SOPA-sodassa on kyse digitaalisen maailman ja offline-maailman kuilusta – siitä, kuinka offline-maailman tekijänoikeus sopii internetin ekosysteemiin. Hollywoodin elokuva- ja musiikkiteollisuus sekä muut perinteiset mediayhtiöt koettavat työntää eteenpäin lakia, joka sopii offline-maailmaan. Vastapuoli, kuten teknologiayhtiöt, haluaa lain, joka toimii verkon periaatteilla.

Kädenväännössä ei ole kysymys perinteisen tekijänoikeuden purkamisesta. Kukaan ei ole ottamassa kirjailijoilta tai valokuvaajilta heidän tekijänoikeuksiaan. Kyse on siitä, kenen vastuu on valvoa tekijänoikeuksien rikkomista verkossa, ja kuinka tämä valvonta toteutetaan.

Keskustelussa täytyy huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin: Digitaalinen maailma toimii erilaisin periaattein kuin offline-maailma: bisneslogiikat ovat erilaisia, samoin arvoketjut. Minäpä selitän.

Kannatan tekijänoikeuksia, ja teen itsekin luovaa työtä: olen kirjailija, tutkija ja toimittaja. Mutta isäni on paljon ansiokkaampi luova työläinen. Hän on valokuvaaja, joka on ansiokkaasti työnuransa aikana taistellut valokuvaajien tekijänoikeuksien puolesta lehtitaloja vastaan. Hän on elämäntyökseen dokumentoinut saamelaisten elämäntapaa 1960-luvulta lähtien. Jos isäni valokuvia ei olisi suojattu tekijänoikeuksilla, hänen työnsä arvo laskisi. Jos joku luvatta käyttää hänen kuviaan vaikkapa oppikirjoissa, isäni haastaisi julkaisijan oikeuteen. Tekijänoikeus suojaa. Hyvä niin.

Minä en kuitenkaan itse suojaa verkkokirjoituksiani tekijänoikeudella. Aina kun minulla on valta, merkitsen työni Creative Commons-lisenssillä. Esimerkiksi sellaisella, joka sallii tuottamani sisällön uudelleen julkaisemisen ja käytön myös kaupalliseen tarkoitukseen.

Minun tuottamassani sisällössä ei nimittäin ole taiteellista arvoa. Tämä blogikirjoitus, samoin kuin postaukseni Huffington Postissa, luetaan tänään. Vain tänään, ja yhden kerran. Sitä ei printata ja paineta usein kappalein eikä sitä ripustella seinille. Eikä näillä teksteillä ole sellaista iätöntä uniikkiusarvoa kuin isäni valokuvilla, joita hän on metsästänyt moottorikelkan selässä kirkuvassa pakkasessa paljakoilla. Tämä kama, mitä parhaillaan luet, on kulutustavaraa, kuten maito ja leipä.

Siksi esimerkiksi mediajätti Al Jazeera käytti Creative Commons-lisenssiä Egyptin kansannousujen valokuvissaan ja videoissaan. Al Jazeera koki, että nopeassa uutistilanteessa on eduksi, että Al Jazeeran sisältö leviää verkossa laajalle nopeasti. Lisenssi salli sisällön uudelleen julkaisemisen, jakamisen ja muokkaamisen myös kaupalliseen käyttöön.

Kun teen tiedettä, tekijänoikeus on aina lähtökohtaisesti tieteen tekijällä, eli minulla. Tieteessä kilpaillaan siteerauksista. Tieteelliset julkaisut ovat kuitenkin harmittavan vaikeasti saatavilla, jopa nykyisen digitaalisen tiedon aikana. Julkaisut ovat hakutuloksia huonosti indeksoivissa tietokannoissa, joihin pääsystä pitää maksaa maltaita. Siksi esimerkiksi Eric von Hippel, edelläkävijä innovaatioiden demokratisoitumisen tutkimuksessa, on julkaissut tuotoksiaan kokonaan verkossa. Niitä saa ladata ilmaiseksi. Saatavilla on toki myös maksullinen versio. Kun saatavilla on ilmainen versio, useampi lukee kirjan. Se johtaa useampiin siteerauksiin.

