Omasta mielestäni tähän kylmän purkuun liittyy kaksi mielenkiintoista asiaa, merisavu sekä sankat lumikuurot. Molemmat ilmiöt syntyvät kun erittäin kylmää ilmaa virtaa sulan vesipinnan ylle.

Pohjois-Itämerellä meriveden lämpötila on vielä noin neljän asteen luokkaa, Suomenlahdellakin laajalti kahden asteen tienoilla. Kun sulan meren ylle tulee loppuviikolla jopa -20…-25 asteista ilmaa reilun kilometrin korkeudella, on sankkojen lumikuurojen resepti melkein valmis. Reippaamman tuulen myötä lumikuurot alkavat voimistua alavirran suuntaan kun suuri määrä lämpöä ja kosteutta siirtyy merivedestä ilmaan. Lopulta lumikuurot yleensä rantautuvat mantereelle ja pudottavat suuret määrät lunta rantakaistaleelle.

Loppuviikon tilanteessa suurin potentiaali erittäin suurelle lumimäärälle on Ruotsin itärannikolla, muun muassa Öölannin saarella. Ruotsissa puhutaankin lumikuurojonosta osuvasti termillä “snökanon”.

Merisavu on seurausta samasta menetelmästä kuin nuo sakeat lumikuurot. Merisavu näyttää sananmukaisesti siltä kuin meri savuaisi. Se ilmenee aivan sulan vesipinnan tuntumassa kun hyvin kylmää ilmaa virtaa sen ylle. Kylmään ilmaan ei mahdu paljoakaan vesihöyryä, joten merestä haihtuva kosteus joutuu tiivistymään nopeasti sumuksi.

Tässä on esimerkkikuva merisavusta viisi vuotta sitten Helsingin Kauppatorilta. Tässä kuvassa puolestaan näkyy etualalla merisavua ja taustalla aiemmin mainittuja sankkoja lumikuuroja.

Merisavua pääsee syntymään yleisesti ottaen kun meri (tai järvi) on vielä sula ja sen ylle tulee ainakin -15 asteista ilmaa. Mitä kylmempää ilmaa, sitä “parempi”. Kohtalainen tuuli on myös hyödyksi merisavun elämiselle. Niinpä esimerkiksi etelärannikolla kannattaa torstaina ja perjantaina vilkuilla merelle.

Tyyntä myrskyn edellä blogi päättyy ainakin toistaiseksi tähän. Kiitokset lukijoille tästä vajaasta vuodesta. Katsotaan josko vielä joku päivä tulevaisuudessa ehdin blogia kirjoittaa, mutta ainakin nyt toistaiseksi toivottelen kaikille mielenkiintoisia säähetkiä tulevaisuudessa!

Plussaa

+ Nopea tapa saada ennuste. Yhdellä vilkaisulla näkee usean päivän ennusteen ja sitten voikin jatkaa päiväänsä muiden askareiden parissa.

+ Helppo tapa saada ennuste. Yksinkertainen symboli ja yksi lämpötilalukema ei vaadi maisterin papereita tulkinnassa.

Miinuksia

- Yksi “totuus”. Sääennusteissa on AINA epävarmuutta. Niinpä aurinkoinen symboli ja -13 °C ei kerro yhtään mitään siitä, että onko kyseiselle päivälle ennustettavuus hyvä vai karmivan huono.

- Pieni paikka, iso paikka. Tietyissä tilanteissa voi yhden kaupungin eri osissa olla jopa yli kymmenenkin asteen ero samalla ajanhetkellä. Niinpä ennuste voi osua oikeeseen yhdessä kaupunginosassa ja olla reippaasti pielessä toisessa, vaikka kyseessä on siis sama paikkakunta. Samantapaisesti kesäiset sadekuurot voivat pyyhkäistä kaupungin itäosan yli jättäen länsipuoliskon paistattelemaan auringonpaisteeseen. Oliko tällöin sadetta ennakoinut paikallissääennuste pielessä vai ei..?

Mitä voidaan tehdä?

