Istun läppärini kanssa keittiössä, katselen ikkunasta Englannin harmaata pesusaavitaivasta ja toivon ihmettä. Nousen, nojaan ikkunalautaan ja vilkaisen länteen. Siellä, Walesin suunnassa, ihmeen pitäisi keskiviikkoiltana toteutua.
Onko Walesilla mahdollisuuksia MM-karsintamatsissaan Venäjää vastaan? Lohikäärmemaan voitto kun herättäisi henkiin Suomen jo haudatut kisatoiveet (tämä tietysti sillä edellytyksellä, että Suomi samaan aikaan hoitaa Liechtensteinin, mikä lauantain surkean Azerbaidzhan-pelin perusteella ei ole ollenkaan varmaa).
Järki sanoo, että toivoa ei ole. Vaikka suurin tähti Andrei Arshavin onkin luultavasti sivussa on Venäjä kaikilla osa-alueilla ylivoimainen, ja kaiken lisäksi koko walesilaisessa futiksessa tuntuu tällä hetkellä vallitsevan jonkinlainen luovuttamisen ilmapiiri. Tuoreimman esimerkin siitä antoi Wiganin keskikenttämies Jason Koumas ilmoittamalla, että maajoukkueura saa jäädä. Koumas on vasta 29-vuotias.
Aiemmin tällä vuosikymmenellä saman ratkaisun on tehnyt moni walesilaispelaaja, nimekkäimpänä tietysti Ryan Giggs. Ei Walesin kaltainen pieni jalkapallomaa, jossa futis ei edes ole ykköslaji, voi pärjätä jos parhaita voimia ei saada maajoukkueeseen. Craig Bellamy on sentään vielä mukana, mutta karalahtimainen katoamistemppuilu kertoo sitoutumisen tasosta.
Jatketaan otsikkoa: jos Walesiin haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Toivotaan niin, koska tarkoitukseni olisi matkustaa katsomaan peliä. Yllätyksen toivomisen lisäksi reissun pointtina on nähdä erittäin kiinnostava Venäjän joukkue livenä. Lisäksi olisi mukava jututtaa Walesin ja Venäjän faneja.
Mutta, mutta. Huomasin juuri, että kello 19:45 alkavan ottelun jälkeen ei millään julkisella liikennevälineellä enää pääse Walesin pääkaupungista Lontoon suuntaan. Tällä tiheästi asutulla pienellä saarella käy usein niin, että oma auto on ainoa tolkullinen matkustusvaihtoehto suurtenkin kaupunkien välillä. Sellainen meiltä tietysti löytyy, muttei millään viitsisi taas lähteä ruuhkiin sompailemaan.
Lontoon Paddingtonilta Cardiffiin kulkeva junarata menee sadan metrin päästä kotoamme. Päiväsaikaan kyseessä yksi Britannian liikennöidyimmistä rataosuuksista, mutta rataa ei ole sähköistetty. Niinpä diesel-veturit jyräävät raiteita muutaman minuutin välein, vuonna 2009, maassa jossa rautatiet keksittiin, maailmassa joka taistelee ilmastonmuutosta vastaan. Taitaa takapihamme tuottamissa muutamissa mansikoissa ja tomaateissa olla junaradalta leijailevia myrkkyjä ainakin kotitarpeiksi.
Niin joo, lehdistöakkreditointia minulla ei tällä kertaa ole, mutta eipä sitä tarvitakaan. Lippu maksaa portilla vaivaiset 16,50 puntaa eli alle 20 euroa ja tällaista peliä on muutenkin mukavampi katsoa fanien joukossa eikä lehdistökatsomossa.
Jos Walesin jalkapalloliitto nyhtäisi lipuista samanlaisia hintoja kuin Palloliitto Suomessa, ei jättimäisellä Millennium-stadionilla järin montaa tuhatta katsojaa olisi. Futis taitaa olla kiekkomaa Suomessa kuitenkin kovempi juttu kuin rugbymaa Walesissa.


7. syyskuuta 2009 kello 15.07
Todella heikot yhteydet, luulisi että yksi myöhäisempi lähtö kannattaisi. Ei sen puoleen, et pääsisi kyllä Turusta Helsinkiinkään samassa tilanteessa…
7. syyskuuta 2009 kello 16.38
Muuten, jos SMJK:n väkeä on kuulolla, niin onko lokakuun kotimatsiin Walesia vastaan luvassa jotain hiilostusta Bellamylle?
