkuthan ovat kääntäneet Henryn sanoneen ”totta kai pelasin pallon keskelle”, kun hän sanoi ”totta kai jatkoin pelaamista” ja myöhemmin, eri kohdassa että pallo pakostakin palasi keskelle (mutta ei, että hän olisi tarkoituksella pelannut sen keskelle). Tokihan Henry sanoi englanniksikin ”I didn’t do it on purpose” (en muista oliko tämä aivan tarkka sanamuoto), mutta se on jäänyt vähemmälle huomiolle mediassa.
Henry ”ei kadu filunkia”, koska hän ei, ainakaan omien sanojensa mukaan huijannut tarkoituksella. Toki voimme keskustella siitä valehteliko Henry ja ohjasiko hän pallon sittenkin tarkoituksella keskelle kädellään. Me voimme keskustella monista muistakin asioista, kuten siitä, rikottiinko Squillacia tilanteessa (hän ei pääse päineen väliin, koska hänet vedetään kädestä ja niskasta maahan). Kolme asiaa on kuitenkin selvää: 1) tilanteessa ei ollut ”kahta pelaajaa selvästi paitsiossa”; 2) Henry ei ”käytännöllisesti katsoen kantanut kädessään palloa maalille”; 3) Henry ei jälki käteen sanonut harjoittaneensa vilppiä katumatta sitä.
Moralisointi voitaisiin lopettaa jo. Tapa, millä Ranska meni jatkoon, oli huono eikä siitä ole iloinen kukaan, ehkä vähiten ranskalaiset itse, jotka eivät olisi tahtoneet nähdä Ranskan menevän jatkoon näin. Itse asiassa monet toivoivat että Ranska mielummin ei olisi jatkanut lainkaan, oltaisiin samalla päästy eroon vihatusta Domenechistakin.
Henryn moraalin sijasta tilanteessa kuitenkin on kysymys tuomarin pätevyydestä, joka oli poikkeuksellisen huono (ja jos jompi kumpi pitää sulkea pois MM-kisoista, kuten monet netissä vaativat, niin se on tuomari Martin Hansson). Hän oli sijoittunut surkeasti: avustavalla erotuomarilla ei ollut mitään mahdollisuuksia nähdä tilannetta, erotuomarin olisi pitänyt sekä asettua niin, että olisi nähnyt tilanteen että kysyä Henrylta. Trapattoni sanoi olevansa varma, että jos tuomari olisi kysynyt Henrylta, tämä olisi sanonut rehellisesti sen olleen käsi. Trapattoni onkin raivoissaan tuomarille, koska tämä epäröi tilanteessa, mutta ei silti käynyt kysymässä Henrylta.
Nyt kerrankin sitten pientä ymmärrystä tuomarillekin. Pierre Ménès tekee hyvän huomion: vain vähän aiemmin Ranskalta oltiin hylätty pilkku ja maali. Molemmat hylättiin aivan oikein, mutta tuollaiset tilanteet tuovat tuomarille paineita hyväksyä seuraavan tilanteen. Niinpä Ménès ymmärtää tuomarin ratkaisua, vaikka se olikin väärä (ja kahdessa edellisessä tilanteessa oikea).
20. marraskuuta 2009 kello 15.29
Kiinnostavimmat kommentit tuohon Gallasin maaliin tulivat toki Roy Keanelta. Hänellä on hieman vähemmän sympatiaa Irlannin valituksia kohtaan. Nappaan tämän guardianilta:
Keane pointed out that controversial decisions also went Ireland’s way in the qualifying campaign, not least a harsh penalty award against Georgia which helped them claim a 2-1 qualifying win in February. ”Ireland had their chances in the two games [against France], and they never took them,” he said. ”But it’s the usual FAI reaction – ‘We’ve been robbed, the honesty of the game.’ There was one match against Georgia where Ireland got a penalty and it was one of the worst decisions I’ve ever seen which changed the whole course of the game. I don’t remember the FAI after the game saying we should give them a replay.”
Talking about France’s winner, Keane laid the blame on Ireland’s defence rather than Henry, who handled the ball before crossing for William Gallas to head in. ”I’d focus on why they didn’t clear it,” he said. ”I’d be more annoyed with my defenders and my goalkeeper than Thierry Henry. How can you let the ball bounce in your six-yard box? How can you let Thierry Henry get goal-side of you? If the ball goes into the six-yard box, where the hell is my goalkeeper?”.
http://www.guardian.co.uk/football/2009/nov/20/roy-keane-ireland-thierry-henry
Näinhän se on. Silloin valitetaan, kun koetaan vääryyttä. Mutta vain silloin. Tosin, Ranskan futisliitto halusi myös uusintaottelua tässä tapauksessa. Olen kyllä samaa mieltä Kombouarén kanssa siitä, että on tekopyhää puhua uusintaottelusta, kun sellaista ei voida kuitenkaan pelata.
