Toivon, ettei lapseni halua pelata jalkapalloa. Kauhukuvani on, että muutaman vuoden päästä minä ja kaikki feministikaverini, jotka olemme edeltävät viisitoista vuotta uhranneet sukupuoliroolien murtamiselle, löydämme itsemme myymästä mehua poikien urheilujoukkueelle, jota isät valmentavat.
Muskarissakin käynnit loppuivat, kun tunsin itseni idiootiksi leikkivien ja lässyttävien täti-ihmisten maailmassa. Kai minussa on feministiksi aimo annos naisvihaa, kun tunnen ärtymystä tällaisen naiskulttuurin edessä.
Muskarissa eli musiikkileikkikoulussa käynti on kuitenkin sinänsä ihan järkevä harrastus isommalle lapselle, jonka voi kerran viikossa kärrätä sinne ja mennä itse vaikka kahvilaan lukemaan kirjaa. Jalkapallon ongelma on se, että yhtäkkiä koko perhe huomaa olevansa kaikki kesälomat naimisissa paikallisen seuran ö-junnujen harjoitus- ja peliaikatauluissa.
Jääkiekko se vasta saatanasta onkin. Vehkeet maksavat omaisuuden ja painavat niin paljon, että tenava pitää kuskata harjoituksiin. Minä en ainakaan aio sen takia autoa hankkia, joten Frans saa höntsyillä lähikentällä jahka se aika koittaa.
***
Tullen kannustamaan lastani soitto- ja tanssiharrastuksen pariin. Tämä johtunee siitä, että itse olen lapsena käynyt soitto- ja tanssitunneilla.
Jos ajattelee, että kuusi ikävuotta on sopiva aika aloittaa joku harrastus, on aika turhaa kysyä lapselta avoimella kysymyksellä, mitä tämä haluaa. Lapsella tuskin on kovin täsmällistä kuvaa eri vaihtoehdoista. Sen sijaan lapselta voi kysyä haluaako hän soittaa viulua vai kitaraa.
Ei, ei viulua! Se on toinen kielletty laji jalkapallon lisäksi. Menee vuositolkulla aikaa ennen kuin se sietämätön vingutus alkaa kuulostaa musiikilta. Minun pinnani ei sitä kestä. Taidan tarjota suoraan kitaraa.
***
Liikuntaharrastuksen osalta tarjoaisin ehkä vaihtoehdoksi sirkusta tai balettia. Sirkus on monipuolinen laji, jota harrastavat sekä tytöt että pojat. On tylsää, jos lapsi ajautuu jo pienenä täysin homososiaaliseen maailmaan, jossa on vain oman sukupuolen edustajia oppimassa listaa kaikista niistä asioista, jotka ovat omalle sukupuolelle kiellettyjä.
Isoäidilläni on ollut Tampereella balettikoulu. Hän on neuvonut poikiaan balettiin laittavia vanhempia etsimään lapselle sellainen ryhmä, jossa ei joudu olemaan ainokainen. Perusjuntit pitävät balettia tyttöjen ja homojen hommana, joten vaatii poikalapselta pokkaa ja intoa jaksaa harrastuksen parissa. Onneksi baletti on kaunista musiikkiliikuntaa, joka herkästi tempaisee mukaansa.
Mutta tietenkin käy niin, että kavereiden mukana Frans vaatii päästä partioon. Sen touhun kyllä haluan kieltää. En osaa päättää mikä partiossa on pahinta: militarismi, patrioottisuus vai uskonnollisuus. Mieluummin vaikka se jalkapallo. Kai sitäkin voi mennä potkimaan metsään.
31. heinäkuuta 2008 kello 10.33
Onhan taas joillain hankalaa sukupuolensa kanssa. Ei kannata kuitenkaan omia ongelmia siirtää viattomalle lapselle, vaan antaa tämän harrastaa sitä mikä tulee luonnostaan. Ja se tuskin on baletti.
31. heinäkuuta 2008 kello 10.43
No on tuolla kans ongelma. Itse en halua kieltää lapsiltani mitään harrastusta. Leimautumiseen tai hintaaan vedoten. Kyllä se oma laji löytyy sitten aikanaan. Itse pelasin jalkapalloa monet vuodet, eikä äitiäni pakotettu kertaakaan mihinkään hommiin. Kaikki on vapaaehtoista. Kukaan ei sitä edes vaatinut. Me pennut olimme itse tienaamassa joukkueellemme rahaa, pyörittämässä hyasinneja ruukkuihin, tarroittamassa ketsuppipulloja, jakamassa mainoksia keskustassa yms. Kun sen teki joukkuekavereiden kesken, homma sujui ”leikiten”, joskus jopa läskiksi lyöden, mutta hauskaa oli kavereiden kanssa. Eipä siinä äitiä edes olisi halunnutkaan paikalle. Isäni joskus kuljetti harjoituksiin, mutta tampereella pääsee julkisilla kylläkin kaikkialle, joten suurin osa harjoituksista kuljettiin TKL:n sinisillä. Ikinä ei äitini tarvinnut vaivautua kyyditsemään.
31. heinäkuuta 2008 kello 11.19
Lapsensa harrastusta valitessaan Rosan kannattaisi muistaa omat sanansa (kolumni Vapaaehtoinen lapsettomuus): ”Lapsia hankkimallakin voi ajautua yksinäisyyteen, jos on itse riittävän kusipää omille lapsilleen”.
Tässä maassa on riittävästi niitä, joilta vanhemmat ovat jonkin harrastuksen kieltäneet tai johonkin toiseen pakottaneet. Lapselle kannattaa tarjota eri vaihtoehtoja ja antaa itse valita mikä kiinnostaa.
31. heinäkuuta 2008 kello 11.26
roosa, sen verran vaan haluaisin sanoa tuosta partion militaristisuudesta, patrioottisuudesta ja uskonnollisuudesta, että se, mitkä puolet partioaattesta korostuu riippuu aika paljon kysessä olevasta lippukunnasta. tasa-arvo, itsenäinen tekeminen ja a j a t t e l e m i n e n , luontokasvatus, suvaitsevaisuus ja kansainvälisyys ovat myös olennainen osa partiolaisuutta…
31. heinäkuuta 2008 kello 11.56
Ylipäätään ihmetyttää se, miten vakavaksi ja pakonomaiseksi lasten ja nuorten harrastaminen on mennyt. Enää ei voi vaan potkia palloa, vaan on kuuluttava jonkin junnujoukkueen valmennusohjelmaan. Ei sillä että nykylapsilla olisi edes mahdollisuutta potkia palloa – siihen ei oma tai ainakaan kavereiden täyteen buukattu iltakalenteri anna aikaa. Ja mistä löydät kentän, jonka vuoroja ei ole varattu virallisiin harjoituksiin aamuviidestä puolilleöin.
31. heinäkuuta 2008 kello 11.58
On huvittavaa, miten suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta julistavat ihmiset ovat usein erittäin kapeakatseisia ja pistävät ihmisiä muotteihin: partiolaiset ovat sitä tai tätä.
Itse partotoiminnassa pitkään olleena, voin sanoa, että sen luonnonläheisempää harrastusta on vaikea kuvitella. Hassua, ettei vihreisiin arvoihin uskova pidä sitä tärkeänä asiana. Onkohan Rosa koskaan yöpynyt laavussa tai kantanut rinkassa viikon varustusta? Minusta se opettaa ihmiselle, miten vähällä sitä loppujen lopuksi tulee toimeen.
Partio opettaa myös vastuunkantamista muista. Ei ole mitään muuta harrastusta, jossa nuorille annettaisiin niin paljon vastuuta muista ihmisistä. Kun teiniässä vastaa viikonlopun ajan itseään 5 vuotta nuorempien hyvinvoinnista vaikka viikonlopun patikkaretken ajan, niin oppii ajattelemaan muutakin kuin omaa napaansa.
Militaarisuuteen en yhdistäisi partiota mitenkään. Those days are gone. Yhtä lailla voitaisiin puhua baletin historiasta ja ajatella, että se on hovissa syntynynyttä elitististä touhua.
Muistan, että joskus partioleireillä lausuttiin iltarukous, mutta erityisen uskonnollisena harrastuksena en sitä pitäisi. Joukossa oli kirkkoon kuuluvia ja kuulumattomia.
Isänmaallisuus kyllä tuli esiin, mutta lähinnä sen kautta, että omaa maataan pitää kunnioittaa pitämällä siitä ja lähimmäisistään huolta. Lipunnosto oli juhlallinen osa leiriohjelmaa. Enkä oikein ymmärrä, mitä pahaa on isänmaan rakastamisessa? Kunhan se ei tarkoita ahdasmielistä nurkkakuntaisuutta. Ja partitoiminta on erittäin kansainvälistä. Leireille lähdetään toiselle puolelle maailmaa jo nuorena.
Muuten olen Rosan kanssa samaa mieltä siitä, että harva lapsi osaa 6-8-vuotiaana ihan itse valita harrastuksensa. Vanhempien ohjausta tarvitaan. Mutta jos lapsella on mielipide, niin kyllä häntä on kuunneltava.
31. heinäkuuta 2008 kello 12.01
Uskoisin käyväni samantyyppistä pohdintaa niinkin vakavasta asiasta elämässä kuin lapseni harrastus yhtä ”ennakkoluuloisen keski-ikäisesti” mikäli lastenkasvatus osakseni kohtaloituu. Enemmän kuin muuta, sehän on Nimenomaan Poliittinen kysymys. Näin sen näen, kiitos vasemmistolaisen kasvatukseni! Ehkä rikon kaavan ja laitan lapseni johonkin superporvarilliseen toimintaan mukaan noh, tuskin.
Hyvä Rosa, kiitos viihdyttävästä blogistasi!
31. heinäkuuta 2008 kello 12.03
Huh, huh, toivon tosiaan, että et onnistu siirtämään rajoituneita ja ahdasmielisiä asenteitasi pojallesi. Vaikuttaa siltä harrastukset joita et itse ole harrastanut tai et tunne, ovat ”saatanasta”. Anna lapsen kokeilla ja valita itse omat harastuksensa, hänestä ei kuitenkaan tule vanhempiensa kopiota, eikä hän myöskään mahdollisesti tule jakamaan vanhempiensa arvoja.
31. heinäkuuta 2008 kello 12.07
Partio on yksi niistä harrastuksista, joissa kaikki tekee samoja asioita, niin tytöt kuin pojatkin, ilman erittelyä tyttöjen juttuihin ja poikien juttuihin. Toki paljon on kiinni lippukunnasta, on vielä muutama poika- ja tyttölippukuntakin olemassa. Tampereella nyt kuitenkin pystyy valitsemaan lippukuntaa, mihin mennä.
Suosittelen tutustumaan nykyaikaiseen suomalaiseen partiotoimintaan ennen kuin nimeää sitä patrioottiseksi, militaristiseksi tai uskonnolliseksi. Partioaatekin kun on kehittynyt maailman mukana aika paljon Baden-Powellin ajoista.
31. heinäkuuta 2008 kello 12.31
Toki lapsen oma ja aito mielenkiinto on paras suunnannäyttäjä.
Mutta silti jos johonkin lapsiani kannustaisin, niin metsästykseen. Lapsi oppii kunnioittamaan luontoa (siis aidossa muodossaan ei Disney-versiona) ja ruokaakin nähdessään mistä se tulee.
Metsässä ponnistelu kasvattaa myös lapsen sinnikkyyttä ja on erinomainen tapa todella irtautua koko perheen voimin kaupunkilaisarjesta.
Ja mitä Rosan mainostamaan avoimuuskasvatukseen tulee, eikö metsästys ja sen kauhistelu ole monelle nykykaupunkilaiselle se todellinen suvaitsevaisuustesti? Onhan niin helppoa mennä lauman mukana ja suvaita kaikkea trendikästä ja eksoottista, mutta samalla hävetä omia metsäisiä juuriaan.
Erityisesti metsästävä tyttölapsi on paras esimerkki todellisesta feminismistä rikkoessaan vuosituhantiset perinteet.
Toki vegaaniperheelle tämä vaihtoehto ei sopine mutta kaikille meille muille kokeilemisen arvoinen juttu.
31. heinäkuuta 2008 kello 13.03
Vasemmistopuolueilla on kyllä omia, partiota vastaavia järjestöjä, kuten demarien Nuoret Kotkat. Vihreillä ei pienenä ja individualistisena puolueena tällaista toimintaa ole, mutta helppohan sitä olisi kehittää. Perinteisten erätaitojen asemasta voisi opettaa vaikka graffittien tekoa, joogaa ja muita nykymaailmassa tarvittavia taitoja.
31. heinäkuuta 2008 kello 13.35
Jep on se vaikeaa. Parempi kuitenkin ettet Rosa anna lapsen vapaasti valita omia harrastuksiaan, saattaisi vaikka valita väärin.
31. heinäkuuta 2008 kello 13.51
Kuules, meidän pitäisi jutella partiosta joskus. On nimittäin niin, että meillä partiossa kasvaa hyviä ihmisiä, jos ne nimittäin ovat sattuneet kasvamaan sopivaan lippukuntaan. Mä itse tulen feminististä tyttötyötä ja vahvaa rauhankasvatusta tekevästä lippukunnasta, jossa mä olen oppinut hakkaamaan halkoja, pystyttämään laavuja ja että mä voin tehdä ihan mitä vaan maailmassa, eikä mikään kokoushuone tai muu ole liian ihmeellinen, ettenkö mä voisi sinne oikeasti halutessani päästä. Ja se patrioottisuus, militaristisuus ja uskonnollisuus. Ne ovat kovinkin läsnä joissain lippukunnissa ja toisissa eivät ollenkaan. Että avainkohtana on valita sovelias lippukunta, ei niinkään kieltää koko juttua. Maailmanlaajuisena liikkeenä meillä on merkittävänä tavoitteena se, että kaikki oppivat arvostamaan omaa, että voivat arvostaa muita.
31. heinäkuuta 2008 kello 14.17
Itselläni on muutama ennakkokäsitys tulevien lasteni kasvattamisesta.
1. Meillä kotona syödään laktovegetaarista ruokaa. Minun puolestani lapset saavat olla sekasyöjiä, jos liharuoan järjestää joku muu kuin minä, esim. mieheni, anoppi tai päiväkodin täti.
2. Ei uskontoa lapsille. Kahden ateistin perheessä helppo ratkaisu. 15-vuotiaana voi päättää, haluaako rippikouluun.
3. Jokin musiikkiharrastus pitää olla. Itse olen keikkamuusikko, ja sisarukseni soittavat myös eri instrumentteja. Musiikkiharrastus täytyy aloittaa 4-5-vuotiaana (ihan totta!), jolloin kyseessä on vanhempien päätös. Jos jokin soitin ei miellytä, kokeillaan toista. Jos harrastus säilyy murrosiän yli, osaa jo olla vanhemmilleen kiitollinen (minä olin).
31. heinäkuuta 2008 kello 14.44
Yksi ääni vielä partion puolesta, 18 vuotta harrastaneen äänellä ja mielestäni suhteellisen täysipäiseksi kansalaiseksi kasvaneena. Aloitetaan vaikka partioihanteista, toiminnan lähtökohdista:
Partiolaisen ihanteena on:
* kehittää itseään ihmisenä
* kunnioittaa toista ihmistä
* auttaa ja palvella
* tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa
* rakastaa ja suojella luontoa
* olla uskollinen ja luotettava
* rakentaa ystävyyttä yli rajojen
* etsiä elämän totuutta
partio on paras ryhmätyötaitoja, johtajuutta, itsetuntoa, tasa-arvoa ja itsenäisyyttä idealismia kehittävä harrastus. Partiossa ei keskustella puoluekannasta tai uskontokunnista. Isänmaallinen harrastus se on, mutta terveellä tavalla, ei fasistiseen patriotismiin asti. Partiossa kehittyy arvojohdettuja ihmisiä, ei suoritusperustaisia, tämä on etu työelämässä.
Kaikella ystävyydellä pyydän, älä rankaise lapseasi omilla ennakkoluuloillasi, partio on hauska, opettava ja halpa harrastus.
31. heinäkuuta 2008 kello 14.51
Hahaa, kuitenkin poikasi pelaa kesät futista ja talvet lätkää. Äitiinsä tulee ja kapinoi!
31. heinäkuuta 2008 kello 14.52
Huh, mitä ennakkoluuloja!