Paikallissääsivuja seuratessa kannattaa siis muistaa, että kyseessä on usein “paras arvio” kyseiselle ajanhetkelle ja paikkakunnalle. Etenkin pidemmissä ennusteissa alkaa epävarmuus kasvaa. Tällöin olisikin hyödyllistä tietää “todennäköisyyksistä” eli esimerkiksi niin, että 90 % todennäköisyydellä lämpötila on +12 ja +19 asteen välillä, mutta paras arvio on +14 astetta. Tällaisia tuotteita on mahdollista jo tehdä ja oman veikkaukseni mukaan ne tulevat tulevina vuosina yleistymään.

Karttakuvat kertovat asiat mielestäni paremmin kuin yhden paikkakunnan käppyrät tuleviksi päiviksi. Esimerkiksi jos etelästä on kesällä nousemassa lämmin rintama ja se on ennusteessa juuri ja juuri ylittänyt Tampereen, voisi paikallissäässä esiintyä esim. +26 astetta ennusteessa. Mitä jos rintama oli lopulta vain 20 km etelämpänä kuin ennustettiin? Silloin Tampereella tulisi vettä solkenaan ja lämpötila olisi +10 asteen tienoilla. Paikallissää ei tällöin alunperin välttämättä viestittänyt rintamasta mitään, mutta karttakuvasta olisi voinut pienoisella aivotyöllä todeta, että “tuossa on tuo säärintama melko lähellä, joten otanpa varuilta sateenvarjon ja pitkähihaisen paidan mukaan.”

Etenkin kesällä kannattaa pitää mielessä se, että suurin osa sateista tulee sadekuurojen muodossa. Ne ovat yleensä hyvin paikallisia, vain muutaman kilometrin levyisiä. Tällä hetkellä ei yksittäisen sadekuuron syntypaikkaa tai sen tarkkaa reittiä voida vielä ennustaa. Se mitä voidaan ennustaa on, että missä ilma on “kuuroherkkää” eli alueelle voi jonnekin syntyä paikallisia sadekuuroja. Myös paikallissäässä tämä mahdollisuus on kuvattu sadepisaralla, mutta se ei suinkaan ole takuu siitä, että juuri kyseisellä paikalla tulee päivän aikana vettä. Voi siis olla, että sateet menevät 10 km etäämmältä ohi. Kuitenkin tällöin meteorologin mielestä ennuste osui oikeaan

Netissä on paljon erilaisia paikallissääsivuja. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen paikallissää tulee meteorologin läpikäymästä ja tarvittaessa muokkaamasta datasta, mutta valtaosa etenkin ulkomaisista sivuista tarjoaa suoraan yhdestä ainoasta sääennustemallista poimittuja lukuja eikä niitä ole korjattu millään tavalla. Jotkut säämallit voivatkin systemaattisesti ennustaa liian alhaisia/korkeita lämpötiloja, joten tällaisten “oman paikkakuntasi 14 vuorokauden tarkka sääennuste” -sivujen epävarmuus kannattaa pitää mielessä.

Omasta mielestäni netin sääennusteita tulisikin kehittää niin, että edelleen olisi olemassa nykyisen kaltaiset yksinkertaiset symboliennusteet niille, jotka haluavat päivittäisen sääennusteannoksensa nopeasti ilman suurempaa pohdintaa. Sen lisäksi tulisi olla “kehittyneempi” osio, jossa olisi paikallissääsivulla esimerkiksi lämpötilakäppyrä epävarmuusrajoineen ja sade-ennusteet todennäköisyyksineen. Näitä tukemaan olisi myös hyvä olla karttoja, joista näkisi 2D kuvina esimerkiksi sadealueiden liikkeet.

Pienellä etsimisellä tällaisiakin sivuja löytyy netistä, ja vieläpä aivan ilmaiseksi

Tasan vuosi sitten tähän aikaan löytyi yli puolen metrin kinoksia niin Itä-, Etelä-, Länsi- kuin Pohjois-Suomesta. Esimerkiksi Helsingin Kumpulassa oli vuosi sitten 55 cm lunta kun nyt sitä on noin 30 cm vähemmän.

Lunta tuprutti siis nyt torstaina paikoin jopa 15 cm. Tämä on kuitenkin käytännössä jokavuotista Etelä-Suomessakin. Edellinen kunnollisempi lumikaaos saatiin marraskuussa 2008 kun Helsingissäkin satoi yli 30 cm lunta vuorokaudessa. Puolestaan marraskuussa 1971 lumikinokset syvenivät 47 cm vuorokauden aikana Porissa.

