Olen suunnitellut tatuoinnin ottamista ainakin kuusitoista vuotta. Sen verran siitä on aikaa, kun ensimmäinen kaverini antoi hakata olkavartensa ympäri tribaalin.
Jotkut ihmiset jaksavat vastustaa ja paheksua tatuointejakin. Ennen vanhaan tatuointeja pidettiin pelottavien ihmisten leimoina, joita saatiin synnillisissä alakulttuureissa kuten vankilassa ja merillä. Monissa muissa maissa tatuoinnit ovat osa armeijan koodistoa. Mitä enemmän kuvia ihossa ja mitä isompi hattu, siitä tunnistaa venäläisen isopampun.
Tatuointeihin voi hurahtaa ihan siviilissäkin. Minullakin on kokovartalokirjailtuja ystäviä, joita todella voi lukea kuin avointa kuvakirjaa. Kirjavat käsivarret ovat upeita ja kertovat paljon omistajastaan. Nykyään tehdään myös iloisia, kepeitä ja naisellisia tatuointeja, joissa voi seikkailla suloisia ja pinkkejä otuksia. Kaikilla ei tarvitse olla samanlaista kuvaa.
***
Silti se kaikkein oikein tatuointi on ankkuri – ja se kuuluu tietysti laittaa olkapäähän. Tulin viitisen vuotta sitten siihen tulokseen, että ankkuri olkapäässä on oleva se minun juttuni. Mutta eipä pohtiminen siihen päättynyt. Nyt pitää vielä keksiä väri, koko ja muoto. Onhan tässä koko ikä aikaa miettiä.
Olen kuullut monen haukkuvan tatuointeja juuri iän varjolla. Ilkkuen kysytään, että miltäs se tatuointi sitten näyttää kun on vanha ja ryppyinen. Ikään kuin se iho lakkaisi ikääntymästä jos siihen ei ota kuvaa.
Sitä paitsi vanhan ihmisen ihossa ei ole mitään vikaa. Päin vastoin. Iho on rumimmillaan kolmenkympin ja viidenkympin välissä. Lapsen ja nuoren iho on ihmeellisen kimmoisa. Se näyttää uhkuvan elinvoimaa.
Aikuisen iho muuttuu taikinamaiseksi. Ei se ainakaan voi ankkurista rumentua. Aikuisen ihmisen iho on tylsää, määrittelemätöntä ja rapistuvaa. Se ei ole vielä saavuttanut sitä silkin siloisuutta, joka tekee vanhasta ihmisestä ihanan siliteltävän. Jos ette ole vielä isomummuiässä niin että saisitte todisteen hiplaamalla itseänne, menkää silittelemään vanhuksien käsiä. Se vasta on sileyttä se!
***
Onhan se hieno ajatus, että voi silitellä mummonsa vartalossa olevia kuvia, joista saa kuulla elämäntarinoita. Monet nimittäin ottavat tatuointeja muistoiksi asioista. Esimerkiksi yksi ystäväni teetti sydänsuruissaan kuvan suojakseen elämän myrskyjä vastaan ja muistaakseen, ettei saa olla liian haavoittuvainen ja avoin. Elämä opettaa sellaisia asioita, tatuointi auttaa muistamaan.
Minäkin olen miettinyt omalle tatuoinnilleni syyn. En halua sitä kertoa, mutta se on tärkeä asia jonka haluan muistaa lopun ikäni. Mikä olisi parempi muistilappu dementian iskiessä kuin selkeä visuaalinen viesti, jota ei voi hukata tai unohtaa vanhaan kotiin.
14. elokuuta 2008 kello 11.48
Saman ikäluokan edustajana olen käynyt samantyyppistä pohdintaa suunnilleen yhtä usean vuoden ajan. Selkeä speksikin on olemassa, eli verraton sarjakuvahahmo maantiekiitäjä olkapäähän.
Mutta enpä ole ottanut, ja niin taitaa käydä että en otakaan. Olen tullut siihen tulokseen että tatskat on vähän passé, niissä ei enää ole kapinaa ja särmää, ne on juurikin ”plain vanillaa”. Kaikenmaailman kiinteistönvälittäjätkin niitä ottavat (sori, ei ole tarkoitus leimata ketään, mutta joku esimerkki pitää olla).
Pitää keksiä jotain muuta…
14. elokuuta 2008 kello 12.54
Otin itse tatuoinnin alaselkääni 33-vuotiaana muutaman vuoden miettimisen jälkeen. Ei, en miettinyt, haluanko todella tatutointia, vaan mietin, mihin paikkaan sen haluan. Enkä ole katunut.
Niille, jotka ovat kysyelleet, miltä se näyttää, kun olen 75-vuotias mummo, olen vastannut, että jos se on suurin ongelmani mummoiässä, olen todella onnekas.
14. elokuuta 2008 kello 14.00
Tutulta kuulostaa. Kolmikymppislahjaksi piti nilkkaani kuva tatuoitattamani, mutta 40 on jo lasissa eikä näin ole käynyt…Kuva on valittu, mutta mistä tekijä? Pysyvä merkki omalla iholla vaatii suunnatonta luottamusta toiseen – tulosta kun ei pääse unohtamaan…
14. elokuuta 2008 kello 14.16
No mutta, nythän sä laitoit ihan miettimään, suorastaan pohtimaan, tällä suht tylsällä kolumnilla ollakseen sinun.
En voi kuin kiittää, joten Kiitos.
Olen nimittäin jo muutaman vuoden ajatellut ottavani tatskan ja juuri nyt tajusin, että mitä hittoa mä sillä teen.
Kaikki tärkeät, muistamisen arvoiset asiat on tatuoitu jo sydämeeni, en minä niille mitään ulkoista merkkiä ihooni tarvitse.
Mitä tulee ihon vanhenemiseen ja jos siinä on tatuointi, niin heh, kuka niitä katselee =) ja jos katselee, niin so what. Loistava kommentti oli Pisamalta, että jos se on mummoiässä ainoa huoli, niin jes.
MUTTA se mua tosiaan kiinnostais, että kuinka juuri SINÄ ottaisit ANKKURIN ????
14. elokuuta 2008 kello 14.19
Tatuoin selkääni sirpin, vasaran ja tähden -04, vaikka en edustakaan siihen liittyvää oletettavaa poliittista vakaumusta. Jotkut sanovat, että tulen vielä vanhalla iällä katumaan. Jos joskus luonteeni tosiaan muuttuu yhtä tosikoksi, ehkä olen ihosiirto-operaation hinnan velkaa nykyiselle itselleni. Ainoa huono puoli tatuoinnissani on, että on vaikea keksiä enää mitään merkitykseltään ja huomioarvoltaan vastaavaa symbolia, vaikka tekisi mieli laittaa toinenkin tatuointi (mikä tahansa poliittishenkinen tatuointi olisi teeman toistoa).