Toisekseen: On kahdenlaista piratismia. On niitä, jotka tietoisesti jakavat tekijänoikeudella varustettua musiikkia, videoita ja pelejä valtavia määriä verkossa ja tekevät sillä rahaa. Se on piratismia, joka on kuin prostituutio tai pornografia: sitä ei koskaan pystytä kitkemään kokonaan pois, oli laki mikä hyvänsä. Sitten on tahatonta piratismia; sellaista, kun fani jakaa YouTubessa tai Flickrissa tekijänoikeudella varustetun videon tai kuvan.

Tähän jälkimmäiseen on jo voimassa oleva laki, jonka mukaan sivuston ylläpitäjän tulee poistaa materiaali mahdollisimman nopeasti. SOPA:ssa esitetettiin uutta sääntöä, jonka mukaan luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia levittävät sivustot pitäisi poistaa hakukoneiden kuten Googlen hakutuloksista. Näille sivustoille pääsy voitaisiin estää internetin käyttäjiltä kokonaan. Ihan kuin Kiinassa tai Iranissa. Tällainen sensuuri saattaa olla tarpeen ensimmäiseen malliin, mutta ei toiseen. Kirjailija ja internetaktivisti Cory Doctorowilla on tästä oivallinen visualisointi, joka tiivistyy grafiikan viimeiseen kuvaan: Jos yksi varastaa, koko kauppa suljetaan.

Niille, jotka kannattavat offline-maailman sääntöjen soveltamista internetiin ja valittavat sisällön laittomasta ryöstöviljelystä, suosittelen tätä grafiikkaa, jonka ranskalainen kollegani Frédéric Filloux ansiokkaasti esittelee. Piirakka esittelee, mikä verkossa liikkuu. Digitaalinen elokuvien myynti- ja vuokrauskauppa Netflix liikuttaa sisältöä Yhdysvalloissa yhtä paljon kuin usein tekijänoikeuksia rikkovan materiaalin jakamiseen käytettävä BitTorrent.  Sisällön laillinen myynti siis onnistuu.

Mutta vain silloin, kuin se on tehty tarpeeksi helpoksi. Netflixin (tai musiikkikauppa iTunesin!) vastakohta on tilanne, johon ystäväni törmäsi vastikään. Hän halusi katsoa tyttöystävänsä kanssa dokumenttielokuvan, jota oli esitelty televisiotähti Oprah Winfreyn ohjelmassa. Hän oletti voivansa ladata Miss Representation-nimisen filmin verkosta -maksua vastaan -, jotta voisi katsoa sen samana iltana. Mutta kävikin ilmi, että elokuvan sai nähdä vain, jos halusi järjestää sille näytöstilaisuuden, ja maksaa näytösoikeudesta, tai jos lähiseudulla olisi avoin näytöstilaisuus. Näytöstilaisuudet ovat yleensä tämän elokuvan tapauksessa kouluissa. Avoimia näytöksiä ei ollut lähiseudulla. Ystäväni turvautui BitTorrentiin, katsoi elokuvan ja kehui sitä Facebookissa.

Hän toimi tietenkin väärin ladatessaan elokuvan BitTorrentin kautta. Tämä on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, kuinka verkkoon yritetään soveltaa offline-maailman mallia. Se kostautuu menetettyinä tuloina. Harvempi maksaa mahdollisuudesta järjestää elokuvan näytöstilaisuuden saadakseen katsoa sen itse, mutta useampi olisi valmis maksamaan jonkin verran leffasta, kun sen näkee kotona omalta koneeltaan silloin kun haluaa. Tämä tapaus on kiinnostava sikälikin, että Miss Representation-filmistä rakennetaan täyttä häkää kansanliikettä, jonka toivotaan leviävän viraalisti verkossa ja keräävän lahjoituksia.

On aika palata alkuun. Mitä väliä tällä kaikella on? Kun tekijänoikeuslakien uudistamisesta puhutaan, on syytä pitää erillään erilaiset piratismin lajit, sen syyt, sekä internet-maailman ja offline-maailman erot bisnesmalleissa ja ekosysteemeissä. Muuten lakien uudistaminen turhaa: syntyy lakeja, jotka eivät pureudu mihinkään ongelmaan kunnolla ja jotka eivät vastaa nykypäivää. Kuten SOPA Yhdysvalloissa.