20. marraskuuta 2009 kello 17.54
Sweet and tender hooligan: Toki tuossa kommentissani oli väritystä, tuskin kukaan sen lukenut kuvainnollisesti ajatteli Henryn kantaneen palloa kädessään. Kirjoitin kommentin välittömästi matsin jälkeen hivenen kiihtyneessä mielentilassa (koska olisin suonut sympaattisen Irlannin, joka oli ottelussa parempi joukkue, menevän jatkoon).
Henryn kommentit ovat ristiriitaisia: Jos pallo pelaajan odottamatta kimposi hänen käteensä ja jos käsi oli luonnollisessa peliasennon mukaisessa asennossa, niin kyseessähän ei olisi ylipäätään ollut rike eikä mitään tuomarivirhettä olisi tapahtunut. Mutta tätä tuskin juuri kukaan väittää? Mielestäni tilanne, vaikka muuten erilainen onkin, vertautuu Maradonan legendaariseen Jumalan käsi -maaliin.
Siinähän Maradona ponnistaa palloon maalivahdin suuntaan oleva käsi ylhäällä (normaali suojautumisreaktio, kuten jokainen joskus pelannut tietää) ja pallo kimpoaa hänen kädestään maaliin. Silti Maradona uskoakseni teki tuon tahallaan (vaikkakaan ei välttämättä tiedostavalla tasolla, siis rationaalisen päätöksen kautta), pelaajan selkäytimestä tuli käsky joka piti huolen että käsi oli oikeassa paikassa ja asennossa. Ehkä refleksi olisi paras ilmaisu kuvaamaan Maradonan ja Henryn toimintaa, mutta käsivirhe yhtä kaikki. Tiedän, tahallaan tekeminen ja refleksi eivät ole samoja juttuja, mutta en nyt osaa paremmin itseäni tässä asiassa ilmaista,
Siinä sweet and tender hooligan on kiistatta oikeassa, että vain yksi pelaaja oli tilanteessa selkeästi paitsiossa. Käytän sanaa selkeästi tässä siinä viitekehyksessä, että tuolla tasolla tuollaiset paitsiot kyllä yleensä liputetaan, mutta ihan inhimillisistä syistä tietty prosentti toki jää liputtamatta.
Kaikilta muilta osin olen hooliganin erinomaisista pointeista ja huomioista samaa mieltä. Vaikka tuomarit eivät sitä koskaan myönnäkään (eivätkä välttämättä omassa toiminnassaan edes tiedosta), niin totta kai ratkaisuihin vaikuttavat aiemmat tilanteet – kahden siinä ja siinä -viheltämättä jättämisen jälkeen saattaa kolmannesta tilanteesta tulla pilkku höyhenenkevyesti. Joskus tällainen prosessi on ratkaissut MM-finaalinkin (1990).
20. marraskuuta 2009 kello 19.06
Näinhän se on, ettei uusintaottelu ole mahdollinen. Mitä siitä seuraisikaan, jos jokaisen tuomarivirheen jälkeen hävinnyt vaatisi uutta peliä? Mutta helpostihan sitä alkaa tuollaisen tapauksen jälkeen vaatia älyttömiäkin, kiihdyksissään tai sitten irtopisteiden keräämiseksi kuten seuraavassa blogipostauksessa arveltiin.
Henryä on arvosteltu todella kovin sanoin monessa paikassa viime päivinä, varsinkin kun hänen kommenttinsa tosiaan ensi tulkittiin sen myöntämiseksi, että virhe oli tahallinen. Toisaalta, eivätkö pelaajat käytännössä joka pelissä monin tavoin riko tahallaan sääntöjä saadakseen hyötyä joukkueelleen, voittamassa kun kentällä ollaan? Filmaukset, erikoistilanteissa hyökkääjien paidoissa roikkumiset, taktiset virheet jos vastustaja on pääsemässä ylivoimahyökkäykseen, jne jne. Kaikissa näissä tilanteissa pelaajat ottavat tietoisen riskin seuraamuksista, joskus tuomari ei näe virhettä tai ei vihellä jos virheen saa näyttämään tarpeeksi pieneltä, ja jos pilli ei soi oma joukkue hyötyy.
20. marraskuuta 2009 kello 19.25
Jalkapallon ystävä (ja sweet and tender hooligan):
Itse en ainakaan näe Henrya vähääkään syyllisenä tapahtuneeseen, olkoonkin että hänen kommenttinsa vaikuttavat ristiriitaisilta. Väsynyt pelaaja, pallo tulee kättä kohti – ei noissa tilanteissa mitään rationaalista päätöstä tehdä. Kroppa ja kokeneen pelimiehen selkäydinkokemus uskoakseni saivat Henryn ohjaamaan pallon kädellään oikeaan suuntaan, kuten saivat Maradonankin silloin kauan sitten.
