Tilannekatsaus Roskildesta kertoo: Täällä on aika hienoa.
Niinpä.
Tilannekatsaus Ruisrock-junasta kertoo: Täällä on aika hienoa.
Niin on!
Lähden lomalle, ja on mahdollista, että myös blogi lomailee, kattoo nyt sitten miten käy.
Voikaa kaikki oikein hyvin ja kuunnelkaa enimmäkseen hyvää musiikkia, kuten nyt vaikka Butthole Surfersin Shame of Life.
Ihana Hjallis ja hänen sisustuskonsulttinsa Helena Karihtala ovat Seiskan aina yhtä luotettavien tietojen mukaan hempeilleet juhannuksena – ja aah – pitänet toistensa vaatteita päällä.
Nytin sohvilla visioitiin hieman tilannetta: Karihtala Hjalliksen purjehduskengissä? Ja Harkimo mekossa!
Onkse tää Suomen kesä, joka saa liikemiehen pukeutumaan talonsa laajennusosan sisustusratkaisuissa avustaneen sisustusarkkitehdin vaatteisiin?
Ihan kokonaan toinen kysymys on, mikä on se Virpinkin mainitsema mystinen voima, joka saa milloin minkäkin kauniin rouvan hempeilemään herra Harkimon kanssa ympäri vuoden.
Kun aamu alkaa liian aikaisin ja liian räkäisenä ja rähisevänä, pitää etsimällä etsiä hyvää tästä maailmasta.
Ja sitähän löytyy.
Viikko sitten Eero Heinäluoma sanoi:
”Mitäs tämä oikein on tämä tofu?”
Ja nyt se vetää falafelia eduskunnan kuppilassa!
Vähitellen, vähin erin tämä maailma muuttuu.
Mutta riittääkö tämä kääntämään aamun ärtymyksen?
No ei. Kent? Ei auttanut. Disco Ensemble, sitä on nyt tullut kuunneltua hyvälläkin tuulella, ei apua. Muse? Booooring. Mew? Rallatiraa, eiei.
Onneksi on Melissa auf der Maur!
Ja sitten vielä päiväkodissa tytöt tulivat vastaan limaiset luurangot käsissään. Ronjan synttäreillä poikien piti saada luurangot, mutta tytöt tykkäs niistä enemmän, ja niinpä synttärisankarin isä lähetettiin ostamaan Tiimarista lisää luurankoja.
Nyt meillä kaikilla tytöillä on luurangot!
Se on ihanaa, siitä tulee onnelliseksi.
Tämän viikon alussa ennustin, että tästä tulee hyvä viikko.
Loistava ennustus!
On ollut jäähyväisiä, hopeamitalejakin (Eki hei, on täällä muitakin jotka ei aina voita), mutta vaakakuppi kallistuu vahvasti plussan puolelle. Esim. näillä perusteilla:
Kesisinfossa kesätoimittajilla oli kysyttävää – kesätoimittajabileistä. Kehityskelpoisia tapauksia, nimittäin bileistä on kysytty edellisvuosienkin infoissa.
Tuli kesä myös ilmojen osalta. (Paitsi että täältä kävi ilmi, että Kuusamo ei petä koskaan: + 9 astetta.)
Eräät vapautuvat lomille. Heihei, hyvää matkaa!
Strategiapäivässä vitsailtiin – tää on kesän merkki, eikä koivunlehti – oravista ja muistakin eläimistä.
Varmistui, että Ruisrockissa ollaan jossain yötä.
Tutustuin moneen ihmiseen. Kaikki uudet ovat kivoja, jotku tositosikivoja ja bonuksena hauskoja.
Uutisia tuli ja ennen kaikkea niitä tehtiin. Meni maitohapoille ja kalkkiviivoille ja välillä tarvittiin tankkaustakin.
Futisveikkauskaavio on kohta valmis. Viime hetken sääntöuudistuksista pidetään puhelinkonferensseja.
No niin, riittää jo, piti siis vaan sanoa, että viikkoa on vielä jäljellä. Lisää hyviä asioita tapahtuu.
Jihaa, lisää kestovaippoja äitiyspakkaukseen!
Meillä on kotona diili: niin kauan kuin pidämme autoa, meillä käytetään kestovaippoja.
Ja tätä vauhtia meillä käytetään kestovaippoja hamassa vanhuudessakin.
(Onneksi me ei enää olla yhdessä, henkäisi ex-mies kuultuaan keissistä auto vs. kestovaipat.)
Sain muuten kirpakkaa palautetta syksyllä kirjoittamastani kestovaippajutusta. Erilaisia kestoja kokeillut testiryhmämme päätyi suosittelemaan taskuvaippoja näin: ”tämän isäkin osaa”.