31. heinäkuuta 2008 kello 15.17
Sähkökitara vaan heti suoraan on minunkin suositukseni. Jos juipin vie johonkin musiikkiharrastukseen, niin rokkari siitä tulee suurella todennäköisyydellä loppujen lopuksi kuitenkin. Onneksi. Joten miksi ei suoraan? Tytöillä on suurempi riski jäädä pimputtelemaan pianoa tai tanssaamaan. Anteeksi asenteellisuus, mutta näin se reaalimaailmassa näyttäisi olevan. Valitettavasti, koska naisrokkareita tarvittaisiin lisää.
Tämä kaikki jo puhtaasti siitä syystä, että jos muistelee ketkä olivat parhaita tyyppejä lukio -tai opiskeluaikoina niin vastaus on selvä: rokkarit!
31. heinäkuuta 2008 kello 15.20
Michikolle tiedoksi: on paljon soittimia, joita ei tarvitse tai edes voi alkaa soittaa 4-5-vuotiaana, ihan totta! Ei tarvitse edes aloittaa soittaa mitään 4-5-vuotiaana ja siirtyä myöhemmin johonkin mieluisempaan soittimeen muutaman vuoden päästä, kun on esim. vähän kädet kasvaneet tai hampaat vaihtuneet.
Itse aloin soittaa nokkahuilua 7-vuotiaana ja vaihdoin oboeen 9-vuotiaana juuri ja juuri soittokykyisenä, kun oli niin lyhyet sormet. Oboensoittoa on nyt jatkunut 14 vuotta ja voisin hyvin opiskella soittoa ammattimaisesti. Monet muutkin puhallinsoittimet vaativat vähän enemmän ikää aloittamiseen. Ei kaikkien tarvitse aloittaa kuten viulistit, 4-5-vuotiaana.
31. heinäkuuta 2008 kello 19.42
Musiikkiharrastusta ei tarvitse aloittaa aivan lapsena. Itse aloitin puhallinsoittimen kanssa vasta yläasteella, ja edennyt mukavasti, itselleni sopivalla tavalla. Oppimisvauhti on ehkä nopeampikin vanhempana, kun on fyysisesti voimakkaampi ja teorian analysointikykyä enemmän kuin aivan lapsella. Jos vähän vanhempana aloittaa, ei tule painetta muuttaa hyvää harrastusta ammatiksi
Hyvä tapa tutustuttaa omat lapsukaiset soittimien maailmaan on viedä heidät musiikkiopistojen esittelykonsertteihin. Usein paikalla on lisäksi soitinopettajia, jotka voivat kertoa lisää instrumenteista ja soittamisesta. Voi jopa päästä kokeilemaan saako itse äänen irti soittimesta
31. heinäkuuta 2008 kello 22.02
Kiitos Roosa taas, kun sait ihmiset ironiallasi tuohtumaan. Blogiasi on hauska lukea, mutta vielä hauskempaa on lukea provokaatioosi tarttuneiden ihmisten kommentteja.
31. heinäkuuta 2008 kello 22.26
Kylläkyllä. Lapsi harrastakoon mitä vain ja olkoon juuri sellainen kuin on, kunhan ei ”oikeaksi tosimieheksi” ryhdy? Jos kirjoittaja todella olisi niin feministi kuin väittää olevansa, kestäisi hän kai senkin jos lapsi tahtoisi olla juuri niin kuin kaikki muutkin: potkia jalkapalloa poikien kanssa rasavillisti polvet naarmuilla ärräpäitä sadatellen.
31. heinäkuuta 2008 kello 22.43
Vielä yksi ääni partiolle. Olen täysin samaa mieltä aiemmin kommentoineiden kanssa ja lisäisin vielä tämän: päinvastoin kuin yksinsoittamisessa (bändi on eri juttu) tai tanssissa, jossa tuijotetaan peiliin ja katsotaan että miten MINÄ tämän teen, meneekö MINUN liikkeeni nyt oikein, partiossa kasvetaan miettimään miten ME tämä tehdään. Erinomaisen vihreäksi feministiksi olen kasvanut partiossa, jossa ei katsottu hakkaako halot, tyhjentääkö huussin tai käytteleekö perämoottoria tyttö vai poika, kysyttiin vain kuka sen tekee.
On ok olla pitämättä partiosta ja partiolaisista, mutta voisi tutustua harrastukseen ennen kuin tuomitsee sen ikivanhoilla, suurilta osin perusteettomilla syytöksillä. Jos partiolaiset kerran vuodessa marssivatkin kaupungin läpi, voi lapsensa jättää marssista pois – tuo marssi itsessään on minunkin mielestäni jäykistelevä jäänne, joka ei miltään osin edusta harrastuksen itsensä sisältöä. Itse koetan suhtautua suvaitsevasti esim. balettiin, vaikka se onkin mielestäni tosi ankea omaannapaantuijotteluharrastus.
31. heinäkuuta 2008 kello 23.12
Hi hii!
Huvittavaa, miten ihmiset täällä tilittävät Rosan suvaitsemattomuudesta, ennakkokuuluista ja tiukkapipoisuudesta tajuamatta, mikä on kolumni. Otetaanpa wikipediasta vähän apuja:
”kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”
Rosan kolumni on mahtava! Provosoiva ja itseironinen.
Sehän on selvää, että Rosan lapsesta tulee joka tapauksessa vahvatahtoinen, omapäinen persoona, joka harrastaa juuri sitä, mitä itseä huvittaa. Mutta varhaislapsuuden harrastuksissa vanhempien suositukset/valinnat tietysti ratkaisevat.
Kunhan et Rosa sitä tulennielentää suosittele Fransille vielä ihan heti, niin eiköhän hyvin mene.
P.S. Oman kokemukseni mukaan poikien kannattaa ehdottomasti harrastaa ratsastusta. Ala kun on niin tyttövaltainen, että pojat saavat osakseen enemmän ihailua kuin rokkijätkät. Hevoskirjoissakin on aina se yks poika, jota ratsastajatytöt salaa ihailee.
31. heinäkuuta 2008 kello 23.31
Heh..olet kyllä täysin oikeassa.
Eikö lapset voisi alkaa harrastamaan vasta sitten, kun pääsevät itse kiinnostuksensa pariin ?
Mutta tiedätkö mitä, vielä pahempaa on tulossa..
odotas vaan, kun koulu alkaa !!!
Sinun odotetaan istuvan vanhempainilloissa kuuntelemassa, kun lähinnä äidit ja jotkut paikalle uskaltautuneet isätkin tappelevat siitä, saako heidän lastensa ruokaan laittaa ketsuppia vai ei ja sitten pitäisi kuulua vanhempainyhdistykseen, olla valvojana luokkaretkillä ja leirikouluissa ym. Eikä tämä ollut mikään uhkaskenaario, vaan realiteetti.
Ja sitä partioo kannattaa todellakin välttää, nimimerkillä kerran yömetsävaelluksella huoltajana taivaltanut.
Miten minä yht`äkkiä pääsinkin niin tämän kolumnin ytimeen =)
31. heinäkuuta 2008 kello 23.49
Voi Rosa, Rosa. Et ole tainnut olla partiossa. ”Vain täydellinen tietämättömyys antaa hänelle varmuuden puhua”. Muiden partiolaisten kanssa samalla linjalla, vaikka oma harrastuneisuuteni kesti vain opiskelemaan lähtöön saakka… siis noin 14 v. Hyvä ja luonnonläheinen harrastus, opettaa vastuuta, ryhmätyöskentelyä ja hyödyllisiä kansalaistaitoja. Mielelläni laitan lapseni partioon, jos sinne haluavat. En pakota tietenkään. Kaikkien pää ei kestä luontoelämyksiä, telttailua, tikkupullan paistoa ja vesisadetta saati sitä upeaa porukkahenkeä, joka on mahdollista keskellä erämaata nuotiolla laulaessa.
1. elokuuta 2008 kello 0.14
Poika tullee äitiinsä ja viis veisaa kielloista ja rajoituksista. Todennäköisesti vaatii vielä mikroautoa. Tai sitten aloittaa isin kanssa salibandystä ja vonkuaa Ipan junioreihin.
Oikeasti, omien lasteni tulevista harrastuksista pitäisin arvelluttavina painia ja rytmistä kilpavoimistelua, niissä kun laitetaan keskenkasvuiset laihduttamaan. Mm. näissä lajeissa on korostunut riski syömishäiriöön.
1. elokuuta 2008 kello 7.27
Minulle tulee tuosta pohdiskelusta mieleen oma kovin uskonnollinen lapsuuteni. En saanut pienenä pelata korttia, kuunnella rokkia, käydä baletissa tai lukea vääränlaisia kirjoja. Onneksi vanhempien pipo löystyi ennen murrosikääni, mutta muistan vieläkin miten ahdisti kun maailma oli niin mustavalkoinen. Opin jo pienenä jakamaan ihmiset ja ilmiöt ”hyviin” ja ”pahoihin”. Nyt seuraan vihreitä feministiystäviäni jotka ovat myös hyvin ehdottomia, eräs kaverini esimerkiksi kielsi periaatteesta pojaltaan poikakerhon, vaikka tämä olisi sinne halunnut.
No, ihan hyvin näistäkin traumoista on ponnistettu. Kyllä se toisaalta opettaa myös kyseenalaistamaan maailman ilmiöitä, ja antaa parhaimmassa tapauksessa rohkeutta tehdä erilaisia ratkaisuja myös aikuisena. Monesta ääriuskovaisperheestä on ponnistanut undergoundtaiteilijoita, homoaktivisteja ja muita vaihtoehtoihmisiä, ja uskon että osasyynä on ollut kotona opetettu rohkeus asettautua lauman ulkopuolelle ja tehdä erilaisia arvovalintoja.
(Ja kyllä se Rosakin varmaan lopulta antaa periksi ja päästää poikansa vapaapalokuntaan
)
1. elokuuta 2008 kello 7.35
Näistä kommenteistahan saa ihan sellaisen käsityksen, etteivät muut kuin ajatuksensa rehellisesti jakava Rosa olisi kiristelleet hampaitaan miettiessään jälkikasvunsa mielenkiinnon suuntautumista. Todellisuudessa harvassa perheessä myönnytään lapsen harrastushaluihin vailla vastalauseita. Rosalla on rohkeutta kertoa ajatuksistaan ääneen.
Tepolle pieni vinkki: luonnossa kulkemisesta voi nauttia ja oppia myös ilman paukkukarkkia jota tuliaseeksikin kutsutaan. Toki lapsensa voi lähettää metsään aseen kanssa, jos se tuntuu paremmalta ajatukselta kuin vaikkapa ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen kannustaminen.
1. elokuuta 2008 kello 9.00
Eekun partiokokemukset kuulostivat niin tutuilta, että taidetaan olla saman lippukunnan kasvatteja
Hyviä (tyttö)lippukuntia on varmasti paljon muitakin.
Jutellaas Rosa joskus partiosta hiukan.
1. elokuuta 2008 kello 9.28
”Toki lapsensa voi lähettää metsään aseen kanssa, jos se tuntuu paremmalta ajatukselta kuin vaikkapa ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen kannustaminen.”
Tälle piti jo naurahtaa ääneen. Pitikö tuon ”ranskalaisen kirjallisuuden” ihan pakolla olla tuossa vai olisiko ”lukemiseen” riittänyt??
1. elokuuta 2008 kello 9.34
Paula + harrastelija : ”Kiitos Roosa taas, kun sait ihmiset ironiallasi tuohtumaan.”
Ööö. Ensinnäkin, kehotan ottamaan selvää mitä termillä ”ironia” tarkoitetaan. Toiseksi, lähtökohtaisesti kolumni on huono, jos sen ainoa päämäärä on saada ihmiset ”tuohtumaan” (en lähde spekuloimaan, oliko se tämän tekstin tarkoitus). Sellaista kirjoittamistapaa kun pidetään, noh, vähän liian helppona.
1. elokuuta 2008 kello 10.55
”Ala kun on niin tyttövaltainen, että pojat saavat osakseen enemmän ihailua kuin rokkijätkät. Hevoskirjoissakin on aina se yks poika, jota ratsastajatytöt salaa ihailee.”
Voi olla, mutta rokkijätkillä se ei jää niin usein siihen ihailuun
1. elokuuta 2008 kello 10.59
Partio uskonnollinen, militaristinen tai patrioottinen… Onkohan Rosa koskaan kuulunut partiolippukuntaan, kun noin tarkasti tietää.
Uskonnollinen: riippuu täysin lippukunnasta, eikä niissäkään lippukunnissa joissa joku seurakunta taustalla, se välttämättä ole kuin rahan lähde. Toisaalta voihan sitä yhtä hyvin sanoa, että kaikki poliitikot ovat SAK:n asialla.
Militaristinen: merkittävin yhteys armeijaan taitaa (nykyisin) olla samanlaisten telttojen käyttö.
Patrioottinen: verrattuna urheiluun tai poliittisiin järjestöihin, ei todellakaan…
Kannattaisikohan ensin perehtyä asioihin, ja sitten vasta lausua mielipiteensä. Toisaalta, miksi tosiasioiden pitäisi antaa pilata omat ideologia.
1. elokuuta 2008 kello 12.27
Mitä ihmiset tuota partiota hehkuttavat..? itse olin partiossa ja se oli mielestäni tylsää pakko pullaa. Leirit oli tietenkin kivoja, mutta muitakin leirejä on kuin partioleirit. Itse kirmailin vailla aikatauluja kavereiden kanssa poliisia ja roistoa, pelattiin kirkonrottaa ja kymmentätikku laudalla yms. Ei tarvinut väkipakolla lähteä koulun jälkeen väsyneenä istumaan johonkin tylsään paikkaan opettelemaan kartan lukua tai solmujen solmimista. Aikuisenakin vielä tykkään harrastaa sellaisia asioita, jotka eivät ole aikatauluun sidoksissa; uintia, pyöräilyä, lenkkeilyä jne.
1. elokuuta 2008 kello 12.32
”Tepolle pieni vinkki: luonnossa kulkemisesta voi nauttia ja oppia myös ilman paukkukarkkia jota tuliaseeksikin kutsutaan. Toki lapsensa voi lähettää metsään aseen kanssa, jos se tuntuu paremmalta ajatukselta kuin vaikkapa ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen kannustaminen.”
Toki kaikenlainen luonnossa liikkuminen on varsin mukavaa. Itseäni metsästyksessä viehättää kuitenkin sen tavoitteellisuus.
Eipä tieten kaikkeen tavoitteelliseenkaan luonnossa liikkumiseen paukkukarkkia tarvita, esimerkkinä vaikkapa marjastus tai sienestys. Ja totta kai, patikoida voi ihan muuten vaan. Eli kukin mieltymystensä mukaan.
Muuten, verrattuna moneen muuhun harrastukseen, metsästyksessä lasta ei ”lähetetä metsään” vaan metsään lähdetään yhdessä lapsen kanssa.
Yhdessä tekeminen on kivaa ja auttaa rakentamaan hyvän ja kestävän suhteen lapsen ja vanhemman välille. Varsinkin kun asiaan vielä liittyy ”alkukantaisia vaistoja” ja välillä oikeastikin raskasta ponnistelua, yhteiset eräretket luovat syvän ja kestävän suhteen lapseen.
1. elokuuta 2008 kello 12.43
Osta Rosa juniorille rullalauta. Oppii sietämään kipua, halveksuntaa ja saa erittäin vahvoja onnistumisen elämyksiä.
1. elokuuta 2008 kello 12.44
Minä en tiedä partiosta käytännössä mitään. Siispä kävin partio.fi -sivuilla. Siellä kerrottiin mm. partiolupaus ja sudenpentulupaus. Kopioin ne tähän alle:
–
Partiolupaus
Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni,
isänmaatani ja ihmiskuntaa
toteuttaen elämässäni partioihanteita.
Sudenpentulupaus
Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, toteuttaa sudenpentujen lakia ja olla toisille avuksi joka päivä.
–
Kyllä tuo minulle kirkkoonkuulumattomalle maailmankansalaiselle viestii sellaisesta uskonnollisuutta ja isänmaallisuutta, jota kavahdan.
Se, jos partiolaisten itsensä mielestä uskonnollisuus tai isänmaallisuus ei juurikaan näy käytännön toiminnassa ei hälvennä vieroksuntaani, sillä se viestii juuri sellaisesta tapauskovaisuudesta, joka minua häiritsee. Tunnustetaan jumalan nimeen, vaikka ei sitten oikeastaan jumalaa tunnustetakaan.
Itse uskon, että maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset eivät olisi niin tapauskovaisia ja latelisi milloin minkäkin uskonnon tai aatteen tunnustuksia ajattelematta tarkemmin niiden sisältöjä.