Sen sijaan, kuten Jalkapallon ystävä kirjoittaa, futiksessa riittää ihan oikeasti kyynistä rikkomista, filmausta, pelin viivyttämistä sun muuta.
20. marraskuuta 2009 kello 22.03
Kristian. Nähdäkseni se on käsivirhe, koska Henryn käsi ei ollut kiinni hänen vartalossaan ja palloa ei pelattu hänen käteensä vastustajan toimesta (edellinen palloon koskenut taisi olla vaparin antanut Malouda). Ei siihen tarvita sitä, että Henry varsinaisesti siirtääkseen palloa, hän oli liikkunut käsineen pallon tielle ja vieläpä liikutti tilanteessa käsiään, jotka selvästi tulivat pallon lentoradalle ja vaikuttivat sen liikkeeseen (vaikka jatkoivat aivan sitä samaa liikettään, mikä niillä oli ennen kuin pallo meni ohi kaadetun Squillacin pään Henrykin sanoi uskoneensa Squillacin tekevän maalin tilanteessa). Aivan selvä käsivirhe, mutta ihan normaali sellainen, ei missään nimessä Maradonan ”jumalan käden” luokkaa.
Henryn kommentit eivät lopulta ole niin omituisia. Monesta kuulostaa vain moraalittomalta sanoa, että ”entäs sitten, tuomari tekee virheen, sitä sattuu, me voitimme”. Mielestäni Henry sanoi sen vain ammattilaispelaajan kyynisellä rutiinilla. Hän luetteli muutamia tapauksia, missä ottelut ovat ratkenneet viheltämättömiin käsivirheisiin. Kuten nimimerkki Jalkapallon ystävä huomauttaa, jalkapallo on täynnä tuomarien heikkouksien hyväksikäyttöä, siis rikkeitä, jotka jäävät viheltämättä. Kokeneet pelimiehet näkevät sitä niin usein, etteivät he enää välitä, se on tuomari jonka tehtävä on viheltää. Se selittää myös Henryn maalin jälkeisen avoimen juhlinnan, mitä ainakin Kombouaré ihmetteli minäkin ihmettelin: miten joku voi juhlia noin, kun tietää maalin syntyneen väärin? Henry antaa hyvän vastauksen, vaikkei sitä kysyttykään: hän riemuitsi siitä, että teki Gallasin kanssa maalin, eikä virhe masentanut hänen juhlintaansa, koska hän on tottunut siihen, että sääntöjenvastaisia maaleja tehdään.
Jottei tästä nyt tulisi sellainen kuva, että puolustelen tuota maalia tai Ranskan selviytymistä MM-kisoihin, niin sanotaan julki oma suhteeni peliin: kannatin Ranskaa, mutta surin sitä, että ottelu päättyi näin. Mielestäni on parempi hävitä, kuin voittaa vääryydellä: jos häviää vääryydellä, voi aina todeta tehneensä parhaansa, jos voittaa vääryydellä, voitolta viedään se hohto, mikä ansaitulla menestyksellä on.
Myös Ranskassa, sekä fanien että lehdistön keskuudessa on tunnelma sellainen, että tämä tulos oli huonompi kuin mitä häviö (tai pilkkuihin joutuminen, niinhän ilman tuota maalia olisi käynyt) olisi ollut. Voitto tavallaan on näin arvoton ja vaarassa mustata koko MM-kisat Ranskan osalta. Moni, mukaan lukien minä, myös olisi tällaista voittoa mielummin nähnyt Ranskan häviävän tuolla esityksellä (Ranska oli kotikentällään uskomattoman surkea) ja sitten Domenechin erotettavan.
Eli minä ainoastaan vastustan tässä median huonoa toimintaa tässä tilanteessa ja sitä turhaa syyttelyä, mikä Henryyn on kohdistunut. Ja puolustan sitten tietysti jonkin verran Henrya ja hitusen tuomariakin inhimillisyyden nimissä.
Aiemmin mainitsemani Ménès nosti esille, kuten muutama muukin, sen ainoan hyvän asian Ranskan jatkoon menemisessä: maalivahti Hugo Lloris oli uskomattoman hyvä molemmissa peleissä. Ménès onkin oikeassa antaessaan Llorisille kunnian voitosta, sen sijaan että syyttäisi siitä tuomaria tai Henrya, kuten useimmat tekevät. Muistetaanhan, että Irlanti ei olisi mennyt jatkoon vain sillä, että Gallasin maali olisi hylätty.