Blogit

Tänä viikonloppuna aikaansa seuraava feministi katsoo, kun saksalaiset naiset strippaavat: Tampereen Klubilla järjestetään ensimmäiset burleskibileet. Burleskiskene vaatii herkkyyttä katsomisen tapaan.

90-luvulla tulivat muotiin miesstripparit. Housut pois elokuva oli menestys, naisten polttareihin tilattiin miesstrippareita ja naisporukat menivät katsomaan Chippendalesia. Minusta se kaikki oli hyvin kiusallista, enkä tunnistanut ilmiössä mitään erityisen feminististä.

Se, että kulttuurimme oppii esineellistämään myös miehen, ei ole minusta erityisen tavoiteltavaa. Se, että naiset opettelevat riisuvan, arvioivan ja epäkunnioittavan toisen ihmisen katsomisen tavan, ei murra sukupuolirooleja. Se on vain miehisen mallin peili. Feminismiä ei ole se, että naiset käyttäytyvät niin kuin moukkamaiset miehet. Feminismiä on se, että kaikki kunnioittaisivat kaikkia, sukupuoleen katsomatta. Lue koko artikkeli »

Asuessani kommuunissa kuulin sellaisen perheen määritelmän, että perheen muodostaa se porukka joka käyttää samaa jääkaappia. Olin eri mieltä, sillä kämppikseni eivät kuuluneet perheeseeni. Lisäksi perheeni oli jakaantunut moneen paikkaan ja käytti monia jääkaappeja.

Ennen ajattelin, että ydinperheessä eläneille perheen käsite on ongelmaton. Mutta ei se niin ole. Vielä meillä kolmekymppisillä äideillä on joskus vaikeaa ajatella pelkästään kumppaninsa ja lastensa kanssa muodostamaa kokonaisuutta ainoaksi perheekseen. Lue koko artikkeli »

Olen suunnitellut tatuoinnin ottamista ainakin kuusitoista vuotta. Sen verran siitä on aikaa, kun ensimmäinen kaverini antoi hakata olkavartensa ympäri tribaalin.

Jotkut ihmiset jaksavat vastustaa ja paheksua tatuointejakin. Ennen vanhaan tatuointeja pidettiin pelottavien ihmisten leimoina, joita saatiin synnillisissä alakulttuureissa kuten vankilassa ja merillä. Monissa muissa maissa tatuoinnit ovat osa armeijan koodistoa. Mitä enemmän kuvia ihossa ja mitä isompi hattu, siitä tunnistaa venäläisen isopampun.

Tatuointeihin voi hurahtaa ihan siviilissäkin. Minullakin on kokovartalokirjailtuja ystäviä, joita todella voi lukea kuin avointa kuvakirjaa. Kirjavat käsivarret ovat upeita ja kertovat paljon omistajastaan. Nykyään tehdään myös iloisia, kepeitä ja naisellisia tatuointeja, joissa voi seikkailla suloisia ja pinkkejä otuksia. Kaikilla ei tarvitse olla samanlaista kuvaa. Lue koko artikkeli »

Toivon, ettei lapseni halua pelata jalkapalloa. Kauhukuvani on, että muutaman vuoden päästä minä ja kaikki feministikaverini, jotka olemme edeltävät viisitoista vuotta uhranneet sukupuoliroolien murtamiselle, löydämme itsemme myymästä mehua poikien urheilujoukkueelle, jota isät valmentavat.

Muskarissakin käynnit loppuivat, kun tunsin itseni idiootiksi leikkivien ja lässyttävien täti-ihmisten maailmassa. Kai minussa on feministiksi aimo annos naisvihaa, kun tunnen ärtymystä tällaisen naiskulttuurin edessä.

Muskarissa eli musiikkileikkikoulussa käynti on kuitenkin sinänsä ihan järkevä harrastus isommalle lapselle, jonka voi kerran viikossa kärrätä sinne ja mennä itse vaikka kahvilaan lukemaan kirjaa. Jalkapallon ongelma on se, että yhtäkkiä koko perhe huomaa olevansa kaikki kesälomat naimisissa paikallisen seuran ö-junnujen harjoitus- ja peliaikatauluissa.

Jääkiekko se vasta saatanasta onkin. Vehkeet maksavat omaisuuden ja painavat niin paljon, että tenava pitää kuskata harjoituksiin. Minä en ainakaan aio sen takia autoa hankkia, joten Frans saa höntsyillä lähikentällä jahka se aika koittaa. Lue koko artikkeli »

En ole koskaan ollut treffeillä. Tosin joskus olen jälkeenpäin miettinyt, että illallinen jonkun miespuolisen tuttavuuden kanssa on saattanut hänen mielestään tarkoittaa treffejä. Minä en olisi moiseen mukaan lähtenyt tahallani.