1. elokuuta 2008 kello 13.21
Hops, kommentointi jäi kesken…
Siis, samoja olemme mieheni kanssa pähkäilleet. Kotona kaksi taaperoa, yksi kumpaakin sorttia. Miten kannustaa harrastuksiin jotka saavat todellakin olla vain harrastuksia; eli tuovat iloa ja virikkeitä mutta eivät syö lasten ja koko perheen loppuelämää? Kiva olisi myös jos harrastaa voisi viikolla niin että viikonloput jäisivät perheen yhdessäololle.
Jääkiekko ainakin pääkaupunkiseudulla on kirjaimellisesti saatanasta. Ei todellakaan meidän mukuloille mitään 3 krt/viikossa treenit klo 7 aamulla 15 km päässä jäähallilla, oli arki tai viikonloppu! Saisiko jossakin pelata potkupalloa vaikka kerran viikossa – ainakaan meidän naapurustossa ei saa. On vain treenejä, matseja ja vanhempien jatkuvaa nakittamista.
Omat partiokokemukset olivat suuri pettymys – rakastin luontoa ja metsässä samoilua, partiossa vain jeesusteltiin iltahartauksissa ja rukouspiireissä. No thanks. Meripartio kenties? Jos eivät siltä purjehdukselta ehtisi niin paljon istua nuotiolla laulamassa virsiä?
Rosalta unohtui yksi: mikroautoilu! Sinne vaan perhe asuntoautolla huoltojoukoiksi kun pellavapää ajaa rinkiä kaikki viikonloput ja ihailee Kimiä estoitta….
Lohduttaa voin, että ei se tytön äidillä ole hempompaa. Jos pojastaan ei halua miesuhoajaa, tyttärestään ei toivo syömishäiriöistä suorittajaaa mikä sulkee pois ainakin voimistelun, luistelun ja tanssin….
1. elokuuta 2008 kello 13.54
Ouh, itselläni on aika vastarintainen näkemys kaikista aatteellisista lastenjärjestöistä. Lapsena en kuitenkaan ollut partiossa, vaan pioneerileirillä. Kiva oli, mutta jälkeenpäin ajatellen, olisi kai ollut hyvä tutustua jo ennen koulua toisinkin ajatteleviin perheisiin. Kansakoulusta perinteensä ottanut ala-aste oli 1980-luvun alussa aika karmaiseva kokemus, kun uskonnottomia katsottiin kieroon ja papintytär tuli kysymään välitunnilla, miksi en usko jumalaan. Pinskuleirillä oli kaikki niin samanmielisiä, ettei tosielämässä ikinä.
Taidan olla aika ennakkoluuloinen ihan oikeasti, mutta en kyllä haluaisi tyttäreni pelaavan lätkää, ei oo mikään älykköjen laji. Jonkinlainen puulaakijalkapallo voisi mennä, edellyttäen, että menee treeneihin itse.
Harrastuksiin pätee sama kuin muuhunkin; kyllä kodilla on vaikutusta. Eläköön sivistyneet harrastukset!
1. elokuuta 2008 kello 14.03
Eikö Rosa voisi henkilökohtaisesti näyttää esimerkkiä sukupuoliroolien murtamisesta, eikä sälyttää vastuuta pojalleen. Jos poika haluaa pelata jalkapalloa, niin miksi Rosa ei voi mehunkeittelyn sijasta itse ryhtyä valmentajaksi?
1. elokuuta 2008 kello 14.25
Kyllä kuusivuotiaalta voi jo kysyä mistä hän pitää ja mitä haluaisi harrastaa. Olisin aikoinani halunnut partioon ja ratsastamaan, mutta sen sijaan minua kärrättiin vuosia vastentahtoisesti musiikkiopistoon soitto- ja teoriatunneille. Muusikkosukulainen oli kehunut rytmitajuani, joten vapaa-ajan ohjelma oli sillä selvä, motivaatiosta viis! Nyt aikuisena osaan jo iloita nuotinlukutaidostani, mutta lasken silti rahojani ratsastustunneista haaveillen.
Kuten Jussi jo aiemmin mainitsikin, partion uskonnollisuus riippuu varmasti paljon lippukunnasta. Monet ystäväni ovat aikoinaan olleet partiossa eikä aatteen uskonnollisuus ole heitä mitenkään ahdistanut, vaikka joukossa on ateistejakin. Sen sijaan ystävilläni on partion ansiosta monenlaisia käytännön taitoja joita vilpittömästi kadehdin, laajasta ystäväpiiristä puhumattakaan.
1. elokuuta 2008 kello 14.33
Harrastelija:
On aivan totta, että lupaukset pitävät sisällään isänmaallisuuden ja jumalan, mutta jos oikein tarkkaan katsot, sana on Jumalaani, juuri sen takia, ettei haluta määrittää yhtä yksittäistä uskontokuntaa vaan jäsen saa uskoa mihin itse haluaa.
Jos ei lupauksen sanomasta pidä, voihan lasta kieltää antamasta lupausta, kyllä partioon päästetään siltikin, sillä loppujen lopuksi partio ohjelmassa isänmaallistuutta ei Suomen lipun käytön ja itsenäisyyspäivän jälkeen paljoa käsitellä.
Kaiken lisäksi Suomessa toimii Suomen Vapaa Partioryhmä, jonka toiminnassa pyritään uskonnolliset sun muut asiat unohtamaan.
Tärkeintä partiossa, ainakin minulle, on juuri kansainvälisyys, luonto ja kommunikaatio taidot sekä itsenäistyminen.
Se, minkälainen partio on, riippuu paljon siitä, millaiset ihmiset muodostavat lippukunnan, itselleni nykyisen lippukuntani jäsenet ovat luottorinki.
Huomenna on taas pakko päästä leirille.
1. elokuuta 2008 kello 15.30
Partiosta on militaarisuus kaukana!
Ja mitä vikaa Suomen lipun kunnioittamisessa?
1. elokuuta 2008 kello 16.10
Futiksen junnuvalmentajista on krooninen pula. Rosahan voisi alkaa valmentamaan ja tuomaan uusia tuulahduksia mokomaan ”homososiaaliseen” lajiin. Vaan tuskin näin tapahtuu. Sellainen kun vaatii ihan oikeaa ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta, paljon helpompi on ”ironisoida” (räkyttää) netissä.
Muuten tämä kolumni oli silmiä avaava: naiseus, nuoruus, feministisyys tai edes vihreys ei millään tavalla suojaa ihmistä ennakkoluuloisuudelta tai rajoittuneisuudelta joita myös junttiudeksi kutsutaan. Jotkut uskovat että partio on militaristinen ja patrioottinen, toiset uskovat että nainen ei voi olla hyvä insinööri. Ja molemmat ovat samanlaisia paukapäitä.
Ja tämähän oli tietysti vastaironiaa, muistakaapa se!
1. elokuuta 2008 kello 16.26
Olen 27-vuotias nainen ja harrastanut partiota 20 vuotta. 15 vuotta olin mukana toiminnassa aktiivisesti. Vedin muiden muassa vartio- ja sudenpenturyhmää, olin lippukunnanjohtaja ja toimitin lehteä.
Olen harrastanut myös pianonsoittoa, karatea, erilaisia kerhoja ja kilpauintia. Partio on kuitenkin harrastuksista ainoa, joka on pysynyt mukana muuttuvissa elämäntilanteissa. Syy on yksinkertainen: sen harrastaminen on hienoa.
Kahdeksannella luokalla johdin ensimmäistä vartioryhmää parhaan ystäväni kanssa. Viikonloppujen retkille oli laadittava ruokalistat, suunniteltava ohjelmat, mietittävä kuljetus, hakattava halot, lämmitettävä kämppä, tyhjennettävä ulkovessa ja lohdutettava koti-ikäväistä lasta. Lisäksi oli sitouduttava viikoittaisiin kokouksiin ja siihen, että tapaamisissa oli ohjelmaa. Tämä kaikki opetti organisoinnista ja huolenpidosta.
Monet tässä ryhmässä olleista ovat nykyisin hyviä ystäviäni. Heidän kokemuksiaan kuunnellessani uskon, että olemme onnistuneet vartionjohtajina hyvin.
Lippukunnassani uskontoa ja isänmaallisuutta ei koskaan ole korostettu. Tiedän toki, että näin ei kaikissa lippukunnissa ole. Silti toivon, että partiota kritisoivat ymmärtäisivät sen, että partio on useille sen harrastajille muuta kuin militarismi, patrioottisuus tai uskonnollisuus.
Minulle partio on ollut tummia öitä iltanuotiolla, hyttysenpuremia, valvottuja aamuyön tunteja, vuotavia telttoja, aikaisia aamuherätyksiä leirillä, elinikäisiä ystäviä, jatkuvaa uuden oppimista, luonnosta nauttimista ja vihreiden arvojen omaksumista.
Kun tulin kotiin 13-vuotiaana viikonlopun vaellukselta, äitini sanoi:
”Mitä likaisempana ja väsyneempänä tulet kotiin, sitä hauskempaa teillä on ollut.” Näihin sanoihin minun on helppo yhtyä.
Onnistunutta Aihki-leiriä!
1. elokuuta 2008 kello 22.31
Yllättävää että se on taas ”vihreäksi” itseään kutsuva joka on niin vieroittunut luonnosta että vihaa partiota. Onhan se kauheata kun metsässä samotessa ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen miten männynkävyt toteuttavat kriittisen miestutkimuksen periaatteita.
1. elokuuta 2008 kello 23.13
En ymmärrä, mitä pahaa siinä mehun kaatamisessa harjoituksissa voi olla ellei itse osaa valmentaa.
2. elokuuta 2008 kello 1.55
Kyllä, partiossa paljon on kiinni lippukunnasta.
Partiossa saa paljon. Pääsee tekemään tekemään ja kokemaan juttuja ja oppii taitoja, jotka eivät tule tutuksi muuten välttämättä ikinä. Saa vastuuta jo nuorena. Pääsee kuulumaan eri-ikäisistä nuorista koostuvaan yhteisöön. Leireillä ja retkillä on omillaan, ilman vanhempia, mikä tuntui suunnattomalta vapaudelta ja itsenäisyydeltä. En oikein osaa olla pitämättä salaisesti nynnyinä ihmisiä, jotka eivät ole pilkkoneet puita, lämmittäneet puusaunaa tai tehneet nuotiota, käyttäneet myrskylyhtyä, suunnistaneet umpimetsässä, yöpyneet laavussa ja laittaneet ruokaa trangialla.
Nyt vanhempana minua on kuitenkin alkanut vahvasti ellottamaan partioon liittyvä, Rosan mainitsema kakkapaketti: isänmaallisuus, militaristisuus ja uskonnollisuus. Toisaalta niistä yritetään sanoutua irti, muttei kuitenkaan luovuta typeristä valoista, hartauksista, seurakuntataitomerkeistä ja -kytköksistä, militaristisista paraateista, uniformuista ja tervehdyksistä ja hurskastelevasta lipunnostosta. Ylipäänsä on kyseenalaista, kun harrastukseen liitetään arvoja ja ihanteita, mutta niiden mielekkyyttä ja nykyaikaisuutta ei juurikaan mietitä, eikä niiden ilmenemisestä tai ilmenemättömyydestä toiminnan eri tasoilla keskustella. Jos tekemisen lisäksi halutaan harrastukseen myös jotakin arvokasvatusta, sitä pitäisi mielestäni jatkuvasti pohtia, tarkkailla ja syynätä. Kuitenkaan suuri osa partiojohtajista ei näkemäni ja kokemani perusteella ole kiinnostunut tai kykenevä arvojen mielekkyyden ja ilmenemisen kovinkaan syvälliseen analysoimiseen.
Lisäksi minua tympii partossa täysin keksityn järjestelmän, sen roolien, hierarkian ja riittien, itseisarvoinen noudattaminen. Asioita tehdään, koska se kuuluu partioon, vaikka on ihan keksitty juttu.
Koska partioon liittyy niin vahvasti yhteisön jäsenenä oleminen, runsas ajanvietto yhdessä, toisista vastuun kantaminen ja kovin monimuotoisten asioiden tekeminen yhdessä, lippukunnassa pääsee syntymään aivan oma pikku kulttuurinsa, joka väistämättä välittää lapsiin yhteisön arvoja. Nämä arvot voivat olla jotain aivan muuta, kuin mitä on luettavissa Suomen Partiolaisten nettisivuilta ja ne riippuvat paljolti siitä, millaisia ihmisyksilöitä lippukuntaan on aikojen saatossa sattunut. Istuttaessaan lapsensa tällaiseen yhteisöön vanhempi menettää osan omasta vallastaan ohjailla lapsen arvomaailman kehitystä. On siis varmempaa laittaa lapsensa marinoitumaan liemeen, jonka ainesosat käyvät takuuvarmasti selville pakkausselosteesta.
2. elokuuta 2008 kello 3.11
Näitä Rosan ns. blogeja olisi paljon kiinnostavampaa seurata, jos hän tulisi mukaan tähän lukijoiden keskusteluun. Eikös blogien periaate ole yleensä sellainen, että kirjoittaja on mukana kirjoitustensa poikimassa dialogissa?
Tietysti on helpompaa kirjoittaa muutama kappale, josta Hesari maksaa palkan, ei tarvitse olla niin interaktiivinen lukijoiden kanssa. Lisäbonuksena voi vielä puskan takana naureskella kommentoijien ”tyhmyydelle”.
2. elokuuta 2008 kello 10.21
Itse kolmen lapsen äitinä olen ollut vain hiljaa toivomassa, että he eivät haluaisi alkaa harrastaa nyrkkeilyä. Muuten harrastuksensa, lempivärinsä, lemmikkieläimensä ja kaverinsa yms. he ovat saaneet ihan itsenäisesti valita, ovathan he aivan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin minäkin ja heillä on aivan yhtenevä oikeus mielipiteisiinsä, haluihinsa kuin aikuisillakin.
2. elokuuta 2008 kello 23.04
Miksi ihmeessä tuossa ylhäällä lukee ”Nainen ilman rajoja”? Viimeisimmästä tekstistäsi paistaa läpi sellaista ahdasmielistä ajattelua ja maailmankatsomusta, johon kukaan oikeasti sivistynyt, suvaitsevainen ja viisas ihminen ei mielestäni sortuisi. Vaikka pukisi sanomansa muka ironian kaapuun, paljastuu sieltä myös hivenen ihmisen todellista ajattelua. Ja ylipäänsä kasvatuksellinen seikka: mitä todellisuudessa kasvaa lapsesta, jota yritetään kasvattaa irrallaan ympäristöstään ja ohjailla vain vanhempien mieltymysten mukaan. Kiva klooni!
3. elokuuta 2008 kello 7.30
Voi Rosa, voi Rosa. Idealismi on ihanaa, mutta lasten kanssa se ei toimi.
Niinkuin feministikaverini, jonka tyttö 2-vuotiaasta asti pukeutui vain mekkoihin ja käyttää kaiken aikansa prinsessaleikkeihin. Ja minun, perinaisellisuuden kannattajan, ainokainen tytär, jolla on tälläkin hetkellä 14 mekkoa kaapissa ja on maksettu tanssitunnit ja ostettu sen sata Barbie-nukkea. Makaa tuolla murtuma jalassaan, nenäänsä kaivellen ja vihaisena kuin peikko, koska ”ei saa riehua”. Arvaa, onko koskaan leikkinyt niillä Barbeillaan?
Vanhemmuuden syvin ja tuskallisin opetus on se, että me emme lopultakaan kasvata lapsiamme vaan he meitä. Huomaat sen sitten, kun neulot itsellesi kynsikkäitä sitä myöhäissyksyistä mehumyyntiä varten!
3. elokuuta 2008 kello 8.01
Rosa; tutustu CISV:iin. Ei poliittisesti, uskonnollisesti sen enempää kuin isänmaallisestikaan sitoutunut lasten kansainvälisyyskasvatusjärjestö, jonka leireillä ja toiminnassa pennuilla on aina todella hauskaa ja jo pienestä asti kavereita ympäri maailmaa.