Entäpä yksittäiset luovat työläiset, kuten isäni ja minä – kuka meidän etua ajaa tässä taistelussa? Sanoisin, ettei kukaan. Ei työntekijätahoilla täällä Yhdysvalloissa ole juuri painoarvoa suurten pelureiden, kuten musiikkiteollisuuden ja Googlen välisissä taisteluissa. Eivätkä ne välitä siitä, mitä minun teksteilleni tai isäni valokuville käy. Mediayhtiöt haluavat kaikki tekijänoikeudet – ilmaiseksi – ja tehdä rahaa sisällöllä. Google muut kaltaisensa haluavat omistaa kaiken maailman tiedon, indeksoida sen, ja jaella tiedon sekä myydä tiedon hakemisesta syntyneen tiedon.

Minun – ja isäni – asia on päättää, miten verkkoa hyödynnämme ja mikä jakelu- ja ansaintamalli työllemme sopii. Ihannetilanteessa lainsäädäntö tukee näitäkin näkökulmia, eikä vain isojen pelureiden. Kansalaisena voi näin nöyrästi toivoa, mutta toteutuminen lienee utopiaa?

Hyökkäyksien tekijäksi ilmoittautui Anonymous, anarkistiseksi luonnehdittu hakkeriryhmä. Ryhmä on aiemmin taistellut muun muassa skientologia-uskontoa vastaan. Toiminnan luonteeseen kuuluvat dramaattiset julistukset, kuten esimerkiksi tämä skientologeja vastaan julkaistu, lähes viisi miljoonaa katselua kerännyt (pelottava!) video.

Ryhmä tiettävästi kimmastui tiedostojen jakopalveluun Megaupload-yrityksen liittyvästä oikeuskeissistä, joka on johtanut MegaUpLoadin perustajan ja muiden yrityksen johtohahmojen pidätykseen.  Yhdysvaltain oikeusministeriön ja FBI:n tutkimassa keississä MegaUpLoadia syytetään tekijänoikeuksien loukkaamisesta.

Ryhmä ilmoittaa vastanneensa tähän DDOS-hyökkäyksillä useille viranomaisten ja piratismia vastaan taistelevien tahojen sivuille.

Tilannetta voi seurata Twitterissä hashtagilla #anonymous.

Taistelu liittyy Yhdysvalloissa parhaillaan käsittelyssä oleviin lakeihin, joilla yritetään hillitä piratismia lisäämällä internetin valvontaa, muun muassa estämällä pääsyä MegaUpLoadin kaltaisille sivustoille.

Wikipedian lakko on saanut poliitikkojen puhelimet kuumaksi internetin vapautta puolustavilta, ja kongressissa lakien kannatus heikkenee, uutisjulkaisu ProPublica raportoi.
Samaan aikaan Hollywoodin voimahahmo Christopher Dodd, Motion Picture Associationin johtaja, kutsuu Piilaakson teknologiayhtiöitä ja Valkoisen Talon yhteiseen kokoukseen tilanteen selvittämiseksi.

Haa, tämä taistelu on äärimmäisen jännittävä! Minua kiinnostaa, millaiselle kannalle presidentti Obama päätyy tilanteessa. Obamalle on virranut kampanjarahaa niin Hollywoodista kuin Piilaakson libertarianisteilta. Kummalle kannalle vaaka kallistuu?

Syy Wikipedian lakkoon on Yhdysvalloissa käsittelyssä olevat kaksi lakiesitystä. Niiden tarkoitus on vähentää piratismia eli laitonta sisällönkäyttöä netissä nettisivujen kontrollia lisäämällä. Jos televisioyhtiö esimerkiksi löytäisi laittoman kopion TV-sarjastaan netistä, lain mukaan hakuyhtiöiden, kuten Googlen, pitäisi poistaa linkki hakuindeksoinnista.

Google ja muut teknologiayhtiöt ovat takajaloillaan: niiden mukaan laki loukkaa sananvapautta ja internetin arkkitehtuuria. Lakia vastustavien mielestä laki työntäisi piratismista liikaa vastuuta internetyhtiöille. Laki voisi myös estää amerikkalaisilta kokonaan pääsyn piraattimateriaalia tarjoaville sivustoille, ja kriitikoiden mielestä tällainen ”mustien listojen” luominen rajoittaa sananvapautta.

