Ilma on sakeanaan moraalikysymyksiä.
(Vai onko mulla vaan liikaa aikaa ja vaippapyykkejä?)
Tänään käsittelyssä: Pitäisikö kerjäläiselle antaa rahaa vai ruokaa? Vaiko teeskennellä ettei huomaa?
Yhdysvalloissa kerjäläisetkin olivat ennen kuin meillä. Siellä tapasin kerjäläisen, jolla ei ollut käsiä eikä jalkoja – mutta hän kyllä hyppeli mahallaan kadulla ja soitti huuliharppua. Minulla naksahti päässä: näinkö hyvin on mennyt läpi propaganda siitä, että jokainen on oman onnensa seppä? Mitä jos onkin niin, että kaikilla meillä EI ole samoja mahdollisuuksia, ja siksi ensisijaista on yhteisvastuu, ei yksilön vastuu itsestään?
Ei ihmisen tarvitse ansaita elantoaan itse kadulla, jos ei ole raajoja.
USA:ssa asunut kollega kertoi ratkaisseensa kerjäläisongelman valitsemalla nimikkokerjäläisen. Viisi dollaria aina samaan käteen.
Vaihto-oppilasperheeni kävi säännöllisesti töissä kodittomien sheltereissä Manhattanilla. Siellä tehtiin kodittomille kolmen ruokalajin ateria ja tarjoiltiin se pöytiin. Kun kastike loppui, tarjoilu lopetettiin. Kenellekään ei haluttu antaa vajaata ateriaa. Asiakkaat olivat kaikki miehiä. Kuulin käsittämättömiä elämänkohtaloita. Ei tullut mieleen epäillä, ovatko ne totta. Oltiinko siellä paikkaamassa huonoa omatuntoa ja puutteellista turvaverkkoa? Onko sillä väliä, jos lihapulla-annokset ovat isoja?
En ollenkaan tiedä, pitäisikö kerjäläisille antaa rahaa länsimaissa. Kalliossa minulla on linja: jos Pera/Pikkis väittää pyytävänsä rahaa maksalaatikkoon, en anna. Jos Pera/Pikkis on rehellinen ja sanoo haluavansa aamubissen, riippuu ihan tuulesta, annanko euron vai en. Pera/Pikkis ei kiitä, vaan pyytää ämmältä enemmän.
Jostain syystä kehitysmaissa tilanne on helpompi. Siellä kuvittelee erottavansa ammattikerjäläiset ja lapsille voi antaa kuulakärkikynän. Ellei se sano että senorita, senorita, dinero, kyniä ovat lonelyplanet-turistit rahdanneet tänne jo ihan riittämiin.
2. marraskuuta 2007 kello 17.50
Kyllä Helsingissäkin törmää kerjäläisiin, myös lasten kanssa liikkuviin.
Kerran eräs näistä kerjäsi minulta lapsilleen ruokaa. En periaattesta anna rahaa, mutta vein perheen syömään halpaan ravintolaan josta sai perusruokaa, kun ruokakauppaa en äkkiseltään löytänyt. Valvoin tarkasti, että lapset söivät.
En todellakaan anna rahaa mihinkään bisseen tai tupakkaan, jos nälkä on, niin menen kerjäläisen kanssa kauppaan, valitsen ja annan ruoat. Kuitin pidän itse, ettei kerjäläinen pysty saamaan ruoista rahoja takaisin.
23. marraskuuta 2007 kello 7.56
Olen kiinanmaalla käymässä. Täällä paikalliset kertovat kerjäläisliigojen johtajista, jotka käyvät ostamassa raajarikkoja ja palovammavartaloita ”jostain”.
Sympatiaimurit laitetaan kerjäämään ruokapalkalla, rahat menevät tietysti isännille.
Kaupunkitarinalta kuulostaa, mutta toisaalta.