Suomi ei ole aivan otollisimmassa paikkaa erittäin runsaille lumisateille. Tuntureita ja vuoria lukuun ottamatta, kovimmat lumipyryt saadaan yleensä sulan meren läheisyydessä. Merta meidän ympärillä riittää, mutta seuraksi tarvitaan myös erittäin kylmää ilmaa tuon suhteessa lämpimän, sulan meren ylle. Yleensä meille kylmin ilma saapuu mantereelta eli idästä ja niinpä potentiaalisesti paras yhdistelmä on siis voimakas kylmä itävirtaus sulan meren ylle.

Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan usein tuo kovia lumisateita Suomeen vaan vie ne tyypillisesti Ruotsin rannikolle. Gävlessä lumen syvyys kasvoikin joulukuun alussa vuonna 1998 suunnilleen viikon aikana jopa noin 1,8 metriä. Monet varmaan muistavat myös Bornholmin saaren Itämeren eteläosassa, jossa hieman yli vuosi sitten lumen syvyys virallisessa mittauksessa oli välillä vajaata 1,5 metriä ja epävirallisesti kinoksissa useita metrejä.

Maailman “pahimmat” lumitupruttelut osuvat kuitenkin muualle kuin Fennoskandiaan. Tietojen vertailu on kuitenkin globaalisti hankalaa, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa lumikertymistä puhuttaessa tarkoitetaan sataneen lumen määrää (ei välttämättä lumen syvyyden kasvu). Eli siellä esimerkiksi putsataan mittausalustaa tietyin väliajoin lumisateen aikana ja aina mitataan päälle kertynyt lumi, jolloin lopulta saadaan sateen lumikertymä. Tämä tekniikka ei esimerkiksi ota huomioon lumen painumista kasaan ja siten ei ole täysin vertailukelpoinen Suomen mittausten kanssa.

Tästäkin huolimatta jotain kertoo se, että Coloradon vuoristossa Yhdysvalloissa yhden vuorokauden “lumikertymä” oli vuonna 1927 jopa 193 cm.

Loppuun yksi mielenkiintoinen lumiknoppi. Epävirallisten tietojen mukaan maailman suurin lumihiutale havaittiin Yhdysvalloissa Montanan osavaltiossa vuonna 1887. Se oli halkaisijaltaan noin 38 cm. Siinäpä olisi haastetta napata moinen suoraan lennosta suuhun.

Tutkakuvissa on esitetty ns. tutkaheijastuvuus. Eli tutkasta lähetetään pulsseja eri suuntiin, jotka sitten kimpoaa jostakin kohteesta takaisin tutkaa kohti. Tutkaheijastuvuuden voimakkuus riippuu mm. itse kohteesta: pienet, harvakseltaan tippuvat lumihiutaleet saavat aikaan vähäisen tutkaheijastuvuuden ja täten vähäiset arvot itse tutkakuvassa (heikot värit). Isot sadepisarat ja etenkin rakeet aiheuttavat sen sijaan suuria tutkaheijastuvuuden arvoja.

Kuva: Ilmatieteen laitos / HS

Yllä on yksi esimerkki Vantaan tutkan ympärillä nähtävästä “donitsista”. Joskus näkee vielä huomattavasti hienompiakin esimerkkejä. Kuvassa on siis suurempia tutkaheijastuvuuden arvoja ympyränmuotoisesti tutkan ympärillä.

Mitä kauempana ollaan tutkasta, sitä korkeammalla olevia kohteita tutkapulssit kohtaavat. Tämä johtuu siitä, että yleensä tutkapulssit kaartavat ylöspäin etääntyessään tutkasta. Näin ollen tutkakuvaa katsottaessa signaalit aivan tutkan vieressä ovat melko matalalta kun taas kauemmat kohteet ovat korkeammalta. Niinpä yllä olevassa tutkakuvassa on suuria tutkaheijastuvuuden arvoja melko matalalla, mutta ei enää tiettyä tasoa korkeammalla.