Lakia puolestaan kannattaa moni perinteinen mediayhtiö, jonka mielestä piratismi haittaa bisnestä liikaa. Elokuva- ja musiikkiteollisuuden mielestä internetissä on alettava kunnioittaa tekijänoikeuksia, ja siksi tarvitaan uusia lakeja hillitsemään sisällön laitonta käyttöä.

Tämä internetpoliittinen kamppailu juontuu Yhdysvalloissa vuosien taakse. Google, Amazon ja kumppanit sanovat taistelevansa vapaan ja neutraalin internetin puolesta, kun taas vastapuolella olevat yritykset kokevat, että internetin käyttöä pitää pystyä sääntelemään lakien avulla entistä voimakkaammin.

Wikipedia vastustaa kongressissa käsittelyssä olevia lakiesityksiä ja päätti siksi laittaa luukkunsa kiinni vuorokauden ajaksi. Päätös syntyi Wikipedia-yhteisön keskustelussa, ja Wikipedian perustaja Jimmy Wales on tweetannut päätöksestä ahkerasti. Myös muita sivustoja, kuten Craigslist, on tulossa mukaan lakkoon. Lakkoa voi seurata Twitterissa hashtagilla #SOPAblackout.

Jälkimmäinen, jos katsotaan lehtien kauppahintoja. Kaupoista tuorein tapahtui tänään, kun internetyhtiö AOL osti Huffington Postin. AOL maksoi internetsanomalehdeksi itseään kutsuvasta Huffington Postista 315 miljoonaa dollaria.

Vertailun vuoksi: Sanomalehti Washington Postin emoyhtiö myi 77-vuotiaan Newsweekin viime syksynä yhdellä dollarilla kalifornialaiselle liikemiehelle. Washington Post Company vieläpä maksoi Newsweekin velat kaupan yhteydessä. Viikkolehti päätyi sittemmin suositun verkkojulkaisun DailyBeastin kylkeen.

Kaupat kertovat aikamme journalismin tarinaa. Internetyhtiö AOL tekee samaa verkossa kuin mitä sanomalehtitalot tekivät aikanaan: ostivat toinen toisiaan. Näin syntyivät arvovaltaiset lehtiyhtiöt kuten Hearst ja sittemmin McClatchylle myyty Knight Ridder-yhtiö.

Paperilehtien hiipuessa nämä journalismin voimatalot kuihtuvat. Tilalle tulevat verkossa AOL:in kaltaiset jätit, jotka tuovat mukanaan uudet rakenteet ja toimintatavat.

Mitä AOL sitten sai runsaalla 300 miljoonalla dollarilla? Menestystarinan. Huffington Post on kasvanut kuudessa vuodessa pienestä liberaalista blogista sivustoksi, joka vetää yli 20 miljoonaa kävijää kuukaudessa.

Julkaisu on nimetty perustajajäsenensä Arianna Huffingtonin mukaan. Hän on poliitikko, julkkis, kirjailija ja liikenainen.

Huffington Post kirjoitti alun perin politiikasta. Sittemmin aihekirjo on laajentunut kaikkeen mahdolliseen taloudesta avioeroihin, tutkivasta journalismista viihteeseen. Sivusto julkaisee omia uutisiaan ja aggregoi niitä muualta. Sisältöä tuottavat myös tuhannet vapaaehtoiset bloggaajat, minä muiden joukossa.

Julkaisu toimii verkon periaattein. Sivustolla moderoidaan miljoonia kommentteja kuukaudessa, sosiaalisen media on integroitu kaikin mahdollisin keinoin ja otsikot optimoitu keräämään liikennettä.

Huffington Post on kerännyt pääomasijoituksia kymmeniä miljoonia dollareja, ja liikevaihto on arvioiden mukaan kasvamassa tänä vuonna 61 miljoonaan dollariin. Toimitusjohtaja Eric Hippieu on toistanut haastatteluissa, että yhtiö voisi olla halutessaan voitollinen, mutta sijoittaa mieluummin sivuston kehittämiseen.