3. elokuuta 2008 kello 8.37
Minulla on 11-vuotias poika, joka harrastaa partiota. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä häntä sinne vetää. Hän ei ole antanut partiolupausta, koska sai sopivasti vatsakrampin ennen valantekoa (ei siis pitänyt ajatuksesta) eikä laula nuotiolauluja, koska pitää sitä naurettavana. Itse olen sitä mieltä, että ”kololla” eli viikkotapaamisissa ei tehdä mitään järkevää eli mikään ei todellakaan ole muuttunut siitä, kun itse samanikäisenä olin partiossa. Mutta leirit ovat toinen juttu, sinne oli aina kiva mennä ja samaa mieltä näyttää olevan penskakin, joten harrastuksestakin voi poimia parhaat päältä. Futiksessa se voikin olla sitten hankalampi juttu, jos meinaa saada peliaikaa
3. elokuuta 2008 kello 9.05
Kun näitä lukee, tekee mieli kysyä: Come on Roosa, oleksä ihminen olleskaan!? Saati sitten vihreä, feminiini tai humanisti!? Joskus lukee kuin sairaskertomusta. Luetko juttujasi koskaan itse ajatuksella? Ajatteletko tosiaan niinkuin kirjoitat?! Sorry, että olen kriittinen, mutta kun tämä on julkista tekstiä, niin täytyy nyt osoitaa huolestumisensa.
3. elokuuta 2008 kello 15.16
Suosittelen lapsille kamppailulajeja, sukupuolesta riippumatta. Treenata voi missä tahansa, muiden kanssa tai yksin. On taito ja itseluottamus puolustaa itseään (myös sanallisesti ja henkisesti), mutta ei halua uhota ja räyhätä, kun tuntee itsensä.
Wing Chun -kung fu on monipuolista ja sopii myös naisille, koska se ei perustu fyysiseen voimaan. Aikidolla voi puolustaa itseään väkivallattomasti. Ja niin edelleen. Eri lajeja kokeilemalla voi etsiä kiinnostavinta.
3. elokuuta 2008 kello 21.10
Juniorijalkapalloilijana yksi valmentajistani oli nainen. Onneksi ei feministi. Häntä kuunneltiin tarkemmin kuin useita miespuolisia valmentajia. Mehunjakelijoina toimi useimmin isät, jotka oikeasti halusivat olla mukana lastensa harrastuksissa. Muutamien vakioäitien lisäksi naiset kentän reunalla olivat harvassa. Toivottavasti et Rosa teilaa tätä postia vain sinua tahallisesti loukkaavaksi vääristelyksi, koska sitä tämä ei ole. Miksi kansanedustaja ei pidä patriotismista? Ajatteletko vain huvin vuoksi leipätyöksesi, miten Suomesta saataisiin toimivampi valtio? Mitähän se pikkupartiolaispatriootti ajattelee? Eikö ole tärkeää olla terveellä tavalla patrioottinen, niin kuin partiossa kokemukseni perusteella toimitaan, että tämän maan kulttuuri ja ihmiset säilyisivät koskemattomina jo siksikin, että kaltaisellasi suurella heimopäälliköllä olisi nykyisenkaltainen ansiotyösi? Todellisuudessa kun luin kolumnisi, luulin sitä alunperin vitsiksi, mutta hieman tutkittuani asiaa, huomasin että olet tosissasi kritisoimassa asioita, joista olet todennäköisesti kuullut vain muiden feministien mielipiteen. Toisaalta, olen itsekin harrastanut sirkusta, ja pidän sitä hienona harrastuksena, kuten myös balettia, mutta en ymmärrä miksi pieni Frans ei saisi nappulakenkiä? Ymmärrän kantasi, jos haluat Fransin säilyttävän lähes esihistoriaan kuuluvan luokkajaollisen statuksen, onhan hienoa että päällikön lapsi ei saa turmiollisia vaikutteita rahvaan pihaleikeistä.
3. elokuuta 2008 kello 22.07
Tämän blogin alussa tykkäsin Rosan mielipiteistä ja kirjoitustyylistä. Jossain vaiheessa rupesi vähän epäilyttämään, pohdiskelin, jotta tykkääkö Rosa vain kärjistellä asioita, vai onko se oikeasti aika suppeakatseinen. Täytyy todeta, että Rosa kirjoittaa varmasti rehellisesti, mutta kirjoituksistasi löytyy aika vähän uutta ja mielenkiintoista. Ärsyyntyä kyllä saa silloin tällöin oikein reilustikin, tällä kertaa kolahti omaan nilkkaan tuon partion dissaamisen kanssa.
Partiosta onkin sanottu jo tosi paljon hyviä, oikeita asioita. Tästä harrastuksesta puhuessa on syytä muistaa, että lapsen kokemukset partiosta riippuvat paitsi lapsen omista mieltymyksistä, myös siitä lippukunnasta, johon sattuu liittymään, ja vielä tarkemmin oman ryhmän johtajista. Hyvää lippukuntaan ja ryhmään liittyneet voivat löytää aivan äärettömän paljon antavan (ja hurjasti aikaa vievän!) harrastuksen, joka jatkuu pitkään. Huonommalla tuurilla partio jää piirtelyksi ja sisällä nysväämiseksi. Samalla tavalla huono vetäjä voi pilata monta muutakin harrastusta. Itselläni on ankeita kokemuksia kuvataidekerhosta juurikin sen idioottimaisen vetäjän vuoksi, enkä silti ole julistamassa, että kaikki kuvataiteeseen liittyvä on typerien, nöyryytyksestä tykkäävien ihmisten hommaa.
Partiolupauksessa luvataan rakastaa niin isänmaatani kuin ihmiskuntaakin, joka mielestäni sulkee patrioottisuuden pois ihan perustavanlaatuisesti. Partiota voi harrastaa uskonnollisesti tai hyvinkin uskonnottomasti: tosin olen sitä mieltä, että tuo Jumalani partiolupauksessa joutaisi poistoon kokonaan, koska mielestäni se ruokkii tapauskovaisuutta. Itse kirkosta eronneena en enää suostuisi lupausta sanomaan.
4. elokuuta 2008 kello 10.49
Provosointia, ihan selvästi, mutta hyvä niin. Eräät Rosa Meriläisen tärkeimmistä ansioista politiikassa ovat mielestäni nimenomaan taito herättää keskustelua.
Mutta aiheesta sinänsä: kaikkein ymmärtäväisimmät ja fiksuimmat vanhemmat osaavat antaa lastensa olla juuri sitä mitä he haluavat. Huolimatta omista asenteista. Tämä on välillä äärimmäisen vaikeaa. Lapsilla on usein ihan hölmöjä kiinnostuksenkohteita ja todella huono tyylitaju. Ne haluavat pukeutua valanpunaiseen barbikrääsään ja hämähäkkimiespaitoihin, vaikka itse toivoisi että ne käyttäisivät marimekkoa ja retroa ja tyylikkäitä yksinkertaisia vaatteita.
Toki harrastuksiin voi – ja on viisastakin ohjata, mutta siten, että kuulostelee kokoajan mikä on lapsen oma fiilis. Oman lapsen suhteen on siis vanhempien mielestäni päästävä omien ennakkoluulojen yli. Itselläni olisi myös nielemistä partion suhteen, samoin pyhäkoulun (onko niitä edes enää?) tai kansantanhun, mutta pyrkisin olemaan avarakatseinen.
Toki kasvatuksen myötä Rosa Meriläisen poika todennäköisemmin valitsee tanssin kuin jääkiekon, onnea ja menestystä kasvatukseen, ja kärsivällisyyttä.
4. elokuuta 2008 kello 11.28
Provosointiahan tämä, jos sarkasmia niin huonoa sellaista.
Partiota ei kyllä saisi dissata millään taka-ajatuksilla. Ainakaan paikallinen lippukunta ei ole leimallisen patrioottista tai uskonnollista senkään vertaa: luonnossa liikkumisen opettelua, toisten kanssa toimeen tulemista senkin edestä. Niitäpä taitoja voisi olla joka tapauksessa hyvä opetella. Militarismia se muistuttaa korkeintaan sen verran, että on pomot ja miehistö ja tavarat pidetään järjestyksessä — eikä siitäkään oikein keksi pahaa sanottavaa sanoa.
Jos kolumni ei ollut sarkasmimielessä kirjoitettu, huolestun todella. Luulin, että ajattelutapa ”perusjuntit on erikseen kuin minä” on vain harmaapäisten akateemisten narisijoiden yksinoikeus, ei suht nuoren ja äidintehtävänkin saaneen nuoren naisen arkitodellisuutta.
4. elokuuta 2008 kello 11.36
Minusta tämä oli vaihteeksi hyvä kolumni Rosalta. Aiheellista pohdintaa!
Onneksi meillä köyhillä on vähempi valinnanvaraa: aina voi sanoa lapselle, ettei se ja se harrastus sovi, koska siihen ei perheellä ole yksinkertaisesti varaa.
Minä harrastin lapsena siskoni kanssa ratsastusta, mutta se piti lopettaa, kun tunnit koko ajan vain kallistuivat. Sellaista elämä on. Harrastin myös koripalloilua: siinä on muuten edullinen ja haastavakin laji, suosittelen! Pianotunneilla kävin jonkin aikaa työväenopistossa, se on ainakin siihen aikaan todella halpaa. Yksityistunteihin meillä ei todellakaan olisi ollut varaa. Kaupungin kuvataidekouluakin harrastin monta vuotta: sinne pääsivät siihen aikaan kaikki halukkaat, toisin kuin nykyään. Lapset joutuvat karsintoihin jo pieninä, kun tulijoita edullisiin harrastuksiin olisi vaikka kuinka paljon. Kuka tahansa voi kyllä harrastaa mitä tahansa, jos rahaa on.
Minusta on luonnollista, että vanhemmat valitsevat pienten lastensa harrastukset oman arvomaailmansa mukaan. Omaan arvomaailmaani sopivia harrastuksia olisivat esimerkiksi pioneeritoiminta ja Luonto-Liiton lastentoiminta. Isompana saavat toki sitten itse valita, budjetin ja esimerkiksi matkanteon vaikeuden puitteissa.
4. elokuuta 2008 kello 12.23
Pahinta partiossa kannaltasi on, että se kasvattaa itsenäiseen ajatteluun. Ei sillä pelillä synny äänestäjiä vihreälle liikkeelle
Muutenkin juttu tuntui enemmän provolta, kuin pitkään aikaan. Ei kai kukaan normaali äiti pakota lapsia balettiin tai soittotunnille.
4. elokuuta 2008 kello 12.37
Hienoa, Rosa! Miksei partiota voisi arvostella? Partio tuppaa olemaan kansan mielestä ”hyvä harrastus”- ehkä se sitä on jossain määrin, mutta on se paljon muutakin. Moni lippukunta on taloudellisesti sidoksissa seurakuntaan, ei siinä kovin paljon voi buddhalaisia/whatever menoja järjestää luterilaisen sijaan. Pienemmissä piireissä, jossa tekijöitä ei ole paljon, tehtävät kasaantuvat samoille ihmisille – kohta tulee partioburnout! Partion tulisi olla mukava harrastus, mutta valitettavasti se on usein pakkopullaa. Tee sitä, tee tätä, käytä siihen kaikki vapaa-aikasi, vietä lomasi leirillä aamusta iltaan raataen!
Olen itse harrastanut partiota parikymmentä vuotta ja nyt alkaa olla mitta täysi, luultavasti en maksa seuraavan vuoden jäsenmaksuani. Jos joskus saan omia lapsia, en välttämättä laita heitä partioon.
4. elokuuta 2008 kello 14.18
Heh,
Vain Suomessa voi hallituspuolueen poliitikkojäsen julkisesti ilmoittaa pitävänsä isänmaallisuutta pahana.
4. elokuuta 2008 kello 15.40
”Tout ce que je sais de plus sûr à propos de la moralité et des obligations des hommes, c’est au football que je le dois.”
”Kaiken, minkä tiedän filosofiasta ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta.”
- Albert Camus
4. elokuuta 2008 kello 16.33
Kyllä naisetkin saa valmentaa, jos haluavat….? Mitä vikaa myydä mehua joukkueille? Kyllä isätkin tekee niin. Älä ole niin musta-valkoinen
4. elokuuta 2008 kello 16.41
Sekin on mahdollista että yksilön hyvinvoinnin kannalta on ihan ok säilyttää vanhanaikaiset sukupuoliroolit. Tytöt cheerleadereiksi, balettiin ja viulutunnille, pojille käteen lätkämaila, vasara, haulikko ja basso.
Ahdasta se on sekin ajattelu että habatreeneissä nuuska huulessa heiluva kaljupää olisi automaattisesti huonompi tai tyhmempi mies kuin runoutta harrastava viiniasiantuntija.
Eikä sillä seksikkäällä parturikampaajalla, joka treenaa peppua jumpassa ole mitään syytä kokea vähemmyyttä naisasianaisia kohtaan.
Kantsii niitä penskoilla joka tapauksessa jotain teettää. Käy muuten niin kuin minulle, josta kasvoi patalaiska tyhjäntoimittaja murheena se että ei ole saanut haettua sossusta vuokrarahoja pariin kuuhun. Voi kun olisinkin joutunut käymään myöhempien kristuksen natsien partioherätysmessuilla oppimassa tekemisen meininkiä.
4. elokuuta 2008 kello 21.40
Hah haaa.
En itsekään ikinä pitänyt partiosta, se oli tosi rasittavaa touhua ja todellakin militaristista, uskonnollista ja ylltiöisänmaallista. Mieleen tulee vanha tuttu laulu:
On meillä metsässä nuotiopiiri
Minä sinne mene en.
Pikkusiskolla suussansa hiiri
Minä rokkia kuuntelen.
Miksi 6-vuotiaalla pitäisi olla jo joku järjestetty harrastus? Eikö leikkiminen kaverien kanssa, ja yhdessäolo vanhempien kanssa, piirtäminen, musiikin kuuntelu jne riitä? Kun koulu alkaa, saa lapsi kuitenkin paljon virikkeitä ja varmaan haluaa mukaan kaveriensa harrastuksiin. Ei kaikkia baletti natsaa eikä kaikista siihen edes ole. Kuten ei soittotunneillekaan.
5. elokuuta 2008 kello 8.19
No etpä voisi Rosa tehdä enempää henkistä väkivaltaa lapsellesi. Kuohitset hänet henkisesti kieltämällä esim. jalkapalloharrastuksen. Ja mitä pahaa on perinteisissä sukupuoli”rooleissa”? Mies on mies ja nainen on nainen. Molemmat täydentävät toisiaan.
Minusta sukupuolten väliset erot ovat ainoastaan hieno asia – ei niitä tarvitse yrittää häivyttää. Feministinen viherpiipertävä vouhkaus on älyttömyydessään jotain niin järjetöntä, ettei sitä voi millään tavalla puolustella.
5. elokuuta 2008 kello 8.53
”…Moni lippukunta on taloudellisesti sidoksissa seurakuntaan, ei siinä kovin paljon voi buddhalaisia/whatever menoja järjestää luterilaisen sijaan…”
Kyn meistä nyt sattuu pääosa olemaan luterilaisia (tapa-)kristittyjä, niin yleisin taustaryhmä lienee paikallinen seurakunta. Tosin on paikkakuntia, joissa kaikki lippukunnat ovat riippumattomia uskonnollisista taustayhteisöistä ja suurilla paikkakunnilla on varmasti lippukuntia, joilla on muita uskonnollisia taustayhteisöjä, kuin luterilaiset seurakunnat. Ja tietysti myös niitä, joilla ei ole uskonnollista taustayhteisöä ollenkaan. Eli kannattaa ottaa asioista selvää, ennen kuin kirjoittaa.
Budhalaisiin menoihin jos haluaa tutustua partioliikkeessä, niin ei muuta kuin kansainvälisille leireille mukaan. Sielä tapaa erilaisista kulttuureista tulevia partiolaisia.
5. elokuuta 2008 kello 9.33
Miksi lasten olisi pakko aloittaa jokin harrastus 6-vuotiaana???? Mieluummin antaisin lapsen ihan rauhassa leikkiä ja olla ilman mitään pakkoa lähteä jonnekin aina tiettyyn aikaan ja aloittaa harrastus sitten isompana, jos haluaa. Elleivät sitten vanhemmat halua lapsistaan ammattilaista tai maailmanmestaria… Mikä taas on sitä, että vanhemmat haluavat elää lastensa kautta omaa lapsuuttaan. Lapsen parasta kannattaa ajatella ihan oikeasti.
5. elokuuta 2008 kello 9.55
NIimpä. Kolumnitekstiä parhaimmillaan – jo 71 vastausta tähän mennessä. Mutta Rosaan itse olen aikalailla pettynyt. Ainakin tätä asiaa koskevissa mielipiteissä.
Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on aina tärkeää, oli se sitten seurakunnan, kunnan tai yksityisen tai kolmannen sektorin käsissä. Ja tänä päivänä valitettavasti kuntien huonon tilanteen takia, yhä enemmän kallis ennaltaehkäisevätyö tehdään järjestöissä.