Donitsi on ns. sulamiskerros, jossa ylempää putoavat lumihiutaleet alkavat sulaa. Tällöin niiden ulkopinta saa vesipinnoitteen, mutta itse hiutale on vielä koossa ja melko suuri. Niinpä tällöin tutka näkee nämä sulavat lumihiutaleet suurina vesipisaroina, jonka myötä tutkaheijastuvuus saa suuria arvoja.

Miten tätä tietoa voi käyttää kotiennustamisessa? Jos “donitsi” on iso eli rengas on suht etäällä itse tutkasta, on sulamiskerros melko korkealla ja niinpä on syytä olettaa, että sade tulee maahan lopulta vetenä. Jos rinkula ajan myötä pienenee, putoaa tällöin sulamiskerros alaspäin ja niinpä lopulta erittäin pienen ja tiiviin donitsin tilanteessa voi olettaa, että sade tulee maahan saakka räntänä tai ehkä jo lumenakin.

Niinpä lämpötilan kieppuessa nollan tienoilla voi tutkakuvasta nähtävän “donitsin” avulla ennustaa sateen olomuotoa ja sen kehitystä lähituntien aikana.

Millä nimellä myrskyjä tulisi kutsua?

Tämä kysymys on, kumma kyllä, ollut yksi kysytyimmistä vaikka sillä ei ole meteorologian kanssa juuri mitään tekemistä. Virallisesti Suomessa ei ole mitään tahoa tai sääntöä jonka mukaan myrskyjä nimetään. Usein kuitenkin käännytään Ilmatieteen laitoksen puoleen ja siellä käytäntönä on ollut ottaa kyseisen päivän “nimipäiväsankareista” ensimmäinen nimi. Koko nimeämiskäytännön ideana on kuitenkin vain antaa yhteinen “nimittäjä”, jotta vuosienkin päästä tiedetään mistä tapauksesta milloinkin puhutaan. Niinpä yhtä hyvin voidaan puhua tapaninpäivän myrskystä tai Tapani-myrskystä (itse suosisin ensimmäistä vaihtoehtoa).

Kuinka erikoisia myrskyt olivat?

Myrskyjä voidaan luokitella monella eri tapaa. On olemassa esimerkiksi sähkökatkojen määrä, hälytystehtävien määrä, puunkaatojen määrä tai sitten meteorologisesti havaitut (tai arvioidut) tuulen nopeudet. Kun verrataan nykypäivän myrskyjä vanhoihin, tulee haasteeksi tuulihavaintojen luotettavuus ja määrä. Nykyään tuulitietoja saadaan useilta asemilta jatkuvalla syötöllä kun vielä viime vuosisadan puolella tuulihavaintoja saatiin ehkä kerran tunnissa tai vielä harvemmin. Niinpä luonnollisesti nykytekniikan myötä saadaan myös nuo kolmen tunnin päähavaintojen väliin osuvat voimakkaat tuulet. Jokatapauksessa edellinen vastaava myrsky on osittain subjektiivisenkin näkemyksen mukaan ollut Janika-myrsky marraskuussa 2001. Muita erittäin voimakkaita myrskyjä viime vuosikymmeninä ovat olleet mm. Mauri-myrsky (1982) sekä Aarno-myrsky (1978).

Eivätkö Astat, Veerat sun muut kesän 2010 tapaukset olleet yhtä kovia tai kovempia kuin tapaninpäivän myrsky?

Meteorologisessa mielessä heinä-elokuussa 2010 esiintyneet Asta, Veera, Lahja ja Sylvi eivät olleet myrskyjä. Myrsky vaatii määritelmän mukaan 10 minuutin keskituulen nopeudeksi 21 m/s. Nyt joulukuun tapauksissa on siis ollut kyse “aidoista” myrskyistä, joissa tuulee voimakkaasti ja pitkään samoilla alueilla. Kesän 2010 tapaukset olivat rajuilmoja eli voimakkaita ukkoseen liittyviä tuulitapauksia. Niiden yhteydessä pahimmat tuulet kestivät vain muutamia kymmeniä sekunteja tai minuutteja ja ne olivat siis aivan eri ilmiön aikaansaamia. Niinpä myrskyjä ja rajuilmoja ei tulisi suoraan verrata keskenään niiden erilaisen luonteen takia. Toki lopputulema voi olla samanlainen ja hetkittäiset tuulen nopeudet myös samaa luokkaa.