HuffPon osto on osa AOL:n aggressiivista kasvustrategiaa, jossa se sijoittaa sekä olemassaoleviin sisältöbrändeihin että rakentaa uusia. AOL osti vastikään suositun teknologiablogin TechCrunchin 25 miljoonalla dollarilla. AOL rakentaa myös Patchia, koko maan kattavaa paikallisten uutissivustojen verkostoa sekä sisältötehdasta Seediä.

Kysymys kuuluu: Pystyykö AOL tekemään investoinneistaan kannattavia valtavilla kävijämäärillä ja maksimoimalla mainostulot? Mihin suuntaan AOL alkaa journalismi-imperiumiaan viedä tulojen maksimoinnin toivossa?

Toinen kysymys kuuluu: Kuinka pääsen yli hienoisesta pettymyksestäni? Oli jotenkin hienoa, kun Huffington Post oli itsenäinen sivusto rakentamassa journalismin tulevaisuutta. Maailma on jälleen yhtä omillaan porskuttavaa julkaisua köyhempi.

Tämän tekee Readability; palvelu, jonka avulla käyttäjä voi tallentaa artikkeleita verkosta myöhempää lukemista varten. Tallennetut jutut järjestäytyvät siistiksi listaksi, josta ne on helppo poimia luettavaksi. Readability myös näyttää mainoksettoman näkymän esimerkiksi lehtijutuista. 

Käyttäjä maksaa palvelusta vähintään viisi dollaria kuussa. Readability pitää rahasta kolmanneksen ja jakaa loput niille sivuille, joilla lukija käy kuukauden mittaan. Palvelu kertoo, kuinka monta dollaria ja senttiä kukin julkaisu maksustani saa.

Sisällöstä maksaminen toimii samalla periaatteella kuin sosiaalisten maksujen palveluissa kuten Kachinglessa ja ruotsalaisessa Flattrissa. Katso lisää sosiaalisista maksuista täältä ja täältä.

Sosiaalisen maksun idea on se, että maksaja haluaa kertoa koko maailmalle tai ainakin ystävilleen, mistä hän maksaa. Maksaminen kun rakentaa identiteettiäni eli kertoo siitä, mitä olen. Siksi Readibility ehdottaa kirjatuessani palveluun, että jaan koko maailman kanssa tiedon siitä, minkä verran olen valmis maksamaan palvelusta eli sisällöstä.

Readability tekee yhteistyötä yhden lempisovellukseni, Instapaperin kanssa: voin lähettää Instapaperissa tallentamani jutut Readabilityyn ja siten lisätä julkaisuja, joiden kesken viisi dollariani jaetaan.

Mutta miksi maksaa Readabilityn kaltaisesta palvelusta, kun sisältö on ilmaista ja Readibilityn kaltaisia palveluja saa verkosta ilmaiseksikin? Ei tarvitsekaan maksaa – mutta haluan tukea niitä sivuja, joilla käyn kuukauden mittaan. Joku senkin sisällön tuottaa, ja haluan ilmaista tukeni maksamalla.

Pidän siitä, että maksu jakautuu sen mukaan, millä sivuilla olen kuukauden mittaan käynyt – eikä perinteisen mallin mukaan, jossa lehti tilataan kuukausiksi etukäteen, vaikka suurin osa sisällöstä jäisi lukematta.

Kiinnostavaa nähdä, kuinka Readabilityn käy. Muut sosiaalisen maksamisen palvelut kuten Kachingle ovat jääneet marginaalisiksi.

Quora on verkkopalvelu, jossa ihmiset linkittyvät samoista asioista kiinnostuneisiin. Voit esittää Quorassa kysymyksen, johon kuka tahansa parhaasta asiantuntijasta kadunmieheen voi vastata. Muut voivat alkaa seurata kysymystäsi ja sitä seuraavaa keskusteluketjua.

Katso aikaisempi postaukseni Quorasta täällä.

Koska olen kiinnostunut joukkoälystä, etsin Quorasta ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta.

