Blogit

Tekijänoikeuksia ja piratismia koskeva SOPA-laki meni Yhdysvalloissa jäihin, joten nyt on vähän aikaa pohtia, mistä taistelussa on kysymys.

SOPA-sodassa on kyse digitaalisen maailman ja offline-maailman kuilusta – siitä, kuinka offline-maailman tekijänoikeus sopii internetin ekosysteemiin. Hollywoodin elokuva- ja musiikkiteollisuus sekä muut perinteiset mediayhtiöt koettavat työntää eteenpäin lakia, joka sopii offline-maailmaan. Vastapuoli, kuten teknologiayhtiöt, haluaa lain, joka toimii verkon periaatteilla.

Kädenväännössä ei ole kysymys perinteisen tekijänoikeuden purkamisesta. Kukaan ei ole ottamassa kirjailijoilta tai valokuvaajilta heidän tekijänoikeuksiaan. Kyse on siitä, kenen vastuu on valvoa tekijänoikeuksien rikkomista verkossa, ja kuinka tämä valvonta toteutetaan.

Keskustelussa täytyy huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin: Digitaalinen maailma toimii erilaisin periaattein kuin offline-maailma: bisneslogiikat ovat erilaisia, samoin arvoketjut. Minäpä selitän.

Kannatan tekijänoikeuksia, ja teen itsekin luovaa työtä: olen kirjailija, tutkija ja toimittaja. Mutta isäni on paljon ansiokkaampi luova työläinen. Hän on valokuvaaja, joka on ansiokkaasti työnuransa aikana taistellut valokuvaajien tekijänoikeuksien puolesta lehtitaloja vastaan. Hän on elämäntyökseen dokumentoinut saamelaisten elämäntapaa 1960-luvulta lähtien. Jos isäni valokuvia ei olisi suojattu tekijänoikeuksilla, hänen työnsä arvo laskisi. Jos joku luvatta käyttää hänen kuviaan vaikkapa oppikirjoissa, isäni haastaisi julkaisijan oikeuteen. Tekijänoikeus suojaa. Hyvä niin.

Minä en kuitenkaan itse suojaa verkkokirjoituksiani tekijänoikeudella. Aina kun minulla on valta, merkitsen työni Creative Commons-lisenssillä. Esimerkiksi sellaisella, joka sallii tuottamani sisällön uudelleen julkaisemisen ja käytön myös kaupalliseen tarkoitukseen.

Minun tuottamassani sisällössä ei nimittäin ole taiteellista arvoa. Tämä blogikirjoitus, samoin kuin postaukseni Huffington Postissa, luetaan tänään. Vain tänään, ja yhden kerran. Sitä ei printata ja paineta usein kappalein eikä sitä ripustella seinille. Eikä näillä teksteillä ole sellaista iätöntä uniikkiusarvoa kuin isäni valokuvilla, joita hän on metsästänyt moottorikelkan selässä kirkuvassa pakkasessa paljakoilla. Tämä kama, mitä parhaillaan luet, on kulutustavaraa, kuten maito ja leipä. (lisää…)