En edes tiedä miksi itse tuhlaan aikaani kommentoimiseen – varsinkaan kun Rosa ei itse ehdi kommentoimaan ja perustelemaan omaa tekstiäänsä.
Hän heitti ilmaan paljon yleistyksiä asioista, mihin me kaikki sorrumme varmasti elämässämme. Ja näiden puolesta tämän dialoginkin perusteella voimme varmasti itse kukin muuttaa tai muokata, pohtia tarkemmin omia mielipiteitämme metsästyksestä, baletista, jääkiekosta, moottoriurheilusta tai partiosta.
Itse kävin kiltin koko nuoruuden pituisen musiikkiopistokoulutuksen, seurakunnan nuorisotyön (vapaaehtoisesti, en vahempieni takia), pikkutytön ratsastusbuumin. Näistä kaikista jäljellä on toivottavasti ainakin, ajatteleva ja monialainen näkemys maailmasta ja siinä tapahtuvasta asiasta. Olen harkinnut kirkosta eroamista. Olen sitä mieltä että musiikkiopisto haluaa kouluttaa vain klassisen musiikin ammattilaisia, siellä vähemmälle arvostukselle jä puhdas tekemisen ja soittamisen ilo. Harrastaminen.
Jäljelle näistä on jäänyt partio(varmasti halvin harrastus seurakunnan jälkeen) – uskallus ylittää rajoja ja suvaita erilaisuutta, luonnon kunnioitus(ei kuitenkaan vihreän puolueen kunnioitus), vastuunotto ja ryhmässä toimiminen. Se ei ehkä ole kaikkia varten, ei mitenkään voisi olla. Se on kuitenkin esimerkkinä miten kasvattaa ytheiskuntavastuullisia, kunnon kansalaisia – jotka itse ovat päättämässä asioistaan ja tajuavat aikanaan kunnioittaa oman jälkikasvunsa elämänvalintoja. Liittyäkö vasemmistoon, metsästääkö, tykätä tytöistä vai ollako partiolainen…
5. elokuuta 2008 kello 10.50
Haha, kylläpäs kurkotettiin taas naurukapasiteetin rajoja tämän kolumnin kimpussa. Minä olen aina arvostanut ihmisiä, jotka osaavat laittaa hyvin yksinkertaiset ja päivittäin meidän kaikkien päässä pyörivät ajautuksen paperille. Tämäkin arkipäiväinen asia näyttää herättävän monen mielenkiinnon, kun se vihdoin on saatu rustatuksi nettiin kaikkien luettavaksi.
Tämä teksti voisi olla ylioppilaskirjoituksissa tehtävänä. Siinä pyydetään lukemaan kolumni ja sen jälkeen kysytään, että mitä mieltä olet. Ne, jotka osaavat pohtia asiaa monesta näkökulmasta ja mainitsevat jossain kohti sanan ”ironia”, korjaavat potin. Ja sitten on näitä, jotka eivät näe huumoria rivien välissä, vaan tuohtuvat jonkin heille tärkeän asian ”pilkkaamisesta”. En kertakaikkiaan näe Rosaa tämänkään kirjoituksen jälkeen tyyppinä, joka kieltäisi poikaansa harrastamasta, mitä ikinä hän sitten valitseekaan. Pääasia taitaa olla, että harrastaa.
5. elokuuta 2008 kello 11.07
Rosan kirjoitus upposi vinksahtaneeseen huumorintajuuni kuin pohjalaispuukko turpeeseen! Samoista asioista ollaan lapsellisten ystävieni kanssa vitsailtu aika usein. Oma suosikkikini tyttölapsen karmaisevasta harrastusvalinnasta olisi cheerleading. Yhtenä päivänä emansipoitunut, tiedostava pikkutyttöni ostaisi viuhkat kera vaaleanpunaisen napapaidan ja ilmoittaisi tavoitteekseen pokata jenkkifutiskapteenin. Siinä sitä sitten kiristelisi hampaita ja kannustaisi kyyneliä pidätellen tytärtä uuden kutsumuksen pariin. Kieltää ei tietenkään kannata, koska se on varma tie Baywatchin koekuvauksiin täysikäisyyden kynnyksellä. Ehkä parhaiten tepsisi käänteinen psykologia, eli se että äitikin laittaisi tukan saparoille ja tarttuisi viuhkoihin… Jatka Rosa samaan malliin. Love ya!
5. elokuuta 2008 kello 11.09
Hoen tässä samaa kuin muutkin, lapselta ei saa kieltää harrastusta.J a muutenkin, harrastan jääkiekkoa, minun äitini ei ole KERTAAKAAN joutunut myymään makkaraa, hän käy vaan joskus pelejä kattomassa, siinä se. Ei kenenkään vanhemman tarvi pakolla mennä, tekeekö sun vaan mieli ite päästä semmosiin, mutta kun sua ei pyydetä?
5. elokuuta 2008 kello 11.14
”Ne, jotka osaavat pohtia asiaa monesta näkökulmasta ja mainitsevat jossain kohti sanan “ironia”, korjaavat potin.”
Täytyyhän tähän nyt palata. Suosittelen lukemaan ironian määritelmän vaikkapa Wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ironia
Tämän kolumnin ironistiseksi havainneet abit jäisivät, valitettavasti, ilman pisteitä.
Nykyään on muuten liiankin yleistä kirjoittaa mitä soopaa tahansa ja sitten väittää tätä ironiaksi tai sarkasmiksi. Ei se noin toimi, sorry. Lähin tyylillinen vastine tällekin caselle olisi koulumaailmasta tuttu ”Jätkä otti tosissaan! Pöljä!”.
5. elokuuta 2008 kello 11.27
Hyvä, Rosa!
Mainio kolumni, ilmaisit osuvasti ja hauskasti sen, mitä olen itsekin monesti tuuminut puolivakavissani. Sääli vain, että niin monia meistä suomalaisista vaivaa paitsi älyvajaus, myös huumorintajun puute, tekopyhyydestä puhumattakaan. Siksi hatunnosto Rosalle, joka laittaa itsensä alttiiksi muiden arvostelulle! Haukkuminen on helppoa, kirjoittakaa itse perässä omalla nimellänne puoliksikaan yhtä raikas juttu!Tässä maassa sohaisee heti ampiaispesään, jos yrittää suhtautua kriittisesti esim. jääkiekkoon, onhan se pyhä laji ja sen sankarit koskemattomia epäjumalia mediassa. On myös nähty, miten oman elämänsä uhraavat, lapsensa kautta liikaa elävät ja kunnianhimonsa tai omat toteutumattomat unelmansa jälkikasvuun kanavoivat , liian vakavasti lapsen harrastukseen suhtautuvat vanhemmat päinvastoin aiheuttavat pilteilleen paineita, pahaa mieltä ja ahdistusta -mitä lahjakkaampi ja herkempi lapsi, sen tuhoisammat vaikutukset. Siis, harrastakoon Tytti/Tuure jos itse haluaa, tuetaan ,joo, ja opetetaan ottamaan vastuuta. Mutta koska kannettu vesi ei koskaan pysy kaivossa, ei sekaannuta liikaa -ja annetaan perkele Rosan kirjoittaa kun kerran on lahjan siihen saanut!
5. elokuuta 2008 kello 12.01
Voi kun ihmiset on niin helppo saada provosoitumaan! Nauran täällä ääneen. Silti, partio on niitä ainoita asioita, joissa en koskaan tuntenut olevani tyttö tai poika, ja jonka ansiosta olen saanut eväät kaikkeen muuhunkin elämässä: omatoimisuus, selviytymisvietti ja terve perusjärki. Ei mene minulle sormi suuhun, jos annetaan puukko ja tulitikut kouraan, että tee , tyttö, nuotio. Ja samasta syystä en muuten mene hukkaan Barcelonassa, Pariisissa tai Sao Paulossa, jos minulla on oikea kartta kädessä.
5. elokuuta 2008 kello 12.17
Hauskaa huomata, että avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden airueena esiintynyt Meriläinen paljastuu ahdasmieliseksi äidiksi, joka haluaa pakottaa oman lapsensa tiettyyn muottin. Lapsen mielipiteellä ei tunnu olevan välia ja partiosta hän ei näytä tietävän tuon taivaallista.
5. elokuuta 2008 kello 13.03
Olisin voinut vaikka vannoa, että Rosa M:n mielestä hienoin harrastus olisi juuri sirkus!!
5. elokuuta 2008 kello 13.15
Olipas aika käsittämätön kirjoitus. Lapselta halutaan kieltää harrastuksia oman feministisen kiihkoilun ja ennakkoluulojen vuoksi.
Tuo ei ole yhtään sen parempi, kuin lasten pakottaminen harrastuksiin samojen ennakkoluulojen ja stereotypioiden vuoksi. Pakottaminen ja kieltäminen ovat saman kortin kaksi eri puolta.
Perinteitä kunnioittava sukupuoli-ideologi:
”Minun poikanihan ei balettia tanssi. Meidän poika pistetään futistreeneihin!!”
Perinteitä rikkova sukupuoli-ideologi:
”Minun poikanihan ei jalkapalloa pelaa. Meidän poika pistetään balettiin!!”
Molemmissa tapauksissa kärsivänä osapuolena on lapsi.
5. elokuuta 2008 kello 13.17
Hyvä Rosa! Itse olen aikaslailla avarakatseinen ja feministin piirteitä minusta on turha hakea. Silti mielestäni kirjoitus oli aivan mahtava. Tällaisia ajatuksia sitä itselläkin varmasti olisi jälkikasvun harrastusten suhteen. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin että vanhemmat kannustavat lapsia ja miettivät lastensa harrastuksia. Kaikilla ei ole, eikä tarvikaan olla, samat lähtökohdat. Pääasia on että lapsella on harrastuksia. Jokainen harrastus kuitenkin kasvattaa lasta ihmisenä elämiseen. Ja sieltä nuoruudesta ne lapsenkin elämän arvot alkavat kehittyä. Jaksamista kaikille vanhemmille jotka jaksavat lapsiansa harrastuksiin kuljettaa.
5. elokuuta 2008 kello 14.00
Juttuhan oli tietysti pelkkää provokaatiota jotta tulisi hauskoja kommentteja, kuten on tullutkin. Eihän kukaan fiksu äiti voisi ajatella kuten Roosa kirjoittaa.
Omat poikani, jotka ovat nyt aikuisia, eivät missään nimessä halunneet partioon tai pianoa soittamaan tai leikkimään metsässä rosvoa ja poliisia. En tuputtanut heille mitään muuta virikettä kuin Montessori-leikkikoulun ennen peruskoulua, ja se oli siunaus.
Päälle kymmenvuotiaina, 90-luvulla – he surffailivat yökaudet netissä, kuuntelivat amerikkalaisia talk-show-ohjelmia, pelasivat videopelejä ja sävelsivät musiikkia syntetisaattoreilla. Rakensivat liikkuvia ja välkkyvävaloisia huvipuistoja tekniikkalegoista…
Mitään näistä asioista en olisi osannut heille suositella tai pystynyt ohjaamaan niihin – ammensivat itse tietonsa maailmalta. Enkä pakottanut heitä öisin nukkumaan enkä katkaissut sähköä pääkatkaisijasta tärvelläkseni hommat joihin he olivat syventyneet.
Nyt on pojilla hyvät ammatit toinen videopeliasiantuntijana isossa firmassa ja toinen lataa hyvikseen musiikkia avaruuteen 24 tuntia vuorokaudessa. Elättävät itsensä tekemällä sitä mikä on kivaa.
5. elokuuta 2008 kello 14.19
Blogin perusteella lapsi on esine, josta äiti muovaa itselleen mieluista ihmistä. Äiti vie balettiin, koska on itse harrastanut balettia ja kieltää jääkiekon. Haluaisinpa nähdä tämän kaverin murrosiässä, kun julkkisfeministista aletaan ottaa kootona mittaa.
5. elokuuta 2008 kello 14.20
Heh, ihmettelen kyllä, jos Rosa on muka ainoa, joka on huvikseen miettinyt toivottuja ja ei-toivottuja harrastuksia. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta silti näitä juttuja on joskus pohtinut.
Ei-toivottujen listalla:
- yksilöurheilu. Minusta on jotenkin ahdistava ajatus, että yleisurheilu-, uinti- ym. seurat kouluttavat lapsia toivoen löytävänsä seuraavan sepporädyn tai hannamariseppälän. Suunnistuksen ja maastojuoksun voisin vielä hyväksyä, tosin jos lapsi saa äitinsä suuntavaiston…
- kaikki jäälajit, erityisesti jääkiekko. Jääkiekkovarusteet ovat kalliita, vaikka käytettynä löytäisikin, ja kaikissa jäälajeissa jäämaksut ovat kalliita, ja monin paikoin hallit niin täynnä, että juniorit joutuvat harjoittelemaan outoihin aikoihin. Pelasin joskus ringetteä, joka oli ihan kivaa, mutta meidän 11-vuotiaiden joukkue joutui parin kuukauden ajan pitämään yhdet harkat niin, että ne loppuivat vasta kymmeneltä illalla. Ja seuraavana päivänä kouluun.
- golf. puhtaasti hinnan ja elitistisen maineen vuoksi.
toivottuja:
- jonkin soittimen soittaminen. Itse soitin pianoa koko kouluajan, ja se on antanut paljon. Soittotunnit eivät tosin ole halpa harrastus, ja moni soitin on varsin kallis, mutta olen valmis satsaamaan. Äkkiseltään ei tule mieleen soitinta, joka olisi poissa laskuista – tosin rummut vaatisivat jonkun järkevän harjoittelutilan
- kuvataidekerho. olen jälkeenpäin ollut kateellinen kavereille, jotka olivat kuvataidekerhossa, se kuulosti mukavalta.
- joukkueurheilu. lajivalinta hieman sen mukaan, että harjoitella voi pyöräily- tai julkisenliikenteen matkan päässä. erityisen tärkeää on, ettei liian nuoria painosteta ”ammattilaismeininkiin”. Jalkapallo on hyvä laji niin tytöille kuin pojillekin, ja siinä on paljon ulkoharjoituksia. Voin jopa mennä myymään makkaraa aina välillä.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin valmis päästämään tulevat lapseni mihin tahansa harrastukseen, johon on varaa ja joka ei ole kohtuuttoman vaarallinen. Tunnustan toki olevani ennakkoluuloinen ihminen, joka ei toivo tyttärestään cheerleaderiä, mutta eipä velipojastakaan tullut huonosti koulussa menestyvää nuuskanimeskelijää, vaikka pitkään pelasikin jääkiekkoa. Useimmille harrastus jää vain harrastukseksi, ja hyvä niin.
5. elokuuta 2008 kello 14.20
Vihervasemmistolaistuminen on vesittänyt nykypäivän partion. Ei ihme, että sen suunta on hukassa ja jäsenmäärä on laskussa.
5. elokuuta 2008 kello 14.29
Hyvä Anne joka kirjoitit että tanssiminen on omaan napaan tuijottelua. Suosittelen kokeilemaan kansantanssia vaikka koko lippukunnan voimin osana oman maan perinteen ja kulttuurin tuntemusta.
5. elokuuta 2008 kello 14.29
Näyttää siltä, että näiden järjestettyjä harrastuksia puoltavien vanhempien toinen toistaan katkerampien kommenttien takana on häpeä siitä, etteivät he ole viettäneet lastensa kanssa tarpeeksi aikaa, vaan luovuttaneet kasvatusvelvollisuuden urheiluseurojen punaniska-Penteille ja partioiden ankara-Anneleille. Voisiko olla näin?
5. elokuuta 2008 kello 14.40
Rosan kärjistykset olivat hauskoja, ja tuskin kovin vakavaksi tarkoitettuja. Hämmästyttää tiukkapipoksi teilaaminen, kolumni oli pakko lukea uudestaan kun en enää ymmärtänyt mitä ihmiset kommentoivat. Ei, en edelleenkään löytänyt tiukkista vaan omille ennakkoluuloilleen nauravan äidin. Kaikilla meillä on eri lajeista ja harrastuksista jotain mielikuvia joita ennakkoluuloiksikin kutsutaan, kaikki emme vain kehtaa tunnustaa niitä.
Onko ihan oikeasti niin, että Rosan lisäksi vain muutama lähes sadasta vastaajasta kehtaa tunnustaa, että on miettinyt lapsensa harrastuksia ja niihin liittyviä piilomerkityksiä ja arvostuksia? Joko kenelläkään tässä ketjussa ei ole lapsia, tai sitten lapsellisilla ei ole mitään kiinnostusta lastensa tekemisiin.
