Hei, mä olen hetkellisesti pois bittiavaruudesta, koska olen nykyään ajankäyttöäni hallitseva hyvä ihminen ja priorisoin.
Mutta edelleen ajattelen enimmäkseen rakkautta, rokkia, lehtiuudistusta ja mitä näitä muita naisasioita onkaan.
Nyt kun on käynyt selväksi, että kuuskymppinen Grace Jones syö viiskymppisiä Madonnoja välipalaksi, on syytä muistuttaa muistakin vallankumouksellisista tiedoista Suvilahden viikonlopun jäljiltä:
Flow on tajuttoman hieno tapahtuma. Pyörällä festareille ja yöksi kotiin. Voi kiitos!
White Lies on tajuttoman hieno bändi. Kriitikoille ei taaskaan ollut tarpeeksi yllätyksiä tai mitä lie, mutta hyvä luoja, nämä jäbät ovat kakskymppisiä ja ihan selvästi rakastavat sitä mitä tekevät ja kuulostavat sairaan hyvältä. Voi kiitoskiitos!
Ja sitten vielä äänestystulos:
Järjestimme Flowssa pullonpyörityksen ohella muun muassa suljetun lippuäänestyksen siitä, saako festareilla juoda kuohuviiniä. Kuohuviini voitti 6-0, anteeksi vaan Woodstock.
Kaksi hapuilevaa johtopäätöstä elämästä juuri nyt, kun olen lukenut yön tunteina kahta eri kirjaa.
1. Minusta ei tule kovin helposti ilmastonmuutoskeptikkoa. Uskon edelleen aika vakaasti, että länsimaissa pitäisi keskittyä luopumiseen eikä haalimiseen - siitä saattaisi vaikka tulla onnelliseksi.
2. Elämässä on olennaista se, mistä Hanif Kureishi kirjoittaa. Muu on kohinaa vaan.
Ilmastoskeptisyys ei ole edennyt yhtään, mutta synnytyksestä olisi mielipiteitä.
Oltiin tyttöjen kanssa ulkona ja mistä sitä nyt tyttöporukalla muusta puhuttais kuin synnyttämisestä ja vähän kengistä ja kirjoista mutta ei kylläkään yhtään meikeistä eikä miehistä.
Lisää skumppaa, eiku epiduraalia!
Synnytysmielipide: Miksi ketään kiinnostaa, mitä kivunlievitystä tai synnytyslaulua muut haluavat synnytyksissään käyttää? Onko jollakin mielipide siitä, pitäisikö jonkun naisen Kaakkois-Suomessa pyytää puudutusta viisaudenhampaan poistossa vai ei? Miksi naiset jaksavat niin usein moralisoida ja normittaa toistensa tekemisiä?
Juhlavasti: Mistä me puhumme, kun puhumme synnyttämisestä?
Itselleni kannattaisin ilokaasua, myös ilman synnytystä.
Kukaan ei ole kysynyt, mutta olen silti vaivannut päätäni tällä: onko mahdollista, että Pihlajasaaren kärjen kalliot ovat kauneinta Helsinkiä?
Ja sitten ihan toinen asia. Saatan alkaa ilmastonmuutosskeptikoksi.
Ehkä mahdollisesti maailman toiseksi paras aikakauslehti Esquire julkaisi elokuun numerossa ennen kaikkea pehmopornokuvia Mary-Louise Parkerista leipomassa kirsikkapiirakkaa (the Sexiest Pie Maker Alive!), mutta myös kiinnostavan jutun Mr. Gore, your solution to global warming is wrong.
Jutussa väitetään, että nykyiset suunnitelmat ilmastonmuutokset torjumiseksi ovat poskettoman kalliita ja lähes hyödyttömiä. Rahat kannattaisi käyttää toisin - esimerkiksi torjumalla malariaa, joka tappaa tänäkin vuonna yli miljoona ihmistä.
Kaksi afrikkalaista lasta kuolee malariaan joka minuutti. Miksi syytää rahaa tulevaisuuden mahdollisiin uhkiin, kun tämäkin päivä on täyttä murhaa? Nyt touhutaan Köpiksen kokouksesta ja Kioton sopparista, vaikka puolet maailman ihmisistä kärsii A-vitamiinin puutteesta, eikä mistään jäätiköiden sulamisesta.
En tietenkään usko, että malariaa ja ilmastonmuutoksen torjumisen hintaa on mielekästä rinnastaa. Jos jotain tässä maailmassa riittää, niin aseita ja rahaa. Voimme torjua malariaa JA ilmastonmuutosta.