Liittyvätkö lauha sää, avoin meri ja myrskyt toisiinsa?

Kyllä näin voisi karkeasti sanoa. Yleisesti ottaen pitkään jatkuva myrskyisä säätyyppi tarkoittaa meillä voimakasta länsivirtausta, jolloin matalapaineita saapuu Pohjois-Atlantilta solkenaan Suomeen. Nämä matalapaineet nostattavat mukanaan eteläisemmiltä leveysasteilta lauhaa ja kosteaa ilmaa ja tuo sen meille. Niinpä on hyvin tyypillistä, että kun on pitkään myrskyistä on myös lauhaa ja sateista. Lauha sää ja kovat tuulet pitävätkin Itämeren helposti sulana ja tälläkin hetkellä meriveden lämpötila on useita asteita tavanomaista korkeammalla. Vaikuttaako sitten avoin Itämeri myrskyihin? Kyllä sillä pienoinen vaikutus voi olla (joskus suurehkokin), mutta pääsääntöisesti vaikutussuhde on talvisin toisinpäin.

Tuntuu siltä, että kovimmat myrskyt osuvat aina joulun aikaan, onko näin?

Myrsky saavat suurimman osan energiastaan suurista lämpötilaeroista. Nämä pohjois-etelä-suuntaiset lämpötilaerot ovat suurimmillaan talvikuukausina, joten tämä selittää osaltaan miksi myrskyjä havaitaan useimmiten juuri talvella. Kesällä lämpötilaerot ovat selvästi pienempiä, joten silloin myrskyjä ei esiinny yhtä tiuhaan ja ne eivät ole yhtä voimakkaita. Toki poikkeuksiakin on. Joskus kesämyrskyt voivat olla hyvinkin ärhäköitä ja yksi Suomen tunnetun historian voimakkaimmista myrskyistä esiintyikin elokuussa vuonna 1890. Kesällä kun maa on roudaton ja puissa ovat lehdet voivat myös tuulivahingot olla pahempia kuin talvella. Talvella routa yleensä ankkuroi puut paremmin maaperään ja lehtipuiden pinta-ala on tuulen kannalta pienempi. Nyt viime päivien myrskyissä maaperä olikin vielä laajalti maan länsiosassa täysin roudaton ja märkä. Tämä edesauttoi pahojen tuulituhojen syntyä.

Tilastollista ensilunta odotellaan vielä Helsingissä (Kaisaniemen mittauspisteessä). Viimeisen sadan vuoden aikana on vain kahdesti saatu odottaa tilastoitua ensilunta myöhempään, vuosina 1953 (29.12.) ja 2000 (25.12.).

Tämä joulu ollaan viettämässä Helsingissä ilman lunta. Kuinka usein näin käy? Katsotaanpa Helsingin Kaisaniemen joulupyhien lumihistoriaa viimeisten 100 vuoden ajalta.

Tiedot: Ilmatieteen laitos

Moni ei varmaan enää muista, että kahta edellistä lumista joulua edelsi kolme mustaa joulua peräkkäin. Sadan vuoden ajanjaksolla Helsingissä on ollut 24 täysin lumetonta joulua eli karkeasti ottaen joka neljäs joulu on keskimäärin musta.

Tästäkin huolimatta toivotan kaikille hyvää joulua – oli lunta maassa tai ei.

Pintaan saakka yltäneitä salamoita paikannettiin kuutisentoista. Suurin osa salamoista esiintyi lounaissaaristossa Nauvon ja Paraisten itäpuolella. Toinen ukkosalue osui Vantaalle, jossa lentokentältä nousseet ja sinne laskeutuneet lentokoneet saattoivat jälleen olla osasyyllisiä salamoiden syntyyn.

Kaksi Vantaalle iskenyttä salamaa olivat alustavien tietojen mukaan varsin voimakkaita. Toisessa sähkövirta oli arviolta jopa 182 kA kun ehkä tyypillisemmin positiivisissa maasalamoissa sähkövirta on Suomessa joitakin kymmeniä kiloampeereja. Vantaalla pamaus on kuuleman mukaan ollutkin melkoinen.

