Archive for the ‘Kaupunki’ Category

Tämä on syksy

Perjantai, Syyskuu 21st, 2007

Tämä on se syksy, jona kaupat ovat täynnä äitiysvaatteita, aikuiset käyttävät kaupungilla kumppareita, BB:ssä saa puhua kaikkea paitsi politiikkaa, ja keskiviikko on virheellisesti julistettu viikon ikävimmäksi päiväksi.

Ennen kaikkea tämä on kuitenkin se syksy, jona kerjäläiset tulivat Helsingin kaduille.

City and the Streets

Tiistai, Elokuu 28th, 2007

Ai mitenkö saa vuokrakämpän Helsingistä?

Kaveripariskunta kokeili. Ei tosiaan ollut ihan helppoa.

Aluksi oli kriteereitä (kaksio, Kallio-Alppila, kohtuukunto). Lopuksi kelpasi kaikki (yksiö, kaksio, kolmio, pääkaupunkiseudulta, kiskurihintaan). Satojen ihmisten jonoja, näyttöjä joissa on vähintään 40 muutakin asunnonetsijää, hälyttimiä oikoteille ja etuoviin, päivittäisiä soittoja satoon, hoasille, vuokratakuuseen, lehti-ilmoittajille.

Ei mitään. Tilanne oli huono. Asuntoa ei ollut, edellinen piti tyhjentää.

Ehkä kaupunki voisi auttaa kahta töissä käyvää opiskelijaa? Varsinkin kun he odottavat vauvaa.

Kaupungin virkailija tarjosi kotia etsiville – tadaa – kodittomien asuntolaa. Itkuhan siinä tuli.

Toinen kaveri pyöritteli päätään asiasta kuultuaan: Jos haluaa kaupungilta asunnon, pitää itkeä jo virastoon mennessä!

Tarina päättyi lopulta onnellisesti. Yksityinen välittäjä valitsi kymmenien hakijoiden joukosta vuokralaisiksi juuri kaveripariskunnan.
”Kun on se pikkuinenkin tulossa”, hän sanoi.

Happy Hour

Torstai, Elokuu 9th, 2007

Kävin lomalla äitiyslomalta. Seminaariesitystä varten lueskelin vanhoja lehtiä, erityisesti Sipoon ja Helsingin parisuhteen kehittymistä.

Ja voi apua, millaiselta tämä Helsinki vaikuttaa, jos sipoolaisilta kysytään.

”Pelottaa, että tänne tulee narkomaaneja ja alkoholisteja.”

”Helsingissä pitää jonottaa kaikkialle puhelimessa kaksi tuntia ja sitten saa ajan kahden viikon päähän.”

”Ne pelkää, ettei tuntemattomiin naapureihin voi luottaa, ja että täällä rupeaa liikkumaan kaikenlaisia spurguja.”

Siis häh. Jos joku maapalsta muuttaa nimeään Sipoosta Helsingiksi, Helsingin narkit ja spurgut hyppäävät heti metroon ja karauttavat tuohon Uuteen Helsinkiin? Ja puhelinlinjatkin tukkeutuvat samalla? Eikä naapuriin voi tutustua, jos asuu hallinnollisesti Helsingissä?

Sipoolaislogiikka ontuu.

Mutta niin ontui minunkin logiikka, kun räyhäsin jokunen vuosi sitten siitä, että Kuusamosta ei saa tehdä kaupunkia. Mun kotipaikka on kirkonkylä. Sen on säilyttävä kirkonkylänä, vaikka kunnanherrat – jotka haluavat tietenkin olla kaupunginherroja – haluaisivat mitä.

No, Kuusamosta tuli kaupunki. Vaan ei tullut savupiippuja, ei ruuhkia, eikä edes lisää narkkareita.

Mutta tietenkin, siis ilman muuta, sipoolaiset vastustavat. Ei voi asua maalla, jos on itse osa kaupunkia, jolle maaseudun on määrä olla vastakohta, jopa vihollinen.

Sunshine balloons

Tiistai, Heinäkuu 31st, 2007

Mitä jos olisin joutunut galluppiin, jossa kysytään, miten haluaisin asua jos olisi mielin määrin rahaa.

Kerrostalo, omakotitalo vai rivarinpätkä?

En osaa sanoa!

Oisko se omakotitalo Kallion kirkon vieressä? Siinä tapauksessa kyllä kiitos.

Iso kerrostaloasunto Kaivarissa, merinäköala, parveke ja sauna? Anytime!