Kyllä harrastuksia kannattaa pohtia, ihan vakavastikin, jo ihan perheen rahan- ja ajankäytön kannalta. Etenkin pääkaupunkiseudulla hinnat ovat korkeita, kulkeminen harrastuksiin usein vanhempien varassa ja etenkin urheilulajeissa kilpailuhenkisyys vallalla jo 5-6 vuotiaiden joukkueissa. Kaveripiirilläkin on merkitystä – millaiseen laumaan haluan lapseni leimautuvan?
Jonkin harrastuksen kieltäminen on ihan eri asia kuin jonkun harrastuksen kokeilemiseen kannustaminen, ei niistä voi puhua samaan aikaan. Tuskin Rosakaan huutavaa poikaa pois futiskentältä kantaa, mutta ei ole ehkä ekana oma-aloitteisesti ilmoittamassa häntä sudenpentujen infantti-ryhmään….
5. elokuuta 2008 kello 15.47
Blogin päällä lukee ”nainen ilman rajoja”. Voihan sitä rajattomasti rajoittaa jälkikasvunsa elämää.
Ei sellaista vitsiä, ettei puolet totta.
5. elokuuta 2008 kello 15.53
Minun kokemukseni on, että kansalaisaktivistivanhempien kersoista kyllä saattaa tulla aktivisteja heistäkin, jos heitä siihen normeerataan,mutta he ovat usein kovin ilottomia ja näsäviisaita, jo nuorena kaiken tietäviä. Sen sijaan sellaiset aktivistinuoret, jotka kokevat tekevänsä jotakin sellaista, jota luulevat vanhempiensa karsastavan, osaavat nauttia hommasta. Valitkaa siis vanhemmat oikea taktiikka! Paheksukaa ympäristönsuojeluaktivismia tai futista, ihan sen mukaan, mihin haluatte nuortenne suuntautuvan…
5. elokuuta 2008 kello 16.17
Tiedoksi vain kaikille partion nimeen vannoville: kyllä niitä nuotioita oppii sytyttämään, halkoja tekemään ja karttaakin lukemaan ihan ilman lippukunnan tukea. Itseäni harmittaa vietävästi ettei pienenä pistetty urheilemaan, tyttönä päädyin pikkumarttoihin & selloa vinguttamaan ja veli pärjäsikin sitten mukavasti yleisurheilussa.
5. elokuuta 2008 kello 16.45
Vain täysin asioista tietämätön voi heittää tuollaista tekstiä. Kirjoittaja taitaa kuulua siihen surulliseen joukkoon, jolta vanhemmat kielsivät aikoinaan kaiken ja selvästi kostaa sen nyt omille lapsilleen jatkamalla tuota perinnettä. Tuolla menetelmällä saat lapsesi hengailemaan 13 vuotiaana jossain huumeporukoissa ostareille ja pummaamaan paria euroa röökiaskiin tai keskariin. Harmi että tuollaiset kirjoittelijat pääsevät kirjoittamaan tälläisiin laadukkaampiin paikkoihin omia blogejaan.
Terveisin
Partiolainen
Btw. Rosa ei ehkä kannata jäädä odottelemaan niitä äitienpäiväkortteja.
5. elokuuta 2008 kello 17.07
Just joo, siinäpä meillä vihreä feministi! Rosa Meriläinen onnistuu olemaan ärsyttävä ja ällöttävä, usein rivokin,missä tahansa mediassa suunsa avaakaan! Rosa ja hänen kaltaisensa ovat syy siihen, että allekirjoittanut (eikä moni muukaan) voi ajatella liittyvänsä vihreisiin
vaikka sydämestäni kannatan luonnonsuojelua.
Vihreä partiolainen
5. elokuuta 2008 kello 17.27
Rakas Rosa kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Olen kauan aikaa ihaillut tekstejäsi ja kykyä kysenalaistaa mailmaa.
Nyt mielestäni tyylisi nyrjähti pahasti kun kerroit kieltäväsi partion Fransiltasi.
En tiedä mitään muuta harrastusta jonka ääressä perinteiset sukupuoli suoritukset murtuvat luontevasti.
Kaiken lisäksi partion varusteet eivät maksa maltaita ja niiden kantamiseen riittää yleensä harrastaja itse. Sinun ei tarvitse edes ostaa autoa. Viet lapsesi kokoontumispaikalle josta julkisin kyydein sitten lapset kuljetetaan retkikohteeseen.
Ympäristöä säästävä asia jo kohta 100 vuotta.
Partion isänmaallisuus on ilmeisen huonosti toimiva kasvatus esimerkki. Omasta vaeltaja-ikäluokastani yli puolet työskentelee ulkomailla ja loputkin monikansallisissa tehtävissä koto-Suomessamma.
Militaristisuus on ollut sitä että suuren joukon siirtäminen paikasta a paikkaan b. Esim syömään vaatii sääntöjä ja jonoja. Ei sen kummempaa.
Uskonnollisuudesta myös sen verran että vaeltajaporukastamme yli puolet erosi kirkosta täyttäessään 15-vuotta.
Sen lisäksi meillä pysyi puukon sijasta kädessä myös sähkökitarat, modernitanssi, miksaaminen, piirtäminen jne,,
5. elokuuta 2008 kello 18.09
Partiossa on tietenkin paljon vanhoja tapoja ja perinteitä. Niitä kunnioitetaan kuitenkin hyvinkin paljon eri tavoin.
Joidenkin mielestä uniformut ovat osa militarismia. Tänä päivänä partiolaisilla on ns. partiopaita jonka käyttö ei ole pakollista. Partiopaitaa voi verrata pelipaitaan. Siitä näkee mistä paidan kantaja on kotoisin ja mitä hän on tehnyt partiourallaan.
Uskonnolisuus partiossa on ehkä kiistanalaisinpia juttuja. Jokaisella yksilöllä on oikeus uskoa ja olla uskomatta. Sen vuoksi on olemassa lippukuntia jotka tekevät yhteistyötä ev-lut seurakuntien kanssa tai lippukuntia jotka eivät tunnusta mitään uskontoa. Yleensä partion iltahartaudet ovat hetkiä hiljentyä ja miettiä. Niissä ei tuputeta varsinaisesti uskontoa.
Patriotismi ei ole partiossa fanaattista isänmaallisuutta. Fasistisen isänmaallisuuden hoitaa ostarien pilottitakkipojat karhun-lippis päässä. Partion kansainvälinen luonne ja sen levinneisyys kaikkialle maailmaan ei mahdollista ostari-isänmaallisuutta.
En ole kuullut että jääkiekkonuoret olisivat maksaneet kansainvälisiin turnauksiin itsensä ja mahdollisesti kolmannen maailman maista lajin harrastajia samalle leirille. Tämä tapa on normaalia suomalaisessa partiolaisuudessa. Autetaan niitä joilla on vähemmän.
Partiolaiset ovat rakentaneet myös sairaaloita afrikkaan ja kouluja esim nepaliin. Tämmöinen isänmaallisuus on tietysti aika kurjaa.
Tietenkin on totta että kaikista ei ole ydinfyysikoiksi tai partoilaisiksi. Toivottavaa tietysti olisi, että partion arvostelijat osaisivat arvostella edes oikeita asioita partiosta.
5. elokuuta 2008 kello 18.47
Politiikasta kiinnostuneena partiolaisena olen kiinnittänyt huomioita partioystävieni ehdokasvalintoihin eri vaalitoimituksissa. Huomattavan usein esille on positiivisessa mielessä noussut Roosa Sinun nimesi. Eikä se ole ollut yllätys, ovathan monet julkilausumasi mielipiteet kuin suoraan Suomen Partiolaisten peruskirjasta. Siis teoksesta, jonka mukaan suomalaiset partiolippukunnat toimivat. Uskoisin että nyt kun olet julkistanut mielipiteesi partiosta, moni Suomen 75 000 partiolaisesta korjaa ehdokaskantaansa. Eivätkä he tee sitä välttämättä siksi ettet hyväksy partiota, vaan syystä että tuomitset asian, josta et selvästi paljoakaan tiedä.
5. elokuuta 2008 kello 20.47
Ihan mahtavaa. Ajattelen nimittäin itse (ainakin salaa) täsmälleen samoin. Ja jos yhtään poikastani tunnen, luulen etten ikinä joudukaan äitijaostoihin pullan myyntiin. Sitäpaitsi hän on ilmoittanut haluavansa tanssitunneille! Pääsee!!!
Kyllä nauratti. Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssamme.
5. elokuuta 2008 kello 23.39
Mainiota Rosa! Oli oikein piristävää tekstiä! Hyvä että joku uskaltaa nykyisenä porvarillisten arvojen aikana hiukan arvostella ns. hyviä harrastuksia!
Blogitekstisi luettuani olin niin haltioissani, että aion pyytää Sulta joskus nimmaria pakaraani! Se on kai umpihomolta aika iso kunnianosoitus naiselle?
6. elokuuta 2008 kello 0.05
Katja, en todellakaan tarkoittanut omaan napaan tuijottelulla kansantanssia vaan ajattelin esim. balettia, josta Rosa kirjoitti. Tiedän hyvin että on olemassa tanssin lajeja, joita harrastetaan ryhmätyönä, ja ne varmasti tekevät ihmiselle hyvää. Suhtaudun vaan tanssiin yhtä yksisilmäisesti kuin Rosa partioon, sillä tuntemani tanssinharrastajat ovat kyllä aika itseensä keskittyvää porukkaa.
Ironiaa ja sarkasmia löydän Rosan jutusta yllin kyllin mutta tuossa partio-kohdassa se kyllä loppuu.
6. elokuuta 2008 kello 1.01
Ei hemmetti. Provosoiminen on toinen juttu, mutta tosissaan. Onko näissä kannanotoissa mitään oikeasti mielipiteenä otettavaa. Se mitä pidetään ”homosteluna” tai ei on toinen asia, se että kaikesta tehdään ongelma on toinen.
Se mitä hait. On sääli että pojistakin on pakko tehdä jotain feministipiirien marionetteja jo pienestä pitäen. Tahdoton, voimaton reppana jo lapsesta lähtien. On kummallista että joku haluaa jälkikasvulleen sitä, mutta meitä on moneen junaan. Tätä varmasti hait.
Jalkapalloon ja partioon vaan…ja partiossa mieluiten jatkossa kiväärit käyttöön…maalitaulut saa valita itse. Punaista lihaa ja suolaa päälle. Lehtiä jossa on alastomia naisia, ja ennenkaikkea terve taito laittaa luu syvälle kurkkuun vihollisille, eli näille perversseille miesvihaajille.
Ei ole baletissa tai missään muussakaan harrastuksessa mitään vikaa tai erilaista kun muussakaan. Mutta varmaan on tarpeen vanhempien miettiä myös mitä tekevät. Tässä oli se mitä halusit. Piste.
6. elokuuta 2008 kello 9.43
Kiitos Rosa kun uskalsit arvostella jalkapalloa ja jääkiekkoa harrastuksena, partio oli hauska lisä! Kommenteista huomaa miten ”kiellettyä” näiden kuningaslajien arvostelu on. Oma kauhukuvani muistuttaa kovasti Rosan kuvausta jalkapallokentän laidalla roikkuvasta perheestä joka on pakotettu osallistumaan jokaisena viikonloppuna ja joskus myös arki-iltoinakin lapsen harrastuksiin, muutoin olet paha ihminen ja huono vanhempi. Olen nähnyt sähköpostiviestejä näiltä nuorisotyön tukipilareilta, jotka paheksumalla, painostamalla ja syyllistämällä haalivat vanhempia tuppukylän superturnausten orjatyövoimaksi. Jos yrität ehdottaa että perheellä olisi muutakin tekemistä, lapsesi pääsee mukavasti paitsioon joukkueessaan ja aika pian harrastusinto laantuu. Onneksi itselläni on tyttö, pojan kohdalla paineet harrastaa näitä sisänsä upeita lajeja olisivat paljon kovemmat!
Ovelia ovat myös seurat jäsenhankinnassaan: työkaverini oli jo jonkin aikaa miettinyt, miten saisi poikansa opettelemaan luistelua ja etsinyt luistelukoulua (joka ei johtaisi jääkiekkoon tai taitoluisteluun vaan ihan tavallisen luistelutaidon hankintaan) ja vihdoin löysi sellaisen. Isä kiikuttamaan poikaa ensimmäisiin harjoituksiin ja mitä sieltä tulikaan tuliaisina: jääkiekkomaila ja pelipaita ja tieto siitä mihin juniorijoukkueeseen sitä nyt kuulutaan! Kiellä siinä sitten enää lapselta joka intoa puhkuen haluaa kuulua juuri tähän joukkueeseen, makkaranpaisto- ja pullanleipomiskierre on valmis!
Olisi mukava tietää miten jalkapalloa ja jääkiekkoa voisi harrastaa tässä maassa ilman pelaamisen ilosta ilman että haluaa seuraavaksi teemuselänteeksi. Kaikilla pitäisi olla oikeus liikunnan riemuun ilman jatkuvaa menestymisen painetta. Tästä puhutaan aina aika ajoin mutta mitään ei varsinaisesti tapahdu, niinpä lapset jotka haluavat ajatella omilla aivoillaan, hakeutuvat sellaisten harrastusten pariin joissa se on mahdollista. Ja kyllä, jatkan tämän pakkopullan arvostelua vaikkei sitä korrektina pidetäkään. En pidä itseäni huonona äitinä vaikken haluakaan paistaa makkaraa ja leipoa myyjäisiä varten.
6. elokuuta 2008 kello 13.04
Kovasti on elämän realiteetit Rosalla hukassa, varmasti ne kiusaajat kertovat pojalle mielipiteensä hänen balettiharrastuksesta. Tämä kiusaaminen voi jatkua vuosia ja jättää TAKUUVARMASTI elinikäiset arvet. Miksi ottaa riskin…
6. elokuuta 2008 kello 14.24
Isäni oli aseistakieltäytyjä ja mukana kannabisyhdistystoiminnassa aikoinaan. Äitini on rauhanaktivisti ja vihreiden jäsen. Ne saivat kolme poikaa, joista:
- kaksi harrasti jääkiekkoa
- yksi harrasti nyrkkeilyä
- kaksi kävi armeijan, toinen oli lisäksi vuoden siellä töissä
- yhdestä tuli rakennusalan yrittäjä
- yhdestä tuli ammattivartija
En usko, että Rosa oikeasti piittaa siitä, mitä poikansa alkaa harrastaa. Jos piittaa, eipä paljon voi ihmiselle antaa arvoa. Mikäli tämän kolumnin tarkoituksena (se vähän haiskahtaisi) on provosoida, se on tosiaan vähän huonoa kirjoittamista helppoutensa takia, niin kuin tuolla aiemmin mainittiin.
Se on tämän tekstin perusteella selvä, ettei Rosa liiemmin arvosta futista tai lätkää tai partiota lasten harrastuksena. Enemmän tässä kuitenkin tuntuu äidin toivomus siitä, että lapsesta tulisi jotakin erityistä. Ja kun kysymys on Rosan lapsesta, parasta erityistä on valtavirrasta poikkeaminen mahdollisimman runsaasti.
6. elokuuta 2008 kello 14.34
”Kovasti on elämän realiteetit Rosalla hukassa, varmasti ne kiusaajat kertovat pojalle mielipiteensä hänen balettiharrastuksesta. Tämä kiusaaminen voi jatkua vuosia ja jättää TAKUUVARMASTI elinikäiset arvet. Miksi ottaa riskin…”
Näin on näreet!
Aikaisemmassa Rosan bolgissa oli juttua siitä että feministipoitsujen on vaikee saada naisseuraa. Eiks Rosa pelkää että jää lapsenlapset saamatta jos poikaa ei ohjaa ”äijäharrastuksiin”.
6. elokuuta 2008 kello 16.35
Ihan sama
Hieno kolumni Rosa!
On ihan sama, mitä lapsi harrastaa kunhan:
1. siellä onkivat kaverit
2. hyvää tekemistä
3. lapsi voi itse matkustaa harrastukseensa (ainakin kymmenvuotiaana)
Kivoja kavereita ei voi oikein etukäteen tietää, ellei niitä vie mukanaan.
Tekemistäkään ei voi tietää etukäteen, koska joskus futis ja partio on ihan huippua – joskus taas täyttä helvettiä.
