Aina välillä näyttää siltä, että maailma on peruuttamattomasti jakautunut äijiin ja femmareihin, pukumiehiin ja wanna-be-hippeihin, konsultteihin ja runotyttöihin, suuriin ikäluokkiin ja pullamössöön.
Onko tämäkin sanottava: ollaan kuin Mars ja Venus.
Ei ole yhteisiä sanoja, todellisuutta, tahtoa, kokemusta, ajatusta siitä mikä olisi oikea – tai oikeudenmukainen! – tapa elää.
Sitten sitä kuuntelee Vesa-Matti Loiria, ja lukee mitä se puhuu, tällä kertaa Hesarin kulttuurisivuilla.
”Rakkauden välittäjiä me ollaan, just sen kipeyden välittäjiä. Hyvä runo, hyvä leffa, äänen väri, mikä tahansa.”
Loiri on 63-vuotias, dokaa ja rakastaa jalkapalloa.
Mutta sehän puhuu ihan kuin joku Jippu!
Ihanaa. Äijäkin voi olla runotyttö.
6. lokakuuta 2008 kello 13.47
Ärsyttävän konservatiivinen blogi-kirjoitus. Miksi ihmeessä pitää yllä stereotyyppistä ”runot on tyttöjen juttu” -käsitystä? Runoillat ovat olleet melko suosittuja nuorten aikuisten keskuudessa viime vuosina, ja siellä on paljon miehiäkin.
7. lokakuuta 2008 kello 10.15
Tommi on ilmeisesti kohtalaisen uusi palstalla? Katsopas huviksesi Reetan aiempia kirjoituksia, niin huomaat mielenkiintoisen polariteetin, jossa henkilö kommentoi suurimmassa uutislehdessä ikäänkuin edistyksellisenä, vaikka todellisuudessa edustaa mennyttä maailmaa ja pitää loppuunkaluttuja kliseitä havaintojensa huippuina. Toisaalta hän on aika harmiton, eikä häntä ole tänne kirjoittelemaan valittu (kuten useimpia muitakaan HS:n kirjoittajia) siksi että olisi uutta, vaan oikeanlaista sanottavaa, josta hengenheimolaisille tulee hyvä mieli ja voi vedota kahvipöydässä kuinka Hesarissa oltiin sitä ja sitä mieltä. Näin voi olla säilyttää kantakomujen tunteen ”jatkuvasta vallankumouksesta”. Tästä on kysymys, Tommi hyvä.
9. lokakuuta 2008 kello 13.40
Etkö sitten jo ennestään ole ymmärtänyt
kuinka herkkä ja sielukas persoona Vesa-Matti Loiri on?