Rivari Lauttasaaressa, vaikka vähän pihaakin, ja länsimetropysäkki vieressä. Sopii oikein hyvin.

Mutta eihän pääkaupunkiseudulla oikeasti valita asumismuotoa, vaan se, halutaanko asua keskustassa vai ei, halutaanko kaksi autoa vai ei, halutaanko oma pururata vai oma ratikkapysäkki.

Kiinnostavaa gallup-tuloksissa on, että melkein kolmasosa tästä metsäläiskansasta haluaa mieluiten asua kerrostalossa. Sen minäkin olisin valinnut, jos vaihtoehdoista mikään ei ole: ihan sama mikä asumismuoto kunhan se tuntuu kodilta – ja Sanomatalo on pyöräilymatkan päässä ja vauvan päiväunikävelyllä pääsee kahvilaan.

Sotilaallinen tyhjiö

Maanantai, Heinäkuu 30th, 2007

Meidän hallitus jossa saa ehkä sittenkin keskustella ainakin joistakin asioista vois nyt keskustelusta keskustelun sijaan nostaa sitä viinaveroa. Hakaniemen ympyrätaloon ei kohta pääse sisälle, kun siinä on niitä… no, syrjäytymisvaaran jo ohittaneita pinossa aamusta asti.

Jotenkin näyttää, ettei kukaan niistä ole lähdössä Tallinnaan vaikka siellä olisi ilmaista viinaa.

Ja sitten Helsingin oma hallitus voisi purkaa ne ympyrätalon viereiset kioskipömpelit katoksineen. Jos se ei käy suojelupäätöksen takia, niitä voisi sitten kans yrittää suojella.

Pieni kauneus

Lauantai, Heinäkuu 14th, 2007

Onko jossain vielä joku, jolla ei ole Crocseja?!! Tai jotain kopioita niistä.

Uskomaton liikeidea: päätetään tehdä kalliit kumiset sandaalit ja uskotaan, että kaikki varmaan ostavat.

Ja kaikki ostavat.

Jossain joku Crocsien keksijä ei tosiaan voi estää rahan tuloa.

Mikä pulleissa kumikengissä on niin ihmeellistä? Kysykää joltain vastaantulijalta, joka toisella nimittäin on Crocsit. Päiväkodit, sairaalat, kahvilat, mökit ja terassit vilisevät Crocseja. Yläkerran remppamiehillä näyttää olevan Crocsit, käytävän siivooja pukeutuu niihin, ja naapurin Nanna.

Ja nyt me hullut ostamme kenkiimme koruja. Markkinatalous on niin outo asia.

Sammuttakaa kaikki valot

Torstai, Heinäkuu 5th, 2007

Onko joku täällä internetissä lääkäri? Tunteeko joku jonkun joka on?

Kuusamo tarvitsee lisää lääkäreitä. Tulkaa tänne hetipaikalla! Tai viimeistään elokuussa, kun kesätöissä olleet kandit lähtevät takaisin maailmalle.

Kuusamon terveyskeskus on aivan oivallinen paikka – paitsi että lääkäripulan lisäksi sitä uhkaa hoitajapula, kertoo paikallislehti Koillissanomat. Hoitajat, tulkaa siis tekin!

Ja jos ette tule, ylilääkäri Niilo Keränen joutuu hoitamaan yksin koko kaupungin ja naapurikylät kans, niissäkin on liian vähän lääkäreitä.

Kahdeksantoista vuoden kokemuksella lausun seuraavat suositussanat:

Täällä on keskiyönaurinko, ajatelkaas sitä. Ja mielettömän hyvät ulkoilumaastot kuten on tapana sanoa asunnoista, jotka ovat metsässä. Ruka, anyone?! Järvenrantatontteja, maaseudun rauhaa, uimahalli, urheilukenttä, kilttejä vanhuksia joilla on vain vähän vaivoja. Ei liian outoa murretta, vain vähän leveä tapa sanoa ”sattuu ihan helevetisti jalakaan”. Sitten täällä on sienimetsiä, hilloja, Kitkantie, kesäteatteri ja medialähteiden mukaan myös vireä nuorkauppakamari sekä paljon sukujuhlia. On myös Lidl! Ja huom: kohta alkavat jäähallin olutfestarit, joilla esiintyvät Frederik sekä Katri Ylander. Juuri kun on päästy Karhujuhlista ja jostain toisista kyläjuhlista, joilla esiintyi myös vaikka ketä.

