lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Irti Henry Kissingerin teesistä

20. 12. 2007 kello 12:03 Risto Isomäki

Yhdysvaltain Vietnamin sodan aikaisen ulkoministerin, Henry Kissingerin, kuuluisan teesin mukaan poliitikot eivät opi uusia asioita sinä aikana kun he ovat mukana politiikassa. Kissinger sanoi, että ne vakaumukset, näkemykset ja ymmärrys jotka poliitikko tuo mukanaan virkaansa, ovat ne pääoma jonka varassa hän koko uransa ajan toimii.

Kissingerin analyysi on kärjistys ja siitä on myös selkeitä poikkeuksia. Mutta pääsääntöisesti se toimii edelleen masentavan hyvin: politiikasta on usein vaikea ymmärtää mitään ellei asioita tarkastele juuri Kissingerin teesin kautta. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta olisi kuitenkin tärkeää, että poliitikot oppisivat irtautumaan Kissingerin teesistä ja alkaisivat aina välillä opiskella myös ihan uusia asioita. Tai vaihtoehtoisesti ihmisten täytyy päästää vanhat poliitikot eläkkeelle ja äänestää tilalle nuorempia ihmisiä. Lue koko artikkeli »

Balista huolimatta: ei syytä epätoivoon

15. 12. 2007 kello 22:53 Risto Isomäki

Balin ilmastokokous ei onnistunut sopimaan tiukasti määritellyistä päästörajoista. EU yritti saada teollisuusmaat sitoutumaan 25-40 prosentin suuruiseen päästöjen leikkaukseen vuoteen 2020 mennessä, mutta asetelma oli liian vaikea. Käytännössä Balin kokous pystyi siis sopimaan ainoastaan siitä, että neuvotteluja jatketaan.

Kokouksen lopputulos ei siis ollut hyvä: minkäänlaisia suuria läpimurtoja ei tapahtunut.  Tosiasiassa kokouksen ennakkoasetelmat olivat kuitenkin niin hankalat, että ei oikeastaan ollut mitään syytä odottaa merkittävästi parempaa tulosta. Politiikassa tapahtuu ihmeitä vain hyvin harvoin, ja hallitukset olivat lyöneet linjansa lukkoon jo etukäteen. Epätoivoon ei kuitenkaan ole syytä, Balin niukoista saavutuksista huolimatta. Ilmastonmuutos on edelleen mahdollista pysäyttää. Mutta ei ole enää selvää, että juuri hallitukset tulevat jatkossa olemaan ne toimijat, joiden kautta keskeiset ratkaisut tapahtuvat. 

Lue koko artikkeli »

Uhkakuvia ja mahdollisuuksia

14. 12. 2007 kello 14:00 Risto Isomäki

Monet ilmaston lämpenemiseen liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi. Erityisesti kelluvien napajäiden sulaminen on viime aikoina edennyt muutamia kymmeniä vuosia ennusteita nopeammin. Asiaan liittyvät epävarmuustekijät ovat omiaan herättämään ahdistusta ja masennusta. Tilanteen ahdistavuutta lisää se, että vastatoimiin liittyvät hallitustenväliset neuvottelut etenevät hitaasti ja vaikeasti.

On tavallaan pahanlaatuinen klishee sanoa, että jokainen kriisi on aina myös mahdollisuus. Tämä vanhan kiinalaisen sananlaskun sisältämä viisaus on kuitenkin hyvä tapa lähestyä myös sitä tilannetta, missä me nyt olemme. Ilmaston lämpeneminen on näet kiistatta myös valtava mahdollisuus, eikä pelkkä uhkakuva. Jos me nyt ratkaisemme ilmastonmuutoksen ongelman älykkäällä tavalla, voimme samaan aikaan poistaa melkein ilmaisena kaupanpäällisenä päiväjärjestyksestä myös monta muuta ikävää ongelmaa. Lue koko artikkeli »

Ilmastonmuutos ja maailman nälkä

10. 12. 2007 kello 12:38 Risto Isomäki

Jos lämpötila nousee 35 asteen yläpuolelle yli tunnin ajaksi silloin kun riisi kukkii, riisipelto ei tuota jyviä. Lämpö yksinkertaisesti sterilisoi riisin siitepölyn. Kansainvälinen riisintutkimuslaitos on arvoinut, että kukin yhden asteen suuruinen Maapallon keskilämpötilan nousu vie noin 15 prosenttia maailman riisisadosta. Jos IPCC:n ennusteen yläraja toteutuu, tropiikin riisisato voidaan siis tämän vuosisadan aikana menettää käytännössä kokonaan. Samaan aikaan Maapallon makean veden varat ehtyvät, kosteuden haihtuminen maaperästä voimistuu ja iso osa Maapallon parhaista viljelymaista saatetaan menettää merenpinnan nousun takia.  