14. elokuuta 2008 kello 14.30
Mä oon todennut noille ”mitäs sitten mummona” kyselijöille, että jos sillon vanhana on tatska kovasti venynyt, niin ehkä sitten on muitakin ulkonäköhuolia! Enkä tiedä, tuleeko sillon vanhana/jos niin kovasti lihoo että taska venyy kauheesti pidettyä alaselän paljastavia vaatteita, tai muutenkaan katseltua omaa selkää.
Rosalle voisin sanoa, että eipä varmaankaan se olkapää ole pahiten venyvä/rupsahtava/rypyttyvä kohta, enkä kyllä usko että ainakaan sun mummoiässä kukaan paheksuu jos mummolla näkyy paljas käsivarsi ja sen taska!
14. elokuuta 2008 kello 14.32
Kun nykyisin jo niin kovin paljon aiempaa paremmin huolehditaan kemikaalien vaaroista, luulisi vihreiden valomajakallekin olevan selvää se, millaisia riskejä tautuointiväreihin liittyy. Ne ovat myrrkyjä jos mitkä ja niitä ruiskutetaan suoraan ihoon ja sen alle. Nykylainsäädäntö ei suojele kuluttajaa lainkaan tatuointivahingoilta. Tatuointi on edesvastuutonta typeryyttä.
14. elokuuta 2008 kello 14.48
Kenties tupakointia lukuunottamatta mikään tapa ei korreloi rikollisuuden kanssa yhtä voimakkaasti kuin tatuointi. Miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti stigmatisoida itsensä ottamalla sellaisen, on minulle käsittämätöntä.
Tai tiedänhän minä syyt: huomiohakuisuus ja vähän surullinen halu tuntea itsensä erikoiseksi.
Esteettisessä mielessä tatuoinnit ovat lähes aina vastenmielisiä. Aivan kuin pelkkä visuaalinen mauttomuus ei riittäisi, huokuu useimpien tatuointien symboliikka epärehellistä sentimentaliteettiä. Tokeröllä norjalaismytologialla tai väärin kirjoitetuilla itämaisilla merkeillä yritetään viestä elämää suuremmasta rakkaudesta, syvällisestä taiteilijasielusta tai jostakin muusta yhtä falskista.
”Tramp stamp” -tatuointien yleistyminen on yksi niitä syitä, miksi harkitsen ihotautilääkärin uraa. Poistolaserbisneksessä tulee liikkumaan isot rahat lähitulevaisuudessa.
14. elokuuta 2008 kello 15.05
Tatuoinnit ja lävistykset ovat menneet samaan sarjaan kuin hammaskorut, korvakorut, meikkaus ja hiusten värjäys. Keski-ikäisellä maalla asuvalla perheenäidillä voi olla tatuointi. Niissä ei ole enää mitään huomiotaherättävää, rajua tai mitä kukaan jaksaisi paheksua. Kadut ovat pullollaan ”persoonallisesti” samalla tavalla pukeutuneita, meikanneita, värjättyjä ja koristeltuja ihmisiä. Nykyään raju veto on mennä kaupungille luonnollisessa hiusvärissään, ilman meikkiä ja lävistyksiä. Itse tunnen näin olevani paljas ja avoin, todellinen minäni kaikkien nähtävänä. Todelliset tarinat eivät vaadi mitään tatuointia muistamiseensa. Ukillani ei ollut yhtään tatuointia muistona lapsuudestaan tai sodasta. Silti ne tarinat tekivät jo pieneen lapseen vaikutuksen.
14. elokuuta 2008 kello 15.39
Kuten Expat jo kirjoittikin niin tatuoinnin suosio on jo ohi. Jos se ei olisi niin kiinteästi henkilössä, niin sitä ei enää juuri missään nähtäisi. Kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen ne olisi viety.
Aluksi se oli merimiesten ja sitten vankien juttu. Vähitellen siitä tuli rock-henkisten tyyppien juttu. Lopulta siitä tuli tuulipukukansan suosikki ja siihen viehätys lopulta päättyy.
14. elokuuta 2008 kello 15.39
Tatuoinnit olivat muuten suosittuja jo Viktorian Englannissa, jopa yläluokan piirissä. Ottipa Walesin prinssikin sellaisen v. 1862.
Ankkuria ei pidä ottaa, ellei sitten tosiaan ole ollut pestiä merellä. Vähän sama juttu, kun tatuoisi olkavarteensa USMC, vaikkei Yhdysvaltain merijalkaväessä olisi käynytkään.
14. elokuuta 2008 kello 18.03
..miksi ottaa tatuointia, jos ei tiedä millaisen haluaa ja minne..?
14. elokuuta 2008 kello 19.20
Tatuoinnit saattavat yleisesti vaikuttaa ohimenneeltä ilmiöltä, mutta muutamia tatuoijia tuntevana ja alaa seuranneena rohkenen väittää, että asia on päinvastoin. Kuvia otetaan koko ajan enemmän ja vaikka seassa on ns. persoonattomiksi miellettyjä tatuointeja, kuten vieraskielisiä kirjoitusmerkkejä, tatuoijien kurssi ei käytännössä tunnu olevan laskussa.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla käynyt merillä voidakseen ottaa ankkurin kuvan ihoonsa, kuulostaa surumielisen suppealta näkökulmalta ja samalla tosi hullunkuriselta. Tunnen ihmisiä jotka tykkäävät merimiesteemasta ja minusta se on ihan hyvä syy ottaa kuvia aiheeseen liittyen. Moni on näin tehnytkin, eikä kukaan piittaa vähääkään siitä että ankkuri on joskus symboloinut jotakin muuta. Onhan hakaristikin alunperin symboloinut – ja symboloi edelleen – aurinkoa, ja edelleenkin sillä on esimerkiksi Intiassa täysin päinvastainen merkitys ihmisille kuin Euroopassa. Se että jokin taho liittää jonkin merkin voimakkaasti tiettyyn asiayhteyteen ei lainkaan tarkoita sitä, etteikö samalla kuviolla voisi olla myös muita merkityksiä.
Rikoksiin tatuoinnit liittävä ihminen ei ymmärrä asian nykytilaa. Tänä päivänä kuvia tekevät ammattilaiset joilla on laajalti kokemusta, tietoa ja ymmärrystä asiasta. Tatuoijat ovat oma ammattikuntansa, heissä on eri tasoisia ja eri tyyppisiä ihmisiä kuten missä tahansa ammatinharjoittajien joukossa, ja heillä on usein hyvin vastuullinen ote työhönsä.
