Kukaan ei ole kysynyt, mutta olen silti vaivannut päätäni tällä: onko mahdollista, että Pihlajasaaren kärjen kalliot ovat kauneinta Helsinkiä?
Ja sitten ihan toinen asia. Saatan alkaa ilmastonmuutosskeptikoksi.
Ehkä mahdollisesti maailman toiseksi paras aikakauslehti Esquire julkaisi elokuun numerossa ennen kaikkea pehmopornokuvia Mary-Louise Parkerista leipomassa kirsikkapiirakkaa (the Sexiest Pie Maker Alive!), mutta myös kiinnostavan jutun Mr. Gore, your solution to global warming is wrong.
Jutussa väitetään, että nykyiset suunnitelmat ilmastonmuutokset torjumiseksi ovat poskettoman kalliita ja lähes hyödyttömiä. Rahat kannattaisi käyttää toisin – esimerkiksi torjumalla malariaa, joka tappaa tänäkin vuonna yli miljoona ihmistä.
Kaksi afrikkalaista lasta kuolee malariaan joka minuutti. Miksi syytää rahaa tulevaisuuden mahdollisiin uhkiin, kun tämäkin päivä on täyttä murhaa? Nyt touhutaan Köpiksen kokouksesta ja Kioton sopparista, vaikka puolet maailman ihmisistä kärsii A-vitamiinin puutteesta, eikä mistään jäätiköiden sulamisesta.
En tietenkään usko, että malariaa ja ilmastonmuutoksen torjumisen hintaa on mielekästä rinnastaa. Jos jotain tässä maailmassa riittää, niin aseita ja rahaa. Voimme torjua malariaa JA ilmastonmuutosta.
Mutta silti: Missä on globaali liike sen puolesta, että miljoonat eivät kuolisi turhaan juuri nyt? Mitä väliä vuoden 2030 jääkarhuilla, jos emme saa järjestettyä maailmaan tarpeeksi hyttysverkkoja tänään? Pitääkö kehitysmaiden tyytyä nykyiseen elintasoon, kun me olemme porsastelumme keskellä viimein huomanneet, että ei näin voi elää?
En ole vielä ihan täysverinen skeptikko, mutta saatan kehittyä tästä. Hain jo netistä Bjorn Lonborgin kirjan Cool it. Sitä kun lukee Pihlajasaaren lämpimillä kallioilla, saattaa saada herätyksen.