Paitsi en ole etsinyt. Koska Quorassa on ollut vähän väkeä eikä juuri seurattavia. Yhtäkkiä siellä ovat kaikki. Niin Yhdysvaltain- kuin Suomen-kaverini ja suuri joukko tuntemattomia. Quoran käyttäjämäärä on moninkertaistunut viime viikkoina.

Quora vetää, seuraavista syistä: Tunnetut Piilaakson ajatusjohtajat, kuten Twitterin perustaja Evan Williams ja Foursquaren Dennis Crowley, vastailevat siellä kysymyksiin. Jos haluat osasi heidän asiantuntemuksestaan, Quorassa se onnistuu.

Toisekseen, kun massa valuu Quoraan, se vetää mukanaan lisää massaa.

Kolmannekseen, palvelu on hyödyllinen. Linkittyminen ihmisiin kiinnostuksen kohteiden perusteella on mukavaa ja hyödyllistä. Haluan tehdä asioita, jotka ovat mukavia ja hyödyllisiä. Ei ihme, jos tällainen asialinkittyminen yleistyy verkossa. Tällaisestä ”interest graphin” eli kiinnostuskäyrän tuottamasta tiedosta tulee yhä tärkeämpää.

Neljännekseen, moni vuoden 2011 trendejä ennustanut blogipostaus mainitsi Quoran kiinnostavana palveluna, joka saattaa kasvaa suureksi vuoden aikana. Sana levisi.

Quora valmistautuu ottamaan massan vastaan. Samalla se pelkää joukkojen vetävän sisällön tason alas, ja siksi Quora ilmoittaa keskittyvänsä laadun tarkkailuun.

Vetoomus pyöri Wikipedian sivuilla marras-joulukuun 2010.

Tulos: 16 miljoonaa dollaria. Yli kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2009 keräyskampanja. Tämä hauska grafiikka näyttää, kuinka hyvin Walesin vetoomus tehosi. 

Wikimedia Foundation pyörittää Wikipedian lisäksi noin kymmentä muuta sivustoa, ja rahaa kerättiin toimintakuluihin.

Ihmiset lahjoittivat kampanjassa suurin piirtein samansuuruisia summia kuin edellisvuonna, mutta lahjoittajia oli tänä vuonna paljon enemmän, noin 500 000.

Minäkin lahjoitin, tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Käytän Wikipediaa lähes päivittäin – ilmaiseksi, kuten kaikki muutkin. Tiedän, että Wikipedia pyörii pääasiassa vapaaehtoistyöllä.

On jonkinlainen ihme, että me pystymme tekemään ja ylläpitämään jotakin niin massiivista kuin Wikipedia. Wikipedia on maailman viidenneksi suosituin sivusto. On se muutaman dollarin arvoinen – ellei enemmänkin.

Oletko muuten tiennyt, että voit osallistua Wikipedian-sivujen ylälaidassa olevien päivän mietelauseiden ja päivän kysymysten tekemiseen? Tietenkin Wikipedian foorumilla.

Tätä tekee Googlen Ngram, netissä tomiva työkalu. Sen avulla voi tarkastalla, kuinka uudet sanat vakiintuvat kieleen. Kirjoita hakuun vaikkapa ”computer” (tietokone), ja huomaat, kuinka sana alkaa yleistyä 1960-luvulta lähtien.

Kirjoita hakuruutuun sanat Finland (Suomi) ja Sweden (Ruotsi), ja huomaat, että ensimmäiset maininnat maista ilmaantuvat tämän arkiston kirjoihin 1700-luvun puolivälissä.

Ruotsi saa kirjoissa 1750-luvulla paljon enemmän mainintoja kuin Suomi. Ruotsi mainitaan tieteestä, kuningaskunnista ja maailmanpolitiikasta kertovissa kirjoissa.

1700- ja 1800-lukujen vaihteessa englanninkielisessä kirjallisuudessa oli selkeästi meneillään Suomi-buumi. Suomea käsitellään eksoottisena kaukokohteena, ja arktisesta elämänpiiristämme kirjoitetaan matkalehdissä.

Sen jälkeen kiinnostus Suomea kohtaan tasaantuu, kunnes 1980-luvun lopussa Suomi nousee esiin matkakohteena ja eri tieteenalojen kirjallisuudessa.