Tatuoinnit ovat taiteellisesti lahjakkaiden, visuaalisuutta arvostavien ja taitavien ihmisten alaa. Toki seassa on vaikka millaisia kuvantekijöitä joilla ei ole ammattitaitoa eikä -etiikkaa, mutta yleisesti tunnustusta saaneet liikkeet ovat turvallisia paikkoja ottaa kuvia. Mikäli epäröi, kuvaa ei kannata ottaa, niin yksinkertaista se on.
Ihminen joka kuvittelee kaikkien tatuoitujen olevan erikoisuutta tavoittelevia huomionhakijoita, ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhuu. Jos jokin asia tuntuu itsestä vieraalta ja siitä ei ole mitään muuta tietämystä kuin fiilispohja, ei kannata ehkä olla järin ponnekkaasti mitään mieltä
Ihanaa syksyä kaikille, ja Rosalle lisäksi hyvää kuvaa!
14. elokuuta 2008 kello 21.49
Ei tatuointia yleensä oteta siksi, että se olisi suositttua ellei sitten ole parikymppinen. Itse olen ikuisesti kiitollinen, etten ottanut alaselkääni jotain kuvaa hiukan ennen kun siitä tuli muotia, koska enää se ei tuntuisi yhtään omalta.
Toinen kuvani sen sijaan on edelleen oma kuva, vaikka otin sen hyvin nuorena ja se sopii hyvin myös mummon iholle – mikäli niin vanhaksi elän. Mitä ihmeen väliä sillä on, että iho venyy ja on tatuointi? En ymmärrä. Se, että joku asia yleistyy ei myöskään aina tarkoita sitä, että asia olisi lähtökohtaisesti huono. Ellei sitten halua olla ”erilainen”.
Muistot on mielessä ja tatuointi on kaunis kuva, joka ilahduttaa minua päivittäin. Näkyvällä paikalla kuva ei ole eikä minulle ole mitään tarvetta esitellä sitä muille. So simple.
14. elokuuta 2008 kello 22.27
Muistakaa sitten Japaniin matkaessanne, että siellä tatuoinnit yhdistetään usein yakuza-gangstereihin, ja erittäin monet kylpylät kieltävät tatuoidut vieraat.
15. elokuuta 2008 kello 6.45
Itselläni on kaksi tatuointia, joilla molemmilla on tärkeä merkitys. Molemmat ovat paikoissa, joissa ne eivät ole kaiken kansan näkyvillä (enkä tarkoita persaustani). Kipparikalle-tyyppistä ankkurijuttua en kyllä ymmärrä, mikäli et ole viettänyt elämäsi parhaita hetkiä merellä. Hämmästyksellä ja mielenkiinnolla seurasin minäkin tribalnauhojen yleistymistä vastaantulijoiden käsivarsissa. ”Kaikilla muillakin on” ei tunnu oikein järjelliseltä syyltä, kun kyseessä on yleensä koko elämän kestävä ratkaisu.
15. elokuuta 2008 kello 9.38
Asiasta toiseen:
Hanna kirjoitti: ”Onhan hakaristikin alunperin symboloinut – ja symboloi edelleen – aurinkoa, ja edelleenkin sillä on esimerkiksi Intiassa täysin päinvastainen merkitys ihmisille kuin Euroopassa”
Ei tarvitse mennä edes Intiaan, kun kotimaassammekin hakaristiä on iänkaiken käytetty ihan muihin tarkoituksiin, kuin mihin natsti sen valjasti vajaa vuosisata sitten. En tarkoita tällä välttämättä sinua Hanna, mutta olisi mukavaa, jos suomalaiset tuntisivat omat perinteensä ja kulttuurinsa paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin muiden maiden vastaavat.
15. elokuuta 2008 kello 9.51
Hannalle:
”Onhan hakaristikin alunperin symboloinut – ja symboloi edelleen – aurinkoa, ja edelleenkin sillä on esimerkiksi Intiassa täysin päinvastainen merkitys ihmisille kuin Euroopassa. Se että jokin taho liittää jonkin merkin voimakkaasti tiettyyn asiayhteyteen ei lainkaan tarkoita sitä, etteikö samalla kuviolla voisi olla myös muita merkityksiä.”
No tatuoipa sitten olkapäähäsi hakaristi.
”En näe mitään syytä miksi pitäisi olla käynyt merillä voidakseen ottaa ankkurin kuvan ihoonsa, kuulostaa surumielisen suppealta näkökulmalta ja samalla tosi hullunkuriselta.”
Ei se ole hullunkurista, vaan ankkuritatska käsivarressa nähdään nimenomaan merimiesten juttuna. Ihan perussemiotiikkaa. Jos tatuoit olkapäähäsi ankkurin, niin jengi olettaa, että olet ollut merillä. Ankkuritatska näyttäisi 30+-vuotiaan hippinaisen iholla enemmän hölmöltä kuin coolilta. Toki hölmöyskin voi olla joskus coolia.
Että nyt tälläisestäkin pitää jonkun käydä vänkäämään.
15. elokuuta 2008 kello 11.56
Pohdiskelin minäkin tatuoinnin ottamista joskus parikymppisenä. En ikinä vain keksinyt kuvaa joka oikeasti olisi persoonallinen ja ”minua” – kaikki tekotaiteelliset symbolit, tribaalit ja kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat, sori vaan, superkorneja ja muka-syvällisiä.
Kaikki tyttömäiset kukat ja perhoset tuntuivat yhtä pöhköiltä. Mitä jos kankun ruusu on eläkeiässä hervoton kukkakaali? No thanks. Vihdoin keksin hauskan: kinkun viivakoodi perseeseen! Mikäs sen osuvampaa ja hilpeämpää.
Onneks tässä vaiheessa olin jo kasvanut aikuiseksi ja todennut, että tatska on samanlainen low-class tavisjuttu kuin röökinpoltto ja lävistykset. Eli jäi ottamatta, onneksi! Nyt olen uimarannalla rinta rottingilla puhtaan kauniin ihoni kanssa.
15. elokuuta 2008 kello 12.35
Älä sie Roosa turhaan vaivaannu: tatuoinnit ovat ihan eilispäivää, so 90’s. Sitä paitsi paljas ihmisen iho on aina kauniimpi kuin liekkikäärmeet sun muut lapselliset töherrykset. Tämä on siis viimeinen ja virallinen totuus tatskoista!