Ukkoset eivät talvisin ole erityisen harvinaisia. Aina sillon tällöin yksittäisiä salamoita paikannetaan talvikuukausinakin – yleensä laaja-alaisen sakean lumipyryn seassa. Tällä kertaa ukkosen syntymekanismi vastasi kuitenkin enemmän kesäistä tilannetta, jossa mm. suhteellisen lämmin meri, kylmä ilma keskitroposfäärissä sekä rannikon aiheuttama nosto saivat “korkeahkoja” sadekuuroja aikaiseksi. Kuuropilvet kohosivatkin noin 4-5 kilometrin korkeuteen.

Ensilumi

Ensilumella tarkoitetaan “virallisesti” Suomessa sitä, että aamulla tehtävässä lumen syvyyden mittauksessa on vähintään 1 cm lunta. Eli vaikka illan aikana olisi tullut kolme senttiä lunta joka sitten sulaisi aamuun mennessä, sitä ei laskettaisi ensilumeksi. Syynä tähän ovat historialliset syyt. Vuosikymmenien saatossa havainnontekijät tekivät havainnot, eivät automatisoidut mittalaitteet.

Koska ihmiset eivät voineet olla sadoilla havaintoasemilla tekemässä havaintoja 10 minuutin välein, tehtiin käytännössä kaikilla havaintoasemilla sade- ja lumimittaus aamuisin (joillakin asemilla myös useammin). Niinpä jotta nykyhavainnot lumesta ovat vertailukelpoisia menneiden havaintojen kanssa, käytetään edelleen vain tuota 06 UTC havaintoa virallisissa tilastoissa (kesäaikaan yhdeksältä, talviaikaan kahdeksalta aamulla).

Terminen talvi

Vuodenaikoja voidaan määritellä monella eri tapaa. Voidaan esimerkiksi jakaa vuosi neljään osaan kuukausien perusteella (talvi=joulukuu-helmikuu). Meteorologiassa on käytössä myös ns. termisen talven määritelmä. Se tarkoittaa sitä ajanjaksoa kun vuorokauden keskilämpötila on alle nollan. Eli termisen talven alkamispäivämäärä määritellään alkamaan siitä hetkestä kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi alle nollan asteen.

Termisen talven alkaminen voidaan vahvistaa vasta jälkikäteen kunhan nähdään, että lämpötila on todella jäänyt “pysyvästi” alle nollan. Käytännössä tämä lasketaan lämpötilakäyrän perusteella siitä kun miinuspuolen pinta-ala ylittää plussan puolella olevan pinta-alan. Seurantaa tehdään käytännössä hieman yli viikko.

Kun terminen talvi on alkanut, ei keskellä talvea oleva lauha jakso sitä katkaise. Tällöin puhutaan vain suojasäästä ja terminen talvi jatkuu tästäkin huolimatta kunnes lämpötila nousee pysyvästi nollan yläpuolelle keväällä.

Ongelmia tulee mikäli termisen talven alkaminen lykkääntyy hyvin pitkälle. Näin kävi esimerkiksi talvella 2007-2008, jolloin Helsingin Kaisaniemen asemalla terminen talvi alkoi vasta maaliskuun loppupuolella. Talven pituudeksi tuli tuolloin vain yhdeksän vuorokautta. Lähellä olikin, ettei “virallisesti” talvea ollut lainkaan Helsingissä.

2011: Lauhaa, vrk. keskilämpötila +6,5 °C, heikkoa sadetta, ei lunta

2010: Kylmää, vrk. keskilämpötila -13,1 °C, ei sadetta, lunta 14 cm

2009: Lauhaa, vrk. keskilämpötila +5,7 °C, heikkoa sadetta, ei lunta

2008: Lauhaa, vrk. keskilämpötila +3,7 °C, sadetta, ei lunta

2007: Viileää, vrk. keskilämpötila -3,8 °C, ei sadetta, lunta 2 cm

2006: Lauhaa, vrk. keskilämpötila +6,7 °C, ei sadetta, ei lunta

Eniten lunta 30. marraskuuta Helsingissä oli vuonna 2004. Tuolloin aamumittauksessa lumen syvyys oli 30 cm. Vuonna 1989 mitattiin 24 cm ja vuonna 1952 oli puolestaan 27 cm.

