Kukaan ei ole kysynyt, mutta olen silti vaivannut päätäni tällä: onko mahdollista, että Pihlajasaaren kärjen kalliot ovat kauneinta Helsinkiä?
Ja sitten ihan toinen asia. Saatan alkaa ilmastonmuutosskeptikoksi.
Ehkä mahdollisesti maailman toiseksi paras aikakauslehti Esquire julkaisi elokuun numerossa ennen kaikkea pehmopornokuvia Mary-Louise Parkerista leipomassa kirsikkapiirakkaa (the Sexiest Pie Maker Alive!), mutta myös kiinnostavan jutun Mr. Gore, your solution to global warming is wrong.
Jutussa väitetään, että nykyiset suunnitelmat ilmastonmuutokset torjumiseksi ovat poskettoman kalliita ja lähes hyödyttömiä. Rahat kannattaisi käyttää toisin – esimerkiksi torjumalla malariaa, joka tappaa tänäkin vuonna yli miljoona ihmistä.
Kaksi afrikkalaista lasta kuolee malariaan joka minuutti. Miksi syytää rahaa tulevaisuuden mahdollisiin uhkiin, kun tämäkin päivä on täyttä murhaa? Nyt touhutaan Köpiksen kokouksesta ja Kioton sopparista, vaikka puolet maailman ihmisistä kärsii A-vitamiinin puutteesta, eikä mistään jäätiköiden sulamisesta.
En tietenkään usko, että malariaa ja ilmastonmuutoksen torjumisen hintaa on mielekästä rinnastaa. Jos jotain tässä maailmassa riittää, niin aseita ja rahaa. Voimme torjua malariaa JA ilmastonmuutosta.
Mutta silti: Missä on globaali liike sen puolesta, että miljoonat eivät kuolisi turhaan juuri nyt? Mitä väliä vuoden 2030 jääkarhuilla, jos emme saa järjestettyä maailmaan tarpeeksi hyttysverkkoja tänään? Pitääkö kehitysmaiden tyytyä nykyiseen elintasoon, kun me olemme porsastelumme keskellä viimein huomanneet, että ei näin voi elää?
En ole vielä ihan täysverinen skeptikko, mutta saatan kehittyä tästä. Hain jo netistä Bjorn Lonborgin kirjan Cool it. Sitä kun lukee Pihlajasaaren lämpimillä kallioilla, saattaa saada herätyksen.



10. elokuuta 2009 kello 13.09
Onhan noita kampanjoita; minuutin googlettamisella USA-vetoisia kampanjoita on useampiakin, esmes http://www.nothingbutnets.net/
Tai sitten World Visionin ”End Malaria” -kampanja, jossa on ex-presidentin vaimo julkkiskasvona:
Former U.S. first lady Laura Bush and Major League Baseball pitching legend Rick Sutcliffe have joined the advisory council of World Vision’s “End Malaria” campaign.
Jos siis kokee aiheen tärkeäksi, niin siitä vain syytämään rahaa. Eikä kannata lannistua, jos joku käyttää välillä verkkoja vähän eri tavalla kuin oli tarkoitettu:
They are mainly used for fishing, and by combining hundreds of donated mosquito nets, whole river sections can be completely shut off, catching even the smallest fish.
http://en.wikipedia.org/wiki/Malaria#Mosquito_nets_and_bedclothes
10. elokuuta 2009 kello 15.02
Aika heikoilla perusteilla ollut kyllä entisen(?) ilmastoalarmisti Rädyn tietämys aiheesta, jos juorulehden lyhyt juttu aiheesta riittä vakuuttamaan päinvastaista. Eikös journalistien pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin rupeavat levittämään tietoa? Noin nopea mielipiteen muutos kertoo, ettei faktoista ole ollut tietoakaan vaan koko HS on toistellut papukaijana muiden mielipiteitä.
10. elokuuta 2009 kello 18.24
Ihmisethän kaiken pahan täällä pallolla aiheuttavat, ei niitä ainakaan lisää tarvita. Päinvastoin, harvennus on ihan paikallaan.
10. elokuuta 2009 kello 21.07
Mutta malaria ja muut kulkutaudithan ovat hyvä lääke ilmastonmuutokseen.
Saadaan liikakansoitus ja sen mukana myös ilmastonmuutos kuriin, toisin sanoen kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
11. elokuuta 2009 kello 21.26
Totta puhut, että malariat sun muut ovat tärkeitä ongelmia, mutta ne eivät mitenkään sulje pois planeettamme tulevaisuuden edestä kampanjointia. Skeptikoksi voisit ehkä kutsua itseäsi, jos nojaisit argumenttisi johonkin tieteelliseen faktaan tai tutkimukseen, mitä et kuitenkaan tee. ”Muutkin asiat on tärkeitä” ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta minkään hyvän asian ajamiseen.
Ja traagisintahan koko ilmastonmuutoksessa on se, että kehitysmaissa siitä kärsitään varmasti eniten. Ei ehkä vielä, mutta nopeammin kuin monet ajattelevatkaan. Luepa vaikka ICPP:n raportit – ne saattaisivat herätellä myös.
En näköjään kestä lukea ilmastoskeptisismistä edes lyhyttä, kevyttä kolumnia – ilmastonmuutos on liian tärkeä asia vain pikkunokkeluuksien hautausmaaksi!
Ja kuten muutkin ovat huomauttaneet: onhan niitä kampanjoita kaikenlaisiin tarpeisiin, vaikka ne eivät aina otsikoissa roikkuisikaan.
Hyvää kesää!
12. elokuuta 2009 kello 8.20
Reetta, Miten vertaat:
- miljoona ihmistä kuolee vuodessa nyt
- miljardi ihmistä voi kuolla vuosisadan loppupuolella
Ilmastonmuutos ei tapa niin kuin taudit. \\\”Sain ilmastonmuutoksen, kuolen!\\\” Jos ilmasto muuttuu riittävästi, ihmiset kuolevat nälkään, tauteihin ja sotaan.
Moskiittoverkkoja tosin ei sitten enää tarvitse niin paljon, kun nykyiset trooppiset kosteat alueet muuttuvat autiomaaksi. Siellä eivät sääsket elä.
Ja iso ero malarian ja ilmastonmuutoksen välillä: Kehitysmaiden ongelmien ratkaiseminen on hyvin vaikeaa, koska eteen tulee iso joukko kulttuurillisia kysymyksiä, joihin ei ole hyviä vastauksia. En ole ihan vakuuttunut siitä, että meillä on länsimaalaisina oikeutta lähteä kovin paljon sanelemaan toisille, kuinka heidän pitää elää.
Sen sijaan ilmastonmuutoksen ratkaisun avaimet ovat meidän taskussamme. Ratkaisut tulevat kyllä maksamaan paljon, ja sitä enemmän ne maksavat, mitä pidempään pidämme silmämme kiinni. Mutta niin se tuppaa olemaan, jos elää velaksi yli varojensa.
13. elokuuta 2009 kello 12.28
W: \\\”Jos ilmasto muuttuu riittävästi, ihmiset kuolevat nälkään, tauteihin ja sotaan.\\\”
Tämä oli kyllä paras. Mistä se sotakin aina tunkee näihin ilmastonmuutoksen kannattajien kauhunäkyihin?
Mutta ilmastosota tulee vielä! Tulee tulee….
16. elokuuta 2009 kello 17.20
Jos emme saa järjestettyä maailmaan tarpeeksi hyttysverkkoja tänään, niin muut hyvät projektit voidaan lopettaa?