15. elokuuta 2008 kello 15.13
Itse en erityisemmin pidä tatuoinneista enkä aio sellaista ottaa. Iho-ongelmaisena en todellakaan aio ottaa mitään turhia riskejä tai vaivoja jonkun hölmön kuvan takia. Mitä minä sillä tekisin. Toki kaikilla on vapaus tehdä mitä haluaa.
Mutta onneksi sentään Räikkösellä kävi viime kisassa tuuri. Eiköhän se mestaruus taas sieltä tule ja loppukauden kisoja on mukavampi seurata.
15. elokuuta 2008 kello 15.21
Itsehän olen tatuoinut itselleni partiopoikien maailmanlaajusen lupausmerkin
15. elokuuta 2008 kello 17.46
Niin, kyllä muakin oikeasti hävettää tosi paljon, kun olen niin tavis, että mulla on tatuointi! Onneksi se sentään on piilossa. Mutta kyllä tuo pala minua on niin paljon kauniimpi kuin jos siinä olisi vain pelkkää puhdasta ihoa. Mut siis kuten jo kerroin, olen niin tavis ja eilispäivän juttuja, ettei mitään rajaa
Maailma on muuten kuvia täynnä, vain taivas on rajana, joten ei sitä kuvaa ole pakko valita niistä tatskaliikkeen kansioista. Se, että juuri sinä, et löydä itsellesi omaa kuvaa, ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin olisivat samanlaisia…
Oli pakko provosoitua, niin ahdasmielistä kommenttia täällä tuntuu olevan
15. elokuuta 2008 kello 18.59
Tatskat ovat tosiaan niin yleisiä nykyään, että sellaisen kantaja tuo lähinnä mielen trendipellen. Lisäksi valtaosa tatuoinneista on uskomattoman rumia: kliseistä, mitäänsanomatonta kitchiä, josta visuaalinen estetiikka on todella kaukana.
”Rajua” voisi olla vampyyrihampaiden implantoiminen ikeniin tai hopeisten pirunsarvien istuttaminen otsalohkoon. Mites olis sellaiset, Rosa? Niistä voisi vanhainkodissa irrota tarina jos toinenkin
15. elokuuta 2008 kello 22.27
Itse olen huomannut pitäväni jokaisesta uuninreunan polttamasta arpikuviosta kyynärvarressani ja jopa lapsena saksilla leikkimisestä jäänyt arpi sisäreidessäni viehättää minua. Myös syntymämerkeistäni pidän kovasti. Tämän perusteella olen arvellut, että tatuointi olisi vieläkin hauskempaa katsottavaa. Kaikkien mukavien arpien yhteisiä piirteitä ovat kuitenkin pienuus ja huomiotaherättämättömyys. Jäljet ihossani ovat minua varten muistuttamassa elämästäni ja muiden kanssa en niitä halua jakaa, ellen itse niin päätä joka kerta erikseen.
Lisäksi ajatus tatuoinnista, joka kasvaisi ihon mukana ikään kuin indikaattorina kehoni kokemasta muutoksesta, on ihana. Tatuointini olisi pieni ja paikassa, josta voisin itse sitä katsella helposti, mutta josta se ei näkyisi muille kuin näyttämällä. Selkä, olkapää, niska tai persus ovat ainakin poissuljettuja vaihtoehtoja. Käsivarren ja ranteiden iho on mielipaikkojani vartalossani, mutta kovin näkyvillä. Niinpä en ole vielä keksinyt paikkaa, johon voisin itselleni uuden ilonaiheen tallentaa. Toisaalta kädessä tai ranteessa pikkuista tatuointia ei monikaan ehkä heti tunnistaisi tatuoinniksi. Parasta olisikin, jos ihmiset luulisivat kuvaa liaksi tai kynänjäljeksi.
Toivoisin, että tatuoinneista tulisi vielä nykyistäkin yleisempi koristus ihmisten iholla, jotta en omaanikaan joutuisi koskaan selittelemään, kun sellaisen lopulta otan.
16. elokuuta 2008 kello 0.40
Voisko joku selittää, miksi pitäisi tatuoida ihoon joku kuva?
Hanki taulu!
Jos se kuva on tärkeä, niin ei sitä muutossa hukkaa eikä unohda vanhaan asuntoon. Jos dementiaa pelkää, niin silloin varmaan kannattaa tatuoida henkilötiedot tai lasten puhelinnumerot käteen. Ja tämänkin voi tehdä sitten vasta vanhainkodista käsin.
Yhdyn edellisten kirjoittajien näkökantaan, että tatuointi on ”so 90´s”, vanha juttu, lähinnä tuhruisen ja surullisen, teko-rankan näköistä. Tai riippuu tyypistä, jos kyseessä joku ronski raksaäijä tms, ehkä se sillon istuu kokonaisuuteen, mutta jonkun humanistin käsivarressa siinä on vähän väkisin yrittämisen makua.
Ja todellakin, ankkuriaihe sopii jos on ollut tosiaan ihan oikeesti jossain merillä, mutta jonkun tamperelaisen perheenäidin olkapäässä ehkä lähinnä myötähäpeää herättävä. Ankkuritatska olkapäässä henkilöllä, joka ei oo oikeesti ollu merillä, on yhtä häpäsy kuin I love New York -paita tyypillä joka ei koskaan ole ollut Nykissä.
Eli Rosa, älä ota ankkuritatskaa. Älä ota tatskaa ollenkaan! Tai jos otat, niin vasta sitten Koukkuniemen vanhainkodissa!
16. elokuuta 2008 kello 12.02
Olin jo nuorena päättänyt, että ikinä en huoli tatuoitua miestä, vaan uusimman vauvani isällä on sellaiset kummassakin käsivarressa. Meinasi jäädä lapsi tekemättä, kun näin ne. En tiedä milloin ja missä hän on ne ottanut, isot kuvat, mutta hänellä on narkomaaninuoruus takanaan ja on nykyään kunniallisessa ja arvostetussa hyväpalkkaisessa työssä, missä on sitten asiakkaita varten oltava siisti pitkähihaisissa paidoissa.
Tunnen itse kaksi erittäin taitavaa tatuoijaa. Se on kuulemma ammatti, millä pärjää missä vaan kielitaidottomanakin. Itse en ottaisi ikinä tatuointia. Minusta se on juurikin lapsellista huomionhakuisuutta, mutta ihailen silti tatuointeja ja luen tatuointilehtiä ja käyn kaikissa tatuointinäyttelyissä mitä jossain on, yms. eli kulttuurillisesti asia kiinnostaa.