Koskaan minua ei ole treffeille pyydetty sanoilla ”lähdetkö treffeille?”. Jos pyydetään syömään ja juttelemaan, minä ymmärrän kysymyksessä olevan tuokio, jossa syödään ja jutellaan. Jos halutaan sukupuolista kanssakäymistä, pitäisi olla yksiselitteisempi. Esimerkiksi ymmärrän ”lähetkö paneen” –ehdotuksen hienovaraisen vihjauksen siitä, että mieshenkilö saattaa olla kiinnostunut siitä kauneimmastani. Lue koko artikkeli »

Lisääntyvien ihmisten näköala tapaa kaventua. Itsekin olen joutunut useamman kerran läimäyttämään itseäni poskelle ja pyytelemään jälkikäteen tahdittomuuttani anteeksi, kun olen lapsettomilta tuttavilta udellut koska he aikovat hankkia lapsia. Ikään kuin se minulle kuuluisi ja ikään kuin olisi pakko hankkia.

Kun on tullut lisäännyttyä, on saanut elämäänsä paljon uutta ja ihanaa. Lapsi rytmittää ja hallitsee päivien, viikkojen, kuukausien, vuosien kulkua. Ajatus siitä, että tuota rakasta lasta ei olisi, tuntuu kamalalta. Siksi harvoin kadutaan jälkeenpäin vahinkolapsiakaan. Kun on lapsen synnyttänyt, sitä on kasvattanut, hellinyt ja rakastanut, tuntuu kauhistuttavan kaukaiselta ajatus, että olisi saattanut sen abortoida.

Abortteja joskus kadutaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niitä joskus kannattaisi tehdä. Harvoinpa elämässä osaa kaikkia valintoja ihan oikein tehdä. Olen kyllä iloinen, etten itse ole aborttia joutunut tekemään. En ole kuitenkaan oikea henkilö heristämään kenellekään sormea. Silloin kun itse olen ollut holtiton, minulla vain on käynyt hyvä tuuri.

Joskus ei auta mikään ehkäisy. Yksi kaverini tuli raskaaksi, vaikka he käyttivät kondomia ja naisella oli kuukautiset. Lue koko artikkeli »

Perinteinen mieskulttuuri on hengenvaarallista. Ensinnäkin sitä mäjäytellään toisiaan turpaan joko nakkikioskilla, koulun pihassa tai organisoidummin rintamalla. Toisekseen käyttäydytään itsetuhoisasti moottoriajoneuvojen ja päihteiden kanssa. Kaiken huipuksi molemmista asioista ollaan hemmetin ylpeitä.

Miehenä olemisessa olisi kivaa se, että saisi pissata seisaaltaan. Siihen se suurin piirtein jääkin. Hakeutuisin välittömästi pois miesporukoista yliopiston feministipiireihin. Minua arvostettaisiin siksi, että kannatan tasa-arvoa ja saisin takuulla pesää heti kun haluaisin. Arvostuksen eteen minun ei tarvitsisi teeskennellä olevani kova jätkä ja läimiä toisia kaltaisiani lapaluihin. Lue koko artikkeli »

Perinteinen nyrkkisääntö pikkuvirkamiehistä kertoo, että mitä vähemmän valtaa, sitä todennäköisimmin sitä käytetään maksimaalisesti. Entä jos tällainen virastohaukka löytyy kotoa?

Lapset heijastelevat vanhempiensa toiveita monin tavoin. Ulkopuoliset herkästi arvioivat onnistuneeksi kasvattajaksi sen, joka saa lapset tottelemaan eli käyttäytymään halutulla tavalla.

Valtaa on monenlaista. Suoraviivaisin vallan muoto on se, että henkilö saa toisen henkilön tekemään jotain. Pienten lasten vanhemmille tulee tällaisia vallankäytön tilanteita eteen satoja päivittäin. Lue koko artikkeli »

Tiedättehän, on olemassa naisia jotka kaunistuvat vuosi vuodelta. Ihan kivan näköisistä naapurintytöistä voi vuosikymmenten saatossa kuoriutua esiin tyrmäävän näköisiä leidejä. Tämä perustuu suhteelliseen kauneuteen.

17-vuotiaana ei ole temppu eikä mikään olla nätti. Se ei vain auta, sillä teini kaipaa juuri ikätovereidensa ihailua. Pelkkä nuoruus ei siinä kohtaa tietenkään riitä. Vanhemmat tädit ja sedät pitävät tosi söötteinä myös niitä luokan seinätapettiin hukkuvia hiirulaisia.

Jotta lukioiässä voi olla tyrmäävä, täytyy olla Kiira Korven geenit. Sellainen selittämätön täydellisyys ei onnistu kovin monelta. Lue koko artikkeli »

Ihmetyksekseni olen havainnut monen sivistyneen ja ei-sotahullun miehen harrastavan sotahistoriaa. He jaksavat lukea loputtomiin Tali-Ihantalasta ja tunnistavat kuvista lentokonetyypit.

On se vähän outo harrastus, mutta olen alkanut ymmärtää mistä se kumpuaa. Naisena sota on helpompi etäännyttää, sillä sotamuistelot tarjoavat meille lähinnä surijan roolin, vaikka en tarkoita nyt väheksyä vaikkapa Lotta Svärdin merkitystä. Naisten kärsimykset kiteytyvät kuitenkin joukkoraiskauksissa. Niitä ei juuri muistella, eikä niistä kukaan halua harrastuksekseen lukea.

Miehille on ehkä tarpeellisempaa käsitellä sotia siksi, että toisessa ajassa ja paikassa he olisivat itse saattaneet olla mukana kaikessa siinä, mistä sotahistorian opukset kertovat. Lue koko artikkeli »