Tulkaa! Edes vähäksi aikaa!

Täällä toki on myös erittäin paljon itikoita, mutta kaupoissa myydään laitteita, joilla voi tuhota kokonaisia hyttyspopulaatioita. Itikkalaitteet maksavat 600 euroa, mutta täällä ei kulu rahaa turhanpäiväisyyksiin, joten se ei ole ongelma, ainakaan lääkärin palkoilla.

Bonuksena voisin sanoa, että tunnissa täältä pääsee Helsinkiin. Talvella pari kertaa päivässä, kesälläkin joka päivä.

Lääkärit, entisen kotipaikkakuntani terveystilanne on teidän käsissänne.

(Olen ollut Kuusamossa jo yli vuorokauden. Kitkantie kävelty, torilla käyty, siikaa savustettu, Marimerkko tarkistettu. Mitäs sitä seuraavaksi tehtäisiin? Kitkantielle takaisin? Torille syömään jäätelöt? Marimekossa pyörähtämään?)

Linnut

Lauantai, Kesäkuu 30th, 2007

Eläinuutisia:

Espoossa nähty hirvi!

Sea lifessa nähty haivauva!

Kalliossa nähty järkyttävän paljon koiria. Missä nämä ihmiset asuvat, joilla on näköhavaintojen mukaan neljä koiraa tai vaihtoehtoisesti yksi lehmän kokoinen? Kallion yksiöissä ja kaksioissako?

Hakaniemen torilla nähty järkyttävääkin enemmän lokkeja. Mitä jos onkin niin, että tori on tehty lokkien kotipihalle – eikä niin että lokit ovat vallanneet ihmisten torin? Onko lihapiirakat alun perin tarkoitettu ihmisille vai lokeille?

Eläinennustus:

Kuusamossa tulee olemaan liikaa itikoita. Valmiiksi jo kutittaa. Miten sitä lapsena ei välittänyt yhtään, kaivoi vaan illalla veriset itikat ja mäkäräiset tukasta ja heitti vessanpönttöön.

Rullaan

Tiistai, Toukokuu 29th, 2007

Kevään trendi: parisuhde-Jopot.

Tuulipuvut kahisevat yhä sauvakävelijöiden yllä, mutta farkkuihin pukeutuvat pariskunnat suhailevat Jopoilla.

Meidän pihan saldo: Vihreä ja musta. Kaksi armeijanvihreää. Ja hienoin pari, keltainen ja punainen vanhan ajan Jopo lukittuna söpösti samaan ketjulukkoon.

Sister

Keskiviikko, Toukokuu 9th, 2007

Olen pääkaupunkiseutumatkaillut ja oppinut kaikenlaista rivarien pihoista, tuijien istutuksesta ja kantaperunoista.

Helsinki on tosi kummallinen ”metropoli” (terveisiä Vapaavuorelle!): kun kääntyy Mannerheimintieltä tai Runeberginkadulta jollekin kehälle tai väylälle, on maaseudulla.

Nurmijärvellä – 25 minsan päästä Stokkasta – on kauppa, jossa myydään leikkuupuimureita ja jotain kyntölaitteita. Varsinaiselta maaseudulta tuollaiset kaupat on jo lopetettu.

Entä sitten Espoo! Siellä haisee lanta. Joka ainoalla pihalla, eikä media nyt yhtään liioittele, miehet kyykkivät pystyttämässä piha-aitoja ja naiset virittelivät kukkaistutuksia. (Lapset kai olivat sisällä, netissä?) Naapurien small talk keskittyi muutamaan sanaan: Biolan, Plantagen, markiisi, Lucifer-grilli, ruukkuruusu, ja kantaperuna.

Meidän ja tuoreiden rivariasukkaiden otteissa oli vielä pientä horjuntaa:

Mitä luulet, pitääkö tähän kukkapenkkiin laittaa ihan multaa?

Katotko netistä, otetaanko – en muista nimeä, kutsutaan näitä nimellä kukka – muoviruukut pois ennen kuin laitan tonne maahan?

Kasvaako persilja kasvimaassa?

Ennen pääkaupunkiseudulla tapahtunutta maaseutumatkailua en voinut käsittää, miksi Sotka mainostaa prime timessa pihakeinunpäällisiä. Olisi pitänyt tajuta: Suomi on tuhansien pihojen maa, ja nyt on pihakeinusesonki.