Meillä on suvussa paljon merikapteeneja ja heillä ei kellään ollut mitään tatuointeja, vaikka ovat laivapojasta aikoinaan uransa alkaneet, että se on ihan asenteesta kiinni sielläkin merillä, että kuka itsensä merkkaa mitenkin.
16. elokuuta 2008 kello 12.34
Eipäs olekaan Tuomas! vaan tämä: Jos itse rakastat tatuointiasi ei millään muulla ole mitään väliä.
16. elokuuta 2008 kello 18.00
Minulla on kyllä hakaristikoruja ihan arkikäytössä
Symboli on monin tavoin tuttu. Kuten kirjoitinkin, Suomessa se mielletään välittömästi natsismiin liittyväksi, kun taas esimerkkinä mainitsemassani Intiassa käsitys on yleisesti toinen. Tatuoinniksi en ole ajatellut ottaa, ei ole itselleni niin oleellinen kuvio kuitenkaan. Kaunis ja tärkeä kyllä, mutta ei kaikkea tarvitse itseensä hakkauttaa. 
Tatuoinnit kannattaa suunnitella ihan itseään varten. Tatuoijat suunnittelevat kuvia ns. mittatilauksesta, ei sitä kuvaa tarvitse valita mistään perhoskansiosta ellei se tunnu omalta. Itselläni on melko paljon kuvia kehossa, ja jokainen on suunniteltu minua varten, en osaa kuvitella ottavani tribaalia tms. Jos on sellainen olo että haluaisi kuvan mutta ei oikein tiedä mitä ja mihin, on asian laajempi pohtiminen ihan paikallaan
Hassua että tatuoinnit leimataan muoti-ilmiöksi, mutta samalla niitä ei saisi ottaa koska ne eivät joidenkin mielestä ole muotia enää. Erikoista on elämä! Varsinkin toisten elämä
16. elokuuta 2008 kello 18.09
Ja vielä ankkuriaiheeseen liittyen, tiedän kymmenenkunta ihmistä joilla on merihenkistä kuvitusta kropassaan, mm. todella taitavasti suunniteltuja ja toteutettuja hihoja jne. Tuo merimiehenä oleminen ei liity niihin kuviin oikeasti mitenkään, ja kuvat ovat vaikuttavia ja todella hienoja.
Kesällä Tampereen Klubilla oli muunmuassa iltamat joihin pääsi ilmaiseksi sisälle jos kehosta löytyi ankkuritatuointi. Näin tosissaan tuollaiset käsitykset otetaan niiden ihmisten keskuudessa joilla niitä kuvia oikeasti on
Jos ahdistaa, asian voi antaa olla, niin simppeliä se on. En tiedä miksi toisten kuvista pitää ylipäätään olla jotain mieltä?
Jos käsitys tatuoinneista rajoittuu kirjoitusmerkkeihin/tribaaleihin tai muihin ”kliseisiin ja kurjiin” kuviin, netistä löytyy mm. suomalaisen ylläpitämä bodymodifications.net -sivusto, jolla voi käydä katsomassa millaisia kuvia voi ottaa näiden typerien kuvien lisäksi.
Heippis!
17. elokuuta 2008 kello 9.29
En paheksu tatuointeja, enkä pidä niiden omistajia mitenkään muita epäilyttävämpinä, mutta en ole vaan nähnyt yhtään hyvännäköistä tatuointia. Tämä ja ainoastaan tämä on syy miksi en pidä niistä. Minusta ne rumentavat ihmistä.
17. elokuuta 2008 kello 9.38
Toisaalta jos ottaisin jonkun tatuoinnin, se olisi varmaan ”OZ”.
17. elokuuta 2008 kello 10.49
Jopas löytyi syy olla äänestämättä vihreää.
17. elokuuta 2008 kello 13.53
Minä olen ottanut tatuointeja ja otan vielä lisää, vaikka olenkin jo aikuinen nainen. En ole kovinkaan huolissani siitä miltä tatuointi kankussa näyttää kun olen 60 tai 70 vuotta, sillä tuskinpa ne kankkuni silloin muutenkaan kovin kauniit ovat. Ensimmäisen tatuointini otin kymmenen vuotta sitten, enkä ole katunut yhtään.
Tatuointeja on ollut myös sellaisilla ”low-class” henkilöillä, kuten Winston Churchill (ankkuri olkapäässä), Franklin D. Roosevelt ja Thomas Edison.
Ota Roosa ankkuri olkapäähän!
17. elokuuta 2008 kello 20.49
Harvinaisen ajattelematon kirjoitus sinulta, Rosa.
Neulatatuointiin käytettävät menetelmät eivät ole kovin terveellisiä. Etenkään ”Vihreiden” kannalta. Mutta tähän asiaan sinulla on varmaankin jo valmis kommentti valmiina puolustukseksi. Ja oli tai ei, mitäs sillä on väliä, kirjoitathan kuitenkin mitä huvittaa
Minua kiinnostaa myös kuulla, mitä hyötyä dementoituneelle ihmiselle on tatuoinnista? Ehkä hän valitsisi mukaansa jonkin muun muiston kuitenkin tatuoinnin sijaan.
Mikäli tarkoituksesi on herättää keskustelua, kirjoita tosissasi, kun sinulla on siihen kaikki mahdollisuudet.
Pinnallista, ei vihreää, ei feminististä, mutta tyhmää!
17. elokuuta 2008 kello 23.09
Mielestäni toisten ihmisten mielipiteiden paheksuminen ja haukkuminen on ”low-class tavisjuttu”.
Eläköön jokainen ihan kuten haluaa tatuoineen kaikkineen – live and let live!
18. elokuuta 2008 kello 11.44
”Kesällä Tampereen Klubilla oli muunmuassa iltamat joihin pääsi ilmaiseksi sisälle jos kehosta löytyi ankkuritatuointi. Näin tosissaan tuollaiset käsitykset otetaan niiden ihmisten keskuudessa joilla niitä kuvia oikeasti on Jos ahdistaa, asian voi antaa olla, niin simppeliä se on. En tiedä miksi toisten kuvista pitää ylipäätään olla jotain mieltä?”
No kai sitä saa olla asioista jotain mieltä, tatuoinneista siinä missä vaatteista, taiteesta, musiikista, kirjallisuudesta ja muustakin? Ja ainakin minä olen sitä mieltä, että ns. klassinen ankkuritatska jonkun perheenäidin/ituhipin hauiksessa näyttää lähinnä hölmöltä – s.o. kannattaa miettiä kahteen kertaan sellaisen ottamista. Moittia ei ollut tarkoitukseni.