Taustaa tuntemattomille tiedoksi, että kyse on näistä Bellamyn kommenteista Suomen lyötyä Walesin maaliskuussa: ”Finland are not a good side,” said Bellamy. ”What you saw today were two bad sides playing – neither of them have a glimmer of hope of qualifying. That is a fact, from what I’ve just seen. God knows where we go from here. It’s the same old story for us. Out of the group. I do feel we are the better side even though we have just lost. They sucker-punched us really. I don’t how Jonatan Johansson scored. He’s not good enough to score.”
Bellamy on kyllä uransa aikana saanut möläytystensä seurauksena kuulla monenlaista – kyseessä on jallurantasmainen pelaaja joka saa lisävirtaa katsomossa herättämästään palautteesta.
7. syyskuuta 2009 kello 17.37
Walesin voittoon Venäjästä luotan yhtä paljon kuin Railtrackin kykyyn saada Britannian rataverkko kannattavaksi. Eipä ole näemmä yhteydet parantununeet Railtrackin kaatumisen jälkeenkään.
Puhuttaessa Suomen mahdollisuuksista ensi kesän MM-kisoihin kannattaa katseet kääntää aivan toiseen suuntaan. Guus Hiddinkin Venäjä on loistava joukkue ja Moskova ei ole kenellekään helppo paikka pelata. Sen sai kokea myös Englanti 17.10.2007 sateisella Luzhniki-stadionilla Roman Pavlyuchenkon iskiessä kahdesti. Englannin EM-haaveet ja Steve McClarenin jatko valmentajana taisi kaatua jo Moskovassa ennen Webleyn nöyryytystä Kroatialle. Uskon että Arshavinin, Zhirkovin ja Kerzhakovin johdolla Venäjä kykenee voittamaan Saksan.
Suomen kannalta tilanne olisi herkullinen alkuvihellyksen soidessa Hampurissa 4 päivää myöhemmin, jos Saksalla olisi tappio alla (ja Suomella on voitot Liechtensteinista ja Walesista). Saksalla olisi todellinen pakkovoitto ja mielettömät paineet. Suomelta ei kukaan odottaisi voittoa, koska ikinä ei ole Saksaa voitettu. Trilleri olisi valmis vielä kun Baxter laittaisi avaukseen 2. bundesliigan Tus Köblenzissä pelaavat Kuqin veljekset ja Shefki iskisi Suomen johtoon 4. minuutin kohdalla…
7. syyskuuta 2009 kello 19.05
Eiköhän G. Bellamy saa osakseen aikamoisen vihellyksen ja muutakin epämiellyttävää jos paikalle saapuu 10.10. Huhuja pumpattavista lampaista ja muista elementeistä on jo liikkeellä. Tosin voi olla että se juntti saa niistä vaan lisää virtaa
.
Lippu todellakin korkealle Walesin puolesta keskiviikkona, vaikka pahaa tosiaan pelkään minäkin. Toisaalta luotan kyllä siihen että Suomi hoitaa täyden pistepotin kahdesta seuraavasta pelistä jolloin Saksa-peliin voisi mahdollisesti jäädä kovin mahdollinen panos
8. syyskuuta 2009 kello 16.27
Todellakin toivotaan Walesin voittoa. Maaliskuun reissusta maahan ei jäänyt kuin positiivisia muistoja (Suomen voitto toki niistä makein). City Armsissa (aivan Millennium Stadiumin vieressä) paikallisten kanssa jutustellessa tuli selväksi se, että rugby on maan ykköslaji. Hienoja ihmisiä kyllä kaikin puolin, ystävällisiä ja tulivat juttusille ja kehuivat Suomea ja Kuningasta.
”You’re from Finland, that’s ok. But if you’re from England *pow*, if you’re from Russia *pow*.” Tiedä sitten millaisen vastaanoton venäläiset Cardiffissa saavat. Tämän vanhemman herrasmiehen eleistä (*pow* kuvastaa miehen tekemää hedaria) voisi päätellä, että ei ainakaa yhtä lämmintä kuin me saimme. Ehkä se näkyy myös kentällä? Ehkä walesiläiset todella haluavat pyyhkiä venäläisillä Millennium Stadiumin nurmea? Kenties City Armsissa lauletaan jälleen Finlandiaa kymrinkielisillä sanoilla? (Itselle ainakin tuli uutena tietona, että kyseinen kappale on Walesin ”second national anthem”.)
Toivottavasti keskiviikkona Walesiläiset ovat parhaita kavereitamme. 10.10. voidaan olla ystäviä, mutta pelin ajan vihollisia.