Nyt hymyilyttää. Kirjoitin tasan kaksi viikkoa sitten blogiimme toiveikkaan ennusteen, että jos Jonatan Johansson tekee maalin Saksaa vastaan ja Suomi venyy tasuriin, niin Tintti voi vielä saada sopimuksen skottiliigaan.
Kuinkas kävikään? Johansson sai pätkäsopparin loukkantumisista kärsineeseen St Johnstoneen, jonka manageri Derek McInnes perustelee Johanssonin värväystä seuraavasti: ”Hän pelasi juuri sadannen maaottelunsa ja teki maalin Saksaa vastaan. Niinpä häneltä yhä löytyy tasoa ja laatua ja toivottamasti tulemme sen näkemään.”
Hieno homma Johanssonille, ja bloggarille hassu egotrippi. Kuvio kuitenkin kertoo myös Tintin nyky-statuksesta, hän kun sai sopimuksensa St Johnstoneen vasta annettuaan riittävät näytöt harjoituksissa ja koska seuralla on loukkaantumisia.
Ei 34-vuotiaan A-maajoukkeen vakiopelaajana esiintyvän kaverin yleensä tarvitse yrittää kesken kauden uuteen seuraan näyttöjakson kautta. Tintti tuli St Johnstoneen kuin tuntematon täytemies.
St Johnstone kuuluu skottiliigan pikkuseuroihin. En tähän hätään löytänyt seuran talouslukuja viime vuosilta, mutta jokseenkin samankokoisten St Mirrenin ja Falkirkin liikevaihdot ovat liikkuneet kolmen miljoonan punnan tienoilla ja pelaajabudjetti 1,5 – 2 miljoonassa. Perinteisessä keskikastissa, kuten Kilmarnockissa ja Hibernianissa, luvut ovat lähes kolme kertaa suuremmat. Kaikki Suomen liigan seurat joka tapauksessa ovat pienempiä kuin yksikään skottiliigan seura.
Tämän viikon lauantaina St Johnstone kohtaa sarjataulukon peräpään taistossa kotonaan hännänhuippu Falkirkin, joten siinäpä olisi Johanssonilla paikka pelata itsensä uuden kotiyleisönsä sydämiin. Helppo savotta ei Tintillä kuitenkaan ole tiedossa, Falkirk nimittäin kuulemma uskoo perinteisen sumppupuolustuksen nimiin. Sen seitsemästä viimeisimmistä ottelusta neljä on päättynyt maalittomina.
Skottiliiga joka tapauksessa sai Johanssonin sopimuksen muodossa suomalaisnäkökulmasta taas ihan uutta kiinnostavutta. Josko sitä tällä kaudella vielä näkisi Tintin livenä, toivotaan.


29. lokakuuta 2009 kello 13.51
Tintti on kaksijakoinen pelimies. Lempinimensä mukaisesti usein lammas, mutta sitten salamaniskusta laukoo maalin esimerkiksi Saksaa vastaan! Miksi Tintti ei ole ollut missään seurajoukkueessa maalintekijän maineessa sitten Charltonin?
30. lokakuuta 2009 kello 13.18
Malmössä ainakin paukutti avauskaudella todella paljon maaleja.