Niin ja sanottakoon vielä, että itselläni ei ole mitään tatskoja vastaan, mutten antaisi raaputtaa itseeni esim. näkyvää Hell’s Angels tai Bandidos -tatuointia.
P.S. Winston Churchill taisi olla I MS:n alussa peräti First Lord of the Admiralty, notta eiköhän hälle ankkuritatska sallita.
18. elokuuta 2008 kello 15.38
Jotenkin huvittavaa, kun jotkut jaksavat meuhkata, kuinka tatuoidut ihmiset ovat trendipellejä – tai eivät enää edes sitä, kun tatuoinnit ovat niin so 90’s.
Mietitäänpäs hiukan.. mites vaikka korvakorut? Taitavat olla melkein jokaisella vastaantulijalla, naispuolisella ainakin ja usealla miespuolisellakin. Että kyllä ihmiset ovat sitten tyhmiä, kun antavat pistää sellaiset killuttimet korvistaan läpi! Näyttävät typeriltä ja epäluonnollisilta, ja ovat niin so 80’s!
Eli voidaan varmaan päätellä, etteivät ne tatuoinnit nyt vielä NIIN kulunut juttu olekaan. Jos olisivat, niin ihmiset eivät jaksaisi heitellä näin kuluneita kommentteja… Mutta toivotaan, että tatuoinnit kohtapuoliin ovat joka naisen ja miehen varuste: minä pidän omistani sen jälkeenkin ja saa (toivottavasti) olla rauhassa idioottimaisilta kommenteilta.
18. elokuuta 2008 kello 20.27
Ihan itketti kun luin joitakin vuosia sitten, etta eras naispuolinen David Beckham fani oli tatuoittanut kissan kokoisilla kirjaimilla selkaansa BECHAM tai jotain vastaavaa, eika tatuoijalle juolahtanut mieleenkaan etta naisparalla voisi olla lukihairio ja kysynyt etta onko kyseessa mahdollisesti BECKHAM. Teki vaan tyota kaskettya. Asiasta kaytiin ihan lakituvassa, mutta niinhan se juttu lopulta paattyi, etta asiakas on itse vastuussa sanoista, jotka paperille kirjoittaa. Kaiken lisaksi tatuoija vaitti, ettei nimi David Beckham soita mitaan kelloa hanen paassaan. Se nyt kuulloisti hieman keksitylta, kun ajattelee etta tapaus sattui UKssa. Mutta ikava juttu kaiken kaikkiaan. Suorastaan itkettava.
18. elokuuta 2008 kello 21.28
Kuunari kirjoitti:
”Lisäksi ajatus tatuoinnista, joka kasvaisi ihon mukana ikään kuin indikaattorina kehoni kokemasta muutoksesta, on ihana.”
Niin minustakin: näin jälkikäteen ajatellen olisi ihanaa, että olisin parikymppisenä pyykkilautavatsaisena poikulina teettänyt masuuni ihan pikkuruisen ihanan pippelitatuoinnin. Nyt se olisi tosi ihQ meetwurstipenis. Muutaman vuoden päästä saisin ihailla peilistä tosi ihanaa norsunpeenistä… Tai vaikka sinivalaan. Ah miten ihana skenaario!
18. elokuuta 2008 kello 23.08
Ei ne nyt niin yleisiä ole, ei ainakaan näillä Kainuun leveysasteilla. Itse otatin 19-vuotissynttärilahjaksi sievän kuvan ranteen yläpuolelle. Otin tarkoituksella kuvan paikkaan joka ei ole piilossa, piruako sitä ottamaan jos se ei saa näkyä? Sama kuin ostaisi satojen eurojen kengät ja pistäisi ne samoin tein komeroon. Uusi tulee ensi kuussa kyynärpäähän. Sehän on ikuinen -vouhotukseen sanoisin että käytännössä ikuisuus tarkoittaa useimpien kohdalla muutamaa hassua vuosikymmentä. En usko pääseväni kauas yrittämällä miellyttää kaikkia. Tulen varmasti menettämään enemmän esim. työskentelymahdollisuuksia pienten tissien tai ruman naaman takia elämäni aikana kuin tatuointien, sillä maailma on epäreilu. Nyt olen asiakaspalvelutehtävissä, ja kädessäni paistava kuva on häirinnyt tähän mennessä tasan yhtä humalaista mieshenkilöä.
Yhdistät tatuoinnin huoriin, merimiehiin ja huumeheikkeihin? Mene esittelemään itseäsi Antiikkia, antiikkia -ohjelmaan. Katkotaanhan Virossa vieläkin vasikoilta sormet, enkä silti paheksu porukkaa jolta puuttuu nivel tai kaksi käsistä.
En ottanut tatuointia siksi että saisin loppuelämäni vastaanottaa avointa, laimentamatonta ihailua kaikilta vastaantulijoilta. Otin sen, koska olen aina halunnut niitä, pikkutytöstä asti.
En sano mitään kiinalaisista kuvioista enkä ruususta rinnassa tai nilkassa, sillä kaikki taitaa niistä olla jo sanottu. Kun niitä nyt kuitenkin kaikilla jo on, niin tarvitseeko maassa makaavaa enää potkia.
Tatuoinnit kertovat (joillekin) eletyistä hetkistä. On kauniita, on rumia, on mitäänsanomattomia. On tarkkaan harkittuja ja suunniteltuja, on harrastelijoiden ja ammattilaisten tekemiä, jopa itse tuherrettuja. Tuoreita, kohollaan olevia ja kirkkaanvärisiä, ja jo haalistuneita ja epäselviä. Jotakin kuvaa rakastaa heti, toista katuu lopun elämäänsä. Joitakin esittelee mielellään ihmisille ja jotkut haluaa pitää päivänvalolta piilossa. Jos sinusta päästä varpaisiin tatskattu ihminen on täynnä virheitä, niin mitä edustaa tyhjä, paljas nahka? Vähän niinkuin se siisti ja sotkuinen työpöytä- juttu.
Tatuoinnit ovat mulle koodeja, metaforia, hieroglyfejä. Minä rakastan niitä. Niissä on jotain mystistä, intiimiä, ne ovat enemmän kuin t-paita, jossa on hävytön teksti.
Ehkä mä kadun kuviani joskus. Se on voi ja voi, elämässä kun jotkut teot jää harmittamaan. En aio harjata polkuani curling-radan tavoin jatkossakaan, tervetuloa, muhkurat. Mittasuhteita kun miettii, kuolemaa, menetyksiä, sairautta (ja selluliitti se vasta ikuista onkin…) ja sotaa, muutama musteläiskä saattaa olla huolien topkymppi-listan ulkopuolella nyt ja aina, amen.