Vuonna 1988 oli varsin kylmä marraskuun viimeinen päivä. Vuorokauden keskilämpötila oli -12,8 astetta ja välillä käväistiin jopa -15 asteessa.

Vielä kylmempiin lukemiin päästiin vuonna 1980 kun vuorokauden keskilämpötila oli -16,5 astetta ja alin hetkittäinen lämpötila oli -18,6 astetta.

Eli varsin vaihtelevissa sääolosuhteissa on Helsingissä odoteltu joulukuun alkua viime vuosikymmenien varrella. Tämänpäiväisen lauhan ja lumettomen sään sijaan olisi lämpötilat voineet olla teoriassa reippaasti yli 20 astetta kylmemmissä lukemissa ja lunta olla lähes saappaanvarren verran. Vaihtelevaapi onpi Suomen ja Helsingin sää…

Myrskyepisodi alkoi kertaheitolla kun hirmumyrsky Berit (norjalaisten antama nimi, Xaver saksalaisten toimesta) syntyi Azorien lähellä marraskuun 22. päivä. Siitä se matkasi nopeasti syventyen kohti Norjanmerta, jossa ilmanpaine käväisi 944 hPa tienoilla (tyypillinen ilmanpaine 3.-4. kategorian trooppisella hurrikaanilla).

Färsaarilla mitattiin keskituulen nopeudeksi huikeat 43 m/s ja puuskissa lähes 57 m/s. Tosin tuulimittari oli 99 metrin korkeudella merenpinnasta kun virallisesti tuulimittauksien vertailussa tulisi käyttään tuulen nopeutta 10 metrin korkeudella.  Kirkjassa mitattiin 54 metrin korkeudella olevalla tuulimittarilla keskituuleksi lähes 39 m/s ja puuskassa 46 m/s.

Berit määriteltiin laajalti uutisissa hurrikaaniksi, jota se ei kuitenkaan ollut. Hurrikaani on Pohjois-Atlantilla ja Tyynellämeren koillisosassa oleva voimakas TROOPPINEN hirmumyrsky. Hurrikaania ei Norjaan voi iskeytyä.

Samaan laajaan matalapaineen alueeseen johon Berit kuului on kehittynyt useita voimakkaita myrskymatalapaineita. Niistä yksi on tuomassa sunnuntai-iltana erittäin voimakkaita tuulia Etelä-Ruotsiin ja myöhemmin myös Baltiaan ja Puolaan.

Useilla Pohjois-Euroopan mailla on parhaillaan voimassa lukuisia säävaroituksia, osassa jopa korkeimpia tuuli- ja aallokkovaroituksia. Näitä voi reaaliajassa käydä seuraamassa osoitteessa: http://www.meteoalarm.fi.

Mikä on syynä tälle myrskyisälle säälle Pohjois-Euroopassa? Yksinkertaistetusti syynä on voimakas lämpötila- ja ilmanpaine-ero Pohjois-Atlantilla sekä Euroopassa pohjois-etelä-suunnassa. Eli lämmin ilmamassa ja korkeapaine majailevat Keski-Euroopan yllä ja vastaavasti Grönlannista kohti Jäämerta ulottuu laaja kylmemmän ilman ja alhaisemman ilmanpaineen alue. Tämän johdosta Pohjois-Atlantilla on voimakas länsi-itä-suuntainen suihkuvirtaus ylempänä troposfäärissä. Tämä osaltaan ruokkii näitä syviä ja voimakkaita myrskymatalapaineita.

Ylempi kuva: Geopotentiaalikorkeus 300 hPa korkeudella eli ylä-troposfäärissä. Pohjoisessa on siis laaja ylämatalapaineen alue ja Keski-Eurooppaan ulottuu laaja yläkorkea. Alempi kuva: Tuulen nopeus 300 hPa korkeudella (noin 9 km korkeudella). Länsi-itä-suuntainen suihkuvirtaus puhaltaa Pohjois-Atlantilta kohti Fennoskandiaa. Kuvat: NOAA/NCEP