Näistä syistä olisi ensiarvoisen tärkeää jalostaa hyvin kuivilla ja kuumilla alueilla kehittyneistä kasveista uusia viljelykasveja vanhojen ruokakasviemme rinnalle. Tällaiset kasvit olisivat jatkossa myös eräänlainen koko ihmiskunnan yhteinen henkivakuutus. Suomi on yli kymmenen vuoden ajan ollut maailman merkittävimmän asiaan liittyvän kansainvälisen tutkimusohjelman tärkein tukija. Niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, rahoitus on ollut määrä lopettaa tämän vuoden jälkeen. Toivon hartaasti, että asiasta nykyään vastaava ministeri, Paavo Väyrynen, kumoaa tuen lopettamispäätöksen. Lue koko artikkeli »

Pieniä tekoja ilmaston hyväksi

7. 12. 2007 kello 12:52 Risto Isomäki

Kiina on nousemassa Yhdysvaltain ohi maailman suurimmaksi hiilidioksidipäästöjen lähteeksi. Myös Intian ja kymmenien muiden kolmannen maailman maiden päästöt kasvavat edelleen nopeasti. Onko yksittäisten ihmisten omilla päätöksillä Euroopassa ja Yhdysvalloissa näissä oloissa mitään todellista merkitystä?

Vastaus kysymykseen on hyvin selkeä ja yksiselitteinen: kyllä on. Tuoreen englantilaisen analyysin mukaan teollisuusmaiden kuluttajat pystyisivät vähentämään omia kasvihuonekaasujen päästöjään keskimäärin 75 prosentilla ilman suuria muutoksia nykyiseen elämäntyyliinsä. Tämä on ratkaisevan tärkeää, vaikka Etelän maat tuottaisivatkin jatkossa suurimman osan päästöistä. Eurooppa ei näet voi pitkän päälle vaatia Etelän mailta sen isompia uhrauksia, kuin mitä se on itse valmis tekemään. Lue koko artikkeli »

Suomen pitää lisätä puun energiakäyttöä

5. 12. 2007 kello 14:17 Risto Isomäki

Kaikkein helpoin keino lisätä uusiutuvan energian osuutta ja pienentää hiilipäästöjä Suomessa on puun energiakäytön lisääminen. Meillä on poikkeuksellisen paljon metsää suhteessa maamme väkilukuun. Metsissämme olisi mahdollista kasvattaa paljon nykyistä enemmän puuta, jos osa niistä varattaisiin nopeakasvuisen energiapuun tuotantoon. Energiapuun kasvatus parantaisi syrjäseutujen työllisyystilannetta ja lisäisi metsänomistajien tuloja. Ajoituskin on täydellinen: sellun tuotanto on pikku hiljaa siirtymässä tropiikkiin ja paperiteollisuus on juuri alkanut sulkea Suomessa sijaitsevia sellutehtaitaan.

 Miksi puun laajempi energiakäyttö on kaikesta huolimatta meillä lähes kielletty puheenaihe?  Siksi, että paperiteollisuus pelkää hysteerisesti sellupuun hinnan nousua, ja haluaa itsepäisesti istua koko raaka-ainevarantomme päällä. Ikään kuin varmuuden vuoksi. Lue koko artikkeli »

Ilmastonmuutos ja teollisuuden prosessipäästöt

3. 12. 2007 kello 16:40 Risto Isomäki

Teollisuutemme edustajat toteavat mielellään, että Suomen teollisuus toimii jo nyt hyvin energiatehokkaasti. Tärkeimmät energian säästömahdollisuudet on otettu käyttöön ja jäljellä olevat mahdollisuudet ovat ratkaisevasti pienempiä kuin esimerkiksi Kiinassa. Hukkalämpökin menee meillä usein kaukolämmöksi.