19. elokuuta 2008 kello 11.21
Miksi kaikkien, joilla ei ole omaa tatuointia, pitää ottaa esimerkkinsä tatuoitujen idioottimaisuudesta näistä marginaalitapauksista? Kirjoitusvirheet tatuoinneissa ja nimet ylipäätään, tribaalit, tekstit esim. kiinalaisilla kirjaimilla, kliseekuvat kuten ruusu, perhonen, kotka, pantteri ja pääkallo ovat usein vähän noloja, mutta se ihan oikeasti kertoo vain yhden pienen osan tatuoinneista.
Minä taas en tajua mikä pakko tatuoinnin on näkyä,maksoi mitä maksoi.
19. elokuuta 2008 kello 12.37
Rosa,
Ankkuri on myös toivon merkki. Usko, toivo, rakkaus. Vanha ja kulunut pyhä kolminaisuus, mutta ah, niin toimiva. Ankkurihan on väännetty rististä joskus aikoinaan. Mieti huolella, mutta tikkaa ihmeessä
19. elokuuta 2008 kello 12.50
Tyttäreni kärtti aikoinaan viikysvuotispäivieni aattona, että ottaisin tatuoinnin. Lupasi lahjakortin. Sanoi silloin, että kunhan täytän 60-v. otan lahjakortin vastaa. Täytin nelisen vuotta sitten 60. Syntymäpäiväni aamuna soi ovikello. Tyttäreni oli ovella kukkapuskan ja lahjakortin kanssa. Lakooninen sanoma kuului: ”Kunnon jätkä vastaa huutonsa.” Niin minulla on ollut olkapäässäni skorpioni muutaman vuoden, eikä asia ole aiheuttanut sen suurempia traumoja.
19. elokuuta 2008 kello 20.04
S:lle.Eihan lukihairio ole idioottimaisuutta.Sehan on hahmotushairio, jolla ei mitaan tekoa muun kuin hahmottamisen kanssa.Einsteinkin karsi siita vaivasta. Kaikki on suhteellista ja riippuu itsesta milla lailla asiat hahmottaa…..
20. elokuuta 2008 kello 10.28
Tatuoinnin otan kun (jos) Ilves voittaa suomen mestaruuden. Olkapäähän Ilveksen logo ja se on siinä.
20. elokuuta 2008 kello 16.52
Nykyisessä asuinmaassani Iso-Britanniassa katukuvassa pistävät kovasti silmään kahdenlaiset tatuoinnit: työväenluokan harrastamat mauttomuudet ja nuorten naisten ”söpöt” tatuoinnit, jotka varmasti kaduttavat keski-iässä.
Työväenluokalla tyypillisiä ovat ristit, naisten alaselän ruusut ja aivan käsittämätön hirvitys: jonkun kuolleen sukulaisen naamataulu tatuoituna käsivarteen ja alle RIP ja kuolinpäivä. Katolisilla Jeesus on kanssa aika suosittu aihe.
Opiskelijatytöillä taas on hauskoja ja lapsellisia tatuointeja, kuten kermaleivos kummallakin jalkapöydällä (?) Tuo tosiaan näyttää ihan kivalta ja pirteältä, mutta kuka haluaa pitää leivoksen kuvaa näkyvällä paikalla loppuikänsä?
Parempi olisikin, jos ihon koristemaalaus tulisi muotiin. Kaikenlaiset oudot kuviot iholla ovat hienoja, mutta miksi niiden pitäisi pysyä ikuisesti?
Rankkaa muuten on viilatut hampaat ja kahtia leikattu kieli
21. elokuuta 2008 kello 14.21
Kukas se niitä hakaristejä täällä suosittelikaan?
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tatuointeja+saksilla+leikanneet+%C3%A4rsyyntyiv%C3%A4t+ilmeisesti+natsisymboleista/1135238805760
27. elokuuta 2008 kello 17.22
Tatuointien ottamiselle on monia syitä, joista kaikki eivät välttämättä ole tietoisia itse ottajallekaan. Muoti ja populaarikulttuuri vaikuttavat, mutta usein myös paljon henkilökohtaisemmat syyt, kuten vaikkapa itselle tärkeiden asioiden symbolointi. Tatuointiliikkeiden menestyksestä ja nykyään usein huikean korkeasta tasosta (sitä vähemmän tasokastakin löytyy, mutta maailman johtavat alan julkaisut ovat täynnä kuvia mitä virtuoosimmista teoksista) päätellen tatuoinnit eivät liene ihan kokonaan ”so 90’s”, mutta tietyt tendenssit, kuten tribaalit, voivat sitä ollakin – kyllä monista kuvista voi tekovuosikymmenen päätellä. Ja miksi ei, samahan pätee muuhunkin taiteeseen ja käsityöläistaitoon.
Otin ensimmäisen tatuointini 18 vuotta sitten, ja nyt niitä on melko paljon ja myös näkyvillä paikoilla. En kadu yhtäkään, mutta joidenkin tilalle ottaisin jotakin muuta nyt, kun silmä on harjaantuneempi ja kokemusta eri mahdollisuuksista enemmän. Ottaisin kerralla isompia – oman ruumiin muodon hyödyntäminen vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Kuvani eivät ole symboleja muista mielenkiintoni kohteista tms, vaan ne ovat ihossa siksi, että tykkään nimenomaan tatuoinneista itsessään, ne ja niiden ilmeneminen ja käyttötarkoitukset eri aikakausina ja eri kulttuureissa ovat mielestäni kiehtovia. Kun haluan uuden tatuoinnin, tulee mieleen usein ennemmin se, mihin sen haluan kuin se, millainen se voisi olla. Jossakin vaiheessa kehitin ”teorian”, jonka mukaan halu ottaa tatuointeja liittyy haluun hallita omaa elämää kaoottisessa maailmassa: kun moneen muuhun asiaan ei voi vaikuttaa, koristelen ainakin oman ruumiini juuri kuten haluan! Tuo nojatuolipsykologinen pohdinta lienee kuitenkin vain osatotuus, jos sellainenkaan. Ja toisaalta, tatuoinnit voivat ihan vaan olla hauskoja, hyvännäköisiä, esteettisiä, seksikkäitä ja vaikka mitä. Riippuen siitä, kuka ne tekee, kenelle ja kuka niitä katsoo.
Roosa, hieno asenne! Itse olen väliportaan myyntijohtotyössä, eikä haittaa. Kokouksiin mennään puku päällä, mutta on niinkin käynyt, että olen unohtanut asiakkaan olevan tulossa vierailulle ja mennyt t-paidassa töihin. Ja kaupat tuli.
