Blogit

Ilmastoskeptisyys ei ole edennyt yhtään, mutta synnytyksestä olisi mielipiteitä.

Oltiin tyttöjen kanssa ulkona ja mistä sitä nyt tyttöporukalla muusta puhuttais kuin synnyttämisestä ja vähän kengistä ja kirjoista mutta ei kylläkään yhtään meikeistä eikä miehistä.

Lisää skumppaa, eiku epiduraalia!

Synnytysmielipide: Miksi ketään kiinnostaa, mitä kivunlievitystä tai synnytyslaulua muut haluavat synnytyksissään käyttää? Onko jollakin mielipide siitä, pitäisikö jonkun naisen Kaakkois-Suomessa pyytää puudutusta viisaudenhampaan poistossa vai ei? Miksi naiset jaksavat niin usein moralisoida ja normittaa toistensa tekemisiä?

Juhlavasti: Mistä me puhumme, kun puhumme synnyttämisestä?

Itselleni kannattaisin ilokaasua, myös ilman synnytystä.

Tänä kesänä on julkaistu KAKSI autojuttua, jotka luin ihan tuosta noin vain.

Iltalehti vertaili, missä autoissa on parasta harrastaa kesäseksiä.

Sekin oli Iltalehti, joka kertoi, että eduskunnan taksikorttia ahkerasti käyttäneen Jyrki Kasvin mielestä taksi on joukkoliikennettä.

”Pitäisi päästä enemmän autopooleihin ja vastaavin järjestelyihin, jotta voitaisiin käyttää yhteiskäytössä olevaa autoa yksityisautoilun sijasta”, Kasvi kommentoi taksiautoiluaan.

Jotenkin tajuan vaihdekepit, takapenkkien leveyden, veronmaksajien rahoista huolehtimisen, jopa autopoolit.

Mutta mitämitämitä on kesäseksi? Verrattuna vaikkapa syysseksiin?

Olen kai aivan vieraantunut elämästä, päiväkodeista tai molemmista, kun minusta tämä on aika käsittämätön uutinen.

Jutussa sanotaan, että helsinkiläisissä päiväkodeissa ei saa tarjota lasten synttäreillä ”kotona valmistettuja herkkuja”, kermakakkuja tai jäätelöä.

Tarjoilua rajoittavat terveysviranomaiset.

Voi mä tiedän, että kylmäketjun katkeaminen on vakava asia, mutta… en kestä keskustelua, jossa pitäisi selittää lapselle, että synttäreillä tarjotaan muumikeksejä (avaamattomasta paketista), koska kotona tehdyt ovat vaarallisia.

En ole leiponut yksiäkään mokkapaloja lasten synttäreille, ei hätää, mutta tämä ärsyyntyminen onkin periaatteellista, samalla tavalla kun kiellot ovat.

Synttäreillä pitäisi päiväkotisuositusten mukaan tarjota hedelmiä ja ksylitolia. Tiedetään!

Mitä siitäkin tulisi, jos lastenjuhlissa herkuteltaisiin ihan hullun lailla, niin kuin aikuiset tekevät.

Tämä Helsinki on kyllä ihan tajuttoman hieno metropoli.

Perjantai-iltapäivänä voi seisoa Töölönlahden jäällä, eikä missään näy yhtään ihmistä, ei edes yhtä koiraa. Aurinko paistaa, Töölöstä voi kävellä Sanomataloon latua pitkin, kauhee tosiaan tää viiden ruuhka, tuollakin jossain taitaa olla sorsa.

Samuli Putro laulaa korvissa että Berliinin jälkeen Helsinki tuntuu tuppukylältä, ja minä että joo, tää on sellainen tuppukylä jossa voi heittäytyä keskellä kaupunkia lumeen ja tehdä enkelin.

Vielä toisena loma-aamuna katsoin vahingossa Ylen aamu-uutisia, vaikka olis voinu olla jo aamulla vaan musiikit.

Telkkarissa ihmiset kertoivat, ettei kotona voi olla lomalla. Ei tunnu lomalta, kun joka puolella pyörii laskuja, kuraa ja muita niin sanottuja arjen velvollisuuksia. Siksi Thaimaa on täynnä ensi joulunakin.

No ahaa, ei tästä keittiöstä tosiaan lähde mitään sellaista kanjonia, jota pitkin voisi uida suoraan aamupalalta mereen. Ja pyykkiä näyttäisi olevan yhden perhebungalowin verran. Mutta ei se mitään, telkkari kiinni äkkiä ennen säätiedotusta, lisää kahvia, free refill, ja miten ihanat ruisleivät näillä paikallisilla. Lapset oksentavat, olisko se matkapahoinvointia ja uus bakteerikanta.

Lomalinjaukset: En ole huomaavinani laskuja, en siivoa, enkä varsinkaan hermostu lastenhuoneen Bamse-klubin aktiviteetteihin.

Kotiloman paras retkikohde: iTunes (vaikka musiikin Laos ja Vietnam on tietenkin Spotify). White Lies löytyi jo eka lomapäivänä, ja sen jälkeen kaikkea muuta kaunista.

Retket kodin ulkopuolelle : Arlan saunaan voi kahlata loskassa, toivottavasti Ansassa ei ole siesta, illalla Säveleen siiderille. Mutta nyt yöpaita takaisin päälle ja mistäs ne ihmiset on tykänny, jotka ostaa Glasvegasia, White Liesia ja Zen Samulia. Kollegalta tuli viesti et muista Lily Allen, sinne heti, reitti on tiedossa, historia luettu, ei tarvi peittää olkapäitä, suojakerroin nolla, ihan kuin olis lomalla.

Olo on hyvin kunnollinen.

Olin lasten kanssa luistelemassa, kuten myös viime viikonloppuna, ja eilen.

Leikkipuistossa on talvella aivan järkyttävän tylsää, ja jälkeenpäin on vain kylmä ja höhlä olo, kun on väittänyt lapsille puolen tunnin ulkonaolon jälkeen, että nyt on lähdettävä kotiin syömään.

Mutta luistelu!

Siitä tulee niin tervehenkinen olo, että kaikki pahat teot neutraloituvat. Punaiset posket, märät lapaset, kotona kaakaota.

Tällainen ihminen minä olen: luistelen viikonloppuisin lasten kanssa, miten sitä pullataikinaa tehtiinkään, kohta varmaan pelataan lautapelejä takkatulen äärellä.

Ihan samaa mieltä Bristol Palinin kanssa.

Mutta kun Ylen aamussa alkaa valistava ja käytännön vinkkejä sisältävä keskustelu parisuhteen vaalimisesta, on aika lähteä jäätä pitkin töihin ja kuunnella The Crashin Ponyride.

Se on niin aamuteeveetä, että studion sohvalla istuu siisti rouva kertomassa vakavana, että parisuhde kaipaa kipinää, kun sehän on kuin kukka, jota pitää muistaa kastella.

Aurinkooooon, yksin, ei pliis kukkia ja mehiläisiä aikuisille, hey sugar level with me!

Eräitä ei lannista lama, eikä loska.

Sisko oli päättänyt eilen kello 12, että kevään odotus voi virallisesti alkaa.

Tämä on se siskoista, joka kysyi kerran että mikä onkaan ahdistus, ja lotossakin on joka viikko fifty-fifty-tsäänssit voittaa pääpotti (voittaa-ei voita).

Jos elämä olisi facebook, olisin juuri liittynyt siskon odotamme kevättä -ryhmään.