Suosittelen kokeilemista
6. elokuuta 2008 kello 16.54
Kyllähän lasten harrastuksista on juttua riittänyt! Miten onkin unohtunut kokonaan yksi halpa ja hyvä harrastus, jonka omaksuttuaan ei koskaan elämässä ikävysty:lukeminen. Kaikenlaisen kirjallisuuden, lehtien, tietojuttujen lukeminen on kaikilla tavoin kannattavaa (niin pitkään kun ei huoltsikalta tartu mukaan isojen poikien lehtiä).Ylipäätään kaikenlainen puuhaaminen sekä kotona että ympäristössä on kivaa. Pojat tulee kuitenkin tekemään myös poikien temppuja (joita ei kukaan, ainakaan äiti, keksi etukäteen kieltää, kuten esim siltojen alta löytyneiden ruosteisten tikkaiden kapuaminen ja putoaminen kun puola katkeaa). Näitä seikkailuja varten on hyvä olla kaveri, joka myös pyöräilee, em tapauksessa auttaa uhrin ainakin pyörän selkään takaisin.
Mahdolliset harrastukset otetaan mielipuolisen vakavasti nykyaikana, juuri kuten Roosa ja useat muut toteaa:.3/x viikossa ja harjoittelua joka päivä, äidit viikonloput kapustan varressa ja ostamassa lopulta itse leipomansa leivonnaiset.
Minun mielipiteeni on se, että lapsella olisi hyvä olla jokin luova ja jokin liikunnallinen harrastus, mielellään kumpikaan niistä ei pakkotahtinen, ja lapsen itsensä tahdon/taipumusten mukainen. Kuntien kuvataidekoulut on ainakin siitä hyviä etteivät piiskaa oppilaitaan muuta kuin käymään tunnilla kerran viikossa.Yleensä lapset itsekin keksivät sen, mitä mieluiten tekevät. Urheiluharrastukset seuroissa ovat riskaabeleita: poika kävi lentopallokoulua mutta harrastus loppui siihen kun olisi ollut pakko ruveta kilpailemaan joukkueessa (pojista vielä ko lajissa pulaa, varo Roosa balettia tätä seikkaa silmälläpitäen). Seuraavaksi musiikinopettaja suositteli musiikkiopistoon hakemista. No, kävi niin,että poikarukka todettiin lahjakkaaksi. Kontrabasso ”kainaloon” ja ei kuin soittamaan. Soitantoa voi alusta lähtien kotona kuunnella hermojaan menettämättä, se hyvä puoli tässä oli.Mutta riittikö opistolle soittotunneilla käyminen? Ei tietenkään. Ensimm puolen vuoden aikana oli jo viisi konserttia, yksi ainoana basistina toisten soittimien säestäjänä. Kivaahan se on mutta opiston ja opettajan tavoitteena onkin muu kuin soittaminen omaksi iloksi:pitäisi edetä mielellään nimekkääseen sinfoniaorkesteriin. Mukaan tuli vaatimus orkesteriharjoituksista kerran viikossa,(ja siellä sitä kirottua vingutusta sai kuunnella,ottaisivat Guantamossa mallia!)Yhtäkkiä humsahtaa kolme iltaa viikossa soitantoon. On siis varottava laitoksia. Muuten musiikki on hieno harrastus, jonka kautta voi tunteitaan ilmentää.
Hyvä Roosa,karikoiden välttäminen ei ole helppoa, ja viime kädessä Frans itse valitsee, sinä vain ohjaat ja tarjoat mahdollisuuksia. Parasta samalla tehdä selväksi että autonkuljettajaksi, kahvinkeittäjäksi ja leipojaksi et rupea. Jos harrastus edellyttää jotain puoliammattimaisuutta, on paras panna asialle stoppi ennen kuin on liian myöhäistä. Lapsilla pitää olla aikaa kasvaa ihan itsekseen.
6. elokuuta 2008 kello 17.03
”Eihän kukaan fiksu äiti voisi ajatella kuten Roosa kirjoittaa.
”
Kuka sanoo että Rosa on fiksu?
7. elokuuta 2008 kello 0.10
Partion uskonnollisuudesta on käyty keskustelua kursseilla, joilla olen ollut kouluttamassa uusia johtajia. Partiolupauksessahan se lukee, että Tahdon rakastaa Jumalaani. Jokaisella toki on oma jumalansa, ja partio tukee jokaisen uskonnollista kasvua, oli uskonto mikä hyvänsä. Mutta en ole kyllä ennen kuullutkaan, että lupausta ei olisi pakko antaa! Jos partiolupaus sotii omia arvoja kohtaan, miten itse partio voisi toteuttaa ja tukea omia arvoja?
Hengellisyys ei ikinä tule katoamaan partiosta. Viime suurleirin (Tarus 2006) palautetta kuullessani huomasin mielenkiintoisen seikan – partiomessu (jumalanpalvelus) mainittiin useaan otteeseen leirin parhaaksi palaksi.
7. elokuuta 2008 kello 1.30
Ellei joku sitä täällä jo aiemmin maininnut, on suorastaan vastuutonta nykyiset yhteiskuntanormit huomioon ottaen laittaa poikalapsi harrastamaan balettia. Baletti voi olla hyvä harrastus vankan itsetunnon omaavalle teinille tai aikuiselle, olettaen että kiinnostus lähtee hänestä itsestään, mutta lähes kuolemantuomio esikouluikäiselle. Lapsia raaempia yksilöitä saa urakalla hakea – todennäköisesti poikasi tulee koulussa/leikkikentällä/kaupungilla ottamaan useamman nyrkin naamaan ja joutumaan paikallisnuorion sosiaalihierarkian kynnysmatoksi.
Ei, Roosa, ei. Mikäli feministinen maailmankuvasi vaatii perinteisesti miehisinä pidettyjen harrastuksien vaihtamista pasifistisempiin, tulee sinun yrittää saada aikaan muutosta _AIKUISVÄESTÖSSÄ_, ei lapsissa. Lapset kun tuppaavat ottamaan vaikutteita ympäristöstään (vanhemmistaan), ja mikäli koulukiusaajan rekkamiesisä pitää balettia homojen hommana, tulee pojallasi olemaan useampi luunmurtuma, puuttuva hammas ja lievä aivovaurio ennen kuin ysiluokalta pääsee – mikäli pääsee ollenkaan.
Todella naiivia ja omahyväistä ajatella, että muutat maailmaa asettamalla lapsesi maalitauluksi.
Häpeä.
- Viulunsoiton takia useasti turpiinn ottanut.
7. elokuuta 2008 kello 9.24
Hyvä Rosa!
Olen nähnyt liian monta jalkapallo- ja lätkämatsia joissa vanhemmat huutavat naama punaisena tuomarille, toisen joukkueen pelaajillle ja huoltajille tai omalle jälkikasvulleen painokelvotonta tekstiä.
Jo alle viisitoistavuotiaita kohdellaan kuin vankeja. Jokaiseen harjoitukseen on tultava ja ajallaan muuten lentää joukkueesta, kritiikkiä ei suvaita, valmentaja on jumala jota ei voi sanoa vastaan.
Mutta jos haluaa palella pimeässä jäähallissa kesät ja talvet tai vaihtoehtoisesti ulkona auratulla jalkapallokentällä pakkasilla niin siiitä vaan. Tyhmää hommaa se on siitä huolimatta.
7. elokuuta 2008 kello 9.33
Hmm…Rosalla on mielenkiintoinen lähestymistapa lastensa harrastuksiin: valikoida ja arvioida vaihtoehtoja oman arvomaailmansa ja vakaumuksensa mukaan.
Lastansa kunnioittava vanhempi varmaan kysyy lapselta itseltään ”mitä hän haluaa harrastaa?”.
Tämä ei ilmeisesti ole mahdollista teidän perheessä ?
Meillä nämä lasten harrastus-päätökset ovat tehty lasten ehdoilla, he ovat saaneet tehdä valintansa joukosta harrastuksia jotka ovat reaalisesti mahdollisia seudulla jossa asumme. Harrastusten viikottaiset ajankohdat sovitetaan meidän vanhempien työelämään ja koituvat kustannukset hoidetaan, maksoi mitä maksoi.
Kyllä, isi tuntee itsensä joskus vähän vaivauteeksi sitoessaan luistimia prinsessan jalkaan ja auttaessaan röyhelömekkoa päälle jäähallilla kun ympärillä on pari tusinaa äitiä tuijottamassa niskaan. Kyseessähän on pohjimmiltaan lapseni harrastus jota hän rakastaa, eikä tunne minulla on tuossa tilanteessa, ole loppujen lopuksi merkityksellinen. Tosi-isi hoitaa nämä jutut hymyillen, tuntui miltä tuntui
Joten jospa nielisit omat näkemyksesi & vakaumuksesi & tuntemuksesi ja antaisit lapsellesi mahdollisuuden harrastaa mitä hän haluaa?
7. elokuuta 2008 kello 10.26
Viivi Itse olen ollut kohta partiossa neljännesvuosisadan. Minun pitämilläni kursseilla uskonto on sivuutettu. Näen partion ja uskonnon kytköksen johtuvan vanhoista tavoista jolloin yhteiskuntamme oli paljon ulko-uskontokultaisempi. Tänä päivänä uskonto on mukana vain perinteiden takia.
Tarukselta 2004 kuulen nyt ensimmäistä kertaa että parasta olisi ollut partiomessu. Enemmän kyseistä asiaa haukuttiin minun partiotuttujeni joukossa. Tosin lippukunnassamme on tapana erota kirkosta heti kun se on mahdollista.
Kuten olen sanonut uskonto on jokaisen oma asia. Sen tuputtaminen ei kuulu vapaaehtoisjärjestöihin kuten partioon.
7. elokuuta 2008 kello 12.50
Eiköhän se ole lähes yhdentekevää mitä lapsi harrastaa – kunhan vain harrastaa. Itse olen jälkikasvujeni kanssa ottanut sen linjan että tavoitteellinen harrastus tulee olla. Tavoitteen tulisi vielä olla sellainen jonka lapsi/nuori itse asettaa itselleen.
Tanssi ja musiikki ovat erinomaisia molemmat. Musiikki eritoten silloin kun lapsella on jonkinlaisia edellytyksiä musisoimiseen. Itse tartuin 10-vuotiaana kilpatanssiin ja nyt 40 vuotta myöhemmin minua kaduttaa vain se että pidin pitkän taon tuossa välissä.
Kilpatanssi on erittäin tasa-arvoinen harrastus. Siinä molemmilla sukupuolilla on oma roolinsa jotka molemmat täydentävät toisiaan. Lajin parissa nuoret oppivat suhtautumaan terveellä tavalla vastakkaiseen sukupuoleen, tekemään saumatonta yhteistyötä, tietoisena siitä että oma suoritus voi parantua vain sitä kautta että auttaa pariaan suoriutumaan paremmin omassa suorituksessaan.
Kilpatanssissa oppii myös paljon tapakulttuuria, parin ja muiden tanssijoiden huomioiminen on merkittävä osa lajia, samoin pukeutumisesta ja siisteydestä huolehtiminen. Nuoret pojat alkavat hyvin nopeasti huolehtimaan itse hiustensa ja vaatetuksensa siisteydestä aloitettuaan harrastuksen – kuka vanhemmista ei tällaisesta nauttisi. Kilpatanssi on myös siitä hyvä laji nuorille, että siinä ei ketään jätetä vilttiketjuun, vaan kaikki tanssivat.
Fyysisesti kilpatanssia voi verrata mihin tahansa urheilumuotoon, huipputasolla se vaatii huippu-urheilijan kuntoa, mutta alemmilla luokkatasoilla se on hyvää ja monipuolista liikuntaa ihan tavallisille ihmisille.
Taloudelliset panostukset lajia aloitetaessa eivät ole korkeat. Alkeiskurssien alhaisimmat tuntihinnat ovat 2,5€ luokkaa – tuohon hintaan ei saa edes lapsenvahtia. Kun päättää paneutua lajiin enemmän, laadukkaat tanssikengät maksavat n. 100€ ja niillä tahkotaan parkettia pitkään.
Kaikki eivät suinkaan viehäty kilpatanssista harrastuksena, mutta kokeilla kannattaa aina. Vasta kokeiltuan tietää että onko laji sellainen mitä haluaa harrastaa. Jos tanssiminen ei nappaa, nyrkkeily, karate, muut taistelulajit sekä erilaiset palloilulajit ovat myös loistavia harrasteita.
7. elokuuta 2008 kello 19.30
Kiitos mahtavasta kolumnista, kärjistyksineen kaikkineen! Parivuotiaan sällin äitinä mietin täällä lähes samoja kysymyksiä… Harrastuksiin tuuppaaminen ei tunnu tänä päivänä olevan mikään leikin asia. Asenteiden lisäksi myös raha ratkaisee paljon. Välillä tekisi mieli kieltää tulevaisuudessa ihan kaikki.
Olen kuitenkin jo henkisesti valmistautunut kentän laidalle, mehumyyjän osaan: perheen muiden miesten jalkapalloinnostus on jo sitä luokkaa että sen kieltämisestä joutuisin ulkoruokintaan.
Mutta tiedän että ”pehmeämmätkin” harrastukset löytävät joskus poikani luo — jos ei muuten niin vaikka vain kerran kokeilemalla. Ja jos rokkia rupeaa soittamaan, niin äiti on, jos ei nyt ihan eturivissä, niin kannustusjoukoissa kuitenkin. Pääasia on ettei tule natsia eikä narkkaria.
(Partiota en tosin minäkään oikein ymmärrä. Kesäisin maalla joutui isovanhempien käskystä ihan tarpeeksi hakkaamaan halkoja, rämpimään metsiköissä, rakentamaan suojia, lämmittämään saunaa ja perkaamaan kaloja ison serkkusakin jäsenenä. Eikä kukaan todellakaan päässyt luistamaan yhteisistä velvollisuuksista. Ei juuri tehnyt mieli kaupungissa loman jälkeen enää samoihin hommiin ja ryhmähenkeäkin oli saatu jo ihan tarpeeksi.)
11. elokuuta 2008 kello 11.11
Loistavaa ajatuksen virtaa. Sinulla on kanttia, kun uskallat kirjoittaa sensuroimatta juuri sitä, mitä päässä liikkuu!! Ja tuosta muskarista ja lapsille lässyttämisestä olen muuten samaa mieltä, järjetöntä touhua.
11. elokuuta 2008 kello 16.34
Hupaisaa, miten vahvasti ihmiset kokevat nämä Roosan kolumnit. Hetkittäin tuntuu, että itseään avarakatseisina ja sallivina pitävät ihmiset heittäytyvät hieman liian innokkaasti lynkkausmielelle. Kärjistykset käsittääkseni kuuluvat kolumnien perusluonteeseen.
Ja mitä harrastuksiin tulee: tottakai ne sisältävät arvoja, arvostuksia ja mielikuvia. Ja tottakai vanhemmat toivovat jälkikasvunsa noudattavan omia arvojaan ja mielikuviaan. Noin ainakin lapsena. Se, että ei mielellään kuvittele lapsiaan partioon, ei tarkoita, etteikö näille sitä mahdollisuutta sallisi, jos ja kun he/hän sitä itse joskus toivoo.
Minulta tosin kiellettiin aikoinaan pioneereihin liittyminen juuri arvoihin nojaten. Oliko se sitten kovasti väärin, mene ja tiedä? Täällä tuskin kukaan saisi raivareita siitä, että taistolaishenkinen harrastus kiellettiin lapselta 80-luvulla.
Partioon sain kyllä mennä, mutta sielläpä en sitten itse viihtynyt. Jumalajutut häiritsivät minua, vaikka olin muksu ja vaikka vanhemmat eivät siihen puoleen puuttuneet.
11. elokuuta 2008 kello 19.06
Vastustan! Partio on tosi jees! Ei eksy metsässä niin herkästi ja oppii että terävä puukko on turvallisempi kuin tylsä. Lisäksi oppii käyttämään ääntänsä ja tunnistaa piisamin (ei ehkä huippukätevää Helsingissä) Taisin tarpoa jonkun tunnin 30 asteen pakkasessa partiokämpälle, ja kaikki varpaat oli tallella. Hyvä kokemus!