Tämä kaikki on ainakin osittain totta. Teollisuutemme energiankäyttö on kansainvälisesti tarkastellen suhteellisen tehokasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki energiankäytön tehostamiskeinot olisi Suomessa jo käytetty. Ennen kaikkea meillä ei ole vielä tehty käytännössä yhtään mitään niin sanottujen teollisuuden prosessipäästöjen vähentämiseksi. Osavastuun asiasta kantavat ne suomalaiset europarlamentaarikot, jotka ovat suureen ääneen julistaneet ettei prosessipäästöjä  ole mahdollista leikata tuotantoa pienentämättä. Lue koko artikkeli »

Liika hiili pois ilmakehästä

1. 12. 2007 kello 13:03 Risto Isomäki

Balin ilmastokokouksen neuvottelut saattavat jumittua kysymykseen päästö-oikeuksien jakamisesta rikkaiden ja köyhien maiden kesken. Pitkälle teollistuneet maat tuottavat henkeä kohti laskettuna paljon enemmän kasvihuonekaasuja kuin kolmannen maailman maat. Ei siis olisi oikeudenmukaista vaatia, että kaikki vähentäisivät nyt päästöjään yhtä suurella prosentuaalisella osuudella. Toisaalta päästö-oikeuksien jakaminen asukasluvun mukaan pakottaisi teollisuusmaat tekemään valtavan suuria ja nopeita leikkauksia omiin päästöihinsä.

Olisiko parempi sopia, että kaikkien maiden täytyy - tietyn ajan kuluessa - poistaa ilmakehästä vähintään yhtä paljon hiiltä kuin ne ovat ilmaan päästäneet? Tällainen järjestely olisi armottoman oikeudenmukainen kaikkia osapuolia kohtaan, ja pyyhkäisisi kertaheitolla erilaiset hitaat ja monimutkaiset diplomaattiset kiemurat pois tieltä. Hiilen poistaminen ilmakehästä on sitä paitsi usein halvempaa kuin hiilipäästöjen vähentäminen. Lue koko artikkeli »

Ilmastonmuutos ja Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus

28. 11. 2007 kello 12:04 Risto Isomäki

Suomalaiset poliitikot alkoivat 1990-luvulla edistää ajatusta Euroopan unionin pohjoisesta ulottuvuudesta. Asia ei kuitenkaan herättänyt EU:n sisällä laajempaa vastakaikua, koska aloitteen sisältö jäi liian epämääräiseksi ja epäselväksi.

Pohjoisten alueiden voimakas lämpeneminen on kuitenkin sittemmin antanut pohjoisille alueille aivan uudenlaisen merkityksen. Grönlannin mannerjäätikkö, Pohjoisen jäämeren kelluvat jäät, Siperian ikirouta ja arktisten mannerrinteiden metaaniklatraatit voivat ratkaista ihmiskunnan kohtalon. Pohjoisten alueiden tilannetta pitäisi seurata aiempaa tarkemmin. Pohjoisessa olisi mahdollista myös tuottaa paljon tuulisähköä Euroopan unionia ja Venäjää varten. Lue koko artikkeli »

Hirvittävä totuus biopolttoaineista

26. 11. 2007 kello 13:37 Risto Isomäki

Suomessakin on viime vuosina käyty kiivasta keskustelua biopolttoaineista. Joidenkin mielestä biopolttoaineet ovat keino torjua ilmaston lämpenemistä ja auttaa Afrikan ja Intian köyhät talonpojat jaloilleen. Toiset taas sanovat, että biopolttoaineet ovat ekologinen ja yhteiskunnallinen katastrofi. Biopolttoaineet hävittävät sademetsät ja turvesuot, pahentavat maailman nälkää ja kasvattavat ilmastoa lämmittäviä päästöjä.

Totuus biopolttoaineista on kuitenkin vielä kauheampi kuin kukaan on osannut kuvitella: asiasta ei ole helppoa, yksiselitteistä totuutta. Melkein kaikki erilaisissa keskusteluissa esitetyt väitteet ovat olleet tavallaan ihan totta, ainakin tietyissä tapauksissa ja tietyissä olosuhteissa. Mutta ne ovat kaikki olleet vain pieniä osatotuuksia. Järkevän politiikan suunnittelu ei ole mahdollista, ellei asiaa lähestytä kiihkottomammin ja tilanteen monimuotoisuutta kunnioittavalla tavalla. Lue koko artikkeli »

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.