Tällaista kulttuurintarkastelua kutsuu nimellä Culturomics eli kulttuurinomia Harvardin yliopiston tutkimusryhmä, joka kokosi kirjatietokantaa yhdessä Googlen kanssa.

Ryhmä halusi selvittää, kuinka valtavat digitaaliset tietokannat muuttavat käsitystämme kulttuurista, kielestä ja esimerkiksi sanojen – eli uusien asioiden omaksumisesta kieleen. Ryhmän tutkimustuloksia julkaistiin Science-lehden artikkelissa perjantaina täällä.

Google Ngramin tietokannassa on yli viisi miljoonaa kirjaa, joka on noin neljä prosenttia kaikista julkaistuista kirjoista. Kirjat on julkaistu vuosina 1500-2008 kuudella eri kielellä: englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, saksaksi, kiinaksi ja venäjäksi.

Ngramiin jää koukkuun. Milloin Silicon Valley-termi on yleistynyt? Kuka Yhdysvaltain presidenteistä esiintyy kirjoissa useimmiten?

Vielä viimeinen haku: ipad. Sana esiintyy kirjoissa 1700-luvulta lähtien sodista ja valloituksista kertovassa kirjallisuudessa, mutta minulle tuntemattomaksi jäävässä merkityksessä.

iPadin käyttötavat

Käytän iPadiani päivittäin. Surffaan netissä, luen lehtijuttuja ja kirjoja, vuokraan elokuvia ja katson YouTubesta videoita. Ruokaa laittaessa iPad on auki keittiön pöydällä, seuraan siitä reseptiä.

Satunnaisesti teen iPadilla esitelmiä ja laskuja. Nämä teen Applen esitysgrafiikkaohjelmistolla KeyNotella ja Numbers-laskentaohjelmalla.

Lataan iPadille myös PDF-tiedostoja, jotka useimmiten ovat tieteellisiä artikkeleja tai projektisuunnitelmia. Luen niitä joko Applen iBooks-sovelluksen tai App Storesta saatavan GoodReaderin kautta.

Matkoilla iPad on hyvä seuralainen. Akku kestää päivätolkulla, laite sopii hyvin lentokoneen istuimen edessä olevaan taskuun eikä sitä tarvitse käynnistellä kuten läppäriä. iPad on hyvä virike keskusteluille vierustoverien kanssa – usein he haluavat tietää lisää laitteesta.

iPad on tuonut  uuden ulottuvuuden netin käyttöön. Kun haluan nettiin, näppään iPadini ruutua, ja siellä olen. Ei tarvitse availla kannettavaa tai tiirailla älypuhelimeni ruutua.

Korvaako iPad kannettavan?

iPad ei korvaa kannettavaa tietokonetta. En minä pysty kirjaa kirjoittamaan iPadilla. Suuriin kirjoitustöihin ja kuvien käsittelyyn tarvitsen edelleen läppäriä. iPadin lisäksi mukanani kulkee myös älypuhelin. iPadilla en soittele.

iPad on mukana vuorotellen tai yhdessä kannettavani kanssa. iPadin otan mukaan päiväksi, jos tiedän, etten joudu paljon kirjoittamaan, mutta tiedän, että haluan päästä päivän mittaan nettiin, lukea ja vähän kirjoittaa. Minulla on myös langaton näppäimistö, jonka avulla pystyn kirjoittamaan pitempiä tarinoita myös iPadilla.

Koko

Laitteen koko on ok. Se sopii hyvin käsilaukkuuni, ja kulkee kevyesti repussa. Elokuvat näyttävät tarpeeksi hyviltä ruudussa.

Kun laitteelta on lukenut pitkän aikaa, käsi väsyy. Sen verran raskas laite on. Siksi iPadini nojaa yleensä sylissäni tyynyyn.

3G vai Wi-fi?

iPadeja on kahdenlaisia: pelkkään wi-fi-yhteyteen pystyviä ja sekä 3G- että wi-fi-yhteyteen pystyviä. Edellinen tarkoittaa sitä, että iPad menee nettiin siellä, missä on langaton internetyhteys saatavilla. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että kone pääsee langattomaan verkkoon missä vain 3G-yhteyden ansiosta. Edellyttäen, että käyttäjä on ostanut 3G-palvelun.