Kukin harkitkoon asiaa tarkkaan ja rauhassa omalla kohdallaan. Mitään ei pidä tehdä, jos se ei tunnu omalta jutulta, ja niin ilman tatuointeja kuin tatuoitunakin voi aivan varmasti olla ihan niin persoonallinen ja yksilöllinen kuin haluaa.
28. elokuuta 2008 kello 16.33
Swastika olisi todella komea tatuointina, varsinkin tyyliteltynä ja vastapäivään ”kulkevana”, mutta onnettomat natsit tärvelivät sen. Toisaalta se olisi varmasti samankaltainen cliché nykyään kuin yin-yang symbolikin on, eli tuskin siihen päätyisin mikäli se olisi mahdollista. Tatuoinnit myös rajoittavat elämää aika lailla, joten se täytyisi olla helposti peitettävissä.
En ymmärrä mitä hienoa on muka olla niin persoonallinen ja hankkia kiinalaisen ravintolan ruokalistalta symboli tai joku kauhean ”chic” tribaali, varsinkaan alaselkään. Tatuoinnin hankkiminen on pyörinyt pari vuotta mielessäni, mutta en osaa ajatella muuta kuin jotain todella merkittävän tapahtuman ja pysyvän asian muistoa, lapseni nimen esimerkiksi.
Jeesustelua ehkä, mutta mikäpä ei olisi.
29. elokuuta 2008 kello 8.27
Mtta eihän kiinalaiset kirjaimet tai tribaali alaselkään (tai muualle ole persoonallista eikä sen ole tarkoitus ollakaan vaan niitä otetaan siksi, kun se on sillä hetkellä niin makee juttu! On olemassa ihmisiä, jotka haluavat samanlaisen ulkonäön kuin muillakin on sillä hetkellä ja tämä pätee myös tämän ihmisryhmän tatuointeihin. Muut vastaajat, joilla ei ole tatuointeja, ovat sitten luulleet, että kaikki ihmisillä olevat tatuoinnit ovat näitä tribaaleja sun muita.
Minä en tajua mitä ihmeellistä siinä on, että haluaa tatuoinnin, jolla on joku muisto, vaikka edelleenkin ne muistot säilyvät muutenkin… Mutta tuntuu tänne Rosan juttuihin kirjoittelevilla olevan harvinaisen mustavalkoinen joko-tai- näkökulma elämään.
29. elokuuta 2008 kello 11.45
Älä, Rosa, ota tatuointia!!!
Tatuoinnit ovat aivan karsean näköisiä ja nykyään niitä on niin monilla, ettei tatskassa le edes mitään persoonallista. Kaikkein kauheimman näköisiä ovat juuri tällaiset merimiestatuoinnit naisten käsivarsissa.
Viimeksi sinkkuna ollessani päätin, että tatuointi saa olla ns. ehdoton hylkäysperuste, eli seurustelu tatuoidun naisen kanssa on täysin poissuljettu vaihtoehto. Siinä kävi …
no siinä kävi miten kävi, mutta onneksi tyttöni tatuointi ei sentään ole ottanut tatuointia mihinkään näkyvälle paikalle.
29. elokuuta 2008 kello 13.08
Mulla kyllä ehdoton hylkäysperiaate olisi se, että minun odotetaan olevan niin ”persoonallinen”, että tatuointia jne. ei saa missään nimessä olla. Minkälainen on sitten persoonallinen kampaus, pukeutumistyyli, vartalo, kasvot jne.? Vai olisiko sittenkin niin, että ihminen voi olla persoonallinen jopa se iänikuinen ruusu olkapäässä?
Mitä juttuja muuten nyt voisi fanittaa, että on tarpeeksi uniikki, mutta ei kuitenkaan massaa? Sehän nimittäin on kamalinta maailmassa, että muut tajuaa, että olen sittenkin tavis ja kuitenkin oma ainutlaatuinen itseni.
30. elokuuta 2008 kello 16.53
Olen nähnyt lukemattomia tatuointeja. Vain yksi on syöpynyt mieleeni: junamatkalla Puolassa 1976 puolisoni pelasi shakkia erään puolalaisen miehen kanssa, jonka ranteen yläpuolelle oli tatuoitu pitkä numerosarja – keskitysleirillä.
5. syyskuuta 2008 kello 19.55
Olipas yllättävän kiva kolumni Rosalta
6. syyskuuta 2008 kello 20.20
Kiitos Aurora Borealis!Ihminen on ihmisen toivo.Nyt valkeni vuosikymmenien vastenmielisyyteni tatuointeja kohtaan.Kylla ihmisen mieli on uskomaton.Omaan alitajuntaan paase kurkistamaan vain oikeaan aikaan esitettyilla oikeilla toteamuksilla tai kysymyksilla.
7. marraskuuta 2008 kello 18.52
Inhoan tatuointeja, ne pilaa ihmisen aidon ulkönäön, ne roikkuu sitten vanhana mummona ja pappanakin, poistaminen on kallista ja kivuliasta, tatuoinnit on kyllä typerin muoti ikinä, itse en ole koskaan edes harkinnut, ei ole vaan minun juttu, tatuoinnit on vaan joku muotioikku,
28. lokakuuta 2009 kello 3.16
Toivon hartaasti, että et ole ottanut ankkuritatuointia, jos et ole ylittänyt Atlantin valtamerta laivalla. Merimiestatuoinnit ovat koodisto. Ärsyttävää se on katsella kuinka omilta kuvilta katoaa merkitys kun näkee niitä kävelevän vastaan kadulla. Ennen merimiehen tunnisti heti ja meriittilista ihossa. Nykyään näköjään riittää pari ruotsinlaivaristeilyä niin johan on ankkuri, varpusta, kyyhkyä, kultainen lohikäärme, tähtiä, köysi, ruusu ja tikari etc.
Tatuoinnit ovat popularisoituneet kyllä, mutta toivoisin, että jokainen löytäisi itselleen SOVELTUVAN kuvan ja sen tarkoituksen. Muuttamalla alkuperäisen symbolin tarkoituksen, tuhoat samalla sen merkityksen niiltä, jotka ovat sen ansainneet.
Harmittaa sekin, kuinka moni nuori tatuoija ei tiedä kaikkien kuviensa merkitystä ja ohjaa kuvan hankkijaa hänelle soveltuvampaan suuntaan. Kaippa se tulee sitten kokemuksen kautta ja nuoret merimiehet kuvia vielä hakkauttaa.
Kippari-Kallen voit tatuoida ilman, että minulla on siihen mitään sanottavaa.