Mutta silti: Missä on globaali liike sen puolesta, että miljoonat eivät kuolisi turhaan juuri nyt? Mitä väliä vuoden 2030 jääkarhuilla, jos emme saa järjestettyä maailmaan tarpeeksi hyttysverkkoja tänään? Pitääkö kehitysmaiden tyytyä nykyiseen elintasoon, kun me olemme porsastelumme keskellä viimein huomanneet, että ei näin voi elää?
En ole vielä ihan täysverinen skeptikko, mutta saatan kehittyä tästä. Hain jo netistä Bjorn Lonborgin kirjan Cool it. Sitä kun lukee Pihlajasaaren lämpimillä kallioilla, saattaa saada herätyksen.
Jos jollain rokkijuhlalla joka viides autoilija saisi promillemittarin heilahtamaan, juhlat peruttaisiin ja joku santavuori ilmoittaisi, että saatananpalvojat siellä taas riehuvat, kyllä on Suomen nuoriso turmiolla. Rallikansalla on eri säännöt. “Keski-Suomen poliisi on huolestunut”, kertoo uutinen.
Aina välillä sitä erehtyy pitämään jotain rokkipoikia tai torreseja ihastuttavina miehinä, mutta sitten ajautuu uusimman Vanity Fairin kannen vaikutuspiiriin ja vielä vakavampaan paikkaan eli Heath Ledger slide shown äärelle eikä maailma ole enää ennallaan.
Näyttäisikö Heath Ledger näin ihanalta, jos ei olisi kuollut?
Kysyy hän, joka oli Brokeback Mountainin nähtyään sellaisessa koomahuumassa, että nousi väärään ratikkaan ja havahtui vasta jossain Kauppatorilla, että tämä ei taida viedä Kallioon.
Luvut ovat aika kaameita: Suomessa on pian 300 000 työtöntä. Ministeri Sinnemäki lausui hiljattain, että ilman töitä ovat erityisesti miehet ja nuoret, kohta myös naiset.
Ketkä sitten ovat töissä?
Ei ainakaan helsinkiläinen Osku Paavonkallio. 22-vuotias nuori mies kertoi muutama viikko sitten Hesarin haastattelussa, että on elänyt nelisen vuotta enimmäkseen toimeentulotuella. Hänellä oli pätevä selitys tilanteeseen:
“Työttömyyteni syynä on yksinkertaisesti se, ettei minulla ole koulutusta mihinkään ammattiin. Se taas johtuu siitä, etten vielä tiedä, mikä minusta tulee isona.”
Yhden nuoren syrjäytyminen työelämästä maksaa noin 27 500 vuodessa. Koko uran ajalta lasku on noin 700 000 euroa.
Budjettiriihessä ideoidaan parhaillaan hurskaita suunnitelmia kansakuntamme kouluttamiseksi ja työllistämiseksi. Kataisen putiikki kertoi juuri ylpeänä 330 miljoonan työllisyyspaketista.
Mutta mitä tekevät jyrkit ja annit, jos oskut eivät ensi vuonnakaan tiedä, mitä huvittaisi tehdä isona?
Ajauduttiin viikonloppuna siskon kanssa hippipuistoon. Siellä aina tapahtuu, tällä kertaa Puistokarkelot.
Raikkaan ja reippaan näköisiä ihmisiä. Polkkaa, viuluja, jopa kansallispukuinen mies kumartelemassa teatraalisesti tanssiparilleen.
Kaksivuotias oli riemuissaan, äiti tanssitaan.
Tanssittiin me, mutta silti tuli outo olo. Miten pystyn ikinä tukemaan lapsiani heidän mahdollisessa kansantanssiharrastuksessa? Se on ihan liian tervehenkisen näköistä hommaa. Karkelot… Auts. Kantele? Ei ikinä!
Toistaiseksi ei ole kauheasti pelkoa, että tytöt ajautuisivat pahoille teille. Menin eilen kotiin, kaikkien nukkumaanmenoaikojen jälkeen, ja siellähän ne ipanat kailottivat jonkun Pleikkarin ääressä Riisutaan pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle, näytä mulle missä sul on rusketusraidat, piirrä ne kartalle, hei, miten hyvin menee!
Voi tsiisusmaaaaria, nyt pitäisi kuvitella tilanne, jossa Silvio pilkkaa suomalaisia puukirkkoja satiinilakanoissa.
“Olin Suomessa.. He näyttivät minulle yhden jutun, kaatumaisillaan olevan puukirkon. Meillä täällä on 40 000 historiallista kohdetta kaikkine aarteineen, 3 500 kirkkoa, 2 500 arkeologista paikkaa…”
Alkaa vähitellen valottua, miksi Patrizia teki omat johtopäätöksensä tilanteesta.