Suosittelen pelkkää wi-fi-yhteydellä varustettua iPadia niille, jotka käyttävät laitetta kotonaan. Olettaen tietenkin, että kotona on langaton verkkoyhteys. Sekä niille, jotka aikovat ottaa iPadin matkoille läppärin sijaan ja käyttävät laitetta hotellin langattomassa verkossa.

3G-malli on hyvä niille, jotka ovat liikkeessä koko ajan, ja haluavat olla verkossa vaikkapa junassa, bussissa ja mökillä.

Jos älypuhelimessa on jo 3G-yhteys, kannattaa pohtia, haluaako maksaa lisää siitä, että myös iPad on verkossa koko ajan. Suomessa jotkut operaattorit ovat tosin tarjoneet edullista pakettia, jossa saa datayhteyden sekä Applen älypuhelimeen iPhoneen ja iPadiin.

Uusi laitekategoria

Kun iPad tuli markkinoille, käynnistyi keskustelu siitä, tuovatko tablet-laitteet mukanaan uuden laitekategorian. Jotkut nikottelivat tätä, mutta mielestäni on ollut selvää alusta asti, että nämä nettilaudat ovat omassa kategoriassaan. Eivät ne ole kannettavia tietokoneita eivätkä puhelimia.

Vertailu muihin laitteisiin

Olen käyttänyt myös Amazonin Kindle-kirjanlukulaitetta. Kindle on selvästi parempi kirjojen lukemiseen. Kindlen sähkömusteen ansiosta silmät eivät väsy lukemiseen. iPadilla pystyn lukemaan useita tunteja, sitten silmät väsyvät ruutuun. Sama ilmiö kuin läppärillä

Muita markkinoilla olevia tablet-laitteita tai sähköisiä kirjanlukijoita en ole pitempiaikaisesti testannut.

Parannettavaa

Sovelluksesta toiseen liikkuminen on kömpelöä. App Storeen menee rahaa, kun tekee mieli kokeilla kaikenlaisia sovelluksia. Netissä tulee oltua vieläkin enemmän.

Ennuste

Uskon, että tablet-laitteet yleistyvät. Ne ovat vähän kuin MP3-soittimet. Ennen kuin sellaisen omistaa, ei tiedä, mihin sitä tulee käyttämään ja kuinka tarpeellinen laite itse asiassa onkaan.

Alkutunnelmia iPadin kanssa viime keväältä tässä ja muita iPad-postauksiani tässä.

Instapaper. Sovellus, joka tallentaa artikkelit niin, että niitä voi lukea myös silloin, kun kone ei ole yhteydessä verkkoon. Artikkeleita voi järjestellä kansioon, ja niistä tulee ajan myötä oma sähköinen arkistoni.

Zinio. Virtuaalinen lehtikoju. Ostan täältä National Geographicin, the Economist-lehden ja Harvard Business Reviewin iPadilleni. Ostokset eivät mene App Storen kautta, vaan Ziniossa pitää luoda itselleen erillinen tili. Se on vähän kömpelöä, mutta kerran kun sen tekee, ostaminen käy kätevästi.

Amazon Kindle. Ostan sähköiset kirjat Kindle-sovellukselle iPadille. Sovellus on synkattu Kindlen Whispersyncin kanssa niin, että voin lukea samaa kirjaa tietokoneeltani. Kirja avautuu aina siitä kohdasta, mihin olen viimeksi jäänyt. Luen paljon opintoja varten, ja alleviivaan sekä teen paljon merkintöjä kirjoihin. Merkinnät näkyvät yhdellä klikkauksella kätevänä listana kirjassa.

Penultimate. Muistikirja, johon voi kirjoittaa ja piirtää ilman näppäimistöä. Hahmotan usein tekstejä ja suuria kokonaisuuksia kuvioin. Aiemmin tein sen paperille, nyt sähköiseen muistikirjaan.

Safari. Mikään ei vedä vertoja vapaalle surffaamiselle. Siihen iPad on juuri hyvä. Safari-internetselain on iPadissa valmiina, ei tarvitse hakea App Storesta.

Mikä on sinun Top 5 sovelluslistasi, joko iPadilla tai muilla tablet-laitteilla?