Arvatkaa vain, kuinka monet miehet hermostuivat. On nimittäin erittäin kapea-alaista kuvitella, että miehiltä ei harsojen taittelu sujuisi. Myönnän kaiken! Kaavoihin kangastunutta, vanhanaikaista, sukupuolittunutta ajattelua pahimmillaan.
Hyvät naiset: taskuvaipat tajuaa nainenkin. Hyvät miehet: harsojen taittelu muistuttaa auton öljyjen vaihtoa.
Hyvät vauvojen vanhemmat, antakaa kestoille mahdollisuus. Pääkallokuvioiset on parhaita.
Näin uudet eliöt ja uudet sanat uivat meriimme ja kieleemme.
Kohta me kaikki sanomme aivan sujuvasti, että kato, amerikankampamaneetti.
Kuka vielä on huolissaan länsimaisen demokratian nykytilasta?
Kansanedustaja Tanja Karpela kertoo, että hänen perheensä äänesti siitä, mitä sukunimeä äiti käyttää.
Luin Vauva-lehden. Kaikilla muilla on säännöllinen rytmi, ne iloitsee lapsistaan ja arjesta kuravaatteissa ja soseuttaa puolivuotiaalle parsakaalia vai oliko se just niin että ei parsakaalia kuin vasta seitsemän kuukauden ikäiselle ja nyt ihan vaan luomukesäkurpitsaa ja aavistus oreganoa ikkunalaudalta (mikä juttu tää on että ihmiset saa oreganot pysymään talvellakin hengissä).
Luin Trendin. Kaikilla muilla on luottokulmakynä, luottokosmetologi ja luottopikkumusta, löytö Lontoon vintageputiikista.
Luin Talo & Koti -lehden. Kaikkien muiden roskalavoilla lojuu 60-lukulaisia puhelinpöytiä, 50-luvun pinnatuoleja ja jännittäviä puukehyksiä, joista voi askarrella valokuvakollaasin uudistettuun eteiseen, jossa on myös kätevät hyllyt kengille ja lapaslokerot, itse tehdyt, iltapuhteina.
Luin Imagen. Kaikki muut lukevat mieluummin kuin tuijottavat telkkaria, käyvät tsekkiläistä mustavalkokaudentuotantoa luotaavilla elokuvafestareilla, hilluvat klubeilla – klubi, mikä se on -, sirottelevat kahvin päälle chilisuklaarouhetta ja ovat ihan koukussa milloin mihinkin tosihottiin yhteisöpalveluun.
Kaikki muut paitsi minä.
Minä vain odotan, että olisi ensi keskiviikko ja Greyn anatomian neljäs tuotantokausi alkaisi. (Oli mulla puistossa yks semiyhteiskunnallinen ajatuskin. Se kuului niin että miksiköhän Kumpula-Natrilla on kaksoisnimi ja kuinkahan moni Sdp:n puheenjohtajaehdokkaista kuuluu kirkkoon ja mitä se kertoo sosialidemokraattisen ideologian nykytilasta verrattuna sen syntyaikoihin.)
Me rantauduttiin pieneen kylään ja aloitettiin toimeton elämä.
Täällä on eriväristä kuin Suomessa. Täällä ei asu juuri ketään – paitsi yksi venäläinen pariskunta ja talonnainen ja hieroja, joka on myös kalakauppias, kokki ja lastenhoitaja. Täältä saa kaikkea mitä tarvitsee. Täällä ei ole telkkaria – mikä olisi kamalaa ellei ikkunoista näkyisi ulappa. Me on oltu täällä kuusi päivää ja istuttu joka ilta terassilla ja tuijotettu pimenevää merta.
Olutpullot ovat isompia, jättikatkaravut jätimpiä, ja hieronnan ajan voi maata omalla terassilla.
Paratiisi.
Mutta on paratiisissakin itikoita, sadekuuroja ja toisella lapsella känkkäränkkä ja toisella sänky oksennuksessa. Niin ja kaista ei ole ollenkaan laaja, tulee mieleen Suomi keskiajalla… eiku oliko se 90-luvulla.
Mitä tämä nyt sitten on?
Keskustelen rappukäytävässä puolitutun naapurin kanssa teatterista.
Rantaudumme Rytmiin yön tunteina, ja mistä siellä kohistaan: teatterista.
Ystävä soittaa, vaihdamme nopeat vauvakuulumiset (ei ne nuku) – ja sitten kiivasta teatteriasiaa.
Hesarin uutisetusivu: teatteria.
Uusisuomi.fi: ”Ensi-ilta sujui välikohtauksitta.” Teatterin ensi-ilta sujui välikohtauksitta!
Selvästikin olemme spektaakkelin äärellä. Vaikka onhan teatterissa ennenkin näytetty, että the Suomi on kuollut. Nyt on Smedsin aika, koska Reko Lundan on kuollut.
Olet selaamassa aiheen Yleinen arkistoa.