Yks ilta sille ja yksi laululle tai tanssille ja sitten vielä yksi soitannalle ja futista voi pelata pihalla vaikka joka päivä. Kyllä lapsen into siihen riittää ja saa vanhemmatkin olla rauhassa
13. elokuuta 2008 kello 19.16
No ovatpa ihmiset nyt kovin hanakkaita puolustamaan omaa harrastustaan! Olisi ollut mukava lukea keskustelua itse aiheesta, joka oli mielestäni ennemminkin ”mitä vanhempien päässä liikkuu, kun lapsi lähestyy harrastusikää” kuin ”haukutaan erilaisia harrastusmahdollisuuksia”. Taisivat sitten selkeästi kärjistetyt, kritisoivat kommentit osua monia arkaan paikkaan…
”Antaa lasten tehdä mitä haluavat” haiskahtaa minusta puhtaasti naiivilta ajattelulta. Vanhempien arvomaailma, harrastukset, toiveet ja taloudellinen tilanne vaikuttavat väistämättä lastenkin harrastuksiin. Ja vaikka lapsi ei välttämättä osoittaisi mitään alkuinnostusta mihinkään suuntaan, miksei vanhempi voisi tarjota virikkeitä viemällä lapsen jonkin harrastuksen pariin? Saattaisi jopa tykästyä siihen ja saada siitä iloa myöhemminkin elämässään…
Kuvitellaan tällainen ketju: vanhemmat harrastavat klassista musiikkia (kuuntelevat ja soittavat aktiivisesti), lapsi osoittaa jotain osallistumishalua tähän toimintaan, ja vanhemmat vievät lapsen soittotunneille. Vaihtoehtoisesti: vanhemmat eivät harrasta itse musiikkia, mutta haluavat lapselle mahdollisuuden oppia soittamaan soitinta ja löytävän jotain mukavaa. Onko jompikumpi noista skenaarioista sitten parempi? Onko ensimmäinen paha, koska vanhempien arvomaailma on vaikuttanut lapsen harrastusvalintaan? Entä jos lisättäisiin sellainen vaihtoehto, että lapsi myöhemmin harmittelee sitä, ettei osaa lukea nuotteja tai oppinut soittamaan pianoa, vaikka haluaisi?
Kannattaa myös muistaa, että lapsen harrastus on lähes väistämättä myös vanhemman harrastus. Esimerkiksi luistelu vaatii usein autokyytejä, aikuisellekin epäinhimillisiä harjoitusaikoja, rahaa ja ompelutaitoa (tai vaihtoehtoisesti vielä enemmän rahaa, jos ei ole valmis ompelemaan trikoovaatteita yömyöhään). Musiikkiharrastus taas vaatii säännöllistä harjoittelua (vanhemmilta erityisesti sen kuulemista, ellei jopa valvomista), mahdollista apua ison soittimen kanssa, rahaa (lukukausimaksut, soitin ja sen huoltokustannukset) ja matineoissa istumista. Kun kerran perheiden yhteinen aika tuntuu olevan muutenkin niin kortilla, eikö olisi parempi, että lapsella olisi harrastus, jonka parissa myös vanhemmat viihtyvät?
13. elokuuta 2008 kello 19.45
Voi taivas !
Nyt on kyse lapsesta, ei sinusta Rosa Meriläinen. Lasta voi toki ohjata harrastukseen, missä hänellä näyttäisi olevan mahdollisuuksia ja monesti on niin, että lapsi käy muutaman vaihtoehdon läpi kunnes oma löytyy. Ja jos se on saven valamista niin silloin ei mene ainakaan kauaksi sinun ahdasmielisistä näkemyksistäsi. Älä elä lapsesi kautta jotain menetettyä juttuasi omasta lapsuudestasi. Lapsi on yksilö, myöhemmin omat näkemykset omaava ajatteleva ihminen. Sinun vain pitää hyväksyä se halusit tai et. Hän on silti sinun lapsesi, vaikka valitsisi toisin kuin sinä. Anna arvoa lasten harrastuksille, älä tunge feminismiä lastesi maailmaan.
16. elokuuta 2008 kello 16.19
Hyvä Rosa! Ja te tekopyhät muut lukijat, ihan kuin ette itse kieltäisi lapsiltanne vaikka mitä, tässä esitetyissä kielloissa on periaatteita takana eikä syynä vain hinta tai vanhemman laiskuus.
17. elokuuta 2008 kello 10.43
En ymmärrä miten kehtaat sanoa itseäsi feministiksi, jos olet samalla kuitenkin noin asennevammainen?? Ne mehunmyynnit rumassa säässä lapsen harrastuksen vuoksi ovat osa sitä harrastuskulttuuria, tämän älyän jopa minä, telaketjufeministiksi kutsuttu nuori äiti. Itselläni on poika eikä tulisi mieleenkään kieltää häneltä jotain harrastusta vain omien mielikuvieni vuoksi- en ehkä hyppisi riemusta jos poika haluaisi aloittaa metsästyksen, mutta jos harrastus olisi hänelle ”se juttu” eikä siitä haittaa olisi, miksi asettuisin tielle?
19. elokuuta 2008 kello 10.15
Onkohan arvoisa Rosa ajatellut vastata näihin keskusteluihin mitenkään? Onhan sen helppo provosoida ja ”herättää keskustelua” halvoilla ja helpoilla tavoilla, jos ei itse tarvitse vastata vastalauseisiin mitenkään.
Rosan kolumnit ovat iltapäivälehtitavaraa. Olisit menestys iltasanomissa!
Ihan sama mitä kiellät pojaltasi, kunhan tajuat asemasi kirjoittajana. Monella ei ole esimerkiksi mitään käsitystä partiotoiminnasta (muuta kuin Aku Ankasta) ja sinä kirjoittamassa HS:n sivuilla sitten jaat jotain omia ajatuksiasi ”kokemuksen syvällä rintaäänellä”, vaikka tuskinpa tiedät asiasta mitään.
19. elokuuta 2008 kello 12.24
Aivan loistavaa matskua! Koomista vaan huomata kuinka moni ihminen jättää havaitsematta lauseiden takana keikkuvan kieliposken =) Aivan varmasti juttujen takana on myös perää, omaa ideologiaa, tuskin näitä hauskoja juttuja muuten syntyisikään, mutta näkeehän sen nyt jo nurkan taakse, että jutuissa on mukana lämpöä ja huumoria sekä myös ihan oikeaa asiaakin. Hyvää huumoria, uppoaa minuun!
20. elokuuta 2008 kello 18.48
voi kieus mitä tekstiä on rosa kirjoittanut!
jos lapsesi haluaa kavereiden perässä partioon niin minkä takia hän ei sinne saisi mennä? se on lapsen oma päätös harrastuksesta ja mieluummin itse olisin sellaisessa harrastuksessa mihin ITSE halusin kuin sellaisessa mihin tuollainen muka-vihreä mamma on minut pakottanut!
21. elokuuta 2008 kello 15.50
Kauheata tekstiä. Hämmästyttävää minä-minä-minäilyä. Otetaan aikalisä ja katsotaan peiliin:
Aivan samanlaisilla näkemyksillä lapsia pakotetaan harrastamaan jalkapalloa, jääkiekkoa, moottoriurheilua, pianonsoittoa, kotitalouskerhoa… mitä lie ”sopivaa” vanhemmat löytävätkään. On aivan sama, ohjaako vanhempia perinteiset sukupuolistereotypiat vaiko liberalismi, sekä perinteisten käsitysten vastaisuus. Tuputtaminen on tuputtamista. Todellinen vapaus tulee omien vahvuuksien hyväksikäytöstä, omasta valinnanvapaudesta ja omien heikkouksien ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. On aivan yhtä oikein tai väärin valita perinteinen, tai ei-perinteinen harrastus. Lapselle tulee tarjota vaihtoehtoja ja vanhemman pitää vain ohjata sen verran, että lapsi pääsee kokeilemaan omia kykyjään ja löytää itselleen sopivat harrastukset.
Ja muutenkin mielenkiintoista on, että patrioottisuus on Rosalle negatiivinen ilmiö.. patrioottihan on henkilö, joka rakastaa maataan ja haluaa toimia sen parhaaksi. Onko patriootin peilikuva, maataan vihaava ja sen haitaksi toimiva sitten ihanteena.. mutta mikäs siinä, taisi Rosalta joskus lipskahtaa myös toteamus siitä, että Suomessa on vikana vain ilmasto ja ihmiset. Onneksi ilmasto on muuttumassa ja toinen kommentti voidaan ohittaa rasistisena ikenien tuulettamisena;-)
Eikun hyvää syksyä ja terveiset Pohjoisesta..
29. elokuuta 2008 kello 11.24
Huh huh! Olipa ahdistava vuodatus.
Olin itse partiossa vuosikausia ja siellä oli huisin hauskaa. Kuuluin lippukuntaan, jossa ei uskonasioista kauheasti perustettu. 2000-luvun uusateistit ovat tosin niin ahdasmielistä sakkia, että siinä on jo riittävästi syytä tuoda esiin mm. kristillisiä arvoja, vaikkapa vain pelkän moniarvoisuuden vuoksi. Isänmaallisuus ja maanpuolustushenkisyyskin ovat sinänsä tietyissä rajoissa kannatettavia näkökohtia, mutta en kyllä muista, että niitäkään olisi partiossa mitenkään korostettu. Pikemminkin jamboree-leireiltä sai ensimmäiset kosketukset kansainvälisyyteen.
Millä tavalla, Rosa hyvä, oletat Suomen ihmisoikeustilanteen parantuvan siitä, että Suomi mahdollisesti joutuisi vieraan vallan alaisuuteen? Kyllä homoseksuaalisten parisuhteiden rekisteröiminen Suomessa edellyttää sitä, että itärajalle saadaan tarvittaessa paljon maamiinoja.
Joskus harmittaa, etten harrastanut lapsena mitään joukkueurheilua. Ehkä minustakin olisi kehittynyt sosiaalisempi ja vähemmän kulmikas persoonallisuus.
Jalkapalloilijoita ja jääkiekkoilijoita pidin vuosikausia hieman vähälahjaisena sakkina, mutta se oli kyllä ihan omaa kypsymättömyyttäni.
Oletkos, Rosa, ajatellut millaisen vastareaktion pakkobaletti voi nuoressa miehessä aiheuttaa?
31. elokuuta 2008 kello 10.08
Kolumni on kirjoitusmuoto, jonka avulla on usein tarkoitus herättää keskustelua ja tarjota uusia näkökulmia, kärjistettyjäkin. Eivätkö tosikkolukijat huomaa, että Roosa käsittelee usein asioita kieli poskessa, siis huumorilla?
2. syyskuuta 2008 kello 13.55
Olen järkyttynyt!
Kannattaisi Rosan todellakin tutkia tarkemmin partiotoimintaa! Olen ollut partiossa kohta 30v ja ollut mukana CISV:n toiminnassa useamman kerran (leirejä, perhevaihtoja…) 10v aikana eli melko vankalla kokemuksella voin lämpimästi suositella pikkumiehelle molempia, jos vain äiti antaa lapsellensa mahdollisuuden.
12. syyskuuta 2008 kello 1.48
Se on kovaa peliä tuo tiukan linjan feminismi… Mielenkiintoista nähdä, että naisilta tällainen negatiivinen suhtautuminen miehiin ja kaikkeen ”miehiseen” (mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankin) on yhteiskunnan puolesta suotavaa ja siihen jopa kannustetaan. Mitähän tapahtuisi, jos miehet lähtisivät vastaavalle ristiretkelle? Todennäköisesti erottamisia viroista, tuomioita kansankiihotuksesta, yms. pikkukivaa.
Mutta onhan se mukavaa, että eduskunnassa on värikkyyttä.
Tämä meni täysin offtopicciin ja oli yleinen avautuminen. Täällä on kuitenkin jo paljon hyviä aiheeseen liittyviä kommentteja, joten ajattelin näin yleisesti purkaa sydäntä palstaa lukiessani.
P.S. Olen kylläkin vankkumaton tasa-arvon kannattaja:)!
12. syyskuuta 2008 kello 10.12
eihän Rosa enää ole eduskunnassa… Ja kyllähän yhtälailla negatiivinen naisiin ja kaikkeen naiselliseen suhtautuminen on sallittua. Juuri tämänpäivän Hesarissa oli iänikuinen juttu pariskuntien rahankäytöstä ja siitä miten naisten rahankäyttökohteita usein pidetään turhina ja miesten tarpeellisena, näin niinkuin yhtenä esimerkkinä.
Miehiä myös haukutaan munattomiksi, naisiksi ja ämmämäisiksi ja tällainen kielenkäyttö on jopa hyväksyttyä; näillä termeillähän mies alennetaan naiseksi. Jos naista haukutaan miesmäiseksi, se on nimenomaan haukku naista kohtaan.
Tasa-arvoisissa suhteissa mies ja nainen nähdään molemmat positiivisesta kontekstista, mutta yhteiskunta ja yleiset asenteet eivät ole vielä päässeet sinne asti.
16. lokakuuta 2008 kello 15.11
Noniin kaikki partiolaiset tyrkyttämään niitä adventtikalentereita Meriläisen ovelle.
Mielenkiintoista kuinka joku poliitikko voi kirjoittaa blogiinsa asioista joista ei todistettavasti tiedä p*skaakaan.
1. militaarisuus, tosiasiahan on että perustaja oli ammattisotilas mutta hän halusi partiolaisten pukeutuvan samaan asuun ja marrsivan että me erillaiset ihmiset voisimme tuntea itsemme saman arvoiseksi ja tasoiseksi muiden keskellä ja marssien tuoda partiota julkisesti esiille. Sekä riveillä korostaa järjestytstä ja siisteyttä, ettekös te vihereätkin puhu jonkinmoisen tasa-arvoisuuden puolesta.
2. Patrioottisuutta on kaikkialla, turha yleistää tulisiko mistään mitään jossei olisi ketään johtajaa, onhan teillä vihreilläkin puolueen pj. Ja opetetaanhan kotonakin tottelevaisuutta ja yhteistenpelisääntöjen noudattamista vai eikö teillä?
3. Uskonto tämän kanta on hieman epäselvä mutta silti partiossa hyvin pienellä osuudella ja uskonnollisiin menoihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista ilman saatanallista leimaa, partiolupauskin juuri uudistettiin paremmaksi ei uskovaisten kannalta.
Eli perehdyppä niihin asioihin kunnolla ennen tuomitsemista ja harvemmin militaariselle järjestölle on ehdotettu nobelin rauhanpalkintoa, itse olen harrastan partiota enkä tunne itseäni stilaaksi missään määrin.
17. lokakuuta 2008 kello 13.43
Kaiken tämän spekuloinnin ”mitä poliitikko ja varsinkin vihreä saa sanoa ja mitä ei” minä sanon, että mene Rosa takaisin politiikkaan. Siellä todellakin kaivataan ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mitä ajattelevat, eivätkä vaan nuoleskele äänestäjien pyllyjä.
Aika huvittavaakin seurata, kuinka ihmiset lokeroivat toisiaan. Eikö jokainen ihminen ole yksilö ja oikeutettu omaan ajatteluun. Jotkut meistä, kuten Rosa, ovat jopa tarpeeksi rohkeita kertomaan omista mielipiteistään.
6. marraskuuta 2008 kello 18.24
http://ohjelma.partio.fi/
Tuosta osoitteesta tutkailemaan sitä partion käytännön puolta, jota nyt parhaillaan päivitetään tähän päivään. Varsinkin vaeltajaohjelmasta löytyy aika jänniä juttuja Seurakunta ja uskonnot -aiheesta…
12. marraskuuta 2008 kello 21.24
Ota huomioon, että vaeltajat ovat 18–22-vuotiaita, eivät siis enää aivan lapsia.
5. joulukuuta 2008 kello 11.49
No onpas traumatisoitunut nainen. Harmi vaan, että meinaa kieltää lapseltaankin elämän omien kompleksiensa takia.
Ällöttää lisäksi itsensä jatkuva nostaminen kaikkien muiden naisten ja varsinkin äitien yläpuolelle. Mitä iloa muiden mollaamisesta oikein on, paitsi oman (huonon?) itsetunnon lääkintä? Tuotahan ne yläastelaiset koulukiusaajat harrastavat. Kunhan ei lapsi oppisi äidiltään toimintamalleja.
5. joulukuuta 2008 kello 18.41
Voi apua, lapsi parka. Toivottavasti hän tosiaan haluaa niiden harrastusten pariin joissa sinäkin olet ollut. Muutoin on harmeja tiedossa.
Jalkapallo, jääkiekko ja partio ovat loistavia harrastuksia lapselle, joka niistä nauttii. Eikö se riitä? Lapsen luontaiset ominaisuudet kaiketi ovat ne tärkeimmät, joiden perusteella pitäisi harrastuksia hänelle tarjota.
No, kukin tavallaan. Yksi lapseni (futaaja muuten) yllätti tässä eräänä päivänä ilmoittamalla aloittaneensa kilpatanssin harjoittelun. AIvan mahtavaa, en ikinä olisi hoksannut tarjota hänelle sitä lajia!